Neljäs kysymys ja vastaukset

Puolustusministerit Karin Enström ja Carl Haglund kirjoittivat yhdessä Svenska Dagbladetissa kahdenvälisen yhteistyön syventämisestä. (Turun Sanomat julkaisi suomenkielisen tekstin).

”Millaisena näette Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventymisen ja mitä käytännön asioita ja toimenpiteitä siihen pitäisi Teidän mielestänne liittyä? Tarvitseeko toimiva yhteistyö jotain sotilaallisen ja puolustusteollisen ulotttuvuuden lisäksi?”

Försvarsministrarna Karin Enström och Carl Haglund skrev om det bilaterala samarbetet i Svenska Dagbladet – ”Nu fördjupar vi samarbetet.”

Hur ser Ni på fördjupandet av Finlands och Sveriges försvarssamarbete och vilka praktiska ärenden och åtgärder tycker Ni att hör till samarbetet? Behöver ett fungerande samarbete något mer än den militära och försvarsindustriella dimensionen?


Stig RydellStig Rydell: Ruotsin ja Suomen välinen syventynyt yhteistyö on askel oikeaan suuntaan. Kaikkein tärkeintä on ehkä se, että se osoittaa yhteistä tahtoa, jossa on suuri potentiaali yhteistyön kehittämiselle. Tässä asiayhteydessä on tärkeää että odotukset ovat oikeat, ja että yhteistyö etenee puienin askelin, pitkän tähtäimen tavoitteen ehkä ollessa tilanne, jossa maiden rajat eivät enää muodosta estettä yhteisille sotilasoperaatioille.
Lyhyemmällä tähtäimellä sotilaallisen yhteistyön ulkopuolelta on saavutettavissa enemmän, etenkin päätöksenteossa sen laajimmassa markityksessä. Suomen ja Ruotsin tulee luoda yhteinen, molempien maiden siviili- ja sotilasresursseja hyödyntävä mekanismi tiedonkeruulle ja tiedon analysoinnille, joka voisi tukea kansallisia päätöksiä kriiseistä kaikissa konfliktin vaiheissa. Tämä on erittäin ajankohtaista tarkasteltessa uhkien laajenevaa kirjoa, etenkin kyberuhkia!
Keskipitkällä tähtäimella tavoitteena tulee olla saattaa kaikki Itämeren maat laajemman yhteistyön piiriin suomalais-ruotsalaisen mallin mukaan. Keskusteluihin Nato-jäsenyydestä tulee kannustaa molemmissa maissa. Nato on valtioidenvälinen järjestö, jossa jäsenmaat käyttävät kansallisilla resursseillaan – kehitys alkaa siis omasta maasta. Aloitetaan siitä!

Tapio Juntunen: Mikä tahansa puolustusyhteistyön kansainvälinen sovellus sisältää sotilaallisen ja puolustusteollisen ulottuvuuden lisäksi myös poliittisen ja kansainvälisoikeudellisen ulottuvuuden. Neutraalisti tarkasteltuna puolustusyhteistyön toimivuuden ja edellytysten arviointi perustuisi näiden neljän tekijän vuorovaikutukseen, kuitenkin siten, että yhteistyö tulee rakentaa poliittisten tavoitteiden ja kv-oikeudellisten reunaehtojen tuottamien perusrakenteiden varaan. Onko Suomella ja Ruotsilla sitten liikkumavaraa nykyisten kv-oikeuden tuottamien vastuiden ja mahdollisuuksien päälle muodostettavien valtiosopimusten osalta? Olisivatko nämä sopimukset ristiriidassa muiden kansainvälisten velvoitteiden osalta? Näiden kysymysten lisäksi tulisi huomioida yleinen kansainvälispoliittinen tilannekuva sekä sieltä nousevat vaikutukset lähialueiden strategis-poliittisiin virtauksiin. Tätä keskustelua on ainakin riittänyt runsaasti, laidasta laitaan.Mitä yhteneväisemmäksi puolustusyhteistyöhön ryhtyvien valtioiden linja kaikilla edellä mainituilla ulottuvuuksilla muodostuu, sitä syvemmälle puolustusyhteistyölle on käytännön liikkumatilaa, jos ei välttämättä suoraa tarvetta. Syventyminen ei siis itsessään ole riittävä ehto toimivuudelle (huom. toimivuuden arviointi määrittyy turvallisuuspoliittisia tavoitteita vasten, ja toki edelleen perustuslakiin kirjattuja tehtäviä vasten), eikä varsinkaan välttämätön ehto, kuten Ruotsin ja Suomen verraten itsenäisten puolustusratkaisujen pönkittämien turvallisuuspoliittisten linjojen toimivuus on osoittanut. Nyt kun intentio puolustusyhteistyön syventämisestä on kuitenkin laajasti poliittisen johdon toimesta ilmaistu, ja käytännön kokemuksia haettu, olisi keskeistä määritellä yhtenäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tavoitteenasettelu, jonka varaan yhteistyövaraiset puolustusratkaisut voisivat sitten laajemman turvallisuuspolitiikan välineenä istua. Tavoitteenasettelua ei kannattane perustaa ainakaan sellaisten valtiosopimusten varaan, jotka lähinnä toistavat olemassa olevia kansainvälisoikeudellisia periaatteita.

Mikä tämä tavoite sitten on tai voisi olla? Onko se sotilaallisen tyhjiön täyttäminen ja ajatuksen taustalla vaikuttavan uhkakuvakäsityksen jakaminen turvallisuuspoliittisen tilannekuvan ohjurina; onko se laajempaa kansainvälistä turvallisuutta edistämään pyrkivä kokonaisuus, jossa uhkakuvakäsitys vaihtuu myös yhteistyövaraiseksi ja alueellisesti laveammaksi? Edellisten yhdistelmä? On myös kysyttävä, miten ratkaisut kyetään tehokkaasti esittämään puolustuksellisina signaaleina, jotka eivät näin sisältäisi mahdollisten kansainvälisten vastakkainasettelujen kierrettä syventävien tulkintojen siemeniä. Omat fiilikset eivät aina välttämättä kommunikoimatta välity naapureille.

Yhtä kaikki, pohjoismaisella suuntauksella vaikuttaa olevan Suomessa kansan tuen tuottamaa imua. Mistä tämä tuki kumpuaa? Kyse voi tietysti olla eräänlaisesta identiteettipoliittisesta suuntautumisesta, viehtymyksestä skandinavismin tuottaman erityisyyden tunteeseen. Toisaalta kyse voi olla myös turvallisuuspoliittiseen maailmankuvaan palautuvista seikoista, joissa pohjoismainen suuntaus nähdään vaihtoehtona kovapintaisemmalle, positiivisia turvallisuustakuita haikailevalle maailmankuvalle. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan uhkakuvagallupit vaikuttaisivat antavan varovaista tukea tällaiselle johtopäätökselle. Tämän eittämättä raakilemaisen tulkinnan perusteella pohjoismainen suuntaus voisi sisältää kansalaisten tasolta nousevan oikeutuksen jonkinlaisille negatiivisten turvatakuiden muotoiluille, joiden varassa Pohjolan esitetyt turvallisuustyhjiöt voitaisiin täyttää, jos ei täysin, niin ainakin tärkeiltä osiltaan, jo alueen muiden valtatoimijoiden kanssa kyhättävän poliittisen pelipöydän ääressä.

Jaakko PuuperäJaakko Puuperä: Toimivan puolustusyhteistyön on lähdettävä yhteisestä ja tärkeimmiltä osiltaan julkimanifestoidusta tavoitteenasettelusta. Sen tulisi olla muodoltaan varsin sitouttava muulloinkin kuin hyvinä aikoina. Eli ensin tarvitaan perusteellinen taustatyö ja sitten korkean tason poliittiset päätökset ja sopimukset valtioiden välillä. Tarvitaan siis poliittinen ulottuvuus jonka pitää sisältää myös jatkuva puolustus-, turvallisuus- ja ulkopoliittinen yhteistyö ja koordinaatio. Tästä ollaan kovin kaukana. Olisiko se sitäpaitsi edes järkevää? Meillähän on EU jolle yritetään yhteistä ulkopolitiikkaa ja Nato joka hoitaa Instrumentaalisen puolen. Tosin näytöt ovat olleet aika heikkoja. Varsinkin EUn näytöt.Puolustusteollinen ja sotilaallinen yhteistyö muodostaisivat yhteistyön tärkeän Instrumentaalisen tason. Tämä yhteistyö tulisi järjestää maiden välillä siten että molempien maiden työllisyys-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet huomioidaan tasapuolisesti. Yhteistyö ei saa olla sitä että toinen vie ja toinen vikisee. Turvallisuuden tulisi olla ykkönen. Sotaväki ei saa olla pelkkä vientiteollisuuden referenssinäyttämö.Yhteistyö edellyttäisi monien toimintatapojen ja käytänteiden lähentämistä. Tämäkin pitäisi toteuttaa yhteisen päämäärän edunmukaisesti, eikä lehmänkaupoin.

Suurin haaste on valtiosuvereniteetti. Liitto ja yhteistyö on hyvä asia mutta siinä on riskinsä niin kauan kun kyse ei ole valtioliitosta. Jos toisella on ilma- ja merivoimat ja toisella maavoimat niin voidaanko luottaa että toinen osapuoli on valmis uhraamaan tiukanpaikantullen oman etunsa yhteisen edun alttarilla?

Toiseksi suurin haaste on raha. Jos Ruotsilta puuttuu maavoimat ja Suomen puolustusvoimat uhkaa romuttua tyystin poliittisten päätöksentekijöidemme kiristäessä kukkaronnyörejä – kukkaron joka tyhjenee – voidaan kysyä onko siitä todellisuudessa mitään iloa jos sokea kuuroa taluttaa. Ehkä jotain hyötyä kyllä rauhan aikana, mutta onko riittävästi sodan uhatessa? Jos ei niin lopetetaanko koko homma? Rahantuhlaustahan se on ostaa auto ja säästää jättämällä ostamatta moottori.

Yhteistyö on kannatettavaa mutta sen tulee perustua todellisuuteen eikä mielikuvitusmaailmaan.

Tällä meidän keisarillamme ei nyt vaan taida olla vaatteita. Viittaankin aikaisempiin vastauksiini: no money, no honey, no fun.

Konkreettista yhteistyötä voitaisiin kehittää heti riittävien poliittisten päätösten jälkeen edelleen ilmapuolustuksessa, jossa jälleen viittaan myös tulevaan hävittäjähankintaan. Haluan myös muistuttaa siitä, että Natokin olisi olemassa. Olletikin että se on entistä heikompi ja halvaantuneempi ja vain heikkenee Yhdysvaltojen vetäytyessä tulevina vuosikymmeninä Euroopasta, mutta silti NATOn turvatakuu on ihan jotain muuta kuin kahden pikkuvaltion keskinäiset takuut. Millä paukuilla Ruotsi muka takaisi Suomen? Entä päin vastoin?

Yhteisestä ilmapuolustuksesta saisimme huomattavasti kustannystehokkaamman ja iskukykyisemmän jos Ruotsi ja Suomi olisivat Natossa ja voisivat mm hyödyntää kaikissa oloissa satelliittijärjestelmiä ja tarvittaessa lymyillä ydinsateenvarjon alla. Yhdysvaltojen globaaliläsnäolo nimittäin säilyy joukkojen vetäytyessäkin Euroopasta. Se perustuu pitkälti läsnäoloon avaruudessa, tietoverkossa ja viimekädessä kykyyn vaikuttaa globaalisti myös tulenkäytöllä, nopeasti ja tarkasti.

Globaalivaikutuskyky avaruuteen sijoitetun tietoliikenne-, valvonta-, ja paikkatietosatelliittijärjestelmien muodossa yhteistyössä ESAn – ja NATOn kautta myös NASAn – kanssa olisi tulevaisuudessa yksi Suomen ja Ruotsin välisen puolustuspoliittisen yhteistyön potentiaalinen areena. Avaruusteknologian rooli niin taloudessa kuin puolustuksessakin on kasvava. EU on avaruustekniikan kehitysmaa. Jälleen kerran; no money… Avaruus investoinnit maksaisivat itsensä takaisin mutta junassa selkä menosuuntaan istuvaa vanhaa maailmaa ei moinen hätkäytä sen enempää kuin koillisväylän avautuminen tai muutkaan tulevaisuuden mahdollisuudet.

Keskeinen puolustusyhteistyön muoto voisi olla myös meripuolustus. Jos Suomi olisi vahva maalla voisi Ruotsi painottaa nykyistäkin enemmän siihen yhteiseen ilmatilan ja merikuljetusten turvaamiseen. Sekin tosin tulisi Natossa halvemmaksi ja tehokkaammaksi.

On myös syytä muistaa että Yhdysvaltojen vaikutusvalta säilyy ja kasvaa lähivuosina puolustusteknologiassa olimmepa sitten Natossa eli emme, vaikka amerikkalaisten fyysinen läsnäolo Euroopassa väheneekin. esim JAS Gripen NG on hieno kone, mutta sekään ei lennä metriäkään ilman amerikkalaista osaamista ja teknologiaa. Ruotsin ja Suomen ilma-aseiden virtakytkin ja avaimet ovat Washingtonissa. Mikäli EU alueella ei jatkossakaan panosteta puolustusteollisuuteen ja asevoimiin, avaimet pysyvätkin Atlantin takana, maassa joka kääntyy Tyynellemerelle, sinne missä tehdään rahaa, siis töitä. Eli no money….

Siis mitä tässä isossa kuviossa on saavutettavissa Suomen ja Ruotsin yhteistyöllä? Minusta näyttää että keisarilla ei ole edes alusvaatteita ja ulkona on aika pakkanen.

Heikki Valkama: Ensinnäkin pieni termiharjoitus: pitäisikö puhua sotilaallisesta yhteistyöstä puolustusyhteistyön sijaan. Tai aseteollisesta yhteistyöstä puolustusteollisen yhteistyön sijaan. Avaisiko tämä uusia uria ajattelulle? Vai olisiko ajatus kauhea?
Sotilasyhteistyön – siis puolustusyhteistyön – ohella voidaan tietenkin puhua turvallisuusyhteistyöstä. Kaikissa näissä – oli termi mikä tahansa – keskeistä on kuitenkin poliittinen yhteistyö. Yhteistyöhalukkuus, sen yhteistyön muodot ja taso pitää määrittää poliittisten prosessien kautta.
Parasta olisi, jos tämä määrittely käytäisiin ainakin osin avoimen keskustelun kautta.

Osmo ApunenOsmo Apunen: Suomen ja Ruotsin aseteollisesta yhteistyöstä ja asevoimien yhteensopivuuden kehittämisestä seuraa ennen pitkää sellaisia keskinäisiä riippuvuussuhteita, että niillä on julki lausutuista tarkoitusperistä riippumatta sisä- ja ulkopoliittisia seuraamuksia. Välittömän toimintaympäristön vakauden turvaamiseksi voi näin ollen parempi, jos tällaisella puolustuspoliittisella lähentymisellä on selvä poliittinen tarkoitusperä ja siihen sopivat menettelyt tiedossa hyvissä ajoin ennen tilanteen kriisiytymistä.

Suomen ja Ruotsin osalta tällaisen poliittisen puitten voisi tarjota YKn peruskirjan 51. artiklan tarkoittamaan itsepuolustusoikeuteen perustuva sopimus tai yhteinen julistus vastavuoroisesta sotilaallisesta yhteistoiminnasta, jos toinen osapuoli joutuu aseellisen hyökkäyksen alaiseksi tai sitä uhataan vakavasti voimakeinoin.

Tällaisessa tilanteessa niillä on joka tapauksessa oikeus puolustautua yhdessä tai erikseen. Yhteistoiminta ei näin ollen sinänsä muuttaisi olennaisesti vallitsevaa asiain tilaa, mutta parantaisi osapuolten mahdollisuuksia käyttää niille kuuluvaa suvereenia oikeutta.

Paikallista itsepuolustusoikeutta vakauttavaan sopimukseen voitaisiin liittää kansainvälinen takuujärjestelmä, joka vahvistaisi osapuolten asemaa laajemman kansainvälisen konfliktin varalta ja samalla lujittaisi koko Pohjolan turvallisuuspoliittista tasapainoa jo omaksuttujen puolustuspoliittisten perusratkaisujen mukaisesti.

Tällaiseen tarkoitukseen sopisivat esimerkiksi jonkin johtavan suurvallan negatiiviset turvatakuut, jotka astuisivat voimaan, jos jokin kolmas osapuoli pyrkisi yksipuolisesti ja vihamielisessä tarkoituksessa muuttamaan olennaisesti alueella vallitsevaa asiain tilaa.

Tällainen 2+n järjestely tarjoaisi myös mahdollisuuden kehittää EUn yhteiseen turvallisuuspolitiikkaan alueen valtioiden välittömiä etuja palveleva pohjoinen ulottuvuus.

Kari UotilaKari Uotila: Aikaisempaan vastaukseeni viitaten toivon, että maiden kesken syntyisi rakentavaa keskustelua laaja-alaisemman turvallisuuskäsitteen ympärillä. Luulisin, että kansalaisiltakin tulisi tukea paremmin tälle, kuin vain sotilaallisen ja puolustusteollisuuden ympärillä käytävään keskusteluun.

Matti Pesu: Näkisin, että vakavuuden taso, jolla Suomi-Ruotsi-yhteistyöhön eliitissä suhtaudutaan tulee kohtalaisen pian ilmi. Viittaan tällä siihen, että pian näemme, onko Suomen ja Ruotsin kaavailtu syvenevä yhteistyö paremman puutteessa liikkeelle laitettu välttämättömyyden sanelema hyve, joka ei ole ns. kestäväksi tarkoitettu turvallisuuspoliittinen ratkaisu vai jotain muuta perustavanlaatuisempaa. ”Jostain muusta” signaloisi se, että ote yhteistyöhön olisi jämäkämpää kuin nykyinen NORDEFCO-toiminta. Tällä tarkoitan sitä, että Ruotsin kanssa alettaisiin keskustella esimerkiksi huomattavasti syvemmästä materiaaliyhteistyöstä tai jostain muusta vastaavasta – esimerkiksi ulkopolitiikan ja yhteisten kantojen lisääntyvästä koordinaatiosta. Itse taivun Janne Riiheläisen esiintuomaan ajatukseen ”turvallisuuspoliittisesta prokrastinaatiosta”, jonka aikana odotellaan parempaa ajankohtaa muille ratkaisuille.Tärkeää on se, miten maiden turvallisuuspoliittinen eliitti yhteistyön näkee. Väliaste vai pysyvämpi ratkaisu? Epäilen ensimmäistä. Ruotsissa Nato-jäsenyyden tulppana ovat kansan vastustus, joka on huomattavasti laskemassa, sekä demarien nihkeys. Voi olla, että jos kansan Nato-myönteisyys keskustelun jatkuessa nousee, demarit kääntää kelkkansa. Löfvenin Sälen-puhe ei ymmärtääkseni ollut kategorisen kielteinen Naton suhteen, ja positiivinen NRF-linjaus kielii myös jotain. Jos näissä muuttujissa tapahtuu radikaaleja muutoksia, se saattaa olla menoa. Tietysti voi olla, että Ruotsissa konsensus kansalliseen puolustamiseen panostamisessa saa aikaan tuloksia, mikä rauhoittaa keskustelua. Silloin Suomi-Ruotsi-yhteistyöllä voi olla enemmän toivoa.

Suomessa on vielä ”the keskustelu” käymättä. Syttyykö se PV:n vai poliitikkojen toimesta? Ehkäpä ennen uusien torjuntahävittäjien ostoa tai jos PV kohtaa suuria ongelmia sille annettujen tehtävien hoidossa. Joka tapauksessa, tällä debatilla voi olla merkitystä kansan mielipiteeseen ja täten Suomen ja Ruotsin ratkaisuihin.

Sitä, että osa hahmottaa Suomen ja Ruotsin yhteistyötä jonain vakautta ylläpitävänä ratkaisuna, on hankala ymmärtää. Lyhyellä tähtäimellä Venäjä on varmasti tyytyväinen, että Suomi ja Ruotsi eivät haikailisi Naton perään, koska pelkästään arvovaltakysymykset pakottaisivat sen mahdollisten jäsenyyksien myötä jollain tasolla reagoimaan. Jos tilanne Itämerellä kriisiytyy, on täysin selvä, että kaksi tiiviisti läntisiin rakenteisiin integroitunutta EU-jäsenmaata seisovat samalla puolella, millä muut alueen demokratiat seisovat. Suomi ja Ruotsi ovat nähdäkseni kahdenvälisessäkin yhteistyössä sidottu tiiviisti läntisiin poliittisiin ratkaisuihin. Tämä myös silloin, vaikka yhteistyö tuottaisi myös yhteistä ulkopoliittista näkemystä ja orientaatiota.

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s