Maahanmuuttajat, homot ja naiset

Varoitus!
Tässä kirjoituksessa käsitellään maahanmuuttajia, naisia armeijassa, monimuotoisuutta ja homoseksuaalisuutta avoimuuden ilmapiirissä. Jos saat tästä allergisen reaktion, niin kehotan lopettamaan lukemisen tähän.

Maahanmuuttajat

Aiemmassa ruotsinkielisessä lyhyessä bloggauksessa liitin mukaan Australian asevoimien maavoimien komentajan videolla lausumat mielipiteet naistenvihaajista ja seksuaalisen häirintään syyllistyvistä. Video oli hyvin vaikuttava. Kirjallisiakin käskyjä lienee annettu, mutta tämä uusi välitön tapa tuoda viesti esille vahvistaa varmasti sen perillemenoa.

Viime syskynä kirjoittamani ”tilastosarjan” Valhe, emävalhe ja tilasto toisessa osassa käsittelin saapumiserien kokoa ja niiden väestötieteellisten muutosten merkitystä.

[E]sittämiäni ikäluokkien eroja pienentää Suomen kansalaisuuden saaminen. Tähän liittyvät ilmiöt kuten nettomaahanmuutto, maahanmuuttajaväestön nuoruus sekä muuta väestöä hieman korkeampi syntyvyys, alkavat vaikuttaa saapumiseriin merkittävästi vuodesta 2015 alkaen, jolloin saapumiserät kasvavat muutamalla sadalla maahanmuuttajataustaisella suomalaisella. Tämä määrä kasvaa hitaasti vuoteen 2025 asti. Kansalaisuuden saaneista yli 40 prosenttia on edelliseltä kansalaisuudeltaan venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia.

Kuvio 3. Suomen kansalisuuden saaneet, alle 30-vuotiaat miehet 1993-2011. Lähde: Tilastokeskus.

Maahanmuuttajataustaisten varusmiesten määrän kasvaminen samalla kun ikäluokka pienenee asettaa uusia haasteita puolustusvoimille. Puolustusvoimat on tasa-arvoinen yhteiskunnan instituutio, jossa yhdenvertaisuus on korkeassa arvossa. Yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi on puolustusvoimien sopeuduttava tähän ollakseen koko kansan palvelija. Mitään ristiriitaa tai epäselvää asiassa ei tulisi olla. Puolustusvoimat palvelee Suomen kansaa. Palveluksessa ovat vain Suomen kansalaiset. Puolustusvoimien ei tarvitse taipua selkä väärälle, mutta palveluksen on oltava henkisesti ja fyysisesti turvallista jokaiselle kansalaiselle.

Tässä on maahanmuuttajia koskevan tilanteen tausta — maahanmuttajataustaisten varusmiesten osuus kasvaa samalla kun muu ikäluokka pienenee ja varuskuntien määrä supistuu. Olemmeko valmiita tähä? Puolustusvoimien monimuotoisuuden strategia on jalkautettu ja jokaisella joukko-osastolla (tai vastaavalla yksiköllä) tulee olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat. Kaartin jääkärirykmentissä, jossa suuri osa maahanmuuttajataustaisista varusmiehistä palvelee tuskin tarvitaan mielipiteiden muokkausta. Entä puolustusvoimissa kokonaisuutena?

Tietyn käsityksen siitä, kuinka uusi ja tutkimaton ilmiö on, saa maavoimien henkilöstöpäällikön, suuresti arvostamani eversti Mauri Koskelan haastattelusta Ylelle (8.7.2013). Eversti toi esille varusmiespalveluksen hyvänä keinona kotouttaa maahanmuuttajia. Edistäähän palvelus kotoutumista, mutta se että nykypäivänä lähestymme asiaa näin, kertoo ehkä enemmän siitä, miten vähän olemme todellisuudessa joutuneet asian kanssa tekemisiin. Iso kunnia Maurille, joka tarttui tilaisuuteen nostaa tärkeä asia esille ja kymmenen pistettä tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle, varsinkin kun reserviupseerikurssin 214 priimus, Sergei Ilyukhin, jota eversti lainasi on venäläistaustainen. Kansalaisuus ja palvelus ovat tärkeitä, ei etninen tausta!

Naiset

Yritän lähestyä yhdenvertaisuutta toiselta kantilta, eli naisten vapaaehtoisen palveluksen kautta. Laki ja mahdollisuus annettiin Suomessa niinkin myöhään kuin vuonna 1995. Sitä ennen naiset olivat puolustusvoimissa vain siviiliviroissa ja näin on pääosin vielä tänäkin päivänä, huolimatta siitä, että vuosittain 400-500 vapaaehtoista naista suorittaa asepalveluksen. Naisia on kuitenkin nykyään myös sotilasviroissa ja puolustusvoimilla on nykyään kaikilla tasoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja toimintaohjelmat.

Tätä ”gender” aspektia koskien on syytä nostaa esille Norja, joka teki asepalveluksesta sukupuolineutraalin. Mielestäni puolustusministerimme Carl Haglund ei selvästi hahmottanut kokonaisuutta asiassa, kun hän kommentoi asiaa Ylelle:

Jos julkinen mielipide naisten saamiseksi asevelvollisuuden piiriin muodostuu, niin keskustelu yleisestä asevelvollisuudesta pääsee varmaan käyntiin.

Försvarsminister Carl Haglund Ylelle 8.7.2013 (käännös minun)

Mistä Norjan päätöksessä sukupuolineutraalista asevelvollisuudesta on kysymys? It’s all about gender. Norja on ensimmäinen maa, joka kansallisella ja institutionaalisella tasolla toimeenpanee YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus.”

Turvallisuusneuvosto […] kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan naisten kasvavan edustuksen kaikilla päätöksentekotasoilla kansallisissa, alueellisissa ja kansainvälisissä instituutioissa sekä mekanismeissa konfliktien estämiseksi, hallinnoimiseksi ja ratkaisemiseksi;

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 (2000)

Tavanomaisempi lähestymistapa olisi tietysti tehdä vino pino käskyja ja ohjeita gender-asioista, nimittää gender-vastaavia (naisia tietysti) ja ehkä jopa perustaa erillinen gender-osasto johonkin esikuntaan. Tästä seuraa usein virnuilua, väheksyntää ja vastustusta. Asia kääntyy itseään vastaan. En kiellä ettenkö olisi itse ollut yksi niistä, jotka ovat ymmärttämättömyyttään virnuilleet ”gender” jutuille.

Norjan tie on oikea. Jos haluamme kyetä vaikuttamaan naisten asemaan kriisinhallintaoperaatioiden kohdemaissa, täytyy myös oman organisaatiomme olla peruskivestään alkaen tasa-arvoinen ja yhdenvertainen. Sukupuoliasioista vastaava yksinäinen nainen sadan miehen joukossa ei auta. Naisten saaminen osaksi väkivaltamonopolia hallitsevaa valtakoneistoa on yksinkertaista ja demokraattista, koska asevelvollisuudesta tehdään tasa-arvoinen. Muissa tapauksissa asia menee helposti positiiviseksi (käänteiseksi) syrjinnäksi.

… ja homot

Julkaisumme [1, 2, 3] näyttävät hienoilta ja luovat kuvan siitä, että meillä olisi tasa-arvo ja yhddenvertaisuus hyvällä mallilla. Joissain asioissa, kyllä. Jopa helkkarin hyvin. Tästä voimme olla syystä ylpeitä.

Seksuaalinen suuntautuminen on valitettavasti asia, jossa laahaamme jäljessä. Meillä on tiukka palvelusohjesääntö (AllmTjR 2009) joka, perustuslain tapaan, edellyttää tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua sekä kieltää syrjinnän ”sukupuolen, iän,
etnisen ja kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen,
mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen ja muun
henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Sotilasyhteistön tabun, eli homoseksuaalisuuden suhteen, tämä onkin se yleinen kielto johon tukevasti hiljaisina nojaamme.

On jopa hieman yllättävää miten vähän asiasta uskalletaan puhua. Esitteissä, johon viittasin nostetaan selkeästi esille ne kaksi muuta asiaa, eli maahanmuuttajataustaisuus ja naisten osuus, käyttäen esimerkkejä kuten ”Tupakaveri voi olla kotoisin Savosta tai Somaliasta.” ja ”1 – 2 prosenttia varusmiehistä on naisia”. Mutta ei mitään tai hyvin vähän seksuaalisesta suuntautumisesta. Kukaanhan ei siitä halua puhua. On helppoa piiloutua yhdenvertaisuuden vaatimuksen ja nollatoleranssin retoriikan taakse. Logiikka homoseksuaalisuuden suhteen kulkee tätä rataa: Kun perusedellytyksenä on yhdenvertainen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu, ei voi olla ketään, joka joutuisi syrjinnän kohteeksi. Maahanmuuttajataustaiset ja naiset nostetaan tietysti esille, usein positiivisessa hengessä puhuttaessa puolustusvoimien toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Suhtautumisemme seksuaaliseen suuntautumiseen on oireellista yhteiskunnalle, jossa homoseksuaalisuus oli kriminalisoitua vuoteen 1971 asti ja kymmenkunta vuotta sitten (ehkäpä vielä tänäkin päivänä) vapautuksen palveluksesta saattoi saada seksuaalisen suuntautumisen takia. Ei tietenkään kirjattuna diagnoosina, sillä homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksena jo vuonna 1981, mutta yhtä totta kuitenkin. Huolestuttava on myös nykypäivän ilmapiiri. Nuorista suomalaisesta joka neljäs (28 prosenttia) haluaisi nuorisobarometrin (2010) mukaan kieltää homoseksuaaleilta varusmiespalveluksen.

Tilanne muistuttaa hyvin paljon USA:n asevoimien”Don’t ask, don’t tell”-käytäntöä. Tekemällä asiasta tabu, luodaan näennäisesti yhdenvertainen ympäristö, jossa vertaiset ja esimiehet voivat kuitenkin ahdistella ja häiritä poikkeavan seksuaalisen suuntautumisen omaavia henkilöitä, koska kukaan ei halua tai uskalla ottaa asiaan kantaa. On olemassa yksi paikka missä ei kaapista tulla ulos ja se on varusmiespalvelus. Himmeän vertailukohdan voi tehdä myös naisten alkuun vuonna 1995, jolloin keskustelun aiheena oli mm. se pitäisikö naisilla olla lyhyet hiukset (siili) ja tulisiko heidän muutenkin näyttää samalta kuin pojat.

Puolustusvoimat on organisaatio, jossa tulee avoimesti ja ylpeänä voida olla sotilas tai siviilityöntekijä ja samanaikaisesti mies, nainen, kristitty, muslimi, maahanmuuttajataustainen, suomenruotsalainen, vanha tai nuori. Ja homo. Ei vain siksi että laki niin määrää, vaan siksi, että se on olemuksemme organisaationa. On korkea aika laajentaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden tarkastelua koskemaan myös seksuaalista suuntautumista. Hyvä lähtöaskel olisi tutkimus aiheesta. Ruotsin kaatuva puolustus ei paljoa tarjoa, mutta tässä asiassa voitaisiin ottaa edes vähän mallia ja tehdä kuten esitteemmekin sanoo: Otetaan härkää sarvista.

ÖB tulee ulos kaapista. Kuva: Zarah Jonsson/Försvarsmakten (Ruotsi). Kuvattu Pride-festivaalissa 2009.

Lopuksi, on ehkä paikallaan tarkastella sotiemme aikaa, kun homoseksuaalisuus oli naisia ja maahanmuttajia yleisempää.

”Kun oltiin Syvärillä, me asuttiin korsuissa. Niitä lämmitettiin kaminalla ja oli laitettu puuliiterit ja kaikki, koska oltiin asemissa pitemmän aikaa. Ja yksi talvi hain puita sieltä puuliiteristä, niin siinä kaks poikaa – tulin niin hiljaa ilmeisesti, että ne ei kuullu – toinen oli polvillaan sen toisen vehkeen kanssa, vetäs kuule siinä. Ja minä vaan näytin kädellä, että olkaa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen kun me nähtiin toisiamme, niin nyökättiin. Ei me tunnettu toisiamme, me oltiin samasta komppaniasta mutta eri joukkueesta. Kyllähän siellä niitä oli.”

Ote kirjasta Ihminen sodassa, Minerva Kustannus.