Ukraina ja Venäjä: Pakotteista pelotteeseen – tai sotaan

Vieraskynä 7.8.2014, Aleksi Roinila.

Mikäli Eurooppa ja Yhdysvallat eivät onnistu riittävän pelotteen luomisessa Putinin pysäyttämiseksi seuraavien tuntien tai vuorokausien kuluessa, on seurauksena todennäköisesti Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan ja Itä-Ukrainan sekä Krimin niemimaan pysyväksi jäävä venäläismiehitys, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.

Vladimir Putin. Kuva: AFP/AFP/Getty Images

Venäjä valmistelee parhaillaan Itä-Ukrainan valtausta ja miehitystä. Se on keskittänyt Ukrainan vastaiselle rajalleen kymmeniä tuhansia sotilaita, joista osalla on jo pitkään ollut ”rauhanturvajoukkojen” tunnukset univormuissaan ja panssariajoneuvoissaan. Venäjä pyrkiikin oikeuttamaan hyökkäyksensä Ukrainaan matkimalla Kosovon sodan luomaa ennakkotapausta: Se vetoaa osin keksittyyn ja osin itsensä aiheuttamaan humanitääriseen kriisiin, pyytää YK:n turvallisuusneuvostolta valtakirjaa ”humanitääriselle interventiolle”, ja sitä saamatta lopulta hyökkää maahan ”rauhanturvajoukoillaan” ilman YK:n valtuutusta. Näistä ensimmäinen ja toinen vaihe ovat jo toteutusvaiheessa; YK:n turvallisuusneuvoston Venäjä kutsui koolle eilen. Kolmas vaihe – avoin sota Ukrainan asevoimia vastaan – voi alkaa tuntien, päivien tai viikkojen sisällä riippuen siitä, miten Venäjän omat sotilaalliset, poliittiset ja propagandavalmistelut etenevät ja kuinka sotilaallinen tilanne Itä-Ukrainassa Venäjän varjoarmeijana toimivien separatistijoukkojen ja Ukrainan asevoimien välillä kehittyy.

Todellisuudessa Kosovon ennakkotapauksen soveltamiselle Ukrainassa ei ole minkäänlaisia perusteita. Toisin kuin Kosovossa, jossa Slobodan Milosevicin johtama Serbia yritti väkivalloin murskata maan albaaniväestön itsehallintopyrkimykset, ei Ukrainassa ole muuta humanitääristä kriisiä eikä muuta väestöryhmien välistä väkivaltaa kuin Venäjän itsensä aloittama ja johtama varjosota maan laillista hallintoa vastaan. Ja toisin kuin Kosovossa, jossa Naton Allied Force ja Kosovo Force -operaatioilla oli kansainvälisen yhteisön laaja tuki – myös Natoon kuulumattomilta mailta kuten Suomelta ja Ruotsilta – ei Venäjän interventiota Ukrainaan ole toistaiseksi tukenut mikään muu YK:n jäsenvaltio kuin Venäjä itse.

“Venäjää sodan aiheuttamat siviiliuhrit eivät tunnu häiritsevän

Totta on, että ukrainalaisia siviilejä on kuollut ja haavoittunut Ukrainan asevoimien ja separatistien ristitulessa, kun venäläisseparatistien vastarinta on kiihtynyt Venäjän aseistettua asejoukkoja muun muassa ilmatorjuntaohjuksin ja raketinheittimin. Venäjä on myös itse ampunut tykistöllään rajan yli Ukrainaan separatisteja vastaan taistelevien ukrainalaisjoukkojen asemiin. Näihin iskuihin Ukrainan asevoimat ovat joutuneet vastaamaan ilmaiskuin ja raketinheittimin – sen enempää Ukrainan heikossa kunnossa olevilla asevoimilla kuin separatisteillakaan ei ole käytössään Yhdysvaltojen viimeaikaisista sodista tuttuja satelliittiohjattuja täsmäaseita, joilla asutuskeskuksissa ja niiden lähettyvillä taistelevia separatisteja vastaan olisi mahdollista iskeä tarkasti ilman suurten oheisvahinkojen riskiä.

Niin Venäjä kuin separatistitkin tietävät tämän. Venäjää sodan aiheuttamat siviiliuhrit eivät tunnu häiritsevän edes silloin, kun se aiheuttaa niitä suoraan omalla toiminnallaan – kuten Malaysia Airlinesin reittilennon alasampumisessa kolme viikkoa sitten. Jos Venäjä propagandansa mukaisesti välittäisi siviilien suojelemisesta, se olisi viimeistään Malaysia Airlinesin matkustajakoneen tuhoamisen jälkeen vetänyt tukensa separatisteilta ja pyrkinyt yhdessä Ukrainan hallinnon ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön kanssa palauttamaan järjestyksen Donetskin ja Luhanskin sotatoimialueille. Venäjän reaktio on kuitenkin toistaiseksi ollut täysin päinvastainen: Putinin hallinto on lisännyt niin materiaalista kuin suoraa aseellista tukeaan separatisteille MH17:n alasampumisen jälkeen.

“Venäjä on onnistunut luomaan Ukrainaan osin kuvitellun ja osin todellisen humanitäärisen kriisin

Venäjän siviiliuhreista piittaamattomuuden ei kuitenkaan pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä: Venäjän täydellinen välinpitämättömyys Itä-Ukrainan väestön kärsimyksiä kohtaan on täysin johdonmukaista jatkoa maan Moldovassa, Tshetsheniassa ja Georgiassa käymille sodille sekä sen omaa väestöään vastaan suuntaamille ja alati kiihtyville sortotoimille. Venäjä on sekä Itä-Ukrainassa masinoimallaan varjosodalla että jo ennen Krimin miehitystä alkaneella propagandallaan pyrkinyt aktiivisesti luomaan Ukrainaan humanitääristä kriisiä ja väestöryhmien väkivaltaista vastakkainasettelua. Sen tavoitteena on todennäköisesti alusta pitäen ollut joko oikeuttaa mahdollinen myöhempi suora sotilaallinen interventio tai luoda tilanne, jossa Venäjä voi neuvotteluteitse turvata sekä vaikutusvaltansa Itä-Ukrainassa että pakottaa Ukrainan tunnustamaan Krimin niemimaan liittämisen Venäjään vastineeksi rauhasta Itä-Ukrainassa. Venäjä ei todennäköisesti pyri Itä-Ukrainan alueiden liittämiseen Venäjään Krimin niemimaan tavoin; Sille on todennäköisesti edullisempaa, että alueet saavat ”autonomian” tai että ne muutoin irtaantuvat Kiovan keskushallinnosta, muuttuen pysyvästi joko venäläisjoukkojen – ”rauhanturvaajien” – miehittämiksi tai muutoin Venäjän hallitsemiksi Kremlin vasallialueiksi Georgian Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä Moldovan Transnistrian tavoin. Mikäli Venäjä ei saa Ukrainaa ja länsivaltoja taipumaan haluamaansa lopulliseen neuvottelutulokseen, riittää sille todennäköisesti myös konfliktin ’jäädyttäminen’, miehitysjoukoilla tai ilman; Mikä tahansa näistä lopputuloksista takaa, ettei Ukraina kykene toiminaan itsenäisenä ja suvereenina valtiona ja siten uhmaamaan Venäjän etupiiriajattelua lähentymällä liiaksi Euroopan unionia tai Natoa.

Putin on todennäköisesti toivonut, että maan tavoitteet Itä-Ukrainassa olisi mahdollista saavuttaa ilman Venäjän asevoimien avointa hyökkäystä Ukrainaan. Venäjä kuitenkin yliarvioi Ukrainan venäjänkielisen väestön halukkuuden nousta kapinaan venäläisseparatistien johtamina ja aliarvioi Ukrainan asevoimien taistelumoraalin ja iskukyvyn. Kuolonkorinoissaan jo viikkoja olleen strategian viimeinenkin mahdollisuus onnistua tuhoutui viimeistään MH17:n mukana. Siitä huolimatta Venäjän ja Putinin tavoitteet ovat vielä kaikkea muuta kuin tavoittamattomissa. Venäjä on onnistunut ainakin omien kansalaistensa silmissä luomaan Ukrainaan osin kuvitellun ja osin todellisen humanitäärisen kriisin, jonka turvin se voi esittää sekä Kosovon esimerkkiin että YK:n hyväksymään suojeluvastuun periaatteeseen nojaten, että sen hyökkäys Ukrainaan on ”humanitäärinen interventio” maan venäjänkielisen väestön ”pelastamiseksi”. Samalla operaatio palvelisi Putinin rummuttamaa kansalliskiihkoista ja länsivastaista propagandaa ’sudeettivenäläisten’ suojelemisesta Äiti-Venäjän rajojen ulkopuolella. Ellei Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen onnistu pysäyttää Putinia tarpeeksi kovalla ja ennakkoon tarpeeksi selvällä taloudellisella tai sotilaallisella pelotteella, saa Putin Ukrainasta todennäköisesti propagandavoiton, joka kalpenee ainoastaan Hitlerin vallan lopullisesti sinetöineelle Münchenin sopimukselle ja Tšekkoslovakian sudeettialueiden miehitykselle vuonna 1938. Sen jälkeen Putinia ei enää talouspakotteilla pysäytetä.

“Vaihtoehdoiksi lännelle jää joko tilanteen hyväksyminen, sotilaallinen interventio, tai kauppasota Venäjää vastaan

Euroopan unionilla ja Yhdysvalloilla on kuitenkin vielä mahdollisuus estää Ukrainan sodan eskaloituminen ja välttää sotilaalliseen voimankäyttöön turvautuminen, mikäli ne toimivat riittävän nopeasti ja päättäväisesti. Venäjän talouteen iskevät pakotteet hillitsevät Putinia ainoastaan, mikäli niistä tehdään rangaistusmuodon sijaan pelote. Ydinasepelotteen tavoin myös talouspakotteisiin perustuva pelote on tehokas ainoastaan, mikäli pakotteiden sisältö on ennakkoon tiedossa, niiden vaikutus tarpeeksi välitön ja voimakas, ja ne astuvat voimaan automaattisesti Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Toimiakseen pelotteena pakotteiden on käytävä toteutuessaan Venäjälle niin kalliiksi, ettei Putinin lähipiiri voi edes harkita niiden hyväksymistä. Omissa talousvaikeuksissaan rypevälle Euroopan unionille riittävän kovat pakotteet ovat syystäkin epämieluisa ajatus, mutta niin Euroopan kuin Yhdysvaltojenkin on ymmärrettävä, että onnistunut pelote on halvempi kuin mikään tähän mennessä Venäjälle asetettu – ja täysin epäonnistuneeksi osoittautunut – pakoterangaistus; Jälkikäteen rangaistuksenomaisesti asetetut pakotteet eivät aggressiota pysäytä, mutta käyvät niin kohteelleen kuin asettajilleenkin monin verroin onnistunutta pelotetta kalliimmaksi.

Mikäli Eurooppa ja Yhdysvallat eivät onnistu riittävän pelotteen luomisessa Putinin pysäyttämiseksi seuraavien tuntien tai vuorokausien kuluessa, on seurauksena todennäköisesti Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan ja Itä-Ukrainan sekä Krimin niemimaan pysyväksi jäävä venäläismiehitys. Vaihtoehdoiksi lännelle jää joko tilanteen hyväksyminen, sotilaallinen interventio, tai pitkittyvä ja kaikille osapuolille kalliiksi käyvä kauppasota Venäjää vastaan. Kauppasota ei Ukrainan tilannetta kuitenkaan muuta, eikä Putin Ukrainassa onnistuttuaan käännä kelkkaansa ryhtyäkseen rauhanomaiseen ja rakentavaan yhteistyöhön länsimaiden kanssa; Venäjän propagandasodasta länsimaita ja länsimaisia arvoja vastaan on jo tullut itseään ruokkiva ilmiö, joka edellyttää Putinilta uusia toimenpiteitä niin Venäjän sisällä kuin sen rajojen ulkopuolellakin. Ukrainan jälkeen Venäjän tähtäimiin joutuvaa maata voi vain arvuutella, mutta korkeimpaan riskiryhmään Euroopasta kuuluvat vähintään Venäjän etupiiriinsä Ukrainan tavoin laskemat Moldova ja Valko-Venäjä. Uhka koskettaa kuitenkin kaikkia Venäjän rajanaapureita, Suomi mukaan lukien. Valmisteleva propagandasota on jo käynnissä.

//Aleksi Roinila

---

Tiesithän, että voit seurata Aleksia Twitterissä.