Liekeissä, osa 1 (Nato-keskustelu)

Kuva: Yle.

Ukrainan kriisi on pannut vauhtia suomalaiseen Nato-keskusteluun. Myös suomenruotsalainen keskustelu sai vauhtia Ylen ”Obs debatt” -ohjelmassa torstaina maaliskuun 7. päivänä. Ohjelmassa olivat mukana Markus Lyra, Michael Moberg ja Jan Koskimies. 30 minuutin ohjelma kannattaa katsoa jo pelkästään ruotsin kielen oppimisen takia. Kiinnostavin Nato-keskustelu käytäneen nimittäin kevään ja kesän aikana Ruotsissa.

Linkki: Obs debatt.

Natosta puhuttaessa on pakko avata metakeskustelulla, eli keskustella keskustelusta. Aiemmin tämä oli ainoa salonkikelpoinen tapa keskustella Natosta leimautumatta ”natottajaksi” tai YYA-jäänteeksi. Mielestäni Nato-keskustelu Suomessa on kehittynyt isoin harppauksin ja on osin jopa syvällisempää kuin Ruotsissa. Ulkoministeriö, puolustusministeriö ja Maanpuolustuskorkeakoulu ovat tuottaneet selvityksiä^{[1, 2, 3]} jäsenyyden vaikutuksista. Myös poliittinen mielipideilmasto on muuttunut jonkin verran kokoomuksen ollessa avoimesti Naton kannalla ja muutaman muun puolueen suostuessa nykyään edes keskustelemaan Natosta. Kehitys kulkee oikeaan suuntaan, so. avoimeen ja järkevään argumentointiin perustuvaan keskusteluun jäsenyydestä ja sen vaihtoehdoista, lähtökohtana valtakunnan turvallisuus.

Tämän huomioiden, väitän kuitenkin keskustelussa esiintyvän tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Olen aiemmin kirjoittanut tiestä Naton jäseneksi ja tämä lyhyt selvitykseni on toistamisen arvoinen:

Tie Nato-jäsenyyten kulkee rauhankumppanuuden (PfP), erityisen kumppanuuden kehittämissuunnitelman (IPAP), neuvottelujen (intensified dialogue) ja jäsenhakemuksen (Membership Action Plan, MAP) kautta. Nato vaatii että jäsenyydellä on kansan ja suurimpien poliittisten puolueiden tuki. Kansanäänestystä ei Nato vaadi[;] Albania, Kroatia ja Puola menivät Natoon ilman kansanäänestystä. Kaikilla oli aikanaan kuitenkin merkittävä turvallisuusvaje paikattavana ja edessään ovi, joka oli sulkeutumassa. Nämä maat pääsivät sisään nopeutetulla aikataululla.

Viimeaikaisessa keskustelussa Zbigniew Brzezinskin mielipide suomalaisesta mallista hyvänä valintana Ukrainalle on pantu merkille.

The US could and should convey clearly to Mr Putin that it is prepared to use its influence to make certain that a truly independent and territorially undivided Ukraine pursues policies towards Russia similar to those so effectively practised by Finland: mutually respectful neighbours, wide-ranging economic relations both with Russia and the EU, but no participation in any military alliance viewed by Moscow as directed at itself – while also expanding its European connectivity. In brief, the Finnish model as the ideal example for Ukraine, and the EU, and Russia.

”Russia needs to be offered a ‘Finland option’ for Ukraine”, Financial Times, 22. helmikuuta 2014.

Tätä on tulkittu niin, että Nato-optio meni ja ovi pamahti kiinni. Osa totta — pikatietä Natoon ei nyt ole, koska silloin

1. antaisimme signaalin turvallisuusvajeesta ja
2. vaikeuttaisimme osaltamme ratkaisun löytämistä Ukrainan konfliktiin.

Ensimmäiseen tuskin haluamme suvereenina valtiona ryhtyä ja jälkimmäinenkään ei vastaa pyrkimyksiämme aktiivisesti edistää rauhaa ja vuoropuhelua Euroopassa ja maailmalla. Olemme siis itse valinneet jatkaa aidalla istumista.

Sitä vastoin mikään ei estä itsenäistä Suomen tasavaltaa normaalissa järjestyksessä jättämästä jäsenhakemusta tai seuraavassa selonteossa ilmaisemasta aikeensa aloittaa jäsenneuvottelut hallituskaudella. Tämäkin olisi tietysti selvä signaali, joka ei menisi Venäjältä ohi. Sen seurauksena välit kiristyisivät. Kaikille lienee selvää että Venäjä lähtökohtaisesti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja käyttää sen estämiseksi painostusta, joka ei välttämättä rajoitu ainoastaan diplomaattisiin ja taloudellisiin keinoihin.

Tässä suhteessa keskustelu kaipaa perspektiiviä. Nato-jäsenyys ei ole hakemuksen tiputtamista postiluukkuun ja vastauksen saamista viikkoa myöhemmin. Kyseessä on pitkä prosessi, jota Venäjä koko ajan koettelisi. Lisäturvan hakemisella on siis hintansa. Lisäturvalla tarkoitan tietysti Naton perussopimuksen artiklaa 5:

”Sopimusosapuolten mukaan aseellinen hyökkäys yhtä tai useampaa sopimusosapuolta kohtaan tullaan
käsittämään hyökkäykseksi kaikkia kohtaan ja tällaisen hyökkäyksen tapahtuessa ne sitoutuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan itsenäiseen tai yhteiseen itsepuolustukseen oikeuttavan 51. artiklan mukaisesti avustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimusosapuolta tai sopimusosapuolia, ryhtymällä yksin ja yhteistoiminnassa muiden sopimusosapuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin, myös aseellisiin, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi.”

Artikla 5 on puolustusliiton perusta. Keskustelussa esiintyneet väitteet siitä, että kukaan ei tulisi avuksemme vaikka olisimme jäseniä, viittaavat lähinnä kansainvälisen politiikan heikkoon tuntemukseen; jos esimerkiksi Yhdysvallat epäröisi toimia toisen jäsenmaan joutuesssa hyökkäyksen kohteeksi, merkitsisi tämä Yhdysvaltain kansainvälisen vaikutusvallan perustana olevan järjestelmän täydellistä ja silmänräpäyksellistä romahtamista.

Puola vetosi maaliskuun alussa Naton perussopimuksen neljänteen artiklaan, jonka mukaan kuka tahansa liittolainen voi pyytää milloin tahansa neuvotteluja, jos se uskoo alueellisen integriteettinsä, poliittisen itsenäisyytensä tai turvallisuutensa olevan uhattuna. Tämä johti kaikkien jäsenmaiden konsultaatioihin maaliskuun 2. päivänä. Tämä oli neljäs kerta kun vastaavaa on tapahtunut sitten Naton perustamisen.

On merkillistä, että näiden mekanismien merkitys ei avaudu suomalaisille — kylmän sodan politiikkamme tavoitteena oli kaikin keinoin välttää tilanne, jossa Moskova kutsuisi Suomen YYA-sopimuksen 2. artiklan mukaisiin konsultaatioihin. Yksi siistimpi ratkaisu tähän oli luoda Neuvostoliiton tunnustama uskottava ja itsenäinen puolustus, johon voitiin vedota.

70- ja 80-lukujen puolustuksemme välineellinen arvo oli paljon sen kyvykkyyttä suurempi. Silloin oli myös Neuvostoliiton intressien mukaista tukea suomalaista narratiivia uskottavasta puolustuksesta. Tämä tilanne loppui yli 20 vuotta sitten, jolloin tunnustetusti uskottavasta puolustuksesta tuli paljon, paljon kalliimpi. Nyt vuonna 2014 olemme tulossa pisteeseen, jossa rahat eivät enää riitä. Siksi edessämme on puolustusuudistus. Uskottava puolustusratkaisu vaatii joko

1. lisää rahaa kehyksiin tai
2. turvatakuiden etsimistä.

Kevytmaitoa ei ole hyllyssä.