Reblog: Turvallisuuden takapirut

Originalet på svenska hittar Du här.

Ranskan terroristi-iskujen seurauksena tämä jo yli puolitoista vuotta sitten tehty merkintä on jälleen ajankohtainen. Turvallisuutta Ranskan kylissä ja kaduilla luovat poliisin lisäksi myös asevoimien sotilaat tärkeimpien kohteiden lähellä sekä siellä missä poliisi eniten tarvitsee tukea. Ammattiarmeijan resurssit ovat heti saatavilla ja korkea osaaminen luo turvallisuutta. Suomalaisessa yhteiskunnassa vastaavassa tilanteessa, tai vaikka toisen valtion harjoittaman pitkäkestoisten epävakauttamistoimen aikana, voisi poliisilla olla vaikeuksia saada puolustusvoimilta riittävästi aseelliseen virka-apuun kykeneviä yksiköitä kaduille. Onneksi tällaista uhkakuvaa ei ole eikä tule, eihän?

Turvallinen — turvaton

Turvallisuutta on … varma olo. Tuttu tunne. Mikä sitten on arkipäivän turvattomuutta? Sotilaat ottavat tietoisen riskin, laittavat henkensä likoon. Kohtaavat uhkia, torjuvat uhkia. Tuntevatko sotilaat koskaan turvattomuutta? Varmasti, mutta useimmmiten vain lyhyinä hetkinä. Kun uhka on tunnistettu kohde se voidaan torjua tai sitä voidaan rajoittaa. En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni oikein turvattomaksi, ikään kuin aseista riistuksi.

Turvallisuutta ei voida mitata tuntematta turvattomuutta.

Ennen toissapäivää. Päivä Bostonin jälkeen. Astun Helsingin metroon. Istahdan oranssille penkille. Kuulen kahden miehen arabiankielistä keskustelua. Olen järkevä ihminen; suurempi uhka Suomessa tulee syrjäytyneistä suomalaisista, jotka tarttuvat aseeseen tai rakentavat pommeja. Ei maahanmuuttajista. Ei muslimeista. Minä olen järkevä ihminen!

Alhamdulillah
Alhamdulillah. (الحمد لله‎)

 – Terr…Mitä jos…

Ensimmäinen ajatukseni. Ei mitään paniikkia, mutta epävarma ja turvaton olo. Pelko. Täysin järjetöntä ja yliampuvaa suhteessa vallitsevaan uhkaan. Keskikäytävän toisella puolella istuu kaksi suomalaista nuorta. Toinen kuuntelee angstisävytteistä musiikkia kuulokkeillaan ja toinen pelaa synkän oloista liveroolipeliä läppärillään. 1000 kertaa todennäköisempiä uhkia. Mutta sillä ei enää ollut väliä –– amerikkalaista radikaalin islamin uhan narratiivia kantanut nuoliammus oli puhkaissut panssarini.

 – Entä hän?

Toinen ajatukseni. Katselen vastapäätä istuvaa vanhempaa rouvaa. Hän vilkuilee miehiä. Vilkas arabiankielinen keskustelu ja varovasti lausuttu ما شاء الله (masha Allah, se on Jumalan tahto) kasvattaa turvattomuutta eksponentiaalisesti. Näen pelon rouvan silmissä. Minun haarniskani sai vain pienen naarmun. Hänen muurinsa murtui. Hän elää turvattomassa yhteiskunnassa. Hän ei ollut valinnut muuta riskiä kuin metromatkan. Kuten minäkin.

En usko salaliittoteorioihin. Sitä vastoin olen vakuuttunut siitä että valtiolliset toimijat hyödyntävät häikäilemättömästi terroritekojen synnyttämää turvattomuuden tunnetta. Ja sehän vaatii koko ajan uutta ruokaa pysyäkseen vahvana. Sen jälkeen siihen on helppo vedota, jos valtio tarvitsee kansalaisiltaan avoimen valtakirjan. Media raportoi shokeeraavasti ja levittää turvattomuutta, mutta tekee harvoin pitkäkestoisempaa seurantaa ja analyysia. Vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria.

[K]un tulin avopuolisoni kanssa katsomasta Hurt Lockeria, istui bussissa eteemme kaksi imaamin näköistä kaveria. Voi sitä hikoilun määrää, kun herrat ottivat esiin alkeellisen näköisen Nokia-puhelimensa…

Eräs kollega turvattomuuden tunteesta

Takapirut Yleinen Asevelvollisuus ja Yhteiskunnallisuus

Puolustusvoimissa suhteemme turvallisuuteen on hieman erilainen. Me tunnemme turvallisuutta, koska osaamme tunnistaa uhkia ja torjua niitä. Tämä tunne leviää koko suomalaiseen yhteiskuntaan yleisen asevelvollisuuden myötä. Harva ajattele ”mitä jos?” kun puhutaan sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Vapaapalokuntalaisen on helppo olla, koska hän osaa itse sammuttaa palon. Tämä sotilaallinen turvallisuuden tunne elää niin kauan, kun suuri osa kansasta on suorittanut asepalveluksen. Tunne ei katoa vaikka todelliset suorituskyvyt romuttuvat, sillä se on jokaiseen kansalaiseen sisäänrakennettu.

Ammattiarmeijassa kyse on jostain muusta. Ilman kokemusta asiasta teen oletuksen: Ruotsin osalta sama sotilaallisen turvallisuuden tunne elää niin kauan kun kansan riveissä on asevelvollisuuden suorittaneita. Kokemusperäisen turvallisuusindoktrinaation (so. asepalvelus) päätyttyä ammatiarmeijalle saattaa muodostua paremmat edellytykset kilpailla määrärahoista. Kansa haluaa paremman vakuutuksen kun turvattomuus tulee kouriintuntuvaksi. Vakuutusturva saisi mielellään olla niin laaja, että maastopalot sammutetaan jo ennen kun ne leviävät pihapiiriin. Ruotsin tapauksessa tällaisen koetun turvallisuusvajeen syntyminen kestäisi kuitenkin pari sukupolvea.

Siihen asti puolustusvoimat taistelevat määrärahoista alemmassa sarjassa kuin poliisi, palokunta ja terveydenhuolto. Puolustusvoimat on marginaalissa, koska kukaan ei tunne itseään turvattomaksi. Turvallisuutta ei voida mitata tuntematta turvattomuutta.

Epilogi

Entä ne kaksi muslimia metrossa? Toisin kun kristityillä, jotka eivät ylipäätän uskalla lausua Jumalan nimeä, on muslimin huulilla usein الله‎ (Allah). Keskivertoeuroopplaisen tai –amerikkalaisen kuullessa nimen الله‎ jossakin sen muodoissa —

  • سبحان الل (subhan’Allah, Luoja olkoon ylistetty)
  • ما شاء الله (masha Allah)
  • إن شاء الله  (insha’Allah, jos Luoja suo)

syntyy hänelle herkästi mielikuva terroristista joka huutaa الله أكبر (Allahu Akbar) hetkeä ennen pommien räjäyttämistä.

Se varovainen ja hiljainen tapa, jolla miehet lausuivat Jumalan nimen, on myös osoitus turvattomuuden ja epävarmuuden tunteesta. Näistä syrjäytyneisyys on vain askeleen päässä. Tästä asiasta meidän tulisi olla eniten huolissamme.

En reaktion på ”Reblog: Turvallisuuden takapirut

  1. Miksi Suomen on ehdoin tahdoin otettava asumisperusteisen sosiaaliturvansa piiriin jatkuvassa syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä, joilla ei ole edellytyksiä ansaita Suomessa elantoansa ansiotyöllä? Tiedetään toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajien olevan erityisessä riskissä juurettomuuden ja radikalisoitumisen suhteen.

    Tuo kysymykseni koskee ihmisiä aivan kaikista roduista ja etnisistä alkuperistä, uskonnoista ja kulttuureista, ja se kohdistuu henkilöihin, jotka eivät täytä Geneven sopimuksen määritelmää pakolaisesta. Jos Suomeen halutaan ihmisiä huollettaviksi humanitäärisin perustein, miksi ihmeessä valinta kohdistuu työikäisiin ja -kykyisiin nuoriin miehiin, joilla ainakin periaatteessa on parhaat mahdollisuudet elättää itsensä lähtömaassaan? Todellista humanitäärisyyttä osoittaisi sen sijaan vaikeavammaisten, vakavista terveyshaitoista kärsivien, pysyvästi avuttomassa asemassa olevien maahan ottaminen.

    Suomalainen kantaväestö on syytöntä Afrikan ja Lähi-Idän ongelmiin ja siksi on kohtuutonta, että kyseenalaisiin perustein lankeavan elatusvelvollisuuden lisäksi kantaväestön tulisi lisäksi altistua terroritekojen riskille kiittämättömien autettavien taholta.

    Gilla

Kommentera | Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s