Liekeissä, osa 1 (Nato-keskustelu)

Kuva, jossa Naton tunnus edustalla ja Suomen lippu taustalla
Kuva: Yle.

Ukrainan kriisi on pannut vauhtia suomalaiseen Nato-keskusteluun. Myös suomenruotsalainen keskustelu sai vauhtia Ylen ”Obs debatt” -ohjelmassa torstaina maaliskuun 7. päivänä. Ohjelmassa olivat mukana Markus Lyra, Michael Moberg ja Jan Koskimies. 30 minuutin ohjelma kannattaa katsoa jo pelkästään ruotsin kielen oppimisen takia. Kiinnostavin Nato-keskustelu käytäneen nimittäin kevään ja kesän aikana Ruotsissa.

Skärmdump från Yle Arenan
Linkki: Obs debatt.

Natosta puhuttaessa on pakko avata metakeskustelulla, eli keskustella keskustelusta. Aiemmin tämä oli ainoa salonkikelpoinen tapa keskustella Natosta leimautumatta ”natottajaksi” tai YYA-jäänteeksi. Mielestäni Nato-keskustelu Suomessa on kehittynyt isoin harppauksin ja on osin jopa syvällisempää kuin Ruotsissa. Ulkoministeriö, puolustusministeriö ja Maanpuolustuskorkeakoulu ovat tuottaneet selvityksiä[1, 2, 3jäsenyyden vaikutuksista. Myös poliittinen mielipideilmasto on muuttunut jonkin verran kokoomuksen ollessa avoimesti Naton kannalla ja muutaman muun puolueen suostuessa nykyään edes keskustelemaan Natosta. Kehitys kulkee oikeaan suuntaan, so. avoimeen ja järkevään argumentointiin perustuvaan keskusteluun jäsenyydestä ja sen vaihtoehdoista, lähtökohtana valtakunnan turvallisuus.

Tämän huomioiden, väitän kuitenkin keskustelussa esiintyvän tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Olen aiemmin kirjoittanut tiestä Naton jäseneksi ja tämä lyhyt selvitykseni on toistamisen arvoinen:

Tie Nato-jäsenyyten kulkee rauhankumppanuuden (PfP), erityisen kumppanuuden kehittämissuunnitelman (IPAP), neuvottelujen (intensified dialogue) ja jäsenhakemuksen (Membership Action Plan, MAP) kautta. Nato vaatii että jäsenyydellä on kansan ja suurimpien poliittisten puolueiden tuki. Kansanäänestystä ei Nato vaadi[;] Albania, Kroatia ja Puola menivät Natoon ilman kansanäänestystä. Kaikilla oli aikanaan kuitenkin merkittävä turvallisuusvaje paikattavana ja edessään ovi, joka oli sulkeutumassa. Nämä maat pääsivät sisään nopeutetulla aikataululla.

Viimeaikaisessa keskustelussa Zbigniew Brzezinskin mielipide suomalaisesta mallista hyvänä valintana Ukrainalle on pantu merkille.

The US could and should convey clearly to Mr Putin that it is prepared to use its influence to make certain that a truly independent and territorially undivided Ukraine pursues policies towards Russia similar to those so effectively practised by Finland: mutually respectful neighbours, wide-ranging economic relations both with Russia and the EU, but no participation in any military alliance viewed by Moscow as directed at itself – while also expanding its European connectivity. In brief, the Finnish model as the ideal example for Ukraine, and the EU, and Russia.

”Russia needs to be offered a ‘Finland option’ for Ukraine”, Financial Times, 22. helmikuuta 2014.

Tätä on tulkittu niin, että Nato-optio meni ja ovi pamahti kiinni. Osa totta — pikatietä Natoon ei nyt ole, koska silloin

  1. antaisimme signaalin turvallisuusvajeesta ja
  2. vaikeuttaisimme osaltamme ratkaisun löytämistä Ukrainan konfliktiin.

Ensimmäiseen tuskin haluamme suvereenina valtiona ryhtyä ja jälkimmäinenkään ei vastaa pyrkimyksiämme aktiivisesti edistää rauhaa ja vuoropuhelua Euroopassa ja maailmalla. Olemme siis itse valinneet jatkaa aidalla istumista.

Sitä vastoin mikään ei estä itsenäistä Suomen tasavaltaa normaalissa järjestyksessä jättämästä jäsenhakemusta tai seuraavassa selonteossa ilmaisemasta aikeensa aloittaa jäsenneuvottelut hallituskaudella. Tämäkin olisi tietysti selvä signaali, joka ei menisi Venäjältä ohi. Sen seurauksena välit kiristyisivät. Kaikille lienee selvää että Venäjä lähtökohtaisesti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja käyttää sen estämiseksi painostusta, joka ei välttämättä rajoitu ainoastaan diplomaattisiin ja taloudellisiin keinoihin.

Tässä suhteessa keskustelu kaipaa perspektiiviä. Nato-jäsenyys ei ole hakemuksen tiputtamista postiluukkuun ja vastauksen saamista viikkoa myöhemmin. Kyseessä on pitkä prosessi, jota Venäjä koko ajan koettelisi. Lisäturvan hakemisella on siis hintansa. Lisäturvalla tarkoitan tietysti Naton perussopimuksen artiklaa 5:

”Sopimusosapuolten mukaan aseellinen hyökkäys yhtä tai useampaa sopimusosapuolta kohtaan tullaan
käsittämään hyökkäykseksi kaikkia kohtaan ja tällaisen hyökkäyksen tapahtuessa ne sitoutuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan itsenäiseen tai yhteiseen itsepuolustukseen oikeuttavan 51. artiklan mukaisesti avustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimusosapuolta tai sopimusosapuolia, ryhtymällä yksin ja yhteistoiminnassa muiden sopimusosapuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin, myös aseellisiin, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi.”

Artikla 5 on puolustusliiton perusta. Keskustelussa esiintyneet väitteet siitä, että kukaan ei tulisi avuksemme vaikka olisimme jäseniä, viittaavat lähinnä kansainvälisen politiikan heikkoon tuntemukseen; jos esimerkiksi Yhdysvallat epäröisi toimia toisen jäsenmaan joutuesssa hyökkäyksen kohteeksi, merkitsisi tämä Yhdysvaltain kansainvälisen vaikutusvallan perustana olevan järjestelmän täydellistä ja silmänräpäyksellistä romahtamista.

Puola vetosi maaliskuun alussa Naton perussopimuksen neljänteen artiklaan, jonka mukaan kuka tahansa liittolainen voi pyytää milloin tahansa neuvotteluja, jos se uskoo alueellisen integriteettinsä, poliittisen itsenäisyytensä tai turvallisuutensa olevan uhattuna. Tämä johti kaikkien jäsenmaiden konsultaatioihin maaliskuun 2. päivänä. Tämä oli neljäs kerta kun vastaavaa on tapahtunut sitten Naton perustamisen.

On merkillistä, että näiden mekanismien merkitys ei avaudu suomalaisille — kylmän sodan politiikkamme tavoitteena oli kaikin keinoin välttää tilanne, jossa Moskova kutsuisi Suomen YYA-sopimuksen 2. artiklan mukaisiin konsultaatioihin. Yksi siistimpi ratkaisu tähän oli luoda Neuvostoliiton tunnustama uskottava ja itsenäinen puolustus, johon voitiin vedota.

70- ja 80-lukujen puolustuksemme välineellinen arvo oli paljon sen kyvykkyyttä suurempi. Silloin oli myös Neuvostoliiton intressien mukaista tukea suomalaista narratiivia uskottavasta puolustuksesta. Tämä tilanne loppui yli 20 vuotta sitten, jolloin tunnustetusti uskottavasta puolustuksesta tuli paljon, paljon kalliimpi. Nyt vuonna 2014 olemme tulossa pisteeseen, jossa rahat eivät enää riitä. Siksi edessämme on puolustusuudistus. Uskottava puolustusratkaisu vaatii joko

  1. lisää rahaa kehyksiin tai
  2. turvatakuiden etsimistä.

Kevytmaitoa ei ole hyllyssä.

Annonser

11 reaktioner på ”Liekeissä, osa 1 (Nato-keskustelu)

  1. Kiitos kommentista Arto! Krim meni Moskovan shakkimestarille ja seuraavaa mietitään. Kirjoitan lisää aiheesta (Nato-keskustelu) huomisen kuluessa.

    Gilla

  2. Kiitos vinkistä! Huomasin ja aion kirjoittaa asiasta muutaman rivin, mutta tärkeimmät asiat ensin. Tärkeimpiä aiheitakin löytyy kuin tämä kuolleena syntynyt torso.

    Gilla

  3. Esimerkiksi Suomen asejärjestelmiä uusittaessa ja/tai päivityksiä tehdessä, olen jossain aiemmin kirjoittanut kuinka tärkeää on huomioon ottamaan mahdolliset liittoutumis yhtäläisyydet (eri) järjestelmiin…Termi “plug and play” on hyvä kuvaus toimintatavasta. Se jättää kuitenkin sen edes pienen eron liitoutumisen/liitoutumattomuuden väliin. Vaikkakin ne uudet olisi NATO-yhteensopivat on se kuitenkin luultavampi vaihtoehto kuin vastaava esim. Venäjän käyttämä järjestelmä. Samoin yhteisoperaatiot, tapa toimia kriisin/kriisinhallinnassa (GOP/FINGOP) on käsittääkseni Natolla lähempi tapa toimia. Luulen.
    Ukrainan kriisin vaikutus heijastuu väistämättä Suomen suhtautumiseen Venäjään ja myös Natoon. En käsitä esim SDP:n varapuh.joht. Eero Vainion lausuntoa Winter Afternoon -seminaarissa että ” Ukrainan tapahtumat eivät muuta oikeastaan mitään” Totta helkkarissa
    muuttavat ja tulevat vielä kriisin ollessa akuutti muuttamaan lisää. Yhä useamman suomalaisen mielessä Ukrainan tapahtumat vaikuttavat myönteisempää suhtautumista Natoon. Ja pahaa pelkään ettei Ukraina/Krim kriisi ole vielä nähnyt sitä pahinta, ikävä kyllä. Venäjä ottaa Krimin itselleen joko hyvällä tai pahalla, mutta ottaa kuitenkin.
    Ja kenen vuoro on olla seuraava ?

    Gilla

  4. Terve JAmes,
    Jälleen erinomainen kirjoitus! Pitää harrastaa vähän ruotsia näköjään muiden luentojen kuuntelun lomassa!
    Mutta asiaan,
    Koska Kauko-Itä imee yhä enemmän USAn resursseja, ja USAta tuskin huvittaa uhrata yhtä sukupolveaan Euroopassa, varsinkin kun varsinaiset Eurooppalaiset eivät “tee mitään”. USA on kehottanut muita NATO jäseniä pitämään yllä puolustustaan, mitä nämä eivät ole tehneet. En usko että ainakaan niin suurta määrää apua Atlantin yli saadaan kun tänne ehkä haluttaisiin. Olen varma että USA mielellään myy “huonoa ja ylihintaista” F-35 hävittäjää Euroopan täyteen samoinkuin muutakin alan hardwarea, mutta en näe että heillä olisi kiinnostusta nostaa vahvuuksiaan enää Euroopassa. USA tajuaa kyllä että jos EUsta tulee liittovaltio, se on suora kilpailija maailman resursseita USAn kanssa, Tämä tuskin johtaa ampumasotiin, mutta johtaa varmasti “välimies”sotiin (proxysotahan ei ole kumpaakaan kotimaista).
    Tietenkin NATOn puitteissa PITÄISI tukea muita liittolaisia, mutta USA ei ole aivan turhantarkka eri paperin painoarvolle historiallisesti. Esimerkkinä vaikkapa Gruusian itsenäisyyden takaus 1920 luvulla. Mistä sitten ei pidetty kiinni. USAlla ei ole, ellei sotaan valmistautumisen aika ole pitkä, riittävästi joukkoja toimimaan monissa paikoissa maapallolla yhtä aikaa. Surrilla valtioilla on mahdollisuus aina vetäytyä sopimuksistaan, jos niiden toteuttaminen ei juuri sillähetkellä ole mahdollista. Ranska ja Brittania kyllä julistivat Puolan takia Saksalle sodan, mutta paljonpa se puolalaisia auttoi. Samoin lupaus avusta Suomelle oli vain tekosyy aloittaa sotatoimet Ruotsia vastaan Kiirunassa.
    Itsekin pohdiskelin lomaviikolla asiaa, ja totesin että NATOn apun ei voi luottaa, mutta onhan edes se alennus kiva olla olemassa kun aseita ostelee. Ties millaiset bonukset niistä loppupeleissä saa.

    Gilla

  5. ” Keskustelussa esiintyneet väitteet siitä, että kukaan ei tulisi avuksemme vaikka olisimme jäseniä, viittaavat lähinnä kansainvälisen politiikan heikkoon tuntemukseen; jos esimerkiksi Yhdysvallat epäröisi toimia toisen jäsenmaan joutuesssa hyökkäyksen kohteeksi, merkitsisi tämä Yhdysvaltain kansainvälisen vaikutusvallan perustana olevan järjestelmän täydellistä ja silmänräpäyksellistä romahtamista.”
    No tulee mieleen vaikka vuosi 1975 jolloin Yhdysvallat kylmästi hylkäsi liittolaisensa. Tämä siitä huolimatta, että nimiä löytyi kahdesta paperista mm. liittolaisuusopimuksesta sekä rauhansopimuksesta.
    Yhdysvallat oli vain kaksi vuotta aikaisemmin tulla E-Vietnamin avuksi jos Pohjois-Vietnam rikkoo rauhansopimusta ja lähettää joukkojaan E-Vietnamiin. Ei tullut…
    Kerrrottakoon, että 80-luvulla Naton L-Saksaan sijoitetut joukot oli “limitetty” niin, että lähes kaikki liittolaiset joutuisivat pakostikkin sotatoimien kohteeksi, jos Neuvostoliitto hyökyisi rajan yli. Miksi moiseen järjestelyyn täytyi turvautua jos “iso viitonen” on lähes kymmeneen käskyyn verrattava pykälä???

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s