Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."
Ulottamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.
Esipuhe
Sukupuolineutraalius ja asevelvollisuus puhuttavat. Norja luopui asevelvollisuudesta, kunnes palautti sen sekä miehiä että naisia koskevana. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta ja miettii nyt sen palauttamista, todennäköisesti sekä miehiä että naisia koskevana. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, mutta se koskee vain miehiä. Sillä, lukeeko lippalakissa ”tyttö” vai ”poika”, on siis väliä.
Perussuomalaisten Nuorten kannanotto #tyttö_poika -sukupuolikampanjan päätöspäivänä:
”Tyttö ja poika ovat Suomessa tasa-arvoisia, paitsi lain edessä!” Lähde ja kuva: Perussuomalaiset nuoret.
Puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leinon mielestä väitteet asevelvollisuuden syrjivyydestä ovat ”täyttä fullaa” [sic] eikä lakien taustalla oleviin hallituksen esityksiin kannata edes tutustua, koska ne ovat ”täyttä ajanhukkaa”. Näin varmasti onkin, jos tahtoo ylläpitää syrjivää järjestelmää, jossa asevelvollisuus ratkeaa lippalakin värin perusteella.
@THUotila puuhastelkaa sen sukupuolineutraliteetin kanssa muualla mutta älkää sotkeko sitä sotahommiin! @heimmonen
Perustelut vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ovat paperinohuet. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) toteaa, että syrjintänä ei pidetä ”asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Se, että tällainen lainkohta on täytynyt erikseen säätää, kertoo jo paljon. Jos asia olisi näin, poikkeussääntöä ei tarvittaisi.
Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettua lakia (194/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 131/1994 vp) lukee, että ”naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti” – siitä huolimatta, että asevelvollisuus säädettiin vain miehiä koskevaksi nimenomaan siksi, että naiset ovat miehiä heikompia eikä heidän uskottu selviävän kaikista tehtävistä!
Nykytila on siis se, että laissa kerrotaan naisten olevan täysin kelpoisia kaikkiin puolustusvoimien tehtäviin ja järjestelmän syrjivyys on todettu vähintäänkin lakitekstin rivien välissä. Asevelvollisuus kaipaa päivittämistä kipeästi. Sen vuoksi tarvitsemme asevelvollisuus 2.0:aa. [Lue lisää…]
Suomalaisesta näkökulmasta perustuslaissa mainittu maanpuolustusvelvollisuus liittyy asevelvollisuuteen, siviilipalvelukseen ja työvelvollisuuteen sekä velvollisuuteen osallistua väestönsuojeluun. Pelkistetysti suomalainen asevelvollisuus kattaa miehille suunnatut kutsunnat, varusmiespalvelun, mahdolliset kertausharjoitukset sekä ylimääräisen ja liikekannallepanon aikaisen palveluksen. Lisäksi Suomessa myös naisilla on oikeus varusmiespalvelusta vastaavaan asepalvelukseen. Maanpuolustusopetukselle keskeisessä Turvallinen Suomi -teoksessa todetaan suomalaisen maanpuolustusjärjestelmän perustuvan yleiseen asevelvollisuuteen. Entä millaisia asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmiä löytyy maailmalta, ja voimmeko me oppia niistä jotain, pohtii MaanpuolustuskorkeakoulunJohtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen professori Juha Mäkinen.
Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmistä
Suomessa tehdyt asevelvollisuuden kansainväliset vertailut rajautuvat lähes poikkeuksetta EU- ja Nato-maihin sekä täydentävästi muualle Euroopan alueelle, kuten Sveitsiin. Tällaista näkökulmaa on kuitenkin pidettävä tarpeettoman kapea-alaisena erityisesti nykyisellä globalisaation aikakaudella. Mitä asevelvollisuusjärjestelmällä oikeastaan tarkoitetaan?
Suomalainen asevelvollisuus -raportin mukaan asevelvollisuuden ja asevelvollisuusjärjestelmän voidaan katsoa olevan voimassa silloin, kun siihen sisältyy normaalioloissa vähintään miesten asepalvelus. Jos asepalvelusjärjestelyt ulottuvat myös vapaaehtoisiin naisiin, voidaan todeta, että kyse on laajemmasta asepalvelusjärjestelmästä. Tällä tavoin tarkastelua voidaan laajentaa myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ylläpitäviin ja tuottaviin maanpuolustusjärjestelmiin.
“Globaalisti tarkasteluna jokaisessa valtiossa on aina asevoimat – joko omat, kumppanin tai vieraan
Lähtökohtana on, että asevelvollisuusjärjestelmä tuottaa sotilaallisen maanpuolustuksen joukot, mutta kuka kouluttaa esimerkiksi maanpuolustusvelvollisuuden edellyttämät väestönsuojeluorganisaatiot? Entä kuka suunnittelisi maanpuolustusjärjestelmän rakenteen ja toiminnan? Kuka sen opettaa ja kenelle?
Globaalisti tarkasteluna jokaisessa valtiossa on aina asevoimat – joko omat, kumppanin tai vieraan. Joissakin maissa yhteiskunnallista turvallisuutta taataan asevoimien sijasta esimerkiksi poliisiorganisaation avulla. Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuspalvelusmuodot silloittavat vähintään jossain määrin asevoimien ja suojeluorganisaatioiden sekä muun yhteiskunnan välistä suhdetta. Toisin sanoen sekä asevoimissa että erilaisissa suojeluorganisaatioissa kansalainen voi osallistua julkishyödykkeiden, kuten yhteiskunnallisen turvallisuuden, tuottamiseen.
Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuden megaristiriita
Usein toistetun kiteytyksen mukaan viimeistään kylmän sodan jälkeen länsimaat alkoivat enimmäkseen luopua asevelvollisuudesta ja keskittyä ammattiarmeijoihin. Samaan aikaan globalisoituvissa yhteiskunnissa ajatteluun eteni jatkuvan talouskasvun ideologia ja mielenkiinto keskittyi kvartaalitalouden tuloksellisuuteen. Sen pyörteissä pidemmän aikajänteen tarkastelut ovat jääneet marginaalisiksi. Varsinkin monissa turvallisiksi mielletyissä maissa on maanpuolustusvelvollisuus jätetty vapaaehtoisten kansalaisten käsiin.
Strategisissa asevelvollisuustutkimuksissa massaluopuminen asevelvollisuudesta on kiteytetty niin kutsutun ”yhden raiteen mallin” sovellukseksi. Sen mukaan asevelvollisuuden järjestelyt olisivat kansainvälisiä esimerkkejä seuraten ajautumassa vääjäämättömästi yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaan ja vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen sekä edelleen ammattiarmeijaan. Tulisiko täten asevelvollisuuden kansainvälisiä esimerkkejä etsittäessä tyytyä jo valikoivaan sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtyneeseen maahan (Norja) tai ammattiarmeijamaahan (Ruotsi)? Mielestäni ei yksinomaan.
Toisaalta esimerkiksi Yhdysvalloissa yleisestä asevelvollisuudesta sanotaan luovutun jo vuonna 1973. Silti yhdysvaltalainenkin asevelvollisuuskeskustelu jatkuu ilmeten esimerkiksi pohdintoina asevoimien aktiivisen komponentin ja reservikomponentin merkityksistä. Mainittakoon, että parhaillaan Yhdysvalloissa, kuten Länsi-Euroopassakin, aktiivisen reserviläisyyden merkitys on vahvassa nosteessa. Lisäksi on syytä muistaa, että Yhdysvalloissa on edelleen voimassa kutsunnat tarvittaessa mahdollistava valikoivan asepalveluksen lainsäädäntö ja järjestelyt.
“Jokainen kansalainen on väistämättä turvallisuuden tai turvattomuuden toimija
Samaan aikaan maanpuolustusvelvollisuus – ja sille alisteinen asevelvollisuus – ovat toisaalla voineet hyvin ja jatkaneet kehittymistään. Mitkä tekijät voisivat selittää tämän ”megaristiriidan” ammattiarmeijoihin ajautumisen ja kehittyvien maanpuolustusvelvollisuuksien välillä?
On tiedostettava, ettei minkään valtion asevelvollisuusjärjestelmän kehitys tapahdu tyhjiössä, vaan se kehittyy omalla historiallisella kaarellaan. Kunakin aikakautena sekä yhteiskunnalliset intressiristiriidat että kansainvälisen toimintaympäristön muutokset luovat ristipaineita kansallisille pohdinnoille ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksista. Tällöin keskitytään miettimään, missä määrin oman puolustus- ja maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseen voitaisiin vaikuttaa omin toimin ja myös ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien keinoin.
2013: 648 naista hakeutui asepalvelukseen. Kuva: Puolustusvoimat.
Esimerkiksi Suomessa aiemmin vain miehiä koskenut asevelvollisuus laajeni vapaaehtoisten naisten asepalvelusta koskevaksi vuonna 1995. Vastaavasti myös siviilipalvelusta on pyritty kehittämään – ilmeisen alimitoitetuilla resursseilla, mitä voidaan etenkin suomalaisten maanpuolustustarpeiden ja -velvoitteiden vuoksi pitää ongelmallisena asiana.
Yhteiskunnallisten tekijöiden globaalin vertailun sijasta etsin ratkaisua mainitsemaani megaristiriitaan geopolitiikasta ja valtioiden erilaisista riskiluokista. Valtioiden geopoliittinen asemoituminen ei ole tasa-arvoista. Jotkut valtiot sijaitsevat verraten turvassa omalla saarellaan tai mantereellaan, kun taas toiset sijaitsevat esimerkiksi ”rajamailla”. Täten valtioiden riskiluokat ovat erilaisia, ja ne jakautuvat pelkistetysti ulottuvuudelle matalasta korkeaan. Ulkoiset riskit ja uhkan tulkitut tuntemukset ovat osaltaan johdatelleet maita – resurssiensa mukaan – asemoitumaan ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien jatkumolle hyvin eri tavoin.
Esimerkiksi Etelä-Korea, Israel ja Singapore ovat historiallisesti tulkinneet kuuluvansa korkean riskiluokan valtioihin, mikä ilmenee myös niiden maanpuolustusjärjestelmissä. Maissa on käytössä asevelvollisuutta laajempi kansalaispalvelus, mikä mahdollistaa kansalaisen osaamispotentiaalin valjastamisen verraten kattavasti maanpuolustuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden tarpeisiin.
Jätän lukijoiden harkittavaksi, onko Suomi matalan vai korkean riskiluokan valtio. Jos Suomi on korkean riskiluokan maa, miten tulkinta näkyy suomalaisessa maanpuolustusjärjestelmässä? Haastava geopoliittinen asemoitumisemme on jo perinteisesti näkynyt esimerkiksi verraten korkeana maanpuolustustahtona, mutta miten muuten?
Turvallisuus ei ole vakio, eikä sitä tule käsittää annettuna eikä välttämättä yksinomaan ammattilaisten tuottamana hyödykkeenä. Jokainen kansalainen on väistämättä maanpuolustuksen, samoin kuin yhteiskunnan turvallisuuden tai turvattomuuden, yksi toimija. Tähän kansalaisvastuuseen voi oppia, mutta kenellekään se ei siirry ainoastaan äidinmaidon ja geeniperimän myötä. Tarvitaankin kansalaiskasvatusta – ellei peräti globaalikasvatusta. Pohjoismaisen PISA-menestyneen ”koulutuksen suurvallan” luulisi ja soisi näyttävän hyvää esimerkkiä tässäkin suhteessa myös muille ”rajamaille”.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategia ilmaisee monenlaiset uhkamallimme, mutta tunnistaako ase- ja maanpuolustusvelvollinen niitä? Tiedostaako kansalainen, mitä ”jotkut” häneltä niiden suhteen normeissaan edellyttävät? Missä yhteisöissä ja organisaatioissa kansalaisen suunnitellaan näissä asioissa toimivan ja millaisin välinein? Ketkä häntä tämänlaiseen toimintaan opettavat ja kasvattavat?
Katse Sveitsiin, mutta miksi?
Maailman parhaan suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän kehittäjien on syytä etsiä hyviä esimerkkejä myös Euroopasta. Vuonna 2013 toimittamassani Asevelvollisuuden tulevaisuus -teoksessa toin esille Karl W. Haltinerin asevoimatyypittelyä ammattiarmeijoista valeasevelvollisuusarmeijoihin ja edelleen ”pehmeän” ja ”kovan” ytimen asevelvollisuusarmeijoihin. Haltinerin mukaan Suomella, Sveitsillä, Turkilla ja Kreikalla on niin kutsutut ”kovan ytimen” asevelvollisuusarmeijat. Haltinerin jo 1990-luvun loppupuolella tekemän analyysin selitysvoimaisuutta ja ajankohtaisuutta korostaa muun muassa se, että hänen mukaansa ammattimaistumisen paine on kovin niissä maissa, joiden armeijat ovat ”pehmeän” ytimen asevelvollisuusarmeijoita. Näitä ovat esimerkiksi Ruotsi, Norja, Itävalta, Espanja, Italia ja Portugal.
Puolan asevoimien yleisesikunnan päällikkö kenr Franciszek Gągor vierailee Sveitsissä 2-3.7.2009. Kuva: Sztab Generalny Wojska Polskiego.
Mainittakoon, että 2000-luvun alkupuolella ammattimaistumisen paine on jo edesauttanut rauhan ajan asevelvollisuudesta luopumista Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja esimerkiksi riskiluokkansa näkökulmasta ristiriitaisesti myös Ruotsissa. Mainittakoon, että tammikuussa 2013 ”pehmeän” ytimen Itävallassa järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänesti asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta. Tuolloin uutisoitiin Itävallan vikuroivan asevelvollisuudesta luopumisessaan.
“Riittävät resurssit mahdollistavat laajan tilannekuvan saamisen kriisitilanteissa
Syyskuussa ”kovan” ytimen Sveitsissä järjestetyssä kansanäänestyksessä yli 73 prosenttia äänestäjistä kannatti ”sveitsiläistä asevelvollisuutta” – mutta siis millaista? Sveitsissä kantonit järjestävät kutsunnat. Kirjalliset ohjeet palveluksesta armeijassa, väestönsuojelussa tai siviilipalveluksessa lähetetään kaikille 16-vuotiaille, myös naisille. Täytettyään 18 vuotta miehet ja vapaaehtoiset naiset osallistuvat orientaatiopäivään. Palvelus suoritetaan aseellisena maa- tai ilmavoimissa, siviilipalveluksena tai väestönsuojelussa. Ne, jotka eivät suorita mitään edellä mainituista, maksavat kolmen prosentin lisäveroa 30–34-vuotiaiksi saakka.
Sveitsiläisistä miehistä noin 60 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen, ja noin 17 prosenttia ikäluokasta koulutetaan väestönsuojelun tehtäviin. Käytännössä korkea sveitsiläisten maanpuolustustahto näkyy sekä maanpuolustukseen kohdennettujen varojen määrässä että esimerkiksi poikkeuksellisen aktiivisena reserviläisyytenä.
Sveitsissä on pitkäjänteisesti panostettu väestönsuojeluun. Esimerkiksi väestönsuojatilat ovat korkealuokkaisia. Kansallinen hälytyskeskus huolehtii tilannekuvasta ja vastaa hälyttämisestä sekä johtamistoiminnasta. Vakinaisen henkilökunnan lisäksi hälytyskeskuksessa on asevelvollisia suorittamassa palvelustaan. Väestönsuojelu koetaan tärkeäksi, ja riittävät resurssit mahdollistavat laajan tilannekuvan saamisen kriisitilanteissa. Mikä merkillisintä, matalan riskiluokan Sveitsi tarjoaa eräiden arvioiden mukaan korkean riskiluokan Suomelle ja muille ”rajamaille” verraten erinomaisen esimerkin maanpuolustusvelvollisuuden käytännön merkityksistä ja järjestelyistä.
Mäkinen, Juha. Suomalaisesta asevelvollisuudesta: tutkitusti eduista ja haitoista. Tiede ja ase, vol 71. Suomen Sotatieteellinen Seura. Helsinki, 2013.
Kirjoitan Teille arkaluonteisesta muistosta varusmiesajaltani, jonka kanssa en ole vieläkään oikein päässyt sinuiksi. Haluan jakaa kokemukseni kanssanne, toivoen, että saatte siitä eväitä kasvaa paremmiksi johtajiksi. Pyydän Teitä muistamaan, etten upseerina ja kapteenina millään tavoin pidä itseäni Teitä enempänä ja suurempana johtajana; me olemme kaikki puolustusvoimien päällystöä ja Te varusmiesjohtajat muodostatte päällystön suurimman henkilöstöryhmän. Te olette etulinjan johtajia taistelussa — minä olen pelkkä ”toimistorotta.”
Loppukesä 1996. 18 vuotta sitten. Helteinen heinä- ja elokuu. Sadetta tuli vain yöllä ja päivät olivat yli 25-asteisia aina iltakahdeksaan asti. Intiaanikesäksi sitä sanotaan. Joka kerta marssiessamme ampumaradalle ja Galoppskogeniin joku oli jäädä matkalle. Johtajamme veivät meidät muutaman kerran ”Pikku Vietnamiin” ratsastustallien takana. Suohelvetti hytysillä, joka oli raskas polkea täydessä taisteluvarustuksessa. Kerran olin ryhmäjonon viimeisten joukossa. Jokainen edellä menevä polki suota syvemmmäksi ja vetelämmäksi. Haisevassa mönjässä rintaan asti uponneena kahlasin eteenpäin rynkkyäni pään yllä pidellen. Se oli henkivakuutukseni, se oli minulle iskostunut päähän jo parin ekan viikon jälkeen. Sitten upposin kunnolla: ”S—n, h—ete!” Yksi ”ryhmyreistämme” oli jonossa oikealla paikalla. Varajohtajana viimeisenä katsomassa, että kaikki ovat mukana ja tähystämässä taakse. Käsi ojentuu. Minua 20 kiloa kevyempi alikessu ottaa minusta lujan otteen ja nostaa minut kuin höyhenen irti imevästä suosta. ”Älä nyt huku, Mashiri!” Sillä hetkellä ajattelen:
Johtajani. Esikuvani. Johtajuuden ruummillistuma. Kova ”rannari.” Mun ryhmänjohtaja. Olen ylpeä.
Pari viikkoa myöhemmin olemme käytävällä järjestyneenä vahvuuslaskentaan. Ihan v–un kuuma. Alokaskomppania täyttää koko kasarmin käytävän. Kokelaat olivat saaneet päivällä p–kaa marssistamme ruokalaan. Ja oli ollut muutakin ”häröilyä.” Ei kuulemma näyttänyt yhtään tulevilta rannikkojääkäreiltä. Lähes jokaisen kokelaan lauseen päättää ”Vittu! Saatana!” Lähes jokaisen virkkeen jälkeen meitä käsketään: ”KYYKKYYN — YLÖS!” Kerta toisensa jälkeen. Polttaa. Reidet hapoilla. Sitten käsketään hyppiä kyykyssä kuin pingispallot. Polttaa. Reidet tosi hapoilla. Taistelen. Haluan samanlaiseksi kovaksi rannariksi kuin johtajamme. Alokkaita tippuu rivistä. Kuuma. Hiki karpaloi myös johtajien otsilla. Muutama tuupertunut alokas kannetaan tupiin palautumaan jalkoja penkeille nostaen. Ikkunoita avataan. Ajantajuni katoaa ekan puolituntisen jälkeen. Polttaa. Reidet ihan hapoilla. Tämä ei lopu koskaan.
Myöhemmin illalla ja aamulla kulkee huhuja, jotka vahvistetaan. Yksi alokas vietiin Länsi-Uudenmaan sairaalaan ”rytmihäiriöiden” takia.Ensin vahvarista tehdään sotilaskurinpitoasia. Sitten tulee syyttäjä ja oikeudenkäynti. Tuomioistuin lausuu jotain tyyliin, että epätavanomaisista toimintatavoista huolimatta vakavaa rikosta ei tapahtunut. Olemme samaa mieltä. Iloisia siitä, että johtajamme eivät joutuneet liriin. Iloisia siitä, että heikot esityksemme eivät saaneet lisää huomiota. Puhumme keskenämme. Lupaaamme olla kovia rannareita ja tulla hyviksi johtajiksi. Lupaamme kouluttaa omat alokkaamme niin hyvin, ettei tule tarvetta tarttua yhtä koviin ”kurinpitotoimiin” kuin johtajamme. Meidän mielestä homma oli ihan ok. Olemme iloisia siitä, että älämölyn nostanut kaveri siirrettiin nopeasti omasta anomuksesta pois prikaatista. Joku tiesi että meni Turkuun ilmatorjuntarykmenttiin. Ihan hyvä paikka 28 vuotiaalle filosofian maisterille. Mokoma pitkätukka partahippi. Saa nyt istua tykillä suuntaamassa tai ammuksia kantamassa. Ei siitä olisi koskaan tullut kovaa rannaria. Olisi valinnut siviilipalvelukseen, kun ei kantti kestänyt.
Tämän tapahtuman kanssa en ole vielä tänä päivänäkään ihan sinut. Mielestäni asia oli ihan ok koko ajan. Mielestäni tuomioistuin antoi oikeutta sekä johtajille että meille (komppania).
Ei.
Minua ja meitä kaikkia simputettiin ja loukattiin. Niille, jotka tekivät parhaansa jaettiin joukkorangaistus. Se annettiin niille, jotka jumaloivat johtajiaan. Olivat ylpeitä. Luottivat. Saimme inhottavan ja vääristyneen kuvan johtajuudesta. Koko tulevan koulutuksemme aikana haimme kovuutta fyysisen kurin kautta.
Aliupseerikurssilla marssimme taas takaisin ampumaradalta. Kaksi oppilasjoukkuetta kilpaa keskenään. Vain yksi voi voittaa. Maali oli punaisten muistomerkillä, siellä missä nykyään on varusmiesten parkkipaikan pääty. Juoksumarssi. Olen joukkueen oppilasjohtajana ja johdan edestä. Toisen joukkueen johtaja Kennet on pulassa. Hän aloittaa edestä ja hyytyy pahasti. Viimeisellä kilometrillä ohitamme toisen joukkueen. Käsken: JOUKKUE – toisen joukkueen oppilasjohtaja oikealla ei jaksa enää, tervehtikää Kennetiä – KATSE OIKEAAN – PÄIN! Iso klimppi räkää lentää naamaani. Raivostun. Pyyhin pois. Tehtävä ensin! Tulemme maaliin täydellisessä järjestyksessä. Asetumme tiiviiseen käskynantomuotoon ja teen ilmoituksen. Toinen joukkue tulee varpusparven tavoin sieltä sun täältä puuskuttaen ja ilmoittaa ennen kun viimeiset ovat edes rivissä. Kouluttajillamme, piinkovilla sotilasmestareilla, sankareillamme, on pelisilmää. Näyttävät tunteita, ovat kiistelevinään lopputuloksesta. Sopivat tasapelin. Paiskaavat kättä.
Sotilasmestarimme. Laahustamme pommisuojaan. Saamme kunnon läskytyksen. Ymmärrämme, että taistelemme yhdessä, emmekä toisiamme vastaan. Taas sama fiilis — johtajani; viisas, rauhallinen, vanha. Keskittynyt tehtävään.
Yhdessä. Prikaatin tunnuslauseen toinen sana: Yhtenäisyys (sammanhållning).
Hyvä johtaja!
Älä loukkaa aseveljiäsi. Olette toistenne henkivakuutus. Älä jaa mielivaltaisia joukkorangasituksia. Keskustele niiden ryhmäsi sotilaiden kanssa, joilla on vaikeea ja haasteellista. Johda heitä parempiin suorituksiin. Ole itsesi ja anna muille itsestäsi ihmisenä ja johtajana. Yksilöllisesti ja läheisesti. Luottamusta rakennetaan kohtaamalla ihminen; keskustelemalla ja osoittamalla aitoa johtajuutta. Ei rivin edessä mesoamalla.
Olet päällystömme tärkein lenkki. Mutta vain jos ryhmäsi seisoo vierelläsi.
Tämä on rebloggaus ruotsalaisen bloggaajakolleega Jägarchefenin erinomaisesta pohdinnasta ”Utan förvarning.” Alkuperäinen ruotsiksi Jägarchefenin blogissa.
Pohdinta
Lokakuun 2. päivänä Norjasta kantautui kiinnostava uutinen, jota ei Ruotsissa ole vielä pantu merkille. Ilman minkäänlaisia kiertoilmaisuja selitetään että ennakkovaroitus hyökkäyksestä Norjaa vastaan on lähes nolla. Asiaan liittyy se, että Norja on valinnut jatkaa asevelvollisuudella luottaen osin myös palkattuihin joukkoihin — ratkaisu joka on tuttu Ruotsista, vaikka olemmekin siirtyneet täysin vapaaehtoiseen rekrytointiin, jonka hallitsevan osan muodostavat osa-aikaiset sotilaat.
Kuva: Forsvaret.
Asevelvollisuuteen nojaava puolustus vaatii toimivan ennakkovaroitusjärjestelmän. Tämä tunnistettiin tärkeäksi tekijäksi Ruotsissa silloin kun meillä oli asevelvollisuus, mistä johtui FRA:n voimakas rakentaminen. Ennakkovaroitusta tarvittiin voiman asteittaiseen kasvattamiseen hyökkäyksen tai sen uhkan kohtaamiseksi. Jos tämä aika vähenee, niin asevelvollisuuteen perustuvalle puolustukselle syntyy vaikeuksia kohdata hyökkäys, mikä myös pätee vallitsevasti osa-aikaiseen puolustukseen.
Kiinnostavaa uutisessa on se, että Norja Natoon kuuluvana maana, jolla on pääsy Naton tiedustelujärjestelmään, katsoo että sillä ei ole riittävää ennakkovaroitusaikaa hyökkäyksen kohtaamiseen. Itse asiassa tämä merkitsee sitä, että Natolla ei ole kykyä havaita ja tulkita tavanomaisen vastustajan aikeita, mitä voidaan pitää hyvin vakavana, sillä Norja ei ole yksin, vaan Nato liittoumana harjoittaa tiedustelutietojen keräämistä ja analysointia sopeuttaakseen valmiuttaan. Tässä on varsinainen uutinen, jota Aftenposten ei itsekään näytä tajunneen.
Tilanteesta erityisen vakavan tekee se, että Ruotsi sotilaallisesti liittoutumattomana maana ei kuulu länsimaisten tiedustelujärjestelmien piiriin. Meillä on kahdenvälisiä sopimuksia, minkä Edward Snowdenin jälkeiset tutkimukset ovat osoittaneet, mutta kyse on lähinnä tiettyjen erityisalojen ajoittaisesta tiedonvaihdosta, eikä jatkuvasta tiedustelutietojen virrasta kuten Natossa. Tilanne on Ruotsin kannalta hyvin vakava — jos ei edes Nato pysty havaitsemaan uhkia, niin miten sitten yksittäinen liittoutumaton Ruotsin kaltainen valtio siihen rajallisilla resursseilla kykenisi?
Mikä on saanut aikaan tämän selvän reaktion Norjasta, missä myös tosissaan puhutaan omien puolustusvoimien varustamisesta tavanomaisen vastustajan kohtaamiseen? Looginen johtopäätös on se, että venäläiset sotilasoperaatiot Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa ovat aiheuttaneet tämän reaktion. Ainoat muut maat, jotka puhuvat varustautumisesta ovat Baltian maat ja Puola, jotka Norjan tavoin jakavat maarajaa Venäjän kanssa ja ovat Norjaa selvemmin alttiita Venäjän painostukselle.
Kesä- ja heinäkuussa 1968 Neuvostoliitto järjesti kaksi (2) suurempaa sotilaallista harjoitusta, jotka yllättivät Norjan. Tiedustelujärjestelmien kautta ei oltu saatu niistä ennakkovaroitusta. Harjoitukset olivat selvästi Norjaa vastaan suunnattuja ja niitä pidettiin provokatiivisina. Kesäkuun harjoituksissa joukot etenivät huonon näkyvyyden turvin lähes maarajalle asti. Norja salasi tämän tapauksen vuosikymmeniksi eteenpäin, mutta yhtenä seurauksena perustettiin prikaati Nord (Brigade Nord), Pohjois-Norjan korkean valmiuden yhtymä, joka nopeasti voisi kohdata Neuvostoliiton aiheuttamat uhkat.
Pohjoisen alueiden venäläisten joukkojen harjoittelun määrä on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi ja lisäksi yhteisen rajan lähellä on harjoitettu myös muiden alueiden joukkoja läntisestä ja eteläisestä sotilaspiiristä. Nämä ovat pääosin olleet maahanlaskujoukkoja. Venäjän Pohjoinen laivasto on merkittävästi lisännyt harjoitustoimintaansa –lähinnä taisteluammuntoja yms. Mahdollinen selitys huomiota herättävälle norjalaiselle lausunnolle on että vuoden 1968 harjoitusten tilanne on toistunut. Huomioiden sen, että näiden kahden harjoitusten seurauksena oli pysyvän yhtymän perustaminen, voi vastauksena tällä kertaa olla varustautuminen koettua uhkakuvaa vastaan ja jo aikaisemmin tehty kansainvälisten operaatioiden suboptimointi.
Kuva: Försvarsmakten, sgt Lundahl.
Huolestuttavaa Ruotsin kannalta on ettei yksimielisyyteen olla päästy siitä mikä ratkaisu valitaan suhteessa puolustukseen ja lähialueen turvallisuusympäristön heikentymiseen. Hallituksen säästöpäätös Regeringsbeslut 5 on vielä voimassa, eivätkä suuremmat puolueet vieläkään ole päässeet yksimielisyteen puolustuksesta. Se, että ei Ruotsissa ole tulkittu tilannetta samoin tavoin naapurimaan tehdessä tällaisen merkittävän suunnanmuutoksen, on sekä huolestuttavaa ja tekee tilanteesta vieläkin huomionarvoisemman.
Tarkasteltaessa Norjan tilannetta ja Ruotsin yksimielisyyden puutetta puolustuksen suhteen tulee tilanteesta erittäin huolestuttava. Mitä pidempää tilanne, jossa Ruotsi on turvallisuustyhjiö sekä itään että länteen jatkuu, sitä epävakaammaksi Itämeren turvallisuustilanne horjuu. Ruotsin turvallisuuspoliittinen heikkous pelaa Venäjän pussiin. Nato joutuu tekemään korjaavia liikkeitä heikon liittoutumattoman Ruotsin suhteen eikä pysty täysin keskittymään jäseniinsä, mikä edustaa klassista voimien hajoamista. Tämä puolestaan antaa Venäjälle mahdollisuuden aktiivisempaan toimintaan.
Yhteenvetona todettakoon, että horjutettu turvallisuustilanne, jossa turvallisuusrakenteet ja toimijat arvioivat että uhkia havaitaan vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa, tekee kokonaistilanteesta hyvin vakavan. Virhearviointien ja niiden myötä tilanteiden eskaloinnin riski on ilmeinen, tätä osoittavat ruotsalaisiin ja yhdysvaltalaisiin signaalitiedustelukoneisiin kohdistuneet tapaukset Itämerellä. Jälleen kerran ollaan otettu askel alaspäin turvallisuuden kierteessä, johtuen siitä että emme näyttäisi osaavan arvioida olemassa olevia ja koettuja uhkia, mikä puolestaan lisää eskaloitumisen todennäköisyyttä.
Ulottamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.
Random thoughts 