Hyväksyin simputuksen

Hyvä johtajat!

Kirjoitan Teille arkaluonteisesta muistosta varusmiesajaltani, jonka kanssa en ole vieläkään oikein päässyt sinuiksi. Haluan jakaa kokemukseni kanssanne, toivoen, että saatte siitä eväitä kasvaa paremmiksi johtajiksi. Pyydän Teitä muistamaan, etten upseerina ja kapteenina millään tavoin pidä itseäni Teitä enempänä ja suurempana johtajana; me olemme kaikki puolustusvoimien päällystöä ja Te varusmiesjohtajat muodostatte päällystön suurimman henkilöstöryhmän. Te olette etulinjan johtajia taistelussa — minä olen pelkkä ”toimistorotta.”

1./Er.P 28. Ryhmänjohtaja miehineen yhdyshaudassa. Alikersantti Heinonen.
1./Er.P 28. Ryhmänjohtaja miehineen yhdyshaudassa. Alikersantti Heinonen. Lähde: SA-kuva.fi

Loppukesä 1996. 18 vuotta sitten. Helteinen heinä- ja elokuu. Sadetta tuli vain yöllä ja päivät olivat yli 25-asteisia aina iltakahdeksaan asti. Intiaanikesäksi sitä sanotaan. Joka kerta marssiessamme ampumaradalle ja Galoppskogeniin joku oli jäädä matkalle. Johtajamme veivät meidät muutaman kerran ”Pikku Vietnamiin” ratsastustallien takana. Suohelvetti hytysillä, joka oli raskas polkea täydessä taisteluvarustuksessa. Kerran olin ryhmäjonon viimeisten joukossa. Jokainen edellä menevä polki suota syvemmmäksi ja vetelämmäksi. Haisevassa mönjässä rintaan asti uponneena kahlasin eteenpäin rynkkyäni pään yllä pidellen. Se oli henkivakuutukseni, se oli minulle iskostunut päähän jo parin ekan viikon jälkeen. Sitten upposin kunnolla: ”S—n, h—ete!” Yksi ”ryhmyreistämme” oli jonossa oikealla paikalla. Varajohtajana viimeisenä katsomassa, että kaikki ovat mukana ja tähystämässä taakse. Käsi ojentuu. Minua 20 kiloa kevyempi alikessu ottaa minusta lujan otteen ja nostaa minut kuin höyhenen irti imevästä suosta. ”Älä nyt huku, Mashiri!” Sillä hetkellä ajattelen:

Johtajani. Esikuvani. Johtajuuden ruummillistuma. Kova ”rannari.” Mun ryhmänjohtaja. Olen ylpeä.

Pari viikkoa myöhemmin olemme käytävällä järjestyneenä vahvuuslaskentaan. Ihan v–un kuuma. Alokaskomppania täyttää koko kasarmin käytävän. Kokelaat olivat saaneet päivällä p–kaa marssistamme ruokalaan. Ja oli ollut muutakin ”häröilyä.” Ei kuulemma näyttänyt yhtään tulevilta rannikkojääkäreiltä. Lähes jokaisen kokelaan lauseen päättää ”Vittu! Saatana!” Lähes jokaisen virkkeen jälkeen meitä käsketään: ”KYYKKYYN — YLÖS!” Kerta toisensa jälkeen. Polttaa. Reidet hapoilla. Sitten käsketään hyppiä kyykyssä kuin pingispallot. Polttaa. Reidet tosi hapoilla. Taistelen. Haluan samanlaiseksi kovaksi rannariksi kuin johtajamme. Alokkaita tippuu rivistä. Kuuma. Hiki karpaloi myös johtajien otsilla. Muutama tuupertunut alokas kannetaan tupiin palautumaan jalkoja penkeille nostaen. Ikkunoita avataan. Ajantajuni katoaa ekan puolituntisen jälkeen. Polttaa. Reidet ihan hapoilla. Tämä ei lopu koskaan.

Myöhemmin illalla ja aamulla kulkee huhuja, jotka vahvistetaan. Yksi alokas vietiin Länsi-Uudenmaan sairaalaan ”rytmihäiriöiden” takia. Ensin vahvarista tehdään sotilaskurinpitoasia. Sitten tulee syyttäjä ja oikeudenkäynti. Tuomioistuin lausuu jotain tyyliin, että epätavanomaisista toimintatavoista huolimatta vakavaa rikosta ei tapahtunut. Olemme samaa mieltä. Iloisia siitä, että johtajamme eivät joutuneet liriin. Iloisia siitä, että heikot esityksemme eivät saaneet lisää huomiota. Puhumme keskenämme. Lupaaamme olla kovia rannareita ja tulla hyviksi johtajiksi. Lupaamme kouluttaa omat alokkaamme niin hyvin, ettei tule tarvetta tarttua yhtä koviin ”kurinpitotoimiin” kuin johtajamme. Meidän mielestä homma oli ihan ok. Olemme iloisia siitä, että älämölyn nostanut kaveri siirrettiin nopeasti omasta anomuksesta pois prikaatista. Joku tiesi että meni Turkuun ilmatorjuntarykmenttiin. Ihan hyvä paikka 28 vuotiaalle filosofian maisterille. Mokoma pitkätukka partahippi. Saa nyt istua tykillä suuntaamassa tai ammuksia kantamassa. Ei siitä olisi koskaan tullut kovaa rannaria. Olisi valinnut siviilipalvelukseen, kun ei kantti kestänyt.

Tämän tapahtuman kanssa en ole vielä tänä päivänäkään ihan sinut. Mielestäni asia oli ihan ok koko ajan. Mielestäni tuomioistuin antoi oikeutta sekä johtajille että meille (komppania).

Ei.

Minua ja meitä kaikkia simputettiin ja loukattiin. Niille, jotka tekivät parhaansa jaettiin joukkorangaistus. Se annettiin niille, jotka jumaloivat johtajiaan. Olivat ylpeitä. Luottivat. Saimme inhottavan ja vääristyneen kuvan johtajuudesta. Koko tulevan koulutuksemme aikana haimme kovuutta fyysisen kurin kautta.

Aliupseerikurssilla marssimme taas takaisin ampumaradalta. Kaksi oppilasjoukkuetta kilpaa keskenään. Vain yksi voi voittaa. Maali oli punaisten muistomerkillä, siellä missä nykyään on varusmiesten parkkipaikan pääty. Juoksumarssi. Olen joukkueen oppilasjohtajana ja johdan edestä. Toisen joukkueen johtaja Kennet on pulassa. Hän aloittaa edestä ja hyytyy pahasti. Viimeisellä kilometrillä ohitamme toisen joukkueen. Käsken: JOUKKUE – toisen joukkueen oppilasjohtaja oikealla ei jaksa enää, tervehtikää Kennetiä – KATSE OIKEAAN – PÄIN! Iso klimppi räkää lentää naamaani. Raivostun. Pyyhin pois. Tehtävä ensin! Tulemme maaliin täydellisessä järjestyksessä. Asetumme tiiviiseen käskynantomuotoon ja teen ilmoituksen. Toinen joukkue tulee varpusparven tavoin sieltä sun täältä puuskuttaen ja ilmoittaa ennen kun viimeiset ovat edes rivissä. Kouluttajillamme, piinkovilla sotilasmestareilla, sankareillamme, on pelisilmää. Näyttävät tunteita, ovat kiistelevinään lopputuloksesta. Sopivat tasapelin. Paiskaavat kättä.

Menemme majoitukseen. Aseet telineeseen. Pyyhin räkäklimpin naamaltani. Kaverit kysyvät asiasta. Kennet virnuilee. Otan rynnäkkökiväärini telineestä. Menen tuvan ovelle. Kennet tulee haastamaan. Huudan: Nyt s—ana! Käännän perän. Aion lyödä. Emmin hetken. Ei.

Oppilasjohtajat! Pommisuoja! Nyt!

Sotilasmestarimme. Laahustamme pommisuojaan. Saamme kunnon läskytyksen. Ymmärrämme, että taistelemme yhdessä, emmekä toisiamme vastaan. Taas sama fiilis — johtajani; viisas, rauhallinen, vanha. Keskittynyt tehtävään.

Yhdessä. Prikaatin tunnuslauseen toinen sana: Yhtenäisyys (sammanhållning).

Hyvä johtaja!

Älä loukkaa aseveljiäsi. Olette toistenne henkivakuutus. Älä jaa mielivaltaisia joukkorangasituksia. Keskustele niiden ryhmäsi sotilaiden kanssa, joilla on vaikeea ja haasteellista. Johda heitä parempiin suorituksiin. Ole itsesi ja anna muille itsestäsi ihmisenä ja johtajana. Yksilöllisesti ja läheisesti. Luottamusta rakennetaan kohtaamalla ihminen; keskustelemalla ja osoittamalla aitoa johtajuutta. Ei rivin edessä mesoamalla.

Olet päällystömme tärkein lenkki. Mutta vain jos ryhmäsi seisoo vierelläsi.

En reaktion på ”Hyväksyin simputuksen

  1. Terve Taas,

    Ajatuksia herättävä kirjoitus!

    Itse ainakin epäilen olleen suoranainen mulukku omina aikoinani, ja tiedän, että elämänkokemus on muuttanut persoonaani huomattavasti. Siksi ainakin toivon olevani kypsempi johtamaan nuoria ja ihmisiä kuin 1990. Uskon henkistä ja persoonan kasvua tapahtuva kaikissa, sekä reservissä että aktiivipalveluksessa.

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s