Syventyminen Venäjään, osa 3

Ote alustuksesta Reserviupseerikurssille 89,
Turun upseerikerholla, 12.toukokuuta 2015.

Pieni vihreä mies.
Pieni vihreä mies.

Tausta

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi 25. joulukuuta 2014 uudistetun Venäjän sotilasdoktriinin, joka korvasi helmikuussa 2010 presidentti Medvedevin virkakaudella hyväksytyn doktriinin. Päivitetyn sotilasdoktriinin valmistelutyö oli perin nopea, vain muutaman kuukauden pituinen, ja sen suuret linjat ovatkin pääpiirteissään ennallaan.

Venäjän sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Siinä määritellään Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen sanasto, jolla maan turvallisuusympäristön muutosta, sen ilmiöitä ja niiden syy-seuraussuhteita kuvataan.

Sotilasdoktriinin päivitys kertoo Venäjän kehittyneestä sotilaallisesta suorituskyvystä. Taustalla on paitsi ajankohtainen Ukrainan konflikti, myös vuonna 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen alkanut prosessi, jonka jälkeen Venäjän asevoimat ja puolustusteollisuus ovat olleet järjestelmällisen kehitystyön kohteena. Käynnissä oleva Ukrainan sota on selvästi vaikuttanut siihen, miten ulkoisen ja ennen kaikkea sisäisen turvallisuuden uhat doktriinissa määritellään.

Venäjän sotilasdoktriinit vuosilta 1993, 2000, 2010 ja 2014 ovat kaikki julkisia asiakirjoja, toisin kuin Neuvostoliiton sotilasdoktriinit, joista julkisuuteen tuotiin tietoa valikoidusti.

Ymmärtääksemme Venäjän sotilasdoktriineja, strategisia ohjausasiakirjoja ja valtionjohdon toimia voimme tarkastella kylmän sodan päättymisen jälkeistä Venäjää kolme periodin perspektiivin kautta.

Realistinen ja reformistinen Venäjä

Ensimmäinen on realismin aikakausi, jossa Neuvostoliiton romahtamisen tuloksena syntyi valtapoliittisesti toimintakyvytön Venäjä, jolla oli korruptoituneet asevoimat. Tämä ”realistinen Venäjä” toteutti puolustuksellista doktriinia, jonka tavoitteena oli säilyttää se vähä mitä suurvallasta oli jäljellä ja estää hajoamisen jatkuminen.
Venäjä nojasi voimakkaasti kansainvälisen oikeuden normeihin ja kansainvälisen turvallisuuden rakenteisiin, sekä haki yhteistyötä ja tasavertaista dialogia lännen kanssa.

Venäjä pyrkii kohti taloudellista uudistumista sekä järjestäytyneitä ja demokraattisia yhteiskunnallisia
oloja … Venäjä etsii rooliaan kansainvälis- ja turvallisuuspoliittisena vaikuttajana.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka . VNS 2/2001 vp.

Kun suurimpana huolena ennen syyskuun 11. päivän terroritekoja oli Venäjän ydinaseiden tai ydinasemateriaalin joutuminen vääriin käsiin, toivotettiin 2000-luvun realistinen ja reformistinen Venäjä tervetulleeksi lähes kaikkialle. Vuodesta 2002 myös Naton pöytään. Nato-Venäjä -neuvosto perustettiin vuonna 2002.

Suurvalta-aseman takaisinvaltaus

Vuonna 2007 alkoi periodi, josta käytän nimeä ”takaisinvaltaus”. Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla.

Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.
Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.

Vuoteen 2009 mennessä Venäjä oli modernisoinut suuria osia Itämeren amfibiojoukoistaan ja osoitti sen selvästi Zapad 2009 –harjoituksessa Kaliningradissa.

Selvin merkki takaisinvaltauksesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä. Georgian sota selitettiin kuitenkin poikkeamana venäläisessä politiikassa.

Revansistinen ja revisionistinen Venäjä

Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla ja pitivät korruptioon sekaantuneet sotilaat poissa pahanteosta.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 37 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä.

Johtopäätös

Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Uusi doktriini

Sotilasdoktriini kuvaa lähtökohtaisesti aina maailmanpolitiikan nykytilaa. Uudessa doktriinissa muutos on merkittävä.

Nykyiselle tilannekehitykselle maailmassa on tyypillistä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Verrattuna 2010 vuoden doktriiniin nykyinen sotilasdoktriini päätyy siis päinvastaiseen johtopäätökseen koskien maailmanpolitiikan suuria linjoja — kilpailu ja jännitys eivät vähene, vaan ne lisääntyvät ja ovat luonteeltaan ideologisia arvomaailmojen kamppailuja.

Sotilasdoktriini ohjaa asevoimien kehitystä pitkällä aikavälillä. Venäjän uudessa doktriinissa on verrattuna 2010 vuoden doktriiniin tuotu selkeämmin esille ns. kuudennen sukupolven sodankäynti, jossa ”pääosassa ei ole ydinase eikä elävä voima vaan tavanomaiset täsmäaseet”. Kontaktittoman ja verkostoituneen sodankäynnin (bezkontaktnye i setevye voiny) tärkein tavoite on ”ilman kontaktia viholliseen tuhota sen taloudellinen ja sotilaallinen potentiaali miltä etäisyydeltä tahansa”. Sotilasdoktriinissa listataan yksityiskohtaisesti kuudennen sukupolven sodankäynnin elementit:

Asejärjestelmien ja kaluston, yliäänisten täsmäaseiden, elektronisen sodankäynnin välineiden, uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden, digitaalisten tiedonkäsittely- ja johtamisjärjestelmien, miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.

Tämä luettelo voidaan nähdä myös puutelistana. Kyseessä ovat ne suorituskyvyt ja järjestelmät, joissa Venäjällä ei ole tällä hetkellä ylivoimaa. Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma tuottaa vuoteen 2020 asti näitä suorituskykyjä vain rajallisesti; pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tällaista ”globaalin iskun konspetia”, johtuen omasta rajallisesta kyvykkyydestään, mutta kehittää itselleen samaa kykyä kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetiolla.

Uudessa sotilasdoktriinissa konfliktia edeltävät uhkat jaotellaan edelleen alempiin vaaroihin ja varsinaisiin uhkiin.

Sotilaallinen vaara (voennaja opasnost) on määritelmällisesti ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa voi tietyissä olosuhteissa syntyä sotilaallinen uhka.” Sotilaallinen vaara on toisin sanoen sotilaallisen uhan esiaste, tai sen lievempi muoto.

Sotilaallinen uhka (voennaja ugroza) puolestaan on ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa osapuolten välille voi syntyä sotilaallinen konflikti, jossa jokin valtio (ryhmä valtioita) tai separatisti- (terroristi-) organisaatiot ovat korkeassa valmiudessa käyttämään asevoimaa (aseellisia pakkokeinoja).”

Sisäiset vaarat, joita vastaan – niiden kehittyessä uhaksi – valmistaudutaan käyttämään asevoimia tai muita turvallisuusviranomaisia ja elimiä, ovat:

Terroristiorganisaatioiden ja yksittäisten henkilöiden toiminta, joka on suunnattu horjuttamaan Venäjän federaation suvereniteettia tai loukkaamaan Venäjän federaation yhtenäisyyttä ja alueellista kokonaisuutta.

Vaikuttaminen väestöön, erityisesti maan nuorisoon informaatiolla, jonka tavoitteena on horjuttaa isänmaan suojaamiseen liittyviä historiallisia, henkisiä ja patrioottisia traditioita.

Kansallisuuksien välisten ja sosiaalisten jännitteiden ja ääriliikkeiden provosointi, etnisen ja uskonnollisen vihan ja vihamielisyyden synnyttäminen.

Sisäisten vaarojen torjumiseksi Venäjällä on tehty lainsäädäntöön muutoksia tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi.

Suurin Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.
Suuren Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.

Ulkoisissa uhkissa merkittävin muutos on Venäjän lähialueilla pidettävien sotaharjoitusten muuttuminen uhkaksi riippumatta niiden luonteesta. Vuoden 2010 doktriinissa vaatimuksena uhkaksi muodostumisesta oli sotaharjoitusten ”provokatiivinen luonne.”

Merkittävä vaara on myös informaatiovaikuttaminen, josta sodan erityispiirteiden kuvauksessa eritellään seuraavasti:

On havaittavissa, että sotilaalliset vaarat ja uhat ovat siirtymässä myös informaatiotilaan ja Venäjän federaation sisälle. Tähän liittyen, vaikka Venäjän federaatioon kohdistuvan suursodan todennäköisyys on pienentynyt, Venäjään kohdistuvat sotilaalliset vaarat ovat vahvistumassa.

Suorat vaikutukset tästä ovat patrioottista kasvatusta säätelevä lainsäädäntö ja venäläisille vieraaksi koettua kulttuuria ja elintapoja rajoittava lainsäädäntö.

Johtopäätös

Venäjän asevoimat vastaavat nykytilassaan viimeinkin sotilasdoktriinissa esitettyä käyttökelpoista työkalua, soiva peli, siis. Venäjän asevoimia voidaan käyttää välittömänä politiikan jatkeena kaikissa niissä tilanteissa, joita doktriinissa on lueteltu. Doktriini edustaa siten tarkkaa ja ennustettavaa kuvausta asevoimista, niiden kehittämisestä ja käyttöperiaatteista.

Talouden alamäessä ja pakotteiden vaikuttaessa Venäjä on viimeisen viiden vuoden aikana tyhjentänyt kansallisesta vararahastostaan lähes puolet [pitääkseen varustelun käynnissä], ja on jatkuvasti nostanut asevoimien rahoitusta koulun sekä hoito- ja sosiaalipalveluiden kustannuksella. Venäjä varustautuu sekä pienempiin konflikteihin että suursotaan. Molemmat se aikoo päättäväisesti lopettaa heti alkuunsa nopealla ja häikäilemättömällä tavanomaisella voimankäytöllä.

Tätä sotapotentiaalin kasvun ja Suomelle vieraan valtapolitiikan esiinmarssin taustaa vasten tarkasteltuna on ehkä aiheellista kysyä:

Valmistaudutaanko Suomessa Talvisotaan malli Cajanderin rahoituksella?

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Russia, a military strategic and defence economic view

The Russian Federation Armed Forces are transforming from an army of masses to an army of excellence in the next ten years. After this Russia will develop capabilities to conduct modern warfare with power projection and long range strike capabilities. Russia will fuel this reform with all available economic means as it gives the State the tools needed to secure access to diminishing resources in the next four decades.

A ”little green man.” Photo: Unknown, 2014.

Reformist realism

In the post Cold War timeline up until the Ukraine crisis, I find three periods discernible. Firstly, we have the 90s —— following the collapse of the Soviet Union, and resulting in a defunct Russian state. Call it reformist realism. This period following the end of the Cold War was characterized by a defensive Russian military doctrine aiming only to maintain what was left of Russia and discourage breakaway states from further contributing to the dissolution of the Russian Federation. This Russian realism was backed by the United States and Europe, as the remaining nuclear weapons and nuclear materiel of the Soviet Union were considered a threat in any other than adequate Russian control. The sorry state of Russia resulted in a ”diplomacy first” practice relying heavily on the norms of international justice and the international political system. This increased engagement and involvement with the international community, though at times strained – , was warmly welcomed and supported by the European Union and its member states.

A stable, democratic and thriving Russia is of a crucial significance for lasting peace on the continent.

Swedish Govt Defence Proposal 2000

Russia is striving towards an economic reform and an organized and democratic society […] Russia is seeking its role as an actor in international relations and security policy.

Finnish Govt Security and Defence policy white paper, 2001.

The ”reformist Russia” was welcomed as a player aiming for a diplomatic rôle. In 2002 Nato founded the Nato-Russia council, the European Union engaged in several broad development projects and Finland was happy to facilitate, support and participate without reservations.

Cartoon of a Russian bear with a bottle of vodka sitting at the Nato table
Nato and Russia. The Nato-Russia council was founded in 2002. Cf. Wikipedia

Some states made early foresights and drastic conclusions of the state of current affairs and the foreseeable future. Sweden abandoned conscription in 2009.

Foto av svenska soldater som framrycker över fält i grupp.
Soldater Revinge 2013. Foto: Jorchr – Eget arbete (CC BY-SA 3.0). Källa: Wikipedia.

An invasion, aiming to occupy Sweden, does not seem possible over the next ten years, provided that we have a basic defense capability.

Swedish Govt Defence Proposal 2000

Retake

The next period is what I’d like to call the retake. It begun in 2007 with the fielding of strategic systems with initial operational capability. To understand this retake, its slow pace and mixed political signals, we need to look at the huge budget, maintenance, training and unit production deficit of the functionally corrupt Russian Federation Armed Forces.

Military spending as % of GDP for USA, Russia, France, UK, China and Germany.

The decline in the defence budget was reversed in 2007. By that time years of use, wear, tear and disrepair along with nonexistent maintenance had taken its toll on much of the fielded equipment. The first order of things was to modernize the strategic systems vital to Russia’s ability to deter its enemies. The first budget surge brought investments in the most capable strategic systems, such as strategic aviation, ballistic missile air defence, submarines and surface vessels.

Beginning 2007, Russia took up strategic aviation flights with modernized Cold War airframes, such as the Tu-22M Backfire, the Tu-95 Bear and the Tu-160 Blackjack. In 2009 Russia had modernized much of its amphibious and airborne assault capabilities and demonstrated this in the Zapad 2009 exercise.

The clearest sign of the retake was the Georgian war. In Georgia Russia fielded some new and modernized combat systems, e.g. the mobile theater ballistic missile system 9K720 Iskander (SS-26 Stone).

During the retake, Russia kept an appeasing stance towards the West. In the hubris of Russian democratization, the EU fed money to Russian schools, social and health services and allowed the Russian Federation to focus on building military capabilities.

The acme of this hubris was reached in 2010, when US, UK, Polish and French armed forces’ detachments marched in the Victory Day parade on Red Square with German Chancellor Angela Merkel watching the marchpast beside Russian Federation president Dmitriy Medvedev.

Victory Day Parade, 9 May 2010. Moscow.
Victory Day Parade, 9 May 2010. Moscow.

Today at this solemn parade, the soldiers of Russia, the states of the CIS and the anti-Hitler coalition march together […] Only together can we counter present-day threats. Only as good neighbors can we resolve problems of global security in order that the ideals of justice and good triumph in all of the world and that the lives of future generations will be free and happy.

Dmitryi Medvedev, President of the Russian Federation.

The Georgian War was explained and accepted by many as an anomaly in Russian politics.

Today

2013 was the year of drills and exercises, with the scheduled exercises maintaining capabilities and the snap drills testing the readiness of units on all levels. This current period has been labeled by some as an era of Russian ”revanchism” and ”revisionism.” I will hold a bit before assigning a fitting label.

In July 2013, the president of the Russian Federation ordered a surprise readiness drill that was the largest military exercise in 37 years, involving 160 000 troops from all over Russia on exercise in the Eastern Military District. These Russian snap drills have one chief purpose. It is to verify that the Armed Forces are at the prescribed level of readiness for combat utilization. Russia intends to build and maintain an readily applicable instrument of conventional warfare.

Victory Day Parade in Moscow, 9 May 2014.
Victory Day Parade in Moscow, 9 May 2014.

The Soviet people’s iron will, fearlessness and steadfast courage saved Europe from enslavement.

Vladimir Putin, President of the Russian Federation

The future

The cost of this military build-up is huge. This year Russia spends almost 65 billion US dollars on defence. The increase from last year is more than 20 percent. While only making up a reasonable less than 4 % of GDP this amounts to over 20 percent of state spending. Another 17 percent is spent on national security and law enforcement, totaling a security spending of 37 %.

The Armed Forces modernization programme totals 723 billion USD in the next ten years. This amount has been increased each year since 2012.

Spending on education, social care and healthcare has fallen.

The Russian purpose of the military power build-up becomes clear when applying a geoeconomic view.In the short and long terms Ukraine is about control, access and trade. This holds true for all CIS states and their neighbours — aligned or non-aligned alike. In the medium-term Russia needs to be able to assert itself in two or more geographically distinct theatres – the West, i.e. Europe and parts of the Middle east – and in the East with China and the United States as opposing players.

As the climate change opens up the Arctic for transit and exploitation, Russia intends to assume control of those lines of communication and natural resources.

These ambitions set the need for an ability to pursue a new type of contacless warfare with drones and networked strike, command and control capabilities. The current modernization programme only enhances ”traditional” conventional capabilities. During the next decade Russia will begin a new cycle of modernization that will be even more costly.

The outlook for the cornerstones of a democratic, safe and secure society – education, social care and healthcare – is grim.

//James


Needless to say, all things expressed above represent my personal views.

Satu Maan Isästä

På svenska: Sagan om den Starke Mannen

Maan Isän työpöytä

Olipa kerran, koivun ja tähden maassa, Presidentti, Maan Isä. Tai ehkä on vieläkin, koivun ja punatähden maassa.

Hänen talossaan ei ääntä koroteta. Katto on siellä korkealla ja seinäpaneelit tummia. Ovenvartijalla on solmio kaulassaan, ja vierailijoita kehotetaan jo eteisessä panemaan suojat kenkiinsä. Onhan kaikki säilytettävä jälkipolville. Täältä Maan Isä hallitsi valtakuntaansa neljännesvuosisadan ajan.

Presidentti ei juuri viihtynyt linnassaan muurin takana, pääkaupungin keskellä. Jo tsaarien aikana rakennettuun päämajaansa hän matkasi vain silloin tällöin. Enimmäkseen hän käytti valtaansa täältä, syrjässä kaupungin humusta, valtavan kirjoituspöytänsä takaa, vihreän lukulamppunsa ja erikoisvalmisteisen puhelimensa äärestä. Hyllylle kirjoituspöydän taakse Presidentti oli käskenyt panna esille mahtavan vihreän maljakon, jota komistaa kuva Kremlin torneista. Maljakon oli Presidentti saanut lahjaksi 60-vuotispäivänään. […]

(Lue koko tarina Kalle Kniivilän blogissa)

Ukraina ja Venäjä: Pakotteista pelotteeseen – tai sotaan

Vieraskynä 7.8.2014, Aleksi Roinila.

Aleksi RoinilaMikäli Eurooppa ja Yhdysvallat eivät onnistu riittävän pelotteen luomisessa Putinin pysäyttämiseksi seuraavien tuntien tai vuorokausien kuluessa, on seurauksena todennäköisesti Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan ja Itä-Ukrainan sekä Krimin niemimaan pysyväksi jäävä venäläismiehitys, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.

Vladimir Putin. Photo: AFP/AFP/Getty Images
Vladimir Putin. Kuva: AFP/AFP/Getty Images

Venäjä valmistelee parhaillaan Itä-Ukrainan valtausta ja miehitystä. Se on keskittänyt Ukrainan vastaiselle rajalleen kymmeniä tuhansia sotilaita, joista osalla on jo pitkään ollut ”rauhanturvajoukkojen” tunnukset univormuissaan ja panssariajoneuvoissaan. Venäjä pyrkiikin oikeuttamaan hyökkäyksensä Ukrainaan matkimalla Kosovon sodan luomaa ennakkotapausta: Se vetoaa osin keksittyyn ja osin itsensä aiheuttamaan humanitääriseen kriisiin, pyytää YK:n turvallisuusneuvostolta valtakirjaa ”humanitääriselle interventiolle”, ja sitä saamatta lopulta hyökkää maahan ”rauhanturvajoukoillaan” ilman YK:n valtuutusta. Näistä ensimmäinen ja toinen vaihe ovat jo toteutusvaiheessa; YK:n turvallisuusneuvoston Venäjä kutsui koolle eilen. Kolmas vaihe – avoin sota Ukrainan asevoimia vastaan – voi alkaa tuntien, päivien tai viikkojen sisällä riippuen siitä, miten Venäjän omat sotilaalliset, poliittiset ja propagandavalmistelut etenevät ja kuinka sotilaallinen tilanne Itä-Ukrainassa Venäjän varjoarmeijana toimivien separatistijoukkojen ja Ukrainan asevoimien välillä kehittyy.

Todellisuudessa Kosovon ennakkotapauksen soveltamiselle Ukrainassa ei ole minkäänlaisia perusteita. Toisin kuin Kosovossa, jossa Slobodan Milosevicin johtama Serbia yritti väkivalloin murskata maan albaaniväestön itsehallintopyrkimykset, ei Ukrainassa ole muuta humanitääristä kriisiä eikä muuta väestöryhmien välistä väkivaltaa kuin Venäjän itsensä aloittama ja johtama varjosota maan laillista hallintoa vastaan. Ja toisin kuin Kosovossa, jossa Naton Allied Force ja Kosovo Force -operaatioilla oli kansainvälisen yhteisön laaja tuki – myös Natoon kuulumattomilta mailta kuten Suomelta ja Ruotsilta – ei Venäjän interventiota Ukrainaan ole toistaiseksi tukenut mikään muu YK:n jäsenvaltio kuin Venäjä itse.

Venäjää sodan aiheuttamat siviiliuhrit eivät tunnu häiritsevän

Totta on, että ukrainalaisia siviilejä on kuollut ja haavoittunut Ukrainan asevoimien ja separatistien ristitulessa, kun venäläisseparatistien vastarinta on kiihtynyt Venäjän aseistettua asejoukkoja muun muassa ilmatorjuntaohjuksin ja raketinheittimin. Venäjä on myös itse ampunut tykistöllään rajan yli Ukrainaan separatisteja vastaan taistelevien ukrainalaisjoukkojen asemiin. Näihin iskuihin Ukrainan asevoimat ovat joutuneet vastaamaan ilmaiskuin ja raketinheittimin – sen enempää Ukrainan heikossa kunnossa olevilla asevoimilla kuin separatisteillakaan ei ole käytössään Yhdysvaltojen viimeaikaisista sodista tuttuja satelliittiohjattuja täsmäaseita, joilla asutuskeskuksissa ja niiden lähettyvillä taistelevia separatisteja vastaan olisi mahdollista iskeä tarkasti ilman suurten oheisvahinkojen riskiä.

Niin Venäjä kuin separatistitkin tietävät tämän. Venäjää sodan aiheuttamat siviiliuhrit eivät tunnu häiritsevän edes silloin, kun se aiheuttaa niitä suoraan omalla toiminnallaan – kuten Malaysia Airlinesin reittilennon alasampumisessa kolme viikkoa sitten. Jos Venäjä propagandansa mukaisesti välittäisi siviilien suojelemisesta, se olisi viimeistään Malaysia Airlinesin matkustajakoneen tuhoamisen jälkeen vetänyt tukensa separatisteilta ja pyrkinyt yhdessä Ukrainan hallinnon ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kanssa palauttamaan järjestyksen Donetskin ja Luhanskin sotatoimialueille. Venäjän reaktio on kuitenkin toistaiseksi ollut täysin päinvastainen: Putinin hallinto on lisännyt niin materiaalista kuin suoraa aseellista tukeaan separatisteille MH17:n alasampumisen jälkeen.

Venäjä on onnistunut luomaan Ukrainaan osin kuvitellun ja osin todellisen humanitäärisen kriisin

Venäjän siviiliuhreista piittaamattomuuden ei kuitenkaan pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä: Venäjän täydellinen välinpitämättömyys Itä-Ukrainan väestön kärsimyksiä kohtaan on täysin johdonmukaista jatkoa maan Moldovassa, Tshetsheniassa ja Georgiassa käymille sodille sekä sen omaa väestöään vastaan suuntaamille ja alati kiihtyville sortotoimille. Venäjä on sekä Itä-Ukrainassa masinoimallaan varjosodalla että jo ennen Krimin miehitystä alkaneella propagandallaan pyrkinyt aktiivisesti luomaan Ukrainaan humanitääristä kriisiä ja väestöryhmien väkivaltaista vastakkainasettelua. Sen tavoitteena on todennäköisesti alusta pitäen ollut joko oikeuttaa mahdollinen myöhempi suora sotilaallinen interventio tai luoda tilanne, jossa Venäjä voi neuvotteluteitse turvata sekä vaikutusvaltansa Itä-Ukrainassa että pakottaa Ukrainan tunnustamaan Krimin niemimaan liittämisen Venäjään vastineeksi rauhasta Itä-Ukrainassa. Venäjä ei todennäköisesti pyri Itä-Ukrainan alueiden liittämiseen Venäjään Krimin niemimaan tavoin; Sille on todennäköisesti edullisempaa, että alueet saavat ”autonomian” tai että ne muutoin irtaantuvat Kiovan keskushallinnosta, muuttuen pysyvästi joko venäläisjoukkojen – ”rauhanturvaajien” – miehittämiksi tai muutoin Venäjän hallitsemiksi Kremlin vasallialueiksi Georgian Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä Moldovan Transnistrian tavoin. Mikäli Venäjä ei saa Ukrainaa ja länsivaltoja taipumaan haluamaansa lopulliseen neuvottelutulokseen, riittää sille todennäköisesti myös konfliktin ’jäädyttäminen’, miehitysjoukoilla tai ilman; Mikä tahansa näistä lopputuloksista takaa, ettei Ukraina kykene toiminaan itsenäisenä ja suvereenina valtiona ja siten uhmaamaan Venäjän etupiiriajattelua lähentymällä liiaksi Euroopan unionia tai Natoa.

Putin on todennäköisesti toivonut, että maan tavoitteet Itä-Ukrainassa olisi mahdollista saavuttaa ilman Venäjän asevoimien avointa hyökkäystä Ukrainaan. Venäjä kuitenkin yliarvioi Ukrainan venäjänkielisen väestön halukkuuden nousta kapinaan venäläisseparatistien johtamina ja aliarvioi Ukrainan asevoimien taistelumoraalin ja iskukyvyn. Kuolonkorinoissaan jo viikkoja olleen strategian viimeinenkin mahdollisuus onnistua tuhoutui viimeistään MH17:n mukana. Siitä huolimatta Venäjän ja Putinin tavoitteet ovat vielä kaikkea muuta kuin tavoittamattomissa. Venäjä on onnistunut ainakin omien kansalaistensa silmissä luomaan Ukrainaan osin kuvitellun ja osin todellisen humanitäärisen kriisin, jonka turvin se voi esittää sekä Kosovon esimerkkiin että YK:n hyväksymään suojeluvastuun periaatteeseen nojaten, että sen hyökkäys Ukrainaan on ”humanitäärinen interventio” maan venäjänkielisen väestön ”pelastamiseksi”. Samalla operaatio palvelisi Putinin rummuttamaa kansalliskiihkoista ja länsivastaista propagandaa ’sudeettivenäläisten’ suojelemisesta Äiti-Venäjän rajojen ulkopuolella. Ellei Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen onnistu pysäyttää Putinia tarpeeksi kovalla ja ennakkoon tarpeeksi selvällä taloudellisella tai sotilaallisella pelotteella, saa Putin Ukrainasta todennäköisesti propagandavoiton, joka kalpenee ainoastaan Hitlerin vallan lopullisesti sinetöineelle Münchenin sopimukselle ja Tšekkoslovakian sudeettialueiden miehitykselle vuonna 1938. Sen jälkeen Putinia ei enää talouspakotteilla pysäytetä.

Vaihtoehdoiksi lännelle jää joko tilanteen hyväksyminen, sotilaallinen interventio, tai kauppasota Venäjää vastaan

Euroopan unionilla ja Yhdysvalloilla on kuitenkin vielä mahdollisuus estää Ukrainan sodan eskaloituminen ja välttää sotilaalliseen voimankäyttöön turvautuminen, mikäli ne toimivat riittävän nopeasti ja päättäväisesti. Venäjän talouteen iskevät pakotteet hillitsevät Putinia ainoastaan, mikäli niistä tehdään rangaistusmuodon sijaan pelote. Ydinasepelotteen tavoin myös talouspakotteisiin perustuva pelote on tehokas ainoastaan, mikäli pakotteiden sisältö on ennakkoon tiedossa, niiden vaikutus tarpeeksi välitön ja voimakas, ja ne astuvat voimaan automaattisesti Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Toimiakseen pelotteena pakotteiden on käytävä toteutuessaan Venäjälle niin kalliiksi, ettei Putinin lähipiiri voi edes harkita niiden hyväksymistä. Omissa talousvaikeuksissaan rypevälle Euroopan unionille riittävän kovat pakotteet ovat syystäkin epämieluisa ajatus, mutta niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin on ymmärrettävä, että onnistunut pelote on halvempi kuin mikään tähän mennessä Venäjälle asetettu – ja täysin epäonnistuneeksi osoittautunut – pakoterangaistus; Jälkikäteen rangaistuksenomaisesti asetetut pakotteet eivät aggressiota pysäytä, mutta käyvät niin kohteelleen kuin asettajilleenkin monin verroin onnistunutta pelotetta kalliimmaksi.

Mikäli Eurooppa ja Yhdysvallat eivät onnistu riittävän pelotteen luomisessa Putinin pysäyttämiseksi seuraavien tuntien tai vuorokausien kuluessa, on seurauksena todennäköisesti Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan ja Itä-Ukrainan sekä Krimin niemimaan pysyväksi jäävä venäläismiehitys. Vaihtoehdoiksi lännelle jää joko tilanteen hyväksyminen, sotilaallinen interventio, tai pitkittyvä ja kaikille osapuolille kalliiksi käyvä kauppasota Venäjää vastaan. Kauppasota ei Ukrainan tilannetta kuitenkaan muuta, eikä Putin Ukrainassa onnistuttuaan käännä kelkkaansa ryhtyäkseen rauhanomaiseen ja rakentavaan yhteistyöhön länsimaiden kanssa; Venäjän propagandasodasta länsimaita ja länsimaisia arvoja vastaan on jo tullut itseään ruokkiva ilmiö, joka edellyttää Putinilta uusia toimenpiteitä niin Venäjän sisällä kuin sen rajojen ulkopuolellakin. Ukrainan jälkeen Venäjän tähtäimiin joutuvaa maata voi vain arvuutella, mutta korkeimpaan riskiryhmään Euroopasta kuuluvat vähintään Venäjän etupiiriinsä Ukrainan tavoin laskemat Moldova ja Valko-Venäjä. Uhka koskettaa kuitenkin kaikkia Venäjän rajanaapureita, Suomi mukaan lukien. Valmisteleva propagandasota on jo käynnissä.

//Aleksi Roinila


Tiesithän, että voit seurata Aleksia Twitterissä.