Lampaita ja verihurttia [Suomen puolustuskyky, osa 5]

Minä lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi.

Ote kadettilupauksesta

Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu
Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu

Virkamiehiä vai sotilaita?

Ranskan iskujen myötä on käyty varsin vilkasta ja kriittistä keskustelua puolustusvoimien ammattisotilaiden velvoittamisesta osallistumaan SEU 42.7 mukaiseen avunantovelvoitteen toimeenpanoon.

Terävintä sanan säilää
on heiluttanut Aliupseeriliitto, jonka puheenjohtaja Mika Orasen mukaan ”[s]otilas joutuu hyvin yllättävään tilanteeseen, joka voi uhata hänen henkeään, terveyttään ja perheensä toimeentuloa”. Oranen näkee, että aliupseerit saattaisivat joutua huomattavasti kovempiin tehtäviin, kuin mihin he sitoutuivat palvelukseen astuessaan. Tällä näkemyksellä Oranen viestii varsin ikävällä tavalla omilleen ja samalla myös varusmiehille, reserviläisille ja upseereille, että aliupseerin professio on lähtökohtaisesti enemmänkin mukavaa virkamieseloa kuin sotiluutta. Oranen pitää selvänä, että ulkomaantehtävissä henkeen ja terveyteen kohdistuu isoja riskejä ja väittää, että pakko karkottaisi osan ammattisotilaista toisiin töihin. Kyse on siitä mihin sitoutuu. Aliupseeri on palvelukseen astuessaan vain sitoutunut olemaan hyvä virkamies.

Sitoutuminen sotiluuteen on taas valintaprosessin onnistumista tai epäonnistumista. Jos sotiluuteen vähemmän sitoutuneet lähtisivät sen myötä, että tulisi pakko asettaa henkensä alttiiksi Suomen tasavallan etujen puolustamiseksi asevoimin, niin ehkä olisimme enemmän sotilaita ja vähemmän virkamieslampaita sen jälkeen.

Upseeriliitto suhtautuu asiaan maltillisemmin ja katsoo, että tärkeintä olisi selkeästi määritellä keitä pakko koskisi ja tulisiko sen koskea myös esimerkiksi poliiseja eri tilanteissa. Upseeriliiton puheenjohtaja Jari Rantala peräänkuuluttaa velvollisuuden täsmällisyyttä ja yhdenvertaisuutta, joka on hyvä lähtökohta lain valmistelulle.

Kyse onkin loppujen lopuksi siitä miten valtio määrittelee puolustusvoimien sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät. Sodan kuva, sotatekninen kehitys ja Venäjän viimeaikaiset operaatiot tekevät auttamattomasti vanhanaikaiseksi käsityksen, jossa puolustaminen aloitetaan vasta kun toinen on iskenyt useasti ja pidetään omalla alueella. Asevoiman on oltava käyttökelpoinen työkalu kaikissa kriisin vaiheissa ja kaikkialla missä Suomen suvereeneja etuja puolustetaan. Oli se sitten sukellusvenejahtia Ruotsin kanssa, aseellista taistelua Afganistanissa tai vastaamista aseelliseen hyökkäykseen iskemällä syvälle ja kovaa vihollisen alueelle.

Puolustusvoimat ei ole mikä tahansa viranomainen. Puolustusvoimille asetetut vaatimukset ovat ja pysyvät erilaisina verrattuna muihin suuriin valtion viranomaisiin. Upseeri ei koskaan ensisijaisesti saa nähdä itseään valtion virkamiehenä, vaan hänen on aina samaistuttava sotilaiden ja aseellisen taistelun vaatimuksiin.

Håkan Syrén, Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö, 2004, käännös virheineen minun.

Sekametelisoppaa

Puolustusministeri Jussi Niinistö on puolustaan lähtenyt lyhyiden kommenttien linjalle, jotka eivät oikeastaan kerro mitään.

Keskinäisen avunannon velvoite, siinä on syytä tarkistaa, olisiko pakollisuus uskottavuuden kannalta tarpeellista.

Puolustusministeri Niinistö Ylen aamu-tv:ssä 18. joulukuuta 2015.

Puolustusministeri on onnistunut erottamaan asioita toisistaan ja pilkkomaan niitä mahdottomaksi palapeliksi. Ministerin julkisten lausuntojen ja kirjoitusten perusteella on vaikea saada selkoa siitä, mitä hän tai hallinnonala oikein haluaa.

Suomen puolustusvoimien kantahenkilökunnan osallistuminen kriisinhallintaan on vapaaehtoista, ja näkisin, että se saa jatkossakin olla. Kun palvelussuhteen ehdot ovat kohdallaan, halukkaita kyllä riittää. EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen kohdalla on kuitenkin syytä miettiä, olisiko pakollisuus uskottavuuden vuoksi tarpeellista.

Jussi Niinistö blogissaan

Vaikuttaakin siltä, että puolustusministeriö esikuntineen valmistelee hajanaista lakipakettia, joka velvoittaisi ammattisotilaat SEU 42.7 mukaiseen asevoiman käyttöön, mutta ei esimerkiksi mahdollistaisi avunantoa asevoimalla Suomelta Ruotsille tai Ruotsilta Suomelle ja pitäisi kaikki kriisinhallintatehtävät edelleen vapaaehtoisena. Syntyy siis sekametelesoppa, josta kukaan ei saa ongittua haluamaansa.

Muuttoliike sekä Syyrian, Irakin ja ISILin tilanne esillä TP-UTVA:ssa. Kuva: Vnk.

Suomen avunanto Ranskalle on suurimman luokan sumutusta. Valtioneuvoston kanslia ja muu media uutisoivat näkyvästi utvan kokouksista 17., 20. marraskuuta ja 11. joulukuuta, joissa keskusteltiin muun muassa Ranskan pyyntöön vastaamisesta. Kaikki tiedostusvälineet tarttuivat täkyyn ja uutisoivat, että Suomi tukee Ranskaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tosiasiassa Suomi vastaa ainoastaan Ranskan tukipyynnön jälkimmäiseen osaan, eli lisää osallistumistaan sotilaalliseen kriisinhallintaan, joka on puolustusvoimien kolmas tehtävä. Tasavallan presidentti, ulkoministeriö ja utva ovat kuitenkin tehneet taitavan silmänkääntötempun ja todenneet, että niin Ranskan kuin myös myöhemmin esitetyn Yhdysvaltain avunpyyntöön suoranaisesti osallistua Daeshin vastaiseen taisteluun, vastaa hyvin kriisinhallintaoperaatiomme Irakissa, jossa viitisenkymmentä sotilasta kouluttaa Pohjois-Irakin Erbilissä Peshmerga-joukkoja, jotka taistelevat Daeshia vastaan.

Vastauksena Ranskan pyyntöön Suomi tarjoaa Pohjois-Irakissa olevaan Erbilin koulutusoperaatioon osallistumisen jatkamista ja laajentamista sekä Libanonin UNIFIL-operaatioon osallistumisen laajentamista. (…) [K]eskusteltiin myös Yhdysvaltain pyynnöstä kansainvälisen ISILin vastaisen koalition maille, mukaan lukien Suomelle, lisätä tukeaan ISILin vastaiseen toimintaan. TP-UTVAssa linjattu Erbil-koulutusoperaation jatkaminen ja vahvistaminen on vastaus myös tähän Yhdysvaltain pyyntöön.

VNK viestintäosaston tiedote 666/2015

Selontekojen sietämätön keveys

Euroopan unionin yhteisvastuulauseke ja avunantovelvoite vahvistavat jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Suomi luo valmiudet avun antamiseen ja vastaanottamiseen yhteisvastuulausekkeen ja avunantovelvoitteen mukaisesti.

Velvoitteet yhteisvastuusta ja keskinäisestä avunannosta aseellisessa hyökkäystilanteessa vahvistavat unionin sisäistä turvallisuutta ja jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Kumpikin velvoite tukee myös Suomen turvallisuutta.

VNS 11/2009 Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009

Ranskan avunpyyntö on sikäli hyvä, että se osoittaa selvästi ongelman suomalaisessa päätöksenteossa. Selvityksiä ja selontekoja tehdään. Niiden konsensusta hehkutetaan (ja onneksi myös kritisoidaan), mutta itse keskeinen lainsäädäntövalmistelu ja lainsäädäntötyö jää useimmiten tekemättä, milloin minkäkin ”poliittisen sensitiivisyyden” takia. Varsin kuvaava tässä suhteessa on ulkoministeriön lakiasianjohtajan lausunto koskien Ranskan kahdenkeskeistä avunpyyntöä.

Nykyisen lainsäädäntömme puitteissa voimme tarjota esimerkiksi materiaaliapua ja koulutusta. Lakiluonnos kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta on tarkoitus saada eduskunnalle alkuvuodesta.

Valmisteluhanketta vetävän ulkoministeriön lakiasianjohtaja Päivi Kaukoranta

Siis mitä?! Viisitoista (15!) vuotta sitten selonteolla hyväksyttiin yksimielisesti, että Suomella tulisi olla kyky ottaa vastaan ulkomaista apua. Walesissa allekirjoitettiin viiime vuonna HNS-sopimus asiasta. Mutta vieläkään ei ole juridista pohjaa!

Samaten kuusi (6) vuotta sitten turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettiin monen otteeseen avunantovelvoitteen ja yhteisvastuulausekkeen vahvistavan Suomen turvallisuutta ja olevan luonnollisia. Arkadianmäellä ei mitään ole tapahtunut.

Mahdollisuus luoda tiedustelulainsäädäntö aukesi YYA-ajan päätyttyä jo 90-luvun alussa. Tähän mennessä on nähty yli 21 vuotta hiljaisuutta, välillä diskuteeraamista ja vähän fundeerausta. Mitään ei ole saatu aikaan. Nyt jo Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen johto uskaltaa sanoa asiasta suoraan.

Kallis vakuutus

Kyse on loppujen lopuksi siitä, miten valtio näkee ja määrittelee intressinsä, etunsa ja arvonsa sekä näiden turvaamisen. Lukuisat selonteot ja selvitykset ovat tuottaneet ne konkreettiset toimet, joita valtion tulisi tehdä turvallisuuden takaamiseksi. Suomalainen maksaa kokonaisturvallisuudesta yli 1000 euroa vuodessa. Kaikki panostus, joista noin 680 euroa sotilaallisen maanpuolustuksen kuluja on ollut vastikkeetonta tai ainakin vailla raportoitua näyttöä tuotetusta turvallisuudesta. Olisiko viimein tullut aika vaatia toimeenpanoa – niin hallitukselta kuin eduskunnalta. Nykytilanne, jossa selonteoissa linjataan kehitettävät kohteet, mutta mitään ei tehdä on sietämätön. Tarvitaan vastinetta rahoille. Sitä voi ainoastaan vaatia kansa, joka ymmärtää mitä yksilön turvallisuus on ja miten se liittyy valtion turvallisuuteen. Tässä populistisen suhdanneherkän politikan on aika väistyä. Turvallisuus on jokaisen halllitus- ja oppositiopuolueen yhteinen asia, josta ei juuri erimielisyyttä ole. Sopiikin kysyä miksi asianmukaisia lakeja ei säädetä, vaan hallitus ja eduskunta etenevät naurettavin, tempoilevin ja lyhytjänteisin muutoksin, jotka tehdään kuhunkin tilanteeseen sovittaenm siinä vaiheessa, kun housut ovat kintuissa.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Suomen perustuslaki 2§

Suomen kansa otti vastuunsa itsenäisenä kansakuntana 1917, 1918, 1939–45. Sen jälkeen kansanvalta on luovutettu kuuliaisesti äänestyslipun pudottamisen myötä avoimena valtakirjana eduskunnalle ja hallitukselle hallintokausien ajaksi, jotka em. tapauksissa ovat yli 20, 14 ja 6 vuoden saamattomuudella osoittaneet kykynsä olla luomatta kansan käskemää turvallisuutta. Luulisi autonomian ajalta periytyvän hallintoalamaisuuden olevan taakse jäänyttä. Aktivismia yhteisukunnassa edustavat lähinnä satunnaisesti demonstroivat ”vihervassarit” ja heitä vastustavat ”äärioikeistolaiset”. Venäjän nykyisen politiikan myötä turvallisuustilanteemme lähialueilla on olennaisesti heikentynyt. Silti elämme ikuisen rauhan Muumilaaksossa. Olisi korkea aika herätä ja vaatia parempaa vastinetta turvallisuustonnille.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien, muun viranomaisen tai minkään ammatti- taikka etujärjestön virallista kantaa.

22 reaktioner på ”Lampaita ja verihurttia [Suomen puolustuskyky, osa 5]

  1. Pitkä lainaus, mutta olennainen:
    ”Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.”
    Sotilasvala

    Gilla

  2. Terve Juha!

    Perustuslain idea on tuossa ensimmäisessä lauseessa. Edustuksellisuus ei tarkoita vallan tai oikeuksien luovuttamista.

    //James

    Gilla

  3. Olen edelleen hämmentynyt kirjoituksesi johdosta, mutta ehkä sitä tullaan käsittelemään muualla.

    Toteaisin kuitenkin vielä, että näen osittaisen lainauksesi perustuslaista tarkoitushakuiseksi, kun et voinut lainata edes koko virkettä:
    ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

    Gilla

  4. Öö, hetkinen. Minä olen ainakin aikoinani liittynyt Suomen puolustusvoimiin, en hyökkäysvoimiin enkä mihinkään ulkomaan pataljoonaan. Sanotaan näin että jos joku edes ehdottaisi että jättäisin perheeni tänne ja lähtisin jonnekin hiekka- tai viidakkomaahan taistelemaan näiden bisnesmiesten ja rosvopoliitikkojen puolesta, niin eipä onnistuisi. Ottaisin mieluummin valtion maksaman hotellitasoisen pakkoloman.

    Liked by 1 person

  5. James hyvä,

    Joudun jälleen kysymään, kun en ymmärrä ajatuksiasi:
    Lainaus tekstistäsi: ”Sen jälkeen kansanvalta on luovutettu kuuliaisesti äänestyslipun pudottamisen myötä avoimena valtakirjana eduskunnalle ja hallitukselle hallintokausien ajaksi”
    Tuota sanotaan edustukselliseksi demokratiaksi. Kritisoitko tätä käytäntöä? Millaisia vaihtoehtoja näet edustukselliselle demokratialle?

    ”Suomen kansa otti vastuunsa itsenäisenä kansakuntana 1917, 1918, 1939–45. Sen jälkeen kansanvalta on luovutettu […]”
    Onko sodankäynti ainoa tapa ottaa vastuuta itsenäisenä kansakuntana? Toteutuuko vastuu ainoastaan sodassa?
    Keskustelen tästä asiasta sen vuoksi, että itse pidän sotaa epäonnistuneen politiikan tuloksena, johon kansa osallistuu pakosta siinä vaiheessa, kun itsenäinen kansakuntamme on vaarassa. Silloinkaan ei ole kyse kansanvallasta, mikä on hyvin kuvattu esimerkiksi ”Tuntemattomassa sotilaassa”. Kansa myös valmistautuu sotaan lähinnä sen vuoksi, että siihen ei jouduttaisi.

    ”hallintokausien ajaksi, jotka em. tapauksissa ovat yli 20, 14 ja 6 vuoden […]” En taaskaan saa ajatuksestasi kiinni. Mitä nämä vuosimäärät ovat? Kolmen pääpuolueen pääministeriyttä?

    ”saamattomuudella osoittaneet kykynsä olla luomatta kansan käskemää turvallisuutta.” Mitä tällä tarkoitat? Millä tavalla ”kansa” on käskenyt ”vallanpitäjiä” luomaan turvallisuutta. Ymmärtääkseni turvallisuuden luominen kuuluu näiden päättäjien mandaattiin ja heidän mandaattiinsa kuuluu myös päättää siihen tarvittavasta panostuksesta, joka valtion varoista tähän käytetään. Ymmärrän, että sinulla sotilaana on tästä subjektiivinen käsitys, mutta samoja yhteiskunnan rajallisia varoja käytetään melko moneen muuhunkin tarkoitukseen.

    ”Suomalainen maksaa kokonaisturvallisuudesta yli 1000 euroa vuodessa. Kaikki panostus, joista noin 680 euroa sotilaallisen maanpuolustuksen kuluja on ollut vastikkeetonta tai ainakin vailla raportoitua näyttöä tuotetusta turvallisuudesta.”
    Tarkoitatko, että olisimme pärjänneet yhtä hyvin panostamatta maanpuolustukseen? Kaikki tuo raha, jolla sinunkin palkkaa on maksettu, on turhaa? Ehdotatko, että puolustusvoimat pitäisi lopettaa, tai olisi pitänyt lopettaa jo 20 + 14 + 6 vuotta sitten? En ole samaa mieltä. Ole onnellinen, että edes minä pidän sinun puoliasi. Ja monet muut suomalaiset. Tarvittaessa olemme rinnallasi, kun kansan valitsemat päättäjät niin määräävät.

    Gilla

  6. Terve Jaakko!

    Kiitos terävästä kommentista. Laillisen esivallan puolustaminen ei pidä sisällään velvollisuutta olla käyttämättä sananvapautta, eikä sen käyttö voi olla ”hyökkäys” kuin korkeintaan vertauskuvallisesti. Satumaailmassa vertauskuvat ja yksisarviset menestyvät, mutta minä kannustan tässä maailmassa siihen, että esivallan sanomiset ja tekemiset syynätään järkiperäisesti ja että niistä muodostetaan selvä käsitys.

    Kommenttisi on kuin YYA:n ajalta ja toistaa tiettyjä ulkomin Tuomiojan esille nostamia teemoja liittyen sananvapauden käyttöön. Sananvapaus on kuitenkin vapautena suojattava ja tarkkarajainen toisin kuin tuo esille nostamasi esivallan aatteellinen ja lojaliteettipohjainen puolustaminen perusoikeuksien kustannuksella ja kuvittelemasi hyökkäys esivaltaa vastaan. Tämä ei nyt ole edes tulkintakysymys, mutta suosittelen kääntymään valtiosääntöasiantuntijoiden puoleen, jos vielä olet mielestäsi oikeassa.

    Kiitos kommentista ja keskustelusta. Tiukasta vastauksesta huolimatta on turha pahoittaa mieltään. Näidenkin kysymysten ympärillä käydään keskustelua. Jopa Kaartin korttelissa.

    Yst. terv.
    //James

    Gilla

  7. James, siteeraat kadettilupausta. Lueppa uudestaan sotilasvalasi: ”Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.”

    Et puolusta laillista esivaltaa, vaan hyökkäät sitä vastaan syyttäen sitä sumuttajaksi ja sen toimintaa naurettavaksi. Hyvin erikoista upseerilta, joka on myös luvannut olla sotilasvalassaan alaisilleen hyvä ja kannustava esimerkki. Mihin kannustat hyökkäämällä laillista esivaltaamme vastaan?

    Gilla

  8. Minunkin nähdäkseni on aika selvää, että sotilasvala velvoittaa puolustamaan Suomea. Suomea puolustetaan siellä, missä demokraattisesti valittu valtiojohtomme päättää. Jatkosodan aikaan Suomea puolustettiin Syvärillä, ja jotkut asevelvolliset puolustivat Suomea Virossa sijainneilla radiotiedustelun kuunteluasemilla.

    On aivan selvää, että jos esimerkiksi on annettava sotilaallista apua naapurimaalle, tämä on voitava tehdä niillä joukoilla, jotka ovat käsillä. Näistä ei aina voida valikoida vapaaehtoisia, sillä tämä ei mahdollista riittävän nopeaa vastetta. Esimerkkinä voisi ottaa päivystävän taistelualuksen: jos se saisi käskyn lähteä Ruotsin vesille torjumaan siellä havaittua vedenalaista uhkaa, on sen koko miehistön oltava käytettävissä. Sama koskee myös kokonaan asevelvollisia joukkoja. Jos vaikkapa Lapin maakuntakomppania on palvelukseen kutsuttuna po-tilanteessa, ja Ruotsi pyytää sieltä joukkuetta tukemaan desanttijahtia, on sinne voitava lähettää se joukkue, joka on rajaa lähinnä tai muuten tehtävään soveltuvin. Muuten kaikki Ruotsin rajan läheisyydessä olevien joukkojen toiminta on suunniteltava vapaaehtoisuuden pohjalta, koska käytännössä mikä tahansa siellä oleva yksikkö voi joutua rajan ylittävään tehtävään.

    Kolmantena asiana nousee sitten esille varsinainen sotatoimi. Jos poliittinen johtomme päättää esimerkiksi, että Suomi antaa apua Gotlannin puolustukseen ja sijoittaa sinne vaikkapa rannikkojääkäripataljoonan, on kyse jo olennaisesti sodasta tai välittömästä siihen valmistautumisesta. Tällöin Gotlantia, jonka hallinta on on olennaista maamme meriyhteyksien ja idänkaupan kannalta, puolustamalla puolustetaan myös Suomea. Kyse on vain sotilaallisesta tarkoituksenmukaisuudesta. Tällaisessakaan tilanteessa en näe, että vapaaehtoisuutta voitaisiin edellyttää.

    Edellä esittämissäni esimerkeissä nousee esille lyhytaikainen, enintään muutamia viikkoja kestävä tehtävä. Kriha-tehtävät ovat vähän eri asia. Niissä kyse on kuukausia kestävästä, etukäteen suunnitellusta normaaliajan operaatiosta. Nämä ovat tietyssä mielessä erilaisia kuin yllä kuvaamani lyhyet häiriötilanteen tehtävät tai varsinainen poikkeusolojen tehtävä. Tällaisissa vapaaehtoisuuden vaatimus on normaaliolojen työmarkkinapolitiikkaa. Sen sijaan yllä kuvaamissani tapauksissa on kyse tositilanteesta, johon työmarkkinapolitiikka ei sovellu.

    Gilla

  9. Kirjoittaja toteaa, ”Asevoiman on oltava käyttökelpoinen työkalu kaikissa kriisin vaiheissa ja kaikkialla missä Suomen suvereeneja etuja puolustetaan.”

    Miten jos puolustusvoimat aloittaisivat Suomen suvereeniteetin puolustamisen ihan täällä kotimaassa?

    On täysin käsittämätöntä, että Suomen armeijan majuri kirjoittaa, että Suomen suvereniteettiä puolustetaan Ranskan poliittisen johdon määrämillä taistelukentillä toisella puolella maailmaa, kun samaan aikaan Suomen länsirajan ylitse on saapunut yli 30.000 paperitonta ex-vankia, sotilasta, poliisia ja terroristeja.

    Nyt myös itäraja on alkanut vuotamaan ja ennusteet osoittavat, että sekä länsirajan, että itärajan ylitse saapuvat massat tulevat vain lisääntymään ensi kevään ja kesän jälkeen.

    Mitä tekee Suomen puolustusvoimat? Ei yhtään mitään. Ei ole tähänkään asti tehnyt. Jatkavat vain kaakkoisrainan kyttäämistä ja hokevat keskenään ”Kohta se ryssä sieltä tulee”. Tilanne on aivan absurdi.

    Olen odotellut pitkään, koska puolustusvoimien johto reagoi käynnissä olevaan Suomen valtaamiseen. Hiljaista on ollut. Ei ole kuulunut mitään. Oman maan puolustamiseen ei kommentoida mitään, ja verukkeena mainitan, että sisäministeri on vastuussa Suomen rajojen valvonnasta jne. Kuitenkin tällaisia EU Armeijaan viittaavia blogeja kirjoitellaan. Kyllä on maailmankirjat sekaisin. Myös puolustusvoimissa.

    Esimerkiksi Sveitsin armeijan ylipäällikkö André Blattmann varoitti 28.12.2015 Schweiz am Sonntag -lehdessä yhteiskunnallisista levottomuuksista Euroopassa. Hän näkee kasvavaa aggressiivisuutta julkisessa keskustelussa ja räjähdysalttiiin vaaratilanteen.

    Blattmann kirjoittaa, että vaara on huomattava: Terroriuhka kasvaa ja hybridisodat uhkaavat maailman rauhaa. Lisäksi meneillään on talouskriisi. Blattmann näkee myös pakolaisten ja maahanmuuttajien suuren vaellusliikkeen olevan uhka.

    Blattmann: ”Yhteiskunnallisten levottomuuksien mahdollisuutta ei voida sulkea pois”, puheet julkisessa keskustelussa ovat muuttuneet ”vaarallisen aggressiivisiksi”: ”Keitos muuttuu yhä tympeämmäksi.” Blattmann katsoo, että Sveitsin hyvinvoinnin perusta on pitkästä aikaa taas kerran joutunut kyseenalaiseksi”. Hän muistutti viime vuosisadan molempien maailmansotien aikoihin vallinnutta tilannetta ja hän neuvoi Sveitsiä aseistautumaan.

    Sveitsin poliitikot reagoivat armeijan ylipäällikön lausuntoihin ymmärrystä vailla ja he pitivät hänen varoituksiaan liioiteltuna.

    Sveitsin armeija on jo vuosien ajan pitänyt harjoituksia, joissa lähtötilanteena ovat levottomuudet Euroopassa. Myös Economist -lehti varoitti jo kauan sitten yhteiskunnallisista jännitteistä.

    Onko Suomen puolustusvoimat pitänyt yhtäkään harjoitusta, jossa lähtötilanteena ovat Suomen sisäiset levottomuudet? Nyt pitäisi herätä puolustamaan isänmaata ihan täällä omassa maassa, ainakin mielipidekirjoitusten ja median kautta, eikä pelätä ”poliittista korrektiutta”, mikäli puolustusvoimissa on vielä yhtään ammattisotilasta töissä? Taitavat kaikki olla virkamiehiä, kuten kirjoittaja itsekin asiaa kuvailee.

    Mitä tulee haluttomuuteen lähteä sotimaan ulkomaille, perustuu täysin siihen, että Suomen Kruunu on kyllä valmis lähettämään tyttönsä ja poikansa sotimaan, mutta kun ammattisotilaalle sitten käy huonosti sodassa, niin Suomen Kruunulla ei siinä vaiheessa olekaan tarjota yhtään mitään. Mikäli tälle tielle lähdetään, tulee lainsäädännössä olla myös selkeät puitteet veteraanisairaaloiden perustamiseen, kuntoutuksiin, lääkkeisiin, eläkkeisiin jne.

    Suomen suurin häpeä on se, että sodassa loukkaantunut ammattisotilas joutuu anomaan lakki kourassa Valtionkonttorista korvauksia, koska työpaikka on menetetty ”kenttäkelpoisuuden menetyksen” myötä ja rahat eivät riitä kuntoutukseen, apuvälineisiin ja lääkkeisiin.

    Tämä epäkohta on yhä olemassa nykylainsäädännössä ja se pitäsi saada ensin korjattua, ennen kuin yhtään suomalaista naista tai miestä lähetetään [vapaaehtoisesti] sotimaan minnekään, Majuri James Mashiri mukaanlukien, vaikka hän kirjoituksensa perusteella ei asiaa ole tältä kantilta ajatellutkaan.

    Gilla

  10. Pakollisuus?

    Kun totuus on tämä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288754818723.html ?

    Ja tämä: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/isis%20rauhanturvaajat-26184 ?

    Ja tämäkin vielä: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/307270-kela-maksaa-isis-terroristeille-taydet-tuet-sk-perheenjasenille-tukea-ulkomaillekin ?

    Onneksi en löytänyt sitä uutista, missä se joku [edit: naispuolinen kansanedustaja] oli eduskuntakeskustelussa huolissaan takaisinpalaavien terrroristien henkisestä & fyysisestä hoidosta. Olis varmaankin suoni katkennut päästä.

    Gilla

  11. sotilas on virkamies, jolla ei ole valtuuksin aktiivipalveluksessa olevana politikoida. Ei alaansa, ei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, kuten me siviilit. Upseerinura on haastava ja sitä on vakavasti harkittava ennen kuin sellaiseksi edes pyrkii. Lähtökohtaisesti minun suhteeni virkavaltaa, polisiin ja muihin viranomaisiin on positiivinne, mutta jos edellä mainitussa virassa henkilöt toimivat siten, ettei se ole suotavaa, on kiellettyä tai suorastaan rikollista -olen sitä mieltä, että mitä korkeampi on sotilaanarvo tai mitä korkeamassa tehtävässä hän on (nämähän eivät lainkaan aina täsmää, voi olla sotilasarvoltaan kenraalimajuri, mutta vastuu vain yhdestä Prikaatista ja voi olla Prikaatinkenraali jonka vastuulla voi olla mm.

    1.) Operatiivisen suunnittelutyöjohtaminen

    2.) esittää suittelemat ylipäällikölle, jolla on kolme vaihtoehtoa. Hyväksyä ne, määrätä joltakin osin suunnitelmat muutetavaksi tai hylätä suunnitelma kokonaisuudessaan. vaihe 2,) kestää niin kauan kuin ylipäällikkö katsoo sen hyväksyttävän

    3) valita tarvittavat joukot, joista varhaisemmassa vaiheessa 1.) on tosiasiallisesti jo on jos ei muuten niin täydenyksistävastaavalla upseerilta saatu näkemys, joko suusanalisesti, kirjallisesti tai suusanalisesti sekä kirjallisesti yksikköjen koot, taisteluarvot, ja aineksen laatu, kokemus ja levännyt tai juuri lepäämään vedetyn, moralinen ja henkinen sekä fyysinen suoritus kyky, arvioitu taistelukyky Vastaavan upseerin on kyettävä tietämään esittämiensä osastojen aselajit, arvioida niiden laatu ja kokemus, sekä koulutus- ainakin sen veran, että tiedetään miesmäärät, joukko-osaston koko, joukot ovat oikealla tavalla aselajiaan vastaavasti aseistetut, varustetut ja /tai tehtävään oikealla tavalla varustetut ja aseistetut, sekä koulututut. kyetään löytämään luotaville taisteluryhmille mahdollisimman hyvät johtajat, komppanioiden, pataljoonien. patereiden, patteristojen, rykmenttien ja Prikaatien jne… sijainti ja kenen alaisuudessa ne nyt ovat, eivätkä ole sidottu muihin tehtäviin tai operaatioihin joka ei ole ensisijaisempi, kuin nykyinen 4.) muodostaa ja Johtaa joukoista suurempia yksiköitä tarpeen mukaan, tai pienetä ja jakaa niitä sekä johtaa joukkojenkuljetus keskitysalueelle. 4.) Johtaa itse taistelua ja taisteluitta ja raportoida niistä ylipäällikölle, joko sanallisesti, kirjallisesti, sanallisesti, sekä kirjallisesti.

    SEURAAMUKSET TYÖSTÄ JOKA EI KUULU JOHTAJILLE JA KOMENTAJILLE JA RANGAISTUSASTEIKKON MÄÄRITTÄMINEN.

    Mikäli armeijankunnankomentaja on tehnyt saman virheen joka törkeydessään on samaan luokan piittaamattomuutta, jota se voidaan nähdä rikoksena, sekä operatiiviselta johtajalta, että armeijakunnan komentajalta on rangaistuksessa sotilasarvoakin oleellisempi tekijä rangaistusta kovennettavana tekijän tehtävä ei sotilasarvo.

    esim. Kenraaliluntti saa samasta lievemmän tuomion, kuin alemassa sotilasarvossa oleva prikaatinkenraali.

    Aivan samoin on aliupseereiden valittelut ja toisaalta aktiiviupseerin osallistuminen politikkaan siten, että julkisuudessa arvioi puolustusministeriään. Se ei ehkä ole luvallista toimintaa aktiivi upseerilta kirjoittaa ja puolustusministerillä on oikeus määrätä asia esitutkintaan ja mahdollisesti oikeuteen, jonka alin aste on hovioikeus JA / TAI SODAN AIKANA VASTAAVA,

    Sen sijaan minulla on oikeus kansalaisena puuttua sekä politiikan, että asiallisella tavalla viranomaistoimintaan, joka ainakin minun mielestäni on politiikkaan sekaantumista, johon hyvin usein on kiusaus, ettenkin silloin mitä kokemassa asemassa sotilashierarkiaa henkilöt satavat ollakin. Ainahan se ruho on vihreää aidan toiselta puolen.

    Kuitenkin kansalaisen ominaisuudessa katson, etten minä en näe oikeaksi, kuin huomauttaa aivan varmasti vain suhteellisen pienestä ja vahingossa tehdystä harha-askeleesta, ehkä edes kehtaa alkaa moista kannella asianomaiselle tahattomasta rikkeestä, muuta kuin silloin jos jokin osapuoli tai teoriassa kaikki muut osapuolet vaativat minua tilille kirjoituksestani. Asia on silloin ongelmallinen. Minulla on oikeus politikoida, niin myös puolustusministerillä, mutta aktiiviupseerilla sitä oikeutta ei ole. Raja kulkee siinä, että kykenee politikoimisesta huomaamaan. Haluaan oikeudenmukaisesti silti vielä huomauttaa Kirjoittajan tarkoitus, halu korjata Valtomme ongelmia ja se on hyvä sekä asiallinen. (-Piste)

    Suomen valtion täysivaltaista mandaattia ja arviota käyttäen:

    kristitty, kansalliskonservatiivi.

    -masson, Martti Salonen

    http://www.saul-masson.info

    Liked by 1 person

  12. Ranska ei ”tarvitse” apua, kyllä nyt jokainen sen tajuaa. Sen maan sotavoimakoneisto on niin lajja, ettei Suomen mahdollisella tuella ole minkäänlaista vaikutusta. Jokainen tietää, että kyseessä ei ole kenttä-avun tarve vaan poliittisen osoituksen/tuen tarve.

    Sama tapahtui 9/11:n jälkeen, kun Bush sanoi Lipposelle ”thank you for joining the coalition” (eikä Lipposella ollut kanttia sanoa mitään vastaan – Suomihan ei todellakaan joinannut mitään coalitioneita). Suomen mahdollinen sotilaallinen apu oli silloinkin (olisi ollut) kuin pisara meressä, muttaa nimi ”Finland” (sekä mahd. monta muuta nimeä) listalla oli äärimmäisen tärkeä USA:lle, jotta voisi osoittaa maailmalle ettei todellakaan käy sotaa yksin.

    Siispä, jälleen saa ihmetellä miten tyhmyys leviää. Ranskako muka tarvitsee sotilaallista apua meiltä? Älä jaksa.

    Toinen asia on se, että länsi tappaa enemmän ihmisiä siellä kun ”ne” tappavat täällä. Mikä siis on oikeus? Yksi tapa on laskea ihmishenkiä, ja pahasti näyttäisi silloin slltä, että terroristi onkin länsi (esim Ranska, joka lähettää droneja tuonne jatkuvasti) eikä IS:ät sun muut.

    Suomien puolustusvoimat harrastaa maanpuolustusta, ei hyökkäystä. Eikö sinulle kerrottu? Poliisi hoitaa rikollisuuden ja tekee sen myös paljon tehokkaammin. On huolestuttavaa, että korkealla upseerilla on käsitteet näin sekaisin. EU:n yhteinen poliisiviranomainen on se joka hoitaa näitä.

    Gilla

  13. Ei kyseessä suinkaan ole pelkästään virkamiehen mukavuudenhalusta vaan siitä, onko osallistuminen EU:n turvatakuisiin valoissamme vannotun mukaista kansalaisten ja yhteiskunnan hyötyä ja parasta. Tämän suhteen en ole vakuuttunut poliitikkojen arviointikyvyistä. Maailmalta löytyy tästä huonoja esimerkkejä. Mutta on meillä kotikutoistakin kyvyttömyyttä, kuten James kirjoituksessaan osoittaa.

    Vapaaehtoisuuttakin on monenlaista. Riittävällä korvauksella vapaaehtoisia löytyy aina. Aina ei tarvitse riihikuivaa rahaakaan maksaa. Esim. eläkeiän nopeampi kertyminen ulkomaanoperaatioissa olisi merkittävä lisäkannustin monelle.

    Lisäksi väittäisin, että vapaaehtoisuudella olemme välttäneet monet ylilyönnit ja turhat tappiot (myös infosodan rintamalla) kriha-operaatioissa, kun tehtävässä olevalla henkilöstöllä on ollut selkeä motivaatio. Pakolla tehtäviin käskettyjen osalta kannattaa varautua myös sen mukaiseen toimintaan operaatioissa. Sotilsskäskyllä pätevyyden ja motivaation aikaansaaminen kun ei onnistu edes rauhan ajan perusorganisaatiossamme.

    Koska olemme itse Halonen-Tuomioja-linjalla pyrkineet aktiivisesti vesittämään turvalauseketta, en näe sillä sellaista kansalaisten ja yhteiskunnan etua ja hyötyä, että tehtävien pakollisuudesta tulisi säätää kenellekään ammattikunnalle. Oikean puolustusliiton antaman hyödyn suhteen ollaankin jo toisella tasolla. NATO-jäsenyyteen päädyttäessä 5. artiklan mukaiset tehtävät tulisivat luonnollisesti olla pakollisia myös reservillemme.

    Gilla

  14. Aloitin sotilasurani, koska halusin olla taistelija joka tekee päätökset, taistelija joka menee ensimmäisenä kapeaa katua pitkin, taistelija joka kulkee kärkiajoneuvossa, taistelija joka voi antaa ystävälleen ensiapua ja ensisijaisesti taistelija joka antaa esimerkin alaiselleen.

    Olen tutustunut useisiin työtovereihin, jotka eivät halua lähteä ulkomaantehtäviin edes vapaaehtoisesti. Kunnioitan heidän päätöstään. Kuitenkin ne jotka haluavat mennä ja tehdä asioille jotain, vaikka tietäisivät vaarallisten operaatioiden riskit, edelleen haluavat toimia. Annettaan vapaus myös heille toteuttaa haluamansa.

    Nimimerkki
    YliG

    Gilla

  15. PeTo erehtyy.

    Silloin kun EU:n turvatakuista sovitiin silloinen ulkoministeri Tuomioja nimenomaan vakuutti, etteivät ne ole velvoittavat. Jos Stubb joutui tiukille seottuaan prosenteissa niin Tuomiojan pitäisi joutua monta kertaa pahempaan prässiin, jos ilmenee, että hän puhui näin vakavassa asiassa muunneltua totuutta. Toistaiseksi kukaan ei ole esittänyt Tuomiojan puhuneen palturia.

    Uutinen Ulkoministerin lausunnosta ajalta, jolloin asiasta päätettiin:
    http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuomioja-turvatakuut-eivat-kumoa-liittoutumattomuutta/1985160

    Mitä tulee sotilasvalassa annettuun lupaukseen niin siinä luvataan puolustaa isänmaatani, ei muita maita. Ranska tai EU ei ole minun isänmaani. Puolustakoon niitä ne, jotka kokevat ne isänmaakseen tai joilla on siihen joku kutsumus.

    Varmin keino tuhota maanpuolustustahto Suomesta on pakottaa suomalaiset sotilaat puolustamaan muita maita. Tähän ei ole varaa ja virkamiesmäisyyden pelko on kehnoimpia perusteluita mitä asialle voi keksiä.

    Gilla

  16. ”Valan velvoittamalta” meni ohi tärkein pointti. Suomi on kansakuntana eduskunnan päätöksellä sitoutunut erilaisiin toimiin kumppanimaittensa tukemiseksi/tuen saamiseksi. Mutta sitten ei ole vuosikausiin tehty mitään, että saataisiin oikeusvaltiossa välttämätön lakipohja toimenpiteille. Antaa todella omituisen kuvan Suomen toiminnasta kansainvälisenä toimijana.
    Kannattaisi myös lukea se valateksti uudelleen. Missään kohtaa ei sanota, että sotilaan puolustustehtävä olisi sidottu maantieteellisesti Suomen alueeseen. Valassa luvataan puolustaa ”kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.” Nykypäivän globaalissa maailmassa uhkat muodostuvat laajalla alueella, parempi niitä on torjua omaan alueen ulkopuolella kuin kotona, jos vain mahdollista.
    Ja mitä tulee poliisiin, niin tahota varmaan on mutta ei voimaa. Kaksi viimeistä hallitustamme on tuskassa leikannut kaikkia turvallisuusviranomaisia, niin että elälöityneitä poliiseja rekrytoiaan töihin, jotta selvitään edes näistä kotimaan tehtävistä. Puolustusvoimat on valtiovallan ainoa jäljellä oleva reservi, mutta sitäkään ei voi tehokkaasti käyttää kiitos lainsäädännön.

    Gilla

  17. Eiköhän se kuitenkin ole niin, että suomalainen sotilas -oli hän sitten varusmies, reserviläinen tai ammattisotilas- ole sitoutunut vain siihen mitä on sotilasvalassa luvannut. Siinä ei mainita mitään muiden maiden turvallisuuden takaamisesta.

    Terrorismin torjunta kuuluu sivistysvaltiossa ensisijaisesti poliisille. Ovatko poliisit lammasmaisia virkamiehiä kun heitä ei pakollinen avunantovelvoite koske?

    Jos blogisti haluaa päästä sotilaallisesti turvaamaan Ranskaa niin suosittelen hänelle vapaaehtoispohjalta muukalaislegioonaa.

    Gilla

  18. Hieno kirjoitus!

    Sanojen ja tekojen epäsuhta ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on ollut silmiinpistävää jo pitkään. Oikeastaan tämä epäsuhta on ollut vuosikymmeniä normi, josta poikettiin muutamaksi vuodeksi 90-luvulla. Viimeistään T. Halosen presidenttikauden alusta lähtien on palattu tilanteeseen jossa julkiset puheet, tosiasialliset teot ja reaalitodellisuus ovat eriytyneet toisistaan yhä selvemmin. Julkinen keskustelu ja poliitikkojen argumentaatio tapahtuu kuvitteellisessa (virtuaali)maailmassa joka on yhä enemmän irrallaan todellisen maailman realiteeteista.

    En tietenkään ole ainoa joka on tämän eriytymisen havainnut. Monien muiden tavoin olen pohtinut taustalla vaikuttavia syitä jo vuosia. Ikävä kyllä, ymmärrettäviä tai hyväksyttävissä olevia syitä alkaa olla – ainakin omasta mielestäni – jo todella vaikea löytää. Jäljelle jäävät selitysmallit ovat niin huolestuttavia, että niitä ei haluaisi edes pohtia, saati uskoa.

    Eräs vaihtoehto on ylimmän poliittisen johtomme äärimäinen naiivius. Johdossa kuitenkin toimii fiksuja ihmisiä, joten en pidä tätä kovin todennäköisenä.

    Toinen, yhä todennäköisemmältä vaikuttava selitys Suomen haluttomuudelle vahvistaa omaa turvallisuuttaan on suorastaan pelottava. Ovatko päätöksentekijämme alistuneet heihin kohdistetun vaikuttamisen edessä? Siltähän tilanne vahvasti näyttää. Hallinnossamme toimii edelleen vaikuttajia, jotka uskovat meidän olevan turvassa niin kauan kun laitamme itä-naapurin edut etusijalle. He näyttävät sanelevan Suomen linjan. Muut ovat joko hyväuskoisia tai heidät on peloteltu hiljaisiksi .

    Itse en enää luota edes siihen, että Suomi puolustautuisi sotilaallisesti. En epäile kansan puolustustahtoa. En myöskään epäile puolustusvoimien henkilökunnan tahtoa (tai osaamista). Sen sijaan poliitikkojen puolustustahto on nujerrettu. Mukaan lukien puolustusvoimien ylipäällikkö. Olemme palanneet YYA-turvallisuuteen.

    Ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon puheet ovat yhtä tyhjän kanssa. Ne ovat olleet sitä jo niin pitkään, että oman luottamukseni poliitikkoja kohtaan voi palauttaa vain teot joilla varmistetaan Suomen puolustuskyky (toiminnan rahoitus, kalusto), mahdollisuus vastaanottaa ja antaa sotilaallista apua ja aloitetaan toimet sotilaallisen liittoutumisen toteutumiseksi mahdollisimman pian.

    Gilla

  19. Hyvä kirjoitus!

    Kahteen kohtaan olisin kuitenkin kommentoimassa.

    1. Varmasti lainsäädännön yhdenmukaisuudesta kaikkien palvelustehtävien suhteen olisi etua. En kuitenkaan itse pidä isona miinuksena sitä, jos esimerkiksi EU:n lausekkeiden perusteella annettua apua ja perinteisiä KriHa-tehtäviä kohdellaan pakollisuuden suhteen eri tavoin, mikäli tämä edesauttaa lainsäädännön läpiviemistä. On myös jossain määrin ymmärrettävää, että tehtävät, joihin lähtemisestä päätämme erikseen ja tehtävät, joihin olemme ennakolta sitoutuneet, ovat esimerkiksi aikataulultaan erilaisia ja siten mahdollistavat myös erilaisen rekrytoinnin.

    2. En pystynyt suoraan tulkitsemaan pidätkö tehtyä ”viestintäsumutusta” hyvänä vai huonona asiana? Olen samaa mieltä, että meidän tulisi olla tilanteessa, jossa tämmöiseen ei ole tarvetta. Olen kuitenkin samalla erittäin tyytyväinen, että edes viestinnällisesti toimimme näin. Olin erittäin huolestunut kun keskustelu avunpyynnöstä alkoi lausunnoilla ”Suomi ei varmasti tee mitään” (http://yle.fi/uutiset/kanerva_suomi_ei_voi_auttaa_ranskaa_voimakeinoin__laki_estaa/8460534) ja ilahduin, kun pääsimme moodiin ”Suomi tekee kaiken mahdollisen”. Tämä oli vielä TP Niinistönkin tiedotustilaisuudessa haparoivaa, vaikka se uutisoitiinkin paremmin otsikoissa. (http://demokraatti.fi/niinisto-ranskan-pyyntoon-suomen-vastaus-on-selva/)

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s