”Euroopan suunta on kannaltamme tärkein. Nyt Euroopan unionin edessä on vakavia kysymyksiä. Talous on puhuttanut paljon. On nähty valonpilkahduksia. Mutta epävarmuus hallitsee edelleen. On nähty jakoja etelä–pohjoinen tai länsi–itä, mutta nähdäänkö yhteistä ideaa viedä Eurooppaa eteenpäin? Voiko turvallisuus olla sellainen perusintressi kaikille? ”
Kolmas kysymys
Mitkä ovat eurooppalaisen turvallisuuden uhkat ja millaista turvallisuutta EU:n pitäisi tuottaa?
Hyvä lukija, haluamme myös Sinun vastauksesi! Osallistu keskusteluun täällä.
Jaakko Puuperä: Eurooppalaisia ja eurooppalaista sivilisaatiota uhkaa ensisijaisesti eurooppalaiset itse. Sivilisaatiot, jotka eivät tuota eivätkä tee ja joiden väestönlisäys ei vahvista tuotantopohjaa ja talousrakennetta, degeneroituvat ja taantuvat. Ei se sen dramaattisempaa ole. Lopuu raha, loppuu hupi. Marx oli siinä ainakin oikeassa, sanoisin, vaikken mikään suuri marxisti olekaan.
Ei meitä mikään ilkeä kyberhunnilauma valtaa, eikä muurejamme uhkaa sen enempää Islam, bulgarian romanit, afrikkalaiset kuin Venäjäkään. Meitä uhkaa oma tuottamattomuutemme ja eurooppalainen skitsofreeninen ylemmyydentunnon ja alemmuuskompleksin yhdistelmä. Semmoinen entisille suuruuksille tyypillinen sielunvamma. Olemme yhtä aikaa kyynisiä ja hyväuskoisia. Nyt pitäisi lopettaa lätinä ja tarttua töihin, mutta se ei onnistu siten että Brysselissä säädetään aiheesta direktiivi.
Itse en oikein enää pysty entisenä federalistina – paino sanalla entinen – näkemään realistista mahdollisuutta sen enempää yhteiseen armeijaan kuin jalkapallojoukkueeseenkaan ainakaan sellaisella saavutettavien hyötyjen jakopolitiikalla, josta hyötyisi kansakunta, joka edustaa yhtä prosenttia koko unionin väestömassasta. Sellaista se demokratia on. Ei pidä odottaa saavansa määräänsä enempää.
Kulttuureja nousee ja taantuu, ne ovat niitä pitkiä trendejä. Täällä Iltaruskon maissa.
Kyllä asialle voisi tehdä vielä paljon ja pitkäänkin, mutta en tiedä kuinka pitkään. Alamme olla jo aika pitkällä.
Sari Palm: Eu:n ensisijaiset yhteiset uhat ovat ihmisyyteen, kansojen vaellukseen turvan, rauhan tai ruuan perässä, terveyteen, näkymättömään ulottuvuuteen kuten rahatalouteen, jopa eurooppalaiseen etiikkaan ja moraaliin ja erityisesti kyberturvallisuuteen liittyviä. Vahva yhteinen tietoisuus ja riskien ehkäisy on tärkeää ja paljon tästä voidaan tehdä yhdessäkin.Kovan turvallisuuden tuottamisessa tulee hakea yhteisiä intressejä kuten hankinnat, mutta yhteistä järjestelmää en näe ratkaisuksi; tulevaisuudessakin tarpeet ja arvostukset lienevät kaukana toisistaan. Alueellisesti jokainen kansallisvaltio on oman turvallisuutensa seppä ja ratkaisee tai on jo ratkaissut liittoutumansa itse.
Terveiset Sitran Uusi turvallisuus -foorumista!
Michael Moberg: Itse näen EU:n lähitulevaisuuden turvallisuusuhat ns. ei-sotilaallisina. Järjestäytynyt rikollisuus, EU:n kohdistuva tiedustelu (etenkin yrityksiin kohdistuva), huumeet ja niihin liittyvä salakuljetus, ihmiskauppa, markkinatalouden ylivalta (Charlylta kopioitu), ääriliikkeiden nousu heikon taloustilanteen ja epätoivon vuoksi, terrorismi ja (nuoriso)työttömyys.
En näe EU:n yhteistä puolustusta realistisena tavoitteena. NATO hoitaa jo niitä tehtäviä. EU:n tulisi panostaa tiedustelun, poliisi- ja rajaviranomaisten yhteistyön tiivistämiseen. EU pystyy edesauttamaan näitä tavoitteita luomalla niille suotuisat olosuhteet ja rakenteet.
Työttömyyden ja korruption torjunta ovat avainasemassa.
Charly Salonius-Pasternak: On harvoja uhkia jotka ovat todella eurooppalaisia – jotka siis koskisivat maanosaamme laajamittaisesti ja jotenkin samalla tavalla. Esimerkkeinä, Välimerellä helistään pakolaisten kanssa mutta eipä vaikuta meihin yhtään (oikeasti), muualla Euroopassa kuivuus uhkaa mutta eipä taida vesi loppua Suomesta (pohjolasta), me varustaudumme kansallisen puolustuksen merkeissä mutta Irlantilaisilla ei taida olla paljoa eksistentiaalista pelkoa jne. jne. Ihmiskauppa, markkinatalouden ylivalta, kyberrikollisuus ovat kolme asiaa jotka koskettavat kaikkia Euroopan maita, mutta vaikutukset ovat hyvin erilaiset. Kaikki tämän huomioiden on vaikea nähdä millaista turvallisuutta EU:n (esim. Komission) pitäisi tuottaa, etenkään kuin en usko kyseisen organisaation kykyyn nähdä tulevaisuuteen kaikkien jäsenten näkökulmasta. Lyhyt vastaus tietenkin on ”arkipäivän turvallisuutta” – mutta voiko sitä tuottaa keskitetysti, epäilen.Jos puhutaan sotilaallisesta turvallisuudesta – tai edes puolustuksesta – jossa tähtäimenä olisi yhdet eurooppalaiset asevoimat, olisi se historiallinen juttu – vaikka käytännössä Euro on jokapäiväisen elämän kannalta paljon isompi asia. Yksi asia lienee varma, me näemme ”European Defence Forces” ennen kuin yksi eurooppalainen joukkue edustaa jalkapallon MM kisoissa.
Heikki Valkama: Kysymykseen vastaamista helpottaa, jos puhutaan laajemmasta turvallisuuskäsitteestä. Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kasvavat paineet, ilmastomuutos- ja ympäristökatastrofit, siirtolaisuuden ongelmat, kyberuhat… Osa asioista osuu perinteiseen puolustuspolitiikkaan, aika iso osa ei. Ja jos katsotaan entisen Neuvostoliiton alueelle, ei kaikkia valtioita voida aivan vakaiksikaan kutsua.Joitain asioista, kuten kybertuvallisuuden normeja, voi yhteisymmärryksessä lähteä EU:n tasolla rakentamaan.
Yksi hyvä listaus, jossa myös laajoja turvallisuushaasteita, on maailman talousfoorumin tekemä trendikatsaus.
Osmo Apunen: Eurooppalainen turvallisuus? Kenties se on osoitus Yhdysvaltain hegemonisen ylimielisyyden ja EUn hallitsemattoman laajenemisen synnyttämän kriisin syvyydestä, että jopa ylin ulkopoliittinen johtomme joutuu vetoamaan tällaiseen pilvilinnaan. Molemmat lännen voimakeskukset ovat kylmästi kääntäneet selkänsä jo saavutetuille yleiseurooppalaisille ratkaisuille ja Venäjä jälleenrakentaa omaa imperiumiaan, joten kuka tuollaisiin puheisiin enää uskoisi.EUn yhteistä turvallisuuspolitiikkaa on tuotteistettu kahden vuosikymmenen talkoissa. Kontti pursuaa hyviä aikeita, mutta peruspalvelut ovat edelleen tuottamatta. Nyt on aika keskittyä siihen, miten unioni voi edistää jäsenvaltioidensa alueellista puolustuspoliittista yhteistyötä, tarjota niitä tukevia takuumekanismeja ja pitää yllä yhteisiä etuja palvelevaa puolustusteollisuutta. Kansalaisten perusoikeuksista ja jäsenvaltioiden integriteetistä piittaamaton oma ja liittolaisten viranomaistoiminta on aika panna kuriin.
Kari Uotila: Eurooppaan ei mielestäni kohdistu sotilaallista uhkaa, vaan uhkat ovat muita. Näitä ovat ympäristöön, tietoturvaan, energiaan, tautien leviämiseen, elintarvikkeisiin ja muihin liittyviä uhkia. Lähialueiden epävakaus on riski turvallisuudelle, kuten Pohjois – Afrikan tapahtumat osoittavat, mm. pakolaistulvan muodossa. Myös kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi ovat uhkana. Tärkeintä on panostaa lähialueiden vakauden turvaamiseen yhteistyöllä ja edistämällä alueiden taloudellista ja demokraattista kehitystä. Sisäisen turvallisuuden parantamiskeinojen on oltava sellaisia, jotka eivät vaarana kansalaisten perusoikeuksia. EU:n on edustettava tiukkaa linjaa mm. USA:n kyseenalaisia toimia kohtaan, koskee ne sitten tiedustelua tai Euroopan alueen käyttämistä terrorismista epäiltyjen kuljetuksiin ja muuhun kohteluun. Tärkeintä Euroopan turvallisuuden vahvistamisessa on EU:n rooli nykyistä vahvempi rooli maailmanlaajuisessa toiminnassa oikeudenmukaisemman talouden ja muun kehityksen edistämisessä. Vanha sanonta, että ystävät on hankittava läheltä ja viholliset kaukaa, on muutettavakuulumaan niin, että vihollisia ei hankita mistään.
Matti Pesu: Nykyään kuulee varsin usein, että Euroopassa ollaan liikaa tuudittauduttu turvallisuuden tunteeseen – ainakin sotilaallisen turvallisuuden näkökulmasta. Tuudittautumisesta on kertovat pienenevät puolustusbudjetit (-10% v. 2008 –>), vapaamatkustaminen ja yhteistyön tekemisen vaikeus. Yhdysvaltojen suorat vinkit eivät ole saaneet herätystä aikaan. Syytteissä on totuuden siemen. Puolustuskyvyn laiminlyöminen on pitkällä aikavälillä kestämätöntä ottaen huomioon maailmanpolitiikan muutoksellisen luonteen. Pitää muistaa, että kansainvälisen politiikassa sotilaallinen kyvykkyys on resurssi ja vallan väline. Pehmeällä vallalla tekee kovin vähän ilman taustalla vaikuttavaa kovaa valtaa. Millaista politiikkaa voimavaroiltaan suuri ja ulko- ja turvallisuuspoliittisesti yhtenäinen unioni pystyisi harjoittamaan esimerkiksi Ukrainan ja Venäjän tilanteen suhteen? Mielenkiintoinen kysymys. Mistään sotilaallisesta tyhjiöstä on Euroopan kohdalla kuitenkaan turha puhua, sillä EU-maiden yhteenlaskettu puolustusbudjetti on suurempi kuin Kiinan, Venäjän ja Intian budjetit yhteensä…Ongelma on yhteistoimintakyvyssä ja koordinoinnissa.Onko Euroopalla sotilaallista uhkaa? Kysymykseen saadaan kovin erilaisia vastauksia eri puolella maanosaa. Maailma on eri näköinen Lissabonista tai Varsovasta katsottuna. Lienee selvä, että merkittävää sotilaallista uhkaa Eurooppa ei tällä hetkellä kohtaa, mutta arviot esimerkiksi Venäjän uhkapotentiaalista vaihtelevat Euroopan eri kolkissa. EU ei muodosta geopoliittisesti yhtenäistä aluetta.
Uhkien todellisuutta on tavattoman vaikea arvioida. Elämme kuitenkin ehkä turvallisinta aikaa maanosamme historiassa monessakin mielessä – huolimatta agendalla olevasta kyberistä ja ”uusista uhkista” tai sieltä pikkuhiljaa tippumassa olevasta terrorismista. Mutta kun uhkia kerran kysyttiin, nostaisin esiin lähialueidemme huolestuttavat kehityskulut ja epävakauden, joka voi monella tavoin tuoda harmia Eurooppaan (hallitsematon siirtolaisuus, yksittäiset sotilaalliset ylilyönnit, kauppapoliittiset kiistat…). EU:n kannalta olisi tärkeää pystyä vaikuttamaan lähialueeseensa niin, ettei uusia syyrioita synny ja että naapurit pysyvät demokratian tiellä. Jälleen kerran yhteistoimintakyvyn mutta myös johdonmukaisuuden merkitys nousee esille. Toisaalta tarvitaan yhteisiä päätöksiä ja toimintaa, toisaalta EU:n eri politiikanalojen tulee olla johdonmukaisia eikä keskenään ristiriidassa (esim. kauppa-, kalastus- ja siirtolaispolitiikka).
Integraatio itsessään on EU:n tärkein turvallisuuspoliittinen aspekti. Eurooppa on edelleen pieni manner, jossa sijaitsee verrattain vahvoja valtioita. Rauhanprojekti ei ole menettänyt merkitystään. Vuosikymmenten aikana tapahtunut kehitys eurooppalaisten maiden välisissä suhteissa on ollut huimaa. Kuka pelkää enää yhtenäistä ja vahvaa Saksaa? Toivoa sopii, että koko projekti ja Euroopan arvot laajenevat itään ja myös etelään joko uusien jäsenmaiden tai muun politiikan (esim. assosiaatiosopimukset) myötä. Luulen, että jäsenmaiden ja unionin toimielinten väliset suhteet paranevat ajan kuluessa, mikä mahdollistaa EU:n paremman ja johdonmukaisemman toiminnan. Tämän soisi heijastuvan niin, että lähialueella tapahtuisi kehitystä demokratian ja oikeusvaltion suhteen ja että esimerkiksi erilaisten katastrofien uhatessa EU kykenisi myös tehokkaaseen väliintuloon – niin alueellaan kuin sen ulkopuolella.
Random thoughts 