Abstraktin uhkan sietämätön käsittämättömyys

Turvallisuuspolitiikka vs säätötekniikka. Kuva: Mikael Grev. Lähde: Wiseman's Wisdoms - Gästinlägg: Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer.
Turvallisuuspolitiikka vs säätötekniikka. Kuva: Mikael Grev. Lähde: Wiseman’s Wisdoms – Gästinlägg: Försvarspolitik vs Reglerteknik – hur man följer.

Iltasanomien ja Iltalehden mukaan tein ulostulon. Tämä antaa varsin ikävän kuvan suomalaisen älyllisen sota- ja turvallisuustieteellisen keskustelukulttuurin tilasta. Sen muutosnopeus on kovin hidas. Venäjän sotilaallisen kapasiteetin muutosnopeus taas on suuri ja poliittinen tahtotila on viritetty kriisiajan taajuudelle uuden sotilasdoktriinin ja ylemmän tason kansallisen turvallisuuden strategian myötä.

Otsikkoja ja klikkijournalismia

Yle julkaisi lyhyen jutun, jonka ytimenä oli Suomen maavoimien operaatiopäällikön Petri Hulkon kommentti Ruotsin maavoimien komentajan Anders Brännströmin arvioon siitä, että Ruotsi voi olla sodassa muutaman vuoden sisällä. [Lue lisää…]

Annonser

Lampaita ja verihurttia [Suomen puolustuskyky, osa 5]

Minä lupaan uhrata työni ja elämäni Isänmaalle. En karta työtä, en taistelua, en kärsimyksiä, en kuolemaa tämän lupauksen lunastamiseksi.

Ote kadettilupauksesta

Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu
Kuva: Puolustusvoimat, Instagram: @maanpuolustuskorkakoulu

Virkamiehiä vai sotilaita?

Ranskan iskujen myötä on käyty varsin vilkasta ja kriittistä keskustelua puolustusvoimien ammattisotilaiden velvoittamisesta osallistumaan SEU 42.7 mukaiseen avunantovelvoitteen toimeenpanoon.

Terävintä sanan säilää
on heiluttanut Aliupseeriliitto, jonka puheenjohtaja Mika Orasen mukaan ”[s]otilas joutuu hyvin yllättävään tilanteeseen, joka voi uhata hänen henkeään, terveyttään ja perheensä toimeentuloa”. Oranen näkee, että aliupseerit saattaisivat joutua huomattavasti kovempiin tehtäviin, kuin mihin he sitoutuivat palvelukseen astuessaan. Tällä näkemyksellä Oranen viestii varsin ikävällä tavalla omilleen ja samalla myös varusmiehille, reserviläisille ja upseereille, että aliupseerin professio on lähtökohtaisesti enemmänkin mukavaa virkamieseloa kuin sotiluutta. Oranen pitää selvänä, että ulkomaantehtävissä henkeen ja terveyteen kohdistuu isoja riskejä ja väittää, että pakko karkottaisi osan ammattisotilaista toisiin töihin. Kyse on siitä mihin sitoutuu. Aliupseeri on palvelukseen astuessaan vain sitoutunut olemaan hyvä virkamies.

Sitoutuminen sotiluuteen on taas valintaprosessin onnistumista tai epäonnistumista. Jos sotiluuteen vähemmän sitoutuneet lähtisivät sen myötä, että tulisi pakko asettaa henkensä alttiiksi Suomen tasavallan etujen puolustamiseksi asevoimin, niin ehkä olisimme enemmän sotilaita ja vähemmän virkamieslampaita sen jälkeen.

Upseeriliitto suhtautuu asiaan maltillisemmin ja katsoo, että tärkeintä olisi selkeästi määritellä keitä pakko koskisi ja tulisiko sen koskea myös esimerkiksi poliiseja eri tilanteissa. Upseeriliiton puheenjohtaja Jari Rantala peräänkuuluttaa velvollisuuden täsmällisyyttä ja yhdenvertaisuutta, joka on hyvä lähtökohta lain valmistelulle.

Kyse onkin loppujen lopuksi siitä miten valtio määrittelee puolustusvoimien sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät. Sodan kuva, sotatekninen kehitys ja Venäjän viimeaikaiset operaatiot tekevät auttamattomasti vanhanaikaiseksi käsityksen, jossa puolustaminen aloitetaan vasta kun toinen on iskenyt useasti ja pidetään omalla alueella. Asevoiman on oltava käyttökelpoinen työkalu kaikissa kriisin vaiheissa ja kaikkialla missä Suomen suvereeneja etuja puolustetaan. Oli se sitten sukellusvenejahtia Ruotsin kanssa, aseellista taistelua Afganistanissa tai vastaamista aseelliseen hyökkäykseen iskemällä syvälle ja kovaa vihollisen alueelle.

Puolustusvoimat ei ole mikä tahansa viranomainen. Puolustusvoimille asetetut vaatimukset ovat ja pysyvät erilaisina verrattuna muihin suuriin valtion viranomaisiin. Upseeri ei koskaan ensisijaisesti saa nähdä itseään valtion virkamiehenä, vaan hänen on aina samaistuttava sotilaiden ja aseellisen taistelun vaatimuksiin.

Håkan Syrén, Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö, 2004, käännös virheineen minun.

Sekametelisoppaa

Puolustusministeri Jussi Niinistö on puolustaan lähtenyt lyhyiden kommenttien linjalle, jotka eivät oikeastaan kerro mitään.

Keskinäisen avunannon velvoite, siinä on syytä tarkistaa, olisiko pakollisuus uskottavuuden kannalta tarpeellista.

Puolustusministeri Niinistö Ylen aamu-tv:ssä 18. joulukuuta 2015.

Puolustusministeri on onnistunut erottamaan asioita toisistaan ja pilkkomaan niitä mahdottomaksi palapeliksi. Ministerin julkisten lausuntojen ja kirjoitusten perusteella on vaikea saada selkoa siitä, mitä hän tai hallinnonala oikein haluaa.

Suomen puolustusvoimien kantahenkilökunnan osallistuminen kriisinhallintaan on vapaaehtoista, ja näkisin, että se saa jatkossakin olla. Kun palvelussuhteen ehdot ovat kohdallaan, halukkaita kyllä riittää. EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen kohdalla on kuitenkin syytä miettiä, olisiko pakollisuus uskottavuuden vuoksi tarpeellista.

Jussi Niinistö blogissaan

Vaikuttaakin siltä, että puolustusministeriö esikuntineen valmistelee hajanaista lakipakettia, joka velvoittaisi ammattisotilaat SEU 42.7 mukaiseen asevoiman käyttöön, mutta ei esimerkiksi mahdollistaisi avunantoa asevoimalla Suomelta Ruotsille tai Ruotsilta Suomelle ja pitäisi kaikki kriisinhallintatehtävät edelleen vapaaehtoisena. Syntyy siis sekametelesoppa, josta kukaan ei saa ongittua haluamaansa.

Muuttoliike sekä Syyrian, Irakin ja ISILin tilanne esillä TP-UTVA:ssa. Kuva: Vnk.

Suomen avunanto Ranskalle on suurimman luokan sumutusta. Valtioneuvoston kanslia ja muu media uutisoivat näkyvästi utvan kokouksista 17., 20. marraskuuta ja 11. joulukuuta, joissa keskusteltiin muun muassa Ranskan pyyntöön vastaamisesta. Kaikki tiedostusvälineet tarttuivat täkyyn ja uutisoivat, että Suomi tukee Ranskaa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Tosiasiassa Suomi vastaa ainoastaan Ranskan tukipyynnön jälkimmäiseen osaan, eli lisää osallistumistaan sotilaalliseen kriisinhallintaan, joka on puolustusvoimien kolmas tehtävä. Tasavallan presidentti, ulkoministeriö ja utva ovat kuitenkin tehneet taitavan silmänkääntötempun ja todenneet, että niin Ranskan kuin myös myöhemmin esitetyn Yhdysvaltain avunpyyntöön suoranaisesti osallistua Daeshin vastaiseen taisteluun, vastaa hyvin kriisinhallintaoperaatiomme Irakissa, jossa viitisenkymmentä sotilasta kouluttaa Pohjois-Irakin Erbilissä Peshmerga-joukkoja, jotka taistelevat Daeshia vastaan.

Vastauksena Ranskan pyyntöön Suomi tarjoaa Pohjois-Irakissa olevaan Erbilin koulutusoperaatioon osallistumisen jatkamista ja laajentamista sekä Libanonin UNIFIL-operaatioon osallistumisen laajentamista. (…) [K]eskusteltiin myös Yhdysvaltain pyynnöstä kansainvälisen ISILin vastaisen koalition maille, mukaan lukien Suomelle, lisätä tukeaan ISILin vastaiseen toimintaan. TP-UTVAssa linjattu Erbil-koulutusoperaation jatkaminen ja vahvistaminen on vastaus myös tähän Yhdysvaltain pyyntöön.

VNK viestintäosaston tiedote 666/2015

Selontekojen sietämätön keveys

Euroopan unionin yhteisvastuulauseke ja avunantovelvoite vahvistavat jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Suomi luo valmiudet avun antamiseen ja vastaanottamiseen yhteisvastuulausekkeen ja avunantovelvoitteen mukaisesti.

Velvoitteet yhteisvastuusta ja keskinäisestä avunannosta aseellisessa hyökkäystilanteessa vahvistavat unionin sisäistä turvallisuutta ja jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Kumpikin velvoite tukee myös Suomen turvallisuutta.

VNS 11/2009 Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009

Ranskan avunpyyntö on sikäli hyvä, että se osoittaa selvästi ongelman suomalaisessa päätöksenteossa. Selvityksiä ja selontekoja tehdään. Niiden konsensusta hehkutetaan (ja onneksi myös kritisoidaan), mutta itse keskeinen lainsäädäntövalmistelu ja lainsäädäntötyö jää useimmiten tekemättä, milloin minkäkin ”poliittisen sensitiivisyyden” takia. Varsin kuvaava tässä suhteessa on ulkoministeriön lakiasianjohtajan lausunto koskien Ranskan kahdenkeskeistä avunpyyntöä.

Nykyisen lainsäädäntömme puitteissa voimme tarjota esimerkiksi materiaaliapua ja koulutusta. Lakiluonnos kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta on tarkoitus saada eduskunnalle alkuvuodesta.

Valmisteluhanketta vetävän ulkoministeriön lakiasianjohtaja Päivi Kaukoranta

Siis mitä?! Viisitoista (15!) vuotta sitten selonteolla hyväksyttiin yksimielisesti, että Suomella tulisi olla kyky ottaa vastaan ulkomaista apua. Walesissa allekirjoitettiin viiime vuonna HNS-sopimus asiasta. Mutta vieläkään ei ole juridista pohjaa!

Samaten kuusi (6) vuotta sitten turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettiin monen otteeseen avunantovelvoitteen ja yhteisvastuulausekkeen vahvistavan Suomen turvallisuutta ja olevan luonnollisia. Arkadianmäellä ei mitään ole tapahtunut.

Mahdollisuus luoda tiedustelulainsäädäntö aukesi YYA-ajan päätyttyä jo 90-luvun alussa. Tähän mennessä on nähty yli 21 vuotta hiljaisuutta, välillä diskuteeraamista ja vähän fundeerausta. Mitään ei ole saatu aikaan. Nyt jo Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen johto uskaltaa sanoa asiasta suoraan.

Kallis vakuutus

Kyse on loppujen lopuksi siitä, miten valtio näkee ja määrittelee intressinsä, etunsa ja arvonsa sekä näiden turvaamisen. Lukuisat selonteot ja selvitykset ovat tuottaneet ne konkreettiset toimet, joita valtion tulisi tehdä turvallisuuden takaamiseksi. Suomalainen maksaa kokonaisturvallisuudesta yli 1000 euroa vuodessa. Kaikki panostus, joista noin 680 euroa sotilaallisen maanpuolustuksen kuluja on ollut vastikkeetonta tai ainakin vailla raportoitua näyttöä tuotetusta turvallisuudesta. Olisiko viimein tullut aika vaatia toimeenpanoa – niin hallitukselta kuin eduskunnalta. Nykytilanne, jossa selonteoissa linjataan kehitettävät kohteet, mutta mitään ei tehdä on sietämätön. Tarvitaan vastinetta rahoille. Sitä voi ainoastaan vaatia kansa, joka ymmärtää mitä yksilön turvallisuus on ja miten se liittyy valtion turvallisuuteen. Tässä populistisen suhdanneherkän politikan on aika väistyä. Turvallisuus on jokaisen halllitus- ja oppositiopuolueen yhteinen asia, josta ei juuri erimielisyyttä ole. Sopiikin kysyä miksi asianmukaisia lakeja ei säädetä, vaan hallitus ja eduskunta etenevät naurettavin, tempoilevin ja lyhytjänteisin muutoksin, jotka tehdään kuhunkin tilanteeseen sovittaenm siinä vaiheessa, kun housut ovat kintuissa.

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Suomen perustuslaki 2§

Suomen kansa otti vastuunsa itsenäisenä kansakuntana 1917, 1918, 1939–45. Sen jälkeen kansanvalta on luovutettu kuuliaisesti äänestyslipun pudottamisen myötä avoimena valtakirjana eduskunnalle ja hallitukselle hallintokausien ajaksi, jotka em. tapauksissa ovat yli 20, 14 ja 6 vuoden saamattomuudella osoittaneet kykynsä olla luomatta kansan käskemää turvallisuutta. Luulisi autonomian ajalta periytyvän hallintoalamaisuuden olevan taakse jäänyttä. Aktivismia yhteisukunnassa edustavat lähinnä satunnaisesti demonstroivat ”vihervassarit” ja heitä vastustavat ”äärioikeistolaiset”. Venäjän nykyisen politiikan myötä turvallisuustilanteemme lähialueilla on olennaisesti heikentynyt. Silti elämme ikuisen rauhan Muumilaaksossa. Olisi korkea aika herätä ja vaatia parempaa vastinetta turvallisuustonnille.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien, muun viranomaisen tai minkään ammatti- taikka etujärjestön virallista kantaa.

Aito yhteiskuntasopimus

Puolue hakee linjaansa tavanomaisessa poliittisessa elämässä ja ansaitsee varmaan vähän työrauhaa.

Näin kirjoitin neljä vuotta sitten mielipiteessä Åbo Underrättelseriin ja Hufvudstadsbladetiin otsikolla ”Antakaa persuille mahdollisuus (Ge Sannfinländarna en chans)”. Silloin olimme jo kuulleet kansanedustaja Jussi Niinistön avoimesti halveksuvan parlamentarismia istuntosalissa ja kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen puhuvan neekeriukoista, jotka tulevat rajalle sanoen ”turvapaikka”. Neljä vuotta sitten en säästellyt sanoja. Näistä kahdesta herrasta totesin seuraavaa:

Seison suvaitsevaisuuden takana ja vastustan rasismia ja syrjintää. En aio kunnioittaa ketään, joka puhuu ”neekeriukoista, jotka sanovat rajalla ‘turvapaikka'” kutsumalla häntä ”maahanmuuttokriitiseksi”. Rasisti.

Kylmät väreet hiipivät selkäpiitäni pitkin, kun kuulen kansanedustajan kansallissosialistisilla teatterirepliikeillä halventavan itsenäistä valtakuntaamme. Muuta maasta.

Jussi Niinistö on tänä päivänä puolustusministeri; vuodet vierivät, ihmiset kasvavat. Hyvä näin. Hakkarainen taas… no, joo…

Meillä on unelma -kampanjan logo. Kiitos jakamisesta Arman Alizadille
Meillä on unelma -kampanjan logo. Kiitos jakamisesta Arman Alizadille!

Puolustan henkeen ja vereen kansanedustaja Olli Immonsen oikeutta ajaa kauhistuttavaa agendaansa. Rajat asettavat lainsäätäjä, tuomioistuimet ja tietysti äänestäjät ja puolue. Oma näkemykseni on selvä. Fasisti.

Neljä vuotta sitten ”persut” ansaitsivat mielestäni mahdollisuuden. He saivat sen. He hukkasivat sen. Perussuomalaiset ovat toistuvasti eduskunnassa esiintyneet muita halveksuen ja vihaten. Puoluejohtaja Timo Soini tai eduskuntaryhmän puheenjohtajat eivät ole lyöneet nyrkkiä pöytään. Sen sijaan on lavastettu tunneittain populistista poliittista teatteria kuin sirkushuveiksi kansalle. Minun työnantajani edustaa monimuotoisuutta – palveluksessa on monenmoista suomalaista. Eri tausta, sama tahti. Olemme kaikkia osallistava viranomainen. Sotilaskoulutus, eli asepalvelus, on todellinen ja aito yhteiskuntasopimuksemme, joka on valettu perustuslakiimme. Se koskee kaikkia Suomen miehiä taustasta riippumatta. Maahanmuuttajia ja rasisteja yhtä lailla. Useammat palveluksessa tapaamani rasistit ovat päässeet kapeakatseisuudestaan jaettuaan tupaa 10–12 muun suomalaisen kanssa.

Iltalehti 25. huhtikuuta 2015. Kaartinjääkäri Kamil Abtidon aikoo hyödyntää siviilissä armeijasta saamaansa raskaan kaluston kuljettajan pätevyyden ja lähihoitajaopinnot. Lähde:  Iltalehti. Kuva: John Palmén.
Iltalehti 25. huhtikuuta 2015. Kaartinjääkäri Kamil Abtidon aikoo hyödyntää siviilissä armeijasta saamaansa raskaan kaluston kuljettajan pätevyyden ja lähihoitajaopinnot. Lähde: Iltalehti. Kuva: John Palmén.

Yksi hämmentävimmistä muistoistani ajoittuu yli kymmenen vuotta menneisyyteen, kun olin kouluttajana Porin prikaatissa. Kotiutusta edeltävänä viikkona eräs alikersantti tuli hieman nolona ja vaikeana luokseni. Hän sanoi minulle:

Herra yliluutnantti, olin skini ennen inttiä. Nyt kun olen ollut täällä Teidän ja muiden [maahanmuuttajataustaisten] kanssa tajuan kuinka väärässä olin. Olen tosi pahoillani. Anteeksi … Ja kiitos.

Yksi hienoimmista kokemuksistani suomalaisen yhteiskunnan monimuotoisuudesta on myös Porin prikaatista, kun johdin alokasjoukkuetta, jossa tunnustettiin viittä uskontoa, puhuttiin seitsemää kieltä, oltiin kahta sukupuolta ja ulkomaan lisäksi kotipaikkakuntia oli etelän Hangosta pohjoisen Sevettijärvelle ja lännen Vaasasta itään aina Kiteelle asti. Sevettijärven poika ei paljoa kotona käynyt. Mutta viikonloppuisin hänen kanssaan aikaa kasarmilla viettivät Lähi-idästä kotoisin oleva islaminuskoinen nuorukainen, kansainvälistä politiikkaa opiskeleva Lapin neito ja Yhdysvaltoihin palvelukseen jälkeen opiskelemaan lähtevä eteläeurooppalaista syntyperää oleva nuori mies. Monimuotoisuuden huipentuma olisi tietenkin ollut kouluttaja, joka työpäivän jälkeen vetää päälleen Suomen lipulla koristellun pilottitakin, farkut ja Doc Martensit.

Monimuotoisuutemme ja monikulttuurinen yhteiskuntasopimuksemme nimeltään varusmiespalvelus olisi voinut olla hyödyksi myös kansanedustaja Olli Immoselle.

//James


Åsikterna jag här uttryckt är mina egna. De reflekterar inte nödvändigtvis försvarsmaktens eller någon annan myndighets officiella linje.

Dom fick sin chans

Partiet söker sin linje i det konventionella politiska livet och förtjänar säkert lite arbetsro.

För fyra år sedan skrev jag i Åbo Underrättelser och Hufvudstadsbladet en opinion om Sannfinländarna under rubriken ”Ge Sannfinländarna en chans”.

Då hade vi redan hört riksdagsledamöterna Jussi Niinistö och Teuvo Hakkarainen förakta parlamentarism i plenisalen repsektive tala om negrer som ropar ‘asyl’ vid gränsen. För fyra år sedan stack jag inte under stol med min syn på saken. Om de två ovannämnda herrarna sade jag följande:

Jag står för tolerans och motsätter mig rasism och diskriminering. Jag tänker inte med titeln ”invandrarkritisk” hedra någon som talar om ”negergubbar som kommer och säger ’asyl’ (vid gränsen)”. Rasist.

Jag får rysningar av att höra en riksdagsledamot med nazistiska teatercitat öppet förakta vår självständiga republik. Emigrera.

Jussi Niinistö är idag försvarsminister; tiden går, människor växer och blir bättre. Hakkarainen… nå ja.

Meillä on unelma -kampanjan logo. Kiitos jakamisesta Arman Alizadille
Meillä on unelma -kampanjan logo. Kiitos jakamisesta Arman Alizadille

Jag försvarar riksdagsledamot Olli Immonens rätt att köra med sin förskräckliga agenda. Gränserna sätts av lagstiftaren, domstolarna och förstås väljarna och partiet. Min syn på saken är klar. Fascist.

För fyra år sedan tyckte jag att sannfinländarna förtjänade en chans. Dom fick den. Gång på gång har sannfinländarna i riksdagen fått gå fram med förakt och hat. Varken partiordförande Soini eller riksdagsgruppens ordförande har satt ner foten. Istället har man gjort en hel del populistisk teater.

Min arbetsgivare står för mångfald – vi är många olika finländare i rikets tjänst. Vi är en inklusiv myndighet. Den militära tjänstgöringen är vårt verkliga samhällskontrakt som är förankrat i Finlands grundlag. Den gäller alla finska medborgare oavsett bakgrund. Invandrare och rasister tillika. De flesta rasisterna jag träffat på i tjänst har blivit av med sitt tunnelseende då de delat stuga med 10–12 andra finländare med olika bakgrunder.

Iltalehti 25. huhtikuuta 2015. Kaartinjääkäri Kamil Abtidon aikoo hyödyntää siviilissä armeijasta saamaansa raskaan kaluston kuljettajan pätevyyden ja lähihoitajaopinnot. Lähde:  Iltalehti. Kuva: John Palmén.
Iltalehti 25. huhtikuuta 2015. Kaartinjääkäri Kamil Abtidon aikoo hyödyntää siviilissä armeijasta saamaansa raskaan kaluston kuljettajan pätevyyden ja lähihoitajaopinnot. Lähde: Iltalehti. Kuva: John Palmén.

Ett av mina mest förvirrande minnen är från över tio år sedan, då jag var utbildare vid Björneborgs brigad. Veckan innan hemförlovning kommer en undersergeant till mig och är generad på ett lite pinsamt sätt. Så säger han till mig:

Herr premiärlöjtnant, jag var skinhead innan militären. Nu när jag varit här med Er och andra [med invandrarbakgrund] inser jag hur fel jag hade. Förlåt. Tack.

Ett av mina finaste exempel på mångfald i det finska samhälle kommer också från Björneborgs brigad, från en pluton rekryter med med fem religioner, sju språk, två kön och hemorter från Sevettijärvi i Lappland till sydspetsen Hangö, från Vasa i väst till Kitee i öst. Rekryten från Sevettijärvi var inte hemma ofta, men han fick under veckosluten sällskap på kasernen av en ung muslimsk kille med rötter i Mellanöstern, en flicka som studerade internationell politik och en kille av sydeuropeisk börd, som efter sin tjänstgöring tog upp studier i USA. Höjden på mångfald hade förstås varit en plutonchef, som efter dagen klär på sig en bomberjacka, skaftkängor och bleka jeans med hängslen.

Vårt mångfald och vårt mångkulturella samhällskontrakt som heter militär tjänstgöring är kanske något som riksdagsledamot Olli Immonen kunde ha haft nytta av.

//James


Åsikterna jag här uttryckt är mina egna. De reflekterar inte nödvändigtvis försvarsmaktens eller någon annan myndighets officiella linje.