Nyt käynnistyneen kehityksen mukaisesti Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen keskustelu muuttuu, tai ainakin sen pitäisi muuttua, osittain yhteiseksi. Miten tästä eteenpäin, mitä mielestänne pitäisi tapahtua tai laittaa tapahtumaan suomalaisella turvallisuuspoliittisella kentällä vuoden 2014 aikana?
Charly Salonius-Pasternak: Paljon voisi tapahtua vuoden 2014 aikana, alla muutamia konkreettisia ajatuksia ja eesityksiä siitä mitä suomalais-ruotsalaiselle turvallisuuspoliittisella kentällä pitäisi tapahtua vuoden 2014 aikana:
- Suomen tulisi tarjoutua järjestämään ”bilateraalinen Valhalla” harjoitus Suomen ja Ruotsin valtionjohdoille. Ensimmäisen harjoituksen tavoitteena olisi katsoa löytyykö sellaista sotilaallisen voimankäytön skenaariota, jossa Suomi ja Ruotsi eivät toimisi samanlaisin tavoittein. Jos ja kun näkemys jaetaan voi yhteistyöstä tulla vähän helpompaa.
- Ruotsin pitäisi kutsua suomalaisia rannikkojoukkoja yhteiseen harjoitukseen Gotlantiin. Jos kerran ilma- ja merivoimien joukot harjoittelevat, mikseivät myöskin maavoimat. Maahanlasku Utin joukoilla olisi myöskin toivottavaa.
- Poliittisten puolueiden ja yksittäisten kansanedustajien täytyy ottaa vastuuta keskustelun edistämisestä ennen vaaleja syksylllä 2014 (Ruotsi) ja keväällä 2015 (Suomi) — median ja puolustuskeskusteluun osallistuvien täytyy tehdä kaikkensa, jotta puoluejohtajat eivät voi ”päästä sopuun”, jonka tarkoituksena on ainostaan lakaista asia maton alle piiloon.
- SVT:n ja Ylen tai TV4:n ja MTV3:n tulisi yhteisesti tuottaa keskustelusarja, jonka jokaisessa osassa olisi vieraita molemmista maista ja vaihtelevia turvallisuuden ja puolustuksen aiheita.
Patrik Gayer: Toivon että Suomessa käydään aktiivista keskustelua ennen eduskuntavaaleja keväällä 2015. On tärkeätä että äänestäjillä on selkeä kuva puolueiden tavoitteista ja näkemyksistä koskien puolustusvoimien ja maanpuolustuksen tulevaisuutta. Toivon myös että keskustelu perustuu faktoihin, että uskalletaan puhua myös aikaisemmin tabuina pidetyistä asioista avoimesti ja rehellisesti. Viittaan totta kai puolustuksen fundamentteihin ja erityisesti liittoutumattomuuteen. On aika karista kylmän sodan bipolaarinen maailmankuva ja sen ajan argumentit. En väitä että Nato olisi vastaus kaikkiin haasteisiin – on selvää että meidän kuitenkin täytyy ratkaista puolustuksen pitkän aikavälin rahoitusvaje ja huolehtia omasta puolustuksestamme – mutta toivon että argumentit liittoutumisen puolesta ja sitä vastaan olisivat rehellisiä.
On ylipäätänkin aika siirtää myös turvallisuuspoliittinen keskustelu pois kabineteista ihmisten olohuoneisiin ja julkisuuteen. Enää ei ole olemassa vain yhtä totuutta ja turvallisuus käsitteenä on tänä päivänä hyvin paljon laajempi kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Tämän takia pitäisin tärkeänä että mahdollisimman moni taho osallistuu keskusteluun.
Maailmaa muuttuu kovaa vauhtia ja uudenlainen toimintaympäristö asettaa myös meidän puolustukselle uudet haasteet. Kohtapuolin valmistuva kyberstrategian toimeenpano-ohjelma ja kyberlainsäädännön kehitystyö ovat ensisijaisen tärkeitä. Meidän kokonaisturvallisuuteen perustuva konsepti antaa meille hyvät eväät kehittää osaamistamme ja lainsäädäntöämme tällä saralla.
Ja toki toivon myös että Suomi-Ruotsi puolustusyhteistyön syventyminen konkretisoituu onnistuneesti.
Tapio Juntunen: Takana on turvallisuus- ja ulkopolitiikan suuntaviivojen hahmottamisen pitkä vuosi. Se käynnistyi loppuvuodesta 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa sivunneesta keskustelusta päättyen nyt alkuvuonna 2014 esitettyihin (ja varsin laajalla rintamalla jaettuihin) johtopäätöksiin Suomen ja Ruotsin keskinäisen puolustusyhteistyön syventämisestä. Suuntaviivoja hahmotettiin lisäksi useissa temaattisissa sekä hallinnon sektorikohtaisia vastuita linjanneissa strategioissa.
Täten olisi luontevaa, että vuotta 2014 leimaisi liikkuminen visioinnista kohti toimeenpanoa. Kevääksi luvattu Ruotsin ja Suomen puolustusta ja kriisinhallintaa koskeva työsuunnitelma edustanee liikettä tähän suuntaan. Samainen suunnitelma, yhdessä Ruotsin syksyn vaalituloksen kanssa, tarjoaa viittauskohtia reilun vuoden päässä siintävien eduskuntavaalien turvallisuuspoliittiselle keskustelulle. Tulevan kevään eurovaalikeskustelu rakentunee talouspoliittisten kysymysten ympärille.
Puolustuksen määrärahakeskustelun osalta ilmassa leijailee 70-luvun kaltaisen käänteen siemeniä, olkoonkin että premissit puolustuksen perusteista kasvavat nykyään vakaammassa ympäristössä. Asiantuntijoiden ja päättäjien yksityiskohtaisemmat keskustelut käytäneen hallituskausien välistä jatkuvuutta lupailevassa parlamentaarisessa järjestyksessä, mistä kielii vasta asetettu selvitysryhmä. Toivottavasti keskustelunavauksia kantautuu myös laajemman yleisön arvioitavaksi.
Ulkosuhteiden osalta voidaan nostaa esiin Suomen vetovastuu kahdessa lähialueemme yhteistyötä luotaavassa neuvostossa. Näistä etenkin Itämeren valtioiden neuvoston kesäkuussa Turussa järjestettävää huippukokousta kannattaa vilkuilla, vaikka sitten vastapainona kovapintaisemmalle käsitykselle Itämeren alueen turvallisuusnäkymistä. Barentsin neuvosto puolestaan tarjoaa mahdollisuuden seurata ajankohtaiseksi nousseita arktisia teemoja hieman matalamman tason poliittisesta profiilista.
Näiden teemojen rinnalla toivoisin keskustelua myös laajan turvallisuuskäsityksen ja inhimillisen turvallisuuden vinkkelistä. Erityisesti odottaisin kansalaisjärjestöiltä ja poliitikoilta, miksei tutkijoiltakin, näkemyksiä siitä, miksi turvallisuuskeskustelumme on koventunut (vai onko?) ja mitä tästä seuraa esimerkiksi ulkopolitiikan liikkumatilalle? Sisäisen turvallisuuden osalta on syytä tiedustella millä eväillä kansalaisten turvallisuus taataan tasa-arvoisesti ennakoimattomien riskien ja epävarmuuksien leimaamaksi luonnehditussa ajassamme samalla, kun viranomaisten toimiin kohdistuu kasvavia leikkauspaineita? Joka tapauksessa turvallisuutta hahmottava poliittinen keskustelu tarvitsee eloisaa ja moniäänistä sparrausta. Nato/Suomi/ei-Nato -asetelma käy yksistään turhan ennalta arvattavaksi harjoituskaveriksi.
Jaakko Puuperä:
Pitäisi käynnistää aidosti avoin keskustelu, jossa asiantuntijoita kuunneltaisiin. Ensiksi tulisi kuitenkin hahmottaa ja manifestoida julkisesti se mikä on maiden poliittisen johdon käsitys toimintaympäristöstä ja sitten aloittaa keskustelu siitä kuinka löytää välineet vaikuttaa siihen että toimintaympäristö säilyisi turvallisena. Jo Tilannekuvan muodostamisessa olisi aiheen kuunnella ja keskustella avoimesti alan asiantuntijoiden kanssa. Keskustelu ei saisi jäädä vain Ruotsin ja Suomen väliseksi vaan siinä tulisi kuulla ja haastaa myös myös muita alueen toimijoita – erityisesti Venäjää ja Saksaa sekä tietysti muita alueen pienempiä toimijoita sekä Natoa ja EU:ta.
Tavoitteita ei tule asettaa alussa liian korkealle eikä myöskään tule mennä käytännön yhteistyössä asioiden edelle. On oltava ensin polittinen päätös. Muutoin on vaarana että jotkin yhteistyömuodot alkavat elää omaa elämäänsä joka ei palvele kokonaisuutta. Suomen turvallisuuden ylläpidosta ei saa tulla pelkkää Ruotsin puolustusmateriaaliteollisuuden Referenssinäyttämöä. Toki yksittäisiä materiaaliyhteistyöhankkeita tulee jouduttaa jatkossakin. Tästä hyvä esimerkki voisi olla JAS Gripen NG, jonka ympärille voitaisiin rakentaa laajempiakin yhteistyöhankkeita, tosin se olisi jo niin suuri hanke että poliittisen taustatyön olisi aiheen olla perusteellista.
Tärkeintä on ettei sotilaspuolen turvallisuusyhteistyöstä tule pelkkää säästöohjelmaa rauhanajantapeisiin. Sotilaallisen turvallisuuden päätösten tulee perustua ensisijaisesti sotilaallisen turvallisuuden tarpeisiin ja vasta toissijaisesti muihin näkökohtiin.
Tärkeää olisi avata ensitilassa avoin keskustelu Natosta. Suomen ja Ruotsin ulkopoliittinen ja sotilaallinen turvallisuus yhteistyö olisi kovin eri pohjalla jos olisimme sen saman sotilasliiton jäseniä mihin muutkin pohjoismaat ja valtaosa EU-maista kuuluu.
Ei Natoon tarvitse liittyä hattukourassa. Ei se ole YYA-sopimus eikä Varsovanliitto.
Sari Palm: Molemmissa maissa toimii oma parlamentaarinen työryhmänsä kansallisen turvallisuuspoliittisen tulevaisuuskuvan muodostamiseksi ja poliittisen päätöksenteon pitkäjänteisyyden kehittämiseksi. Näiden ryhmien dialogi on tarpeen. Tarvitaan rakentava poliittinen yhteisymmärrys käytännön mahdollistamiseksi.
Yhteiset mahdollisuudet voivat löytyä yhdessä haarukoiden: ihannetilanne on se, että politiikka, tutkimus ja puolustusosaaminen löytävät toisensa, pienin askelin etenemällä yhteisiä onnistuneita tekoja syntyy. Suomi tai Ruotsi, kumpikaan ei voi päättää, arvella tai luulla toisen puolesta – todelliset vaikuttavat käytännön yhteiset teot löytyvät käytännön valmistelun ja poliittisen yhteisen tahdon kautta.
Ensimmäisessä vaiheessa luottamusta rinnakkain toimimisessa tulee syventää käytännön yhteistyön ja jopa yhteisvastuun, pienin askelin, kautta. Rauhoittaisin toistaiseksi suurisuuntaiset yhteishankkeet, kuten vaikkapa Nato-jäsenyyskeskustelun, kokonaan.
Stig Rydell: Ruotsin ja Suomen välinen syventynyt yhteistyö on askel oikeaan suuntaan. Kaikkein tärkeintä on ehkä se, että se osoittaa yhteistä tahtoa, jossa on suuri potentiaali yhteistyön kehittämiselle. Tässä asiayhteydessä on tärkeää että odotukset ovat oikeat, ja että yhteistyö etenee pienin askelin, pitkän tähtäimen tavoitteen ehkä ollessa tilanne, jossa maiden rajat eivät enää muodosta estettä yhteisille sotilasoperaatioille.
Ruotsilla on paljon opittavaa Suomelta, nyt kun keskitymme jälleen kansalliseen puolustukseen ja palautamme käyttöön osaamista, joka ei ole ollut etusijalla moneen vuoteen. Olen vakuuttunut siitä, että tämän vaatimaa aikaa voidaan lyhentää merkittävästi läheisellä yhteistyöllä.
Lyhyemmällä tähtäimellä sotilaallisen yhteistyön ulkopuolelta on saavutettavissa enemmän, etenkin päätöksenteossa sen laajimmassa markityksessä. Suomen ja Ruotsin tulee luoda yhteinen, molempien maiden siviili- ja sotilasresursseja hyödyntävä mekanismi tiedonkeruulle ja tiedon analysoinnille, joka voisi tukea kansallisia päätöksiä kriiseistä kaikissa konfliktin vaiheissa. Tämä on erittäin ajankohtaista tarkasteltessa uhkien laajenevaa kirjoa, etenkin kyberuhkia!
Keskipitkällä tähtäimella tavoitteena tulee olla saattaa kaikki Itämeren maat laajemman yhteistyön piiriin suomalais-ruotsalaisen mallin mukaan. Keskusteluihin Nato-jäsenyydestä tulee kannustaa molemmissa maissa. Nato on valtioidenvälinen järjestö, jossa jäsenmaat käyttävät kansallisilla resursseillaan – kehitys alkaa siis omasta maasta.
Aloitetaan siitä!
Matti Pesu: En usko, että mitään isoja mullistuksia näillä näkymin tänä vuonna on tulossa. Mielenkiintoisinta on nähdä, lähteekö Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö millä tahdilla käyntiin. Kuten Puheloinen sanoi, ”tarve- ja intressialueita” on, joten konkretiaa olisi mukava nähdä. Se toisi uskottavuutta yhteistyöhön.
Olisi hienoa, että puoleet toisivat ennen eduskuntavaaleja selkeät omat näkemyksensä siitä, mitkä ovat turvallisuusympäristömme keskeisimmät haasteet tulevaisuudessa ja miten niihin parhaiten vastataan tulevaisuudessa. Näin turvallisuuspolitiikasta tulisi yksi vaaliteemoista. Nyt näyttää tosin siltä, että moni muu keskeinen kysymys ajaa teemana turvallisuuspolitiikan ohi. Myös EU-vaalit ovat paikka turvallisuuspoliittiselle keskustelulle, vaikke turpo parlamentin toimivaltaan sinänsä kuulu. Eurooppa-keskustelua käydään ennen vaaleja laajasti, ja toivon, että myös turvallisuuspoliittiset teemat ovat esillä.
Toivon myös, että puolustuksen parlamentaarisen selvitysryhmän tiimoilta julkaistaisiin jotain. Onko löytynyt konsensusta haasteista? Miten eteenpäin? Sen tiedän, että kansanedustajille on taottu realismia kalloon virkamiehistön ja asiantuntijoiden toimesta. Eri asia on, näkyykö se missään.
Kultaranta-keskusteluiden soisi laajenevan ja tulevan avoimemmaksi. Presidenttivetoisella tilaisuudella on väkisin hieman elitistinen leima, mutta toivottavasti osallistujajoukkoa laajennettaisiin. Teemoja voisi olla enemmän. Maailmanpolitiikan muutosta voisi pohtia laajemmin, kuten myös Itämeren alueen kehitystä. Myös Suomi-Ruotsi-yhteistyötä olisi tärkeä pohtia.
Random thoughts 