Invandrare, bögar och kvinnor, del 2.

Varning!
I detta inlägg behandlas invandrare, kvinnor i vapentjänst, mångfald och homosexualitet i en anda av öppenhet. Om Du upplever risk för allergisk reaktion, så rekommenderar jag att Du slutar läsa och navigerar bort från denna sida.

Invandrare

I mitt tidigare inlägg infogade jag den australiensiska försvarschefens arméchefens syn på kvinnohatare och sexuella trakasserier som han offentligt återgav per video. Väl genomtänkt. En skriftlig ”encyklika” har säkert fördelats, men detta sätt att framföra budskap lär stärka genomslaget.

 

I min ”statistikserie” Lögn, förbannad lögn och statistik i höstas behandlade jag i den andra delen storleken på inryckande kontingenter och vissa särskilda innebörder (i det finskspråkiga inlägget). Följer således en snabb översättning:

De skillnader i kontingenternas storlek jag presenterat minskas av invandrare som fått finskt medborgarskap. Fenomen anknutna till detta, såsom nettoinvandring, den unga åldern hos invandrarbefolkningen och den något större nativiteten, börjar inverka på kontingenternas storlek märkbart från och med 2015, då styrkorna ökar med några hundra finländare med invandrarbakgrund. Detta antal växer långsamt till och med 2025. Av dem som fått finskt medborgarskap är över 40 procent ryssar, ester och svenskar.

Figur 3. Män under 30 år som fått finskt medborgarskap 1993-2011. Källa: Statistikcentralen.

 

Ökningen i antalet beväringar (sv. värnpliktiga) samtidigt som åldersklassen minskar ställer försvarsmakten inför nya utmaningar. Försvarsmakten är en jämlik samhällelig institution, där jämställdhet hålls i högt värde. För att kunna försvara och engagera hela det finska folket i ett samhälle som blir allt mera mångkulturellt måste försvarsmakten anpassa sig till tiden. I detta borde inga oklarheter eller motstridigheter existera. Försvarmakten tjänar det finska folket. I tjänst är endast finska medborgare. Försvarsmakten behöver inte röra upp himmel och helvete för denna sak, men tjänstgöringen bör vara psykiskt och fysiskt trygg för varje medborgare.

Detta är bakgrunden till det som gäller invandrare — antalet invandrare i ett färre antal garnisoner kommer att växa. Hur är vi beredda på detta? Försvarsmaktens strategi för mångfald har antagits och varje truppförband (eller motsvarande enhet) ska ha en plan på likabehandling och jämställdhet. I Gardesjägarregementet, där en större del av beväringar med invandrarbakgrund tjänstgör är man redan vana och det krävs ingen särskild formning av ”attitydklimatet”. Hur är det med försvarsmakten som helhet?

En viss uppfattning om hur nytt och oforskat fenomenet är får man via intervjun (på finska Yle, 8.7.2013) av arméns personalchef, överste Mauri Koskela, som jag uppskattar högt. Han förde fram att beväringstjänsten är ett bra sätt att integrera finländare med invandrarbakgrund i samhället. Visst är beväringstjänsten mycket integrationsfrämjande, men det att vi i dagens värld behöver ta upp denna aspekt, berättar kanske en del om hur lite vi i verkligheten hamnat att se saken i vitögat. En elogé till översten, som tog vara på tillfället och lyfte fram denna viktiga sak samt en tiopoängare för jämlikhet och likabehandling, med tanke på att reservofficerskurs 214 primus, Sergei Ilyukhin, som översten parafraserade är av rysk börd. Medborgarskap gäller, inte härstamning!

Kvinnor

Jag ska försöka belysa mitt argument via kvinnornas frivilliga militärtjänst. Lagen om detta antogs i Finland så sent som 1995. Innan det tjänstgjorde kvinnor i Försvarsmakten endast som civila medarbetare, och än idag, trots styrkor på 400–500 frivilliga kvinnor årligen, är nästan alla kvinnor i försvarsmakten civila medarbetare. I och med kvinnornas frivilliga värnplikt och ett större antal kvinnor i militära befattnigar har Försvarsmakten uppmärksammat denna utveckling och på truppförbandsnivåer har vi planer och program på plats för att säkra jämställdhet och likabehandling könen emellan.

Beträffande det som även kallas gender-aspekten är det aktuellt och värt att lyfta fram Norge, som gått in för att göra värnplikten könsneutral. Jag tycker vår försvarsminister Carl Haglund missade ”the big picture” på frågan, då han kommenterade:

Om det uppstår en allmän opinion för att också kvinnor måste göra värnplikt kommer diskussionen om allmän värnplikt säkert igång.

Försvarsminister Carl Haglund till YLE 8.7.2013

Ja, vad handlar Norges beslut om könsneutral värnplikt egentligen om? It’s all about gender. Norge är det första landet som på nationell och institutionell nivå verkställer FN:s säkerhetsråds resolution 1325 om kvinnor, fred och säkerhet.

The Security Council […] urges Member States to ensure increased representation of women at all decision-making levels in national, regional and international institutions and mechanisms for the prevention, management, and resolution of conflict;

FN:s säkerhetsråds resolution 1325 om kvinnor, fred och säkerhet.

Den sedvanliga approachen är förstås att skriva en massa papper på gender-ärenden, utnämna gender-officerare och kanske till och med ha en gender-avdelning på något högkvarter. Av detta följer ofta mycket grin, flin och oförståelse. Saken vänder sig mot sig själv, liksom. Jag ska inte sticka under stol med att jag själv varit en av dom som grinat av oförståelse.

Norges väg är den rätta. För att vi ska kunna verka för kvinnornas ställning i operationer i fjärran länder, så måste vår egen organisation vara jämställd från första byggstenen. Det hjälper inte med en genderansvarig kvinna bland hundra män. Att få kvinnor in i maktapparaten med våldsmonopolet är enkelt och demokratiskt, då plikten tidigare endast gällt för män. I övriga fall blir det lätt positiv särbehandling.

… och bögar

Våra pamfletter [1, 2] ser bra ut och det verkar som om vi har det hela med jämställdhet under koll. Jo, på de nämnda områden har vi det. Det kan vi vara stolta över.

Sexuell läggning är nog tyvärr en av dom ärenden där vi släpar efter. Visserligen har vi ett strikt tjänstereglemente (AllmTjR 2009) som, liksom Finlands grundlag, förutsätter jämställdhet mellan könen och likabehandlig oberoende av ”kön, ålder,
etniskt eller nationellt ursprung, nationalitet, språk, religion, övertygelse, åsikt, hälsotillstånd, funktionshinder, sexuell läggning,”men vad beträffar tabun i det militära samhället, homosexualitet, så lutar vi oss enbart på detta allmänna förbud mot diskriminering.

Det är till och med lite häpnadsväckande hur lite man vågar tala om saken. I pamfletterna jag hänvisade till lyfter man tydligt fram andra företeelser, dvs. beväringar med invandrarbakgrund och kvinnornas andel med fraser som ”din stugkompis kan vara från Savolax eller Somalien” och ”1-2 procent av beväringar är kvinnor”. Men inget eller mycket litet om sexuell läggning. Det är något som ingen känner sig bekväm att tala om. Man avfärdar gärna det hela med kravet på likabehandling och retoriken om nolltolerans. Logiken verkar vara följande: Om grundförutsättningen är att alla behandlas lika, rättvist och jämlikt, så finns det ingen som kan utsättas för olik behandling. Invandrare och kvinnor tar man förstås upp och oftast i positiv bemärkelse när man talar om samhällelig förankring och verkan på det vi gör.

Vår förtegenhet om sexuell läggning är nog symptomatiskt för ett sämhälle där homosexualitet var kriminaliserat till och med 1971 och där man för ett tiotal år sedan kunde bli befriad från värnplikten på grund av sexuell läggning. Aldrig förstås antecknat som diagnos, då homosexuell läggning i Finland sedan 1981 inte längre klassas som sjukdom, men sant ändå. Oroväckande är dagens klimat; var fjärde ungdom (28 procent) vill enligt ungdomsbarometern 2010 förbjuda homosexuella rätten att göra beväringstjänsten.

Det hela liknar mycket ”Don’t ask, don’t tell”-policyn i USA. Genom att göra saken tabu, skapar man ett utanpå jämställt klimat, där förmän och jämställda kan trakassera personer med avvikande sexuell läggning, för att ingen vill eller vågar bry sig. Det finns en plats där man inte kommer ur skåpet, och det är militärtjänsten. Det liknar mycket på början av kvinnornas frivilliga tjänst 1995, då det diskuterades om att kvinnorna skulle ha kortsnaggat hår och se ut som män.

Försvarsmakten är en organisation, där man öppet och med stolthet ska kunna vara soldat eller civil medarbetare och samtidigt man, kvinna, kristen, muslim, person med invandrarbakgrund, finlandssvensk, gammal eller ung. Och homosexuell. Inte bara för att lagen kräver det, utan för att det är vår identitet som organisation. Det är nog på sin tid att bredda fokus och ta en allvarlig titt på frågor rörande sexuell läggning. Ett bra första steg vore en forskning i saken. Sveriges systemkollapsande försvar bjuder inte mera på så mycket, men i detta avseende kunde vi nog ta efter, eller som vårt infoblad säger ”ta tjuren vid hornen.”

ÖB kommer ut ur skåpet. Bild: Zarah Jonsson/Försvarsmakten. Från Pride-festivalen 2009.

 

Avslutningsvis, så är det kanske på sin plats att göra en återblick till våra krigstider, då homosexualitet var vanligare än kvinnor och invandrare.

”När vi var vid Syväri, bodde vi i korsun. Dom värmdes med kamin och vi hade trälider och allt, för vi var i ställningarna en längre tid. En vinter hämtade jag träd från lidret, och där var två pojkar – jag hade kommit så tyst att dom inte märkte – den ene på knän med den andres grej, drog av, liksom. Och jag visade bara med handen att var riktigt lugna. Efter det när vi såg varandra så nickade vi. Vi kände inte varandra; vi var från samma kompani, men olika plutoner. Nog fanns det av dom där.”

Utdrag ur boken Ihminen sodassa, Minerva Kustannus. Översättningen min egen.

Maahanmuuttajat, homot ja naiset

Varoitus!
Tässä kirjoituksessa käsitellään maahanmuuttajia, naisia armeijassa, monimuotoisuutta ja homoseksuaalisuutta avoimuuden ilmapiirissä. Jos saat tästä allergisen reaktion, niin kehotan lopettamaan lukemisen tähän.

Maahanmuuttajat

Aiemmassa ruotsinkielisessä lyhyessä bloggauksessa liitin mukaan Australian asevoimien maavoimien komentajan videolla lausumat mielipiteet naistenvihaajista ja seksuaalisen häirintään syyllistyvistä. Video oli hyvin vaikuttava. Kirjallisiakin käskyjä lienee annettu, mutta tämä uusi välitön tapa tuoda viesti esille vahvistaa varmasti sen perillemenoa.

Viime syskynä kirjoittamani ”tilastosarjan” Valhe, emävalhe ja tilasto toisessa osassa käsittelin saapumiserien kokoa ja niiden väestötieteellisten muutosten merkitystä.

[E]sittämiäni ikäluokkien eroja pienentää Suomen kansalaisuuden saaminen. Tähän liittyvät ilmiöt kuten nettomaahanmuutto, maahanmuuttajaväestön nuoruus sekä muuta väestöä hieman korkeampi syntyvyys, alkavat vaikuttaa saapumiseriin merkittävästi vuodesta 2015 alkaen, jolloin saapumiserät kasvavat muutamalla sadalla maahanmuuttajataustaisella suomalaisella. Tämä määrä kasvaa hitaasti vuoteen 2025 asti. Kansalaisuuden saaneista yli 40 prosenttia on edelliseltä kansalaisuudeltaan venäläisiä, virolaisia ja ruotsalaisia.

Kuvio 3. Suomen kansalisuuden saaneet, alle 30-vuotiaat miehet 1993-2011. Lähde: Tilastokeskus.

Maahanmuuttajataustaisten varusmiesten määrän kasvaminen samalla kun ikäluokka pienenee asettaa uusia haasteita puolustusvoimille. Puolustusvoimat on tasa-arvoinen yhteiskunnan instituutio, jossa yhdenvertaisuus on korkeassa arvossa. Yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi on puolustusvoimien sopeuduttava tähän ollakseen koko kansan palvelija. Mitään ristiriitaa tai epäselvää asiassa ei tulisi olla. Puolustusvoimat palvelee Suomen kansaa. Palveluksessa ovat vain Suomen kansalaiset. Puolustusvoimien ei tarvitse taipua selkä väärälle, mutta palveluksen on oltava henkisesti ja fyysisesti turvallista jokaiselle kansalaiselle.

Tässä on maahanmuuttajia koskevan tilanteen tausta — maahanmuttajataustaisten varusmiesten osuus kasvaa samalla kun muu ikäluokka pienenee ja varuskuntien määrä supistuu. Olemmeko valmiita tähä? Puolustusvoimien monimuotoisuuden strategia on jalkautettu ja jokaisella joukko-osastolla (tai vastaavalla yksiköllä) tulee olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat. Kaartin jääkärirykmentissä, jossa suuri osa maahanmuuttajataustaisista varusmiehistä palvelee tuskin tarvitaan mielipiteiden muokkausta. Entä puolustusvoimissa kokonaisuutena?

Tietyn käsityksen siitä, kuinka uusi ja tutkimaton ilmiö on, saa maavoimien henkilöstöpäällikön, suuresti arvostamani eversti Mauri Koskelan haastattelusta Ylelle (8.7.2013). Eversti toi esille varusmiespalveluksen hyvänä keinona kotouttaa maahanmuuttajia. Edistäähän palvelus kotoutumista, mutta se että nykypäivänä lähestymme asiaa näin, kertoo ehkä enemmän siitä, miten vähän olemme todellisuudessa joutuneet asian kanssa tekemisiin. Iso kunnia Maurille, joka tarttui tilaisuuteen nostaa tärkeä asia esille ja kymmenen pistettä tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle, varsinkin kun reserviupseerikurssin 214 priimus, Sergei Ilyukhin, jota eversti lainasi on venäläistaustainen. Kansalaisuus ja palvelus ovat tärkeitä, ei etninen tausta!

Naiset

Yritän lähestyä yhdenvertaisuutta toiselta kantilta, eli naisten vapaaehtoisen palveluksen kautta. Laki ja mahdollisuus annettiin Suomessa niinkin myöhään kuin vuonna 1995. Sitä ennen naiset olivat puolustusvoimissa vain siviiliviroissa ja näin on pääosin vielä tänäkin päivänä, huolimatta siitä, että vuosittain 400-500 vapaaehtoista naista suorittaa asepalveluksen. Naisia on kuitenkin nykyään myös sotilasviroissa ja puolustusvoimilla on nykyään kaikilla tasoilla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ja toimintaohjelmat.

Tätä ”gender” aspektia koskien on syytä nostaa esille Norja, joka teki asepalveluksesta sukupuolineutraalin. Mielestäni puolustusministerimme Carl Haglund ei selvästi hahmottanut kokonaisuutta asiassa, kun hän kommentoi asiaa Ylelle:

Jos julkinen mielipide naisten saamiseksi asevelvollisuuden piiriin muodostuu, niin keskustelu yleisestä asevelvollisuudesta pääsee varmaan käyntiin.

Försvarsminister Carl Haglund Ylelle 8.7.2013 (käännös minun)

Mistä Norjan päätöksessä sukupuolineutraalista asevelvollisuudesta on kysymys? It’s all about gender. Norja on ensimmäinen maa, joka kansallisella ja institutionaalisella tasolla toimeenpanee YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus.”

Turvallisuusneuvosto […] kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan naisten kasvavan edustuksen kaikilla päätöksentekotasoilla kansallisissa, alueellisissa ja kansainvälisissä instituutioissa sekä mekanismeissa konfliktien estämiseksi, hallinnoimiseksi ja ratkaisemiseksi;

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 (2000)

Tavanomaisempi lähestymistapa olisi tietysti tehdä vino pino käskyja ja ohjeita gender-asioista, nimittää gender-vastaavia (naisia tietysti) ja ehkä jopa perustaa erillinen gender-osasto johonkin esikuntaan. Tästä seuraa usein virnuilua, väheksyntää ja vastustusta. Asia kääntyy itseään vastaan. En kiellä ettenkö olisi itse ollut yksi niistä, jotka ovat ymmärttämättömyyttään virnuilleet ”gender” jutuille.

Norjan tie on oikea. Jos haluamme kyetä vaikuttamaan naisten asemaan kriisinhallintaoperaatioiden kohdemaissa, täytyy myös oman organisaatiomme olla peruskivestään alkaen tasa-arvoinen ja yhdenvertainen. Sukupuoliasioista vastaava yksinäinen nainen sadan miehen joukossa ei auta. Naisten saaminen osaksi väkivaltamonopolia hallitsevaa valtakoneistoa on yksinkertaista ja demokraattista, koska asevelvollisuudesta tehdään tasa-arvoinen. Muissa tapauksissa asia menee helposti positiiviseksi (käänteiseksi) syrjinnäksi.

… ja homot

Julkaisumme [1, 2, 3] näyttävät hienoilta ja luovat kuvan siitä, että meillä olisi tasa-arvo ja yhddenvertaisuus hyvällä mallilla. Joissain asioissa, kyllä. Jopa helkkarin hyvin. Tästä voimme olla syystä ylpeitä.

Seksuaalinen suuntautuminen on valitettavasti asia, jossa laahaamme jäljessä. Meillä on tiukka palvelusohjesääntö (AllmTjR 2009) joka, perustuslain tapaan, edellyttää tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua sekä kieltää syrjinnän ”sukupuolen, iän,
etnisen ja kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen,
mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen ja muun
henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Sotilasyhteistön tabun, eli homoseksuaalisuuden suhteen, tämä onkin se yleinen kielto johon tukevasti hiljaisina nojaamme.

On jopa hieman yllättävää miten vähän asiasta uskalletaan puhua. Esitteissä, johon viittasin nostetaan selkeästi esille ne kaksi muuta asiaa, eli maahanmuuttajataustaisuus ja naisten osuus, käyttäen esimerkkejä kuten ”Tupakaveri voi olla kotoisin Savosta tai Somaliasta.” ja ”1 – 2 prosenttia varusmiehistä on naisia”. Mutta ei mitään tai hyvin vähän seksuaalisesta suuntautumisesta. Kukaanhan ei siitä halua puhua. On helppoa piiloutua yhdenvertaisuuden vaatimuksen ja nollatoleranssin retoriikan taakse. Logiikka homoseksuaalisuuden suhteen kulkee tätä rataa: Kun perusedellytyksenä on yhdenvertainen, tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu, ei voi olla ketään, joka joutuisi syrjinnän kohteeksi. Maahanmuuttajataustaiset ja naiset nostetaan tietysti esille, usein positiivisessa hengessä puhuttaessa puolustusvoimien toiminnan yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Suhtautumisemme seksuaaliseen suuntautumiseen on oireellista yhteiskunnalle, jossa homoseksuaalisuus oli kriminalisoitua vuoteen 1971 asti ja kymmenkunta vuotta sitten (ehkäpä vielä tänäkin päivänä) vapautuksen palveluksesta saattoi saada seksuaalisen suuntautumisen takia. Ei tietenkään kirjattuna diagnoosina, sillä homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksena jo vuonna 1981, mutta yhtä totta kuitenkin. Huolestuttava on myös nykypäivän ilmapiiri. Nuorista suomalaisesta joka neljäs (28 prosenttia) haluaisi nuorisobarometrin (2010) mukaan kieltää homoseksuaaleilta varusmiespalveluksen.

Tilanne muistuttaa hyvin paljon USA:n asevoimien”Don’t ask, don’t tell”-käytäntöä. Tekemällä asiasta tabu, luodaan näennäisesti yhdenvertainen ympäristö, jossa vertaiset ja esimiehet voivat kuitenkin ahdistella ja häiritä poikkeavan seksuaalisen suuntautumisen omaavia henkilöitä, koska kukaan ei halua tai uskalla ottaa asiaan kantaa. On olemassa yksi paikka missä ei kaapista tulla ulos ja se on varusmiespalvelus. Himmeän vertailukohdan voi tehdä myös naisten alkuun vuonna 1995, jolloin keskustelun aiheena oli mm. se pitäisikö naisilla olla lyhyet hiukset (siili) ja tulisiko heidän muutenkin näyttää samalta kuin pojat.

Puolustusvoimat on organisaatio, jossa tulee avoimesti ja ylpeänä voida olla sotilas tai siviilityöntekijä ja samanaikaisesti mies, nainen, kristitty, muslimi, maahanmuuttajataustainen, suomenruotsalainen, vanha tai nuori. Ja homo. Ei vain siksi että laki niin määrää, vaan siksi, että se on olemuksemme organisaationa. On korkea aika laajentaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioiden tarkastelua koskemaan myös seksuaalista suuntautumista. Hyvä lähtöaskel olisi tutkimus aiheesta. Ruotsin kaatuva puolustus ei paljoa tarjoa, mutta tässä asiassa voitaisiin ottaa edes vähän mallia ja tehdä kuten esitteemmekin sanoo: Otetaan härkää sarvista.

ÖB tulee ulos kaapista. Kuva: Zarah Jonsson/Försvarsmakten (Ruotsi). Kuvattu Pride-festivaalissa 2009.

Lopuksi, on ehkä paikallaan tarkastella sotiemme aikaa, kun homoseksuaalisuus oli naisia ja maahanmuttajia yleisempää.

”Kun oltiin Syvärillä, me asuttiin korsuissa. Niitä lämmitettiin kaminalla ja oli laitettu puuliiterit ja kaikki, koska oltiin asemissa pitemmän aikaa. Ja yksi talvi hain puita sieltä puuliiteristä, niin siinä kaks poikaa – tulin niin hiljaa ilmeisesti, että ne ei kuullu – toinen oli polvillaan sen toisen vehkeen kanssa, vetäs kuule siinä. Ja minä vaan näytin kädellä, että olkaa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen kun me nähtiin toisiamme, niin nyökättiin. Ei me tunnettu toisiamme, me oltiin samasta komppaniasta mutta eri joukkueesta. Kyllähän siellä niitä oli.”

Ote kirjasta Ihminen sodassa, Minerva Kustannus.