Den kalla logiken bakom isen på Östersjön

Urspr. publicerad på engelska i BRE 6/2016 (19 dec 2016) med rubriken The icy logic of the Baltic Sea freeze.

Finland och den skandinaviska halvön på vintern. Bild: Jacques Descloitres, MODIS Rapid Response Team, NASA/GSFC

Fokus Östersjön

Ryssland kommer bedömt att fortsätta stärka sin militära förmåga i Östersjöområdet, med syfte att själv utöva kontroll eller hindra sina motståndare från att kontrollera området. Insikten till hur Östersjön från ett ryskt perspektiv har förändrats är väsentlig, då man överväger risker av en militär eskalation i området och skapar nya mekanismer för en hållbar nedtrappning.

Ryssland har sedan 2007 påbörjat en omfattande modernisering av sina väpnade styrkor, deras utrustning och det militärindustriella komplexet. Denna reform och den förändrade säkerhets- och militärpolitiska inriktningen blev uppenbara i och med militärdoktrinen från 2010 samt programmet för att förnya och modernisera försvarsmaterielen fram till 2020 (läs mera om GPV 2020; se även Persson, Gudrun, et al. Russian Military Capability in a Ten-Year Perspective 2016. FOI, Stockholm, 2016)

Uppdateringen av militärdoktrinen i december 2014, som alltså skedde efter ockupationen av Krimhalvön, antog en omvärldsbild av tävlan, kamp, konflikt och konfrontation. (se även KKrVA Handlingar och Tidskrift 1/2016, sid 8)

Typiskt för den aktuella utvecklingen i världen är ökad global tävling, spänning i växelverkan på olika nivåer hos nationer och områden, en kamp mellan olika värdesystem och utvecklingsmodeller, en globalt och regionalt ostabil politisk och ekonomisk utveckling, vilken har sin bakgrund i försämrade internationella relationer. En omfördelning av inflytande och makt till fördel för nya centrum för politisk och ekonomisk tillväxt och dragkraft pågår.

Rysk militärdoktrin 2014, 9. (Военная доктрина Российской Федерации. Källa: kremlin.ru). Översättning min egen.

Den nya ryska militärdoktrinen höjer samtliga krigsövningar i länder vars landområden eller territorialvatten avgränsar till Ryssland (eller dess allierade) till militära hot. Den tidigare doktrinen gjorde här en urskiljning mellan vanliga övningar och övningar som var provokativa, såsom t.ex. övningar där kärnvapeninsatser övades.

Från Sovjetunionen till Ryssland

Från ett ryskt perspektiv reflekterar dessa utvecklingar i politiken äntligen ett svar på den förändring i säkerhetsomgivningen som varit uppenbar i redan två decennier. Under det kalla kriget hade Sovjetunionen så gott som obestridd tillgång till Östersjön. Imperiets fall lämnade Ryssland med ett område, där kontrollen av (de geoekonomiska) flöden av varor, information och människor hade stulits från björnens tassar.  [Läs mera…]

Annonser

Gränsdragning [Finlands försvarsförmåga, del 3]

Turkiet och Ryssland

Pilot parachuting from downed Su-24. Source: Algeria latest news
Piloten räddar sig med fallskärm från den nedskjutna Su-24 attackflyget. Källa: Algeria latest news

Turkiet sköt den 24. november ned ett rysk Su-24 attackflygblan, som kränkte turkiskt luftrum. Det var fråga om ett beslut som tog efter åtminstone två bekräftade tidigare kränkningar samt flera under händelsen utfärdade varningar. Det var en gränsdragning. Å ena sidan drog Turkiet sina gränser tydligt. Att förhindra en kränkning av turkiskt luftrum var viktigare än allt annat. Det kallas absolut suveränitet. Ryssland använder fritt irakistk, iransk och med vissa kontrollmekanismer även israeliskt luftrum i sin Syrieninsats. För Turkiet ligger även territorialvattnen på spel. Ryssland tränger ut via Bosporen, en livsviktig och mycket smal rutt från Svarta havet till Medelhavet. Med USA har man redan inlett förhandlingar om  samordnat nyttjande av luftrum i Syreninsatsen. Nato dikterar dock inget till sina medlemmar utan enhällighet. Turkiet visade var skåpet står och markerade gränsen tydligt även för Natos del; Ryssland vet nu pinsamt klart att den inte utgör en med Nato allierad partner som strider mot Daeshia i Syrien, utan är en skild part i konflikten, som ”kör sitt eget race” på ett sätt som inte på ett bra sätt bidrar till regional och gemensam säkerhet och växelverkan. Natos generalsekreterare understrykte återhållsamhet och Turkiets president Erdoğan bad om möte med Putin, Hårda var orden från den  ryska federationens president när han under händelsedagen mötte Jordaniens konung Abdullah, men då han dök upp på ett snabbt möte under G20-konferensen och träffade Turkiets president Erdoğan, så blev det klart att även Ryssland inser att det står mycket mera på spel än bara Turkiet. Militäralliansen Nato har påbörjat åtgärder för att återuppliva Nato-Rysslandrådet från sitt ide.

Då vi betraktar luftrumskränkningar på ytterst snäva områden är det även skäl att fundera över konsten att markera och dra gränser. Finska viket är en smal ränna och ryskt flyg har kränkt finskt luftrum. Antalet och ändringen är inte statistiskt betydande, men en väsentlig fråga är varför Ryssland så lättvindigt väljer att kringgå obekväma naturfenomen via norr och varför kränkningar av finskt luftrum är så långa och går så djupt? Finland är en av de få, om inte den enda, av Östersjöns nationer som inte offentligt kallat sin ryska ambassadör till samtal om kränkningar. Sverige har krävt förklaringar av såväl ryska som amerikanska ambassadörer, liksom även Estland, som omedelbart har aviserat samtliga kränkningar. Sverige har däremot haft stora problem i att hitta en vettig linje och ansvarsfördelning vad gäller kommunikation om luftrumskränkningar. Mycket likt Finland innan 2006. I varje fall så har rättspositivistiska Finland som älskar normer och regler oftast varit nöjd med att konstatera att ärendet utreds av gränsbevakningsväsendet och att Finland har bett om en utredning av behöriga ryska myndigheter,

Finland och Frankrike

Helsingfors Hotell Scandic på Mannerheimvägen deltog i Frankrikes sorg. Bild: IS / Tatu Paulaharju). Källa: IS - "Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi" ("Runtom världwn belyses bygnaderna i Frankrikes färger. I Finland bara en.")
Helsingfors Hotell Scandic på Mannerheimvägen deltog i Frankrikes sorg. Bild: IS/Tatu Paulaharju.Källa: IS. ”Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi” (”Runtom världen belyses bygnaderna i Frankrikes färger. I Finland bara en.”)

Både i Finland och Sverige har en solidaritetskalabalik börjat då Frankrike bett om militärt stöd enligt EU-fördragets artikel 42.7. Republikens president Sauli Niinistö gav ett juristutlåtande i ärendet. Chefen för det finska Utrikespolitiska institutet Teija Tiilikainen gav bra flankstöd till presidenten genom att revidera det hon redan tidigare utrett angående Lissabonfördraget. Den färska kommentaren och den omfattande utredningen från 2008 utgör en mycket bra och aktuell helhet, som absolut bör läsas, i synnerhet av den svenska publiken som inte mig veterligen har tillgång till lika kvalitativa motsvarande rapporter. Ett möjligt tecken på en ändring i Finland är att den finska regeringen lånade den starka solidaritetsförklaringen från Sveriges försvarsbeslut anno 2009  och uppdaterade således sin egna förklaring från statsrådets säkerhetspolitiska redogörelse 2012. Antigen har man blandat texterna, eller så bygger man grund för en snabb författningsberedning.

Finland agerar på det sätt som vi önskar att andra agerar gentemot oss. Finland stöder Frankrike med till buds stående medel.

Regeringens EU-ministerutskott 17 november 2015

Sverige kommer inte att förhålla sig passivt om en katastrof eller ett angrepp skulle drabba ett annat medlemsland eller nordiskt land. Vi förväntar oss att dessa länder agerar på samma sätt om Sverige drabbas.

Solidaritetsförklaringen i RP 2008/09:140 ”Ett användbart försvar”

Finland vill nu ändra sina lagar, så att det blir möjligt att uppfylla förpliktelsen om militärt bistånd i enlighetmed artikel 42.7 i Fördraget om EU. Man har talat om en ”harmonisering” av något slag, och det är mycket sannolikt att vi får fettfri mjölk och osaltat smör. Samtidigt talar dock försvarsministern Jussi Niinistö om att införa plikt till utlandstjänst, vilket ger dom insatta en bild om vad det på riktigt kan vara fråga om.

Fortsättningskrigets spöke

Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä. Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.
General Ehrfurth besöker general Talvela för förläna järnkors.
Naamoila, 6. oktober 1941. Bild: Fänr K Borg. Källa: SA-kuva.

I Finland och vår försvarslösning är rikets gräns befallande. Detta faktum har inte ändrats trots att krigföring och den tillhörande militärteknologiska utvecklingen – i synnerhet förmågan till långräckviddig precisionsbekämpning – inte bara ändrats eller tagit några framsteg, utan har genomgått en revolutionell förändring. Finland självt skaffa till och med år 2025 en ansenlig arsenal av långräckviddiga precisionsbekämpningssystem. [1,2,3]. Vi plågas av fortsättningskrigets spöke. Visst var det Sovjetunionen som inledde kriget, men vi var nog helt beredda på det. Vissa historieforskare har kätterskt påstått att vi inte bara väntade, utan även önskade kriget. Efter att ryssen bombade Åbo, Borgå och Helsingfors, sprang vår fältarmé över gränsen för att ta tillbaka allt som man i vinterkriget förlorat med lite ränta. Strategiskt sett handlade det om att skaffa ett militärt gynnsamt läge. Ingen var på väg till Uralbergen och att gå över den gamla gränsen från vinterkriget blev mycket svårt för vissa förband, vilket till och med ledde till ordervägran i några fall. Från denna tid har vi som arv en lagstiftning och ultradefensiv doktrin, som kraftigt lutar på folkrätten, även då internationell rätt och lagar bara finns i tal eller tystnat helt.

Vi har bland annat skaffat JASSM-robotar och det ser ut som om anskaffningen av ammunition till vårt raketartillerisystem M270 MRLS (finsk typbeteckning 298 RSRAKH 06) igen kommit i medvind, vilket även kan innebära möjligheter till anskaffning av långräckviddiga ATACMS-robotar. Utöver de främsta materielprojekten – efterträdaren till Hornet samt ersättande av sju fartyg som kommer att utrangeras till och med 2025 med fyra nya under namnet Flottilj 2020, så är även en ny sjömålsrobot för att ersätta Rbs-15 SF III (MTO 85M) aktuell. Denna nya robot ska en räckvidd mellan över 100
och 500 km, den ska kunna bekämpa markmål och kunna utvecklas så att räckvidden som luftburen utvecklingsversion skulle överskrida 500 km, kanske rentav nå upp till närmare 1000 km vid år 2030. Dessa kallas för angreppsvapen eller anfallsvapen av många alarmister. För oss är det fråga vapensystem med tröskeleffekt. Innebörden med dylika system är att den minsta lilla militära provokation – ett försök att permanent kränka vår territoriella integritet eller i en längre tid utnyttja finsk territorium – leder till att vi med dessa vapensystem förintar hotet och i synnerhet förmågan att fortsatt hota oss. Detta betyder för de omnämnda vapensystemen att samtliga mål ligger bortom rikets gränser. Detta är ett politiskt beslut. Beslut om att använda vapenmakt för att höja tröskeln ligger hos överbefälhavaren, Republikens president. Presidenten sätter priset och gränsen för vår självständighet med statsrådet (regeringen).

I klarspråk betyder tröskeleffekt att motståndaren tvingas välja: ”Om ni med vapenmakt angriper finsk territorium, så ser vi med vår vapenmakt till att det på er sida om gränsen inte längre finns förutsättningar att fortsätta operationer och att ni inte kommer ut till Finska viken från Sankt Petersburgs örlogsbaser.” För att vara trovärdig ska en tröskeleffekt vara offentligt bekräftad och erkänd, beslutsfattandet vara inövat på samtliga nivåer och allt detta tydligt uttalat som strategisk kommunikation. Då är det klart för motståndaren att opportunistiska försök att med vapenmakt ta finskt territorium alltid kommer att innebära att en större del av resurserna binds till detta område och de egna förlusterna vid ingången av konflikten blir så betydande, att en eskalering till kärnvapenkrig kan bli ett alternativt. I ett sådant fall blir det likaså uppenbart att vid en större kris i vårt närområde med flera parter är alternativet ”angripa Finland” alltid uteslutet.

Vår politiska ledning har dock genom sin beväringstjänstgöring, vårt värnpliktsystem, spöket från fortsättningskriget och försvarskurser för privata och offentliga sektorns högre chefer och beslutsfattare hjärntvättats i en doktrin av oböjligt och stramt territoriellt försvar. Det är värt att fråga om det vid behov finns mod att ta striden till fiendens mark? Marskalken Mannerheim vågade ta kampen till Leningrads portar och förstod även att låta bli att gå vidare. Förmågan hade tydligt bevisats. Vapenmakt skapade politisk handlingsfrihet. Detta är en lärdom från våra krig som vi borde hålla fast vid i en föränderlig omvärld.

Solidaritet, Finland och försvarsmakten

Målsättningen och innebörden av den pågående lagberedningen håller på att klarna. Lagen ska möjliggöra nyttjande av vapenmakt även utanför Finlands gränser för att trygga statens suveräna rättigheter och intressen. Sannolikt är att det blir fettfri mjölk och osaltat smör. Lagstiftningen kommer att ”harmoniseras” till att snävt passa EU-fördragets 42.7 artikel. Det som verkligen behövs – en syntes av slutsatserna från den parlamentariska gruppen som utredde försvarsmaktens utmaningar på lång sikt, ett flertal Nato-utredningar och statsrådets säkerhets- och försvarspolitiska redogörelser, som skapar ett reviderat uppdragsbehov för försvarsmakten att utveckla på. Detta innebär i min mening att Finland utvidgar försvarsmaktens uppdrag att beröra försvarandet av statens samt finländarnas intressen, livsbetingelser samt och värden såväl inom som utom rikets gränser. Endast en dylik de jure nyinriktning kan leda till det, att statsledningen i varje läge med förhåll kan välja rätt verktyg till det rådande läget. Det betyder även att vi kunde utvidga verksamhet utanför rikets gränser. Detta kunde just vara den militära hjälp som Frakrike nu ber om, och som vi nu besvarar med fettfri mjölk, inhämtning av underrättelser samt hemliga insatser (jfr KSI/MUST) eller konventionella insatser med Sverige eller någon annan stat. Detta för oss inte närmare NATO, men visserligen närmare NATO-länderna och USA, vilket skett i fallet Sverige. Trots sin obefintliga försvarsförmåga, så är Sverige både politiskt och militärt en starkare aktör i Östersjöområdet än Finland. Detta beror inte på arvet från det kalla kriget, utan på den försvarsreform (jfr den finska försvarsmaktsreformen) som innebar en inriktning mot ett insatsförsvar. Sveriges försvarsmakt har som sitt uppdrag att:

Försvarsmakten ska kunna försvara Sverige och främja svensk säkerhet genom insatser nationellt och internationellt. Försvarsmakten ska kunna upptäcka och avvisa kränkningar av det svenska territoriet samt värna Sveriges suveräna rättigheter och nationella intressen utanför det svenska territoriet.

Förordning (2007:1266) med instruktion för Försvarsmakten.

Som parentes bör nämnas att detta uppdrag från och med den 1. januari 2016 kommer att lyda;

Försvarsmakten ska försvara Sverige och främja svensk säkerhet. Försvarsmakten ska upptäcka och avvisa kränkningar av det svenska territoriet. Myndigheten ska dessutom kunna värna Sveriges suveräna rättigheter och svenska intressen samt kunna förebygga och hantera konflikter och krig såväl nationellt som internationellt.

Emedan detta endast verkar vara en skärpning och återtagning av det nationella försvaret, så är det värt att ställa sig frågan varför formuleringen ”insatser nationellt och internationellt” samt ”utanför det svenska territoriet” fallit bort?

Lyckligtvis har vi i Finland varit långsamma och försiktiga. Som resultat av allt trögt funderande kommer vi sannolikt att få en lagstiftning som är försenad och redan vid ikraftträdandet otillräckligt, med en livsläng från giltighet till nästa kris, som den inte längre klarar av att hantera. Det värsta är att Finlands statsledning i försvarsmakten har ett mycket brukbart och stark instrument. Att begränsa nyttjandet av detta verktyg med lagstiftning är farligt för statsledningen självt iom. minskad handlingsfrihet och således vådligt för ägarna av statsmakten, Finlands folk. Finland behöver nya lagar om försvarsmakten och militär underrättelsetjänst, som garanterar att insatser med vapenmakt kan göras just då, när den politiska handlingsfrihet det ger mest behövs.

//James


Åsikterna jag här uttryckt är mina egna. De reflekterar inte nödvändigtvis försvarsmaktens eller någon annan myndighets officiella linje.

Pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot [#fofrk 1]

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Ruotsi

Olen seurannut suomalaista ja ruotsalaista puolustuskeskustelua erityisen tarkasti syksystä 2012. Kaksi vuotta on nyt kulunut ylipäällikkö Sverker Göransonin ”viikkopuolustuksesta” ja olen ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa havainnut lisääntyvää vapautta, osallistuvuutta ja ”saatavuutta”. Saatavuudella tarkoitan sitä, että keskustelusta on tehty ymmärrettävä ”medelsvenssonille”.  Tässä Ruotsin näkyvimmät bloggaajat, nykyään myös Expressenin ja SvD:n kolumnistit, nimittäin Carl ”Wiseman” Bergqvist ja Niklas ”Skipper” Wiklund ovat olleet erittäin menestyksekkäitä. Heidän esimerkkinsä on myös pakottanut puolustusvoimat suurempaan julkisuuteen ja keskustelevampaan viestintätyyliin. Tässä pitää nostaa hattua Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja Erik Lagerstenille, joka on ollut tiennäyttäjä tässä suhteessa. Hän on sekä esimerkillään että selvällä tuen osoituksellaan ja keskusteluun kannustamisella raivannut suuremman avoimuuden väylää organisaatiossa, jonka toimintaa salassapito usein säätelee.

Julkisessa keskustelussa sosiaalisen median avulla tapahtuneet edistysaskeleet voisivat helposti vaikuttaa uraa uurtavilta. Tässä on syytä muistaa Wisemanin, Skipperin et al. ovat keskustelussa pääosin nostaneet esille puheenvuoroja poliitikkojen viesteistä, puolustuspäätöksistä, hallituksen ja parlamentin (riksdagen) antamien tehtävien suorittamisesta, raporteista ja muista tietoperustesista lähteistä. Keskustelijat ovat luottaneet tiukasti julkisiin lähteisiin, jotka periaattessa ovat yhtä helposti medelsvenssonin ”googlattavissa” ja pureskeltavissa. Menemättä dokumenttien (riksdagenin ohjauskirjeet, hallituspäätökset ja raportit) sisältöön, on mielestäni syytä korostaa sitä, että Ruotsissa on julkisuus ja läpinäkyvyys ovat lailla asetettuja vaatimuksia ja ne näkyvät selvästi niin puolustusvoimien ohjauksessa ja viranomaisen raportoinnissa tehtävänantajalle.

Tämä ”demokraattinen” julkisuusvaatimus on keskeinen moniääniselle ja tietoperustaiselle puolustuskeskustelulle. En olisi voinut kirjoittaa jo kymmenenteen osaan ehtinyttä sarjaa ”Ruotsin puolustuksen kriisi” ilman näitä saatavilla olevia julkisia raportteja, selvityksiä, päätöksiä, tehtävänantoja ja näistä pidemmän aikaa käytyä keskustelua.

Suomi

Yhtälailla on tärkeää korostaa sitä etten olisi voinut kirjoittaa samalla tavalla Suomen puolustusratkaisusta tai puolustusjärjestelmämme perusteista. Tämä johtuu osin siitä, että asiakirjat, joita kirjoittamiseen tarvittaisiin usein ovat salassa pidettäviksi luokiteltuja taikka sitten niiden sisältämä tieto on pirstaloitunut useaan eri paikkaan. Esimerkkinä nostan tässä esille Ruotsin puolustusvoimien vuosikertomuksen, joka on perusteellinen ja yksilöity raportti viranomaisen toiminnasta. Suomen puolustusvoimat laatii samanlaisen raportin puolustusministeriölle, mutta se on lähtökohtaisesti määritelty salassa pidettäväksi. Julkinen versio, eli vuosikertomus puolustusvoimien verkkosivuilla on lähinnä yritysesite tarkasti valittuine teemoineen ja tunnuslukuineen.

Kuva, jossa leijona ja merkintä "erittäin salainen."
Lue myös Taloussanomat: ””Kun EU leimaa asiakirjan ‘erittäin salaiseksi'”.

Ohjaus on myös erilaista. Valtioneuvoston ja eduskunnan yksilöityjä tehtävänantoja Ruotsin riksdagenin ohjauskirjeiden (regleringsbrev) ja Ruotsin hallituksen hallituspäätösten (regeringsbeslut) ei Suomessa annetua. Tehtävät ja ohjaus tulevat ministeriöltä ja eduskunnan ohjausvoima viranomaiseen rajoittuu lähinnä neljännesvuosittain julkaistavaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon konsensuslinjausten hyväksymisessä .

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka siis vastaavat ruotsalaisia puolustuspäätöksiä, ovat toinen hyvä esimerkki puutteellisesta läpinäkyvyydestä ja julkisuudesta. Ruotsalaisia puolustuspäätöksiä edeltää valmisteluaikana hallituksen tehtävät asianomaisille viranomaisille tuottaa selvityksiä ja raportteja päätöksenteon tueksi. Ruotsin puolustuspäätöstä varten laadittava keskeisin raportti on parlamentaarisen puolustuskomitean (försvarsberedningen) selvitys, joka on usein niin samankaltainen lopputuotteen kanssa, että Suomessa media onkin virheellisesti rinnastanut nämä puolustuspäätöksiin. Tänä vuonna nähtäneen kuitenkin puolustuspäätös, joka merkittävästi poikkeaa komitean raportista.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteon valmistelu tapahtuu ensisijaisesti virkamiesvalmisteluina asianomaisissa ministeriöissä. Tuloksena on ainoastaan yksittäisiä julkisia raportteja ja selvityksiä ja ala-arvoinen keskustelu matkalla lopulliseen selontekoon. Selontekoon sitoutuminen varmistetaan konsensuspohjaisella poliittisella ohjauksella, jonka joskus myös väitetään olevan läpinäkyvyyttä.

Rohkeus hylätä puolustusratkaisu

Ruotsissa on Wisemanistä lähtien nähty kasvavaa julkista kiinnostusta ja perehtymistä puolustuskysymyksiin. Aikaisempien hallitusten – etenkin ”Alliansenin” – teot ja sanat puolustuksen suhteen ovat joutuneet armottoman fact checkin kohteeksi. Bloggaajat ovat saaneet äänensä kuuluviin riksdagenissa opposition kirjallisissa kysymyksissä valtioneuvoksille. Ruotsissa ollaan oltu valmiita antamaan hylätyt arvosanat puolustuksen osaratkaisulle esille tuotujen tietojen valossa.

Suomi ei ole tehnyt puolustusuudistusta. Puolustusvoimauudistus,  joka nyt on valmis on ollut viranomaisen rakenteen ja sisäisen tehtäväjaon uudelleenjärjestelyä vastaamaan vallitsevaa tilannetta, jossa lakisääteiset tehtävät pysyvät muuttumattomina henkilöstö- ja materiaalikulujen kasvaessa hillitsemättömästi. Nyt on saavutettu tasapaino, ilman että itse puolustusratkaisua on tarvinnut säätää tai kyseenalaistaa. Tämä yhdessä puutteellisen julkisen keskustelun kanssa on johtanut lapselliseen poliittiseen keskusteluun puolustuksesta, jossa kansanedustajat ja muut poliitikot tosissaan esittävät tuhansien tarkka-ampujien kouluttamista sotatoimiyhtymien sijaan, taistelualusten korvaamista veneillä tai seuraavan sukupolven hävittäjien korvaamista olalta ammuttavilla ilmatorjuntaohjuksilla.

Koska Suomi ei ole luopunut laajamittaiseen hyökkäyksen torjuntaan kykenevästä puolustuksesta, vaan elänyt tuskin havaittavissa olevan kyvyn asteittaisessa heikkenemisessä, on meillä lähinnä vahingoniloisesti tarkasteltu Ruotsin puolustuksen kriisiä ja hehkutettu omaa ratkaisuamme. Tätä ovat vahvistaneet poliitikkojen ja kenraalien kliseet, joita ei voitu ottaa tarkasteltavaksi salassapitoon vedoten.

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Matkalla Säleniin

Suomalainen puolustuskeskustelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut paluuta moniäänisyydestä yksinkertaisuuteen ja ummehtuneeseen YYA-ilmapiiriin. Upseereiden ja tutkijoiden kommentit ja mielipiteet ovat joutuneet poliitikkojen kieltämisen kohteeksi, usein sellaisin perusteluin, jotka menneet henkilöön ja myös kyseenalaistaneet virkamiesten oikeuden sananvapauteen ja keskusteluun osallistumiseen. Tasavallan presidentti kutsui puoluejohtajat puhutteluun, jossa luotiin ulkopoliittista konsensusta vaalien alla. Kevään vaalit tarjoavat yhtä vähän korkealaatuista #turpo-keskustelua kuin Sälenin kattaus. Ainoa toivo on, että poliitikkomme ja johtamamme vieraalla maalla – ulkoministeri Erkki Tuomioja, puolustusministeri Carl Haglund ja kenraali Jarmo Lindberg – asetetaan Suomen 2020-luvun puolustuksen eksistentiaalisten kysymysten eteen. Toivo on siis ruotsalaisissa osallistujissa, jotka ovat tottuneita avoimeen keskusteluun eivätkä pelkää kissan nostamista pöydälle.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Venäjän vihollinen — Ruotsin puolustuksen kriisi, osa 10.

Venäläinen näkökulma

Tämän merkinnän taustat ovat aikasemmassa Venäjän sotilasdokriinia (2010) käsitelleessä kirjoituksessani. Pyydän lukijoita lukemaan sen ainakin kertaalleen, jolloin on mahdollista muodostaa ymmärrys siitä, miten tässä tulkitsen Venäjän tarkastelevan Ruotsia (ja Suomea).

Ruotsin puolustusvoimat suoritti Tukholman saaristossa viime viikolla sukellusvenejahdin nimellä ”tiedusteluoperaatio”, tarkoituksena selvittää viitteet vihamielisestä vedenalaisesta toiminnasta. Riippumatta siitä, olivatko viitteet tai toiminta venäläistä alkuperää vai eivät, niin huomioiden Venäjän hiljaisuuden asiassa ja pidemmän aikaa lisääntyneen venäläisen Ruotsia vastaan suunnatun toiminnan, on syytä pohtia miten Ruotsista yhtäkkiä tuli Venäjän vihollinen.

Venäläinen hävittäjä lentää ruotsalaisen signaalitiedustelukoneen siivellä ja näyttää ohjusripustuksensa. Kuva: FRA.
Venäläinen hävittäjä lentää ruotsalaisen signaalitiedustelukoneen siivellä ja näyttää ohjusripustuksensa. Kuva: FRA.

Tuskin puolueeton

Ruotsi ei koskaan ole ollut puolueeton. SVT paljasti Ruotsin syvän ja laajan tiedusteluyhteistyön Yhdysvaltain — ei Naton, vaan nimenomaan Yhdysvaltain(!) kanssa. Ruotsin viestitiedustelulaitoksella FRA:lla on laajat valtuudet tietojen keräämiseen, etenkin niistä kiinteistä Eurooppaan kulkevista kaapeliyhteyksistä, joita Venäjäkin käyttää. Ruotsin hallitus ei myöskään ole pelännyt näyttää kaapin paikkaa ja on kahdesti laittanut kaiken kahdenvälisen työn hyllylle. Reinfeldt ja 080808 on vielä tuoreessa muistissa. Yhteistyötä jatkettiin kylläkin taas vuonna 2011, mutta keväällä 2014 se pantiin taas jäihin.

Venäläisestä näkökulmasta Ruotsi on aina ollut sotilaallisesti liittoutunut. Ruotsi kuuluu Nato-blokkiin. Nato-vastustajien tavallisinta argumenttia ”Nato on USA” ja parisuhdemetaforia käyttäen voidaan sanoa, että Ruotsilla on takanaan jo lähes puoli vuosisataa syntistä seurustelua, suojaamatonta seksiä ja muutama avioton lapsi. Ruotsi on asteittain vahvistanut tämän todeksi, nimittäin:

  • syventämällä Nato-yhteistyötään osallistumalla harjoituksiin, joiden skenaarioissa Ruotsi on osallistunut Nato-maiden puolustukseen;
  • syventämällä ja formalisoimalla jo vuosikymmeniä jatkunutta säännöllistä tiedustelualan yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa;
  • ajamalla HNS-sopimusta ja ”erityistä kumppanuutta” Naton kanssa ja mahdollistamalla saman Suomelle;
  • kehittämällä tiedustelukykyään maalla, merellä ja ilmassa ja suorittamalla tiedusteluoperaatioita Ruotsin rajojen ulkopuolella Venäjän etupiirissä;
  • alistamalla EU-taisteluosastoihin varattuja joukkkoja Naton johtoon Unified Protector operaatioon Libyassa; [video]
  • huomattavasti lisäämällä signaalitiedustelua ilmasta Itämerellä, etenkin Kaliningradin läheisyydessä;
  • harjoittelemalla, ilman ennakkoilmoitusta, Gotlannin miehittämistä vastauksena venäläiseen harjoitustoimintaan;
  • asettamalla aluksia, taas ilman ennakkoilmoitusta, Nato-harjoituksiin Suomenlahdella ja Virossa;
  • asettamalla kaikki käytettävissä olevat Visby-korvetit Suomessa järjestettyyn ”Nato-harjoitukseen” Northern Coasts 2014;
  • keskeyttämällä kaikki kahdenvälinen sotilasyhteistyö samassa laajudessa kun 080808;
  • sallimalla puolalaisten ja yhdysvaltalaisten valtionilma-alusten loukata Ruotsin ilmatilaa ilmoittaen asiasta vasta julkisesti median paljastettua asian ja
  • sallimalla Naton AWACS ilmavalvonta- ja taistelunjohtokoneen käyttää Ruotsin ilmatilaa toiminnassaan Venäjää vastaan.

Sillä välin Suomessa

Suomalaisen Ruotsia koskevan keskustelun helmasynti on Ruotsin vertaaminen Suomeen identtisenä, pois lukien puolustusratkaisujen lopputulosta koskeva ivailu. Kylmän sodan jälkeinen historiamme alkaa EU-jäsenyydestä, mihin astuttiin melkein käsi kädessä. Kaikki suomalaiset muistanevat kuitenkin Ruotsin ”petollisuuden.” Monet suomalaiset poliitikot ja asiantuntijat kertovat mielellään että Ruotsi on kylmän sodan jälkeen tehnyt samoja turvallisuuspoliittisia päätöksiä kuin Suomi ja että olisimme kulkeneet samaa polkua. Tämä ei ole totta.

Ruotsi teki sarjan poliittisia päätöksiä, joista merkittävämmät tässä kontekstissa ovat puolustuspäätökset (försvarsbeslut) 2000 ja 2004. Näiden tueksi Ruotsi kehitti kuitenkin ulkopoliittisen työkalupakin. Arvio siitä, että Ruotsiin ei ennustettavissa olevassa lähitulevaisuudessa, so. 10 vuoden aikana, kohdistuisi mitään sotilaallista uhkaa oli perusteltu ja oikea. Arvio johti Ruotsin puolustusvoimien transformaatioon tarkoituksena luoda kyky turvata Ruotsin ja ruotsalaisten turvallisuus ja edut kotimaan kamaralla, mutta erityisesti ja mieluiten Ruotsin rajojen ulkopuolella. Ruotsin puolustus muuttui jatkuvasti harjoittelevasta torjuntavalmiista massa-armeijasta nopeasti käyttöön saatavaksi ja kansainvälisiin tehtäviin lähtövalmiina olevaksi ammattiarmeijaksi. Tämän lisäksi puolustusvoimia alettiin myös entistä enemmän käyttää ulkopoliittisena instrumenttina; aikana, jolloin Ruotsin hallitus hullaantui Venäjän hienosta demokratiakehityksestä, käytettiin vuosittain parhaimillaan seitsemän (7) miljoonaa kruunua sotilaalliseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Tämä sitten laitettiin Georgian myötä jäihin vuonna 2008, herätettiin henkiin 2011 ja lopetettiin taas huhtikuussa 2014. Ruotsin korkean tason vierailut, neuvottelut ja yhteiset harjoitukset olivat virallisnimitysten mukaisesti luottamuksen lisäämistä, osaamisen kehittämistä ja kokemusten vaihtamista. Toinen, välillä lausuttukin, motiivi oli tiedonhankinta Venäjän asevoimien demokratiakehityksen tilasta ja sen edistäminen. Sotilaallisesti kyse on naapurin asevoimien sotilaiden ja joukkojen suorituskyvyn, kehityksen ja hengen selvittämisestä. Ei pöllömpää.

Snöflingan 2. Rysk-svensk militärövning på Karelska Näset. Källa: HUGIN&MUNIN. Medlemstidning för Befälsföreningen Militärtolkar (1/2008).
Snöflingan 2. Rysk-svensk militärövning på Karelska Näset. Källa: HUGIN&MUNIN. Medlemstidning för Befälsföreningen Militärtolkar (1/2008).

Suomen puolustuksessa ja suomalaisessa politiikassa ei tehty muutoksia tai taottu uusia työkaluja. Puolustus jäi raskaaksi ja hitaaksi torjuntakoneistoksi, jota rakenteellisilla uudistuksilla laihdutettiin, mutta joka vielä tänäkin päivänä odottaa lopullista uudistusta. Poliittisessa liturgiassa luetaan vieläkin Sillanrakentajuuden epistolaa, vaikka aika ja tilaisuudet hukattiin aikoja sitten.

Valapatot

Ruotsin umpikuja tuli eteen, kun hallitusvastuusta vapautettu Alliansen alkaen vuodesta 2006 päätti että kansallista puolustussuunnittelua ei oikeastaan enää tarvinnut antaa puolustusvoimille tehtäväksi ja että asevelvollisuus on rauhan aikana tarpeeton. Uskollinen palvelija Försvarsmakten toteutti kuuliaisesti hallituksen tehtävänannot muistamatta mitä oli valassa vannottu. Toisaalta myös valat uudistettiin vastaamaan muuttuneita tehtäviä — karmein esimerkki löytyy ruotsalaisen sotilasvalan (soldaterinran) muutoksesta:

Auttamalla muita maita ja niiden kansalaisia myötävaikutamme rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ympäröivässä maailmassa. Samalla edistämme omaa turvallisuuttamme.

Vuoden 1996 tekstissä oli vielä selkeyttä:

Jos Ruotsiin hyökätään, estämme asevoimin maan joutumisen vihollisen käsiin.

Nykyään vastaava kappale näyttää tältä:

Jos meitä vastaan hyökätään me puolustaudumme muiden kanssa ja puolustamme yhteisin voimin ja kaikin keinoin maatamme ja vapauttamme.

Ruotsin kyvyttömyys valtakuntansa puolustamiseen omalla maaperällään on poliittisen anarkian tulosta, jota Försvarsmakten on kuuliaisesti noudattanut ja toimeenpannut.

Röyhkeä Ruotsi, sopuisa Suomi

Venäjän Suomeen kohdistuneet toimet poikkevat olennaisesti niistä selvistä merkeistä, joita Venäjä on antanut Ruotsille. Osavoitto Venäjälle oli Ruotsin uuden hallituksen linjaus olla hakematta Nato-jäsenyyttä, mutta se ei kuitenkaan muuta sitä, että Ruotsi seisoo selvästi Lännen leirissä. Venäjä haluaa pitää Suomen Naton ulkopuolella, mikä myöskin vahvistaisi Ruotsin ulkopuolella pysymistä. Suomessa Venäjä ajaa tavoitteitaan energiapolitiikalla, kylmän sodan perinteisiin ulkopolitiikkaan kehottavalla diplomatialla, jatkuvalla yhteistyöllä kaikilla tasoilla, joita eivät EU-pakotteet säätele. Tämä on venläinen soft power Suomessa.

Venäjälle suotuisassa tilanteen kehityksessä Suomi on kiila Idän ja Lännen välissä, jota helposti voidaan painostaa ilman hallitsemattoman eskalaation riskiä. Venäjä ei siksi tule tekemään mitään sellaista, joka heikentäisi suomalaisten luottamusta omaan puolustuskykyynsä tai muuttaisi ”hyvän naapurin” -ulkopolitiikkaa, vaan se pyrkii pikemminkin vakauttamaan nykytilanteen antamalla hyväksyviä ja myötäileviä signaaleja. Tässä suhteessa meidän olisi ehkä syytä olla hieman kateelisia Ruotsille, jonka politiikan vaikuttavuuden Venäjä aggressiivisilla toimillaan implisiittisesti tunnustaa.

Ruotsi pitää itseään valtiotoimijana yhtä suvereenina kuin Venäjäkin ja myös osoittaa sen. Se merkitsee muun muassa sitä, että kaikissa tilanteissa Venäjän toimet, jotka ovat Ruotsin etujen ja arvojen vastaiset voidaan tuomita, myös silloinkin kun tiedetään, että sanomaa ei kovin mieluusti oteta vastaan ja että se voi johtaa panosten korottamiseen ja korttien katsomiseen. Suomella ei koskaan ole ollut vastaavaa suhdetta Neuvostoliittoon tai Venäjään, vaan Venäjän ”legitiimien” intressien, so. Venäjän Federaation suvereeniteetin, on aina sallittu rajoittaa Suomen Tasavallan suvereeniteettia. Venäjän heikoimpana hetkenä aikan saatiin aikaan päätös EU-jäsenyydestä, jonka turvallisuuspoliittisesta ulottuvuudesta ei kuitenkaan tohdittu paljon metelöidä kuin vasta jälkikäteen.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.