Asedirektiivi haittaa vapaaehtoista maanpuolustusta

Mielipide, 11.12.2015. Manolis Huuki.
Alkup. kirjoitus julkaistu kampanjan sivuilla 3.12.2015.

Aseharrastajien asema Suomessa on uhattuna. Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua. Euroopan unionin esittämä asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle, kirjoittaa Manolis Huuki.

Manolis on kotoisin Keski-Pohjanmaalta ja palvellut varusmiehenä Porin prikaatin valmiusjoukoissa 1. Jääkärikomppaniassa saapumiserässä II/10. Hän on reservin vänrikki ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys Keski-Pohjanmaa, koulutus- ja tukiyksikön (KOTU) kouluttaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ylioppilas, pääaineenaan poliittinen historia.

Euroopan Unionin komissio teki 18.11.2015 esityksen (COM/2015/0751) asedirektiivistä (91/477/EEC) tarkoituksenaan lisätä turvallisuutta Euroopan Unionin alueella tekemällä muutoksia nykyiseen aseomistukseen EU:n jäsenmaissa. On kuitenkin ilmennyt, miten esitetyt muutokset vaikuttaisivat Suomen tapauksessa hyvin laajasti vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestelyihin ja käytännön harjoitteluun, jos esitetty asedirektiivi hyväksytään Euroopan parlamentissa sellaisenaan.

Asedirektiivin muutos aiheuttaisi Suomessa suunnattomia ongelmia reserviläisten vapaaehtoiselle harjoittelulle. Suomessa on yli 21 000 sovellettuun reserviläisammuntaan (SRA) ja tarkkuusammunnan harjoitteluun soveltuvaa puoliautomaattista asetta. Nämä aseet siirtyisivät esitetyn uudistuksen jälkeen nykyiseen sarjatuliaseiden kategoriaan ja sarjatuliaseiden yksityisomistus puolestaan kiellettäisiin kokonaan.

Puoliautomaattisen aseiden siirto tiukempaan lupaluokkaan haittaisi merkittävästi vapaaehtoista maanpuolustuksen harjoittelua, sillä lupien myöntäminen olisi hyvin harvinaista tällaiselle asetyypille. Suomessa sovelletussa reserviläisammunnassa (SRA) ja reserviläisten ampumataitoa ylläpitävissä tarkkuusammunnoissa käytetään yleisesti ulkomuodoltaan Puolustusvoimien rynnäkkökivääreitä muistuttavia puoliautomaattisia aseita, koska ne soveltuvat parhaiten ampumataidon harjoitteluun.

Puolustusvoimat on joutunut säästämään viime hallituskaudella mm. kertausharjoituksista, joten reserviläisten omatoiminen ammunnan harjoittelu on omalta osaltaan kompensoinut kertausharjoitusten vähäistä määrää. Ampumataidon harjoittelu kuuluu yhtenä osana oman sodanajan tehtävien harjoittelua.

Omalta osaltani olen osallistunut aktiivisena reserviläisenä erilaisiin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK RY) tapahtumiin, joissa on ollut sotilaallisia valmiuksia palvelevia koulutusrasteja sekä ampumataidon harjoittelua. Jos asedirektiivi toteutuu sellaisenaan, niin sillä on suuri vaikutus Suomen osaavan reservin koulutustasoon ja välillisesti myös maanpuolustustahtoon.

Huolestuneena kansalaisena olen kuitenkin tuumailujen sijaan päättänyt ryhtyä toimintaan ja ollut yhteydessä moneen poliitikkoon ilmaistakseni huoleni siitä, mitä vaikutuksia suunnitelulla asedirektiivillä olisi Suomen puolustuskyvylle. Juteltuani puhelimessa puolustusministeri Jussi Niinistön kanssa hän totesi, että EU:n sopimukset kieltävät EU:ta puuttumasta yksittäisen jäsenvaltion puolustusratkaisuihin. Niinistö totesi minulle, että yleinen asevelvollisuus ja reservissä tapahtuva toiminta ja ampumaharjoittelu ovat osa Suomen puolustusratkaisua. (toim. huom. ks myös ote puolustusministeri Niinistön puheesta Reserviläsiliiton tilaisuudessa 4.12.2015)

Asedirektiivi kuuluu sisäministerin vastuulle ja Suomi on ilmaissut oman kantansa EU:ssa 20.11.2015 järjestetyssä kokouksessa, jotta Suomi saisi kansallisen varauman tämän asedirektiivin toteutumisen yhteydessä. Henkilökohtaisesti kerään kansalaisadressia asedirektiivin muutoksia kohtaan. Tarkoituksenani on osoittaa yhdessä reserviläisten, ampumaharrastajien sekä metsästäjien tuki sisäministeri Petteri Orpolle hänen puolustaessaan Suomen kantaa EU:n päässä.

//Manolis Huuki

Maanpuolustuksenasialla.fi kampanjapäällikkö, reservin vänrikki.

Seuraa Manolis Huukia Twitterissä ja Maanpuolustuksen asialla -kampanjaa niin Twitterissä kuin myös Facebookissa.

---

Toimittajan kommentti

Muista seurata asian käsittelyä eduskunnassa täältä.

Pidän tärkeänä korostaa, että Suomen ainoa varauma komission esittämään arvioon direktiivistä ja sen muutoksiin on maanpuolustuksellinen. Suomi ei vastusta mitään muita direktiivin muutosesityksen osia, vaan kannattaa niitä. Valtioneuvoston arvio on että direktiivi vaikuttaisi Suomen puolustuskykyyn:

Suomen sotilaallinen puolustus perustuu yliseen asevelvollisuuteen ja osaavaan reserviin. Reservin vapaaehtoistoiminta on nyt ja tulevaisuudessa yksi maanpuolustuksemme peruspilareista. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys on maanpuolustustahdon ja maanpuolustustaitojen ylläpitämisessä keskeinen. Vapaaehtoinen maanpuolustus eri muotoineen on kustannustehokas keino rakentaa sotilaallista suorituskykyä ja kokonaisturvallisuutta. Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta tukee keskeisesti suorituskykyisen reservin ylläpitämistä. Toiminnan kautta annetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä sotilaallista koulutusta vuonna 2015 noin 80 000 vuorokautta noin 28 000 reserviläiselle. Tämä koulutus tukee suoraan maamme puolustusta ja kouluttaa reserviä, jonka merkitys sodan ajan joukoissa on ratkaiseva. Komission ehdotus vaikuttaisi merkittävästi vapaaehtoisten maanpuolustustoiminnan järjestelyedellytyksiin eikä se ole direktiivin perimmäinen tarkoitus. Reserviläisammunnat ovat tärkeä osa reserviläisten vapaaehtoista toimintaa ja pahimmillaan direktiivi lopettaisi reserviläisammunnat nykymuodossaan kokonaan. Tällä olisi suora vaikutus reservimme osaamiseen, mutta myös maanpuolustustahtoon.

Kommentit on poistettu tästä merkinnästä, vaikuta osallistumalla keskusteluun Facebookissa tai Twitterissä.

Asedirektiivi myrkkyä vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle https://t.co/khSoQ2OkWN

— Jussi Niinistö (@jniinisto) December 9, 2015

//James

Venäjä, Etyk ja Suomi

Suomi jäi yksin.

Näin lehdet otsikoivat Tasavallan presidentin Sauli Niinistön kommenttia Venäjän edustajien matkustuskieltoa koskeneesta päätöksestä. [1, 2] Presidentin mukaan Suomi yritti hankkia yksimielisyyttä siihen, että venäläisosallistujat pääsevät osallistumaan kokoukseen sanktioista huolimatta. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt.

Ukrainian votes in plenary session, Helsinki, 8 July 2015. Photo: OSCE PA.

40 vuotta sitten Suomi oli niin ikään yksin. Kaikki osapuolet kuitenkin tukivat Suomen fasilitoimaa Etykin huippukokousta. Suomi tarjosi vuonna 1975 ja muulloinkin kylmän sodan aikana hyviä palveluksiaan suurvaltojen välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja rauhan rakenteiden vahvistamiseksi. Näin voi toimia vain aidosti puolueeton valtio. Tämä on vuosien 1975 ja 2015 välisen tilan keskeisin muutos. Suomen asema maailmassa on muuttunut, mutta Suomen harjoittama politiikka on vielä ankkuroitu puolueettoman pienvaltion teoriaan. Suomi on kuitenkin liittoutunut valtio; olemme EU:n jäsenvaltio ja sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan piirissä. Olemme myös EU:n miekan, so. taloudellisen mahdin, heiluttajia. Välillä käyttäydymme kuitenkin kuin sovittelija EU:n ja Venäjän välissä. Tämä ei ole uskottavaa kumpaankaan suuntaan. Hyvien palveluksien tarjoaminen, kun itse on osallinen, aiheuttaa sisäisiä ja ulkoisia ristiriitoja, jotka ulospäin näyttävät lähinnä skitsofreeniseltä tempoilulta.

Mikäli Suomi haluaa fasilitoida rauhan rakenteiden uudistamista ja vahvistamista jatkossakin, on niihin liityyttävä tunnustettu asema ja vaikutusvalta. Puolueettomuuteen ei ole paluuta. Uskottavaan ja johdonmukaiseen EU-jäsenvaltion politiikkaan on vielä pitkä matka.

Suomi jäi yksin.

40-vuotisjuhlakokouksessa kyseessä ei ollut ainutlaatuinen yksittäistapaus; sattuma, vaan tilanne, joka saattaa helposti toistua, niin kauan kuin suomalainen päätöksenteko koetaan vaikeaselkoiseksi ja signaaleiltaan epäjohdonmukaiseksi. EU:n rintamassa on jo kolhuja – etenkin Kreikka, Unkari ja Bulgaria ovat poliittisesti hajanaisia. Baltian maat taas nojaavat vahvasti Natoon ja transatlanttiseen linkkiin, eivätkä ainakaan edistä vuoropuhelua muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tällaisessa tilanteessa on helposti nähtävissä se, että Suomi jätettäisiin yksin myös kriisitilanteessa.

President Ilkka Kanerva (MP, Finland) chairs the Bureau Meeting, Helsinki, 8 July 2015. Photo: OSCE PA.

Entä matkustuskielto? Asian puki sanoiksi parhaiten Etyjin yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva – tietysti venäläisedustajat olisi tullut päästää kokoukseen. Sodan aikanakin rauhaa rakentaneet valtuuskunnat ovat matkustaneet vapaasti. Kyseessä ei ollut mikään Venäjän testi, edustajat oli valittu jo aikoja sitten, ennen pakotteita. [3, 4] Venäjän käytös valtiona ja sen toimet Ukrainassa eivät myöskään ole relevantteja kokouksen näkökulmasta, paitsi siinä suhteessa, että venäläisedustajien olisi ollut hyvä olla salissa kuulemassa muiden puheenvuorot.

Nyt Venäjällä luotava kuva kokouksesta on se, että Venäjän vastaisen fasistisen liittouman jäseniä kokoontui tuomitsemaan Venäjää sen samaisen kokouksen varjolla, jossa Venäjä (Neuvostoliitto) rakensi pysyvää rauhaa vuonna 1975. Näin ollaan tilanteessa, jossa Venäjän kädet ovat puhtaat ja tahrattomat – se ei ole rikkonut Etykin henkeä, vaikka näin muut väittäisivät, vaan juuri ne muut ovat rikkoneet Etykin henkeä eristämällä ja sulkemalla Venäjän siitä foorumista, jonka työtä se on tukenut ja jonka toiminnan kentällä Ukrainassa se on mahdollistanut.

Matkustuskiellon purkamiseen eivät Suomen ulkopoliittisen johdon paukut riittäneet.

Suomi jäi yksin.

Kekkonen olisi tämänkin klaarannut. Kyse on painoarvosta. Puolueettoman, hyvät suhteet joka suuntaan ylläpitävän valtion päämiehellä tätä diplomaattista painoarvoa riitti. Nyt olisi luotava painoarvoa Venäjään hyvät suhteet ylläpitävän, mutta selkeästi liittoutuneen valtion päämiehelle. Painoarvon vertailukelpoinen yksikkö nyky-Euroopassa on Merkel. Venäjän hyvinvoivan, vauraan ja vaikuttavan naapurimaan presidentin painoarvon tulisi olla vähintään 0,5 Merkeliä.

Ihan aluksi olisi tarpeen tunnistaa ja tunnustaa tosiasia, eli Suomen muuttunut asema.

//James

Syventyminen Venäjään, osa 3

Ote alustuksesta Reserviupseerikurssille 89,
Turun upseerikerholla, 12.toukokuuta 2015.

Pieni vihreä mies.

Tausta

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi 25. joulukuuta 2014 uudistetun Venäjän sotilasdoktriinin, joka korvasi helmikuussa 2010 presidentti Medvedevin virkakaudella hyväksytyn doktriinin. Päivitetyn sotilasdoktriinin valmistelutyö oli perin nopea, vain muutaman kuukauden pituinen, ja sen suuret linjat ovatkin pääpiirteissään ennallaan.

Venäjän sotilasdoktriini on poliittinen asiakirja, joka määrittelee maan sotilaspolitiikan ja yleisemmin turvallisuuspolitiikan keskeiset lähtökohdat ja tavoitteet. Siinä määritellään Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen sanasto, jolla maan turvallisuusympäristön muutosta, sen ilmiöitä ja niiden syy-seuraussuhteita kuvataan.

Sotilasdoktriinin päivitys kertoo Venäjän kehittyneestä sotilaallisesta suorituskyvystä. Taustalla on paitsi ajankohtainen Ukrainan konflikti, myös vuonna 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen alkanut prosessi, jonka jälkeen Venäjän asevoimat ja puolustusteollisuus ovat olleet järjestelmällisen kehitystyön kohteena. Käynnissä oleva Ukrainan sota on selvästi vaikuttanut siihen, miten ulkoisen ja ennen kaikkea sisäisen turvallisuuden uhat doktriinissa määritellään.

Venäjän sotilasdoktriinit vuosilta 1993, 2000, 2010 ja 2014 ovat kaikki julkisia asiakirjoja, toisin kuin Neuvostoliiton sotilasdoktriinit, joista julkisuuteen tuotiin tietoa valikoidusti.

Ymmärtääksemme Venäjän sotilasdoktriineja, strategisia ohjausasiakirjoja ja valtionjohdon toimia voimme tarkastella kylmän sodan päättymisen jälkeistä Venäjää kolme periodin perspektiivin kautta.

Realistinen ja reformistinen Venäjä

Ensimmäinen on realismin aikakausi, jossa Neuvostoliiton romahtamisen tuloksena syntyi valtapoliittisesti toimintakyvytön Venäjä, jolla oli korruptoituneet asevoimat. Tämä ”realistinen Venäjä” toteutti puolustuksellista doktriinia, jonka tavoitteena oli säilyttää se vähä mitä suurvallasta oli jäljellä ja estää hajoamisen jatkuminen.
Venäjä nojasi voimakkaasti kansainvälisen oikeuden normeihin ja kansainvälisen turvallisuuden rakenteisiin, sekä haki yhteistyötä ja tasavertaista dialogia lännen kanssa.

Venäjä pyrkii kohti taloudellista uudistumista sekä järjestäytyneitä ja demokraattisia yhteiskunnallisia
oloja … Venäjä etsii rooliaan kansainvälis- ja turvallisuuspoliittisena vaikuttajana.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka . VNS 2/2001 vp.

Kun suurimpana huolena ennen syyskuun 11. päivän terroritekoja oli Venäjän ydinaseiden tai ydinasemateriaalin joutuminen vääriin käsiin, toivotettiin 2000-luvun realistinen ja reformistinen Venäjä tervetulleeksi lähes kaikkialle. Vuodesta 2002 myös Naton pöytään. Nato-Venäjä -neuvosto perustettiin vuonna 2002.

Suurvalta-aseman takaisinvaltaus

Vuonna 2007 alkoi periodi, josta käytän nimeä ”takaisinvaltaus”. Siihen asti vuosien asevoimien ja sen kaluston holtiton käyttö, kuluminen ja olematon huolto oli verottanut sotavarustusta. Ensimmäisenä agendalla oli strategisten asejärjestelmien modernisointi ja uusiminen, tarkoituksena turvata Venäjän kyky ylläpitää uskottavaa strategista pelotetta. Ensimmäinen puolustusbudjetin tuntuva nosto kohdennettiin kylmän sodan strategisiin pommittajiin, tyyppeinä Tu-22M3 Backfire, Tu-95 Bear ja Tu-160 Blackjack. Näistä ensin mainittua olemme nähneet Itämerellä pääsiäisenä kaksi vuotta sitten, Ruotsiin kohdistuneessa hyökkäysharjoituksessa. Potkurimoottoreilla varustetut Karhut taas parveilivat Suomenlahdella viime vuoden lopulla.

Tu-95 Suomenlahden yllä marras-joulukuussa 2014. Kuva: Ilmavoimat.

Vuoteen 2009 mennessä Venäjä oli modernisoinut suuria osia Itämeren amfibiojoukoistaan ja osoitti sen selvästi Zapad 2009 –harjoituksessa Kaliningradissa.

Selvin merkki takaisinvaltauksesta oli Georgian sota, jossa Venäjä käytti uusia ja modernisoituja asejärjestelmiä. Georgian sota selitettiin kuitenkin poikkeamana venäläisessä politiikassa.

Revansistinen ja revisionistinen Venäjä

Vuosi 2013 oli nyt meneillään olevan ”revansistisen kauden” alku. Se oli äksiisin ja harjoitusten vuosi, jolloin suunnitellut harjoitukset ylläpitivät ja kehittivät suorituskykyjä ja valmiusharjoitukset testasivat valmiutta joka tasolla ja pitivät korruptioon sekaantuneet sotilaat poissa pahanteosta.

Heinäkuussa 2013 presidentti Putin käski valmiusharjoituksen, joka oli maailman suurin sotaharjoitus 37 vuoteen. Itäisen sotilaspiirin valmiusharjoitukseen osallistui 160 000 sotilasta ja joukkoja kaikista sotilaspiireistä.

Johtopäätös

Näillä Venäjän harjoituksilla on yksi päämäärä. Se on todentaa se, että asevoimat ovat käsketyllä valmiustasolla ja välittömästi käytettävissä taistelutehtäviin. Venäjä rakentaa ja ylläpitää valmiin ja käyttökelpoisen konventionaalisen sodankäynnin työkalun. Tämän työkalun käyttöperiaatteita ja kehittämistä ohjaa Venäjän sotilasdoktriini.

Uusi doktriini

Sotilasdoktriini kuvaa lähtökohtaisesti aina maailmanpolitiikan nykytilaa. Uudessa doktriinissa muutos on merkittävä.

Nykyiselle tilannekehitykselle maailmassa on tyypillistä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen. Käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.

Verrattuna 2010 vuoden doktriiniin nykyinen sotilasdoktriini päätyy siis päinvastaiseen johtopäätökseen koskien maailmanpolitiikan suuria linjoja — kilpailu ja jännitys eivät vähene, vaan ne lisääntyvät ja ovat luonteeltaan ideologisia arvomaailmojen kamppailuja.

Sotilasdoktriini ohjaa asevoimien kehitystä pitkällä aikavälillä. Venäjän uudessa doktriinissa on verrattuna 2010 vuoden doktriiniin tuotu selkeämmin esille ns. kuudennen sukupolven sodankäynti, jossa ”pääosassa ei ole ydinase eikä elävä voima vaan tavanomaiset täsmäaseet”. Kontaktittoman ja verkostoituneen sodankäynnin (bezkontaktnye i setevye voiny) tärkein tavoite on ”ilman kontaktia viholliseen tuhota sen taloudellinen ja sotilaallinen potentiaali miltä etäisyydeltä tahansa”. Sotilasdoktriinissa listataan yksityiskohtaisesti kuudennen sukupolven sodankäynnin elementit:

Asejärjestelmien ja kaluston, yliäänisten täsmäaseiden, elektronisen sodankäynnin välineiden, uusiin fysikaalisiin periaatteisiin perustuvien ja teholtaan ydinasetta vastaavien aseiden, digitaalisten tiedonkäsittely- ja johtamisjärjestelmien, miehittämättömien ilma- ja merialusten ja robotisoitujen asejärjestelmien ja kaluston laajamittainen käyttö.

Tämä luettelo voidaan nähdä myös puutelistana. Kyseessä ovat ne suorituskyvyt ja järjestelmät, joissa Venäjällä ei ole tällä hetkellä ylivoimaa. Käynnissä oleva 550 miljardin euron varusteluohjelma tuottaa vuoteen 2020 asti näitä suorituskykyjä vain rajallisesti; pääosin digitaalisia ja verkostoituneita johtamisjärjestelmiä, elektronisen sodankäynnin välineitä sekä yliäänisiä täsmäaseita. Loput sisältyvät seuraavaan, vuosien 2016–2025 varusteluohjelmaan, jonka tarkoituksena on tuottaa kyky iskeä minne päin maailmaa tahansa lähes välittömästi. Venäjä vastustaa nykytilanteessa tällaista ”globaalin iskun konspetia”, johtuen omasta rajallisesta kyvykkyydestään, mutta kehittää itselleen samaa kykyä kuudennen sukupolven sodankäynnin konspetiolla.

Uudessa sotilasdoktriinissa konfliktia edeltävät uhkat jaotellaan edelleen alempiin vaaroihin ja varsinaisiin uhkiin.

Sotilaallinen vaara (voennaja opasnost) on määritelmällisesti ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa voi tietyissä olosuhteissa syntyä sotilaallinen uhka.” Sotilaallinen vaara on toisin sanoen sotilaallisen uhan esiaste, tai sen lievempi muoto.

Sotilaallinen uhka (voennaja ugroza) puolestaan on ”valtioiden välisten tai valtion sisäisten suhteiden olotila, jossa osapuolten välille voi syntyä sotilaallinen konflikti, jossa jokin valtio (ryhmä valtioita) tai separatisti- (terroristi-) organisaatiot ovat korkeassa valmiudessa käyttämään asevoimaa (aseellisia pakkokeinoja).”

Sisäiset vaarat, joita vastaan – niiden kehittyessä uhaksi – valmistaudutaan käyttämään asevoimia tai muita turvallisuusviranomaisia ja elimiä, ovat:

Terroristiorganisaatioiden ja yksittäisten henkilöiden toiminta, joka on suunnattu horjuttamaan Venäjän federaation suvereniteettia tai loukkaamaan Venäjän federaation yhtenäisyyttä ja alueellista kokonaisuutta.

Vaikuttaminen väestöön, erityisesti maan nuorisoon informaatiolla, jonka tavoitteena on horjuttaa isänmaan suojaamiseen liittyviä historiallisia, henkisiä ja patrioottisia traditioita.

Kansallisuuksien välisten ja sosiaalisten jännitteiden ja ääriliikkeiden provosointi, etnisen ja uskonnollisen vihan ja vihamielisyyden synnyttäminen.

Sisäisten vaarojen torjumiseksi Venäjällä on tehty lainsäädäntöön muutoksia tällaisen vahingollisen toiminnan estämiseksi.

Suuren Isänmaallisen Sodan (Великая Отечественная война) modernia venäläistä symboliikka.

Ulkoisissa uhkissa merkittävin muutos on Venäjän lähialueilla pidettävien sotaharjoitusten muuttuminen uhkaksi riippumatta niiden luonteesta. Vuoden 2010 doktriinissa vaatimuksena uhkaksi muodostumisesta oli sotaharjoitusten ”provokatiivinen luonne.”

Merkittävä vaara on myös informaatiovaikuttaminen, josta sodan erityispiirteiden kuvauksessa eritellään seuraavasti:

On havaittavissa, että sotilaalliset vaarat ja uhat ovat siirtymässä myös informaatiotilaan ja Venäjän federaation sisälle. Tähän liittyen, vaikka Venäjän federaatioon kohdistuvan suursodan todennäköisyys on pienentynyt, Venäjään kohdistuvat sotilaalliset vaarat ovat vahvistumassa.

Suorat vaikutukset tästä ovat patrioottista kasvatusta säätelevä lainsäädäntö ja venäläisille vieraaksi koettua kulttuuria ja elintapoja rajoittava lainsäädäntö.

Johtopäätös

Venäjän asevoimat vastaavat nykytilassaan viimeinkin sotilasdoktriinissa esitettyä käyttökelpoista työkalua, soiva peli, siis. Venäjän asevoimia voidaan käyttää välittömänä politiikan jatkeena kaikissa niissä tilanteissa, joita doktriinissa on lueteltu. Doktriini edustaa siten tarkkaa ja ennustettavaa kuvausta asevoimista, niiden kehittämisestä ja käyttöperiaatteista.

Talouden alamäessä ja pakotteiden vaikuttaessa Venäjä on viimeisen viiden vuoden aikana tyhjentänyt kansallisesta vararahastostaan lähes puolet [pitääkseen varustelun käynnissä], ja on jatkuvasti nostanut asevoimien rahoitusta koulun sekä hoito- ja sosiaalipalveluiden kustannuksella. Venäjä varustautuu sekä pienempiin konflikteihin että suursotaan. Molemmat se aikoo päättäväisesti lopettaa heti alkuunsa nopealla ja häikäilemättömällä tavanomaisella voimankäytöllä.

Tätä sotapotentiaalin kasvun ja Suomelle vieraan valtapolitiikan esiinmarssin taustaa vasten tarkasteltuna on ehkä aiheellista kysyä:

Valmistaudutaanko Suomessa Talvisotaan malli Cajanderin rahoituksella?

//James

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

EU-armeija?!

Suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa nyt vaalikiima. Keskustelu on jumittunut lyhytnäköiseen, välittömiä hyötyjä (lue: ääniä) hakevaan luuppiin, jossa media hakee päättäjiltä lyhyitä ja yksinkertaisia vastauksia ja päättäjät puolestaan välttävät syvällisempää ajattelua, median palkitessa nopeinta vastaajaa suodattamattomalla palstatilalla.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palautti suomalaisten mieliin jo viime kesällä tekemänsä keskustelunavauksen EU:n yhteisestä ”puolustuksesta.”

Silloin kirjoitin seuraavasti:

”Enpä väitä, että tietäisin mitä presidentti ajatteli, mutta ajankohdan huomioiden hän halusi uskoakseni vauhdittaa keskustelua EU:n turvallisuuden rakenteista ja saada aikaa syvällisempää, pidemmälle luotaavaa ja analyyttisempaa keskustelua siitä, millaisia rauhan ja konfliktien eston rakenteita EU kehittää ja mihin niistä Suomen kannattasi tulevaisuudessa nojata. Suomalainen keskustelukulttuuri ei ollut kypsä Kultarannalle viime vuonna. Nyt suomalaisessa [debatissa] tässä on päästy eteenpäin, mutta Kultarantaan kutsuttujen keskustelijoiden joukossa osa oli vielä kovin matalalla pintaliidossa. Nämä henkilöt ottivat presidentin EU-avauksen ylipäällikön käskynä. Varsinkin vasemmistoliitto riemuitsi tulkittuaan että se sai ylijohdon tuen ”Nato on Saatanasta” -linjalleen. […]”

Presidentti Niinistö sai jälleen vastaansa tulvan kieltämisiä ja arvioita ajatuksen toteuttamiskelpoisuudesta tässä ja nyt. Lyhyen tähtäimen näkökulmat ovat herkullisia eikä vaalien alla ei ole syytä odottaa muuta. Sikäli voidaan siis sanoa, että presidentin avaus osui hedelmättömään maaperään tai oli jopa harhalaukaus.

Presidenttimme on kuitenkin ollut selkeä, rauhallinen ja harkitseva ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannanotoissaan ja tätä uudelleen lausuttua (vahvistettua) ajatusta on syytä tarkastella tässä kontekstissa. Annetut vastaukset [Tuomioja, J Niinistö, Haglund, Soini, Iso-Markku (UPI), Tiilikainen (UPI)] EU-puolustuksesta ovat totta vain tässä ja nyt. Tulevaisuuteen ne eivät kanna ja on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä (tai vaalikiimaa) lausua one-linereita vastauksena Tasavallan presidentin avaukselle.

Kesällä Kultarannan keskustelujen alla ei löytynyt vastausta siihen, millaista rauhaa EU rakentaa 2025+. Nyt presidentti toisti ajatuksensa, vaikkakin pehmensi myöhemmin lausuntoaan älylliseksi provokaatioksi.

Presidentin toistettu ajatus EU-puolustuksesta osoittaa kuitenkin, että ajatus on entistä ajankohtaisempi ja ei voi odottaa loputtomiin. Siinä missä viime kesänä olisi ollut syytä pohtia EU:n rauhantyön pehmeämpiä välineitä 2020-luvulla on nyt Ukrainan tilanteen negatiivisen kehityksen myötä nähtävissä että ne eivät enää riitä.

Yhdysvaltain paluu Eurooppaan on nykyinen järjestelmän tila, joka on syntynyt olosuhteiden pakosta. Amerikkalaiset vihaavat tilannetta itsekin ja tekevät kaikkensa päästäkseen siitä irti. Yhdysvallat ei tule jäämään Eurooppaan pysyvästi, vaikka Venäjä jatkaisi turvallisuutta horjuuttavaa toimintaansa taka- ja etupihoillamme.

Nähtävissä on kuitenkin tilanteen kehitys, jossa Venäjä jatkaa Euroopan maiden diplomaattisten, taloudellisten, poliittisten ja sotilaallisten resurssien sitomista Itä-Eurooppaan ja ”Euraasiaan.” Yhdysvaltain irtautuminen Euroopasta ei merkitse Naton rakenteiden murtumista, mutta sen edellytyksenä on selkeä exit strategy, jonka vaikutukset heijastuvat Naton rakenteisiin. Mitään EU-puolustusta ilman Natoa ei voi olla, tässä suhteessa jo EU-sopimus (SEU 42.7) on selkeä. Artiklan pihvi on jälkimmäisessä momentissa, jonka merkitystä Suomessa kieltäydytään ymmärtämästä, vedoten edellisessä momentissa mainittuun ”turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme erityisluonteeseen.

If a Member State is the victim of armed aggression on its territory, the other Member States shall have towards it an obligation of aid and assistance by all the means in their power, in accordance with Article 51 of the United Nations Charter. This shall not prejudice the specific character of the security and defence policy of certain Member States.

Commitments and cooperation in this area shall be consistent with commitments under the North Atlantic Treaty Organisation, which, for those States which are members of it, remains the foundation of their collective defence and the forum for its implementation.

Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Naton jäsenmaista 25/28 on eurooppalaisia. Näistä 22 on EU-jäsenmaita. Ulkopuolelle jäävät Norja, Islanti ja Albania. Kroatian liityttyä molempiin ”kerhoihin” tulee muistisäännöksi yksinkertainen 22/28. Naton ulkoeurooppalaiset jäsenet ovat Yhdysvallat, Kanada ja EU-jäsenehdokas Turkki.

En edelleenkään väitä, että tiedän mitä presidentti ajattelee, mutta kiristynyt turvallisuustilanne, jonka nähdään jatkuvan vielä pitkään pakottaa miettimään uusia ratkaisuja. Yksi sellainen on Naton eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien muodostama armeija tai armeijaryhmä (kirj.huom. viittaan joukon kokoon), joka on täysin riippumaton Yhdysvaltain asevoimista ja sen joukkokontribuutioista.

Tämän päivän eurooppalaiset joukot ovat EU:n EUROCORPS ja Naton Allied Rapid Reaction Corps, joka muodostaa Naton nopean toiminnan joukot (Nato Response Force). Näiden joukkojen tärkeimmät tehtävät eivät kuitenkaan ole Euroopan puolustaminen, vaan ne vastaavat ensisijaisesti 1990-luvulla syntyneeseen humanitaaristen, rauhanturvaamis- ja kriisinhallinnan tehtävätarpeeseen. Se tehtävätarve ei ole muuttunut, mutta Venäjän toiminta Ukrainassa on herättänyt henkiin kylmän sodan aikaiset tehtävätarpeet, jotka Nato ja EU organisaatioina ovat hiljalleen hylänneet priorisoidessaan liittouman rajojen ulkopuolella tehtävää kriisinhallintatyötä.

Tässä kontekstissa Tasavallan presidentin puheenvuoro tulee ymmärrettäväksi. EU:n on Naton rakenteisiin tukeutuen – mutta samalla liiallista Yhdysvaltoihin nojaamista vältellen – muodostettava eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien yhteinen armeija tai armeijaryhmä, jonka ensisijainen tehtävä on Euroopan puolustaminen ja jäsentensä suvereniteetin puolustaminen. Tällainen ratkaisu ei ole Naton kanssa päällekkäinen, vaan vaatii pikemminkin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategian viemistä muutaman askeleen eteenpäin.

Oma näkemykseni puolustusratkaisumme vaihtoehdoista on edelleen sama kuin viime kesänä:

Tulevaisuudessa Suomella on kaksi (kolme) vaihtoehtoa:

1. Täysin itsenäinen ja uskottava puolustus, joka syö rahaa koulutukselta, hoitotyöltä ja hyvinvoinnilta.
2. Muiden kanssa jaetut kyvyt ja yhteinen uskottava puolustus, joka nojaa yhteiseen vahvaan pelotteeseen.
3. (Ruotsin malli: Paperitiikeri, jota ylläpidetään valtiojohdon vakuutteluilla ja puolustusvoimien myötävaikutuksella, kunnes joku tajuaa totuuden)

Tasavallan presidentin ajatus EU:n yhteisestä puolustuksesta on arvokas ja sen toteuttaminen palvelee kaikkia osapuolia. Pallo on kuitenkin Euroopan unionilla. Yhtenäisyyttä ei löydetä, elleivät jäsenmaat katso pitkälle tulevaisuuteen ja suostu hylkäämään pelkojaan liittovaltiosalaliitosta.