Hyväksyin simputuksen

Hyvä johtajat!

Kirjoitan Teille arkaluonteisesta muistosta varusmiesajaltani, jonka kanssa en ole vieläkään oikein päässyt sinuiksi. Haluan jakaa kokemukseni kanssanne, toivoen, että saatte siitä eväitä kasvaa paremmiksi johtajiksi. Pyydän Teitä muistamaan, etten upseerina ja kapteenina millään tavoin pidä itseäni Teitä enempänä ja suurempana johtajana; me olemme kaikki puolustusvoimien päällystöä ja Te varusmiesjohtajat muodostatte päällystön suurimman henkilöstöryhmän. Te olette etulinjan johtajia taistelussa — minä olen pelkkä ”toimistorotta.”

1./Er.P 28. Ryhmänjohtaja miehineen yhdyshaudassa. Alikersantti Heinonen. Lähde: SA-kuva.fi

Loppukesä 1996. 18 vuotta sitten. Helteinen heinä- ja elokuu. Sadetta tuli vain yöllä ja päivät olivat yli 25-asteisia aina iltakahdeksaan asti. Intiaanikesäksi sitä sanotaan. Joka kerta marssiessamme ampumaradalle ja Galoppskogeniin joku oli jäädä matkalle. Johtajamme veivät meidät muutaman kerran ”Pikku Vietnamiin” ratsastustallien takana. Suohelvetti hytysillä, joka oli raskas polkea täydessä taisteluvarustuksessa. Kerran olin ryhmäjonon viimeisten joukossa. Jokainen edellä menevä polki suota syvemmmäksi ja vetelämmäksi. Haisevassa mönjässä rintaan asti uponneena kahlasin eteenpäin rynkkyäni pään yllä pidellen. Se oli henkivakuutukseni, se oli minulle iskostunut päähän jo parin ekan viikon jälkeen. Sitten upposin kunnolla: ”S—n, h—ete!” Yksi ”ryhmyreistämme” oli jonossa oikealla paikalla. Varajohtajana viimeisenä katsomassa, että kaikki ovat mukana ja tähystämässä taakse. Käsi ojentuu. Minua 20 kiloa kevyempi alikessu ottaa minusta lujan otteen ja nostaa minut kuin höyhenen irti imevästä suosta. ”Älä nyt huku, Mashiri!” Sillä hetkellä ajattelen:

Johtajani. Esikuvani. Johtajuuden ruummillistuma. Kova ”rannari.” Mun ryhmänjohtaja. Olen ylpeä.

Pari viikkoa myöhemmin olemme käytävällä järjestyneenä vahvuuslaskentaan. Ihan v–un kuuma. Alokaskomppania täyttää koko kasarmin käytävän. Kokelaat olivat saaneet päivällä p–kaa marssistamme ruokalaan. Ja oli ollut muutakin ”häröilyä.” Ei kuulemma näyttänyt yhtään tulevilta rannikkojääkäreiltä. Lähes jokaisen kokelaan lauseen päättää ”Vittu! Saatana!” Lähes jokaisen virkkeen jälkeen meitä käsketään: ”KYYKKYYN — YLÖS!” Kerta toisensa jälkeen. Polttaa. Reidet hapoilla. Sitten käsketään hyppiä kyykyssä kuin pingispallot. Polttaa. Reidet tosi hapoilla. Taistelen. Haluan samanlaiseksi kovaksi rannariksi kuin johtajamme. Alokkaita tippuu rivistä. Kuuma. Hiki karpaloi myös johtajien otsilla. Muutama tuupertunut alokas kannetaan tupiin palautumaan jalkoja penkeille nostaen. Ikkunoita avataan. Ajantajuni katoaa ekan puolituntisen jälkeen. Polttaa. Reidet ihan hapoilla. Tämä ei lopu koskaan.

Myöhemmin illalla ja aamulla kulkee huhuja, jotka vahvistetaan. Yksi alokas vietiin Länsi-Uudenmaan sairaalaan ”rytmihäiriöiden” takia. Ensin vahvarista tehdään sotilaskurinpitoasia. Sitten tulee syyttäjä ja oikeudenkäynti. Tuomioistuin lausuu jotain tyyliin, että epätavanomaisista toimintatavoista huolimatta vakavaa rikosta ei tapahtunut. Olemme samaa mieltä. Iloisia siitä, että johtajamme eivät joutuneet liriin. Iloisia siitä, että heikot esityksemme eivät saaneet lisää huomiota. Puhumme keskenämme. Lupaaamme olla kovia rannareita ja tulla hyviksi johtajiksi. Lupaamme kouluttaa omat alokkaamme niin hyvin, ettei tule tarvetta tarttua yhtä koviin ”kurinpitotoimiin” kuin johtajamme. Meidän mielestä homma oli ihan ok. Olemme iloisia siitä, että älämölyn nostanut kaveri siirrettiin nopeasti omasta anomuksesta pois prikaatista. Joku tiesi että meni Turkuun ilmatorjuntarykmenttiin. Ihan hyvä paikka 28 vuotiaalle filosofian maisterille. Mokoma pitkätukka partahippi. Saa nyt istua tykillä suuntaamassa tai ammuksia kantamassa. Ei siitä olisi koskaan tullut kovaa rannaria. Olisi valinnut siviilipalvelukseen, kun ei kantti kestänyt.

Tämän tapahtuman kanssa en ole vielä tänä päivänäkään ihan sinut. Mielestäni asia oli ihan ok koko ajan. Mielestäni tuomioistuin antoi oikeutta sekä johtajille että meille (komppania).

Ei.

Minua ja meitä kaikkia simputettiin ja loukattiin. Niille, jotka tekivät parhaansa jaettiin joukkorangaistus. Se annettiin niille, jotka jumaloivat johtajiaan. Olivat ylpeitä. Luottivat. Saimme inhottavan ja vääristyneen kuvan johtajuudesta. Koko tulevan koulutuksemme aikana haimme kovuutta fyysisen kurin kautta.

Aliupseerikurssilla marssimme taas takaisin ampumaradalta. Kaksi oppilasjoukkuetta kilpaa keskenään. Vain yksi voi voittaa. Maali oli punaisten muistomerkillä, siellä missä nykyään on varusmiesten parkkipaikan pääty. Juoksumarssi. Olen joukkueen oppilasjohtajana ja johdan edestä. Toisen joukkueen johtaja Kennet on pulassa. Hän aloittaa edestä ja hyytyy pahasti. Viimeisellä kilometrillä ohitamme toisen joukkueen. Käsken: JOUKKUE – toisen joukkueen oppilasjohtaja oikealla ei jaksa enää, tervehtikää Kennetiä – KATSE OIKEAAN – PÄIN! Iso klimppi räkää lentää naamaani. Raivostun. Pyyhin pois. Tehtävä ensin! Tulemme maaliin täydellisessä järjestyksessä. Asetumme tiiviiseen käskynantomuotoon ja teen ilmoituksen. Toinen joukkue tulee varpusparven tavoin sieltä sun täältä puuskuttaen ja ilmoittaa ennen kun viimeiset ovat edes rivissä. Kouluttajillamme, piinkovilla sotilasmestareilla, sankareillamme, on pelisilmää. Näyttävät tunteita, ovat kiistelevinään lopputuloksesta. Sopivat tasapelin. Paiskaavat kättä.

Menemme majoitukseen. Aseet telineeseen. Pyyhin räkäklimpin naamaltani. Kaverit kysyvät asiasta. Kennet virnuilee. Otan rynnäkkökiväärini telineestä. Menen tuvan ovelle. Kennet tulee haastamaan. Huudan: Nyt s—ana! Käännän perän. Aion lyödä. Emmin hetken. Ei.

Oppilasjohtajat! Pommisuoja! Nyt!

Sotilasmestarimme. Laahustamme pommisuojaan. Saamme kunnon läskytyksen. Ymmärrämme, että taistelemme yhdessä, emmekä toisiamme vastaan. Taas sama fiilis — johtajani; viisas, rauhallinen, vanha. Keskittynyt tehtävään.

Yhdessä. Prikaatin tunnuslauseen toinen sana: Yhtenäisyys (sammanhållning).

Hyvä johtaja!

Älä loukkaa aseveljiäsi. Olette toistenne henkivakuutus. Älä jaa mielivaltaisia joukkorangasituksia. Keskustele niiden ryhmäsi sotilaiden kanssa, joilla on vaikeea ja haasteellista. Johda heitä parempiin suorituksiin. Ole itsesi ja anna muille itsestäsi ihmisenä ja johtajana. Yksilöllisesti ja läheisesti. Luottamusta rakennetaan kohtaamalla ihminen; keskustelemalla ja osoittamalla aitoa johtajuutta. Ei rivin edessä mesoamalla.

Olet päällystömme tärkein lenkki. Mutta vain jos ryhmäsi seisoo vierelläsi.

När jag blev kränkt

Bästa chefer!

Jag skriver till Er om ett känsligt minne från min beväringstid som jag inte än idag kommit till rätta med. Jag vill dela min erfarenhet med Er, i hopp om att Ni kan få handledning av denna erfarenhet och bli bättre. Jag ber Er komma ihåg att jag inte som officer och kapten anser mig vara ”mera chef” än Ni; vi är alla försvarsmaktens befäl och Ni utgör den största personalgruppen av befälet… Och Ni är alla ”stridsbefäl.” Jag är bara en ”stabsråtta.”

1./Er.P 28. Ryhmänjohtaja miehineen yhdyshaudassa. Alikersantti Heinonen. Lähde: SA-kuva.fi

Sensommaren 1996. 18 år sedan. En varm juli och augusti månad, med regn endast på nätterna och heta dagar. För det mesta över 25 grader till klockan åtta på kvällen. Indiansommar, heter det. Varje gång vi marscherade till skjutbanan och Galoppskogen var det nära att någon blev på vägen. Våra chefer tog oss genom ”Lilla Vietnam” bakom ridstallen. Ett träskhelvete med myggor och tung i full stridsutrusting. En gång var jag bland dom sista i kolonnen. Träsket trampades djupare och djupare. Med stinkande vatten till bröstet kämpade jag vidare. Stormgeväret höll jag ovanför huvudet. Den var min livsförsäkring, det visste jag redan efter ett par veckor. Indrillat, liksom. Så sjönk jag in. ”S—n, h—ete!” En av våra chefer är på rätt plats i kolonnen. Sist. Ser till att alla är med. En hand sträcks mot mig. Killen, min chef, som väger 20 kilo mindre än jag tar ett hårt grepp om mig och säger med ett leende: ”Drukna int nu, Mashiri!” Hans hand lyfter mig fjäderlätt upp ur träsket och skuffar mig framåt. I det ögonblicket tänker jag:

Min chef. Min idol. Ledarskap förskoppsligad. Tuff kustjägare. Min chef. Så stolt.

Några veckor senare. Vi står i korridoren uppställda för styrkegranskning. Hett som bara f-n. Officersaspiranterna hade fått sk-t för vår march till matsalen. Det såg inte ut som blivande kustjägare. Det ropas ”Vittu! Saatana!” Vi beordras ner i huk. Gång på gång. Låren brinner. Sen ska vi hoppa som pingisbollar i huk. Låren brinner. Jag kämpar. Jag vill bli en stenhård kustjägare som mina chefer. Rekryter faller ur ledet. Svetten pärlar även på chefernas tinningar. Ett par avsvimmade rekryter bärs till stugor och läggs med fötterna upp. Fönster öppnas. Jag tappar koll på tiden efter första halvtimmen. Låren brinner. Det slutar aldrig.

Senare på kvällen och på morgonen går rykten som bekräftas. En kille fördes till Västra Nylands sjukhus med nåt som beskrevs som ”rytmstörningar i hjärtat.” Det blir först ett militärt disciplinfall. Sedan åklagare och rättegång. Domstolen konstaterar något i stil med att det trots de ovanliga metoderna i styrkegranskningen inte gjordes nåt brott. Vi delar åsikten. Glada över att våra chefer inte åkt dit. Glada över att vår uselhet inte får mera uppmärksamhet. Vi talar sinsemellan. Lovar att vara tuffa kustjägare och bli bra chefer. Utbilda våra egna rekryter bättre så att vi inte tvingas ta till så extrema metoder som våra chefer. Vi tycker att det är okej. Vi är glada över att killen som väckte ett j–la liv om det hela snabbt blev förflyttad till luftvärnregementet i Åbo. Rätt plats för en mes. Sitta vid en lv-kanon och skjuta lite. Han skulle aldrig ha blivit kustjägare. Va f-n, 28-årig filosofie magister! Långhårig intellektuell hippie. Borde ha fått civiltjänst, typ.

Denna händelse har jag än idag svårt med. Jag har hela tiden tyckt att det var okej. Jag tyckte domstolen gav dom misstänkta och oss (kompaniet) rätt.

Nej.

Jag blev kränkt. Vi blev kränkta. Det var en kollektiv bestraffning som togs ut på dom som hade gjort så bra dom kunde. Dom som avgudade sina chefer. Var stolta. Hade förtroende. Vi fick en fel och äckligt förvrängd bild av chefskap. Hela vår kommande utbildning genomsyrades av att vi sökte hårdhet genom fysisk bestraffning.

På underofficerskursen marscherade vi igen en gång tillbaka från skjutbanan. Två elevplutoner. Bara en kunde vinna. Målet var vid de rödas minnesmärke vid slutet av det som idag går under namnet beväringarnas parkeringsplats. Vi löper ikapp. Jag är elevchef och leder från täten. Den andra plutonens elevechef Kennet, handbollsmålvakt som jag, har tufft. Han börjar i täten och faller bakom. På sista kilometern passerar vi. Jag beordrar: Pluton – andra plutonens elevchef till höger orkar inte längre, hälsa Kennet, katse oikeaan – PÄIN! En tjock klunga av spott träffar mitt ansikte. Jag blir rasande. Torkar spottet. Uppdrag först. Vi kommer i perfekt ordning till mål. Ställer upp, gör anmälan. Andra plutonen kommer som en sparvflock här och där, anmäler innan dom sista tagit sin plats. Utbildarna, våra tuffa militärmästare, våra hjältar, har fint spelöga. Visar känslor sinsemellan. Spelar oenighet och håller för sin egen pluton. Kommer till slut överens om lika resultat. Skakar hand.

Vi går in på förläggningen. Lägger vapnen i ställningarna. Jag kokar med spott på kinden. Kompisarna frågar om det. Kennet hånflinar. Jag tar mitt stormgevär från ställningen. Går till hans stuga. Ropar: Nu s–an! Vänder kolven. Tänker slå. Tvekar bara lite.

Elevplutoncheferna! Bombskyddet! Nu!

Våra utbildare. Tummen på pulsen. Vi traskar ner i bombskyddet. Får en uppläxning. Förstår att vi ska strida tillsammans, inte mot varanda. Igen –– min chef; klok, lugn, gammal. Fokuserad på uppdraget.

Tillsammans. Nummer två i brigadens motto: Sammanhållning.

Bästa chef!

Kränk inte Dina vapenbröder. Ni är varandras livsförsäkring. Utfärda inte godtyckliga kollektiva straff. Samtala med dom i Din grupp som har det svårt och tufft. Led dom till bättre prestationer. Bjud på Dig själv som människa och chef individuellt och intimt. Förtroende skapas med personligt bemötande; samtal och ledarskap. Inte med att Du garvar och hojtar framför ledet.

Du är den viktigaste länken i vårt befäl. Men bara med Din grupp bakom Dig.

Tankar om försvarsreformen och Nylands brigad

Reformen ger fokus

Försvarsmakten står inför svåra utmaningar även om den ekonomiska recessionen är avtagande. Försvarets verksamhetsanslag år 2015 kommer att vara 250 miljoner euro mindre än idag. Personalen står inför en nettominskning av 2100 årsverken, av vilka 865 inte kan lösas på annat sätt än med uppsägningar. Försvarsmaterielens prisstegringar fortsätter utgöra ett hot för våra utvecklingsprogram och materielanskaffningar.

Nedskärningarna som den statliga ekonomin framtvingar är av utgör stora utmaningar. Däremot är vår försvarsreform en positiv utveckling – försvaret kommer att, i en allt större utsträckning och betydligt kraftigare än hittills, fokusera på de operativa förmågorna och den stödverksamhet som direkt tjänar dessa.

“Militärt kunnande, sammanhållning, framåtanda.

Detta måste oundvikligen ske på bekostnad av den övriga verksamheten. Vill vi granska detta med sunt förnuft och ta emot utmaningen, så är den positiva följden att vi blir mera målstyrda och fokuserade. Från en fri självstyrdhet går försvaret tillbaka till en noggrant kontrollerad, målorienterad verksamhet med ledarskap i centrum.

Vår försvarsreform kommer att kräva betydande insatser och stora uppoffringar innan 2015. De administrativa sparåtgärderna, som våra högsta chefer frivilligt påbörjat – istället för att bli påtvingade dem uppifrån – kommer att fortsätta. Möjligheter att skära på dyr och olönsam verksamhet kommer fortsättningsvis att sökas även utanför de helheter som presenterats i försvarsreformen. Sparåtgärdernas syfte är att säkra kärnverksamhetens volym och kvalitet. När vi själva valt att spara så får vi också själva dra nyttan; varje sparad euro kan direkt riktas till krigsövningsdygn och de värnpliktigas uppehälle. Fokus ska vara på kärnverksamheten. För oss betyder det utbildningen av de värnpliktiga till krigsförband.

Landstigning. Foto: Nylands Brigad.

Enkelt motto, starka värden

Brigaden har inga problem i detta avseende. I en av Europas kostnadseffektivaste försvarsmakter är brigaden ett kostnadseffektivt förband. Vår personal nyttjas till en hög grad på fältet och vi är sparsamma i stödfunktioner både avseende årsverken och anslag. Talen 5-1-1 beskriver vår effektivitet väl; fem procent av hela förvarets trupproduktion; med lite över en procent av årsverken; till ett pris av under en procent av utgifterna.

Vår vision är klar: Brigaden är ett aktivt och utvecklingsvilligt amfibieinriktat förband inom marinen som utbildar slagkraftiga trupper avsedda för strid i kustområdet. Visionen förvekligas i den dagliga tjänsten med en tydlig mission: Vi uppmuntrar chefer att ta initiativ och att ta ansvar; vi ger en trygg, saklig och tuff utbildning; vi är alltid redo för insatser i kris och i stöd till samhället.

Vår vision och mission får sin drivkraft från vårt motto militärt kunnande, sammanhållning, framåtanda. Vårt motto utgör samtidigt våra enkla och kraftiga värden. Militärt kunnande betyder att vi är yrkeskunniga i det vi gör. Vi vill utveckla oss själva för att möta de krav som utvecklingen ställer på oss. Vi tar gärna del av andras yrkeskunskap för att lära oss och bli bättre samtidigt som vi lika gärna delar med av vår yrkeskunskap för att hela försvaret skall bli bättre. Sammanhållning betyder att vi stöder och hjälper varandra och är lojala. Vi förstår att vi är starkast tillsammans. Vi samarbetar med varandra för att vara bra. Framåtanda betyder att vi strävar till att utvecklas och att hela tiden bli bättre. Vi nöjer oss inte med medelmåttighet. Vi antar nya utmaningar och ställer höga krav och målsättningar för oss själva. Vi ser in i framtiden för att idag leda och utbilda soldater som kan lösa morgondagens utmaningar.

“5 % av hela försvarets trupproduktion; med lite över 1 % av årsverken; till ett pris av under 1 % av utgifterna.

Vi förverkligar redan idag målbilden av en effektiv försvarsmakt, en soiva peli, som många andra har som målsättning. Vi är uteslutande fokuserade på vår kärnverksamhet, att utbilda krigare; ”fell men for fell deeds”. Vår oböjlighet när det gäller att utbilda tuffa krigare håller oss i rätt spår och ger oss enkla, tydliga och detaljerade målbilder. Vår anpassningsförmåga förbereder oss för alla tänkbara förändringar. Vi kan verka på land och till sjöss i alla skeden av de flesta tänkbara kriser.

Marininfanteriförband har alltid kännetecknats av en förmåga att anpassa sig till omständigheterna, vare det terräng, väder, strid mot fiende eller insats för fred. Vi kan effektivt verka inom alla försvarsmaktens uppgiftsområden och i alla typer av insatser. Denna styrka är inte förankrad i en plats utan bärs av truppförbandets soldater och civila, vart de än går, både i tjänst och i vardagen. Vår sammanhållning ökar vårt militära kunnande och fostrar framåtanda. Därför är det rätt att i dessa svåra tider mest värna om vår gemenskap.

---

Publicerad i Fanbäraren nr 4 december 2012. Årgång 72. ISSN 0358-1268.

Valhe, emävalhe ja tilasto. Osa 2 (ikäluokat).

Huomautus!
Tässä kirjoituksessa mainitaan maahanmuutto ja käsitellään asiaa neutraalisti. Jos tämä aiheuttaa allergisen reaktion, niin lopeta lukeminen tähän.

Käsittelemme usein tilastoja kepeästi ja muodostamme niistä mielipiteitä ja johtopäätöksiä, jotka vääristävät totuutta. Ikäluokkien pieneminen antaa meille mahdollisuuden karsia varuskuntien lukumäärää, eikö vain? Sama ilmiö mahdollistaa myöskin sodan ajan vahvuuden pienentämisen 120 000 miehellä, vai mitä? Valaistakseni lähestymistäni siteeran erästä ruotsalaista upseeria, jonka alaisena minulla oli ilo ja kunnia olla eräässä suuremman luokan esikuntaharjoituksessa.

Short-term thinking drives out long-term strategy. Every. Single. Time.

Dragsvik-jupakan aikana merivoimien komentaja, kontra-amiraali Veli-Jukka Pennala, esitti tietoperustaisen arvionsa siitä miksi Dragsvikiä ei voida siirtää Turun Sanomissa viime maaliskussa, mutta amiraalin ääni ei kantanut poliittiselle taistelukentälle saakka. Tarkemmat tiedot asiasta löytyvät ruotsinkielisestä bloggauksesta. Esitän tässä yhteenvedon:

Suomenruotsalaisten lukumäärä ei merkittävästi pienene. Sitävastoin osuus väestöstä on pienentynyt, koska suomenkielisen väestön määrä on kasvanut yli 100 % 1900-luvulla. Suurimmat ruotsinkieliset ikäluokat syntyivät 1990-luvun alussa ja ovat vasta äsketttäin astuneet palvelukseen. Kaksikielisten perheiden myötä ruotsinkielisiä lapsia on enemmän kuin ruotsinkielisiä äitejä ja ruotsinkielisissä kouluissa on vastaavasti enemmän lapsia kuin ikäluokissa on ruotsinkielisiä. Vuoden 2001 jälkeen ruotsinkielisten syntyvyys on taas lähtenyt nousuun ja sen odotetaan kasvavan vuoteen 2022 asti. Syntyvyys ohitti kuolleisuuden vuonna 2007.

Uudenmaan prikaatin osalta tämä merkitsee sitä, että saapumiserät eivät merkittävästi pienene ja siirto Upinniemeen tai muihin ahtaisiin tiloihin johtaisi helposti kalliiseen investointirakentamistarpeeseen. Vaihtoehtona on tietysti se, että vuosittain noin 120—140 suomenkieliseltä evätään mahdollisuus palvella ruotsinkielisessä joukko-osastossa.

Entä suomenkielinen väestönosa? Ensinnäkin Suomen väkiluku on kasvussa. Koko Suomen hedelmällisyysluku (so. syntyneitä lapsia hedelmällisessä iässä olevaa naista kohden) on eurooppalalisittain korkea 1,83, mutta väesön kasvu vaatii vähintään luvun 2,1. Väkiluvun kasvu ei ole ruotsinkielisen tai muiden vähemmistöväestönosien syntyvyyden ansiota, vaan väkiluku kasvaa nettomaahanmuutton ansiosta.

Kuvio 1. Nettomuutto ja väestönkasvu 1993-2011. Lähde: Tilastokeskus.

 

Totuus on, että Suomen väkiluku kasvaa, mutta suomenkielinen väestönosa pienenee hitaasti. Tarkastelen seuraavaksi koko suomalaisen väestön kehitystä ikäluokittain. Suurimman ikäluokan viimeiseen 29 vuoteen muodostivat 1992 syntyneet, josta poikia oli 34 147. Sen jälkeen ikäluokkien koko on laskenut vuoteen 2002 asti, jonka jälkeen koko väestön syntyvyys on erittäin hitaasti kasvanut vuoteen 2010 asti. Syntyvyystietojen perusteella vuonna 2015 palvelukseeen astuva ikäluokka on nykyistä palveluksessa olevaa ikäluokkaa runsaat 3000 miestä pienempi. Ero kasvaa edelleen siten, että vuonna 2020 palvelukseen astuu ennätyspieni ikäluokka, joka on nykyistä ikäluokkaa noin 4500 miestä pienempi. Vuonna 2024 palaamme kuitenkin 2015 vuoden tasolle koko ikäluokan suhteen.

Kuvio 2. Elävänä syntyneet pojat 1993-2011″. Lähde: Tilastokeskus.

 

Yllä esittämiäni ikäluokkien eroja pienentää Suomen kansalaisuuden saaminen. Tähän liittyvät ilmiöt kuten nettomaahanmuutto, maahanmuuttajaväestön nuoruus sekä muuta väestöä hieman korkeampi syntyvyys, alkavat vaikuttaa saapumiseriin merkittävästi vuodesta 2015 alkaen, jolloin saapumiserät kasvavat muutamalla sadalla maahanmuuttajataustaisella suomalaisella. Tämä määrä kasvaa hitaasti vuoteen 2025 asti. Kansalaisuuden saaneista yli 40 prosenttia on edelliseltä kansalaisuudeltaan venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia.

Kuvio 3. Suomen kansalisuuden saaneet, alle 30-vuotiaat miehet 1993-2011. Lähde: Tilastokeskus.

 

Näin ollen on syytä tarkastella kriittisesti myyttiä ikäluokkien pienemisestä. Väittämä on kylläkin tosi, mutta tilastojen valossa todelliset erot nykyisen ja vuoden 2015 saapumiserän välillä on 2000 miestä. Vastaavasti 2020 palvelukseen astunee vajaat 4000 miestä nykyistä pienempi ikäluokka.

Maahanmuuttajataustaisten varusmiesten määrän kasvaminen samalla kun ikäluokka pienenee asettaa uusia haasteita puolustusvoimille. Puolustusvoimat on tasa-arvoinen yhteiskunnan instituutio, jossa yhdenvertaisuus on korkeassa arvossa. Yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi on puolustusvoimien sopeuduttava tähän ollakseen koko kansan palvelija. Mitään ristiriitaa tai epäselvää asiassa ei tulisi olla. Puolustusvoimat palvelee Suomen kansaa. Palveluksessa ovat vain Suomen kansalaiset. Puolustusvoimien ei tarvitse taipua selkä väärälle, mutta palveluksen on oltava henkisesti ja fyysisesti turvallista jokaiselle kansalaiselle.

Lähteet
Finnäs, Fjalar. Finlandssvenskarna 2009 (Finlandssvensk rapport nr 44). Folktinget, Universitetstryckeriet, Helsingfors 2010.
Suomen virallinen tilasto (SVT) (useita). Tilastokeskus, Helsinki. http://www.stat.fi/.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollinen vuosikirja 2009. THL. Yliopistopaino Oy. Helsinki 2009.