Samma på svenska här.
Facebookissa ja mediassa Priden-kulkueesta virinneen keskustelun myötä palautin mieleeni pari aiempaa blogimerkintääni maahanmuuttajista, homoista ja naisista [1&2, 3, 4].
Pride-paraatit ovat demokraattisen yhteiskunnan vapauksien ja (perus)oikeuksien manifestaatio [1, 2]. Kuitenkaan Suomen paraateissa ei muiden maiden tavoin nähdä viranomaisten edustajia. Niiden turvallisuusviranomaisten, jotka jo normaalioloissa voivat rajoittaa väestön vapauksia ja perusoikeuksia, olisi erittäin tärkeää osallistua Pride-tapahtumaan sekä yksilöinä että yhteisöinä, tarkoituksenaan edistää seksuaalivähemmistöjen luottamusta hallintovallan asianmukaiseen käyttöön myös niissä tapauksissa, joissa kohteena on vähemmistöväestönosa, joka muita herkemmin on syrjinnän ja väheksynnän kohde. Yhtä tärkeää kuin ”homostelu” on myös kaikenlainen ”mamutus”, ”mokutus” ja ”feminismi” — puolustusvoimien ja poliisin tulee osallistua myös yksilöinä ja yhteisöinä maahanmuuttajataustaisten, naisasiaa ajavien ja muiden yleisiin kokouksiin ja tapahtumiin.
Erityisen näkyvä tämä osallistumisen välttäminen on nimen omaan väkivaltamonopolin haltijoilla, eli poliisilla ja puolustusvoimilla. Julkisuuteen onkin noussut tapaus, jossa Seta on ilmaissut huolensa poliisien kielenkäytöstä, viestinnästä ja näiden antamasta vaikutelmasta, että seksuaalivähemistöjen edustajia kohdeltaisiin eriarvoisesti. Poliisi on viime aikoina ollut erityisen huolissaan maahanmuuttaajataustaisten poliisien rekrytoinnista, tai oikeammin sen puutteesta. Puolustusvoimat puolestaan viestii strategisesti tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta ja monimuotoisuudesta, mutta enemmän sanoin kuin teoin. ”Armeijan” koulutuskulttuuri ei ole päässyt eroon homoja, naisia ja kaikkea ”epämiehistä” parjaavasta kouluttajien ”kasvatuksellisesta” kielenkäytöstä.
Monissa muissa länsimaissa demokratian instituutioiden ja manifestaatioiden tukeminen on viranomaisille laissa säädettyjen tehtävien jatketta — jotta viranomainen voi toteuttaa laissa säädetyt tehtävät, on sen siis esiinnyttävä ja toimittava tietyllä tavalla, jota ei laissa yksityiskohtaisesti kuvailla. Suomessa viranomainen nojaa pelkästään lain kirjaimeen, jättäen sen hengen elämään itsekseen, mikä on erityisen pulmallista, jos viranomaiselta toivottaisiin perusoikeusmyönteistä ja perusoikeuksia edistävää toimintaa.
Puolustusvoimien tehtävänä on kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen
Laki puolustusvoimista 2 § 1 mom 1b kohta
Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen.
Hyvä paikka aloittaa olisi viranomaisten kutsuminen Pride-paraatiin. Paraatin järjestäjät tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä poliisin ja pelastustoimen kanssa, joten näiden organisaatioiden ja työntekijöiden kutsuminen paraatiin ei voi olla kovin vaikeaa? Lisäksi kutsun välittäminen näiden tahojen ammattijärjestöille olisi kohteliasta. Tämän takia haastan ensi vuoden Priden järjestäjät kutsumaan turvallisuusviranomaiset ja heidän ammattijärjestönsä mukaan paraatiin.
//James
Tässä tähänkin blogimerkintään sopivaa musiikkia:
[…] James Mashiri nosti Pride-asian esille viime vuonna ja syntynyt kiinnostus aiheeseen poikikin Puolustusvoimien johdolta vastauksen: […]
GillaGilla
Hei James,
Kirjoitat hyvästä, ajankohtaisesta aiheesta. Poliisi ja puolustusvoimat ovat tervetulleita osallistumaan Pride-marsseihin aina myös instituutioina!
Seta on ollut kouluttamassa Rajavartiolaitoksessa, ja on aina valmis, yhdessä puolustusvoimien ja polisiin kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutusta hlbti-kysymyksissä.
Terveisin,
Panu Mäenpää
Seta ry:n puheenjohtaja
GillaGillad av 1 person