Kun turvallisuuspolitiikan optiosalkku romahti

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Ulkoministeriön Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Kuva ja lähde: Ulkoministeriö. Klikkaa kuvaa ladataksesi raportin.

Suomen ulkopoliittinen liikkumavara on kaventumassa radikaalisti. Venäjä on miehittänyt naapurinsa, käyttänyt estottomasti ja umpimähkäisesti asevoimaa rajojensa ulkopuolella, myrkyttänyt informaatiotilaa psykologisella vaikuttamisella ja disinformaatiolla, rajoittanut omien kansalaistensa ja Venäjällä asuvien yksityishenkilöiden ja siellä toimivien oikeushenkilöiden vapauksia ja oikeuksia. Suomi ei enää voi todeta, että Suomen poliittinen linja ei kovin vähästä muutu. Kyse on kohtalon valinnasta ja käsillä on kansakunnan yhdestoista hetki. [Lue lisää…]

Annonser

EU-armeija?!

Suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa nyt vaalikiima. Keskustelu on jumittunut lyhytnäköiseen, välittömiä hyötyjä (lue: ääniä) hakevaan luuppiin, jossa media hakee päättäjiltä lyhyitä ja yksinkertaisia vastauksia ja päättäjät puolestaan välttävät syvällisempää ajattelua, median palkitessa nopeinta vastaajaa suodattamattomalla palstatilalla.

Naton ja EU:n liput vierekkäin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palautti suomalaisten mieliin jo viime kesällä tekemänsä keskustelunavauksen EU:n yhteisestä ”puolustuksesta.”

Silloin kirjoitin seuraavasti:

”Enpä väitä, että tietäisin mitä presidentti ajatteli, mutta ajankohdan huomioiden hän halusi uskoakseni vauhdittaa keskustelua EU:n turvallisuuden rakenteista ja saada aikaa syvällisempää, pidemmälle luotaavaa ja analyyttisempaa keskustelua siitä, millaisia rauhan ja konfliktien eston rakenteita EU kehittää ja mihin niistä Suomen kannattasi tulevaisuudessa nojata. Suomalainen keskustelukulttuuri ei ollut kypsä Kultarannalle viime vuonna. Nyt suomalaisessa [debatissa] tässä on päästy eteenpäin, mutta Kultarantaan kutsuttujen keskustelijoiden joukossa osa oli vielä kovin matalalla pintaliidossa. Nämä henkilöt ottivat presidentin EU-avauksen ylipäällikön käskynä. Varsinkin vasemmistoliitto riemuitsi tulkittuaan että se sai ylijohdon tuen ”Nato on Saatanasta” -linjalleen. […]”

Presidentti Niinistö sai jälleen vastaansa tulvan kieltämisiä ja arvioita ajatuksen toteuttamiskelpoisuudesta tässä ja nyt. Lyhyen tähtäimen näkökulmat ovat herkullisia eikä vaalien alla ei ole syytä odottaa muuta. Sikäli voidaan siis sanoa, että presidentin avaus osui hedelmättömään maaperään tai oli jopa harhalaukaus.

Presidenttimme on kuitenkin ollut selkeä, rauhallinen ja harkitseva ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannanotoissaan ja tätä uudelleen lausuttua (vahvistettua) ajatusta on syytä tarkastella tässä kontekstissa. Annetut vastaukset [Tuomioja, J Niinistö, Haglund, Soini, Iso-Markku (UPI), Tiilikainen (UPI)] EU-puolustuksesta ovat totta vain tässä ja nyt. Tulevaisuuteen ne eivät kanna ja on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä (tai vaalikiimaa) lausua one-linereita vastauksena Tasavallan presidentin avaukselle.

Kesällä Kultarannan keskustelujen alla ei löytynyt vastausta siihen, millaista rauhaa EU rakentaa 2025+. Nyt presidentti toisti ajatuksensa, vaikkakin pehmensi myöhemmin lausuntoaan älylliseksi provokaatioksi.

Presidentin toistettu ajatus EU-puolustuksesta osoittaa kuitenkin, että ajatus on entistä ajankohtaisempi ja ei voi odottaa loputtomiin. Siinä missä viime kesänä olisi ollut syytä pohtia EU:n rauhantyön pehmeämpiä välineitä 2020-luvulla on nyt Ukrainan tilanteen negatiivisen kehityksen myötä nähtävissä että ne eivät enää riitä.

Yhdysvaltain paluu Eurooppaan on nykyinen järjestelmän tila, joka on syntynyt olosuhteiden pakosta. Amerikkalaiset vihaavat tilannetta itsekin ja tekevät kaikkensa päästäkseen siitä irti. Yhdysvallat ei tule jäämään Eurooppaan pysyvästi, vaikka Venäjä jatkaisi turvallisuutta horjuuttavaa toimintaansa taka- ja etupihoillamme.

Nähtävissä on kuitenkin tilanteen kehitys, jossa Venäjä jatkaa Euroopan maiden diplomaattisten, taloudellisten, poliittisten ja sotilaallisten resurssien sitomista Itä-Eurooppaan ja ”Euraasiaan.” Yhdysvaltain irtautuminen Euroopasta ei merkitse Naton rakenteiden murtumista, mutta sen edellytyksenä on selkeä exit strategy, jonka vaikutukset heijastuvat Naton rakenteisiin. Mitään EU-puolustusta ilman Natoa ei voi olla, tässä suhteessa jo EU-sopimus (SEU 42.7) on selkeä. Artiklan pihvi on jälkimmäisessä momentissa, jonka merkitystä Suomessa kieltäydytään ymmärtämästä, vedoten edellisessä momentissa mainittuun ”turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme erityisluonteeseen.

If a Member State is the victim of armed aggression on its territory, the other Member States shall have towards it an obligation of aid and assistance by all the means in their power, in accordance with Article 51 of the United Nations Charter. This shall not prejudice the specific character of the security and defence policy of certain Member States.

Commitments and cooperation in this area shall be consistent with commitments under the North Atlantic Treaty Organisation, which, for those States which are members of it, remains the foundation of their collective defence and the forum for its implementation.

Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Naton jäsenmaista 25/28 on eurooppalaisia. Näistä 22 on EU-jäsenmaita. Ulkopuolelle jäävät Norja, Islanti ja Albania. Kroatian liityttyä molempiin ”kerhoihin” tulee muistisäännöksi yksinkertainen 22/28. Naton ulkoeurooppalaiset jäsenet ovat Yhdysvallat, Kanada ja EU-jäsenehdokas Turkki.

En edelleenkään väitä, että tiedän mitä presidentti ajattelee, mutta kiristynyt turvallisuustilanne, jonka nähdään jatkuvan vielä pitkään pakottaa miettimään uusia ratkaisuja. Yksi sellainen on Naton eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien muodostama armeija tai armeijaryhmä (kirj.huom. viittaan joukon kokoon), joka on täysin riippumaton Yhdysvaltain asevoimista ja sen joukkokontribuutioista.

Tämän päivän eurooppalaiset joukot ovat EU:n EUROCORPS ja Naton Allied Rapid Reaction Corps, joka muodostaa Naton nopean toiminnan joukot (Nato Response Force). Näiden joukkojen tärkeimmät tehtävät eivät kuitenkaan ole Euroopan puolustaminen, vaan ne vastaavat ensisijaisesti 1990-luvulla syntyneeseen humanitaaristen, rauhanturvaamis- ja kriisinhallinnan tehtävätarpeeseen. Se tehtävätarve ei ole muuttunut, mutta Venäjän toiminta Ukrainassa on herättänyt henkiin kylmän sodan aikaiset tehtävätarpeet, jotka Nato ja EU organisaatioina ovat hiljalleen hylänneet priorisoidessaan liittouman rajojen ulkopuolella tehtävää kriisinhallintatyötä.

Tässä kontekstissa Tasavallan presidentin puheenvuoro tulee ymmärrettäväksi. EU:n on Naton rakenteisiin tukeutuen – mutta samalla liiallista Yhdysvaltoihin nojaamista vältellen – muodostettava eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien yhteinen armeija tai armeijaryhmä, jonka ensisijainen tehtävä on Euroopan puolustaminen ja jäsentensä suvereniteetin puolustaminen. Tällainen ratkaisu ei ole Naton kanssa päällekkäinen, vaan vaatii pikemminkin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategian viemistä muutaman askeleen eteenpäin.

Oma näkemykseni puolustusratkaisumme vaihtoehdoista on edelleen sama kuin viime kesänä:

Tulevaisuudessa Suomella on kaksi (kolme) vaihtoehtoa:

    1. Täysin itsenäinen ja uskottava puolustus, joka syö rahaa koulutukselta, hoitotyöltä ja hyvinvoinnilta.
    2. Muiden kanssa jaetut kyvyt ja yhteinen uskottava puolustus, joka nojaa yhteiseen vahvaan pelotteeseen.
    3. (Ruotsin malli: Paperitiikeri, jota ylläpidetään valtiojohdon vakuutteluilla ja puolustusvoimien myötävaikutuksella, kunnes joku tajuaa totuuden)

Tasavallan presidentin ajatus EU:n yhteisestä puolustuksesta on arvokas ja sen toteuttaminen palvelee kaikkia osapuolia. Pallo on kuitenkin Euroopan unionilla. Yhtenäisyyttä ei löydetä, elleivät jäsenmaat katso pitkälle tulevaisuuteen ja suostu hylkäämään pelkojaan liittovaltiosalaliitosta.

Muumilaakson puolustaminen

Seuraa SuomiAreenaa!.

SuomiAreenalta kohti Muumilaaksoa

SuomiAreenalla on käyty vilkasta turvallisuuspoliittista keskustelua. Ulkopoliittisen instituutin johtajan, tohtori Teija Tiilikaisen moderoimaa keskustelua Ukrainan kriisin vaikutukset Eurooppaan [videot Katsomossa: 1, 2, 3, 4] voidaan esimerkiksi tarkastella siinä toistuneen suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua leimaavan dissonanssin kautta. Tämä riitasointuisuus lisääntynee lähestyttäessä eduskuntavaaleja. Merkittävintä keskustelussa Ukrainan kriisin syistä, nykytilasta, vaikutuksista ja johtopäätöksistä Suomelle ja Euroopalle on ensinnäkin raa’asti yksinkertaistava tapa selittää näitä kaikkia kriisin aiheuttajaa etsimällä. Toiseksi vaikutuksia ja johtopäätöksiä pohdittaessa tyydytään usein kuvaamaan nykyistä poliittista linja ja pintatilannetta.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) käsitteli EU:n politiikkaa kriisin asti ja sen jälkeen Suomen välittömiä reaktioita kriisiin. Heinäluoma puhui hyvin valtiomiesmäisesti, kuulostaen välillä tasavallan presidentiltä. Iltasanomat antoikin Heinäluomalle runsain mitoin palstatilaa.

Suurempaa virhettä Suomi ei voisi tehdä, kuin lähteä nyt säntäilemään näissä oloissa ei puolille ja hankkimaan itselleen ongelmia.

Eero Heinäluoma, SuomiAreenalla 15. heinäkuuta 2014.

Heinäluoma sai sutkautuksestaan yhdet tai kahdet suosionosoitukset yleisöltä. Kiinnostava jatkokysymys tähän olisi ollut: Miten olemme ajautuneet sellaiseen tilanteeseen, että toimemme ja pääätöksemme aiheuttaisivat ongelmia; onko valtionjohdon toimintavapaus kaventunut? Olemmeko osa kriisin ratkaisua, pelkkä sivustakatsoja vai jonkun pelinappula?

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Matti Anttonen puolestaan käsitteli Ukrainan kriisiä eurooppalaisen diplomatian ja talouden työkalupakkia avaamalla, keskittyen lähinnä niihin toimiin, joilla tilanne voidaan vakauttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä ja samalla luoda edellytykset taloudellisten rauhan ja vakauden mekanismien toimivuudelle. Anttosen selitys oli sinänsä selvä; tarkoitus on normalisoida suhteet ja asioiden tila. Status quo ei kuitenkaan enää päde, mikäli Venäjän toimet Ukrainassa eivät ole selitettävissä jonkinlaisena anomaliana. Tällöin diplomatian ja talouden instrumentit täytyy vaihtaa uusiin.

Haukkamaisesti esiintynyt, ja tämän myötä varmaan russofoobikon leiman saanut, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) kuvasi hyvin kriittisesti Venäjän toimia, muistuttaen samalla Suomen muuttumattomasta asemasta pitkältä talviuneltaan heränneen karhun kainalossa.

Salolaisen viesti Venäjästä sotilaallisena ja arvaamattomana uhkana oli selvä, mutta suhteessa muihin puheenvuoroihin hän ei kyennyt selittämään miten Natoon liittyminen vaikuttaisi muihin turvallisuuden instrumentteihin. Viimeaikaisissa kokoomusvaikuttajien puheenvuoroissa Natolta on alettu riisua sen välineellinen arvo ja sitä käsitellään itseisarvoisesti turvallisuutena. Lisäksi liitolle on alettu antaa muita itseisarvioisia attribuutteja, kuten rauha, vapaus, demokratia ja vauraus. Tämä on omiaan polarisoimaan keskustelua ja palauttamaan sen 2000-luvun alun juupas/eipäs -aikaan. Äärimmäinen turvallisuusinstrumenttimme on sotilaallinen maanpuolustus. Tästä emme ole luopumassa, joten puolustusliitto voi ainoastaan olla sotilaallisen maanpuolustuksen tuki.

Heinäluoman tavoin kansanedustaja Mari Kiviniemi (kesk) arvioi myös Suomen suhdetta Venäjään ennen kriisiä verraten sitä muiden Euroopan maiden suhteisiin. Muuta maailmaa Kiviniemi tarkasteli valitettavan suppeasti – Venäjän hän asetti yksinomaan eurooppalaiseen viitekehykseen päätyen näin siihen johtopäätökseen, että Venäjän taloudellinen keskinäisriippuvuus Euroopassa asettaisi rajoituksia sen kyvylle jatkaa kriisejä pidemmän ajan.

Venäjän riippuvuus Euroopasta on toki suuri, mutta ei yhtä ehdoton kuin Euroopan valtioiden riippuvuus Venäjästä. Euroopalla ei ole varaa jatkaa kriisejä, mutta Venäjän osalta emme ole vielä nähneet tilannetta, jossa taloudelliset haittavaikutukset pakottaisivat maan lopettamaan sotatoimet tai edes kannustaisivat tällaiseen heikkouden osoittamiseen.

Kuva Muumilaaksosta
Kuva: Tampereen taidemuseon Muumilaakso.

Heinäluoman ja Kiviniemen puheenvuoroissa korostuu tietty (mielestäni pelottavan oloinen) muumilaaksomaisuus — yhtäältä poliittinen narratiivi kertoo Suomen hoitaneen erityistä suhdettaan Venäjään ja Ukrainan kriisin hallintaa osana EU:a muita paremmin. Toisaalta Suomen poliittiset, diplomaattiset ja taloudelliset toimet eivät todennettavasti ole muuttaneet järjestelmän tilaa parempaan suuntaan. Tässä yhteydessä Suomi näyttäytyy pikemminkin muualle Eurooppaan ja Venäjälle ikään kuin erillään olevana omana saarekkeenaan, josta välillä vain seurataan muun maailman menoa.

Muumilaaksosta lisää seuraavassa osassa klo 13.