In the wake of the terror attacks on France, Europe and the Western society I refuse to post black colours. One picture will suffice.

Source: curated by LYN

While respecting the victims of terrorism with two minutes of silence with the Finnish team handball community both today and tomorrow, my mind will chant ”liberté, égalité, fraternité” louder than any bombs.


Weapons for all – perilous Russian irresponsibility

Malaysian Airlines flight MH17 was shot down in Ukrainian airspace, between Donetsk and Luhansk, on July 17. All 298 passengers and crew members were lost.

MH17 turmapaikka.
The MH17 crash site.

I wrote a blog post on this last year following the incident and at this stage, as the incident report by the Dutch Safety Board has been published, I find a review of this incident from a perspective on Russia worthwhile.

Firstly, it is necessary to examine this in the context of the laws of war (jus in bello). Arto Pulkki, a military expert for the magazine Suomen Sotilas, wrote a very good piece on the case of flight MH17 titled Responsibility and Irresponsibility, considering intention and liability from a criminal law perspective. I warmly recommend this as a primer.

As it is easier to approach the subject of guilt or fault using legal principles, I will begin by considering criminal intent to begin with. Mens rea needs to be established in order to find out which principles of the laws of war are applicable in this case.

Intention as opposed to negligence or carelessness is easily established in this case; if the firing button was pressed with the express purpose of launching the missile, negligence or carelessness is ruled out. A negligent or careless act would require that, for example, an external event — say an explosion nearby – startled the launch operator or rocked the vehicle causing the operator to inadvertently launch the missile.

The issue left is to assess the level of intention. Assuming that there was no intent to down a civilian flight, then the degree of culpability of the operator is low. An obvious and possible outcome of firing a missile is for it to hit civilian aircraft or for the missile to stray and cause damage to civilians. Considering this from a jus in bello perspective, only one principle strictly applies to this case. When considering the prerequisite of targeting, distinction, the case is clear – military force was used on a civilian target. The debate on admissibility ends here; all other principles discussed in the case of MH17, such as proportionality and necessity, don’t even come into play.

Proportionality and necessity

A good example of applying these discussed principles not relevant in the case of MH17 — and the problems and dilemmas that arise — is the decision taken by NATO forces to target the Lužane bridge in Serbia during operation Allied Force (Kosovo, 1999). During that strike a bus was on the bridge resulting in the loss of life of 23-70 civilians.


The underlying requirement in applying these principles is the call for precautions. The principles don’t suddenly become valid only in the moment of an attack or decision to attack. Or post-attack as in some cases… The requirement of protecting civilian life and property comes with a specific call for precautions in both planning and executing the use of force. The belligerents (Parties) must be able, to at all times and in all circumstances distinguish between civilians, civilian property, and military targets. Force may only be used on military targets. In practice this means that standards and mechanisms for identifying targets, assessing damage pre-strike, and choosing systems of engagement must be put in place, be upheld and controlled by responsible commanders.

In the case of MH17, for example, the relevant questions to be asked in order to assess the culpability of the launch operator and his superiors,

  • Did the operator take care to properly identify the target, i.e. did he positively identify the target as military?
  • Did the operator act in accordance with the Rules of Engagement (ROE) and the identification criteria set therein?
  • Was the identification criteria such that by using them a reliable identification would be acquired? (identification by two or more systems, e.g. radar and visual, or a challenge-and-reply identification)
  • Did the higher command (superiors) make sure that no civilian aircraft were in the dangerous zone, for example by maintaining and distributing a recognized air picture?
  • If it was known that civilian air traffic was in the zone, were decisions taken to limit or cease the use of air defence forces?
  • Or was a deliberate decision taken to continue the use of force, disregarding the risks to civilian air traffic?

Russia, Syria and the return of total war

International political responsibility and state actor culpability are harder issues to address, but asking: ”Does Russia itself use or equip belligerents with effective long range weapons, without providing for the required situational awareness, intelligence, command and control (C2), and information systems to use those systems, thus creating a considerable risk of an indiscriminate and non-distinctive use of force?

In Ukraine such systems, lacking the supporting and enabling systems to use them in accordance with jus in bello are the BUK surface-to-air missile system, the Grad and TOS-1 multiple rocket launchers and the lighter artillery and air defence systems, e.g. SA-7 Strela ja SA-18 Igla MANPADS. In Syria, we have witnessed the use of long-range (nuclear capable) sea-launched Kalibr-NK cruise missiles, and air-to-ground missiles, dumb and smart bombs within stand-off ranges. Russia has also equipped Iran with weapons in its contribution to the war on ISIS.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Common for all these cases is a large number of civilian casualties that have two underlying reasons.

Firstly, Russia and the actors is equips aren’t able to produce an adequate situational awareness and intelligence preparation needed for targeting. When strikes are conducted – outside a stand-off distance, without reconnaissance units on ground and in contact with the enemy, without continuous air recce, without situational awareness and with inadequate staffs – civilian casualties are likely to occur.

Secondly, Russia is testing and battle proving its weapons and C2 systems. The most important objective is to verify and ensure that the systems are reliable and give them a ”combat proven” certification, in order to further develop them to meet the criteria and requirements set for combat systems in the concept of sixth generation warfare. That said, there’s something positive in Russia’s combat activities in Syria. Russia is fielding UAVs in battle damage assessment (BDA) tasks, thus gaining reliable information on the effect of the strikes. However, no regard – or blatant disregard – is shown for the results of the BDA results. The choice of systems and methods of engagements are still based on effect-only thinking and a limited selection of weapons. Russia is using an array of platforms and weapons systems designed for conventional (and nuclear) warfare against capable NATO opponents. Russia has used heavy thermobaric charges against targets in the immediate vicinity of civilian infrastructure and population. The same weapons have been regularly tested in live fire exercises since the ”snap drill year” of 2013. These heavy ordnance strikes in Syria have resulted in loss of civilian life and property.

It seems that the proportionality and necessity of Russian strikes aren’t judged case-by-case in reference to specific rules of engagement, but are rather categorically justified based on political and strategic objectives and desired end states.

The patriotic media

The Russian ”war machine” receives a lot of help from the state controlled media. Russia Today and other news services have produced hours of high quality videos and informative articles on Russian armed forces’ combat activities in Syria. In my view this doesn’t reflect a media that’s a Kremlin puppet, but rather a media armed and anabled with a patriotic mission and purpose. The situation awkwardly resembles the rôle of the US media in the Iraqi War of 2003.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

In 2003, US media was brought under military control by embedding journalists with combat units. This enabled a better control of the media and an increasingly short-sighted and narrow reporting on the bigger picture. Embedding journalists (”in-bedding”, derogatory) with soldiers also sparked criticism in Western media. [1, 2].

In Russia, the editorial staff and board members of many news agencies have been hand-picked by the current government. While some spectacular news about news anchor resignations in live shows following the annexation of Crimea were reported, most journalist are the same skilled people as before. Writing stories lauding Russia and its military prowess and might isn’t that disagreeable, but rather seen as a patriotic mission. This makes Russian media especially dangerous. It’s able to voluntarily, effectively, and timely produce high quality content to a large public. There is no need for state censorship or control. Regarding Finnish media I once stated that in some aspects the watchdogs have become lap dogs. In Russia, the media have been trained into bloodhounds of the powers that be.

Information warfare holds a key rôle. The fileds of Crimea, Eastern Ukraine and Syria have provided Russia with the proving grounds, where it has demonstrated its ability to obfuscate information, events, cause and effect by producing disinformation, thus effectively destabilizing and disorienting Western decision making processes and decision makers.

The Russian Bear.
The Russian Bear.

This effect has also been multiplied by the Western need to see a logical rationale and sustainable reasons behind Russia’s actions. This may very well be a mirror imaging fallacy, where Western comprehensive crisis response strategies are ascribed to Russia by association. The Russian game in Crimea, as well as Eastern Ukraine and Syria is an unscrupulous deterrence policy, relying on opportunities presented – both offered by the adversary and created by own forces – and the basic principles of warfare – surprise, aggressiveness and initiative. Especially the principle exploiting the initiative and opportunities seized is done at a political-strategic level. Russia will continue this policy as long as the win-win offered and created persists. Russia has already reached strategic objectives in Syria. Its presence is permanent. The use of Iraqi air space has become a de facto permanent arrangement and there is no more debate on Russian participation in Middle Eastern crisis management, but rather the focus lies on deconflicting some issues such as airspace control that may in worst case scenarios lead to a permafrost in superpower [sic!] political relations.


Aseita kaikille – Venäjän vaarallinen vastuuttomuus


Ukrainan ilmatilassa, Donetskin ja Luhanskin välillä, ammuttiin heinäkuun 17. päivänä 2014 alas Malaysian Airlinesin lento MH17. Kaikki lennolla olleet lähes 300 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä menehtyivät.

MH17 turmapaikka.
MH17 turmapaikka.

Käsittelin asiaa viime vuonna heti tapahtuman jälkeen ja tässä vaiheessa on tragediasta julkaistun Hollannin onnettomuustutkimuslautakunnan  (Dutch Safety Board, DSB) loppuraportin myötä syytä tarkastella asiaa uudelleen.

Asiaa on hyvä pohtia sodan oikeussääntöjen kautta. Suomen sotilaan asiantuntija Arto Pulkki kirjoitti vuosi sitten asiasta hyvän blogimerkinnän otsikolla Vastuu ja vastuuttomuus, jossa hän muun muassa pohti rikosoikeudellista vastuuta tahallisuuden ja tuottamuksen käsitteiden kautta. Tekijöiden saaminen edesvastuuseen lienee turha toive, mutta tapausta on kuitenkin helppo lähestyä syyksiluettavuutta käsittelevien oikeusperiaatteiden valossa. Tahallisuuden pohdinnan kautta päästään helpommin käsiksi sodan oikeussääntöihin, tai oikeammin asevoimien käyttöä säänteleviin keskeisiin periaatteisiin.

Tahallisuus on sikäli selvästi toteen näytetty, kun voidaan osoittaa, että ohjus on laukaistu tarkoituksellisesti. Tuottamuksellinen tapaus edellyttäisi esimerkiksi, että ampuja ei ollut tehnyt laukaisupäätöstä, mutta jokin ulkoinen tapahtuma, esimerkiksi räjähdys, hätkähtäminen, alustan liike tai muu aiheutti tahattoman laukaisukytkimen painamisen.

Näin ollen jäljelle jää enää arvioitavaksi syyksiluettavuuden aste. Olettaen, että tarkoituksena ei ollut ampua alas siviilikonetta, jää ampujan teon syyksiluettavuus varsin alhaiseksi. Ohjuksen laukaisun mahdollisena seurauksena on aina, että se osuu siviilikoneeseen tai harhautuu muuhun kohteeseen aiheuttaen vahinkoa siviileille.

Sodan oikeussääntöjen, so. kansainvälisen humanitaarisen oikeuden, valossa tarkasteltavaksi tulee tässä tapauksessa vain erotteluperiaate. Tapaus on selvä: asevoimaa on kohdistettu sellaiseen siviilikohteeseen, johon sen käyttö on kategorisesti kiellettyä. Muita asevoiman käyttöä säänteleviä periaatteita ei tarvitse tässä tapauksessa edes pohtia.

Suhteellisuus ja mielivaltaisuus

Keskeisimmät muut asevoiman käyttöä sotatoimissa sääntelevistä periaatteista ovat mielivaltaisen toiminnan kielto (välttämättömyys, eng. necessity) ja suhteellisuusperiaate (eng. proportionality).

Erotteluperiaate on määräävä ja ensisijainen. Kun kohde on tunnistettu siviilikohteeksi ei asevoimia voida käyttää sitä vastaan. Vaikeampi tapaus voisi esimerkiksi olla sellainen siviilikäyttöön rakennettu infrastruktuuri, jota voidaan käyttää sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Tällöin tulee arvioida välttämättömyyttä, eli hyötyä oman sotatoimien kannalta ja suhteellisuutta, eli aiheuttaako kohteeseen vaikuttaminen enemmän vahinkoa siviileille kuin sotilaallisen hyödyn huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavana.

Suhteellisuusperiaate pätee myös sotilaskohteisiin – niihin vaikuttaminen ei saa aiheuttaa ympäröivälle tai läheisyydessä olevalle siviiliväestölle tai siviili-infrastruktuurille vahinkoa, joka ei ole hyödyn huomioiden puolustettavaa.

Hyvä esimerkki näiden periaatteiden soveltamisesta ja niihin litttyvästä problematiikasta on Naton operaatio Allied Forcen (Kosovo, 1999) aikana tekemä päätös Lužanen sillan pommittamisesta. Iskun aikana sillalla oli linja-auto ja iskun tuloksena kymmeniä siviilejä menetti henkensä.


Periaatteiden soveltamisessa on huomioitava, että ne eivät ainoastaan päde siihen hetkeen, jona toimitaan taikka sitä välittömästi edeltävään aikaan päätöksenteossa. Siviilien suojelemisen periaatteet pitävät sisällään erityisen huolellisuusvelvoitteen koskien sotilaallisen toiminnan suunnittelua ja toimeenpanoa. Osapuolten on jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa kyettävä erottelemaan siviili- ja sotilaskohteet ja kohdistamaan asevoimiaan vain sotilaskohteisiin. Tämä merkitsee sitä, että vastuullisten komentajien on laadittava mekanismeja (sääntöjä), joilla varmistutaan erottelusta ja kyetään arvioimaan suhteellisuutta.

Esimerkiksi MH17-lennon tuhonneen ohjuslavetin ampujan ja hänen esimiestensä syyksiluettavuuden asteen arviointiin liittyen on olennaista kysyä:

  • noudattiko ampuja huolellisuutta kohteen tunnistamisessa, eli oliko hän varmuudella tunnistanut kohteen sotilaskohteeksi?
  • noudattiko ampuja voimankäytön säännöksissä (suom. VOKS, eng. Rules of Engagement, ROE) määriteltyjä tunnistamiskriteereitä?
  • olivatko tunnistamiskriteerit laadittu siten, niitä käyttämällä varmistutaan kohteesta? (esim. kahden tai useamman erilaisen tunnistamistavan vaatimus: tutka ja optinen, tai kutsuun ja vastaukseen perustuva tunnistaminen)
  • olivatko ampujan esimiehet varmistuneet, esimerkiksi luomalla ja jakamalla riittävän tarkkaa reaaliaikaista ilmatilannekuvaa, siitä, että ilmatilassa ei ole siviilikoneita, jotka voisivat joutua vahingossa ohjustulen kohteeksi?
  • mikäli tiedossa oli, että siviililentokoneet käyttivät ilmatilaa, niin tehtiinkö päätöstä toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta vai jatkettiinko sitä riskistä huolimatta?

Venäjä, Syyria ja totaalisen sodan paluu

Kansainvälispoliittiset ja valtioon kohdistuvat vastuukysymykset nousevat esille, kun kysymme onko Venäjä itse käyttänyt taikka varustanut sotivia osapuolia tehokkailla asejärjestelmillä, ilman niiden käytön tueksi tarvittavia tilanne-, ympäristö- ja olosuhdetietoisuuden, tiedustelun, johtamisen ja vaikutusarvioinnin järjestelmiä? Ukrainassa esimerkkejä tällaisista ovat BUK-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, Grad- ja TOS-1 -raketinheitinjärjestelmät sekä kevyemmät tykistö- ja ilmatorjuntajärjestelmät kuten esim. SA-7 Strela ja SA-18 Igla ”olkapääohjukset”. Syyriassa olemme nähneet Venäjän itse käyttävän kaukovaikuttamiseen Kalibr-NK ristelyohjuksia sekä lähempänä ilmasta-maahan ohjuksia ja perinteisiä pommeja ja ohjautuvia ”älypommeja”. Venäjä on myös aseistanut Irania, joka on osallistunut Irakissa Isisin vastaiseen sotaan.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistävät merkittävät siviilitappiot, joiden perimmäiset syyt ovat kahtaalla.

Yhtäältä Venäjä ja sen aseilla sotivat maat eivät kykene tuottamaan riittävää tilanne- ja ympäristötietoisuutta sekä maalittamisen tueksi tarvittavaa tiedustelutietoa. Kun iskuja tehdään kaukaa ilmasta eikä maassa ole tiedusteluyksiköitä ja taistelevia joukkoja kosketuksessa viholliseen, eikä ilmassa ole jatkuvaa tiedustelua ja valvontaa, eikä esikunnissa ajantasaista tilannekuvaa, ovat mahdollisena seurauksena aina merkittävät siviilitappiot.

Toisaalta Venäjä testaa asejärjestelmiään ja johtamistaan taisteluolosuhteissa, tärkeintä on tässä vaiheessa todentaa toimivuus ja vaikutus, tarkoituksena luoda edellytykset kehittää järjestelmiä kohti kuudennen sukupolven sodankäyntiä. Positiivista kehitystä on nähtävissä iskujen jälkeisessä vaikutusarvioinnissa (battle damage assessment, BDA); Venäjä käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia kuvaukseen ja saa tarkkaa tietoa iskujen vaikutuksista. Mitään kehitystä ei puolestaan näy kohteiden ja niihin käytettävien asejärjestelmien valinnoissa. Vaikuttamistavan valinta perustuu ainoastaan haluttuun vaikutukseen ja käytettävissä olevaan suppeaan asevalikoimaan, joka on tehty ensisijaisesti NATO-vastustajaa ja pelkästään asevoimien välistä konventionaalista sodankäyntiä silmälläpitäen. Venäjä on käyttänyt raskaita termobaarisia taiselulatauksia sellaisiin kohteisiin, joiden läheisyydessä on runsaasti siviiliasutusta. Samoja asejärjestelmiä on laajasti testattu koeammunnoissa ja taisteluharjoituksissa vuodesta 2013 alkaen. Tällaisten iskujen seurauksena ovat olleet merkittävät siviilitappiot.

Näyttääkin siltä, että niiden hyväksyttävyyttä, so. suhteellisuutta, ei arvioida tapauskohtaisesti, vaan pikemminkin kategorisesti lähtökohtana poliittiset ja strategiset motiivit.

Patriottinen media

Venäjän ”sotakoneen” avuksi on otettu valtion hallinnassa oleva media. RT ja muut uutispalvelut ovat tuottaneet tuntikaupalla hyvälaatuisia videoita ja informatiivisia artikkeleita Venäjän asevoimien toiminnasta Syyriassa. Kyseessä ei näkemykseni mukaan ole Kremlin käsikassaraksi valjastettu media, vaan vapaan journalismin periaatteella toimiva media, joka on valjastettu patrioottisen tehtävän toteuttajaksi. Tilanne muistuttaa hieman yhdysvaltalaisen median roolia Irakin sodassa.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

Vuonna 2003 amerikkalaista mediaa kontrolloitiin liittämällä toimittajia taisteluyksiköihin (eng. embedded journalist). Näin saatiin aikaan parempi kontrolli mediaan ja samalla kavennettiin median mahdollisuutta vapaasti raportoida laajemmin käynnissä olevista sotatoimista. Toimittajien liittäminen taisteluyksiköiden mukana liikkuviksi on myös herättänyt kritiikkiä lansimaisessa mediassa [1, 2].

Venäjällä mediatalojen johtoa on vaihdettu ja lännessä on uutisoitu toimittajien näyttävistä eroista suorissa lähetyksissä Ukrainan kriisin aikana, mutta useimmat journalistit ovat samoja taitavia lehtimiehiä kuin aikaisemminkin. Kritiikitön Venäjää ja sen asevoimien mahtia ylistävä journalismi ei ole heille epämieluista, vaan patrioottinen tehtävä. Juuri tästä syystä Venäjän media on erityisen vaarallinen. Se kykenee vapaaehtoisesti tuottamaan korkealaatuista aineistoa oikea-aikaisesti ja laajalle yleisölle. Tuotantoon ei ole tarvetta kohdistaa sensuuria tai erityistä ohjausta. Suomalaisesta mediasta sanoin kerran, että ”vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria” — Venäjällä mediasta on tullut valtiojohdon verihurtta.

Informaatiosodankäynti on Syyriassakin avainasemassa. Krimin, Itä-Ukrainan ja Syyrian näyttämöt ovat tarjonneet koekentät, jossa tiedon, tapahtumien, sekä syiden ja seurausten hämärtäminen oman vahvan koneiston tuottamalla disinformaatiolla on onnistunut horjuttamaan ja häiritsemään länsimaita. Lisäksi tätä on myös ruokkinut länsimaiden tarve nähdä rationaalisuutta Venäjän toimissa ja löytää sille kestäviä syitä, jotka viittaisivat pidemmän aikavälin strategiseen suunnitelmaan, kuin pelkästään opportunistiseen ja saavutettua menestystä – momentumia – hyödyntävään häikäilemättömään voimapolitiikkaan, jota ylläpidetään niin kauan, kun vastapuolen mahdollistama ja omien asevoimien luoma win-win -tilanne jatkuu. Venäjä on jo saavuttanut strategisia tavoitteita Syyriassa. Sen sotilaallinen läsnäolo alueella on pysyvästi sementoitu. Irakin ilmatilan vapaa käyttö on de facto pysyvä järjestely ja enää ei neuvotella siitä, onko Venäjä yleensäkään mukana Lähi-idässä, vaan lähinnä mekanismeista, kuten esim. ilmatilan hallinnasta, joilla voidaan välttää tapaturmia ja väärinymmärryksia, jotka pahimmillaan saattaisivat johtaa suurvaltojen [sic!] suhteiden pysyvään viilenemiseen.



Merivoimien komentajan lukusuositukset merisotilaille ja reserviläisille

Merivoimien komentaja on julkaissut lukusuosituksensa henkilöstölleen. Olen aiemmin jakanut samankaltaisia ulkomaisia listoja sosiaalisessa mediassa ja itse valinnut ulkomaisen ammatillisen lukemistoni tällaisilta lukulistoilta. Julkaistu pdf ei valitettavasti ole kovin hyödyllinen ilman lisätietoja, joten julkaisen tässä lukulistan uudestaan saatavuustiedoilla höystettynä. Lukemiston kuvaukset ovat koonneet Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijat ja opettajat. Kirjastojen osalta viitehaut tehdään Melinda-kannasta, joka yhdistää monen eri kirjaston tietokannan haut. Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto lienee ilmeisin paikka mistä niteitä löytyy, mutta Melinda-haku löytää myös muut kirjastot. Niiltä osin kun krijastoissa ja antikvariaateissa ei ole teoksia löytynyt, olen laajentanut hakua Amazoniin tai kustantajaan. Saa kommentoida ja täydentää!

Komentajan saatesanat


Kansainvälisesti ovat jo kauan olleet käytössä niin kutsutut lukulistat (Reading Lists). Näitä lukulistoja on räätälöity puolustushaaroille, aselajeille ja eri uransa vaiheessa oleville sotilaille. Kaikkien näiden lukulistojen tarkoituksena on ollut laajentaa lukijoiden tietämystä esimerkiksi puolustushaaran historiasta, kehittymisestä, roolista tai taktiikasta. Ne eivät ole välttämättä olleet suoranaisesti sotilaan osaamista kasvattavia, mutta ovat yleisteoksina muodostaneet lukijoilleen käsityksen sotilaan ammatin ja sodan eri ulottuvuuksista. Luetut kirjat ovat näin luoneet sitä viitekehystä, johon uusi tieto on pitänyt pystyä asemoimaan.

Suomessa ja erityisesti Merivoimissa tarve lukea muutakin kuin ohjesääntötekstiä on tunnistettu jo varhain. Lukusuosituksia on tosin vaihdettu epävirallisesti esimerkiksi kahvipöytäkeskusteluissa. Nyt nämä lukusuositukset on koottu yhdeksi luetteloksi, jota ei ole eritelty lukijan koulutustaustan tai virkaiän mukaan. Luettelon kirjat on valittu niin, että ne kattavat mahdollisimman laajasti merisodan eri osa-alueet. Mukana on historiaa läheltä ja kaukaa, merisodan teoriaa, sukellusvenesotaa, romaaneja, henkilöhistoriaa, rannikkopuolustusta, maihinnoususotatoimia, merisotataktiikkaa sekä merisodankäynnin viimeisimpiä muotivirtauksia. Mukana on myös muutamia merisodan yleisteoksia.

Kehotan jokaista merisotilasta niin reservissä kuin aktiivipalveluksessakin tarttumaan haasteeseen ja lukemaan mahdollisimman monta teosta luettelosta.

Mukavia lukuhetkiä toivottaen,

Kari Takanen
Merivoimien komentaja

Arni, Erkki: Taistelu Tyynen meren herruudesta 1941–1945, Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo, 1964.

Vaikka kirja on julkaistu ja vuonna 1964, se on edelleenkin parhaita kirjoja toisen maailmansodan Tyynenmeren alueen taisteluista. Arni liikkuu yksityiskohtaisten kuvausten ja suurten strategisten hahmotusten välillä. Sillä tavoin sodasta saa selvän kuvan, ja draama tulee silti havainnolliseksi; Leyten salmen taistelu, Korallimeri, Guam ja Midway ovat kuin jännittävintä romaania samalla kun syyt taisteluihin ja sodanjohdon ratkaisuihin käyvät selviksi. Pelkästään lukujen nimet oat havainnollisia: ”Rautasalmessa kulkee Tokion pikajuna”, ”Mariaanien kalkkunajahti” ja ”Missä on ryhmä 34? Maailma kummastelee”.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, [1, 2]. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Bekker, Cajus:  Itämeri ja Suomenlahti 1944-1945, WSOY, 1960.

Tositapahtumiin perustuva kertomus Saksan sotalaivaston viimeisistä sotatoimista Itämerellä ja Suomenlahdella ja yli kahden miljoonan saksalaisen pelastamisesta Itämeren poikki.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Bekker, Cajus: Kirottu meri – Saksan laivasto toisessa maailmansodassa, Gummerus, Jyväskylä, 1973.

Kirottu meri kuvaa saksalaisten merisotaa toisessa maailmansodassa. Kertomus etenee aikajärjestyksessä ja käy läpi sodan jaettuna seitsemään osaan, sodan alkuun ja laivaston suunnitelmiin, Norjan valloitukseen, sotaan Englantia vastaan, sotaan Välimerellä Kreetasta. Jokaisen osan jälkeen on yhteenveto kappaleesta. Kirjassa käydään läpi sodanjohdon päätöksiä ja niiden seurauksia, eri aseiden hyviä ja huonoja puolia, verraten taistelulaivojen aiheuttamia tuhoja saattueille sukellusveneiden aiheuttamiin tuhoihin ja aseistakin, kertoen suurimmat viat torpedoissa ja miinoissa.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Bekker, Cajus: Saksan laivaston taistelu ja tuho, Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1953.

Saksalaisen laivastoupseerin 1950-luvulla kirjoittama kokonaisesitys Saksan kriegsmarinen onnistumisista ja epäonnistumisista. Kirja keskittyy suurten taistelulaivojen; Bismarck, Graf Spee, Tirpitz ja Scharnhorstin sodanaikaiseen toimintaan sekä Saksan sukellusvenesotaan. Lisäksi kirjasta löytyy kuvaus Baltian saksalaisväestön evakuoinneista meritse.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Borneman, Walter R.: The Admirals: Nimitz, Halsey, Leahy, and King – The Five-Star Admirals Who Won the War at Sea

Kirja kertoo elämänkerrallisesti neljän yhdysvaltalaisen amiraalin taustasta, koulutuksesta ja urakehityksestä. Miten viiden tähden amiraalit voittivat toisessa maailmansodassa ja tekivät Yhdysvaltojen laivastosta maailman merkittävimmät merivoimat.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ei saatavuustietoja (6.10.2015). Tilaa kustantajalta. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Cooksley, G, Peter: Operaatio Ukonnuoli. Koala-Kustannus, Helsinki, 2000.

Eräs toisen maailmansodan uhkarohkeimpia operaatioita oli Hitlerin päätös siirtää Brestistä kolme suurta sotalaivaa, Scharnhorst, Gneisenau ja Prinz Eugen, Englannin Kanaalin läpi. Historioitsija Peter G. Cooksley selvittää kirjassaan Operaatío Ukonnuolí tarkasti, mitä Kanaalissa tapahtui ja miksi nämä laivat ylipäätään olivat Brestissä. Huomiotta eivät myöskään jää englantilaisten täydellisen epäonnistumisen syyt, tai se kuinka tärkeää saksalaislaivojen tuhoaminen liittoutuneille olisi ollut. Kirjan yksi järkyttävimmistä kohtauksista on kuvaus vanhentuneiden kaksitasoisten Swordfish-torpedokoneiden itsemurhahyökkäyksestä Saksan laivasto-osastoa vastaan.

Saksalaisten operaation onnistumisen jälkeen vara-amiraali Lützow hieroi suolaa englantilaisten haavoille puheessaan Saksan radiossa: ”Kun me nyt olemme purjehtineet Kanaalia pitkin Atlantilta Pohjanmerelle, miksemme tekisi samaa matkaa toisinkin päin, jos niin haluaisimme?” Englantilaislehdistö ei voinut omissa otsikoissaan todeta kuin että ”Onni suosii edelleenkin rohkeaa”.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Dickie, Iain & al.: Sjökrigets Historia- Sjöslag, taktik och fartyg från antiken till nutid, Svenskt Militärhistoriskt Biblioteks Förlag, 2009.

Yleistajuinen esitys merisodankäynnin ja laivastojen kehittymisestä soutulaivastoista nykypäivään. Runsaasti tekstiä tukevia karttoja, piirroksia ja valokuvia.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ei saatavuustietoja (6.10.2015). Kirja saatavilla SMB-jäsenyyden kautta. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Ekman, Per-Olof: Meririntama – Merisotatoimet pohjoisen Itämeren alueella 1941-1944, WSOY, Juva, 1983.

Meririntama on laajaan lähdeaineistoon perustuva Pohjois-Itämeren ja Suomenlahden alueen merisotahistoria vuosilta 1941–44. Ekman kuvaa hyvin tapahtumien taustoja ja tilanteen kehittymistä sekä huomioi tasapuolisesti sotatoimien eri osapuolet. Kirjaa maustaa lukuisat yksityiskohdat, runsas kuvitus ja hyvät kartat. Meririntama suorastaan koukuttaa lukijan tutustumaan lähivesiemme ankariin taisteluihin.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Ekman, Per-Olof: Sukellusvenesotaa Itämerellä, Merikustannus Oy, 1986.

Kirjan painos on loppu. Ruotsinkielinen versio Havsvargarna löytyy halvemmalla ja on terveellistä kieltenopiskelua eteenpäinpyrkiville upseereille. (toim. huom. Kirjastosta ja antikvariaateista löytyy suomen kielellä!)

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ruotsinkielisenä: Havsvargar: ubåtar och ubåtskrig i Östersjön. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Fagerholm, Bengt: Tsushima – erään sodan loppunäytös, Helsinki, 2010.

Ylimielisyys, tyhmyys, kansalliset ylpeyskäsitykset, silmien ummistaminen tosiasioilta sekä vastapuolen aliarvioiminen ovat hävinneiden osapuolten yhteiset ennakkoasenteet, jotka ratkaisevalla tavalla johtivat tappioon. Samat Venäjällä vallinneet asenteet johtivat myös sen tappioon sodassa Japania vastaan 1904–1905. Tämä koskee koko sotaa yleensä sekä sodan loppunäytöstä – Tsushiman meritaistelua erityisesti. Suuri yleisö tuntee Tsushiman tapahtumat korkeintaan pintapuolisesti, ja koska sodan seuraukset vaikuttivat merkittävästi myös Venäjän keisarikuntaan kuuluneeseen Suomeen, on uusi ja päivitetty kertomus paikallaan. Runsaasti kuvitettu, monipuolinen tietokirja vie lukijan pitkälle merimatkalle, joka päättyy Korean ja Japanin väliseen Tsushiman salmeen.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Forester, C. S.: Hornblower-sarja

Foresterin tuotannossaan on 11-osainen Horatio Hornblower -sarja, joka kertoo merisodasta Napoleonin aikana 1800-luvun alussa ja kattaa päähenkilön vaiheet merille lähtevästä pojasta aina pääriksi ja yliamiraaliksi saakka. Viimeinen teos, Hornblower ja hänen omatuntonsa, joka sijoittuu päähenkilön laivastouran avainvaiheeseen eli komentajaksi ylentämiseen, jäi kesken kirjailijan kuollessa; se julkaistiin kahdella novellilla täydennettynä. Hornblower-sarjaan kuuluvat teokset;

Komentajakapteeni Hornblower, Kommodori Hornblower, Lordi Hornblower, Upseerikokelas Hornblower, Luutnantti Hornblower, Hornblower lähtee merille, Hornblower Turkin vesillä, Hornblower laivanpäällikkönä, Hornblower Suomenlahdella, Hornblower vankeudessa, Hornblower Länsi-Intiassa, Hornblower ja Hotspur sekä Hornblower ja hänen omatuntonsa.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Friedman, Norman: Seapower as Strategy – Navies and National Interests, Naval Institute Press, 2001.

Puolustuspolitiikan ja merisodankäynnin asiantuntia Norman Friedman kuvaa kirjassaan merivoiman roolia uudella vuosituhannella. Historialähtöisesti Friedman selittää, miten ja miksi merivoimien strategia poikkeaa muista strategioista.

Tarkasta saatavus: Kirjastot. Ei saatavuustietoja (6.10.2015). Löytyy Amazonista. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Corbett, Julian S.: Principles of Maritime Strategy, Republication of Some Principles of Maritime Strategy (1911), Dover Publications Inc., New York, 2004.

Englantilainen lakimies ja historioitsija Sir Julian Corbett (1854–1922) toimi merisotahistorian opettajana Royal Navy Collegessa. Työhönsä liittyen hän tutki runsaasti sodankäynnin teoriaa ja kirjoitti tutkimustensa pohjalta nyt jo klassikoksi julistetun teoksensa ”Some Principles of Maritime Strategy”. Kirja ei saanut juurikaan huomiota julkaisuaikakaudellaan, joten Royal Navy sen paremmin kuin minkään muun maan laivasto eivät noudattaneet Corbettin oppeja ensimmäisessä tai toisessa maailmansodassa. Myöhemmin esimerkiksi Falklandin sodassa oli englantilaisten sodankäynnissä havaittavissa selkeitä muutoksia laivaston käytössä.

Jokaisen meriupseerin tulisi lukea tämä kirja. Viimeistään esiupseerin tai yleisesikuntaupseerin tehtävissä olisi hyvä hallita laajempikin näkemys kokonaisvaltaisesta merisodankäynnistä sen sijaan, että miettii asioita aina esimerkiksi yksittäisen aluksen, laivueen, rannikkojääkäriyksikön tai rannikon taistelunjohtokeskuksen näkökulmasta puhumattakaan siitä, että kuuntelee vain opetusta eikä pyri hahmottamaan itse suuria kokonaisuuksia. Corbett sitoo teoksessaan laivaston roolin palvelemaan koko sodan päämääriä. Puolustushaaramme tehtävä meriyhteyksien suojaamisesta maihinnousun torjuntaan löytyy Corbettin teorioista ja näkemyksistä varsin nopeasti kirjaa lukiessa. Myös alivoimaisen puolustajan mahdollisuuksia voittaa taistelu merellä käsitellään kirjassa.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavuustietoja (6.10.2015). Ilmainen e-kirja Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Gatchel, Theodore L.: At the Water’s Edge – Defending against the Modern Amphibious Assault, Airlife Publishing Ltd, Shrewsbury, 1996.

Kirjailija, eversti Theodore L. Gatchel, USMC (evp.), Tarkastelee maihinnousuoperaatioita aina Gallipolista ja Falklandinsaarille. Gatchel selvittää miksi puolustajat eivät pystyneet estämään maihinnousuja tai heittämään maihinnousseita joukkoja takaisin mereen. Hän asettaa lukijan puolustajan saappaisiin Normandiassa, Iwo Jimalla ja Inchon operaatiossa.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks. myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Hara, Tameichi (& Saito, Fred & Pineau, Roger): Japanilainen hävittäjäkapteeni, Karisto, 1977

Toisen maailmansodan alettua Hara nimitettiin hävittäjäkapteeniksi. Hävittäjä Amatsukazen päällikkönä hän otti osaa useisiin taisteluihin. Guadalcanalin taistelussa hänen aluksensa vaurioitui lähes uppoamiskuntoon, mutta kapteenin taito sai sen lopulta satamaan. Pitkän ja monipuolisen jos -vivahteisenkin uransa ansiosta Hara ehti tutustua erittäin moniin huomattavassa asemassa olleisiin japanilaisiin upseereihin. Näistä voi mainita Pearl Harbourin ja Midwayn hyökkäyksiä johtaneen amiraali Chuichi Nagumon. Hara erotettiin laivastosta miehittäjien määräyksestä vuonna 1945., kuten lukemattomat muutkin aseveljensä. Jäätyään eläkkeelle liike-elämästä vuonna 1972, Hara asettui vaimonsa kanssa asumaan Kamakuraan ja kirjoitti siellä muistelmansa. Muistelmien erikoisin piirre on – kuten hän itse korostaa – se seikka, että hän on ensimmäinen japanilainen sotahistorioitsija, joka suhtautuu edes hiukankin tuomitsevasti yleisesti jumalana palvottuun suuramiraali Isoroku Yamamotoon.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Harvey, Robert: Cochrane: The Life And Exploits Of A Fighting Captain

Harveyn elämänkerta Lordi Thomas Cochranesta, joka oli Royal Navyn suurimpia taistelevia kommodoreja Napoleonin aikakaudella. Cochrane oli merimies, poliitikko ja keksijä. Lordi Cochrane oli tosielämän esikuva fiktiivisille CS Forresterin Hornblowerille ja Patrick O’Brianin Jack Aubreylle. Lordi Cohranen elämä ja seikkailut saavat fiktiiviset hahmot vaikuttamaan vaisuilta, tosielämä voi olla tarua ihmeellisempää.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ei saatavissa 13.10.2015. Löytyy Amazonista. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Hughes, Wayne P. Jr: Fleet Tactics and Coastal Combat, Naval Institute Press, Annapolis, 2000.

Wayne P. Hughes on Yhdysvaltain merivoimien eläkkeellä oleva meriupseeri, joka on toiminut professorina sekä opettajana US Naval Postgraduate Schoolissa vuodesta 1979 lähtien. Hughesin erityisaloja ovat operaatioanalyysit, rannikon yhteisoperaatiot, merisodankäynnin historia sekä operaatiotaito.

Kirjassa Hughes kritisoi Yhdysvaltojen merivoimia vain isojen ja raskaiden alusten suosimisesta. Hughesin mukaan merivoimat tarvitsisivat monipuolista aluskalustoa. Hän korostaa rannikon läheisyydessä sukellusveneiden sekä pienempien alusten merkitystä. LCS-alusprojektin voidaan katsoa osin korjaavan tätä kritiikkiä. Tosin viimeisten strategioiden mukaan Yhdysvallat on taas siirtämässä painopistettä avomerelle.

Hughesin kirjoitus korostaa pääosin Mahanilaista blue navy ajattelua, mutta uudemmasta painoksesta on löydettävissä myös uudenlaista ajatusta. Ehkäpä kirja on juuri sen vuoksi niin suosittu ympärimaailmaa merisodan ammattilaisten sekä asiasta kiinnostuneiden piirissä.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Johansson, Raoul: Kustaa III ja suuri merisota – taistelut Suomenlahdella 1788–1790, John Nurmisen säätiö, Helsinki, 2010.

Kirja kertoo Ruotsin kuninkaan sotatoimista Venäjää vastaan vuosina 1788–1790. Kirja kertoo sodasta kokonaisuutena, mutta sen painopiste on merisotatoimien kuvauksessa. Kirja on elävästi kirjoitettu, pysytellen kuitenkin historiallisen faktatiedon kuvauksessa.

Johnssonin kirja on merkittävä kirja, joka avaa historiallisen näkymän kohtuullisen tuntemattomaan sotaan, joka oli kuitenkin aikakautensa suurtapaus. Kirja on hyödyllisin sota- ja merihistoriasta yleisesti kiinnostuneille. Toisaalta se sisältää kuvauksia ajattomista taktisista periaatteista ja sodan lainalaisuuksista, joita voi peilata myös nykypäivään. Kirja herättää tai vahvistaa ajatuksia muun muassa yllätyksen merkityksestä, olosuhteisiin sopivan kaluston ja taistelumenetelmien, olosuhteiden hyödyntämisen, koulutustason ja johtamisen näkökulmista. Kirjaa voi suositella suomalaisen meriupseerin peruslukemistoon kuuluvaksi.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Kiveliö, J.: Maihinnoususotatoimi ja sen torjuminen, Maalaiskuntien Liitto r.y. Kirjapaino, Helsinki, 1948.

Kirjan mukaan Normandian maihinnoususotatoimen onnistuminen ja rannan puolustusvyöhykkeen helppo murtuminen tulee herättämään keskustelua rannikon tehokkaammista puolustuskeinoista. Kiveliö kirjoittaa molempien osapuolten esittämiä syitä maihinnousuoperaation onnistumiselle ja puolustuksen murtumiselle. Tekstissä käsitellään molempien osapuolten näkemyksiä, järjestelyitä sekä toimintaa rannikolla. Lisäksi Kiveliö kirjoittaa maaston ja rannikkotykistön merkityksestä sekä puolustusasemien toimintaa ja ylipäätään linnoittamisen merkityksestä.

Kirjaa lukiessa tulee asettautua tilanteeseen, jossa II maailmansota on vähän aikaa sitten päättynyt ja sotatoimien onnistumisten tai epäonnistumisten syitä vielä tarkastellaan. Kiveliö on onnistunut hyvin suhteellisen sivumääräisesti lyhyessä kirjassaan tuomaan esille pääkohtia maihinnoususotatoimeen liittyvissä asioissa. Tekninen katsaus sotatarvikkeiden sen hetkiseen tilaan ja tulevaisuuden näkymistä on mielenkiintoinen ja valottaa sen hetkisiä näkemyksiä tulevaisuuden sotamateriaalista. Monelta osin tekstissä mainitut taktiset perusperiaatteet ovat edelleen nykyaikanakin paikkansapitäviä.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Klenberg Jan, Amiraalin aika: Amiraali Jan Klenberg Puolustusvoimien komentajana 1990-1994, Puolustusvoimien tukisäätiö, Vammalan kirjapaino 1994.

Amiraali Jan Klenbergin puheita ym. hänen komentajakaudeltaan. Kuvaa tunnelmia kylmän sodan loppuajoilta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Mattila, Tapani: Meri maamme turvana, Suomi merellä -säätiö, K. J. Gummerus Oy, Jyväskylä, 1983.

”Meri maamme turvana” käsittää ensimmäisen yhtenäisen kuvauksen maamme meri-puolustuksesta Ruotsin vallan aikana 1600—1800 luvuilla Stolbovan rauhasta 1617 Haminan rauhaan 1809. Teos perustuu tekijänsä komentaja evp, VTM Tapani Mattilan laajoihin tutkimuksiin suomalaisissa ja ruotsalaisissa arkistoissa. Sen tieteellisestä pätevyydestä ovat alan tunnustetut asiantuntijat antaneet kiittävät lausuntonsa. Huolimatta historiallisesta taustastaan teos ei suinkaan ole kuivaa luettavaa, vaan tapahtumat on kerrottu vauhdikkaasti ja mukaansatempaavasti eikä keventävää huumoriakaan ole unohdettu.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Mattila, Tapani & Vitikka, Olavi: Uhka lännestä – Suomen meripuolustus autonomian aikana, Suomi merellä -säätiö, Jyväskylä, 1996.

Yli kaksisataasivuinen runsaasti kuvitettu ”Uhka lännestä”- teos alaotsikkonaan ”Suomen meripuolustus autonomian aikana” kuuluu asiantuntevuudessaan, sisältörikkaudessaan ja sujuvuudessaan niihin historiateoksiin, joita ei kerran käsiinsä otettuaan hevin pane pois ennen kuin on antanut koko autonomian ajan meripuolustuksemme ja merisotahistoriamme soljua kiintoisana kavalkadina silmiensä ohitse ja aivojensa tietoisuuteen. Teos kiinnostaa ymmärrettävästi ei vain meripuolustuksemme historiaa harrastavia vaan myös kaikkia, joita maamme tuon yli satavuotisen historiajakson kohtalot ja vaiheet suvantoineen ja sortovuosineen askarruttavat, vaivaavat ja viehättävät.

Maamme meripuolustuksen liittyminen Itämeren strategisesti, operatiivisesti ja taktillisestikin mielenkiintoiseen ja omaperäiseen toimintaympäristöön ja sen seurauksena muidenkin suurvaltojen, Saksan ja Englannin ajoittain vahvoihin intresseihin lisäävät lukijan kokonaiskuvaa merenmerkityksestä yleensä rauhan ja sodan aikoina kuin myös maamme merellisistä sidonnaisuuksista ja niiden seurannaisuuksista.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Mikola, Keijo – Lappalainen, Matti – Niska, Juhani A.: Kivilinnoista karkaistuun teräkseen, Rannikkotykistön upseeriyhdistys ry, Jyväskylä, 1994.

Kirja antaa rannikkotykistöaselajia vähemmän tuntevalle selvän kuvan aselajin historiallisesta ja teknisestä kehityksestä. Vaikka teos onkin kirjoitettu aikana, jolloin ei ollut vielä nähtävissä rannikkotykistön lakkauttamista itsenäisenä aselajina, on se silti edelleen relevantti teos ja erityisesti erinomainen tiivistetty tietolähde voimakkaasti kehityshakuisen aselajin historiasta aina kylmän sodan päättymisen jälkeiselle ajalle saakka.

Kirjan tärkein anti yleisesikuntaupseerin opintojen kannalta on teoksen ensimmäisessä osiossa. Siinä osoitetaan lukuisten Ruotsi-Suomen ja Venäjän välisten sotien esimerkkien kautta erityisesti Suomenlahden rannikon hallinnan ja puolustamisen tärkeys valtakunnan sotamenestyksen kannalta. Ruotsi-Suomen kannalta liian usein tapahtunut vähäinen panostus rannikon puolustukseen tai jopa sen suoranainen laiminlyönti johti mittaviin vahinkoihin ja huipentui katastrofiin Suomen Sodassa 1808–09 Viaporin antautumisen ja Hangon menetyksen myötä. Tämä koski niin suoranaisen taisteluvoiman puutetta kuin tukialueiden ja tukikohtien kehittämisen tai niiden oikean käytön laiminlyöntiä. Venäjä puolestaan, viimeistään Pietari Suuren ja Suuren Pohjan Sodan ajasta lähtien ymmärsi Itämeren sekä Suomenlahden meriväylän käytettävyyden tai hallinnan merkityksen oman elinvoimaisuutensa kannalta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Milano, Vince & Conner, Bruce: Taistelu Normandiasta – Maihinnousu saksalaisten silmin, Koala kustannus, EU, 2013.

Normandian maihinnoususta on kirjoitettu lukuisia teoksia, mutta yleensä liittoutuneiden näkökulmasta. Tämä kirja avaa uuden näkökulman sotahistorian suurimpaan maihinnousuun. Amerikkalaiset kärsivät verisesti Omaha Beachilla maihinnousualusten ramppien laskeutuessa ja sotilaiden astuessa rantaveteen. Heidän komentajansa olettivat vastassa olevan ainoastaan yhden miehityspataljoonan. Sen sijaan hyökkääjiä torjumassa oli 352. jalkaväkidivisioona. Alkoi kiivas taistelu ensin rannasta ja eloonjäämisestä, sen jälkeen etenemisestä syvemmälle Normandiaan. Saksalaiset taistelivat sitkeästi jokaisesta asemasta ja perääntyivät vain aloittaakseen vastahyökkäyksen kerran toisensa jälkeen. Taistelu Normandiasta oli eräs kaikkein aikojen peräänantamattomimmista taisteluista.

Kenraaliluutnantti Dietrich Kraiss, 352. jalkaväkidivisioonan komentaja, oli monien alaistensa lailla karaistunut itärintaman veteraani. Kraiss ja hänen miehensä olivat tottuneet taistelemaan alakynnessä ja hallitsivat torjuntataistelun taidon. Liittoutuneiden maihinnousun kukistamiseen tarvittavia reservejä ei kuitenkaan koskaan saapunut vahvistukseksi, koska Saksan armeijan ylijohto kieltäytyi tunnustamasta sitä tosiasiaa, että Normandia oli maihinnousun päänäyttämö.

Taistelu Normandiasta on merkittävä lisä toisesta maailmansodasta kertovaan kirjallisuuteen. Se kertoo siitä, kuinka vain yksi saksalainen divisioona vaikutti maihinnousun menestymiseen ja melkein koko sotaan lännessä.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Monsarrat, Nicholas: Julma meri, Otava, Helsinki, 1953.

Teoksen keskiössä on brittiläinen merikapteeni ja meriupseeri, reservin kapteeniluutnantti, myöhemmin komentajakapteeni George Ericson ja hänen lähin miehensä, vapaaehtoisreservin aliluutnantti, myöhemmin kapteeniluutnantti Keith Lochart. Miehet kohtaavat juuri ennen sotatoimien alkua kun heidän ensimmäinen aluksensa, uudentyyppinen korvetti HMS Compass Rose astuu palvelukseen.

Kirjailija sanoo esipuheessaan: »Tämän tarinan sankareita ovat miehet. Ainoita sankarittaria ovat laivat ja ainoa roisto on julma meri itse»

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Mäkelä, Matti E.: Miehiä merellä, Otava, Keuruu, 1961.

Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee Saksan keisarillisen laivaston tekemiä sotamateriaalin ja joukkojen kuljetuksia vielä Venäjän vallan alaiseen Suomeen aina Hangon maihinnousun ja Helsingin valtaukseen asti. Kirjan toisessa osassa kuvataan merivoimien; lähinnä panssarilaivojen, sukellusveneiden ja jäänmurtajien operointia talvisodan vaikeissa jääolosuhteissa. Tapahtuman kuvaukset sijoittuvat Ahvenanmaan operaatioalueelle, Saaristomerelle sekä Kotkan – Haminan alueelle.

Kirjailijan oma tausta radiotiedustelun palveluksessa tuo mielenkiintoisen lisän Talvisodan tapahtumiin.

Kirja soveltuu sekä yleisesti sotakirjallisuudesta kiinnostuneille, mutta ennen kaikkea meriupseerien tulisi tuntea vähintään muutamia pääkohtia merisodan historiasta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Onttonen, Markku: Väinö Valve viimeinen jääkäri, WSOY 1994

Väinö Valve syntyi Lappeenrannan kasarmialueella 28.12.1897. Isä oli Suomen Rakuunarykmentin aliupseeri Matti Vähätupa. Päätettyään koulun Lappeenrannassa Valve aloitti opinnot Tampereen teknillisessä opistossa. Hän muutti nimensä ja lähti jääkäriksi Saksaan. Valve sai tykistökoulutuksen ja osallistui vapaussotaan kapteeniksi ylennettynä jääkäritykistössä. Vuonna 1924 hänet määrättiin rannikkotykistön komentajaksi ja ylennettiin everstiksi. Vuonna 1927 sekä rannikkopuolustus että laivasto määrättiin Valveen johtoon. Merivoimien komentajana hän hoiti tätä tehtävää koko sotien ajan aina eroonsa saakka vuonna 1946. Kenraalimajuriksi hänet ylennettiin 37-vuotiaana vuonna 1933, kenraaliluutnantiksi vuonna 1941 ja jääkärikenraaliksi vuonna 1992.

Väinö Valve toimi sodan jälkeen lyhyen ajan puolustusministerinä. Erottuaan puolustusvoimista hän toimi Kansallis-Osake-Pankin palveluksessa Saarijärvellä ja Helsingissä. Valve oli eri kausina Upseeriliiton, Jääkäriliiton ja Sotainvalidien Veljesliiton puheenjohtaja.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Peuranheimo, Pirhonen & Killinen: Laivat puuta, miehet rautaa – Moottoritorpedoveneiden taistelut Suomenlahdella 1941–1944, Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo, 1956.

”Moottoritorpedoveneet, jotka olivat laivastomme hyökkäyksellisen osan edustajia, olivat puisia pikkualuksia, mutta niiden puisen pinnan alla jylisi yli kaksituhatta hevosvoimaa ja niiden torpedot muodostivat kuolettavan vaaran suurimmillekin merillämme liikkuneille sota- ja kauppa-aluksille. Moottoritorpedoveneiden toiminnasta ei suurella yleisöllä liene paljoakaan käsitystä, koska se tottui lukemaan tiedotuksen meririntamalta ei mitään uutta. Tällaisten, usein salaamissyistä välttämättömienkin, tilannetiedotusten taakse kätkeytyi kuitenkin vuosien hellittämätön taistelutoiminta, jonka vaiheet muodostavat erottamattoman osan sotahistoriaamme.”

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Pirhonen, Jouko: Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa, Maanpuolustuskorkeakoulu, Suomalaisen sotataidon klassikot sarja, Tampere, 2015.

Pirhosen diplomityö avaa alivoimaisen puolustajan mahdollisuuksia torjua ylivoimaista vihollista. Alivoimainen kykenee torjumaan ylivoimaisen vihollisen käyttäen hyväkseen maastoa ja joukkojensa keskittämistä. Diplomityö on enemmänkin ohjesääntö kuin akateeminen tutkimus. Kirjoittajan omakohtaiset kokemukset sodasta tuovat diplomityöhön arvokasta näkemystä. Kokemuksissa korostuu saariston merkitys alusten tukeutumisalueena ja pienten alusten kootusti suorittamien operaatioiden mahdollisuudet ylivoimaista vihollista vastaan.

Pirhosen diplomityö on määrittänyt sotien jälkeisen ajan merivoimien kehitystä. Se on luonut perustan käyttämällemme taktiikalle, hajautettu ryhmitys – keskitetty isku. Ohjusveneiden aikakaudella kyseinen toiminta on korostunut, kun kyetään käyttämään keskitettyä tulta hajaryhmityksestä.

Jouko Pirhosen diplomityö tulisi kaikkien merivoimien ja meriupseereiden lukea. Kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään paremmin taktiikkaamme, suorituskykyjen kehittämistä ja kaikkien merivoimien joukkojen tärkeyden torjuttaessa vihollista. On helpompi ymmärtää asioita kun tuntee niiden taustat kuin kuunnella ”että näin olemme aina tehneet ja tulemme tekemään” – luentoja ja oppitunteja.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ostettavissa puolustusvoimien julkaisujen verkkokaupasta. Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Pukkila, Eino: Merisotilas – laivastoelämää 1920 ja 1930-luvuilla. Doseator, Helsinki, 2006.

Kommodori Eino Pukkilan (1905–1989) jäämistöstä löytyneen käsikirjoituksen pohjalta hänen poikansa Olavi Pukkila ja tyttärensä Eija Iirola (os. Pukkila) julkaisivat Merisotilas-kirjan. Teos on mukaansatempaava kuvaus laivastoelämästä vuosina 1925–36. Siinä on ainutlaatuisia tuokiokuvauksia, jotka eivät tuolloin kestäneet julkisutta tai ovat arkaluontoisina asioina muusta syystä jääneet dokumentoimatta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Speller, Ian: Understanding Naval Warfare, Routledge, Oxon, 2014.

Irlantilaisen Ian Spellerin kirja on kokonaisesitys merisodan teoriasta, teoreetikoista ja nykyaikaisesta merisotataidosta. Kirja on tiivis, helppolukuinen ja sopii erinomaisesti esimerkiksi oppikirjaksi merisodasta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Stavridis, James & Girrier, Robert: Command at Sea (6th edition), Naval Institute Press, Annapolis, 2010.

Ensimmäisen kerran vuonna 1943 julkaistu kirja on ollut keskeinen teos valmennettaessa yhdysvaltalaisupseereita päällikkötehtäviin. Kirjan kuudes painos on päivitetty vastaamaan nykypäivän toimintaympäristöä ja haasteita.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks. myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Stavridis, James: Destroyer Captain – Lessons of a First Command, Naval Institute Press, Annapolis, 2008.

Stravridisin omakohtaiset muistelmat kaksi vuotta kestäneeltä ajalta hävittäjä USS Barryn päällikkönä. Kirja valottaa hyvin komentajuuden inhimillisiä puolia ja on Yhdysvalloissa valmentavaa luettavaa päällikkötehtäviin valmistautuville.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks. myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Tangredi, Sam J.: Anti-Access Warfare – Countering A2/AD Strategies, Naval Institute Press, Annapolis, 2013.

Anti-Access Warfare on erinomainen lisä modernia meristrategiaa käsittelevään kirjallisuuteen. Tangredi pohjaa nalyysinsä nykyaikaisesta meritrategiasta laajaan historialliseen tausta-aineistoon aina Mahanista alkaen. Selkeä ja ymmärrettävä yleisesitys, joka keskittyy kuitenkin tulevaisuuden merisodankäyntiä käsitteleviltä osilta Aasian – Tyynenmeren alueelle.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks. myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Tiilikainen, Heikki & Pusa, Ilmari: Talvisodan jäinen loppunäytös, Ajatus kirjat, Jyväskylä, 2005.

Merivoimien yhtenä tehtävänä on torjua mereltä suuntautuvat hyökkäykset ja näin suojata Maavoimien merellinen sivusta. Tämä tehtävä konkretisoitui ensimmäisen kerran Talvisodassa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen marraskuussa 1939.

Heikki Tiilikaisen ja Ilmari Pusan kirja ”Talvisodan jäinen loppunäytös” kertoo sodan kulusta Kotkan ja Vironlahden edustalla, joka huipentui neuvostoliittolaisten hyökkäykseen jään yli Suursaaresta, Narvista ja Somerista viikkoa ennen sodan päättymistä.

Merialue jäätyi Kotkan lohkolla vuoden vaihteeseen mennessä, joka esti aluskaluston toiminnan. Alueelta siirrettiin suuria määriä reservejä kaakonkulmalle maataisteluiden tueksi, osin perustuen sotilasmaantieteen kirjan oppiin ”jäätynyt meri on rannikon paras turva”. Tämä ”oppi” kyseenalaistettiin kuitenkin viimeistään tammikuun puolivälissä, jolloin Merivoimien komentaja esitti vahvennuksia Kotkan lohkolle torjumaan jäältä tulevia hyökkäyksiä vastaan.

Kirjan vahvuus on kuvaus siitä, kuinka tärkeää on tuntea taistelutila ja sen olosuhteet oman ja vastustajan toiminnan kannalta. Lisäksi miten haastavaa on muodostaa luotettava tilannekuva komentajalla päätöksenteon pohjaksi. Ihmisillä on helposti taipumus liioitella, joten tiedon kriittisyys on välttämätöntä. Kirja myös muistuttaa millaista sodan kitkaa esimiehen ja alaisen välinen luottamuspula voi aiheuttaa.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Till, Geoffrey: Seapower, UK Joint Services Command and Staff College, MPG Books Ltd, Cornwall, 2004.

Geoffrey Till (s. 14.1.1945, Lontoo) on englantilainen professori ja merihistorioitsija, joka on työskennellyt muun muassa dekaanina Joint Services Command and Staff Collegessa. Hän on merenkulkualan professori ja toimii Corbet keskuksen merenkulkualan opintojen johtajana erityisalueenaan meripolitiikka King´s Gollege London:ssa. Hän on toiminut myös historian professorina The Royal Naval Collegessa Greenwichissä. Till on julkaissut lukuisia teoksia osaamisalueeltaan, johon kuuluvat moderni merihistoria, nykyaikainen meristrategia ja politiikka sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen turvallisuus. Tämän kirjan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 2004. Vuonna 2009 julkaistu toinen painos on sisällöltään kansainvälisempi kuin ensimmäinen, sillä Till halusi käsitellä merivoimien roolia laajemmassa viitekehyksessä kuin aikaisemmin.

Kirja on erinomainen ja tarpeellinen opas kaikille merihistoriasta ja -strategiasta kiinnostuneille. Meriupseereille kirja on merkittävä teos tarjoten erittäin kokonaisvaltaisen tietolähteen merivoiman (Seapower) roolista 2000-luvulla. Merivoima-käsitteen teoreettinen tarkastelu, merenhallinnan kokonaisuus, merisodankäynnin teoria ja teoreetikot, historialliset katsaukset, Tyynenmeren strategisen tilanteen selvitys sekä Till:n luotaus tulevaisuuden näkymiin, jossa siintää meren ja merivoiman kasvava merkitys, rannikkovesien korostunut asema, merivoimien tehtävien lisääntyminen ja teknologian vaikutus merivoimien kehittymiseen tekevät kirjasta tärkeän teoksen kaikille meriupseereille. Kirjailijan tapa avata käsiteltäviä aiheita lukuisin historiallisin ja nykyaikaisin esimerkein helpottaa asian sisäistämistä ja lisää aiheen mielenkiintoa runsaasti. Julkaisu on rakenteeltaan hyvin järjestelmällinen ja siten melko helposti lähestyttävä.

Tillin kirja tarjoaa ainutlaatuisen arvion meristrategian vaikutuksista viimeisten vuosisatojen aikana aina Trafalgarista Falklandin sotaa. Kirjassa analysoidaan nimensä mukaisesti historiallisten esimerkkien kautta niitä tekijöitä, jotka vaikuttivat yhden osapuolen voittoon ja toisen häviöön.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Valtanen, Jaakko: Kehittyvät Puolustusvoimat – Kenraali Jaakko Valtanen komentajana 1983 – 1990, Pääesikunta 1990.

Dualistinen kirja, joka toisaalta kuvaa rannikkotykistöupseeri Jaakko Valtasen työuraa aina kenraaliksi ja Puolustusvoimain komentajaksi (1983–90) sekä kylmän sodan viimeisten vuosien Puolustusvoimia ja niiden suorituskykyä. Valtasen komentajakaudella suomalaiset pääsivät tärkeisiin tehtäviin Lähi-idässä ja tarkkailijoina Afganistanissa. Kotimaassa ryhdyttiin puhumaan kriisinhallinnasta ja pääkaupungin sekä Etelä-Suomen puolustusta vahvistettiin.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Vego, Milan: NWC 1005 – Naval Classical Thinkers and Operational Art, Naval War College, 2009.

Julkaisu on on Milan Vegon Naval War College:n Joint Military Operations Department:n nimissä vuonna 2009 tehty artikkelin omainen aihealueen tiivis esittely. Julkaisu on ladattavissa internetistä pdf-tiedostona. Artikkeli on laajuudeltaan 16 tekstisivua ja teksti on viitteistetty.

Artikkeli on tiivis kuvaus kahdesta eri merisotateorian koulukunnasta, joista kummastakin on valittu kaksi keskeistä edustajaa. Kaikkien neljän teoreetikon ajatusten ja kirjallisten töiden keskeinen sisältö on esitelty hyvin ja lisäksi niitä on havainnollistettu ja sidottu historiallisiin esimerkkeihin merisodasta. Henkilöiden esittelyt ovat laajuudeltaan 3-4 tekstisivua ja jokainen niistä muodostaa oman kokonaisuutensa. Artikkelin tiivis ja lyhyt esitystapa ja sen selkeästi jaoteltu sisältö puoltaa ehdottomasti siihen tutustumista. Artikkeli on erityisen hyödyllinen antamaan yleiskuvan teorioista ja perehdyttämään aihealueeseen. Artikkelin perusteella on myös mahdollista haluttaessa löytää helposti aiheeseen liittyvää laajempaa kirjallista materiaalia.

Tarkasta saatavus: Saatavilla vain internetistä pdf-julkaisuna. Ei muita saatavuustietoja (kirjastot, ). Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Vego, Milan: Naval Strategy and Operations in Narrow Seas, 2nd revised and expanded edition, Frank Cass Publisher, 1999.

Monta kirjaa on kirjoitettu merisodasta kapeilla merialueilla. Vegon kirja on kuitenkin ensimmäinen, joka vastaa käsittelee kokonaisvaltaisesti merisotaa sisämerillä aina meristrategian ongelmista käytännön toimintaan. Kirja kuvaa hyvin Itämeren kaltaisen toimintaympäristön asettamia erityisvaatimuksia merisodankäynnille. Ehdotonta luettavaa suomalaisille meriupseereille!

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Vego, Milan: Soviet Naval Tactics, Naval Institute Press, Annapolis, 1992.

Soviet Naval Tactics – kirja on usein nostettu jalustalle keskusteluissa venäläisestä merisotataktiikasta. Vegon käsityksen aiheesta voisi tiivistää seuraavasti: ”Merisotataktiikka on voimakkaasti strukturoitua ja siinä on tarkasti määritetty perusteet toiminnalle erilaisissa tilanteissa. Joint-tarve ja yhteistoiminta esimeriksi maajoukkojen kanssa on tunnistettu hyvin. Suorituskykyjen käytön kaavamaisuus ja operaatioiden liiallinen etukäteissuunnittelu ja yksityiskohtaisuus ovat kuitenkin yhdistettynä toimintakulttuuriin ja keskitettyyn johtamiseen tekijöitä, jotka heikentävät punalaivaston todellista kykyä hyödyntää yksityiskohtaista oppiaan.” Teos yllättää ajattomuudellaan ja on välttämätöntä luettavaa meriupseereille erityisesti yleisten lukujen osalta.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Vänskä, Ville: Merisota -Historia, teoria ja nykypäivä, Docendo, Saarijärven Offset, 2015.

Yleistajuinen teos on ensisijaisesti oppikirja, joka syntyi tarpeeseen. Edellinen kirja Suomen merisodan teoriasta ilmestyi 1920-luvulla.

Kirjan punainen lanka on ymmärtää merisodankäyntiä Suomen merivoimien näkökulmasta. Suomen meripuolustus poikkeaa merkittävästi kansainvälisestä valtamerilähtöisestä ajattelusta. Tähän ovat johtaneet monet tekijät kuten esimerkiksi vahvasti puolustuksellinen puolustusratkaisumme, rikkonainen rannikkomme, riippuvuutemme meriyhteyksistä, käytettävissä olevat pienet voimavarat ja jäätalvi.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Tilattavissa myös suoraan kustantajalta (Docendo). Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Widen, J. J.: Theorist of Maritime Strategy – Sir Julian Corbett and his Contribution to Military and Naval Thought, Ashgate Publishing Company, UK, 2012.

Sir Julian Corbettin vuonna 1911 julkaisema Some Principles of Maritime Strategy on säilynyt meidän päiviimme asti merisodan teorian klassikkoteoksena. Mutta kuinka Corbettin teos on vaikuttanut merivoimien kehitykseen ja merisodankäyntiin? Näihin kysymyksiin vastaa Tohtori Widenin tieteellinen ja varsin perusteellinen teos.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Winton, John: Liityimme laivastoon, Werner Söderström osakeyhtiö, Porvoo, 1959.

Wintonin liityimme laivastoon on kertomus brittimerikadeteista ja heidän edesottamuksistaan. Kirjan kuvauksella on pelottavan tarkkoja yhtymäkohtia oman merisotakoulumme kadettikasvatukseen. Tämä huumorintäytteinen kertomus kuuluu kategoriaan ”pakko lukea”.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, . Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Woodward, Sandy: One Hundred Days, Harper Collins Publisher, Glasgow, 1992.

Brittiläisen taisteluosaston komentajan, amiraali Sandy Woodwardin, muistelmateos Falklandin sodasta 1982. Woodwardin taisteluosasto sai tehtäväksi purjehtia 13 000 kilometrin matka eteläiselle Atlantille ja vallata Falklandin saaret takaisin argentiinalaisjoukoilta. Kirja kuvaa hyvin taisteluosaston komentajan vaikeaa asemaa poliittisen tason ja suorittavan portaan välissä.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, (ei saatavissa 13.10.2015). Ks myös Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Wouk, Herman: Cainen kapina, Otava, 1954.

Herman Woukin maailman maineeseen nostanut kirja Cainen kapina sai aikoinaan Pulitzer-palkinnon. Sen pohjalta ohjattiin myös maineikas elokuva, jonka kärkikaartiin kuului mm. Humphrey Bogart. Cainen kapina on toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja, joka kertoo miinanraivaaja Cainen ja työskentelevän miehistön tarinan. Caine on parhaat päivänsä nähnyt huonosti kunnossa pidetty laiva, jonka miehistö on lusmuilevaa ja vastuuta välttelevää – tosin reilua ja rentoa. Alun perin kapteenina toiminut de Vriess oli päästänyt niin laivan kuin miehistönkin hunningolle, jolloin sodan lait ja toimintatavat olivat päässeet miltei unohtumaan. Pian laivaan tulee kuri ja järjestys. Tämän kuntokuurin arkkitehtinä toimii kapteeni Queeg. Tämä epäilyttävän kova ja jopa epäreilulta vaikuttava kapteeni ei ole selvästikään tullut Cainelle hakemaan uusia ystäviä. Kirjassa esiintyvä armeija- ja sotilaselämä limittyy uskottavasti toisen maailmansodan ja erityisesti Tyynenmeren tapahtumiin. Miinanraivaaja Cainen vaiheista löytyy myös taka-aukeaman kartta, jossa on aikataulu ja reitti.

Tarkasta saatavus: Kirjastot, Ilmoita uusi tieto tai korjaa tietoja kommenteissa.

Antoisia lukuhetkiä toivottaen,


Tiesithän, että voit seurata Suomen ryhdikkäintä yliopistoa Twitterissä?

Suosittelen myös tutustumaan yhdysvaltalaisen National Defense Universityn lukulistakokoelmaan ja US Naval Instituten Military Reading lists -kokoelmaan.