Pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot [#fofrk 1]

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Ruotsi

Olen seurannut suomalaista ja ruotsalaista puolustuskeskustelua erityisen tarkasti syksystä 2012. Kaksi vuotta on nyt kulunut ylipäällikkö Sverker Göransonin ”viikkopuolustuksesta” ja olen ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa havainnut lisääntyvää vapautta, osallistuvuutta ja ”saatavuutta”. Saatavuudella tarkoitan sitä, että keskustelusta on tehty ymmärrettävä ”medelsvenssonille”.  Tässä Ruotsin näkyvimmät bloggaajat, nykyään myös Expressenin ja SvD:n kolumnistit, nimittäin Carl ”Wiseman” Bergqvist ja Niklas ”Skipper” Wiklund ovat olleet erittäin menestyksekkäitä. Heidän esimerkkinsä on myös pakottanut puolustusvoimat suurempaan julkisuuteen ja keskustelevampaan viestintätyyliin. Tässä pitää nostaa hattua Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja Erik Lagerstenille, joka on ollut tiennäyttäjä tässä suhteessa. Hän on sekä esimerkillään että selvällä tuen osoituksellaan ja keskusteluun kannustamisella raivannut suuremman avoimuuden väylää organisaatiossa, jonka toimintaa salassapito usein säätelee.

Julkisessa keskustelussa sosiaalisen median avulla tapahtuneet edistysaskeleet voisivat helposti vaikuttaa uraa uurtavilta. Tässä on syytä muistaa Wisemanin, Skipperin et al. ovat keskustelussa pääosin nostaneet esille puheenvuoroja poliitikkojen viesteistä, puolustuspäätöksistä, hallituksen ja parlamentin (riksdagen) antamien tehtävien suorittamisesta, raporteista ja muista tietoperustesista lähteistä. Keskustelijat ovat luottaneet tiukasti julkisiin lähteisiin, jotka periaattessa ovat yhtä helposti medelsvenssonin ”googlattavissa” ja pureskeltavissa. Menemättä dokumenttien (riksdagenin ohjauskirjeet, hallituspäätökset ja raportit) sisältöön, on mielestäni syytä korostaa sitä, että Ruotsissa on julkisuus ja läpinäkyvyys ovat lailla asetettuja vaatimuksia ja ne näkyvät selvästi niin puolustusvoimien ohjauksessa ja viranomaisen raportoinnissa tehtävänantajalle.

Tämä ”demokraattinen” julkisuusvaatimus on keskeinen moniääniselle ja tietoperustaiselle puolustuskeskustelulle. En olisi voinut kirjoittaa jo kymmenenteen osaan ehtinyttä sarjaa ”Ruotsin puolustuksen kriisi” ilman näitä saatavilla olevia julkisia raportteja, selvityksiä, päätöksiä, tehtävänantoja ja näistä pidemmän aikaa käytyä keskustelua.

Suomi

Yhtälailla on tärkeää korostaa sitä etten olisi voinut kirjoittaa samalla tavalla Suomen puolustusratkaisusta tai puolustusjärjestelmämme perusteista. Tämä johtuu osin siitä, että asiakirjat, joita kirjoittamiseen tarvittaisiin usein ovat salassa pidettäviksi luokiteltuja taikka sitten niiden sisältämä tieto on pirstaloitunut useaan eri paikkaan. Esimerkkinä nostan tässä esille Ruotsin puolustusvoimien vuosikertomuksen, joka on perusteellinen ja yksilöity raportti viranomaisen toiminnasta. Suomen puolustusvoimat laatii samanlaisen raportin puolustusministeriölle, mutta se on lähtökohtaisesti määritelty salassa pidettäväksi. Julkinen versio, eli vuosikertomus puolustusvoimien verkkosivuilla on lähinnä yritysesite tarkasti valittuine teemoineen ja tunnuslukuineen.

Lue myös Taloussanomat: ””Kun EU leimaa asiakirjan ‘erittäin salaiseksi'”.

Ohjaus on myös erilaista. Valtioneuvoston ja eduskunnan yksilöityjä tehtävänantoja Ruotsin riksdagenin ohjauskirjeiden (regleringsbrev) ja Ruotsin hallituksen hallituspäätösten (regeringsbeslut) ei Suomessa annetua. Tehtävät ja ohjaus tulevat ministeriöltä ja eduskunnan ohjausvoima viranomaiseen rajoittuu lähinnä neljännesvuosittain julkaistavaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon konsensuslinjausten hyväksymisessä .

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka siis vastaavat ruotsalaisia puolustuspäätöksiä, ovat toinen hyvä esimerkki puutteellisesta läpinäkyvyydestä ja julkisuudesta. Ruotsalaisia puolustuspäätöksiä edeltää valmisteluaikana hallituksen tehtävät asianomaisille viranomaisille tuottaa selvityksiä ja raportteja päätöksenteon tueksi. Ruotsin puolustuspäätöstä varten laadittava keskeisin raportti on parlamentaarisen puolustuskomitean (försvarsberedningen) selvitys, joka on usein niin samankaltainen lopputuotteen kanssa, että Suomessa media onkin virheellisesti rinnastanut nämä puolustuspäätöksiin. Tänä vuonna nähtäneen kuitenkin puolustuspäätös, joka merkittävästi poikkeaa komitean raportista.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteon valmistelu tapahtuu ensisijaisesti virkamiesvalmisteluina asianomaisissa ministeriöissä. Tuloksena on ainoastaan yksittäisiä julkisia raportteja ja selvityksiä ja ala-arvoinen keskustelu matkalla lopulliseen selontekoon. Selontekoon sitoutuminen varmistetaan konsensuspohjaisella poliittisella ohjauksella, jonka joskus myös väitetään olevan läpinäkyvyyttä.

Rohkeus hylätä puolustusratkaisu

Ruotsissa on Wisemanistä lähtien nähty kasvavaa julkista kiinnostusta ja perehtymistä puolustuskysymyksiin. Aikaisempien hallitusten – etenkin ”Alliansenin” – teot ja sanat puolustuksen suhteen ovat joutuneet armottoman fact checkin kohteeksi. Bloggaajat ovat saaneet äänensä kuuluviin riksdagenissa opposition kirjallisissa kysymyksissä valtioneuvoksille. Ruotsissa ollaan oltu valmiita antamaan hylätyt arvosanat puolustuksen osaratkaisulle esille tuotujen tietojen valossa.

Suomi ei ole tehnyt puolustusuudistusta. Puolustusvoimauudistus,  joka nyt on valmis on ollut viranomaisen rakenteen ja sisäisen tehtäväjaon uudelleenjärjestelyä vastaamaan vallitsevaa tilannetta, jossa lakisääteiset tehtävät pysyvät muuttumattomina henkilöstö- ja materiaalikulujen kasvaessa hillitsemättömästi. Nyt on saavutettu tasapaino, ilman että itse puolustusratkaisua on tarvinnut säätää tai kyseenalaistaa. Tämä yhdessä puutteellisen julkisen keskustelun kanssa on johtanut lapselliseen poliittiseen keskusteluun puolustuksesta, jossa kansanedustajat ja muut poliitikot tosissaan esittävät tuhansien tarkka-ampujien kouluttamista sotatoimiyhtymien sijaan, taistelualusten korvaamista veneillä tai seuraavan sukupolven hävittäjien korvaamista olalta ammuttavilla ilmatorjuntaohjuksilla.

Koska Suomi ei ole luopunut laajamittaiseen hyökkäyksen torjuntaan kykenevästä puolustuksesta, vaan elänyt tuskin havaittavissa olevan kyvyn asteittaisessa heikkenemisessä, on meillä lähinnä vahingoniloisesti tarkasteltu Ruotsin puolustuksen kriisiä ja hehkutettu omaa ratkaisuamme. Tätä ovat vahvistaneet poliitikkojen ja kenraalien kliseet, joita ei voitu ottaa tarkasteltavaksi salassapitoon vedoten.

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Matkalla Säleniin

Suomalainen puolustuskeskustelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut paluuta moniäänisyydestä yksinkertaisuuteen ja ummehtuneeseen YYA-ilmapiiriin. Upseereiden ja tutkijoiden kommentit ja mielipiteet ovat joutuneet poliitikkojen kieltämisen kohteeksi, usein sellaisin perusteluin, jotka menneet henkilöön ja myös kyseenalaistaneet virkamiesten oikeuden sananvapauteen ja keskusteluun osallistumiseen. Tasavallan presidentti kutsui puoluejohtajat puhutteluun, jossa luotiin ulkopoliittista konsensusta vaalien alla. Kevään vaalit tarjoavat yhtä vähän korkealaatuista #turpo-keskustelua kuin Sälenin kattaus. Ainoa toivo on, että poliitikkomme ja johtamamme vieraalla maalla – ulkoministeri Erkki Tuomioja, puolustusministeri Carl Haglund ja kenraali Jarmo Lindberg – asetetaan Suomen 2020-luvun puolustuksen eksistentiaalisten kysymysten eteen. Toivo on siis ruotsalaisissa osallistujissa, jotka ovat tottuneita avoimeen keskusteluun eivätkä pelkää kissan nostamista pöydälle.

//James

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Tjuchnor och nyttiga idioter

Strategisk timeout

Jag har i min serie Det svenska försvarets kris ^{[1, 2, 3, 4, 5, 6]} i hårda ordalag tagit fram de brister dom förekommit i svenska omvärldsanalyser och försvarsbeslut på bägge sidorna om årtusendets skifte.

“De nyttiga idioternas budskap har ändrats så mycket att vi inte längre känner igen det.

Den största illusionen i försvarsbesluten och förarbeten till dem har varit en politisk-strategisk bedömning om att Ryssland demokratiseras och att landet skulle ha grogrund för klassisk liberalism. I denna fälla föll Sverige, som i tiderna skrotade sitt försvar. Det här känner vi som den strategiska timeouten. Timeouten var visserligen resultatet av en i och för sig sund och korrekt bedömning — ingen kom ju att hota Sverige under de förutspådda 10 lugna åren, men tyvärr har de svenska vägvalen visat sig vara enkelriktade och det ser ut som att Sverige inte kommer att mäkta med återta de centrala förmågor och system som man övergivit.

I Finland har vi däremot framskridit försiktigare i förvarsbeslut och inom forskarkretsen har ibland även en kall rationalism rått i Rysslandsanalyser. Demokratisering och rysk liberalism har varit framme, men de flesta akademiska rösterna har varit försiktiga.

Efterklokt kan man säga att den militärakademiska institutionen har bedömt den ryska utvecklingen mycket realistiskt, men Försvarshögskolans bedömningar har alltför ofta stämplats som enskilda forskares åsikter, utan att skolan själv, försvarsmaktens ledning eller försvarsministeriet skulle ha stått bakom forskningen. En bidragande orsak har säkert varit mediernas törst för rubriker, som ger bilden av att försvarsmakten skräms med björnen för att få mera pengar eller dylikt. …och sen är det ju inte så bra för försvarsviljan om man säger att man har ett pardagarsförsvar.

Den finska säkerhetspolitiska omgivningen definieras populärt i statsrådets redogörelse, men framtagandet av ett brett säkerhetsbegrepp har tyvärr gjort redogörelsen till mera av ett slagträ i särintressernas dragskamp och en ramanpassad verklighetsbeskrivning, än uppriktig omvärldsanalys med spårbara och sunda slutsatser.

Finlands säkerhets- och försvarspolitik 2012 som ett ordmoln. Gjort med Wordle.

Tjuchnor och nyttiga idioter

Det nämnda breda säkerhetsbegreppet har i Finland gett rum och vikt till vissa röster, som förespråkat ekonomin som motorn för Rysslands reform och stabilitet. Dessa röster har även förespråkat märkbara ökningar av handel, samarbete och allehanda utbyte. Idag ser vi lönlösheten i dessa företag. Ryssland har inte demokratiserats och hyser närmast förakt för nordisk socialliberalism. De flera miljarder euro som EU hällt i Ryssland har indirekt gått åt till att stärka och återställa för oss främmande maktstrukturer och avskräckande värdegrunder. I våra demokratiseringsföretag har vi endast lyckats bli beroende av Ryssland som handelspartner och mycket mera.

Den moderna ryssvänliga narrativen berättar som en stat, som aktivt fungerar på den internationella politikens, diplomatins och ekonomins fora samt är Europas goda vän och viktiga partner. De nyttiga idioternas budskap har ändrats så mycket att vi inte längre känner igen det.

“Det är inte bara finnar som varit tjuchnor.

Samma illusioner har plågat hela EU, då unionen under de senaste 15 åren med olika bistånds- och samarbetsprojekt försökt stöda Rysslands utveckling. Projekten har dels nått sina mål – de har förbätttrat verksamheten inom viktiga förvaltningsområden såsom skola, vård och omsorg samt höjt livskvalitén på många håll. Europa har tagit hand om skolor, vatten, vaccinering och drogupplysning, vilket gett Ryssland en ypperlig chans att rikta rublerna där dom ger verklig makt, dvs. försvaret och centralstyret. Det är inte bara finnar som varit tjuchnor.

Perioden efter det kalla kriget i Europa slutade med Krimhalvön. Må den perioden antecknas i krönikor på åren 1989—2014. Den nya eran går under arbetsnamnet Det ryska imperiets återkomst.

Trovärdighetens gränser

Samtidigt som vi erkänner en ökande rysk militär förmåga och politisk makt, så måste vi likaså inse och erkänna att Finlands försvar med de nuvarande anslagsramarna kommer att allvarligt förlora trovärdighet inom tre, fyra år. Försvarsmaktsreformen besvarar inte denna utmaning och den stegvisa ökningen av försvarsbudgeten från 50 till 150 miljoner euro under 2016—2019 som försvarsministeriet uttryckt som behov kommer inte heller att räcka. Den negativa ryska utvecklingen har tydligt manifesterats som radikala förändringar vår säkerhetsomgivning. Detta innebär att nästa säkerhets- och försvarspolitiska redogörelse inte längre kan vara upprepning de tidigare med nya nyanseringar. Nya analyser behöver beredas öppet och de ska utsättas för en mångfaldig debatt. En påtaglig svaghet i redogörelserna hittils har varit den dåliga spårbarheten i källor och analyser, vilket lett till logiska brister i slutledningar som framförts eller oproportionalitet mellan olika säkerhetshot.

De snabba förändringarna i vår omgivning förutsätter i min mening tre centrala saker av i den finska säkerhetspolitiska styrningen:

1. Vi behöver en ny omvärldsanalys, som granskar vår säkerhetsomgivning med fokus på Ryssland. Beredningen av redogörelsen ska börja omedelbart. Redogörelsen ska byggas som en logisk, öppen, offentlig och spårbar helhet. Förarbeten och källorna ska i huvudsak vara offentliga och kvalitetssäkrade.
2. Riksdagen ska av regeringen kräva en årlig säkerhetspolitisk genomgång (statsministerns upplysning) med frågestund. Statsminister Katainen meddelade att han är färdig att göra detta om riksdagen så vill. Riksdagsledamot Pauli Kiuru har gjort en motion om riksdagens säkerhetspolitiska diskussion som man kunde hoppas att leder till årlig upplysning med frågestund
3. Redogörelsens konsensusbaserade beredning måste få gränser. Regeringen ger redogörelsen och riksdagen säger sitt sista ord om den. Istället för en alltför stor betoning på enighet borde kvaliteten hos rapporter och analyser i beredningsskedet stå i fokus.

En nordisk möjlighet

Det vore bra att tänka om man kan göra allt detta ensamt i Finland. Detta vore en bra prövosten för det nordiska samarbetet. Det svenska Totalförsvarets forskningsinstitut (FOI) och det norska Forsvarets forskningsinstitutt (FFI) är världsledande i sina forskningsgrenar och de har producerat mycket kvalitativa politisk-strategiska omvärldsanalyser, som även nyttjats vid produktionen av delar till de finska redogörrelserna. Utan att bortse från de egna, dvs. Försvarsmatkens forskningsanstalt (f.r.om. 1.1.2014), försvarsministeriet, Huvudstaben och Försvarshögskolan, så vill jag påstå att vi inte har till vårt förfogande en motsvarande, lika kunnig mängd arbetare som gör dylika analyser på heltid som sina dagsverken. Nu vore det hög tid att sätta igång, nyttja alla resurser och samarbeta över gränserna.

Tsuhnat ja hyödylliset idiootit

Strateginen aikalisä

Olen naapurimme puolustuskykyä koskevassa sarjassani Ruotsin puolustuksen kriisi ^{[1, 2, 3, 4]} kovin sanoin nostanut esille sen tekemät puutteelliset turvallisuusympäristön analyysit vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja niiden perusteella tehdyt puolustuspäätökset.

“Hyödyllisten idioottien sanoma on muuttunut niin paljon, että emme edes tunnista heitä enää.

Suurinta harhaa puolustuspäätöksissä ja niiden esitöissä on ollut osin jopa viime vuosiin jatkunut poliittisstrateginen arvio siitä, että Venäjällä tapahtuisi demokratiakehitystä ja maasta löytyisi kasvusijaa länsimaiselle klassiselle liberalismille. Tähän ansaan Ruotsi astui ja romutti aikanaan puolustuksensa. Tunnemme tämän nimityksellä strateginen aikalisä (den strategiska timeouten). Aikalisä oli sikäli oikean analyysin tulosta, että kukaan ei Ruotsiin 1o 10 vuoden aikana hyökännyt, mutta valitettavasti tehdyt ratkaisut ovat osoittautuneet yksisuuntaisiksi teiksi ja näyttääkin siltä että Ruotsi ei pysty palauttamaan romukoppaan heittämiään keskeisiä maanpuolustuksen suorituskykyjä.

Suomessa puolestaan ollaan puolustuksen suhteen edetty päätöksissä varovaisemmin ja täällä on esiintynyt ainakin tutkijapiireissä jopa raadollista rationalismia Venäjää tarkasteltaessa. Vaikka demokratisoitumisesta ja liberalismin tulosta ollaan puhuttu, ovat akateemiset äänenpainot olleet hyvin varovaisia.

Venäjän kehitystä sotilasinstituution silmin on näin jälkikäteen tarkasteltuna arvioitu varsin realistisesti, joskin johtavan yliopiston arvioita on usein leimattu myötä yksittäisten tutkijoiden mielipiteeksi, eikä koulu itse, puolustusvoimien johto tai puolustusministeriö ole aina seissyt niiden takana. Syy tähän löytyy osin varmaan julkisuudesta ja median taipumuksesta repiä otsikoita, joissa annetaan vaikutelma siitä, että puolustusvoimat pelottelee kansaa karhulla.

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen ympäristön määrittelyä tehdään jokseenkin kansantajuisesti valtioneuvoston selonteossa, mutta niin sanotun laajan turvallisuuskäsitteen tuominen selontekoon on tehnyt siitä enemmänkin budjettikamppailun lyömäaseen ja kehykseen sovitetun totuuden julkaisun, kuin rehellisen turvallisuusympäristön analyysin ja johtopäätösten kirjelmän.

Kuva: Yle.

Tsuhnat ja hyödylliset idiootit

Edellä mainittu laaja turvallisuuskäsite on myös antanut Suomessa sijaa ja painoarvoa sellaisille äänille, jotka ovat puoltaneet käsitystä taloudesta Venäjän muutoksen ja vakiintumisen moottorina. Nämä äänet ovat myös esittäneet merkittävää kaupan ja yhteistyön lisäämistä. Tänään näemme näiden toimien hyödyttömyyden. Venäjä ei ole demokratisoitunut eikä pohjoismaiselle sosiaaliliberalismille ole siellä tilaa. Venäjään kaadetut eurot ovat menneet meille vieraiden arvo- ja valtarakenteiden palauttamiseen niiden alennustilasta ja tehneet meidät erityisen riippuvaisiksi Venäjästä kauppakumppanina.

Moderni venäläismielinen narratiivi kertoo valtiosta, joka on aktiivinen vaikuttaja kansainvälisillä politiikan ja talouden foorumeilla ja Euroopan hyvä ystävä ja tärkeä kumppani. Hyödyllisten idioottien sanoma on muuttunut niin paljon, että emme edes tunnista heitä enää.

“Tsuhnia ovat olleet muutkin kuin suomalaiset.

Samaan harhaan on syyllistynyt koko Euroopan unioni yrittäessään viimeisten 15 vuoden aikana erilaisilla avustusohjelmilla tukea Venäjän kehitystä. Avustusohjelmat ovat osin onnistuneet tavoitteissaan — ne ovat parantaneet koulutuksen, hoidon ja muiden hyvinvointialojen edellytyksiä ja toimintaa ja lisänneet elämänlaatua monilla aloilla. Eurooppalaisten hoidettua muun muassa koulut, vedet, rokoteohjelmat ja päihdevalistuksen on Venäjä on voinut kohdentaa omat ruplansa tärkeimpiin asioihin, kuten puolustukseen ja keskushallintoon. Tsuhnia ovat olleet muutkin kuin suomalaiset.

Kylmän sodan jälkeinen kausi Euroopassa päättyi Venäjän imperiumin paluuseen. Kirjattakoon jakso aikakirjoihin vuosille 1989—2014. Krimin myötä alkoi uusi aikakausi, jolle nimeä vielä haetaan.

Uskottavuuden raja

Samalla kun tunnustamme tosiasiana Venäjän kasvavan sotilaallisen kyvykkyyden ja poliittisen voiman, on meidän myös tosiasiana tunnustettava, että Suomen puolustus alkaa nykymuotoisena ja nykyrahoituksella menettää uskottavuuttaan viimeistään kolmen, neljän vuoden päästä. Puolustusvoimauudistus ei vastaa tähän millään tavalla, eikä tähän loppujen lopuksi auta puolustushallinnon esittämä asteittainen 50—150 miljoonan euron kehysten nosto 2016—2019. Tämän lisäksi ympäristömme on Ukrainan kriisin myötä kokenut radikaalin muutoksen. Se merkitsee sitä, että seuraava selonteko ei voi olla vanhan liturgian toistoa. Uusia analyyseja on tehtävä avoimesti ja ne on alistettava moniääniselle keskustelulle. Selontekojen yhtenä heikkoutena tähän asti on ollut käytettyjen lähteiden ja analyysien heikko jäljitettävyys ja sitä kautta selontekoihin jääneet ilmeiset aukot loogisessa päättelyketjussa ja eri turvallisuusuhkien välisissä suhteessa. Kappalejaon ja jäsentelyn korjaaminen saa asian näyttämään paremmalta, mutta parempi lopputulos on kuitenkin vain silmänlumetta.

Nopeat muutokset ympäristössämme edellyttävät mielestäni suomalaisen turvallisuuspolitiikan ohjauksen suhteen vähintään kolmea asiaa:

1. Tarvitsemme uuden analyysin turvallisuuspoliittisesta ympäristöstämme ja Venäjästä. Selonteon valmistelu on käynnistettävä heti. Selonteko on rakennettava uudestaan loogiseksi, avoimeksi ja argumenteiltaan jäljitettäväksi. Esitöiden ja lähteiden on oltava pääosin julkisia ja ”laatuvarmistettuja.”
2. Eduskunnan on vaadittava hallitukselta vähintään vuotuista turvallisuuspoliittista tilannekatsausta, eli pääministerin ilmoitusta. Pääministeri Katainen ilmoitti selonteon luovutuksessa eduskunnalle että hän on tähän valmis. Kansanedustaja Pauli Kiuru on tehnyt aloitteen eduskunnan turvallisuuspoliittisesta keskustelusta ja sen toivoisi johtavan tällaiseen menettelyyn.
3. Selonteon liiallisesta konsensusvalmistelusta on luovuttava. Hallitus antakoon selonteon ja eduskunta käsitelköön sen. Yksimielisyyden sijaan menettelyssä tulisi painottaa valmisteluvaiheessa tuotettavien raporttien ja analyysien laatua.

Kuva 3. Selontekomenettelyn vaihtoehtomalli III.
Tutkijan esittämä vaihtoehtoinen malli selontekomenettelylle, jota kohti menettely vaikuttaisi olevan menossa.
Lähde: Limnéll, Jarno. Toimiiko turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekomenettely. Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos, Julkaisusarja 4: työpapereita no 26.

Pohjoismainen mahdollisuus

Olisi aika miettiä kyetäänkö tämä kaikki yksin täällä Suomessa tekemään. Tässä olisi hyvä koetinkivi pohjoismaiselle yhteistyölle ja sen mahdollisuuksille. Ruotsin kokonaispuolustuksen tutkimuslaitos FOI ja Norjan puolustuksen tutkimuslaitos FFI ovat maailman johtavia tutkimusaloillaan ja ne ovat tuottaneet hyvinkin korkealaatuisia poliittis-strategisen tason turvallisuusympäristön analyyseja, joita myös suomalaisen selonteon tuotannossa on hyödynnetty. Omia, eli Puolustusvoimien tutkimuslaitosta (alkaen 1.1.2015 2014), puolustusministeriötä, Pääesikuntaa ja Maanpuolustuskorkeakoulua väheksymättä, uskallan rehellisesti sanoa, että meillä ei vastaava ja yhtä osaavaa päätoimista henkilötyövuosimäärää ole asettaa analyysiin tekemiseen. Nyt olisi syytä aloittaa työ ajoissa ja käyttää siihen kaikki hyödynnettävissä olevat voimavarat. Myös rajojen yli yhdessä asioita tehden.

Oikeusvaltion puolustusvoimat

Turvallisuuspoliittinen kevät

Suomen keväästä on tulossa lämmin turvalllisuuspoliittisen keskustelun osalta. Hallitus antaa helmikuussa selontekonsa Islannin ilmavalvonnasta eduskunnalle ja eduskunta alkaa samoihin aikoihin käsitellä Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa (VNS). Hyvä näin, koska liian nopea päätös Islannista olisi saattanut törmätä esteisiin ja nopea VNS:n läpinuijiminen olisi tappanut turvallisuuspoliittisen keskustelun. Turvallisuuspoliittisen keskustelun taustalla porisevat Ruotsin valtakunnallinen turvallisuuspoliittinen konferenssi Sälenissa, jossa Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ja Viron ulkoministeri Urmas Paet ottivat voimakkaasti kantaa niin Ruotsiin kuin Suomeenkin. Nämä asiat ovatkin saaneet keskustelun tulille kytemään myös Suomessa.

Seuraan tätä kehitystä lyhyemmillä kirjoituksilla ja teen takaisinkytkentöjä Ruotsin puolustuksen tilanteeseen. Niille, jotka kaipaavat enemmän tietoa ruotsalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta ja Ruotsin puolustusvoimien tilanteesta suosittelen Skipperin blogia.

Oikeusvaltio Suomi, operaatio Islanti

Sotilaalliselta kannalta katsottuna Islannin ilmapuolustukseen osallistuminen olisi helppo ja ehkä jopa tylsä operaatio muiden joukossa. Tapauksena Islanti on kuitenkin oikeudellisesti kimurantti. Olen aikaisemmin kertonut Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien oikeudellisen perusteiden eroavaisuuksista. Suomen puolustusvoimilla ei ole mitään asiaa valtakunnan rajojen ulkopuolelle muussa kuin sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä.

Islanti on kansainvälinen velvoite, josta päätetään perustuslain 93 § mukaisesti. Kutsumalla operaatiota harjoitukseksi (Peacetime Preparedness Mission) päästään kuin koira veräjästä; harjoittelu ilman laajempia merkityksiä tai seuraamuksia saanee eduskunnan tuen. Tarkasteltaessa asiaa suppeammin ja pidättäydyttäessä oikeusvaltioperiaatteessa, voidaan todeta että päätöksen osallistumisesta voi ainoastaan toteuttaa toimivaltainen viranomainen. Tällaista lakiin kirjattua toimivaltaa ei puolustusvoimilla ole. Tarvitaan siis säädösvalmistelu. Sotilaallisen kriisinhallinnan ulkopuolelle jäävien kansainvälisten operaatioiden problematiikka on esillä hallitusohjelmassa ja VNS:ssa, mutta into ongelman ratkaisemiseksi on laimeaa. Ongelmamme ei ole kyky ulkopuolisen avun vastaanottamiseen tai antamiseen, vaan oikeus ylipäätään olla vieraan valtion maaperällä. Olisi luonnollista että Suomessa – Ruotsin tavoin – annettaisiin puolustusvoimille tehtäväksi maan puolustamisen lisäksi edistää Suomen etuja ja suomalaisten turvallisuutta niin kotimaassa kuin valtakunnan rajojen ulkopuolellakin.

Helppo ratkaisu Islannin ja VNS:n suhteen jättää puolustusvoimat vaille sitä mandaattia, jonka se tarvitsee vastatakseen nykyisiin ja tuleviin uhkiin. Se merkitsee myös sitä että meidän ei tarvitse testata äärimmäisen yksipuolista solidaarisuuslausekettamme. Ruotsin ”toivotaan”-klausuuli herättää hilpeyttä ja vaikuttaa aivan pöhköltä, mutta oma lausekkeemme tarkoittaa, että otamme mielellämme apua vastaan, mutta avun antamiselle on olemassa varsin kätevä tekosyy.

Valmiina tuntemattomiin uhkiin?

Jätän pohjoismaiset argumentit sikseen ja yritän toisin sanoin selittää miksi jämäkkä mandaatti on tarpeen. (Huomis)päivän trendi on kyberturvallisuus. Se on hyvä esimerkki moniulotteisista, arvaamattomista ja rajat ylittävistä tulevaisuuden uhista. Kyberavaruudessa tapahtuva toiminta, esim. tietoverkkotiedustelu vaatii selkeän lakiin kirjatun mandaatin. Voitasiin tietysti ajatella että tiedustelutoiminta on niin salaista, että se vakoiluromaanien tavoin, tarvittaessa toimii harmaalla alueella lain ulkopuolellakin. Tällaista ajattelua ei ole kovin vaikeaa tyrmätä. Yhdysvaltain turvallisuusvirnaomaisille 9-11 jälkeen myönnetyt epätavallisen laajat valtuudet ja niiden ikävimmät seuraukset ovat hyvä varoittava esimerkki. Puolustusvoimat voi ainoastaan toimia sen oikeusjärjestyksen puitteissa, jota se puolustaa. Kaikki muu olisi absurdia. Mielivaltaista ja laitonta toimintaa ei voi eikä saa olla.

“Käyttökelpoinen, joustava ja soveltuva kyky.

Puolustusvoimilla tulee kaikissa konflktin vaiheissa (ja riittävän ajoissa) olla kyky toteuttaa tehtävänsä. Kyseessä on loppujen lopuksi poliittisen toimintavapauden hankkiminen ja ylläpitäminen. Toimintavapaudessa on paljolti kyse informaatiosta. Nykyinen lainsäädäntömme ei mahdollista toimintaa rajojen ulkopuolella rauhan aikana tai korotetun valmiuden aikana. Ratkaisukohta, jossa on tehtävä päätös kybertoimista toisen valtion alueella, tulee liian myöhään ja taso, jolla päätös tehdään on liian korkea. Todennäköisenä seurauksena tästä on toimintavapauden astettainen romahtaminen sitä mukaa kun vastustaja suojautuu, ”kovettaa” kyberpuolustuksena ja tempaa aloitteen hyökkäyksellisillä kyberoperaatioilla. Kyky toimia tehokkaasti kyberavaruudessa ja fyysisellä taistelukentällä vaatii lain, joka antaa selkeän tehtävä puolustaa Suomea. Myös valtakunnan rajojen ulkopuolella.

Yhtäältä kyse on pelotteesta, jota tehostetaan laajentamalla aluetta jota valvomme ja tiedustelemme. Mahdollisessa Itämeri-kriisissä käyttäisimme varmasti mielellämme kansainvälistä aluetta ja Ruotsin aluetta tilanteen seurantaan. Ruotsinkin voitaisiin ajatella haluavan syventää aluetta, jolta se hakee tietoja. Samalla tavalla kuin Itä-Suomessa harjoittelevan ruotsalaisen mekanisoidun taisteluosaston voitaisiin ajatella nostavan kynnystä maahyökkäykseen voidaan myös ajatella, että merkittävästi kasvanut kyky hankkia ennakkovaroitus kyberavaruudesta nostaisi kynnystä strategiseen iskuun.

Toisaalta kyse on pelisääntöjen luomisesta. Ilman lakimuutoksia ajaudumme pian kyberavaruuden harmaalle alueelle, jossa ei oikein ole selvää mitä kyberpuolustus voi tehdä, mitä sen pitää tehdä ja mitä se missään nimessä ei saa tehdä. Mahdollistamalla kyberoperaatiot lailla saamme käyttökelpoisen, joustavan ja soveltuvan kyvyn, joka skaalautuu myös tuntemattomien uhkien torjuntaan.

Tulevaisuuden turvalllisuusympäristössä korostuvat poliittisen keinovalikoiman lisäksi sotilaallisten keinojen käytettävyys kaikissa konfliktin vaiheissa. Suomalainen myöntyväisyys hyökkäysaseita koskeville rajoituksille on lähes 70 vuotta vanha anakronismi, joka on yhtä pahasti irti nykypäivän poliittisista ja sotilaallisista realiteeteista kuin Molotovin cocktaili.