Muumilaakson puolustaminen, osa 3.

Tämä kirjoitus on kriittinen, joten pyydän lukijoita muistamaan, että esittämäni mielipiteeni ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista linjaa.

Edit 3.9.2014: Päivitetty kappaletta ”Upkeep program.” Muutokset korostettu.


Nato

Sukulaisista nato on helpoiten asemoitava ja yksiselitteinen. Nato on aviomiehen sisar. Käly taasen on puolison sisar, veljen vaimo tai puolison veljen vaimo. Paljon laajempi. Sama ongelma on Natossa ja Nato-keskustelussa. Arvoteoreettinen lähestymistapa tarjoaa helpotusta vain harvoille. Sorrumme helposti ajattelemaan Nato-jäsenyyttä rinnasteisena muille turvallisuutta osaltaan luovan puolustusratkaisun pilareille, nimittäin yleiselle asevelvollisuudelle ja alueelliselle puolustukselle. Kaiken järjen mukaan sotilaallisen liittoutumattomuuden vastakohdan täytyy olla yhtä suuri ja suunnaltaan vastakkainen liittoutuminen?

Tätä näkökulmaa Natoon ja Suomeen monet tuntuvat edustavan, usein samaan hengen vetoon korostaen, että Natossakin ”Suomi vastaa itsenäisesti omasta puolustuksestaan,” Suomi pitäisi Natossakin ”keskeiset suorituskyvyt omissa käsissä” ja Natossakin Suomi ”puolustaa koko maata” ja ”Suomea puolustavat vain suomalaiset.” Tässä näkökulmassa heikkoutena on se, että sotilaallinen liittoutumattomuus, jonka minun järkeni mukaan pitäisi olla ulkopoliittinen työkalu, rinnastetaan toiseen ulkopoliittiseen työkaluun, joka sitten redusoidaan puolustusratkaisun käyttämättömäksi instrumentiksi sotilaallisen liittoutumattomuuden tavoin.

Nato-jäsenyys näyttäytyy siis monen eri näkökulman kautta, joista kaikkia ei voi tarkastella samanaikaisesti — eikä samanarvoisina. Esimerkiksi Virolla oli aikanaan mahdollisuutena, yhdessä naapureidensa kanssa tai erikseen, hankkia itsenäinen kyky torjua siihen kohdistuvat uhat. Viro valitsi Nato-jäsenyyden. Nato-jäsenyys ei ollut Virolle väline osana puolustusratkaisua, vaan osa valtion turvallisuusratkaisua. Vasta Ukrainan kriisin myötä Natosta on tullut Virolle sotilaallisen maanpuolustuksen ja koskemattomuuden konventionaalisen turvaamisen instrumentti, kun Saksan ja eräiden muiden Nato-maiden jäissä pitämä Baltian alueen puolustussuunnittelu Natossa on käynnistynyt. Viro nojasi pitkään hyvin vahvasti Naton muualle kohdennettuun konventionaaliseen pelotteeseen ja ydinpelotteeseen.

Muumilaakso

Suomen osalta jäsenyysjärjestely, jossa Suomi ei muuttaisi puolustusratkaisuaan sopisi hyvin Natolle. Suomelle tämä merkitsisi muuttumatonta maanpuolustuksen kulurakennetta ja Ruotsin tyyppistä puolustuksen konkurssia 5–10 vuoden päästä. Lisäarvo Natosta voi vain syntyä, jos Suomi osana Naton puolustussuunnitelmaa tunnistaisi säästökohteet ja pystyisi luopumaan osasta niitä suorituskykyjä, joita sopimusorganisaatioon liittyminen toisi. Tässä suhteessa tilanne ei merkittävästi poikkeaisi puolustusliitosta Ruotsin kanssa, sillä Ruotsi ja Suomi saisivat varmasti samanlaisen roolin Natossa kuin mitä kahdenkeskeisessä puolustussuunnittelussa luotaisiin. Nopea katsaus puolustuksen kehittämisohjelmaan antaa selvän kuvan siitä, miksi Suomi lähitulevaisuudessa ei kykene ylläpitämään sellaista puolustusta, jolla olisi uskottavuutta vuonna 2020 Venäjän vietyä läpi varusteluohjelmansa ja kehitettyä modernit laatuun ja korkeaan osaamiseen perustuvat asevoimat.

”Upkeep program”

Graffiikka: Puolustusvoimien lähitalevaisuuuden hankinnat
STT, koonnut Antti Tiri, grafiikka Maija Korpinen. Lähde: Puolustusvoimat. Kuva: Markku Ulander. Julkaistu STT-Lehtikuvan luvalla.

Heti alkuun totean, että puolustusvoimien kehittämisohjelma (KEHO) olisi syytä ristiä uudelleen ylläpito-ohjelmaksi (YPO), jottei syntyisi turhan ruusuisia mielikuvia asiain laidasta. Samoilla linjoilla on komentajammekin.

”Calling it a development program is perhaps too optimistic”

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg, 2014.

”Vuoteen 2016 mennessä suurimmat haasteet kohdistuvat alueellisten joukkojen suorituskyvyn ylläpitämiseen. Kaikkea vanhenemisen kautta poistuvaa suorituskykyä ei pystytä korvaamaan. Leikkaukset, jotka ovat kohdistuneet kehittämisohjelmiin, ovat olleet suuria. Osa hankinnoista lykkäytyy kauas tulevaisuuteen, osa niistä toteutuu supistettuna ja osa ei toteudu lainkaan.”

Prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti ja Taneli Urmas, 2011.

Päättymäisillään oleva maapuolustuksen ohjelma ”Alueelisten joukkojen varustaminen” on taputeltu kenraali Parkatin sanoin. Puolustusvoimauudistus ei ole tähän vaikuttanut. Alkavaa maavoimien ohjelmaa ”Operatiivisten joukkojen varustaminen” 2016–2020 edesauttoi puolustusministeri Carl Haglundin päätös ostaa Hollannista halvalla Leopard 2-panssarivaunuja, mikä mahdollistaa kehittämisohjelmaan myönnnettävän tilausvaltuuden käytön täysimääräisempään varustamiseen, mutta alunperin suunniteltuun tarve- ja tavoitetasoon nähden ei juurikaan olla Venäjän varusteluohjelman toteutumisprosenttia korkeammalla. Ohjelman läpiviemiseen puolustusvoimauudistus vaikuttaa kuitenkin myönteisesti. Vuodesta 2016 alkaen saadaan jälleen melkein kolmannes määrärahoista kohdennettua materiaaliin. Ilman puolustusvoimauudistusta oltaisiin alle neljänneksessä. Miksi vain melkein kolmannes? Erona on karkeasti puolustushallinnon esittämä määrärahakorotus alkaen 50 miljoonasta eurosta vuonna 2016 jatkuen 150 miljoonaan euroon vuonna 2019. Valitettavasti tämäkin summa on laskettu eri suhdanteessa vuonna 2012 ja sitäkin ovat osin syöneet ennakoitua enemmän kallistuneet menokohdat.

Maavoimien operatiivisten joukkojen tulivoimaan liittyen on syytä poimia esille pieni knoppi. Osa ATACMS-ohjushankintaa varten vuodelle 2015 varatusta tilausvaltuudesta (2,54 milj eur) käytetään ilmavoimien Vinka-koneen seuraajan hankinnan aloittamiseen ja palautetaan korvaavan kaukovaikuttamisen järjestelmän hankintaa varten vuonna 2018. Tällöin inflaatio ja ohjusjärjestelmien hintakehitys on syönyt rahasta arviolta 18 % vähintään 26 %, varovaisesti laskettuna (Edit: nostettu esille linkistä uudelleenkohdennetun määrärahan suuruus ja tarkennettu arviota hintakehityksen vaikutuksesta ostovoimaan).

Tällainen kehitys koskee useimpia järjestelmiä, joiden hankintaa joudutaan syystä tai toisesta lykkäämään. Tuloksena on useimmiten kappalemäärästä tinkimistä, joskin tällaisen määrätavoitteen laskun ei koskaan kerrota vaikuttavan kielteisesti hankittavaan suorituskykyyn. Usein hankintoja johtavat sotilaat vahvistavat mieluummin maanpuolustustahtoa referoimalla yksittäisten järjestelmien ylivertaisia teknisiä ominaisuuksia, kuin sanoisisvat suoraan miten verorahoilla toteutettu hankinta oikeasti tuotti suorituskykyä.

Pidemmälle kuvaa katsottaessa vastaan tulee merivoimien seuraava taistelualus, jota bloggarikolleega CorporalFrisk on käsitellyt. Hornetien seuraajan tavoin myös merivoimien Rauma-luokan ohjusveneiden ja miinalaivojen korvaaja on suurilta osin rahoittamaton.

Tarkastelujakson loppua kohden Horneteille pitää löytää seuraaja. Ne poliitikot ja päättäjät, jotka asiasta puhuvat sanovat nyt varovaisesti – ikään kuin turhaa pelottelua välttääkseen, kyseessä olevan noin viiden miljardin euron hankinnan. Leikin ja laulun lisäksi laskentaa osaavat tietävät, että viidellä miljardilla saadaan vuonna 2023 alkaen korkeintaan 40 karvalakkimallin häivekonetta halvoilla ilmasta-ilmaan asejärjestelmillä.

Puolustusministeriössä ollaan selvästi sillä kannalla, että uskottava puolustus edellyttäisi edelleen noin 60 hävittäjän ilmavoimia.

Helsingin sanomat, 2013.

Hankkeiden voimakas priorisointi ja sen myötä niiden lykkäääminen, keskeyttäminen tai leikkaaminen riittämättömän rahoituksen takia on mielestäni merkittävin lyhyen ja keskipitkän tähtäimen uhka puolustuskyvyn ylläpidolle. Paraskaan taktiikka ja lujinkaan tahto ei korvaa kumuloituvaa ”materiaalivelkaa.” Puolustusvoimauudistus on palauttanut kustannustehokkaan ”kolmannes palkkoihin, kolmannes materiaaliin ja kolmannes toimintaan” -mallin, mutta täysimääräisetkään säästöt eivät riitä viime vuosikymmenen ja uudistuksen aikana leikattujen hankkeiden rahoituksen palauttamiseen, vaan ainoastaan tulevan toiminnan tasapainottamiseen. Puolustusvoimat pysäytti itse uudistuksellaan kielteisen tilanteen kehityksen hetkeksi. Pysyvämpi ratkaisu vaatii kuitenkin enemmän.

Kursorinen läpikäynti osoittaa täysin itsenäisen ja uskottavan puolustuksen taloudellisen kestämättömyyden. Kellään ei ole tällaiseen varaa ja mikäli rahaa laitetaan menemään alle tarpeen, niin saadaan vain juhlapuheissa kyvykkäät puolustusvoimat. Käytännössä voidaan sanoa, että puolustusvoimat liukuisi takaisin paperitiikerien ja pilvilinnojen rakentamiseen. Hyvä esimerkki tästä on Ruotsi, jossa hallitus kykeni vuosia vakuuttamaan kansaa siitä, että puolustusta vahvistetaan tuntuvilla panostuksilla ja että puolustus on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin.

Mikäli Nato nähdään tässäkin välineenä ja puolustusratkaisuun uskalletaan kajota kokonaisvaltaisesti, niin merivoimien ja ilmavoimien uusiin järjestelmiin kohdistuvia vaatimuksia voidaan järkeistää siten, että kaikkeen ei tarvitse yhden koneen pystyä. Osa kyvyistä saadaan muilta mailta. Samalla aukeaa mahdollisuus välttää ratkaisuja, jotka ovat kalliita, monimutkaisia ja tyydyttäviä kaikessa, mutta eivät erinomaisia tai edes hyviä oikein missään.

Itämeri ja Narva-skenaario

Nato on myös Ukrainan kriisin aikana näyttänyt voimaansa Itämeren alueella ja Euroopassa. Merkittävimpiä tapahtumia ovat mielestäni olleet

  1. B-2 ja B-52 pommikoneiden sijoittaminen Iso-Britanniaan,
  2. ilmasta suoritettavan merimiinoittamisen harjoittelu Itämerellä,
  3. panssarivaunujen siirto takaisin Eurooppaan,
  4. Baltian maiden hävittäjätorjunnan vahvistaminen ja
  5. ilmakuljetteisten joukkojen ja niiden osien keskittäminen Puolaan ja Baltian maihin sekä
  6. esisijoitetun kaluston uusiminen ja vahventaminen Norjassa.

Nämä toimet on tehty harjoitusten yhteydessä ja niillä on tähän liittyvä voimakas signaaliarvo, mutta jokainen toimi on myös nähtävä osana Baltian maita ja Itä-Eurooppaa koskevaa puolustussuunnitelman harjoittelua.

Map of NATO affiliations in Europe
Wikipedia: Map of NATO affiliations in Europe

Nato puolustaa vain jäseniään, eli kaikki se voima mikä Suomeen lähialueilla on ei meitä Venäjän ja Naton kriisin tullen auttaisi. Myöskään EU:sta ei olisi kriisin tullen apua, koska 22/28 EU-maata on Natossa ja toteuttavat sen kollektiivisen puolustuksen velvoitteet ensisijaisesti. Lissabonin sopimuksen velvoitteita Suomi voisi kysellä Ruotsilta, Itävallalta, Sveitsiltä ja Irlannilta. Tulevaisuudessa ehkä vielä Ukrainalta. EU:n avunantovelvoitteet merkitsisivät suppeimmillaan merkitä yhteistä päätöstä ylilentojen ja materiaalivirtojen sallimisesta, mikä taas olisi Suomelle hyvin vaikea päätös ilman reaalisia turvatakuita. Käytännössä mahdollisessa Baltian alueen kriisissä ”puolueeton” Suomi olisi Itämeren alueen heikoin lenkki, jota Venäjä ei voisi olla miehittämättä, jos esimerkiksi Nato-joukot estäisivät tai häiritsisivät Venäjän meri- ja ilmaliikennettä Suomenlahdella.

Nato on yksi mahdollinen ulkopoliittinen instrumentti ja puolustusratkaisun väline. Toinen voisi olla valtioliitto Ruotsin kanssa, joka ei merkittävästi poikkeaisi Nato-jäsenyydestä. Joka tapauksessa nykytilanteen ylläpitäminen ei ole taloudellisesti kestävää tai poliittisesti vastuuntuntoista. Puolustusvoimien vajaa rahoittaminen johtaa vajavaisiin suorituskykyihin. Mikään ei ole niin kallista kuin täysin itsenäinen ja uskottava puolustus.

//James