Kun turvallisuuspolitiikan optiosalkku romahti

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Suomen ulkopoliittinen liikkumavara on kaventumassa radikaalisti. Venäjä on miehittänyt naapurinsa, käyttänyt estottomasti ja umpimähkäisesti asevoimaa rajojensa ulkopuolella, myrkyttänyt informaatiotilaa psykologisella vaikuttamisella ja disinformaatiolla, rajoittanut omien kansalaistensa ja Venäjällä asuvien yksityishenkilöiden ja siellä toimivien oikeushenkilöiden vapauksia ja oikeuksia. Suomi ei enää voi todeta, että Suomen poliittinen linja ei kovin vähästä muutu. Kyse on kohtalon valinnasta ja käsillä on kansakunnan yhdestoista hetki. [Lue lisää…]

Annonser

Asevelvollisuus 2.0

Jussi KariUlottamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.


Esipuhe

Sukupuolineutraalius ja asevelvollisuus puhuttavat. Norja luopui asevelvollisuudesta, kunnes palautti sen sekä miehiä että naisia koskevana. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta ja miettii nyt sen palauttamista, todennäköisesti sekä miehiä että naisia koskevana. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, mutta se koskee vain miehiä. Sillä, lukeeko lippalakissa ”tyttö” vai ”poika”, on siis väliä.

Perussuomalaisten Nuorten kannanotto #tyttö_poika -sukupuolikampanjan päätöspäivänä: "Tyttö ja poika ovat Suomessa tasa-arvoisia, paitsi lain edessä!" Lähde ja kuva: Perussuomalaiset nuoret.

Perussuomalaisten Nuorten kannanotto #tyttö_poika -sukupuolikampanjan päätöspäivänä:
”Tyttö ja poika ovat Suomessa tasa-arvoisia, paitsi lain edessä!” Lähde ja kuva: Perussuomalaiset nuoret.

Puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leinon mielestä väitteet asevelvollisuuden syrjivyydestä ovat ”täyttä fullaa” [sic] eikä lakien taustalla oleviin hallituksen esityksiin kannata edes tutustua, koska ne ovat ”täyttä ajanhukkaa”. Näin varmasti onkin, jos tahtoo ylläpitää syrjivää järjestelmää, jossa asevelvollisuus ratkeaa lippalakin värin perusteella.

Perustelut vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ovat paperinohuet. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) toteaa, että syrjintänä ei pidetä ”asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Se, että tällainen lainkohta on täytynyt erikseen säätää, kertoo jo paljon. Jos asia olisi näin, poikkeussääntöä ei tarvittaisi.

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettua lakia (194/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 131/1994 vp) lukee, että ”naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti” – siitä huolimatta, että asevelvollisuus säädettiin vain miehiä koskevaksi nimenomaan siksi, että naiset ovat miehiä heikompia eikä heidän uskottu selviävän kaikista tehtävistä!

Nykytila on siis se, että laissa kerrotaan naisten olevan täysin kelpoisia kaikkiin puolustusvoimien tehtäviin ja järjestelmän syrjivyys on todettu vähintäänkin lakitekstin rivien välissä. Asevelvollisuus kaipaa päivittämistä kipeästi. Sen vuoksi tarvitsemme asevelvollisuus 2.0:aa. [Lue lisää…]

Lampaita ja verihurttia [Suomen puolustuskyky, osa 5]

Minä lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi.

Ote kadettilupauksesta

Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu
Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu

Virkamiehiä vai sotilaita?

Ranskan iskujen myötä on käyty varsin vilkasta ja kriittistä keskustelua puolustusvoimien ammattisotilaiden velvoittamisesta osallistumaan SEU 42.7 mukaiseen avunantovelvoitteen toimeenpanoon.

Terävintä sanan säilää
on heiluttanut Aliupseeriliitto, jonka puheenjohtaja Mika Orasen mukaan ”[s]otilas joutuu hyvin yllättävään tilanteeseen, joka voi uhata hänen henkeään, terveyttään ja perheensä toimeentuloa”. Oranen näkee, että aliupseerit saattaisivat joutua huomattavasti kovempiin tehtäviin, kuin mihin he sitoutuivat palvelukseen astuessaan. Tällä näkemyksellä Oranen viestii varsin ikävällä tavalla omilleen ja samalla myös varusmiehille, reserviläisille ja upseereille, että aliupseerin professio on lähtökohtaisesti enemmänkin mukavaa virkamieseloa kuin sotiluutta. Oranen pitää selvänä, että ulkomaantehtävissä henkeen ja terveyteen kohdistuu isoja riskejä ja väittää, että pakko karkottaisi osan ammattisotilaista toisiin töihin. Kyse on siitä mihin sitoutuu. Aliupseeri on palvelukseen astuessaan vain sitoutunut olemaan hyvä virkamies.

Sitoutuminen sotiluuteen on taas valintaprosessin onnistumista tai epäonnistumista. Jos sotiluuteen vähemmän sitoutuneet lähtisivät sen myötä, että tulisi pakko asettaa henkensä alttiiksi Suomen tasavallan etujen puolustamiseksi asevoimin, niin ehkä olisimme enemmän sotilaita ja vähemmän virkamieslampaita sen jälkeen.

Upseeriliitto suhtautuu asiaan maltillisemmin ja katsoo, että tärkeintä olisi selkeästi määritellä keitä pakko koskisi ja tulisiko sen koskea myös esimerkiksi poliiseja eri tilanteissa. Upseeriliiton puheenjohtaja Jari Rantala peräänkuuluttaa velvollisuuden täsmällisyyttä ja yhdenvertaisuutta, joka on hyvä lähtökohta lain valmistelulle.

Kyse onkin loppujen lopuksi siitä miten valtio määrittelee puolustusvoimien sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät. Sodan kuva, sotatekninen kehitys ja Venäjän viimeaikaiset operaatiot tekevät auttamattomasti vanhanaikaiseksi käsityksen, jossa puolustaminen aloitetaan vasta kun toinen on iskenyt useasti ja pidetään omalla alueella. Asevoiman on oltava käyttökelpoinen työkalu kaikissa kriisin vaiheissa ja kaikkialla missä Suomen suvereeneja etuja puolustetaan. Oli se sitten sukellusvenejahtia Ruotsin kanssa, aseellista taistelua Afganistanissa tai vastaamista aseelliseen hyökkäykseen iskemällä syvälle ja kovaa vihollisen alueelle.

Puolustusvoimat ei ole mikä tahansa viranomainen. Puolustusvoimille asetetut vaatimukset ovat ja pysyvät erilaisina verrattuna muihin suuriin valtion viranomaisiin. Upseeri ei koskaan ensisijaisesti saa nähdä itseään valtion virkamiehenä, vaan hänen on aina samaistuttava sotilaiden ja aseellisen taistelun vaatimuksiin.

Håkan Syrén, Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö, 2004, käännös virheineen minun.

Sekametelisoppaa

Puolustusministeri Jussi Niinistö on puolustaan lähtenyt lyhyiden kommenttien linjalle, jotka eivät oikeastaan kerro mitään.

Keskinäisen avunannon velvoite, siinä on syytä tarkistaa, olisiko pakollisuus uskottavuuden kannalta tarpeellista.

Puolustusministeri Niinistö Ylen aamu-tv:ssä 18. joulukuuta 2015.

Puolustusministeri on onnistunut erottamaan asioita toisistaan ja pilkkomaan niitä mahdottomaksi palapeliksi. Ministerin julkisten lausuntojen ja kirjoitusten perusteella on vaikea saada selkoa siitä, mitä hän tai hallinnonala oikein haluaa.

Suomen puolustusvoimien kantahenkilökunnan osallistuminen kriisinhallintaan on vapaaehtoista, ja näkisin, että se saa jatkossakin olla. Kun palvelussuhteen ehdot ovat kohdallaan, halukkaita kyllä riittää. EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen kohdalla on kuitenkin syytä miettiä, olisiko pakollisuus uskottavuuden vuoksi tarpeellista.

Jussi Niinistö blogissaan

Vaikuttaakin siltä, että puolustusministeriö esikuntineen valmistelee hajanaista lakipakettia, joka velvoittaisi ammattisotilaat SEU 42.7 mukaiseen asevoiman käyttöön, mutta ei esimerkiksi mahdollistaisi avunantoa asevoimalla Suomelta Ruotsille tai Ruotsilta Suomelle ja pitäisi kaikki kriisinhallintatehtävät edelleen vapaaehtoisena. Syntyy siis sekametelesoppa, josta kukaan ei saa ongittua haluamaansa.

Muuttoliike sekä Syyrian, Irakin ja ISILin tilanne esillä TP-UTVA:ssa. Kuva: Vnk.

Suomen avunanto Ranskalle on suurimman luokan sumutusta. Valtioneuvoston kanslia ja muu media uutisoivat näkyvästi utvan kokouksista 17., 20. marraskuuta ja 11. joulukuuta, joissa keskusteltiin muun muassa Ranskan pyyntöön vastaamisesta. Kaikki tiedostusvälineet tarttuivat täkyyn ja uutisoivat, että Suomi tukee Ranskaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tosiasiassa Suomi vastaa ainoastaan Ranskan tukipyynnön jälkimmäiseen osaan, eli lisää osallistumistaan sotilaalliseen kriisinhallintaan, joka on puolustusvoimien kolmas tehtävä. Tasavallan presidentti, ulkoministeriö ja utva ovat kuitenkin tehneet taitavan silmänkääntötempun ja todenneet, että niin Ranskan kuin myös myöhemmin esitetyn Yhdysvaltain avunpyyntöön suoranaisesti osallistua Daeshin vastaiseen taisteluun, vastaa hyvin kriisinhallintaoperaatiomme Irakissa, jossa viitisenkymmentä sotilasta kouluttaa Pohjois-Irakin Erbilissä Peshmerga-joukkoja, jotka taistelevat Daeshia vastaan.

Vastauksena Ranskan pyyntöön Suomi tarjoaa Pohjois-Irakissa olevaan Erbilin koulutusoperaatioon osallistumisen jatkamista ja laajentamista sekä Libanonin UNIFIL-operaatioon osallistumisen laajentamista. (…) [K]eskusteltiin myös Yhdysvaltain pyynnöstä kansainvälisen ISILin vastaisen koalition maille, mukaan lukien Suomelle, lisätä tukeaan ISILin vastaiseen toimintaan. TP-UTVAssa linjattu Erbil-koulutusoperaation jatkaminen ja vahvistaminen on vastaus myös tähän Yhdysvaltain pyyntöön.

VNK viestintäosaston tiedote 666/2015

Selontekojen sietämätön keveys

Euroopan unionin yhteisvastuulauseke ja avunantovelvoite vahvistavat jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Suomi luo valmiudet avun antamiseen ja vastaanottamiseen yhteisvastuulausekkeen ja avunantovelvoitteen mukaisesti.

Velvoitteet yhteisvastuusta ja keskinäisestä avunannosta aseellisessa hyökkäystilanteessa vahvistavat unionin sisäistä turvallisuutta ja jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Kumpikin velvoite tukee myös Suomen turvallisuutta.

VNS 11/2009 Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009

Ranskan avunpyyntö on sikäli hyvä, että se osoittaa selvästi ongelman suomalaisessa päätöksenteossa. Selvityksiä ja selontekoja tehdään. Niiden konsensusta hehkutetaan (ja onneksi myös kritisoidaan), mutta itse keskeinen lainsäädäntövalmistelu ja lainsäädäntötyö jää useimmiten tekemättä, milloin minkäkin ”poliittisen sensitiivisyyden” takia. Varsin kuvaava tässä suhteessa on ulkoministeriön lakiasianjohtajan lausunto koskien Ranskan kahdenkeskeistä avunpyyntöä.

Nykyisen lainsäädäntömme puitteissa voimme tarjota esimerkiksi materiaaliapua ja koulutusta. Lakiluonnos kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta on tarkoitus saada eduskunnalle alkuvuodesta.

Valmisteluhanketta vetävän ulkoministeriön lakiasianjohtaja Päivi Kaukoranta

Siis mitä?! Viisitoista (15!) vuotta sitten selonteolla hyväksyttiin yksimielisesti, että Suomella tulisi olla kyky ottaa vastaan ulkomaista apua. Walesissa allekirjoitettiin viiime vuonna HNS-sopimus asiasta. Mutta vieläkään ei ole juridista pohjaa!

Samaten kuusi (6) vuotta sitten turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettiin monen otteeseen avunantovelvoitteen ja yhteisvastuulausekkeen vahvistavan Suomen turvallisuutta ja olevan luonnollisia. Arkadianmäellä ei mitään ole tapahtunut.

Mahdollisuus luoda tiedustelulainsäädäntö aukesi YYA-ajan päätyttyä jo 90-luvun alussa. Tähän mennessä on nähty yli 21 vuotta hiljaisuutta, välillä diskuteeraamista ja vähän fundeerausta. Mitään ei ole saatu aikaan. Nyt jo Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen johto uskaltaa sanoa asiasta suoraan.

Kallis vakuutus

Kyse on loppujen lopuksi siitä, miten valtio näkee ja määrittelee intressinsä, etunsa ja arvonsa sekä näiden turvaamisen. Lukuisat selonteot ja selvitykset ovat tuottaneet ne konkreettiset toimet, joita valtion tulisi tehdä turvallisuuden takaamiseksi. Suomalainen maksaa kokonaisturvallisuudesta yli 1000 euroa vuodessa. Kaikki panostus, joista noin 680 euroa sotilaallisen maanpuolustuksen kuluja on ollut vastikkeetonta tai ainakin vailla raportoitua näyttöä tuotetusta turvallisuudesta. Olisiko viimein tullut aika vaatia toimeenpanoa – niin hallitukselta kuin eduskunnalta. Nykytilanne, jossa selonteoissa linjataan kehitettävät kohteet, mutta mitään ei tehdä on sietämätön. Tarvitaan vastinetta rahoille. Sitä voi ainoastaan vaatia kansa, joka ymmärtää mitä yksilön turvallisuus on ja miten se liittyy valtion turvallisuuteen. Tässä populistisen suhdanneherkän politikan on aika väistyä. Turvallisuus on jokaisen halllitus- ja oppositiopuolueen yhteinen asia, josta ei juuri erimielisyyttä ole. Sopiikin kysyä miksi asianmukaisia lakeja ei säädetä, vaan hallitus ja eduskunta etenevät naurettavin, tempoilevin ja lyhytjänteisin muutoksin, jotka tehdään kuhunkin tilanteeseen sovittaenm siinä vaiheessa, kun housut ovat kintuissa.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Suomen perustuslaki 2§

Suomen kansa otti vastuunsa itsenäisenä kansakuntana 1917, 1918, 1939–45. Sen jälkeen kansanvalta on luovutettu kuuliaisesti äänestyslipun pudottamisen myötä avoimena valtakirjana eduskunnalle ja hallitukselle hallintokausien ajaksi, jotka em. tapauksissa ovat yli 20, 14 ja 6 vuoden saamattomuudella osoittaneet kykynsä olla luomatta kansan käskemää turvallisuutta. Luulisi autonomian ajalta periytyvän hallintoalamaisuuden olevan taakse jäänyttä. Aktivismia yhteisukunnassa edustavat lähinnä satunnaisesti demonstroivat ”vihervassarit” ja heitä vastustavat ”äärioikeistolaiset”. Venäjän nykyisen politiikan myötä turvallisuustilanteemme lähialueilla on olennaisesti heikentynyt. Silti elämme ikuisen rauhan Muumilaaksossa. Olisi korkea aika herätä ja vaatia parempaa vastinetta turvallisuustonnille.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien, muun viranomaisen tai minkään ammatti- taikka etujärjestön virallista kantaa.

Venäjän asevoimien kehitys

Ote alustuksesta POP-päivillä 2015 Helsingin yliopistolla, 3. lokakuuta 2015.

Voitonpäivän paraati Moskovassa toukokuun 9. päivänä 2014.
Voitonpäivän paraati Moskovassa toukokuun 9. päivänä 2014.

Venäjällä alkoi pitkän polvillaanolon ja tasavertaisen yhteistyövaraisen turvallisuuden rakentamisen jälkeen vuonna 2007 periodi, jolloin suurvalta-aseman palauttamista alettiin todella resursoida kovalla rahalla ja päättäväisillä toimilla.

Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla. Nyt kakskakkoset ovat vahvistamattomien tietojen mukaan jo Syyriassa. (Katso Syyriassa oleva tunnistettu Venäjän ilmavoimien kalusto tästä.)

Selvin merkki tästä uudesta aikakaudesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä, mm. Nato-nimellä SS-26 Stone (9К720 Искандер) kulkevaa semiballistista ohjusjärjestelmää. Georgian sodan kohdalla Eurooppa painoi torkkunappulaa ja jatkoi best case – skenaarioiden kehittämistä.

Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla aina korkeimmasta yleisesikunnasta pienimpään alle kymmenen miehen jalkaväkiryhmään asti.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 47 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä. Silloin muu maailma heräsi, mutta monet unohtivat seurata Vostok-harjoituksia, jotka tuon ensimmäisen jälkeen ovat olleet kooltaan yhtä mittavia ja aina alkaneet joukkojen keskittämisellä kaikista sotilaspiireistä parhaimmillaan yhdentoista aikavyöhykkeen yli.

Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Venäjän sotilasdoktriinissa nähdään – erona edellisen vuoden 2010 doktriiniin – maailmassa tyypillisenä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Venäjän näkökulmasta käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Varsin Huntingtonilainen maailmankuvan evoluutio, siis.

Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma kehittää vuoteen 2020 asti perinteistä konventionaalisen sodankäynnin suorituskykyä; moderneista kyvyistä rakennetaan uusina pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput modernit asejärjestelmät sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tätä ”globaalin iskun konseptia”, mutta kehittää tietysti itselleen samaa kykyä ns. kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetilla. Tämä merkitsee konventionaalisen voiman merkityksen ja käytettävyyden kasvua suhteessa ydinaseisiin. Kehittämisohjelmassa mainitaan mm. ”uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden” ja ”miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.”

Venäjä on rakentanut asevoimansa uudelleen ja ylläpitää ja kehittää niitä käyttökelpoiseksi politiikan välineeksi. Sota ei enää ole Clausewitziläisittäin (väärinymmärrettynä) ”politiikan jatkamista toisin keinoin (kun kaikki muut keinot on käytetty loppuun)”, vaan asevoiman käyttökynnys on madaltunut huomattavasti pysyvästi ja siitä on tullut täsmälääke kaikkiin hiertymiin ja haavoihin. Asevoiman käytöstä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tullut Venäjän valtionjohdon uusi muotihuume, jonka vaarallisuudesta sen käyttäjät eivät ole kovinkaan huolissaan.

Tämä kehitys tulee jatkumaan ja esiin nousseen valtapolitiikan tavoitteet eivät ole tässä ja nyt. Samalla kun Venäjä romuttaa kansainvälistä poliittista järjestelmää, se rakentaa uutta BRICS-maihin ja liittolaisiinsa (KTSJ) nojaavaa uutta ”moninapaista” järjestystä, joka takaa Venäjälle elinmahdollisuudet erityisesti 30–50-luvuille mentäessä.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.