Ylipäällikön päiväkäsky | Överbefälhavarens dagorder

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö antoi eilen veteraanipäivänä päiväkäskyn ylipäällikkönä. Jaan sivuillani päiväkäskyn molemmilla kielillä. Alkuperäisenä nettijulkaisun ja tulostuskelpoisena pdf-version löydät Tasavallan presidentin kanslian verkkosivuilta.
Med anledning av veterandagen igår gav Republikens President Sauli Niinistö en dagorder i egenskap av överbefälhavare. Jag finner det lämpligt att återge den på bloggen i båda språken. Den ursprungliga dagordern och utsktriftsduglig pdf-version hittar Du på Republikens Presidents kanslis webbplats.

Helsingissä 27. päivänä huhtikuuta 2015

YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY

N:o 1

Kunnioitetut Sotiemme Veteraanit ja Lotat

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta viime sotiemme päättymisestä. Raskaat sotavuodet vaativat mittavia uhrauksia. Kaikkein tärkein – maamme itsenäisyys ja kansamme vapaus – onnistuttiin turvaamaan jälkipolville.

Veteraanisukupolvemme uhraukset ja koettelemukset olivat ankarat niin taistelukentillä kuin kotirintamalla. Monet antoivat sodassa isänmaan puolesta nuoruutensa, terveytensä ja henkensä. Sodassa, jossa Suomi taisteli kansalaisten elinmahdollisuuksien, itsemääräämisoikeuden, vapauden sekä kodin puolesta.

Sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä korostuivat veteraanisukupolvelle ominaiset arvot: vastuullisuus, velvollisuudentunto, lähimmäisestä huolehtiminen sekä luja ja horjumaton usko tulevaisuuteen. Tätä esimerkkiä ja henkeä tarvitsemme myös tänään.

Sotiemme veteraanit ja lotat, kansakuntamme puolustajat ja jälleenrakentajat. Tunnemme suurta kiitollisuutta Teitä ja Teidän tekojanne kohtaan. Suomalaisten miesten ja naisten ansiosta voimme olla ylpeitä historiastamme ja yhteiskunnasta, jossa saamme tänä päivänä elää. Lähes 100-vuotinen itsenäisyytemme on kestänyt ja kantanut läpi vaikeidenkin aikojen. Itsenäisyytemme turvaaminen ja veteraanisukupolven arvokkaan perinnön vaaliminen on meidän nuorempien sukupolvien kunniatehtävä nyt ja tulevaisuudessa.

Puolustusvoimien ylipäällikkö
Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö


Helsingfors den 27 april 2015

ÖVERBEFÄLHAVARENS DAGORDER

Nr 1

Ärade veteraner och lottor

I dag har det förflutit 70 år sedan krigets slut.  De tunga krigsåren krävde stora uppoffringar. Vi lyckades säkerställa det allra viktigaste för kommande generationer – vårt lands självständighet och folkets frihet.

Veterangenerationens uppoffringar och prövningar var hårda såväl på fronten som på hemmafronten. Många offrade ungdom, hälsa och liv för fosterlandet i ett krig där Finland kämpade för medborgarnas livsbetingelser, självbestämmanderätt, frihet och hem.

I återuppbyggnadsarbetet efter kriget framhävdes de värderingar som kännetecknar veterangenerationen: ansvarsfullhet, pliktkänsla, omsorg om de närmaste och en starkt och orubblig tro på framtiden. Detta föredöme och denna anda behövs också i dag.

Veteraner och lottor, vår nations försvarare och återuppbyggare. Vi känner stor tacksamhet gentemot Er och Era handlingar. Tack vare finländska män och kvinnor kan vi vara stolta över vår historia och det samhälle, som vi i dag får leva i. Vår nästan 100 år långa självständighet har burit och hållit också genom svåra tider. Att säkerställa landets självständighet och värna om veterangenerationens värdefulla arv är en hedersuppgift för den yngre generationen nu och i framtiden.

Försvarsmaktens överbefälhavare
Republikens President
Sauli Niinistö

Karhu on herännyt, entä Suomi?

putin-russian-bear-cartoonjpg-5e6d8746e86efb3c

Kultaranta

Kultarantakeskustelut ovat ruotsalaisen Folk och Försvarin valtakunnallisen turvallisuuspoliittisen seminaarin (#fofrk) suomalainen versio. Tasavallan presidentti, ylipäällikkö Sauli Niinistö, lanseerasi viime vuonna ensimmäisen tilaisuuden ulko- ja turvallisuuspoliittisena ”fundeerauksena.” Viime vuonna otsikkona oli ”Suomen asema muuttuvassa maailmassa.” Tämän vuoden teema on ajankohtaisempi ja terävämpi: ”Karhu on herännyt, entä Suomi?” Kultarantakeskustelut ovat omintakeinen suomalainen ratkaisu avoimeen ja julkiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Resepti on simppeli:

  1. Kerää 100 asiantuntijaa ja vaikuttajaa,
  2. riisu ennakkoluuloista ja -asenteista,
  3. keskustele avoimesti ja
  4. tuota koottua tietoa maan turvallisuuspoliittiselle johdolle.

Tarvtisemme jatkuvaa turvallisuuspoliittista keskustelua. Pääministeri Jyrki Katainen lupasi selontekoa eduskunnalle luovuttaessaan pyydettäessä pitää vuosittain hallituksen turvallisuuspoliittisen tilannekatsauksen (pääministerin ilmoituksen) eduskunnalle, jossa siis tiedotettaisiin eduskuntaa (so. kansaa) vuosittain turvallisuusympäristömme muutoksista ja kehityksestä. Nyt olisi jo korkea aika eduskunnan herätä vaatimaan valtioneuvostolta vuosittain annettavaa tilannekatsausta kyselytunnin kera.

Seuranta

Kerään blogilleni uutisia, twiittaajia, blogeja ja muuta mitä #Kultaranta-keskustelujen myötä syntyy ja löytyy. Uusimmat ensin. Vinkkejä ja linkkejä saa mielellään jättää blogin kommentteihin. Aloitussivun oikeassa reunassa näet #kultaranta-twittervirran.

Yle Areenan suorat lähetykset

Valmistelut

Odotan, että Kultarantaan saapuvat asiantuntijat ja vaikuttajat ovat nöyrästi asennoituneita ja hyvin valmistautuneita. Kaikille keskusteluun osaa ottaville voi olla hyödyksi lukea alla löytyvää aineistoa, jonka olen kerännyt. Näillä pääsee kartalle turvallisuusympäristöstä ja sen muutoksista, Venäjän asevoimien tilanteesta ja kehityksestä ja turvallisuus- ja puolustuspoliittista realiteeteistä ja trendeistä. Suosittelen kahlaamaan ruotsinkieliset vaikka puoliväkisin läpi, sillä ne edustavat poikkeuksellisen korkeatasoisia avoimien lähteiden aineistoja. Bloggaajakolleegani Janne Riiheläinen on jo kirjoittanut kolme osaa sarjaan ”Kohti Kultarantaa” ja kirjoittaa vielä ainakin toisen mokoman, joten kannattaa pistäytyä Janne blogille säännöllisesti.

Suomeksi

På svenska

In English

Twitter ja internet

Yksi tapa seurata tunnelmia Kultarannasta on Twitteristä aihetunnisteilla #Kultaranta ja #turpo. Ohessa muutama Twitter-nimi, verkkosivu ja blogi, joita siis kannattaa aiheen piiristä seurata.

Järjestäjät

Kultarantaan kutsuttuja (?)

Kultarantaa seuraavat ja siitä kirjoittavat

Reblog: En ganska märklig president (#Gullranda, del 2)

Gullranda-diskussionerna

Sauli Niinistö, Republiken Finlands 12. president, var värd för Gullranda-diskussionerna i juni 2013. Vissa skulle ha önskat ännu större öppenhet, i synnerhet när rikskonferensen i Sälen nämndes som förebild. Det vore mycket nära det demokratiska idealiet, om fullständig öppenhet kunde leva hand i hand med fullständig offentlighet. De 100 experter som bjöds in till #Gullranda var inte mogna ännu, så öppenheten skyddades och den värsta självcensuren hindrades med Chatham house rules.

Kultaranta keskustelut

Även så, kunde man skåda en öppenhet och offentlighet i samtalen och en avvikelse från en auktoritets- och expertbetonad finsk säkerhetspolitisk debatt. Nåja, visst är de som kallats till Gullranda experter, men alla var jämlika. Jag vill inte påstå att det var fråga om något oerhört, men mitt minne återkallar inte något motsvarande.

Utrikes- och säkerhetspolitisk ledare

Är denna öppenhet och offentlighet ett populistiskt drag av en ex-moderat (saml) president? Var det bara ett svepskäl att lyfta fram de gamla kontakterna från affärsvärlden och marknadskrafterna. Vad handlar det om? Jag ska ge min egna enkla åsikt, som säkert förefaller naiv och idealistitsk.

Republikens president, överbefälhavaren Sauli Niinistö har tagit sin roll som ledare och chef för den finländska utrikes- och säkerhetspolitiken. Han vill blicka längre än en regeringsperiod och har efterlyst en bred debatt om vår riktining beträffande säkerhet. Inom utrikes- och säkerhetspolitik har inga linjedragningar förekommit, endast ett starkt ställningstagande för statsrådets säkerhets- och försvarspolitiska redogörelse, som bäst hördes i presidentens tal den 17. januari 2013. Presidenten har även uppträtt som överbefälhavare  — i detsamma tillfället var presidentens ton i försvars- och partipolitiska frågor beträffande försvaret mycket mera absolut, resolut och krävande. Hans stöd för sin direkt underordnade chef, kommendören av försvarsmakten, general Ari Puheloinen var oböjlig. Å ena sidan en bestämd ÖB, å andra sidan en samtalande president.

Landsfadern

Tidigare, och än idag, ses Finlands president som en landsfader. En figur som styr och vägleder folket och republiken. Detta har varit presidentens roll under vår självständighet. Vår självständighet  har alltid hängt på en skör tråd ända sedan inbördeskriget och långt in i VSB-eran. Aldrig självklar eller helt säker. En stark auktoritär ledarskap behövdes, som med en carte blanche av folket tog hand om Finland. Landsfadern var landets stöd och säkerhet även då när riksdagen och regeringen var emot. Det finska folket ifrågasatte inte Kekkonens beslut, utan gav oändlig makt och förtroende.

En finländare är en auktoritetslyhörd och trogen medborgare, som vid behov åsidosätter sina egna fri- och rättigheter om detta sägs ske för Finlands bästa.Folket överlåter sin makt till riksdagen en period i sänder, under vilken föga inflytande nyttjas.  Gnäll om besluten från Arkadiabacken förekommer, men ett återtagande av makten sker aldrig. Ett bra exempel är sannfinländarnas valseger, som trots allt inte återspeglas i antalet medlemmar. Man röstade på ett parti som man hoppades att skulle komma med en förändring, men deltagande och inflytande stannade vid ett öppet mandat. Samma gäller för regeringsmakten. Gnäll över regeringsprogrammet förekommer, men få vill delta i att forma det. Jag orkar inte tro att öppna och offentliga samtal i Gullranda-stil skulle öka deltagandet. Deltagandet sker i partier, föreningar och samfund. Tyvärr är vi lydiga medborgare och ganska lata som ett fritt folk.

Folk och medborgare

Statsmakten i Finland utgår från folket och kan inte delas. Till folket (individen) tillhör likaså grundläggande fri- och rättigheter. Dessa friheter hos en suverän individ kan endast begränsas av andra suveräna individers friheter. Folkets (individens) främsta tjänare är statsrådet (regeringen) och presidenten, vilka ska åtnjuta folkets (riksdagens) förtroende. Medborgarskapet definierar individens förhållande till staten och fördelningen av rättigheter och skyldigheter mellan individen och staten. I detta förhållande blir medborgarindividen ett rättsobjekt. Detta skyldighetsbetonade medborgarperspektiv är rätt prevalent i Finland. Detta bidrar till en förvrängd bild där regering och riksdag ses som domstolsliknande auktoriteter, som brukar den makt folket givit dem för viss tid. Tidigare kunde även presidenten ses som en auktoritet, men i och med minskande av befogenheterna så har våra presidenter under 1990- ja 2000-talen valt att ta rollen som vägvisare för värderingar landet vill signalera.

Till folket hör också utöver statsmakten rätten att ta del i och påverka samhällets utveckling, men även den här rätten bortdelegeras för fyra år i sänder. Ett skrämmande exempel på detta är att lagutskottets ordförande Anne Holmlund (saml) kritiserade medborgarinitiativ på den grunden att initiativen möjligggör att ärenden tas i behandling ”förbi regeringsprogrammet.” Detta återspeglar i min mening en uppfattning om att rätten att ta del i och påverka endast tillkommer folket under valåret, varefter rätten skulle bli vilande. Rätten ta del i och att påverka bibehålls oavbruten trots att statsmakten delegeras och folket kan även avbryta delegeringen. Lagen om medborgarinitiativ stärker möjligheten att påverka. Uppenbarligen har riksdagens lagutskott en avvikande åsikt, som säkert baserar sig på goda motiveringar.

”[A president] of the people, by the people and for the people.”

Vår självständiga republiks 12. president är lite avig. Han har hittils närmast visat sig vara folkets första och mest ödmjuka tjänare. Vår president samtalar med folket i aktuella ärenden och utreder opinioner. Han främjar individens möjligheter att ta del i och påverka. Han är landsfadern i det avseendet att han vägleder och lär folket att nyttja statsmakten även mellan valåren.

Som ägare av statsmakten känner jag en stor stolthet och ett stort förtroende för Republikens preisident. Hans strävan att öppna den politiska debattkulturen, söka lösningar offentligt och hans ödmjukhet då han möter folket är egenskaper hos en stor statsman.

Som soldat känner jag samma stolthet, förtroende och respekt för min förman överbefälhavaren. Framhävandet av försvaret och totalsäkerheten, stödet till kommendören för försvarsmakten och bestämdheten skapar tro och tillit i en svår framtid.

Jag vill nästan delegera mitt ansvar som medborgare och ge republikens president ett öppet mandat för hela perioden.

Aika merkillinen presidentti (#Kultaranta, osa 2)

Kultaranta-keskustelut

Sauli Niinistö, Suomen Tasavallan 12. presidentti, isännöi viime viikonvaihteessa Kultaranta-keskusteluja. Avoimuuden suhteen jotkut olisivat toivoneet enemmän, varsinkin kun esikuvana mainittiin Sälen. Olisi hienoa ja varsin lähellä demokraatttista ihannetta, jos täysi avoimuus voisi vallita täyden julkisuuden rinnalla. #Kultarantaan kutsutut 100 asiantuntijaa eivät olleet vielä kypsiä tähän, joten avoimuuden turvaksi ja pahimman itsesensuurin estäjäksi Chatham house rule.

Silti, Kultaranta-keskustelussa nähty avoimuus ja julkisuus sekä poistuminen suomalaista (turvallisuus)poliittista keskustelua leimaavasta auktoriteetti- ja asiantuntijavetoisuudesta on merkittävä. No, olihan Kultarannassa nimen omaan asiantuntijoita, mutta keskenään kaikki olivat näennäisen tasavertaisia. En sano, että kyseessä olisi jotain ennennäkemätöntä, mutta minun lyhyeen muistiini ei vastaavaa mahdu.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaja

Onko avoimuus ja julkisuus ex-kokoomuslaisen presidentin populismia? Yrittikö presidentti vain tuoda vanhat yritysmaailman kontaktinsa ja markkinavoimat ”framille” puhumalla kolmannesta talousmaailmansodasta? Mistä oikein on kysymys? Esitän omien havintojeni perusteella tekemäni yksinkertaisen mielipiteen, joka varmasti vaikuttaa naiivilta ja idealistiselta.

Tasavallan presidentti, puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö on ottanut ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtoonsa. Hän tahtoo nähdä hallituskautta ja -ohjelmaa pidemmälle ja on kuuluttanut turvallisuuden tiimoilta laajaa keskustelua suunnastamme. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei vielä mitään mullistavia linjauksia ole nähty, ainoastaan asettuminen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon taakse, joka parhaiten näkyi ja kuului presidentin tammikuun 17. päivänä pitämässä puheessa. Ylipäällikkönäkin presidentti on esiintynyt — samassa tilaisuudessa puolustuspolitiikkasta ja puolustusvoimiin liittyvistä asioista puhuessaan oli presidentin äänensävy kuitenkin ehdottomampi, selkeämpi, vaativampi ja tuki suoranaiselle alaiselle, Puolustusvoimain komentajalle, kenraali Ari Puheloiselle oli vankkumaton. Yhtäältä jämäkkä ylipäällikkö, toisaalta keskusteleva presidentti.

Maan isä

Aikaisemmin, ja nykyäänkin Suomessa presidentti nähdään maan isänä. Hahmona, joka ohjaa ja kaitsee kansaa ja tasavaltaa. Tämä on ollut presidenttiemme rooli lähes koko itsenäisyyden ajan. Itsenäisyytemme oli jatkuvasti vaa’an kielellä aina sisällissodasta lähtien pitkälle YYA-aikaan. Ei koskaan ihan selvä ja täysin turvattu. Tarvittiin vahvaa auktoritaarista johtajuutta, joka kansan antaman carte blanchen turvin piti Suomesta huolta. Maan isä oli kansan tuki ja turva, myös silloin kun hallitus tai eduskunta olivat vastahankaisia. Eipä kansa kysellyt Kekkosen päätösten perään, vaan luotti ja antoi valtaa lähes loputtomiin.

Suomalainen on perinteisesti auktoriteeteille uskollinen ja kuulianen kansalainen, joka täyttää velvollisuutensa ja tarvittaessa omaehtoisesti tinkii oikeuksistaan ja vapauksistaan, jos sen kerrotaan edistävän yhteistä hyvää. Kansa antaa valtiovallan eduskunnalle vaalikaudeksi kerrallaan, eikä sen aikana paljoa vaikuteta. Arkadianmäen päätöksistä nuristaan, mutta eipä valtaa oteta takaisin. Hyvä esimerkki tästä on perussuomalaisten jytky, joka ei kuitenkaan jäsenmäärässä muihin verrattuna pahemmin näy. Äänestettiin puoluetta, jonka toivottiin saavan aikaan muutoksen, mutta osallistuminen ja vaikuttaminen jäi avoimen mandaatin antamiseen. Hallitusvallan suhteen pätee sama. Hallitusohjelmasta nuristaan, mutta sen tekemiseen ei haluta osallistua. En jaksa uskoa, että osallistumista parantaisivat avoimet ja julkiset neuvottelut ohjelmasta Kultaranta-tyyliin. Osallistuminen tapahtuu sorvin alkupäässä, eli puolueissa, järjestöissä ja yhdistyksissä. Valitettavasti olemme kuuliaisia kansalaisia, mutta laiska vapaa kansa.

Kansa ja kansalainen

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja se on luovuttamaton. Kansalle (yksilölle) kuuluvat niin ikään luovuttamattomat perusoikeudet. Suvereenin yksilön perusoikeuksia voivat periaatteessa rajoittaa vain toisten suvereenien yksilöiden perusoikeudet. Kansan (yksilön) palvelijat ovat valtioneuvosto ja presidentti, joiden tulee nauttia eduskunnan (kansan) luottamusta. Kansalaisuus puolestaan määrittelee yksilön asemaa valtiossa ja yksilön ja valtion välisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Tässä suhteessa käsite kansalaisuus tekee yksilöstä hallintoalaimaisen objektin. Pelkkä kansalaisuusnäkökulma on Suomessa varsin yleisesti valloillaan. Tästä seuraa vääristymä, jossa hallitus ja eduskunta nähdään esivaltoina, jotka käyttävät heille kansan määräajaksi luovuttamaa valtaa. Aikaisemmin myös presidentti voitiin laskea tähän joukkoon, mutta valtaoikeuksien riisumisen myötä 1990- ja 2000-lukujen persidentit ovat valinneet tavakseen arvojohtajuuden.

Kansalla on luovuttamattoman valtiovallan lisäksi oikeus osallistua ja vaikuttaa, mutta tästäkin oikeudesta se tuntuu luopuvan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kuvaavaa tälle pelottavalle näkemykselleni on mielestäni se, että eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok) arvosteli kansalaisaloitetta sitä, että asioita voidaan tuoda eduskuntaan ohi hallitusohjelman. Tämä heijastaa mielestäni käsitystä siitä, että oikeus osallistumiseen ja vaikuttamiseen kuuluu kansalle vain vaalien ajan, jonka jälkeen se jäisi lepäämään. Oikeus osallistumiseen ja vaikuttamiseen säilyy valtiovallan delegoinnista huolimatta keskeyttymättömänä ja kansa voi myös halutessaan peruuttaa delegoinnin. Kansalaisaloite vahvistaa mahdollisuutta käyttää tätä oikeutta. Lakivaliokunta näkee ilmeisesti asian toisin. Tälle varmaan löytyy aukoton perustelu…

”[A president] of the people, by the people and for the people.”

Itsenäisen tasavaltaan 12. presidentti ei istu perinteiseen muottiin. Hän on tähän asti pikemminkin osoittanut olevansa kansan ensimmäinen ja nöyrin palvelija. Presidenttimme keskustelee kansan ja kansalaisten kanssa ajankohtaisissa asioissa ja selvittää mielipiteitä. Presidenttimme edistää yksilön oikeutta osallistua ja vaikuttaa. Hän on maan isä siinä suhteessa, että hän yrittää kasvattaa ja opettaa Suomen kansaa käyttämään valtaansa myös vaalien välillä.

Valtiovallan omistajana tunnen suurta ylpeyttä ja luottamusta sekä syvää kunnioitusta Tasavallan presidenttiä kohtaan. Poliittisen keskustelukulttuurin avaaminen, ratkaisujen etsiminen julkisesti ja nöyryys kansaa kohdattaessa ovat suuren valtiomiehen elkeitä.

Sotilaana tunnen samaa ylpeyttä, luottamusta ja kunnioitusta esimiestäni ylipäällikköä kohtaan. Maanpuolustuksen tärkeyden ja kokonaisuuden korostaminen, komentajan tukeminen ja jämäkkyys puolustusasioiden suhteen luovat uskoa vaikeaan tulevaisuuteen.

Tahtoisin melkein luopua vastuustani kansalaisena ja antaa presidentille avoimen valtakirjan loppukaudeksi.