Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."
Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.
Suomen ulkopoliittinen liikkumavara on kaventumassa radikaalisti. Venäjä on miehittänyt naapurinsa, käyttänyt estottomasti ja umpimähkäisesti asevoimaa rajojensa ulkopuolella, myrkyttänyt informaatiotilaa psykologisella vaikuttamisella ja disinformaatiolla, rajoittanut omien kansalaistensa ja Venäjällä asuvien yksityishenkilöiden ja siellä toimivien oikeushenkilöiden vapauksia ja oikeuksia. Suomi ei enää voi todeta, että Suomen poliittinen linja ei kovin vähästä muutu. Kyse on kohtalon valinnasta ja käsillä on kansakunnan yhdestoista hetki. [Lue lisää…]
Piloten räddar sig med fallskärm från den nedskjutna Su-24 attackflyget. Källa: Algeria latest news
Turkiet sköt den 24. november ned ett rysk Su-24 attackflygblan, som kränkte turkiskt luftrum. Det var fråga om ett beslut som tog efter åtminstone två bekräftade tidigare kränkningar samt flera under händelsen utfärdade varningar. Det var en gränsdragning. Å ena sidan drog Turkiet sina gränser tydligt. Att förhindra en kränkning av turkiskt luftrum var viktigare än allt annat. Det kallas absolut suveränitet. Ryssland använder fritt irakistk, iransk och med vissa kontrollmekanismer även israeliskt luftrum i sin Syrieninsats. För Turkiet ligger även territorialvattnen på spel. Ryssland tränger ut via Bosporen, en livsviktig och mycket smal rutt från Svarta havet till Medelhavet. Med USA har man redan inlett förhandlingar om samordnat nyttjande av luftrum i Syreninsatsen. Nato dikterar dock inget till sina medlemmar utan enhällighet. Turkiet visade var skåpet står och markerade gränsen tydligt även för Natos del; Ryssland vet nu pinsamt klart att den inte utgör en med Nato allierad partner som strider mot Daeshia i Syrien, utan är en skild part i konflikten, som ”kör sitt eget race” på ett sätt som inte på ett bra sätt bidrar till regional och gemensam säkerhet och växelverkan. Natos generalsekreterare understrykte återhållsamhet och Turkiets president Erdoğan bad om möte med Putin, Hårda var orden från den ryska federationens president när han under händelsedagen mötte Jordaniens konung Abdullah, men då han dök upp på ett snabbt möte under G20-konferensen och träffade Turkiets president Erdoğan, så blev det klart att även Ryssland inser att det står mycket mera på spel än bara Turkiet. Militäralliansen Nato har påbörjat åtgärder för att återuppliva Nato-Rysslandrådet från sitt ide.
Då vi betraktar luftrumskränkningar på ytterst snäva områden är det även skäl att fundera över konsten att markera och dra gränser. Finska viket är en smal ränna och ryskt flyg har kränkt finskt luftrum. Antalet och ändringen är inte statistiskt betydande, men en väsentlig fråga är varför Ryssland så lättvindigt väljer att kringgå obekväma naturfenomen via norr och varför kränkningar av finskt luftrum är så långa och går så djupt? Finland är en av de få, om inte den enda, av Östersjöns nationer som inte offentligt kallat sin ryska ambassadör till samtal om kränkningar. Sverige har krävt förklaringar av såväl ryska som amerikanska ambassadörer, liksom även Estland, som omedelbart har aviserat samtliga kränkningar. Sverige har däremot haft stora problem i att hitta en vettig linje och ansvarsfördelning vad gäller kommunikation om luftrumskränkningar. Mycket likt Finland innan 2006. I varje fall så har rättspositivistiska Finland som älskar normer och regler oftast varit nöjd med att konstatera att ärendet utreds av gränsbevakningsväsendet och att Finland har bett om en utredning av behöriga ryska myndigheter,
Finland och Frankrike
Helsingfors Hotell Scandic på Mannerheimvägen deltog i Frankrikes sorg. Bild: IS/Tatu Paulaharju.Källa: IS. ”Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi” (”Runtom världen belyses bygnaderna i Frankrikes färger. I Finland bara en.”)
Både i Finland och Sverige har en solidaritetskalabalik börjat då Frankrike bett om militärt stöd enligt EU-fördragets artikel 42.7. Republikens president Sauli Niinistö gav ett juristutlåtande i ärendet. Chefen för det finska Utrikespolitiska institutet Teija Tiilikainen gav bra flankstöd till presidenten genom att revidera det hon redan tidigare utrett angående Lissabonfördraget. Den färska kommentaren och den omfattande utredningen från 2008 utgör en mycket bra och aktuell helhet, som absolut bör läsas, i synnerhet av den svenska publiken som inte mig veterligen har tillgång till lika kvalitativa motsvarande rapporter. Ett möjligt tecken på en ändring i Finland är att den finska regeringen lånade den starka solidaritetsförklaringen från Sveriges försvarsbeslut anno 2009 och uppdaterade således sin egna förklaring från statsrådets säkerhetspolitiska redogörelse 2012. Antigen har man blandat texterna, eller så bygger man grund för en snabb författningsberedning.
Finland agerar på det sätt som vi önskar att andra agerar gentemot oss. Finland stöder Frankrike med till buds stående medel.
Sverige kommer inte att förhålla sig passivt om en katastrof eller ett angrepp skulle drabba ett annat medlemsland eller nordiskt land. Vi förväntar oss att dessa länder agerar på samma sätt om Sverige drabbas.
Solidaritetsförklaringen i RP 2008/09:140 ”Ett användbart försvar”
Finland vill nu ändra sina lagar, så att det blir möjligt att uppfylla förpliktelsen om militärt bistånd i enlighetmed artikel 42.7 i Fördraget om EU. Man har talat om en ”harmonisering” av något slag, och det är mycket sannolikt att vi får fettfri mjölk och osaltat smör. Samtidigt talar dock försvarsministern Jussi Niinistö om att införa plikt till utlandstjänst, vilket ger dom insatta en bild om vad det på riktigt kan vara fråga om.
Fortsättningskrigets spöke
General Ehrfurth besöker general Talvela för förläna järnkors. Naamoila, 6. oktober 1941. Bild: Fänr K Borg. Källa: SA-kuva.
I Finland och vår försvarslösning är rikets gräns befallande. Detta faktum har inte ändrats trots att krigföring och den tillhörande militärteknologiska utvecklingen – i synnerhet förmågan till långräckviddig precisionsbekämpning – inte bara ändrats eller tagit några framsteg, utan har genomgått en revolutionell förändring. Finland självt skaffa till och med år 2025 en ansenlig arsenal av långräckviddiga precisionsbekämpningssystem. [1,2,3]. Vi plågas av fortsättningskrigets spöke. Visst var det Sovjetunionen som inledde kriget, men vi var nog helt beredda på det. Vissa historieforskare har kätterskt påstått att vi inte bara väntade, utan även önskade kriget. Efter att ryssen bombade Åbo, Borgå och Helsingfors, sprang vår fältarmé över gränsen för att ta tillbaka allt som man i vinterkriget förlorat med lite ränta. Strategiskt sett handlade det om att skaffa ett militärt gynnsamt läge. Ingen var på väg till Uralbergen och att gå över den gamla gränsen från vinterkriget blev mycket svårt för vissa förband, vilket till och med ledde till ordervägran i några fall. Från denna tid har vi som arv en lagstiftning och ultradefensiv doktrin, som kraftigt lutar på folkrätten, även då internationell rätt och lagar bara finns i tal eller tystnat helt.
Vi har bland annat skaffat JASSM-robotar och det ser ut som om anskaffningen av ammunition till vårt raketartillerisystem M270 MRLS (finsk typbeteckning 298 RSRAKH 06) igen kommit i medvind, vilket även kan innebära möjligheter till anskaffning av långräckviddiga ATACMS-robotar. Utöver de främsta materielprojekten – efterträdaren till Hornet samt ersättande av sju fartyg som kommer att utrangeras till och med 2025 med fyra nya under namnet Flottilj 2020, så är även en ny sjömålsrobot för att ersätta Rbs-15 SF III (MTO 85M) aktuell. Denna nya robot ska en räckvidd mellan över 100
och 500 km, den ska kunna bekämpa markmål och kunna utvecklas så att räckvidden som luftburen utvecklingsversion skulle överskrida 500 km, kanske rentav nå upp till närmare 1000 km vid år 2030. Dessa kallas för angreppsvapen eller anfallsvapen av många alarmister. För oss är det fråga vapensystem med tröskeleffekt. Innebörden med dylika system är att den minsta lilla militära provokation – ett försök att permanent kränka vår territoriella integritet eller i en längre tid utnyttja finsk territorium – leder till att vi med dessa vapensystem förintar hotet och i synnerhet förmågan att fortsatt hota oss. Detta betyder för de omnämnda vapensystemen att samtliga mål ligger bortom rikets gränser. Detta är ett politiskt beslut. Beslut om att använda vapenmakt för att höja tröskeln ligger hos överbefälhavaren, Republikens president. Presidenten sätter priset och gränsen för vår självständighet med statsrådet (regeringen).
I klarspråk betyder tröskeleffekt att motståndaren tvingas välja: ”Om ni med vapenmakt angriper finsk territorium, så ser vi med vår vapenmakt till att det på er sida om gränsen inte längre finns förutsättningar att fortsätta operationer och att ni inte kommer ut till Finska viken från Sankt Petersburgs örlogsbaser.” För att vara trovärdig ska en tröskeleffekt vara offentligt bekräftad och erkänd, beslutsfattandet vara inövat på samtliga nivåer och allt detta tydligt uttalat som strategisk kommunikation. Då är det klart för motståndaren att opportunistiska försök att med vapenmakt ta finskt territorium alltid kommer att innebära att en större del av resurserna binds till detta område och de egna förlusterna vid ingången av konflikten blir så betydande, att en eskalering till kärnvapenkrig kan bli ett alternativt. I ett sådant fall blir det likaså uppenbart att vid en större kris i vårt närområde med flera parter är alternativet ”angripa Finland” alltid uteslutet.
Vår politiska ledning har dock genom sin beväringstjänstgöring, vårt värnpliktsystem, spöket från fortsättningskriget och försvarskurser för privata och offentliga sektorns högre chefer och beslutsfattare hjärntvättats i en doktrin av oböjligt och stramt territoriellt försvar. Det är värt att fråga om det vid behov finns mod att ta striden till fiendens mark? Marskalken Mannerheim vågade ta kampen till Leningrads portar och förstod även att låta bli att gå vidare. Förmågan hade tydligt bevisats. Vapenmakt skapade politisk handlingsfrihet. Detta är en lärdom från våra krig som vi borde hålla fast vid i en föränderlig omvärld.
Solidaritet, Finland och försvarsmakten
Målsättningen och innebörden av den pågående lagberedningen håller på att klarna. Lagen ska möjliggöra nyttjande av vapenmakt även utanför Finlands gränser för att trygga statens suveräna rättigheter och intressen. Sannolikt är att det blir fettfri mjölk och osaltat smör. Lagstiftningen kommer att ”harmoniseras” till att snävt passa EU-fördragets 42.7 artikel. Det som verkligen behövs – en syntes av slutsatserna från den parlamentariska gruppen som utredde försvarsmaktens utmaningar på lång sikt, ett flertal Nato-utredningar och statsrådets säkerhets- och försvarspolitiska redogörelser, som skapar ett reviderat uppdragsbehov för försvarsmakten att utveckla på. Detta innebär i min mening att Finland utvidgar försvarsmaktens uppdrag att beröra försvarandet av statens samt finländarnas intressen, livsbetingelser samt och värden såväl inom som utom rikets gränser. Endast en dylik de jure nyinriktning kan leda till det, att statsledningen i varje läge med förhåll kan välja rätt verktyg till det rådande läget. Det betyder även att vi kunde utvidga verksamhet utanför rikets gränser. Detta kunde just vara den militära hjälp som Frakrike nu ber om, och som vi nu besvarar med fettfri mjölk, inhämtning av underrättelser samt hemliga insatser (jfr KSI/MUST) eller konventionella insatser med Sverige eller någon annan stat. Detta för oss inte närmare NATO, men visserligen närmare NATO-länderna och USA, vilket skett i fallet Sverige. Trots sin obefintliga försvarsförmåga, så är Sverige både politiskt och militärt en starkare aktör i Östersjöområdet än Finland. Detta beror inte på arvet från det kalla kriget, utan på den försvarsreform (jfr den finska försvarsmaktsreformen) som innebar en inriktning mot ett insatsförsvar. Sveriges försvarsmakt har som sitt uppdrag att:
Försvarsmakten ska kunna försvara Sverige och främja svensk säkerhet genom insatser nationellt och internationellt. Försvarsmakten ska kunna upptäcka och avvisa kränkningar av det svenska territoriet samt värna Sveriges suveräna rättigheter och nationella intressen utanför det svenska territoriet.
Som parentes bör nämnas att detta uppdrag från och med den 1. januari 2016 kommer att lyda;
Försvarsmakten ska försvara Sverige och främja svensk säkerhet. Försvarsmakten ska upptäcka och avvisa kränkningar av det svenska territoriet. Myndigheten ska dessutom kunna värna Sveriges suveräna rättigheter och svenska intressen samt kunna förebygga och hantera konflikter och krig såväl nationellt som internationellt.
Emedan detta endast verkar vara en skärpning och återtagning av det nationella försvaret, så är det värt att ställa sig frågan varför formuleringen ”insatser nationellt och internationellt” samt ”utanför det svenska territoriet” fallit bort?
Lyckligtvis har vi i Finland varit långsamma och försiktiga. Som resultat av allt trögt funderande kommer vi sannolikt att få en lagstiftning som är försenad och redan vid ikraftträdandet otillräckligt, med en livsläng från giltighet till nästa kris, som den inte längre klarar av att hantera. Det värsta är att Finlands statsledning i försvarsmakten har ett mycket brukbart och stark instrument. Att begränsa nyttjandet av detta verktyg med lagstiftning är farligt för statsledningen självt iom. minskad handlingsfrihet och således vådligt för ägarna av statsmakten, Finlands folk. Finland behöver nya lagar om försvarsmakten och militär underrättelsetjänst, som garanterar att insatser med vapenmakt kan göras just då, när den politiska handlingsfrihet det ger mest behövs.
//James
Åsikterna jag här uttryckt är mina egna. De reflekterar inte nödvändigtvis försvarsmaktens eller någon annan myndighets officiella linje.
Ohjaaja pelastautuu pudotetusta Su-24 -koneesta laskuvarjolla. Lähde: Algeria latest news.
Turkki pudotti marraskuun 24. päivänä venäläisen Su-24 rynnäkköhävittäjän, joka loukkasi sen ilmatilaa. Kyseessä oli vähintään kahden aikaisemman todennetun loukkauksen ja usean tilanteessa annetun varoituksen seurauksena tehty päätös. Kyse oli rajanvedosta. Yhtäältä Turkki veti itsenäisenä valtiona rajansa selvästi. Turkin alueellisen koskemattomuuden turvaaminen meni kaiken muun edelle. Venäjä käyttää vapaasti Irakin, Iranin ja kontrolloidusti myös Israelin ilmatilaa Syyria operaatiossaan. Turkin osalta panoksena ovat myös aluevedet. Venäjä tunkee sille elintärkeän ja erittäin kapean Bosporin salmen kautta Mustalta mereltä Välimerelle ja Yhdysvaltain kanssa on myös neuvoteltu ilmatilan käytöstä Syyrian operaatiossa. Nato ei kuitenkaan sanele mitään jäsenmailleen ilman yksimielisyyttä. Turkki veti omat rajansa ja teki samalla merkittävän rajanvedon Naton puolesta; Venäjä sai tietää, että se ei ole oman narratiivinsa mukainen Naton rinnalla Syyriassa Daeshia vastaan taisteleva liittolainen, vaan konfliktin erillinen osapuoli, joka touhuaa omiaan muille ja alueelliselle turvallisuudelle riskialttiilla tavalla. Naton pääsihteeri painotti malttia ja presidentti Erdoğan pyysi Putinia tapaamiseen. Tylyjä olivat Venäjän federaation presidentin sanat tapaamisessa tapahtumapäivänä Jordanian kuninkaan kanssa, mutta nopeasti koolle kutsuttuun G20-tapaamiseen tuleminen ja Turkin presidentti Erdoğanin tapaaminen osoitti, että Venäjäkin ymmärtää, että kyseessä on paljon Turkkia suurempi asia. Sotilasliitto Nato onkin aloittanut tunnustelut Nato-Venäjä -neuvoston herättämiseksi horroksestaan.
Ilmatilaloukkauksia äärimmäisen kapeilla alueilla pohdittaessa on hyvä myös miettiä rajanvetoja. Suomenlahti on kapea ränni ja Venäjän koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa. Lukumäärä ja sen muutos ei ole tilastollisesti kovin merkittävä, mutta ydinkysymys on miksi Venäjä kiertää epämukavuutta aiheuttavat luonnonilmiöt pohjoisen kautta ja miksi Suomen alueelle tehdyt loukkaukset jatkuvat niin pitkälle ja syvään? Suomi on harvoja, ellei jopa ainoa, Itämeren valtioista, joka ei julkisesti ole kutsunut Venäjän suurlähettilästä puhutteluun ilmatilaloukkausten takia. Ruotsi vaati välittömästi selvitystä niin Venäjän kuin Yhdysvaltainkin suurlähettiläiltä, kuten myös Viro, joka on heti julkaissut kaikki ilmatilan loukkaukset. Oikeuspositivistinen normeja rakastava Suomi on usein tyytynyt toteamaan, että rajavartiolaitos selvittää asiaa ja että Suomi on pyytänyt selvitystä venäläisiltä viranomaisilta.
Suomi ja Ranska
Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva hotelli Scandic otti näkyvästi osaa Ranskan suruun. (KUVA: IS / Tatu Paulaharju). Lähde: IS – ”Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi”.
Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan. Suomi tukee Ranskaa käytettävissään olevin keinoin.
Suomen hallitus 2015
Ruotsi toimii turvallisuussitoumusten syventämiseksi. Se on omalta osaltaan todennut, ettei jää passiiviseksi, mikäli toista EU-maata tai Pohjoismaata kohtaa katastrofi tai hyökkäys. Ruotsi odottaa, että EU-maat ja Pohjoismaat tekevät samoin, mikäli Ruotsiin kohdistuu katastrofi tai hyökkäys.
Ruotsin solidaarisuuslausuma kirjattuna VNS selontekoon 5/2012
Suomi haluaa nyt muuttaa lakiaan siten, että SEU 42.7 mukaisen sotilaallisen avunantovelvoitteen täyttäminen tulisi mahdolliseksi. On puhuttu jonkinlaisesta harmonisoinnista ja todennäköistä on, että tähän rasvattomaan maitoon ja suolattoman voin malliin jäädään. Samalla kuitenkin puolustusministeri Jussi Niinistö puhui tähän liittyvistä asioista, josta ainakin asiaan hieman paremmin vihkiytyneille selviää mistä todella on kyse.
Jatkosodan haamu
Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä. Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.
Suomessa valtakunnan raja on edelleen määräävä puolustusratkaisussa. Tätä faktaa ei ole muuttanut sodan kuvan ja siihen liittyvä sotatekninen kehitys – erityisesti konventionaalisen kaukovaikuttamisen kehitys, eikä edes se, että Suomi itse hankkii vuoteen 2025 mennessä aikamoisen arsenaalin kaukovaikuttamisen kyvykkyyttä [1,2,3]. Meitä vaivaa jatkosodan haamu. Jatkosodan toki aloitti Neuvostoliitto, mutta kyllä me siihen olimme valmiita. Jotkut ovat kerettiläisesti itsenäisen Suomen puolustuksellista historian kerrontaa uhmaten jopa väittäneet että emme vain odottaneet, vaan jopa toivoimme sitä. Pommien pudottua Turkuun, Porvoon ja Helsinkiin, lähti kenttäarmeijamme rajan yli ottamaan takaisin menetettyä. Strategis-operatiivisesti tarkasteltuna kyseessä oli sotilaallisesti edullisen aseman hankkimisesta. Ei kukaan ollut Uralin vuorille lähdössä ja vanha talvisotaa edeltänyt rajapyykki asettikin kovan kynnyksen monille. Tästä meille on perinnöksi jäänyt puolustuksellinen lainsäädäntö ja doktriini, joka vahvasti nojaa kansainväliseen oikeuteen, jopa silloin kun kansainvälinen oikeus on vain juhlapuhetta.
Nyt olemme hankkineet JASSM-ohjuksia, olemme saamassa jälleen käyntiin torsoksi jääneen raketinheitinjärjestelmän ampumatarvikehankinnat, jotka tulevaisuudessa mahdollistanevat kauaskantoisen ATACMS-tykistöohjuksen hankinnan. Puolustusvoimien hankkeissa on myös Laivue 2020 ohella uusi pintatorjuntaohjus korvaamaan vanhenevaa Rbs-15 SF III -kalustoa (MTO 85M), jonka kantama nykyään haarukoitavilla vaihtoehdoilla risteilee jossain yli 100 ja alle 500 kilometrin välillä. Ilmasta laukaistuna kantama voisi kasvaa jopa 1 000 kilometriin vuoden 2030 jälkeen. Nämä aseet ovat useimmille hyökkäysaseita. Meille ne ovat kynnysasejärjestelmiä [4,5,6]. Niiden merkitys on siinä, että pieninkin sotilaallinen provokaatio – yritys pysyvästi loukata itsenäisen Suomen valtakunnan alueellista koskemattomuutta, saattaa johtaa näiden asejärjestelmien käyttöön, jolla uhka ja etenkin kyky ylläpitää sitä neutraloidaan. Tämä merkitsee mainittujen asejärjestelmien osalta sitä, että niiden maalit olisivat valtakunnan rajojemme tuolla puolen. Tämä on aina poliittinen päätös. Päätös välittömästä kynnysarvon nostamiseen tähtäävästä asevoiman käytöstä on ylipäälliköllä. Presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa asettaa itsenäisyytemme hinnan ja rajat.
Selkokielellä kynnysarvo merkitsee vastustajan asettamista valinnan eteen: ”Mikäli käytätte asevoimaa Suomen tasavallan alueelle, niin pidämme omalla voimallamme huolen siitä, että teidän puolellanne rajaa ei ole enää edellytyksiä jatkaa sotatoimia, ettekä pääse Pietarin sotasatamista Suomenlahden puoltaväliä pidemmälle.” Ollakseen uskottava tällaisen kynnysarvon on oltava tunnustettu (tiedossa ja julkinen), siihen liittyvän päätöksentekoketjun harjoiteltu ja tämän kaiken selvästi viestittyä. Silloin vastapuoli ymmärtää, että lähtiessään opportunistiseen asevoiman käyttöön Suomen alueelle, se sitoo samalla pääosan resursseistaan taisteluun Suomen kanssa ja ottaa turpaan muutamat ensimmäiset viikot niin paljon, että eskalointi ydinpelotteen asteelle voi nousta vaihtoehdoksi. Tällöin näyttäytyy vastapuolelle harvinaisen selvänä se, että laajassa kriisissä, jossa on monia osapuolia, tällainen vaihtoehto on aina poissuljettu.
Poliittinen johtomme on kuitenkin asepalveluksen, asevelvollisuusjärjestelmän, jatkosodan haamun ja maanpuolustuskurssien myötä indoktrinoitu jäykän torjuvaan alueelliseen puolustukseen. Kysyä sopiikin, löytyisikö tarpeen tullen rohkeutta edetä edes Pietarin porteille asti. Marsalkka Mannerheim uskalsi ja ymmärsi myös jättää sen siihen. Kyky oli näytetty ja tilanne tehty selväksi. Asevoiman käyttö loi poliittista toimintavapautta. Tämä on jatkosodan tärkeä oppi, jota meidän pitäisi vaalia ja ylläpitää sodan kuvan muutoksessa.
Solidaarisuus, Suomi ja puolustusvoimat
Nyt valmisteilla oleva lainsäädännön tavoitteet ovat selviämässä. Suomen lain on mahdollistettava asevoiman käyttö myös valtakunnan rajojen ulkopuolella Suomen suvereenien oikeuksien ja valtion etujen turvaamiseksi. Todennäköisesti saamme kuitenkin taas rasvatonta maitoa ja suolatonta voita. Lainsäädäntöä ”harmonisoidaan” SEU 42.7 sopivaksi rajoittaen se juuri siihen. Koska konsensus ja oikeusvaltio. Se mitä tarvitaan on puolustuksen pitkän aikavälin haasteiden selvitysryhmän, lukuisten Nato-selvitysten ja valtioneuvoston selontekojen johtopäätösten synteesi, eli uuden selonteon luomisprosessin synnyttämä uusi selvä tehtävätarve puolustusvoimille, josta edetään. Se merkitsisi minun näkemykseni mukaan sitä, että Suomi laajentaa puolustusvoimiensa tehtävää koskemaan Suomen tasavallan, suomalaisten elinmahdollisuuksien sekä etujemme ja arvojemme puolustamisen niin valtakunnan rajojen sisäpuolella kotimaassa kuin myös ulkomailla. Ainoastaan tällainen merkittävä puolustuksen de jure uudelleensuuntaus voi johtaa siihen, että voimme valita, joka tilanteessa ennakoiden oikean työkalun kuhunkin tilanteeseen. Se merkitsee myös sitä, että voimme ulottaa toimintaamme valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Tämä voi olla nimen omaan Ranskan pyytämää sotilaallista apua, joka ei istu nykyisen lain mukaisen kolmannen tehtävän piiriin kuin pakottamalla, sotilastiedustelua (vrt. Ruotsin asevoimien KSI/MUST) tai yhdessä Ruotsin tai jonkin muun valtion kanssa suoritettavaa sotilaallista operaatiota. Tämä ei vie meitä lähemmäs Natoa, mutta kylläkin lähemmäs Nato-maita ja Yhdysvaltoja, kuten se Ruotsiakin on vienyt. Ruotsi on olemattomasta puolustuksestaan huolimatta tällä hetkellä poliittisesti ja sotilaallisesti vahvempi tekijä Itämerellä kuin Suomi. Tämä ei suinkaan johdu kylmän sodan perinnöstä, vaan nimenomaisesti siitä muutoksesta, jonka Ruotsi teki kylmän sodan päättymisen jälkeen. Ruotsin puolustusvoimien tehtävänä on:
Ruotsin puolustaminen ja Ruotsin turvallisuuden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Puolustusvoimien on kyettävä havaitsemaan ja torjumaan Ruotsin alueeseen kohdistuvat loukkaukset ja kyettävä turvaamaan Ruotsin suvereenit oikeudet ja kansalliset intressit myös Ruotsin alueen ulkopuolella.
Onneksi meillä ollaan hitaita ja varovaisia. Saamme todennäköisesti kaiken tämän vatuloinnin tuloksena liian myöhään ja jo syntyessään vesittyneen lainsäädännön, jonka elinaika on voimaantulosta seuraavaan kriisin alkuun, johon se taas on riittämätön. Suomen valtionjohdolla on puolustusvoimissa käyttökelpoinen ja vahva työkalu. Sen käytön estäminen rajoittavalla lainsäädännöllä on vaarallista valtiojohdolle itselleen ja Suomen kansan edulle. Suomi tarvitsee uuden lain puolustusvoimista ja lain sotilastiedustelusta, jotka takaavat sen, että tätä voimaa voidaan käyttää juuri silloin, kun sen tuomaa poliittista toimintavapautta ja liikkumavaraa eniten tarvitaan.
//James
Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.
Tämä on rebloggaus ruotsalaisen turpobloggaaja Annika Nordgren Christensenin ruotsinkielisestä blogimerkinnästä koskien Suomen uutta hallitusta suomalais-ruotsalaisen puolustusyhteistyön kontekstissa. Käännös virheineen on minun.
Perussuomalaisten linjaa puolustusyhteistyöstä, mukaan liittyen siinä esitettyä näkemystä Ruotsista, tulee tarkastella hallitusohjelman valossa. Arvio on, että suomalainen into Ruotsin toivomaan syvällisempään puolustusyhteistyöhön viilenee jonkin verran. Vaikka vielä ei tiedetä miten Ruotsin hallituksen yhteistyö ulkoministeri Soinin ja hänen tulevan puolustusministerikollegansa kanssa sujuu, niin voidaan todeta, että se on ylämäkeä väärään aikaan, kirjoittaa Annika Nordgren Christensen.
Annika Nordgren Christensen on ruotslainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asiantuntija. Hän on ollut kansanedustaja (MP) ja puolustusvaliokunnan jäsen 1994–98 sekä parlamentaarisen turvallisuuskomitean (försvarsberedningen) jäsen vuosina 1995–2009. Hän on Kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian jäsen ja toimii moderaatorina ja seminaaripalveluiden tuottajana yrityksensä Tjäderns Byrå kautta.
Toukokuun 27. päivänä 2015 Annika Nordgren Christensen kirjoitti:
Tänään jaettiin uuden hallituksen ulko- ja puolustusministerisalkut perussuomalaisille. Perussuomalaisten turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa lukee:
Yhteistyön syventyessä on kaikki kansallisen puolustuksen olennaiset suorituskyvyt säilytettävä omissa käsissä ja jalat pidettävä maassa. Kukin kansakunta ajattelee omaa etuaan. Ruotsi ei halua puolustusliittoa Suomen kanssa. Ruotsissa maamme nähdään puskurivaltiona.
Tämä ei kuulosta siltä puolustuspäätökseltä, jota eduskunta Tukholmassa juuri käsittelee. Siinä todetaan mm. että suomalais-ruotsalaisen yhteistyön tulee käsittää myös kunkin maan alueellisen koskemattomuuden turvaaminen ja itsepuolustus.
Mutta tätä perussuomalaista puoluelinjaa – mukaan lukien esitettyä arviota Ruotsista – tulee tarkastella niiden sopimisten rinnalla, joita hallituspuolueet jo ovat tehneet hallitusta muodostaessaan. [Hallitusohjelmassa] sanotaan muun muassa, että ”puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa syvennetään” ja että ”Suomi … ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä” (mikä myös toistettiin päivän lehdistötilaisuudessa).
Perussuomalaiset ovat Nato-kriittisiä, mutteivät (vielä) vastusta Nato-selvitystä. Yllä mainitussa ohjelmassa todetaan myös, että:
Tällöin todennäköisin vauhdittaja olisi Ruotsin hakemus.
Yhteenvetona alustava arvio on se, että suomalainen into Ruotsin toivomaan syvällisempään puolustusyhteistyöhön viilenee jonkin verran. Samalla Nato-optiota vahvistetaan – ainakin sanallisesti – vaikka ulko- ja puolustuspolitiikka käytännössä onkin perussuomalaisten käsissä. Moskovasta kantautuu mahdollisesti hieman huomiotaherättävä helpottunut huokaus. Ruotsiin verrattaessa voidaan todeta [Suomen] linjan olevan varsin päinvastainen.
Henkilökohtaisten suhteiden merkitystä ei tule väheksyä. Puolustusministeri Hultqvistin oli todistetusti helppoa päästä yhteisymmärrykseen entisen puolustusministeri Haglundin kanssa ja olen vakuuttunut siitä, että juuri sillä oli merkitystä. Emme vielä tiedä kuinka yhteistyö ulkoministeri Soinin ja hänen tulevan puolustusministerikollegansa [toim. huom. Jussi Niinistö] kanssa sujuu, mutta se on ylämäkeä väärään aikaan.
//Annika Nordgren Christensen
Toim. huom. Annikan blogin löydät täältä. Tiesithän että voit seurata Annikaa Twitterissä.
Toim. huom. Suomalais-ruotsalainen yhteistyö kahdessa minuutissa
SVT Uutiset: Ett finsk-svenskt försvarssamarbete är inget nytt. (2 min 2 sek). Klikkaa kuvaa päästäksesi uutisvideoon.
Random thoughts 