Kun turvallisuuspolitiikan optiosalkku romahti

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Suomen ulkopoliittinen liikkumavara on kaventumassa radikaalisti. Venäjä on miehittänyt naapurinsa, käyttänyt estottomasti ja umpimähkäisesti asevoimaa rajojensa ulkopuolella, myrkyttänyt informaatiotilaa psykologisella vaikuttamisella ja disinformaatiolla, rajoittanut omien kansalaistensa ja Venäjällä asuvien yksityishenkilöiden ja siellä toimivien oikeushenkilöiden vapauksia ja oikeuksia. Suomi ei enää voi todeta, että Suomen poliittinen linja ei kovin vähästä muutu. Kyse on kohtalon valinnasta ja käsillä on kansakunnan yhdestoista hetki. [Lue lisää…]

Abstraktin uhkan sietämätön käsittämättömyys

Turvallisuuspolitiikka vs säätötekniikka. Kuva: Mikael Grev. Lähde: Wiseman's Wisdoms - Gästinlägg: Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer.
Turvallisuuspolitiikka vs säätötekniikka. Kuva: Mikael Grev. Lähde: Wiseman’s Wisdoms – Gästinlägg: Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer.

Iltasanomien ja Iltalehden mukaan tein ulostulon. Tämä antaa varsin ikävän kuvan suomalaisen älyllisen sota- ja turvallisuustieteellisen keskustelukulttuurin tilasta. Sen muutosnopeus on kovin hidas. Venäjän sotilaallisen kapasiteetin muutosnopeus taas on suuri ja poliittinen tahtotila on viritetty kriisiajan taajuudelle uuden sotilasdoktriinin ja ylemmän tason kansallisen turvallisuuden strategian myötä.

Otsikkoja ja klikkijournalismia

Yle julkaisi lyhyen jutun, jonka ytimenä oli Suomen maavoimien operaatiopäällikön Petri Hulkon kommentti Ruotsin maavoimien komentajan Anders Brännströmin arvioon siitä, että Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden sisällä. [Lue lisää…]

Rajanvetoa [Suomen puolustuskyky, osa 4]

Turkki ja Venäjä

Pilot parachuting from downed Su-24. Source: Algeria latest news
Ohjaaja pelastautuu pudotetusta Su-24 -koneesta laskuvarjolla. Lähde: Algeria latest news.

Turkki pudotti marraskuun 24. päivänä venäläisen Su-24 rynnäkköhävittäjän, joka loukkasi sen ilmatilaa. Kyseessä oli vähintään kahden aikaisemman todennetun loukkauksen ja usean tilanteessa annetun varoituksen seurauksena tehty päätös. Kyse oli rajanvedosta. Yhtäältä Turkki veti itsenäisenä valtiona rajansa selvästi. Turkin alueellisen koskemattomuuden turvaaminen meni kaiken muun edelle. Venäjä käyttää vapaasti Irakin, Iranin ja kontrolloidusti myös Israelin ilmatilaa Syyria operaatiossaan. Turkin osalta panoksena ovat myös aluevedet. Venäjä tunkee sille elintärkeän ja erittäin kapean Bosporin salmen kautta Mustalta mereltä Välimerelle ja Yhdysvaltain kanssa on myös neuvoteltu ilmatilan käytöstä Syyrian operaatiossa. Nato ei kuitenkaan sanele mitään jäsenmailleen ilman yksimielisyyttä. Turkki veti omat rajansa ja teki samalla merkittävän rajanvedon Naton puolesta; Venäjä sai tietää, että se ei ole oman narratiivinsa mukainen Naton rinnalla Syyriassa Daeshia vastaan taisteleva liittolainen, vaan konfliktin erillinen osapuoli, joka touhuaa omiaan muille ja alueelliselle turvallisuudelle riskialttiilla tavalla. Naton pääsihteeri painotti malttia ja presidentti Erdoğan pyysi Putinia tapaamiseen. Tylyjä olivat Venäjän federaation presidentin sanat tapaamisessa tapahtumapäivänä Jordanian kuninkaan kanssa, mutta nopeasti koolle kutsuttuun G20-tapaamiseen tuleminen ja Turkin presidentti Erdoğanin tapaaminen osoitti, että Venäjäkin ymmärtää, että kyseessä on paljon Turkkia suurempi asia. Sotilasliitto Nato onkin aloittanut tunnustelut Nato-Venäjä -neuvoston herättämiseksi horroksestaan.

Ilmatilaloukkauksia äärimmäisen kapeilla alueilla pohdittaessa on hyvä myös miettiä rajanvetoja. Suomenlahti on kapea ränni ja Venäjän koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa. Lukumäärä ja sen muutos ei ole tilastollisesti kovin merkittävä, mutta ydinkysymys on miksi Venäjä kiertää epämukavuutta aiheuttavat luonnonilmiöt pohjoisen kautta ja miksi Suomen alueelle tehdyt loukkaukset jatkuvat niin pitkälle ja syvään? Suomi on harvoja, ellei jopa ainoa, Itämeren valtioista, joka ei julkisesti ole kutsunut Venäjän suurlähettilästä puhutteluun ilmatilaloukkausten takia. Ruotsi vaati välittömästi selvitystä niin Venäjän kuin Yhdysvaltainkin suurlähettiläiltä, kuten myös Viro, joka on heti julkaissut kaikki ilmatilan loukkaukset. Oikeuspositivistinen normeja rakastava Suomi on usein tyytynyt toteamaan, että rajavartiolaitos selvittää asiaa ja että Suomi on pyytänyt selvitystä venäläisiltä viranomaisilta.

Suomi ja Ranska

Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva hotelli Scandic otti näkyvästi osaa Ranskan suruun. (KUVA: IS / Tatu Paulaharju). Lähde: IS – ”Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi”.

Suomessa on noussut kohu Ranskan SEU 42.7 mukaisesta sotilaallisen tuen pyynnöstä. Tasavallan presidentti antoi juristin lausunnon asiasta ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen tuki presidentti Niinistöä pukemalla uuteen kuosiin jo kertaalleen selvittämäänsä Lissabonin sopimusta. Erittäin hyvä ja ajankohtainen päivitys, joka on syytä lukea, aloittaen vuoden 2008 selvityksestä. Samalla Suomi lainasi Ruotsin vuoden 2009 puolustuspäätösten vahvaa solidaarisuuslausumaa ja päivitti näin ollen omaa vuoden 2012 selontekonsa solidaarisuuslausumaa kaatopykälineen. Taisivat tekstit mennä jossain sekaisin tai sitten kyseessä oli nopeasti alulle laitetun lainmuutoksen pohjustamista.

Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan. Suomi tukee Ranskaa käytettävissään olevin keinoin.

Suomen hallitus 2015

Ruotsi toimii turvallisuussitoumusten syventämiseksi. Se on omalta osaltaan todennut, ettei jää passiiviseksi, mikäli toista EU-maata tai Pohjoismaata kohtaa katastrofi tai hyökkäys. Ruotsi odottaa, että EU-maat ja Pohjoismaat tekevät samoin, mikäli Ruotsiin kohdistuu katastrofi tai hyökkäys.

Ruotsin solidaarisuuslausuma kirjattuna VNS selontekoon 5/2012

Suomi haluaa nyt muuttaa lakiaan siten, että SEU 42.7 mukaisen sotilaallisen avunantovelvoitteen täyttäminen tulisi mahdolliseksi. On puhuttu jonkinlaisesta harmonisoinnista ja todennäköistä on, että tähän rasvattomaan maitoon ja suolattoman voin malliin jäädään. Samalla kuitenkin puolustusministeri Jussi Niinistö puhui tähän liittyvistä asioista, josta ainakin asiaan hieman paremmin vihkiytyneille selviää mistä todella on kyse.

Jatkosodan haamu

Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä. Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.
Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä.
Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.

Suomessa valtakunnan raja on edelleen määräävä puolustusratkaisussa. Tätä faktaa ei ole muuttanut sodan kuvan ja siihen liittyvä sotatekninen kehitys – erityisesti konventionaalisen kaukovaikuttamisen kehitys, eikä edes se, että Suomi itse hankkii vuoteen 2025 mennessä aikamoisen arsenaalin kaukovaikuttamisen kyvykkyyttä [1,2,3]. Meitä vaivaa jatkosodan haamu. Jatkosodan toki aloitti Neuvostoliitto, mutta kyllä me siihen olimme valmiita. Jotkut ovat kerettiläisesti itsenäisen Suomen puolustuksellista historian kerrontaa uhmaten jopa väittäneet että emme vain odottaneet, vaan jopa toivoimme sitä. Pommien pudottua Turkuun, Porvoon ja Helsinkiin, lähti kenttäarmeijamme rajan yli ottamaan takaisin menetettyä. Strategis-operatiivisesti tarkasteltuna kyseessä oli sotilaallisesti edullisen aseman hankkimisesta. Ei kukaan ollut Uralin vuorille lähdössä ja vanha talvisotaa edeltänyt rajapyykki asettikin kovan kynnyksen monille. Tästä meille on perinnöksi jäänyt puolustuksellinen lainsäädäntö ja doktriini, joka vahvasti nojaa kansainväliseen oikeuteen, jopa silloin kun kansainvälinen oikeus on vain juhlapuhetta.

Nyt olemme hankkineet JASSM-ohjuksia, olemme saamassa jälleen käyntiin torsoksi jääneen raketinheitinjärjestelmän ampumatarvikehankinnat, jotka tulevaisuudessa mahdollistanevat kauaskantoisen ATACMS-tykistöohjuksen hankinnan. Puolustusvoimien hankkeissa on myös Laivue 2020 ohella uusi pintatorjuntaohjus korvaamaan vanhenevaa Rbs-15 SF III -kalustoa (MTO 85M), jonka kantama nykyään haarukoitavilla vaihtoehdoilla risteilee jossain yli 100 ja alle 500 kilometrin välillä. Ilmasta laukaistuna kantama voisi kasvaa jopa 1 000 kilometriin vuoden 2030 jälkeen. Nämä aseet ovat useimmille hyökkäysaseita. Meille ne ovat kynnysasejärjestelmiä [4,5,6]. Niiden merkitys on siinä, että pieninkin sotilaallinen provokaatio – yritys pysyvästi loukata itsenäisen Suomen valtakunnan alueellista koskemattomuutta, saattaa johtaa näiden asejärjestelmien käyttöön, jolla uhka ja etenkin kyky ylläpitää sitä neutraloidaan. Tämä merkitsee mainittujen asejärjestelmien osalta sitä, että niiden maalit olisivat valtakunnan rajojemme tuolla puolen. Tämä on aina poliittinen päätös. Päätös välittömästä kynnysarvon nostamiseen tähtäävästä asevoiman käytöstä on ylipäälliköllä. Presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa asettaa itsenäisyytemme hinnan ja rajat.

Selkokielellä kynnysarvo merkitsee vastustajan asettamista valinnan eteen: ”Mikäli käytätte asevoimaa Suomen tasavallan alueelle, niin pidämme omalla voimallamme huolen siitä, että teidän puolellanne rajaa ei ole enää edellytyksiä jatkaa sotatoimia, ettekä pääse Pietarin sotasatamista Suomenlahden puoltaväliä pidemmälle.” Ollakseen uskottava tällaisen kynnysarvon on oltava tunnustettu (tiedossa ja julkinen), siihen liittyvän päätöksentekoketjun harjoiteltu ja tämän kaiken selvästi viestittyä. Silloin vastapuoli ymmärtää, että lähtiessään opportunistiseen asevoiman käyttöön Suomen alueelle, se sitoo samalla pääosan resursseistaan taisteluun Suomen kanssa ja ottaa turpaan muutamat ensimmäiset viikot niin paljon, että eskalointi ydinpelotteen asteelle voi nousta vaihtoehdoksi. Tällöin näyttäytyy vastapuolelle harvinaisen selvänä se, että laajassa kriisissä, jossa on monia osapuolia, tällainen vaihtoehto on aina poissuljettu.

Poliittinen johtomme on kuitenkin asepalveluksen, asevelvollisuusjärjestelmän, jatkosodan haamun ja maanpuolustuskurssien myötä indoktrinoitu jäykän torjuvaan alueelliseen puolustukseen. Kysyä sopiikin, löytyisikö tarpeen tullen rohkeutta edetä edes Pietarin porteille asti. Marsalkka Mannerheim uskalsi ja ymmärsi myös jättää sen siihen. Kyky oli näytetty ja tilanne tehty selväksi. Asevoiman käyttö loi poliittista toimintavapautta. Tämä on jatkosodan tärkeä oppi, jota meidän pitäisi vaalia ja ylläpitää sodan kuvan muutoksessa.

Solidaarisuus, Suomi ja puolustusvoimat

Nyt valmisteilla oleva lainsäädännön tavoitteet ovat selviämässä. Suomen lain on mahdollistettava asevoiman käyttö myös valtakunnan rajojen ulkopuolella Suomen suvereenien oikeuksien ja valtion etujen turvaamiseksi. Todennäköisesti saamme kuitenkin taas rasvatonta maitoa ja suolatonta voita. Lainsäädäntöä ”harmonisoidaan” SEU 42.7 sopivaksi rajoittaen se juuri siihen. Koska konsensus ja oikeusvaltio. Se mitä tarvitaan on puolustuksen pitkän aikavälin haasteiden selvitysryhmän, lukuisten Nato-selvitysten ja valtioneuvoston selontekojen johtopäätösten synteesi, eli uuden selonteon luomisprosessin synnyttämä uusi selvä tehtävätarve puolustusvoimille, josta edetään. Se merkitsisi minun näkemykseni mukaan sitä, että Suomi laajentaa puolustusvoimiensa tehtävää koskemaan Suomen tasavallan, suomalaisten elinmahdollisuuksien sekä etujemme ja arvojemme puolustamisen niin valtakunnan rajojen sisäpuolella kotimaassa kuin myös ulkomailla. Ainoastaan tällainen merkittävä puolustuksen de jure uudelleensuuntaus voi johtaa siihen, että voimme valita, joka tilanteessa ennakoiden oikean työkalun kuhunkin tilanteeseen. Se merkitsee myös sitä, että voimme ulottaa toimintaamme valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Tämä voi olla nimen omaan Ranskan pyytämää sotilaallista apua, joka ei istu nykyisen lain mukaisen kolmannen tehtävän piiriin kuin pakottamalla, sotilastiedustelua (vrt. Ruotsin asevoimien KSI/MUST) tai yhdessä Ruotsin tai jonkin muun valtion kanssa suoritettavaa sotilaallista operaatiota. Tämä ei vie meitä lähemmäs Natoa, mutta kylläkin lähemmäs Nato-maita ja Yhdysvaltoja, kuten se Ruotsiakin on vienyt. Ruotsi on olemattomasta puolustuksestaan huolimatta tällä hetkellä poliittisesti ja sotilaallisesti vahvempi tekijä Itämerellä kuin Suomi. Tämä ei suinkaan johdu kylmän sodan perinnöstä, vaan nimenomaisesti siitä muutoksesta, jonka Ruotsi teki kylmän sodan päättymisen jälkeen. Ruotsin puolustusvoimien tehtävänä on:

Ruotsin puolustaminen ja Ruotsin turvallisuuden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Puolustusvoimien on kyettävä havaitsemaan ja torjumaan Ruotsin alueeseen kohdistuvat loukkaukset ja kyettävä turvaamaan Ruotsin suvereenit oikeudet ja kansalliset intressit myös Ruotsin alueen ulkopuolella.

Kirjoittajan käännös Ruotsin puolustusvoimalaista Förordning (2007:1266) med instruktion för Försvarsmakten.

Onneksi meillä ollaan hitaita ja varovaisia. Saamme todennäköisesti kaiken tämän vatuloinnin tuloksena liian myöhään ja jo syntyessään vesittyneen lainsäädännön, jonka elinaika on voimaantulosta seuraavaan kriisin alkuun, johon se taas on riittämätön. Suomen valtionjohdolla on puolustusvoimissa käyttökelpoinen ja vahva työkalu. Sen käytön estäminen rajoittavalla lainsäädännöllä on vaarallista valtiojohdolle itselleen ja Suomen kansan edulle. Suomi tarvitsee uuden lain puolustusvoimista ja lain sotilastiedustelusta, jotka takaavat sen, että tätä voimaa voidaan käyttää juuri silloin, kun sen tuomaa poliittista toimintavapautta ja liikkumavaraa eniten tarvitaan.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Aseita kaikille – Venäjän vaarallinen vastuuttomuus

MH17

Ukrainan ilmatilassa, Donetskin ja Luhanskin välillä, ammuttiin heinäkuun 17. päivänä 2014 alas Malaysian Airlinesin lento MH17. Kaikki lennolla olleet lähes 300 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä menehtyivät.

MH17 turmapaikka.
MH17 turmapaikka.

Käsittelin asiaa viime vuonna heti tapahtuman jälkeen ja tässä vaiheessa on tragediasta julkaistun Hollannin onnettomuustutkimuslautakunnan  (Dutch Safety Board, DSB) loppuraportin myötä syytä tarkastella asiaa uudelleen.

Asiaa on hyvä pohtia sodan oikeussääntöjen kautta. Suomen sotilaan asiantuntija Arto Pulkki kirjoitti vuosi sitten asiasta hyvän blogimerkinnän otsikolla Vastuu ja vastuuttomuus, jossa hän muun muassa pohti rikosoikeudellista vastuuta tahallisuuden ja tuottamuksen käsitteiden kautta. Tekijöiden saaminen edesvastuuseen lienee turha toive, mutta tapausta on kuitenkin helppo lähestyä syyksiluettavuutta käsittelevien oikeusperiaatteiden valossa. Tahallisuuden pohdinnan kautta päästään helpommin käsiksi sodan oikeussääntöihin, tai oikeammin asevoimien käyttöä säänteleviin keskeisiin periaatteisiin.

Tahallisuus on sikäli selvästi toteen näytetty, kun voidaan osoittaa, että ohjus on laukaistu tarkoituksellisesti. Tuottamuksellinen tapaus edellyttäisi esimerkiksi, että ampuja ei ollut tehnyt laukaisupäätöstä, mutta jokin ulkoinen tapahtuma, esimerkiksi räjähdys, hätkähtäminen, alustan liike tai muu aiheutti tahattoman laukaisukytkimen painamisen.

Näin ollen jäljelle jää enää arvioitavaksi syyksiluettavuuden aste. Olettaen, että tarkoituksena ei ollut ampua alas siviilikonetta, jää ampujan teon syyksiluettavuus varsin alhaiseksi. Ohjuksen laukaisun mahdollisena seurauksena on aina, että se osuu siviilikoneeseen tai harhautuu muuhun kohteeseen aiheuttaen vahinkoa siviileille.

Sodan oikeussääntöjen, so. kansainvälisen humanitaarisen oikeuden, valossa tarkasteltavaksi tulee tässä tapauksessa vain erotteluperiaate. Tapaus on selvä: asevoimaa on kohdistettu sellaiseen siviilikohteeseen, johon sen käyttö on kategorisesti kiellettyä. Muita asevoiman käyttöä säänteleviä periaatteita ei tarvitse tässä tapauksessa edes pohtia.

Suhteellisuus ja mielivaltaisuus

Keskeisimmät muut asevoiman käyttöä sotatoimissa sääntelevistä periaatteista ovat mielivaltaisen toiminnan kielto (välttämättömyys, eng. necessity) ja suhteellisuusperiaate (eng. proportionality).

Erotteluperiaate on määräävä ja ensisijainen. Kun kohde on tunnistettu siviilikohteeksi ei asevoimia voida käyttää sitä vastaan. Vaikeampi tapaus voisi esimerkiksi olla sellainen siviilikäyttöön rakennettu infrastruktuuri, jota voidaan käyttää sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Tällöin tulee arvioida välttämättömyyttä, eli hyötyä oman sotatoimien kannalta ja suhteellisuutta, eli aiheuttaako kohteeseen vaikuttaminen enemmän vahinkoa siviileille kuin sotilaallisen hyödyn huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavana.

Suhteellisuusperiaate pätee myös sotilaskohteisiin – niihin vaikuttaminen ei saa aiheuttaa ympäröivälle tai läheisyydessä olevalle siviiliväestölle tai siviili-infrastruktuurille vahinkoa, joka ei ole hyödyn huomioiden puolustettavaa.

Hyvä esimerkki näiden periaatteiden soveltamisesta ja niihin litttyvästä problematiikasta on Naton operaatio Allied Forcen (Kosovo, 1999) aikana tekemä päätös Lužanen sillan pommittamisesta. Iskun aikana sillalla oli linja-auto ja iskun tuloksena kymmeniä siviilejä menetti henkensä.

Kuva: http://www.srpska-mreza.com.

Periaatteiden soveltamisessa on huomioitava, että ne eivät ainoastaan päde siihen hetkeen, jona toimitaan taikka sitä välittömästi edeltävään aikaan päätöksenteossa. Siviilien suojelemisen periaatteet pitävät sisällään erityisen huolellisuusvelvoitteen koskien sotilaallisen toiminnan suunnittelua ja toimeenpanoa. Osapuolten on jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa kyettävä erottelemaan siviili- ja sotilaskohteet ja kohdistamaan asevoimiaan vain sotilaskohteisiin. Tämä merkitsee sitä, että vastuullisten komentajien on laadittava mekanismeja (sääntöjä), joilla varmistutaan erottelusta ja kyetään arvioimaan suhteellisuutta.

Esimerkiksi MH17-lennon tuhonneen ohjuslavetin ampujan ja hänen esimiestensä syyksiluettavuuden asteen arviointiin liittyen on olennaista kysyä:

  • noudattiko ampuja huolellisuutta kohteen tunnistamisessa, eli oliko hän varmuudella tunnistanut kohteen sotilaskohteeksi?
  • noudattiko ampuja voimankäytön säännöksissä (suom. VOKS, eng. Rules of Engagement, ROE) määriteltyjä tunnistamiskriteereitä?
  • olivatko tunnistamiskriteerit laadittu siten, niitä käyttämällä varmistutaan kohteesta? (esim. kahden tai useamman erilaisen tunnistamistavan vaatimus: tutka ja optinen, tai kutsuun ja vastaukseen perustuva tunnistaminen)
  • olivatko ampujan esimiehet varmistuneet, esimerkiksi luomalla ja jakamalla riittävän tarkkaa reaaliaikaista ilmatilannekuvaa, siitä, että ilmatilassa ei ole siviilikoneita, jotka voisivat joutua vahingossa ohjustulen kohteeksi?
  • mikäli tiedossa oli, että siviililentokoneet käyttivät ilmatilaa, niin tehtiinkö päätöstä toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta vai jatkettiinko sitä riskistä huolimatta?

Venäjä, Syyria ja totaalisen sodan paluu

Kansainvälispoliittiset ja valtioon kohdistuvat vastuukysymykset nousevat esille, kun kysymme onko Venäjä itse käyttänyt taikka varustanut sotivia osapuolia tehokkailla asejärjestelmillä, ilman niiden käytön tueksi tarvittavia tilanne-, ympäristö- ja olosuhdetietoisuuden, tiedustelun, johtamisen ja vaikutusarvioinnin järjestelmiä? Ukrainassa esimerkkejä tällaisista ovat BUK-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, Grad- ja TOS-1 -raketinheitinjärjestelmät sekä kevyemmät tykistö- ja ilmatorjuntajärjestelmät kuten esim. SA-7 Strela ja SA-18 Igla ”olkapääohjukset”. Syyriassa olemme nähneet Venäjän itse käyttävän kaukovaikuttamiseen Kalibr-NK ristelyohjuksia sekä lähempänä ilmasta-maahan ohjuksia ja perinteisiä pommeja ja ohjautuvia ”älypommeja”. Venäjä on myös aseistanut Irania, joka on osallistunut Irakissa Isisin vastaiseen sotaan.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistävät merkittävät siviilitappiot, joiden perimmäiset syyt ovat kahtaalla.

Yhtäältä Venäjä ja sen aseilla sotivat maat eivät kykene tuottamaan riittävää tilanne- ja ympäristötietoisuutta sekä maalittamisen tueksi tarvittavaa tiedustelutietoa. Kun iskuja tehdään kaukaa ilmasta eikä maassa ole tiedusteluyksiköitä ja taistelevia joukkoja kosketuksessa viholliseen, eikä ilmassa ole jatkuvaa tiedustelua ja valvontaa, eikä esikunnissa ajantasaista tilannekuvaa, ovat mahdollisena seurauksena aina merkittävät siviilitappiot.

Toisaalta Venäjä testaa asejärjestelmiään ja johtamistaan taisteluolosuhteissa, tärkeintä on tässä vaiheessa todentaa toimivuus ja vaikutus, tarkoituksena luoda edellytykset kehittää järjestelmiä kohti kuudennen sukupolven sodankäyntiä. Positiivista kehitystä on nähtävissä iskujen jälkeisessä vaikutusarvioinnissa (battle damage assessment, BDA); Venäjä käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia kuvaukseen ja saa tarkkaa tietoa iskujen vaikutuksista. Mitään kehitystä ei puolestaan näy kohteiden ja niihin käytettävien asejärjestelmien valinnoissa. Vaikuttamistavan valinta perustuu ainoastaan haluttuun vaikutukseen ja käytettävissä olevaan suppeaan asevalikoimaan, joka on tehty ensisijaisesti NATO-vastustajaa ja pelkästään asevoimien välistä konventionaalista sodankäyntiä silmälläpitäen. Venäjä on käyttänyt raskaita termobaarisia taiselulatauksia sellaisiin kohteisiin, joiden läheisyydessä on runsaasti siviiliasutusta. Samoja asejärjestelmiä on laajasti testattu koeammunnoissa ja taisteluharjoituksissa vuodesta 2013 alkaen. Tällaisten iskujen seurauksena ovat olleet merkittävät siviilitappiot.

Näyttääkin siltä, että niiden hyväksyttävyyttä, so. suhteellisuutta, ei arvioida tapauskohtaisesti, vaan pikemminkin kategorisesti lähtökohtana poliittiset ja strategiset motiivit.

Patriottinen media

Venäjän ”sotakoneen” avuksi on otettu valtion hallinnassa oleva media. RT ja muut uutispalvelut ovat tuottaneet tuntikaupalla hyvälaatuisia videoita ja informatiivisia artikkeleita Venäjän asevoimien toiminnasta Syyriassa. Kyseessä ei näkemykseni mukaan ole Kremlin käsikassaraksi valjastettu media, vaan vapaan journalismin periaatteella toimiva media, joka on valjastettu patrioottisen tehtävän toteuttajaksi. Tilanne muistuttaa hieman yhdysvaltalaisen median roolia Irakin sodassa.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

Vuonna 2003 amerikkalaista mediaa kontrolloitiin liittämällä toimittajia taisteluyksiköihin (eng. embedded journalist). Näin saatiin aikaan parempi kontrolli mediaan ja samalla kavennettiin median mahdollisuutta vapaasti raportoida laajemmin käynnissä olevista sotatoimista. Toimittajien liittäminen taisteluyksiköiden mukana liikkuviksi on myös herättänyt kritiikkiä lansimaisessa mediassa [1, 2].

Venäjällä mediatalojen johtoa on vaihdettu ja lännessä on uutisoitu toimittajien näyttävistä eroista suorissa lähetyksissä Ukrainan kriisin aikana, mutta useimmat journalistit ovat samoja taitavia lehtimiehiä kuin aikaisemminkin. Kritiikitön Venäjää ja sen asevoimien mahtia ylistävä journalismi ei ole heille epämieluista, vaan patrioottinen tehtävä. Juuri tästä syystä Venäjän media on erityisen vaarallinen. Se kykenee vapaaehtoisesti tuottamaan korkealaatuista aineistoa oikea-aikaisesti ja laajalle yleisölle. Tuotantoon ei ole tarvetta kohdistaa sensuuria tai erityistä ohjausta. Suomalaisesta mediasta sanoin kerran, että ”vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria” — Venäjällä mediasta on tullut valtiojohdon verihurtta.

Informaatiosodankäynti on Syyriassakin avainasemassa. Krimin, Itä-Ukrainan ja Syyrian näyttämöt ovat tarjonneet koekentät, jossa tiedon, tapahtumien, sekä syiden ja seurausten hämärtäminen oman vahvan koneiston tuottamalla disinformaatiolla on onnistunut horjuttamaan ja häiritsemään länsimaita. Lisäksi tätä on myös ruokkinut länsimaiden tarve nähdä rationaalisuutta Venäjän toimissa ja löytää sille kestäviä syitä, jotka viittaisivat pidemmän aikavälin strategiseen suunnitelmaan, kuin pelkästään opportunistiseen ja saavutettua menestystä – momentumia – hyödyntävään häikäilemättömään voimapolitiikkaan, jota ylläpidetään niin kauan, kun vastapuolen mahdollistama ja omien asevoimien luoma win-win -tilanne jatkuu. Venäjä on jo saavuttanut strategisia tavoitteita Syyriassa. Sen sotilaallinen läsnäolo alueella on pysyvästi sementoitu. Irakin ilmatilan vapaa käyttö on de facto pysyvä järjestely ja enää ei neuvotella siitä, onko Venäjä yleensäkään mukana Lähi-idässä, vaan lähinnä mekanismeista, kuten esim. ilmatilan hallinnasta, joilla voidaan välttää tapaturmia ja väärinymmärryksia, jotka pahimmillaan saattaisivat johtaa suurvaltojen [sic!] suhteiden pysyvään viilenemiseen.

 

//James