Asevelvollisuus 2.0

Jussi KariUlottamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa tai minkään viranomaisen kantoja.


Esipuhe

Sukupuolineutraalius ja asevelvollisuus puhuttavat. Norja luopui asevelvollisuudesta, kunnes palautti sen sekä miehiä että naisia koskevana. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta ja miettii nyt sen palauttamista, todennäköisesti sekä miehiä että naisia koskevana. Suomessa on edelleen asevelvollisuus, mutta se koskee vain miehiä. Sillä, lukeeko lippalakissa ”tyttö” vai ”poika”, on siis väliä.

Perussuomalaisten Nuorten kannanotto #tyttö_poika -sukupuolikampanjan päätöspäivänä: "Tyttö ja poika ovat Suomessa tasa-arvoisia, paitsi lain edessä!" Lähde ja kuva: Perussuomalaiset nuoret.

Perussuomalaisten Nuorten kannanotto #tyttö_poika -sukupuolikampanjan päätöspäivänä:
”Tyttö ja poika ovat Suomessa tasa-arvoisia, paitsi lain edessä!” Lähde ja kuva: Perussuomalaiset nuoret.

Puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leinon mielestä väitteet asevelvollisuuden syrjivyydestä ovat ”täyttä fullaa” [sic] eikä lakien taustalla oleviin hallituksen esityksiin kannata edes tutustua, koska ne ovat ”täyttä ajanhukkaa”. Näin varmasti onkin, jos tahtoo ylläpitää syrjivää järjestelmää, jossa asevelvollisuus ratkeaa lippalakin värin perusteella.

Perustelut vain miehiä koskevalle asevelvollisuudelle ovat paperinohuet. Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) toteaa, että syrjintänä ei pidetä ”asevelvollisuuden säätämistä ainoastaan miehille”. Se, että tällainen lainkohta on täytynyt erikseen säätää, kertoo jo paljon. Jos asia olisi näin, poikkeussääntöä ei tarvittaisi.

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annettua lakia (194/1995) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 131/1994 vp) lukee, että ”naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti” – siitä huolimatta, että asevelvollisuus säädettiin vain miehiä koskevaksi nimenomaan siksi, että naiset ovat miehiä heikompia eikä heidän uskottu selviävän kaikista tehtävistä!

Nykytila on siis se, että laissa kerrotaan naisten olevan täysin kelpoisia kaikkiin puolustusvoimien tehtäviin ja järjestelmän syrjivyys on todettu vähintäänkin lakitekstin rivien välissä. Asevelvollisuus kaipaa päivittämistä kipeästi. Sen vuoksi tarvitsemme asevelvollisuus 2.0:aa. [Lue lisää…]

Asedirektiivi haittaa vapaaehtoista maanpuolustusta

Mielipide, 11.12.2015. Manolis Huuki.
Alkup. kirjoitus julkaistu kampanjan sivuilla 3.12.2015.

Manolis Huuki Aseharrastajien asema Suomessa on uhattuna. Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua. Euroopan unionin esittämä asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle, kirjoittaa Manolis Huuki.

Manolis on kotoisin Keski-Pohjanmaalta ja palvellut varusmiehenä Porin prikaatin valmiusjoukoissa 1. Jääkärikomppaniassa saapumiserässä II/10. Hän on reservin vänrikki ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys Keski-Pohjanmaa, koulutus- ja tukiyksikön (KOTU) kouluttaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ylioppilas, pääaineenaan poliittinen historia.

Euroopan Unionin komissio teki 18.11.2015 esityksen (COM/2015/0751) asedirektiivistä (91/477/EEC) tarkoituksenaan lisätä turvallisuutta Euroopan Unionin alueella tekemällä muutoksia nykyiseen aseomistukseen EU:n jäsenmaissa. On kuitenkin ilmennyt, miten esitetyt muutokset vaikuttaisivat Suomen tapauksessa hyvin laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestelyihin ja käytännön harjoitteluun, jos esitetty asedirektiivi hyväksytään Euroopan parlamentissa sellaisenaan.

Asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle. Suomessa on yli 21 000 sovellettuun reserviläisammuntaan (SRA) ja tarkkuusammunnan harjoitteluun soveltuvaa puoliautomaattista asetta. Nämä aseet siirtyisivät esitetyn uudistuksen jälkeen nykyiseen sarjatuliaseiden kategoriaan ja sarjatuliaseiden yksityisomistus puolestaan kiellettäisiin kokonaan.

Puoliautomaattisen aseiden siirto tiukempaan lupaluokkaan haittaisi merkittävästi vapaaehtoista maanpuolustuksen harjoittelua, sillä lupien myöntäminen olisi hyvin harvinaista tällaiselle asetyypille. Suomessa sovelletussa reserviläisammunnassa (SRA) ja reserviläisten ampumataitoa ylläpitävissä tarkkuusammunnoissa käytetään yleisesti ulkomuodoltaan Puolustusvoimien rynnäkkökivääreitä muistuttavia puoliautomaattisia aseita, koska ne soveltuvat parhaiten ampumataidon harjoitteluun.

Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua.

Omalta osaltani olen osallistunut aktiivisena reserviläisenä erilaisiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK RY) tapahtumiin, joissa on ollut sotilaallisia valmiuksia palvelevia koulutusrasteja sekä ampumataidon harjoittelua. Jos asedirektiivi toteutuu sellaisenaan, niin sillä on suuri vaikutus Suomen osaavan reservin koulutustasoon ja välillisesti myös maanpuolustustahtoon.

Huolestuneena kansalaisena olen kuitenkin tuumailujen sijaan päättänyt ryhtyä toimintaan ja ollut yhteydessä moneen poliitikkoon ilmaistakseni huoleni siitä, mitä vaikutuksia suunnitelulla asedirektiivillä olisi Suomen puolustuskyvylle. Juteltuani puhelimessa puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa hän totesi, että EU:n sopimukset kieltävät EU:ta puuttumasta yksittäisen jäsenvaltion puolustusratkaisuihin. Niinistö totesi minulle, että yleinen asevelvollisuus ja reservissä tapahtuva toiminta ja ampumaharjoittelu ovat osa Suomen puolustusratkaisua. (toim. huom. ks myös ote puolustusministeri Niinistön puheesta Reserviläsiliiton tilaisuudessa 4.12.2015)

Asedirektiivi kuuluu sisäministerin vastuulle ja Suomi on ilmaissut oman kantansa EU:ssa 20.11.2015 järjestetyssä kokouksessa, jotta Suomi saisi kansallisen varauman tämän asedirektiivin toteutumisen yhteydessä. Henkilökohtaisesti kerään kansalaisadressia asedirektiivin muutoksia kohtaan. Tarkoituksenani on osoittaa yhdessä reserviläisten, ampumaharrastajien sekä metsästäjien tuki sisäministeri Petteri Orpolle hänen puolustaessaan Suomen kantaa EU:n päässä.

//Manolis Huuki

Maanpuolustuksenasialla.fi kampanjapäällikkö, reservin vänrikki.

Seuraa Manolis Huukia Twitterissä ja Maanpuolustuksen asialla -kampanjaa niin Twitterissä kuin myös Facebookissa.


Toimittajan kommentti

Muista seurata asian käsittelyä eduskunnassa täältä.

Pidän tärkeänä korostaa, että Suomen ainoa varauma komission esittämään arvioon direktiivistä ja sen muutoksiin on maanpuolustuksellinen. Suomi ei vastusta mitään muita direktiivin muutosesityksen osia, vaan kannattaa niitä. Valtioneuvoston arvio on että direktiivi vaikuttaisi Suomen puolustuskykyyn:

Suomen sotilaallinen puolustus perustuu yliseen asevelvollisuuteen ja osaavaan reserviin. Reservin vapaaehtoistoiminta on nyt ja tulevaisuudessa yksi maanpuolustuksemme peruspilareista. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys on maanpuolustustahdon ja maanpuolustustaitojen ylläpitämisessä keskeinen. Vapaaehtoinen maanpuolustus eri muotoineen on kustannustehokas keino rakentaa sotilaallista suorituskykyä ja kokonaisturvallisuutta. Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta tukee keskeisesti suorituskykyisen reservin ylläpitämistä. Toiminnan kautta annetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä sotilaallista koulutusta vuonna 2015 noin 80 000 vuorokautta noin 28 000 reserviläiselle. Tämä koulutus tukee suoraan maamme puolustusta ja kouluttaa reserviä, jonka merkitys sodan ajan joukoissa on ratkaiseva. Komission ehdotus vaikuttaisi merkittävästi vapaaehtoisten maanpuolustustoiminnan järjestelyedellytyksiin eikä se ole direktiivin perimmäinen tarkoitus. Reserviläisammunnat ovat tärkeä osa reserviläisten vapaaehtoista toimintaa ja pahimmillaan direktiivi lopettaisi reserviläisammunnat nykymuodossaan kokonaan. Tällä olisi suora vaikutus reservimme osaamiseen, mutta myös maanpuolustustahtoon.

Kommentit on poistettu tästä merkinnästä, vaikuta osallistumalla keskusteluun Facebookissa tai Twitterissä.

//James

Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmät maailmalla

Vieraskynä 13.3.2015, Juha Mäkinen.
Alkup. kirjoitus Kylkiraudan numerossa 1/2015, sama päivä.

Juha Mäkinen

Suomalaisesta näkökulmasta perustuslaissa mainittu maanpuolustusvelvollisuus liittyy asevelvollisuuteen, siviilipalvelukseen ja työvelvollisuuteen sekä velvollisuuteen osallistua väestönsuojeluun. Pelkistetysti suomalainen asevelvollisuus kattaa miehille suunnatut kutsunnat, varusmiespalvelun, mahdolliset kertausharjoitukset sekä ylimääräisen ja liikekannallepanon aikaisen palveluksen. Lisäksi Suomessa myös naisilla on oikeus varusmiespalvelusta vastaavaan asepalvelukseen. Maanpuolustusopetukselle keskeisessä Turvallinen Suomi -teoksessa todetaan suomalaisen maanpuolustusjärjestelmän perustuvan yleiseen asevelvollisuuteen. Entä millaisia asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmiä löytyy maailmalta, ja voimmeko me oppia niistä jotain, pohtii Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen professori Juha Mäkinen.

Asevelvollisuus- ja maanpuolustusjärjestelmistä

Suomessa tehdyt asevelvollisuuden kansainväliset vertailut rajautuvat lähes poikkeuksetta EU- ja Nato-maihin sekä täydentävästi muualle Euroopan alueelle, kuten Sveitsiin. Tällaista näkökulmaa on kuitenkin pidettävä tarpeettoman kapea-alaisena erityisesti nykyisellä globalisaation aikakaudella. Mitä asevelvollisuusjärjestelmällä oikeastaan tarkoitetaan?

Kylkirauta 1/2015. Teemana Suomalainen asevelvollisuus.  Juha Mäkisen artikkeli sivulla 34.
Kylkirauta 1/2015. Teemana Suomalainen asevelvollisuus. Juha Mäkisen artikkeli sivulla 34.

Suomalainen asevelvollisuus -raportin mukaan asevelvollisuuden ja asevelvollisuusjärjestelmän voidaan katsoa olevan voimassa silloin, kun siihen sisältyy normaalioloissa vähintään miesten asepalvelus. Jos asepalvelusjärjestelyt ulottuvat myös vapaaehtoisiin naisiin, voidaan todeta, että kyse on laajemmasta asepalvelusjärjestelmästä. Tällä tavoin tarkastelua voidaan laajentaa myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ylläpitäviin ja tuottaviin maanpuolustusjärjestelmiin.

Globaalisti tarkasteluna jokaisessa valtiossa on aina asevoimat – joko omat, kumppanin tai vieraan

Lähtökohtana on, että asevelvollisuusjärjestelmä tuottaa sotilaallisen maanpuolustuksen joukot, mutta kuka kouluttaa esimerkiksi maanpuolustusvelvollisuuden edellyttämät väestönsuojeluorganisaatiot? Entä kuka suunnittelisi maanpuolustusjärjestelmän rakenteen ja toiminnan? Kuka sen opettaa ja kenelle?
Globaalisti tarkasteluna jokaisessa valtiossa on aina asevoimat – joko omat, kumppanin tai vieraan. Joissakin maissa yhteiskunnallista turvallisuutta taataan asevoimien sijasta esimerkiksi poliisiorganisaation avulla. Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuspalvelusmuodot silloittavat vähintään jossain määrin asevoimien ja suojeluorganisaatioiden sekä muun yhteiskunnan välistä suhdetta. Toisin sanoen sekä asevoimissa että erilaisissa suojeluorganisaatioissa kansalainen voi osallistua julkishyödykkeiden, kuten yhteiskunnallisen turvallisuuden, tuottamiseen.

Ase- ja maanpuolustusvelvollisuuden megaristiriita

Usein toistetun kiteytyksen mukaan viimeistään kylmän sodan jälkeen länsimaat alkoivat enimmäkseen luopua asevelvollisuudesta ja keskittyä ammattiarmeijoihin. Samaan aikaan globalisoituvissa yhteiskunnissa ajatteluun eteni jatkuvan talouskasvun ideologia ja mielenkiinto keskittyi kvartaalitalouden tuloksellisuuteen. Sen pyörteissä pidemmän aikajänteen tarkastelut ovat jääneet marginaalisiksi. Varsinkin monissa turvallisiksi mielletyissä maissa on maanpuolustusvelvollisuus jätetty vapaaehtoisten kansalaisten käsiin.

Strategisissa asevelvollisuustutkimuksissa massaluopuminen asevelvollisuudesta on kiteytetty niin kutsutun ”yhden raiteen mallin” sovellukseksi. Sen mukaan asevelvollisuuden järjestelyt olisivat kansainvälisiä esimerkkejä seuraten ajautumassa vääjäämättömästi yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaan ja vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen sekä edelleen ammattiarmeijaan. Tulisiko täten asevelvollisuuden kansainvälisiä esimerkkejä etsittäessä tyytyä jo valikoivaan sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtyneeseen maahan (Norja) tai ammattiarmeijamaahan (Ruotsi)? Mielestäni ei yksinomaan.
Toisaalta esimerkiksi Yhdysvalloissa yleisestä asevelvollisuudesta sanotaan luovutun jo vuonna 1973. Silti yhdysvaltalainenkin asevelvollisuuskeskustelu jatkuu ilmeten esimerkiksi pohdintoina asevoimien aktiivisen komponentin ja reservikomponentin merkityksistä. Mainittakoon, että parhaillaan Yhdysvalloissa, kuten Länsi-Euroopassakin, aktiivisen reserviläisyyden merkitys on vahvassa nosteessa. Lisäksi on syytä muistaa, että Yhdysvalloissa on edelleen voimassa kutsunnat tarvittaessa mahdollistava valikoivan asepalveluksen lainsäädäntö ja järjestelyt.

Jokainen kansalainen on väistämättä turvallisuuden tai turvattomuuden toimija

Samaan aikaan maanpuolustusvelvollisuus – ja sille alisteinen asevelvollisuus – ovat toisaalla voineet hyvin ja jatkaneet kehittymistään. Mitkä tekijät voisivat selittää tämän ”megaristiriidan” ammattiarmeijoihin ajautumisen ja kehittyvien maanpuolustusvelvollisuuksien välillä?

On tiedostettava, ettei minkään valtion asevelvollisuusjärjestelmän kehitys tapahdu tyhjiössä, vaan se kehittyy omalla historiallisella kaarellaan. Kunakin aikakautena sekä yhteiskunnalliset intressiristiriidat että kansainvälisen toimintaympäristön muutokset luovat ristipaineita kansallisille pohdinnoille ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksista. Tällöin keskitytään miettimään, missä määrin oman puolustus- ja maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseen voitaisiin vaikuttaa omin toimin ja myös ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien keinoin.

2013: 648 naista hakeutui asepalvelukseen. Kuva: Puolustusvoimat.
2013: 648 naista hakeutui asepalvelukseen. Kuva: Puolustusvoimat.

Esimerkiksi Suomessa aiemmin vain miehiä koskenut asevelvollisuus laajeni vapaaehtoisten naisten asepalvelusta koskevaksi vuonna 1995. Vastaavasti myös siviilipalvelusta on pyritty kehittämään – ilmeisen alimitoitetuilla resursseilla, mitä voidaan etenkin suomalaisten maanpuolustustarpeiden ja -velvoitteiden vuoksi pitää ongelmallisena asiana.

Yhteiskunnallisten tekijöiden globaalin vertailun sijasta etsin ratkaisua mainitsemaani megaristiriitaan geopolitiikasta ja valtioiden erilaisista riskiluokista. Valtioiden geopoliittinen asemoituminen ei ole tasa-arvoista. Jotkut valtiot sijaitsevat verraten turvassa omalla saarellaan tai mantereellaan, kun taas toiset sijaitsevat esimerkiksi ”rajamailla”. Täten valtioiden riskiluokat ovat erilaisia, ja ne jakautuvat pelkistetysti ulottuvuudelle matalasta korkeaan. Ulkoiset riskit ja uhkan tulkitut tuntemukset ovat osaltaan johdatelleet maita – resurssiensa mukaan – asemoitumaan ase- ja maanpuolustusvelvollisuuksien jatkumolle hyvin eri tavoin.

Esimerkiksi Etelä-Korea, Israel ja Singapore ovat historiallisesti tulkinneet kuuluvansa korkean riskiluokan valtioihin, mikä ilmenee myös niiden maanpuolustusjärjestelmissä. Maissa on käytössä asevelvollisuutta laajempi kansalaispalvelus, mikä mahdollistaa kansalaisen osaamispotentiaalin valjastamisen verraten kattavasti maanpuolustuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden tarpeisiin.

Jätän lukijoiden harkittavaksi, onko Suomi matalan vai korkean riskiluokan valtio. Jos Suomi on korkean riskiluokan maa, miten tulkinta näkyy suomalaisessa maanpuolustusjärjestelmässä? Haastava geopoliittinen asemoitumisemme on jo perinteisesti näkynyt esimerkiksi verraten korkeana maanpuolustustahtona, mutta miten muuten?

Turvallisuus ei ole vakio, eikä sitä tule käsittää annettuna eikä välttämättä yksinomaan ammattilaisten tuottamana hyödykkeenä. Jokainen kansalainen on väistämättä maanpuolustuksen, samoin kuin yhteiskunnan turvallisuuden tai turvattomuuden, yksi toimija. Tähän kansalaisvastuuseen voi oppia, mutta kenellekään se ei siirry ainoastaan äidinmaidon ja geeniperimän myötä. Tarvitaankin kansalaiskasvatusta – ellei peräti globaalikasvatusta. Pohjoismaisen PISA-menestyneen ”koulutuksen suurvallan” luulisi ja soisi näyttävän hyvää esimerkkiä tässäkin suhteessa myös muille ”rajamaille”.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia ilmaisee monenlaiset uhkamallimme, mutta tunnistaako ase- ja maanpuolustusvelvollinen niitä? Tiedostaako kansalainen, mitä ”jotkut” häneltä niiden suhteen normeissaan edellyttävät? Missä yhteisöissä ja organisaatioissa kansalaisen suunnitellaan näissä asioissa toimivan ja millaisin välinein? Ketkä häntä tämänlaiseen toimintaan opettavat ja kasvattavat?

Katse Sveitsiin, mutta miksi?

Maailman parhaan suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän kehittäjien on syytä etsiä hyviä esimerkkejä myös Euroopasta. Vuonna 2013 toimittamassani Asevelvollisuuden tulevaisuus -teoksessa toin esille Karl W. Haltinerin asevoimatyypittelyä ammattiarmeijoista valeasevelvollisuusarmeijoihin ja edelleen ”pehmeän” ja ”kovan” ytimen asevelvollisuusarmeijoihin. Haltinerin mukaan Suomella, Sveitsillä, Turkilla ja Kreikalla on niin kutsutut ”kovan ytimen” asevelvollisuusarmeijat. Haltinerin jo 1990-luvun loppupuolella tekemän analyysin selitysvoimaisuutta ja ajankohtaisuutta korostaa muun muassa se, että hänen mukaansa ammattimaistumisen paine on kovin niissä maissa, joiden armeijat ovat ”pehmeän” ytimen asevelvollisuusarmeijoita. Näitä ovat esimerkiksi Ruotsi, Norja, Itävalta, Espanja, Italia ja Portugal.

Puolan asevoimien yleisesikunnan päällikkö kenr Franciszek Gągor vierailee Sveitsissä 2-3.7.2009. Kuva:  Sztab Generalny Wojska Polskiego.
Puolan asevoimien yleisesikunnan päällikkö kenr Franciszek Gągor vierailee Sveitsissä 2-3.7.2009. Kuva: Sztab Generalny Wojska Polskiego.

Mainittakoon, että 2000-luvun alkupuolella ammattimaistumisen paine on jo edesauttanut rauhan ajan asevelvollisuudesta luopumista Espanjassa, Italiassa, Portugalissa ja esimerkiksi riskiluokkansa näkökulmasta ristiriitaisesti myös Ruotsissa. Mainittakoon, että tammikuussa 2013 ”pehmeän” ytimen Itävallassa järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänesti asevelvollisuuden säilyttämisen puolesta. Tuolloin uutisoitiin Itävallan vikuroivan asevelvollisuudesta luopumisessaan.

Riittävät resurssit mahdollistavat laajan tilannekuvan saamisen kriisitilanteissa

Syyskuussa ”kovan” ytimen Sveitsissä järjestetyssä kansanäänestyksessä yli 73 prosenttia äänestäjistä kannatti ”sveitsiläistä asevelvollisuutta” – mutta siis millaista? Sveitsissä kantonit järjestävät kutsunnat. Kirjalliset ohjeet palveluksesta armeijassa, väestönsuojelussa tai siviilipalveluksessa lähetetään kaikille 16-vuotiaille, myös naisille. Täytettyään 18 vuotta miehet ja vapaaehtoiset naiset osallistuvat orientaatiopäivään. Palvelus suoritetaan aseellisena maa- tai ilmavoimissa, siviilipalveluksena tai väestönsuojelussa. Ne, jotka eivät suorita mitään edellä mainituista, maksavat kolmen prosentin lisäveroa 30–34-vuotiaiksi saakka.

Sveitsiläisistä miehistä noin 60 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen, ja noin 17 prosenttia ikäluokasta koulutetaan väestönsuojelun tehtäviin. Käytännössä korkea sveitsiläisten maanpuolustustahto näkyy sekä maanpuolustukseen kohdennettujen varojen määrässä että esimerkiksi poikkeuksellisen aktiivisena reserviläisyytenä.

Sveitsissä on pitkäjänteisesti panostettu väestönsuojeluun. Esimerkiksi väestönsuojatilat ovat korkealuokkaisia. Kansallinen hälytyskeskus huolehtii tilannekuvasta ja vastaa hälyttämisestä sekä johtamistoiminnasta. Vakinaisen henkilökunnan lisäksi hälytyskeskuksessa on asevelvollisia suorittamassa palvelustaan. Väestönsuojelu koetaan tärkeäksi, ja riittävät resurssit mahdollistavat laajan tilannekuvan saamisen kriisitilanteissa. Mikä merkillisintä, matalan riskiluokan Sveitsi tarjoaa eräiden arvioiden mukaan korkean riskiluokan Suomelle ja muille ”rajamaille” verraten erinomaisen esimerkin maanpuolustusvelvollisuuden käytännön merkityksistä ja järjestelyistä.

//Juha Mäkinen

Lähteitä ja enemmän luettevaa asevelvollisuudesta

Mäkinen, Juha. Asevelvollisuuden tulevaisuus. Maanpuolustuskorkeakoulu. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat n:o 9. Helsinki, 2013.

Mäkinen, Juha. Asevelvollisuus yhteiskunnallisissa merkitysyhteyksissään. Tiede ja ase, vol 70, s. 38–53. Suomen sotatieteellinen seura. Helsinki, 2012.

Mäkinen, Juha. Suomalaisesta asevelvollisuudesta: tutkitusti eduista ja haitoista. Tiede ja ase, vol 71. Suomen Sotatieteellinen Seura. Helsinki, 2013.


Alunperin julkaistu Kylkiraudassa (1/2015). Tiesithän, että voit seurata Juhaa Twitterissä. Kylkiraudan julkaisijaa, Kadettikuntaa, voit seurata Twitterissä ja Facebookissa. Pääsihteeri Juha Tammikiven löydät Twitteristä. Kylkiraudan päätoimittaja on eversti Mika Kalliomaa, jota voit myös seurata Twitterissä!

Asevelvollisuus 2.0

Vieraskynä 14.9.2014, Jussi Kari.

Jussi KariUlotttamalla asevelvollisuus myös naisiin, säilyttämällä saapumiserän koko ja valitsemalla parhaat saadaan parempia sotilaita tasa-arvoisemmassa järjestelmässä, kirjoittaa Jussi Kari, vuonna 1984 syntynyt lakimies, joka toimii tavaramerkkien, tekijänoikeuden ja muun immateriaalioikeuksien parissa helsinkiläisessä lakiasiaintoimistossa. Jussi on aikaisemmin ollut työssä puolustusvoimissa sotilaslakimiehenä. Jussin esittämät näkemykset ja mielipiteet ovat luonnollisesti hänen omiaan eivätkä millään tavalla heijastele hänen työnantajansa kantoja.


Alokkaita kentällä vannomassa sotilasvalaansa.
Suomlalainen sotilasvala. Kuva: Karri Huhtanen, Tampere. Lähde Wikipedia.

Suomen puolustuspolitiikasta ja -ratkaisuista puhuttaessa käytännössä kaikki turvallisuuspoliittiset keskustelijat ovat hyvinkin yksimielisiä siitä, että Suomella tulee olla uskottava puolustus. Siihen yhteisymmärrys loppuukin. Mitä uskottava puolustus pitää sisällään ja miten siihen päästään, ovat hyvinkin kiistanalaisia asioita.

Tällä hetkellä yhdeksi Suomen puolustuksen kulmakiveksi on valittu asevelvollisuus. Se jakaa mielipiteitä: joko se on ”loistava ratkaisu Suomen erityisiin oloihin” tai ”syrjivä ja tehoton järjestelmä, joka ei suoriutuisi nykyaikaisesta sodankäynnistä mitenkään”, riippuen siitä keneltä kysyy.

Usein Suomen asevelvollisuusinstituutiossa nähdään kaksi ongelmaa, joihin voin itsekin periaatteessa yhtyä:

  1. Se perustuu pakkoon, ja on tästä syystä epäilyttävä järjestelmä; ja toisaalta
  2. Vain miehiä koskevana se asettaa sukupuolet räikeästi eri asemaan ja on siis syrjivä.

Useimmat keskustelijat ovat yhtä mieltä ainakin siitä, että nykytilanne on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta se mitä asialle pitäisi tehdä, jakaa ihmisiä kahteen leiriin.

Ensimmäisen mielestä asevelvollisuus pitäisi säätää myös naisille tasapuolisuuden vuoksi: tasaisesti kurjuutta kaikille. Toinen leiri taas on sitä mieltä, että vääryys ei poistu lisäämällä sen määrää: koska asevelvollisuus on pakkojärjestelmänä jo periaatteellisesti väärin, ongelma ei poistu sillä, että tämä vääryys kohdistetaan myös naisiin. Se vain tuplaisi vääryyttä kokevien ihmisten määrän. Tämä leiri puoltaakin useimmiten ammattiarmeijaa. Ensimmäinen leiri taas karsastaa ajatusta ammattiarmeijasta, pitäen sitä liian pienenä, kalliina tai pitäen asevelvollisuudesta kiinni yksinkertaisesti periaatesyistä.

Mikään ei siis muutu.

Mutta minullapa on ratkaisu, joka a) tekee järjestelmästä tasa-arvoisemman ja b) ei lisää pakkojärjestelmästä kärsivien määrää. Näin ollen sen pitäisi olla molempien leirien kannalta hyväksyttävä järjestelmä. Kun se vielä c) tuottaa parempia sotilaita, myöskään Puolustusvoimien henkilökunnalla ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, kuuluivat he kumpaan leiriin vain.

Tämä ratkaisu on osittain valikoiva asevelvollisuus.

Ennen yksityiskohtiin menoa mainittakoon vielä, että Puolustusvoimatkin on viime vuosina kääntynyt sille kannalle – joko vapaaehtoisesti tai pienentyvien määrärahojen pakottamana – että reservi tulee pienenemään. Tulevaisuuden armeija käyttää vähemmän lihaa ja verta ja enemmän tekniikkaa. Omaan ehdotukseeni tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, vaan osittain valikoivalla asevelvollisuudella voidaan tuottaa niin isompi tai pienempi armeija, riippuen ihan vain siitä, kuinka iso osa ikäluokasta tahdotaan kouluttaa.

Mitä osittain valikoiva asevelvollisuus sitten pitää sisällään? Sitä, että:

  1. Asevelvollisuus ulotetaan myös naisiin; mutta
  2. Säilytetään saapumiserän koko; ja
  3. Valitaan armeijaan vain parhaat.

Nykyinen, vain miehiä koskeva asevelvollisuus perustuu siihen ajatukseen, että mies soveltuu sotilaaksi naisia paremmin, sillä miehet ovat isompia ja vahvempia. Väestötasolla näin voi ollakin, mutta kuten usein sanotaan, yksilökohtaiset erot ovat suurempia kuin ryhmien väliset erot.

Punttisalilla näkeekin aika usein naisia, jotka ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin keskimääräinen 18 – 28 -vuotias mies. Aivan taatusti nämä naiset ovat paremmassa kunnossa kuin huonokuntoisimmat asevelvollisuusikäiset miehet! En näe syytä, miksi nämä naiset olisivat huonompia sotilaita kuin kotisohvalta kasarmille puoliväkisin kannettu, pelkkiä sipsejä ja kokista ravinnokseen käyttänyt teinipoika. Fyysisestä suorituskyvystä ei ainakaan jää näillä naisilla kiinni.

Toki ”parhaat” on suhteellinen käsite: vertailussa otettaneen huomioon niin fyysinen voima/kunto, älynlahjat ja koulutus, muu erityisosaaminen, motivaatio – mutta en usko, että vertailtavien ominaisuuksien kärkipäässä on sotilaan sukupuoli. Tarkemman määrittelyn jätän kuitenkin Puolustusvoimien harteille, sillä heidän tehtävänsä on ratkaista, millainen on ihanteellinen suomalainen sotilas.

Ja jos väestötasolla tosiaan on niin, että keskimääräinen mies sopii sotilaaksi paremmin kuin keskimääräinen nainen, tämä johtaa siihen, että asepalveluksessa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia. Mutta miksei olisi? Armeijan kannalta tärkeämpää lienee sotilaiden taistelukyky kuin sukupuolielimet. Minulla ei ole mitään hajua, mikä tämä prosentuaalinen jako olisi, mutta mitä todennäköisimmin se olisi tasa-arvoisempi kuin nykyinen.

Jos vielä saapumiserän koko pidettäisiin samana, asevelvollisuuden peikko ei kohdistuisi yhtään useampaan ”uhriin”.

Joka tapauksessa ehdottamallani mallilla päästäisiin siihen tilanteeseen, että:

  1. Epäoikeudenmukaisuutta (jos asevelvollisuutta sellaisena pitää) ei uloteta määrällisesti yhtään useampaan ihmiseen, koska saapumiserä pidetään samankokoisena; mutta
  2. Järjestelmästä tulee kokonaisuutena tasa-arvoisempi, koska siellä on prosentuaalisesti enemmän naisia kuin nyt; ja
  3. Koska naisten parhaimmisto on taatusti parempaa sotilasmateriaalia kuin miesten huonoimmat, saadaan keskiarvoisesti parempia sotilaita.

Tietysti tätäkin mallia voidaan arvostella. Ensimmäinen ongelma kohdistuu mallin insentiivivaikutukseen: jos armeijaan otetaan parhaat, tämä tarkoittaisi, että parhaassa iässä olevilla nuorilla olisi kannustin saada itsensä mahdollisimman huonoon kuntoon, etteivät he joudu armeijaan. Armeijan käyminen pitäisi siis jotenkin saada haluttavaksi asiaksi, palkinnoksi, josta voi kilvoitella – ei rangaistukseksi siitä, että on liian hyvässä kunnossa.

Jotkut ovat myös arvostelleet mallia siitä, ettei se vieläkään poista epätasa-arvoisuutta. Vaikka malli poistaakin sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän ongelman, se kohtelee ihmisiä epätasa-arvoisesti ”sotilaallisen sopivuuden” perusteella.

Vaikka näissä vasta-argumenteissa on jonkin verran perää, ei ongelma ole mielestäni ratkaisematon. Käytännössä vapautuksen saa nykyään jo niin helposti, että voidaan puhua halukkuusperusteisista vapautuksista. Ei yksinkertaisesti ole järkevää pitää rivissä täysin epämotivoituneita sotilaita. Kun asevelvollisuuden kuormitus kohdistuu siis motivoituneimpiin asevelvollisiin, asevelvollisuuden epäoikeudenmukaisuuden painoarvo argumenttina pienenee samalla mitalla. Mitä motivoituneempi asevelvollinen, sitä pienempi oikeudenloukkaus.

Ja lopultakin: vaikka järjestelmän ongelmat eivät tällä kokonaan poistuisi, se olisi silti vähemmän ongelmallinen kuin nykytilanne. Sen pitäisi lähtökohtaisesti olla ihan hyvä alku.

//Jussi Kari


Tiesithän, että voit seurata Jussia Twitterissä.