Uudistus on johtamisen koetinkivi

Alkuperäinen kolumni Ruotuväen erikoisnumerossa RUOTU 2015 – Erikoisia tarinoita puolustusvoimista. Suosittelen lukemaan lehdestä ne kahdeksan muuta hyvää juttua!


Olipa kerran Lumikki, joka pakeni maata repivää puolustusvoimauudistusta. Eräänä päivänä hän saapui seitsemän kääpiön luokse. He olivat ahkeria ja osaavia ja olivat keskenään tehneet työtänsä kenenkään häiritsemättä jo useita vuosia. Heissä asui hiljainen ammattitaito.

Sotilaiden kanssa oleminen ja käskeminen tulivat Lumikille luonnostaan, olihan hän ollut sotilas koko ikänsä. Lumikille kääpiöiden luokse muuttaminen oli hämmentävää. He selvästi odottivat, että johtamaan tottunut Lumikki johtaisi heitä – olihan heillä uusi talo rakennettavana.

Mutta Lumikki ei tiennyt kääpiöiden töistä mitään, eikä hän itse osannut tehdä niistä ainoatakaan. Eipä Lumikki myöskään kovin paljoa ymmärtänyt kääpiöiden kielestä. Lumikki keräsi rohkeutta ja päätti, että oppisi jokaiselta jotain ja kuuntelisi tarkkaan mitä kääpiöt sanovat, katselisi tarkkaan mitä he tekevät ja opettelisi heidän kieltään. Ja niin kävi, että kääpiöt opettivat Lumikkia, selittäen kärsivällisesti hänelle asioita, jotka puolestaan heille olivat itsestään selviä. Näin Lumikki pikkuhiljaa oppi asioita ja pystyi johtamaan uuden talon rakentamista.

Pitkän uurastuksen jälkeen uusi talo valmistui ja Lumikki osasi elää ja olla kääpiöiden kanssa. Uudesta talosta tuli kauniimpi ja kestävämpi kuin vanhasta – mitään hyvää menettämättä, mitään huonoa lisäämättä.

Kartta. Puolustusvoimat 1.1.2015. Kuva: Puolustusvoimat
Kartta. Puolustusvoimat 1.1.2015. Kuva: Puolustusvoimat

Puolustusvoimauudistus on loppusuoralla. Puolustusvoimat ei ole uudessa asennossa vielä tammikuun 1. päivänä 2015. Voidaan sanoa, että uusi sulkeisjärjestysohjesääntö on kirjoitettu ja uusi asento on tarkkaan ohjeistettu. Uudistus ei organisaation reformina ole kovinkaan merkittävä. Perustehtävä, eli sotilaallinen maanpuolustus, ei muutu. Toimintatavat suoraviivaistuvat, päällekkäisyyksiä karsitaan ja ydintehtävät nousevat keskiöön. Loppujen lopuksi kyse on vain rakenneuudistuksesta.

Uuteen asentoon pääseminen edellyttää johtajilta herkkyyttä ja empatiaa.

Uudistus on kuitenkin mullistava.

Puolustusvoimat on uudistuksen aikana vähentänyt yli 2 100 tehtävää. Monta vanhaa joukko-osastoa ja laitosta on lakkautettu, toimintoja on yhdistetty ja lähes kaikki logistiikan tehtävät on koottu uuteen Logistiikkalaitokseen.

Uudistus on johtamisen koetinkivi. Tuttu ja turvallinen vaihtuu uudeksi ja tuntemattomaksi. Vuosikymmeniä toimineet työyhteisöt hajoavat yhdessä yössä. Vanhat rutiinit ja toimintatavat uudistuvat tahmeiden tietojärjestelmien avulla. Uusi sovellus on usein käytössä ennen kun koulutus on saatu.

Perustehtävä, eli sotilaallinen maanpuolustus, ei muutu.

Suurin haaste uudistuksessa on johtaminen. Johtajan pitää itse oppia uutta ja samaan aikaan opettaa uutta ja ohjata uuden tekemisessä. Monilta on viety vähän pohjaa pois; työtoverit, työpaikka, tehtävät ja toimintatavat vaihtuvat monella tuhannella henkilöllä uusiin. Kaikki eivät sopeudu hetkessä, eivät ainakaan yhden yön aikana käskemällä. Uuteen asentoon pääseminen edellyttää suurta henkilökohtaista työpanosta jokaiselta puolustusvoimien työntekijältä ja johtajilta aiempaa suurempaa herkkyyttä ja empatiaa.

Minä olen Lumikki. Siirryn johtamaan asiantuntijoita. Kaikki heistä ovat osaavia siviilejä. Virkauravuosina mitattuna johtamani tiimi on yksi puolustusvoimien kokeneimpia. Tunnen suurta luottamusta alaisiini ja suurta nöyryyttä omaa tehtävääni kohtaan. Lukiessasi tätä ovat talon piirustukset valmiina. Tiimistäni ja minusta riippuu missä asennossa yksi talon nurkista seisoo vuoden lopussa.

//James


Tiestihän, että voit seurata Ruotuväkeä myös Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa?

Yllätys teoriassa ja käytännössä – Miksi yllätys yleensä onnistuu?

Vieraskynä, 3.2.2015. Anders Gardberg, eversti evp.
Alkup. kirjoitus Sotilasaikakauslehteen 11/97 majurina (PEop-os).

Tämä on uudelleenjulkaisu Anders Gardbergin artikkelista Sotilasaikakauslehden numerossa 11/1997. Nykytilanteessa jälleen erityisen kiinnostava ja ajankohtainen artikkeli julkaistaan Sotilasaikakauslehden luvalla kirjoittajan esipuheen kera.

Anders GardbergPearl Harborissa yllätettiin USA:n sotilasmahti. Israel sai Jom kippur -sodassa tuta omaa lääkettään. Norjan puolustussuunnittelun tavoitteena on, että huhtikuun 9. päivän 1940 tapahtumat eivät toistu. Yllättämisen mahdollisuus ja sen pelko ovat merkittävä osa sotilas- ja turvallisuuspoliittista ajattelua. Puolustussuunnittelussa pyritään hyökkäyksen paljastamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta omaa valmiutta ehditään kohottaa. Tästä huolimatta ovat yllätykset hämmästyttävän usein onnistuneet, vaikka hyökkäyksen ennusmerkit ovat olleet nähtävissä, kirjoittaa eversti evp Anders Gardberg. Anders on aikaisemmin palvellut Uudenmaan prikaatin komentajana, Suomen puolustusasiamiehenä Ruotsissa ja viimeksi tiedustelupäällikkönä EU:n Keski-Afrikan tasavallan operaation esikunnassa (EUFOR RCA OHQ) ennen siirtymistään reserviin ja Saab International Finland Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Anders on aktiivinen myös Twitterissä..

Battleship USS California sinking.
Yhdysvaltain laivaston taistelulaiva USS California (BB-44) uppoaa hitaasti Ford Islandin kupeessa, Havaijin Pearl Harborissa pommituksen ja torpedoinnin vahingoittamana joulukuun 7. päivänä 1941. Taustalla vasemmalla hävittäjä USS Shaw (DD-373) palaa uivalla telakalla YFD-2. Keskellä takana taistelulaiva USS Nevada (BB-36) on rantautunut. Lähde: Wikipedia.

Esipuhe

Ukrainan kriisin kestettyä jo vuoden olemme voineet havaita sotilaallisen toiminnan normaalikuvan muuttuneen huomattavasti lähialueellamme. Yleinen käsitys on ollut, ettei kukaan olisi voinut arvioida tilanteen kehittyneen näin huolestuttavaksi runsas vuosi sitten. Käsitys on varmaan oikea, mutta ainakin omassa mielessäni sinänsä oikea väittämä herätti muistoja vuodelta 1997, jolloin uutta uhkakuvaa ”Strategista iskua” juuri oli lanseerattu toisessa nykymuotoisessa Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Uutta osittaiseen yllätykseen perustuvaa uhkakuvaa kritisoitiin sisäisesti joidenkin vanhempien (tai vanhakantaisten) ”kylmän sodan veteraanien” toimesta, joiden mielestä uhkakuva oli teennäinen ja toimi lähinnä perusteluna silloin toteutetulle ensimmäiselle sodan ajan vahvuuden supistuksille. Erityisesti vastustettiin näkemystä, että meidät voitaisiin yllättää, olihan meillä mainetta niittänyt tiedustelujärjestelmä ja joustava liikekannallepanojärjestelmä.

Pääesikunnan operatiivisella osastolla käynnistettiin selonteon jälkeen uusi operatiivinen suunnittelukierros, jonka yhteydessä uutta uhkakuvaa esiteltiin laajasti alajohtoportaissa. Siihen liittyen kirjoitin esimieheni kannustamana kirjoituksen Sotilasaikakauslehteen, jossa referoin (edelleen aktiivisesti turvallisuuspolitiikasta kirjoittavan) ruotsalaisen eversti Bo Hugemarkin erinomaista kirjoitusta siitä, miksi yllätys yleensä onnistuu.

Alunperin ajattelin muokata kirjoituksen nykytilannetta vastaavaksi, mutta lopulta tulinkin (osin kiireidenkin takia) siihen tulokseen, että tehokkaampaa onkin se, että jokainen itse voi arvioida, miten osuvia vuonna 1997 tehdyt arviot ovat verrattaessa tilannetta vuoteen 2015.

Yllätys teoriassa ja käytännössä – Miksi yllätys yleensä onnistuu?

Ei ole väliä, vaikka olisit maailman paras tiedustelumies, ellei kukaan usko sinua

Pearl Harborissa yllätettiin USA:n sotilasmahti. Israel sai Jom kippur -sodassa tuta omaa lääkettään. Norjan puolustussuunnittelun tavoitteena on, että huhtikuun 9. päivän 1940 tapahtumat eivät toistu.

Yllättämisen mahdollisuus ja sen pelko ovat merkittävä osa sotilas- ja turvallisuuspoliittista ajattelua. Puolustussuunnittelussa pyritään hyökkäyksen paljastamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta omaa valmiutta ehditään kohottaa. Tästä huolimatta ovat yllätykset hämmästyttävän usein onnistuneet, vaikka hyökkäyksen ennusmerkit ovat olleet nähtävissä. Vanhaa sanontaa ”kauneus on katsojan silmässä” mukaillen voidaan todeta, että ”yllätys on yllätetyn silmässä”. Viimeisin, muttei varmaan viimeinen esimerkki yllätyksestä oli Irakin hyökkäys Kuwaitiin 1990.

Suomessa yllätyksen olemusta on tutkittu varsin vähän. Eräs syy tähän voi olle se, että Suomi ei ole joutunut täysin yllätetyksi esimerkiksi USA:n, Israelin tai Norjan tavoin. Talvisodan alkaessa kenttäarmeija oli ryhmittynyt asemiinsa, vaikkakin hyökkäyksen alku, sen voima ja suuntautuminen yllättivät niin poliitikot kuin sotilaatkin. Kesäkuun 9. päivänä 1944 alkaneen suurhyökkäyksen alun yllätyksellisyydestä on taitettu peistä vuosia. Kuitenkin voitaneen väittää, että Suomea ei ole toistaiseksi yllätetty.

Virheistä voidaan oppia – ja edullisinta on oppia muiden virheistä

Suomalaisina olemme siinä onnellisessa asemassa, että voimme ottaa oppia muiden tekemistä virheistä. Sama pätee myös naapurimme Ruotsiin, joka ei ole sotinut kohta 200 vuoteen. Ruotsi onkin panostanut yllätyksen tutkimiseen. Merkittävin osoitus tästä on Ruotsissa noin kymmenen vuotta sitten käyttöön otettu pääuhkakuva ”Strategiskt överfall” (suom. strateginen yllätyshyökkäys, strateginen isku).

[toim. huom: ks. esim. internetissä olevat ruotsinkieliset aikalaisartikkelit aiheesta strateginen isku: Hugemark, Skoglund, Agrell]

Ruotsin uhkakuva perustuu siihen olettamukseen, että Ruotsi voidaan yllättää. Yllätyksen hyväksyminen pahimmaksi uhkakuvaksi vaatii rohkeutta tunnustaa tosiasioita. Näitä ovat sekä pienen maan resurssit että tiedot ulkovaltojen strategian kehittymisestä. Suunta on oikea – tosiasioiden tunnustaminenhan on kaiken kehittymisen lähtökohta. Jo pelkän yllätetyksi tulemisen hyväksyminen on tervettä. Yllätyksestä toipumista helpottaa näet se, että tunnustaa rajallisuutensa ja rakentaa järjestelmän, joka kestää yllätyksiä. Vaarallisempaa on rakentaa yhden suunnitelman varaan – ja herätä yllätykseen.

Eräs parhaimmista yllätystä käsitteleviä kirjoituksia on ruotsalaisen strategian ja sotahistorian tutkijan, eversti Bo Hugemarkin kirjoitus Överraskning i teori och praktik. Kirjoitus on osa hänen toimittamaansa kirjaa Urladdning: 1940 – blixtkrigen år vuodelta 1990. Kirjassa Hugemark ruotii yllätyksen teoreettista olemusta tavalla, joka on esittelemisen arvoinen myös suomalaiselle lukijakunnalle.

Yllätyksen tavoite on edun ja ylivoiman saavuttaminen

Ylimääräisten harjoitusten julistaminen esti suomalaisten täydellisen yllättämisen

Hugemark määrittää yllätyksen keinoksi, jolla ylivoima saavutetaan suorittamalla toimenpiteet aikaan, paikkaan tai toimintatapaan odottamattomalla tavalla. Yllätys voidaan saavuttaa joko fyysisesti (vastapuolella ei ole keinoja vastata tai se on myöhässä tai muutoin väärässä paikassa) tai henkisesti (vastustajan tasapaino järkytetään ja sen taistelutahto lamautetaan). Yllätyksen ei tarvitse tulla täysin odottamattomasti kuin salama kirkkaalta taivaalta – riittää, että isku paljastuu niin myöhään että vastustajan toimenpiteet eivät enää ehdi estää iskua. Puolustajan kannalta etu on siinä, että hyökkääjän on varottava antamasta ennakkovaroitusta puolustajalle. Tämän vuoksi hyökkääjän on aloitettava operaatio suhteellisen pienillä voimilla päästääkseen yllätykseen. Hyökkääjän voima ja sen käyttö suhteessa puolustajan valmiudenkohottamisjärjestelmään ja -nopeuteen onkin ratkaiseva tekijä. Kyseessä on syy-seuraus -ketju, joka helpoimmin voidaan havainnollistaa seuraavalla kuviolla:

AGa--SAL1997--kuvio-1

Ihannemalli ja yllätys

Mikäli puolustajalla on valpas ja ulottuva tiedustelujärjestelmä, rohkeus tehdä päätöksiä, joustava valmiudenkohottamisjärjestelmä ja puolustuskykyiset joukot, ei puolustajalla ole hätää. Tätä ihannemallia voidaan kuitenkin häiritä käyttämällä yllätystä seuraavasti:

AGa--SAL1997--kuvio-2

  1. Hyökkääjä voi luoda jo rauhan aikana tai pitkään kestävässä harmaassa vaiheessa järjestelmän, joka mahdollistaa hyökkäyksen suoraan rauhan ajan ryhmityksestä tai normaalilta näyttävästä harjoituksesta.
  2. Hyökkääjä voi yrittää peittää hyökkäysvalmistelunsa ja harhauttaa vastustajaa toimistaan.
  3. Hyökkääjä voi yrittää estää puolustajan valmiuden kohottamisen poliittisella painostuksella ja suorilla tai epäsuorilla uhkauksilla.
  4. Puolustajan valmiuden kohottaminen käynnistetään uhkaan nähden liian myöhään tai riittämättömänä.

Yllätys on siis sarja toimenpiteitä, jotka tukevat toisiaan ja kumuloituvat. Hyökkääjän ylivoima ja etumatka puolustajaan kasvaa kaiken aikaa.

Sinisilmäisen puolustajan itseaiheutettua satulajohtamista

Valmiuden kohottaminen on monimutkainen järjestelmä, jossa kitka voi tehdä tepposet

Edellä mainitut toimenpiteet ovat kuitenkin hyökkääjän kannalta edelleen epävarmoja. Yhdenkin tekijän epäonnistuminen voi kaataa koko yllätyksen. Siitä huolimatta onnistuminen on epäonnistumista todennäköisempää, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Suomalaisittain tulee ensin mieleen Suomen hallituksen rohkea toimenpide lokakuussa 1939. Ylimääräisten harjoitusten (YH) julistaminen oli käytännössä täysi liikekannallepano, joka esti suomalaisten täydellisen yllättämisen. Muita esimerkkejä epäonnistuneista yllätyksistä on kuitenkin harvassa. Syyksi tähän Hugemark esittää puolustajan kyvyttömyyden asettaa itsensä hyökkääjän asemaan. Näin ollen jo piirretyt harhautusnuolet vaativat täydennystä, jotka kuvaavat uhrin ”ehtymätöntä kykyä tehdä itsestään yllätykselle altis.”

AGa--SAL1997--kuvio-3

  1. Tilanne elää. Lähtökohtatilanne ei ole kiinteä. Tilanne voi muuttua vähitellen ilman, että puolustaja havaitsee muutoksen. Muutoksen ei välttämättä tarvitse johtua hyökkäysvalmisteluista, vaan se voi yhtä hyvin johtua asevoimien teknisestä kehittämisestä.
    Pienille maille on lisäksi vaikeaa vastata potentiaalisen hyökkääjän valmiuden kohottamiseen. On olemassa riski, että puolustajan kriisin alkuvaiheessa kohotettua valmiutta ei voida kansakunnan rajallisilla resursseilla ylläpitää. Suomen YH Talvisodan alla käy tässä hyvänä esimerkkinä: olihan Suomi juuri aikeissa alentaa valmiutta Neuvostoliiton hyökätessä. Pitkäaikaisessa kriisissä on lisäksi vaikeaa arvioida tilanteen kehittymistä ja sitä, ketä vastaan toimenpiteet lopunperin ovat suunnatut.
  2. Sinisilmäinen puolustaja ja lempeysvirhe. Uhrilla on myös käytettävissään ehtymätön keinovalikoima ennakkovaroituksen välttämiseksi. Yksinkertaisimmat syyt voivat olla tiedustelun epäonnistuminen esimerkiksi puuttuvien resurssien, myöhästymisten tai virhepriorisointien takia. Pahempaa on arvioijan kyvyttömyys tunkeutua hyökkääjän käsitysmaailmaan. Hyökkääjän toimenpiteet pitävät yhtä puolustajan arviointeihin ainoastaan puolustajan suunnitelmissa. Hyökkääjällä on aloite käsissään. Hyökkääjän toimia arvioitaessa onkin tärkeintä arvioida, mikä on puolustajan kannalta hyväksyttävä riski.
    Hugemarkin mielestä arviot siitä, että hyökkääjillä ei ole resursseja hyökätä ovat kaikista vaarallisimmat, koska ne johtavat vaaralliseen hyvän olon tunteeseen. Rauhanomaisesti ajatteleva puolustaja arvioi harvoin oikein hyökkääjän riskinottohalua . Kun lisäksi lintukotoonsa tyytyväinen puolustaja ei halua löytää hyökkäykselle motiivia, on helppo olla tekemättä mitään. Ajatellaan, että kuka enää hyökkää, kun Adolf Hitlerille ja Saddam Husseinillekin kävi niin huonosti. Yhteistä näille henkilöille – ja monille muille yllätyshyökkäyksen tekijöille – oli kuitenkin motiivi pyrkiä asettamaan muu maailma tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Tämän sinisilmäinen puolustaja mieluummin unohtaa.
    Hyökkääjän motiivit ovat kuitenkin yleensä hämärän peitossa ennen hyökkäyksen alkua. Normaali reaktio on tällöin halu löytää hyväntahtoisempia selityksiä hyökkäysvalmisteluille, koska pahinta vaihtoehtoa ei haluta nähdä. Yleinen ajatusvirhe on ollut kuvitella uhka kohdistuvaksi toista osapuolta vastaan, kuten kävi Norjan tapauksessa 1940. Toinen tyypillinen lempeysvirhe on kuvitella kalistelu pelkäksi kiristykseksi. Esimerkiksi Saddamin hyökkäysvalmistelut olivat hyvin tiedossa. Yleinen arvio oli kuitenkin, että Irak joukkojen keskittämisellään halusi korottaa öljyn hintaa.
    Sotilaille ongelmaksi muodostuu myös pelko joutua leimatuksi Tuonelan tienviitaksi, joka näkee hyökkäyksen mörköjä aiheetta. Jos näin käy, niin päättäjien usko sotilasasiantuntijoihin laskee. Brittiläistä tiedustelumiestä lainatakseni ”ei ole väliä, vaikka olisit maailman paras tiedustelumies, ellei kukaan usko sinua.” Pelko tulla leimatuksi tuomiopäivän ennustajaksi voi kuitenkin myös haitata sotilaan arvioita siten, että hän tietämättään lieventää arviointejaan tai käskee tiedustelijoidensa lieventää niitä.
  3. Itseaiheutettu pelote. Vaikka analysoitu tiedustelutieto selvästi osoittaisi, että hyökkäyksen uhka on kasvanut, voi puolustaja löytää useita syitä olla kohottamatta valmiutta. Hugemark kutsuu tätä ”itseaiheutetuksi pelotteeksi” jota motivoidaan yleensä sillä, että kiristyneessä tilanteessa ei haluta provosoida ja kiristää tilannetta edelleen. Hyökkääjä voi vahvistaa tätä itseaiheutettua pelotetta joko uhkauksilla tai syyttämällä puolustajaa siitä, että tämä suosii kolmatta osapuolta. Mikäli hyökkääjällä pystyy tavalla tai toisella vaikuttamaan puolustajan päätöksentekijöihin, voidaan tätä harhautusta edelleen vahvistaa.
  4. Kitka ja satulajohtaminen. Myös ilman suoranaisia häirintätoimenpiteitä on enemmän kuin todennäköistä, että puolustajan valmiuden kohottaminen häiriintyy. Valmiuden kohottaminen on monimutkainen järjestelmä, jossa Clausewitzin mainitsema sotatoimien kitka voi tehdä puolustajalle tepposet. Tilannetta vaikeuttaa se, että puolustaja työskentelee niin ajallisesti kuin henkisesti hyökkääjän ehdoilla. Hugemark korostaa lisäksi vaaran, että johtajat ajanpuutteen vuoksi poikkeavat ennalta laadituista suunnitelmista ja joutuvat ”satulajohtamiseen.” Hyökkääjä voi suunnitelmallisella toiminnalla pakottaa puolustajan harkitsemattomaan ja hallitsemattomaan satulaimprovisointiin.

Kaiken viisauden alku

Hugemarkin kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta. Sinänsä kirjoituksessa ei ole mitään mullistavaa tai uutta, mutta se osoittaa pelkistetysti miksi yllätys on mahdollinen tänäkin päivänä. Nyky-yhteiskunta ei liene yhtään sen vastustuskykyisempi yllätystä vastaan kuin ennenkään. Tämän tosiasian hyväksyminen on terve perusta omalle toiminnalle. Kun sen on hyväksynyt, voidaan paremmin arvioida sitä, kestääkö oma järjestelmämme yllätystä ja miten siihen pitäisi varautua.

//Anders Gardberg


Tiesithän, että voit seurata Andersia ja Bo Hugemarkia Twitterissä.

Sotilasaikakauslehti (SAL) on korkeatasoinen ammattijulkaisu. Voit tilata sen tästä. Lomakkeella voit myös tilata yksittäiskappaleita.

Lehden julkaisijaa, Upseeriliittoa, voit myös seurata Twitterissä ja Facebookissa.

Calle Potter

Carl Potter. Kuva: fotoshoppaus.com

Puolustusministerimme Carl Haglund on ministeriuransa alkutaipaleella ja vieläkin tietyissä perussuomalaisten suosimissa ja myös ns. maanpuolustushenkisissä foorumeissa joutunut fiktiivisen rinnastuksen kohteeksi. Myös Helsingin Sanomat on tarttunut aiheeseen humoristisesti. Joku voisi sanoa, että tällainen ”nimittely” on asiatonta, mutta jostain sekin saa sisältönsä, joten tartun siihen.

Kyllä Haglund, tuo Harry Potter, sivari ja Rkp:n kiintiöministeri tietää.

Anonyymi kommentti Taloussanomissa

Tämä kommentti tiivistää oikeastaan ministeriimme kohdistuvan kritiikin. Ministerimme ei ole ”sivari” vaikka näin usein väitetään. Sen sijaan hän on saanut vapautuksen palveluksesta eikä siis ole ”armeijan käynyt.” Eipä ollut myöskään puolustusministeri Elisabeth Rehn. Olipa vielä nainen, joka kyllä sai uransa alkutaipaleella osaakseen tytöttelyä. Ministereillä kelpoisuusvaatimukset ovat rehellisyys ja taitavuus. Oikeusministeriltä vaadittiin vielä vuosituhannen vaihteeseen asti oikeustieteellistä tutkintoa, mutta tämäkin vaatimus on jo poistunut. Asepalveluksen suorittaminen ei mitenkään pätevöitä ”sotaministerin” tehtävään, päinvastoin voitaisiin ehkä ajatella, että se indoktrinoi ajattelemaan sotilaallisia raiteita pitkin ja näkemään kenraalit ehdottomina auktoriteetteina. Joka tapauksessa YYA-vapaan Suomen kaksi merkittävintä puolustusministeriä eivät ole suorittaneet asepalvelusta.

Eipä asia tunnu kenraaleja ja pääesikuntaa haittaavan. Yleensä en kerro yhtään mitään niistä keskusteluista, joita upseeriveljieni kanssa käyn, mutta tässä tapauksessa voin sen verran kertoa, että kukaan puolustusministerin tavannut upseeri, luutnantista kenraaliin, ei ole ilmaissut mitään epäilystä ministerin rehellisyydestä ja taitavuudesta. Puolustusministeri nauttii suurta luottamusta upseerien keskuudessa.

Rinnastus modernin fantasiakirjallisuuden suurimpaan sankariin on taas erittäin osuva. Kyllä, Carl Haglund on kuin Harry Potter, ulkoista olemustaan suurempi ja mahtavampi velho, joka johtaa Tylypahkan hyviä velho-ja noitaoppilaita taistelussa pahaa vastaan. Tähän mennessä olemme vain ehtineet lukea muutaman osan Calle Potterin seikkailuista.

Calle Potter ja pohjoismainen yhteistyö

Nordefco-yhteistyön yskähdeltyä ja tultua tietyin osin umpikujiin tai teidensä päähän Calle lähtee muihin pohjoismaihin etsimään tukea laajemman yhteistyön visiolle. Tylypahkan liepeillä partioivat ankeuttajat yrittävät hidastaa ja estää vision luomista varovaisuuden ja toivottomuuden sanomalla. Calle luo paremmat suhteet muihin pohjoismaiden puolustusministereihin kuin edeltäjänsä koskaan ja saa aikaan yhteisen vision.

Calle Potter ja viisauden alku

Puolustusvoimien ollessa vaisuna alkaneessa puolustusvoimauudistuksessa, Calle puhuu suunsa puhtaaksi ja kertoo ihan rehellisesti, että puolustusvoimauudistus on rajallinen ja ettei se tuo takaisin sitä suorituskykyä, mitä on jätetty hankkimatta. Calle sanoo selvästi, että sen seurauksena ei myöskään tulee rahaa uusiin hävittäjiin vaan ne päätökset, kuten monet muutkin miljardisatsaukset ovat edessäpäin. Calle asettaa parlamentaarisen työryhmän selvittämään puolustuksen tarpeita, tulevaisuutta ja ympäröivän maailman tilannetta. Työryhmä tuottaa julkisen raporttinsa valtioneuvoston selonteon pohjaksi ja sähköistää muuten ankeaa ja auktoriteettivetoista turvallisuuspoliittista keskustelua.

Calle Potter ja syksyn huispaus

Jatkuvien ilmatilaloukkausten ja valtioneuvoston tekstiviesti- ja viestintäsekoilujen vauhdittaessa Hornet-gatea Calle pitää huolta siitä että Tylypahkassa asiat sujuvat. Tylypahka kertoo edelleen viimeisimmistä ilmatilan loukkauksista ja tekee yhteenvetoja. Huispauksen pääopettaja esiintyy televisiossa ja kertoo mitä oma maajoukkue tekee, miksi ja missä. Pohjoisessa harjoitellut maajoukkue siirretään lähemmäs Tylypahkaa maailmaanmestaruuskisojen viimeistelyleirille. Maajoukkue käy katsastamassa vastustajat ja ottaa tosi siistejä kuvia ilmasta.

Calle Potter ja tuplavaalit

Ruotsin lakkauttamisuhan alla olevan velho- ja noitakoulun rehtori vaihtuu ja valtakunta kuohuu. Velhohallitus on kaatumaisillaan. Calle menee Ruotsiin ja varmistaa, että suomalais-ruotsalainen yhteistyö jatkuu ja syvenee. Ykkösosasta on päästy yhteisestä yleisestä visiosta yksityiskohtaisempaan suomalais-ruotsalaisen merivoimien taisteluosaston (Swedish Finnish Naval Task Group) tiekartan ja tavoitteiden asetteluun, josta molemmat merivoimakomentajat ja heidän alaisensa joukkojen komentajat ovat sopineet. Calle ei turhia tuulettele, vaan jatkaa työtään ja laittaa myös rattaat liikkeelle Suomessa, jotta oma lainsäädäntö saadaan kuntoon ja yhteistyön esteet raivattua.

Totisesti, Carl Haglund on kuin Harry Potter! Ja meillä Tylypahkan velho- ja noitakoulussa ollaan iloisia siitä, että Potter on koulussa ja pitää sitä pystyssä. Velhon viitta roikkuikin liian kauan naulakossa käyttämättömänä.

Toivottavasti tulossa on vielä pari jatko-osaa!

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Fin dukning på finlandssvensk försvarsdag

Försvarsdagens logo.

Den fjärde finlandssvenska försvarsdagen bjöd på en aktuell och tydlig säkerhetspolitisk diskussion.

Jag ska inte referera, utan göra några axplock och återkoppla till utvecklingen sedan den tredje försvarsdagen för två år sedan i Ekenäs.

Behöver Finland en egen Sälen?

Fråga ställd på den tredje Finlandssvenska försvarsdagen

Frågan, som för två år sedan besvarades med ett nästan enhälligt Ja! har satt kuggar i rörelse. Republikens president har haft sina funderingar i Gullranda, även om med begränsad offentlighet. Min chef, kommendören för försvarsmakten, har ordnat sin egen försvarsdag, som var tillgänglig offentligt både med twitterflöde och livesändning på YouTube. Den svenska Sälen-arrangören Folk och Försvar har även landat i Finland i och med Hanatinget, över fem timmar finsk-svensk säkerhetspolitik i fullsatt sal med livestream och simultantolkning. Utöver detta har vi Elisabeth Rehn Bank of Ideas, som öppnade med debatt om Syrien och terrorism och som jag hoppas att vi hår höra mera av under våren. Debatten har blivit mera offentlig, bredare och bättre. Det har också blivit högre i tak.

Utrikespolitiken och Tuomioja

I expertpanelen, som talade om Finlands försvars- och säkerhetspolitiska utmaningar, satt minister Jaakko Iloniemi, ambassadörerna Maimo Henriksson och Pauli Järvenpää och kommendör Juha Mäkelä. Expertpanelen fick också en mycket bra kommentar av Nederländernas ambassadör Henk Swarttouw. Här är det värt att göra en återkoppling till utrikespolitiken och Tuomioja, som ibland ordnar och ställer till det. utrikesministerna må vara frontfiguren, men utrikespolitiken verkställs av våra ambassadörer.

Därför rekommenderar jag starkt till alla mina läsare att sluta läsa dagstidningarnas tunna skrammel om det utrikesministern säger och istället läsa och lyssna på det ambassadörerna (isht emeritus) säger. Mina ledstjärnor i utrikes- och säkerhetspolitisk opinionsbildning heter Jaakko Iloniemi, Markus Lyra, Pauli Järvenpää, Alpo Rusi, Heikki Talvitie, och Max Jakobson. För en frisk syn på Finland och finskhet utifrån rekommenderar jag att Du följer dom akkrediterade ambassadörerna Henk Swarttouw och Bruce Oreck.

Vår granne

Frågan om Rysslands nya militärdoktrin kom upp i expertpanelen. Kommendören Juha Mäkelä avfärdade mycket väl med ”nil novi sub sole,” vilket miltärt sett håller streck. Jag valde att kommentera och även i eftertanke tål min kommentar att publiceras:

”Jag vill göra en återblick till 2010, året som vi kommer ihåg från det att polska, brittiska, amerikanska och franska trupper firade segerdagen med parad på Röda torget jämsides ryska styrkor, medan förbundskanslern Merkel [fogligt] satt bredvid president Medvedev.

Segerdagsparaden, 9 maj 2010. Moskva.
Segerdagsparaden, 9 maj 2010. Moskva.

I 2010 års doktrin konstaterade avseende omvärldsbilden att ideologiska motsättningar minskar. I 2014 års doktrin gör man en tvärvändning – man ser en ökad global tävling, en ökad spänning mellan stater, regioner och i växelverkan samt en ökad kamp (strid) mellan ideologier och värden. Som nya interna hot lyfter Ryssland fram ”försök att påverka befolkningen, i synnerhet landets ungdom, med information vars syfte är att destabilisera dom historiska, mentala och patriotiska tradtioner som hänför sig till värn kring Fosterlandet.”

Utöver detta utvecklar doktrinen totalförsvarets begrepp och prioriterar befolkningsskydd och sjukvård i kri(g)ssituationer.

Därför vill jag fråga panelen: Vår granne Ryssland förbereder sig för ett totalt krig och isolerar sig från västvärlden. Är det inte dags för politiken att sluta debattera ”Vad är Ryssland?”  och istället inse faktum och söka både säkerhet och inflytande i de fora där de finns – och samtidigt fasilitera samarbete och dialog, för att hjälpa vår granne komma bort bakom muren [han] själv bygger?”

Slutsatser

Mycket har hänt på säkerhetens och försvarets debattarenor, men vi saknar ännu en egen Sälen. Behövs en sådan då? Ja, i synnerhet när vi avser fortsätta militärt alliansfria, som en ensam suverän stat med särskild goda och vänliga förhållanden med en granne som Ryssland. Behovet av att samla säkerhetspolitisk expertis och föra debatt minskar inte. Och inte bara vänner från Väst. Om vi verkligen för den politik vi påstår ska vi kunna involvera den ryska politiska eliten och forskare i samverkan. Här är den unika finska möjliheten som ligger gömd i den unika finska säkerhetslösningen.

Den finlandssvenska säkerhetspolitiska debattten har aktiverats. Vi har mycket att ge, i synnerhet när det finsk-svenska samarbetet diskuteras. Jag anser att vi finlandssvenskar ska arbeta för att riva ner språk- och förtroendemurar mellan Finland och Sverige genom att nyttja vår unika kunskap i båda språken och kulturerna. Därför utmanar jag samtliga finlandssvenska försvarvänner att göra försvarsdebatten tillgänglig på bägge inhemska språken och sträcka ut en hand till finska kumpaner. Tillsammans blir vi klokare!

//James