Inför fullbordat faktum – det svenska försvarets kris

Nya länkar om och från rikskonferensen i Sälen hittar du här.

Om Sverige i dag angrips militärt kan vi i bästa fall försvara oss i en vecka – därefter måste vi få hjälp från andra länder.

Överbefälhavaren Sverker Göranson i Svenska Dagbladet 30 december 2012.

En veckas spurt

Svenska försvarsmaktens överbefälhavare (ÖB) Sverker Göransongav vid årsskiftet en sällsynt öppen och klarspråkig intervju till Svenska Dagbladet, där han bedömde att Sverige har förmågan att avvärja ett ”angrepp med ett begränsat mål” på egen hand i en veckas tid. Att stå emot ett angrepp från två eller flere olika håll såg han ytterst pessimistiskt på. ÖB hänvisade till krigsspel där scenarierna som utspelats gått ut på ett begränsat väpnat angrepp med syfte att ”ställa Sverige inför fullbordat faktum.” I ett sådant scenario tar fienden viktig terräng med landstignings- och luftlandsättningsoperationer eller slår mot en större stad med luftangrepp, kryssningsrobotar och luftlandsättningar.

Förmåga att ta emot främmande hjälp finns inte, om man vill tro på generalmajor (i avsked) Karlis Neretnieks, tidigare rektor vid svenska Försvarshögskolan.

Sverige har sedan försvarsbeslutet 1996 kört ned invasionsförsvaret, dvs. sin förmåga att avvärja ett storskaligt angrepp på svenskt territorium. Detta har inneburit en time-out för försvaret, betydande inbesparingar och ett förmågelyft avseende internationella insatser med kvalificerade förband. Samtidigt har man börjat gå en enkelriktad väg, bränt broarna bakom sig (försvarsbesluten 2000 och 2004) och nu kommit till ett vägskäl med bara dåliga valmöjligheter. Alla de miljarder kronor som sparats under den 10 år långa time-outen borde rimligtvis finnas kvar nu när brandförsäkringen blivit lite dyrare. Men i dagens ekonomiska läge är det bara Ryssland – vars väpnade styrkor inte reagerar på börskurser – och oljerika Norge, som kan satsa fullt ut. Den långsamma svenska nedskrotningen av försvarsmakten och övergången från värnplikt till en yrkesarmé har gjort försvaret till en inferior vara, vars värde, uppskattning och finansiering sjunker desto mera ju flere krigfria år kungariket samlar på sig.

Bild på 3 JAS Gripen jaktflyg
Nya JAS är den billigaste lösningen, men pengarna är slut. Foto: http://www.flygplan.info/

 

Flere bekymmer

Sveriges försvar belastas av bristande måluppfyllnad hos insatsorganisationen (IO 2014). IO 2014 on beräknas ha avsedda förmågor år 2019. Storebrors försvar plågas av samma prisstegring hos försvarsmateriel som vårt. Egentligen blir lasten lite tyngre, då Sverige i större volymer skaffar mera av sådan materiel, som har den brantaste prisstegringen. Finansieringsbristen/”omplaneringsbehovet” är åtmistone 30 miljarder kronor (3,5 mrd eur) för de följande 10 åren, Super-JAS medräknat. Visserligen har regeringspartiet Moderaternas representanter med försrvarsminister Karin Enström i spetsen nått andra slutsatser. Ibruktagningen av PRIO-systemet (=SAP) har inte heller varit klockrrent och i en bedömning kom man till slutsatsen att det bara gäller att köra på, för att det skulle bli ännu dyrare att avbryta projektet. Övergången till det nya personalförsörjningssystemet har inte varit smärtfritt. I vissa situationer har äldre officerare tvingats ta specialistofficerstjänster och fått som sina chefer yngre officerare. Nödvändigt för att undvika ett förmågeglapp, kanske, men lite väl tufft med allt det andra omkring. Rekryteringen av och lönen för av soldater, sjömän och gruppbefäl (GSS) har också varit aktuella samtalsämnen. Då året 2012 avslutades med en mindre smickrande effektivitetsgranskning av Riksrevisionen, som fäste uppmärksamhet vid brister på tillgänglighet och användbarhet hos marina förband och flygförband i hög beredskap, så kan man uppriktigt tala om en kris i det svenska försvaret.

Rolig bild: ÖB kliver ut ur skåpet
ÖB kommer ut ur skåpet. Bild: Zarah Jonsson/Försvarsmakten

 

Vägen framåt?

ÖB kliver fram med sitt tydliga budskap med en sällsynt bra timing. Försvarsberedningen förbereder sitt underlag för regeringens nästa försvarsbeslut 2014 (2015?). ÖB har på sitt bord även ett (IMO sanslöst) Regeringsbeslut 7, som uppmanar försvarsmakten att för femtioelfte gången ta en titt på vilka hörn man kunde skära och hugga bort fett från under dom följande tio åren. Lyckligtvis fick Sverige sin nya JAS, visserligen utan reell finansiering. ÖB ska också vid slutet av mars lämna försvarsmaktens underlag för det kommande försvarsbeslutet.

Året 2013 i den svenska försvarspolitiken öppnas om en vecka, den 14 januari, på rikskonferensen som ordnas av Folk och Försvar (FoF). ÖBs bekymmer lär komma upp på agendan och väcka en lite storm, som mycket väl kan spilla över glaset. Video och material från rikskonferensen hittar du hos FoF eller SVT, så besök sidorna frekvent för att följa med debatten. Samma frågor lär nå oss gär i Finland, så fort ministern återvänder från Sverige och ger sin första intervju med samlade tankar.

Lite om Finland

Utan att gå in på större krigshemligheter, så ska jag samla och upprepa ett par av mina tidigare observationer åsikter.

Ett varningens ord går till alla dem som nu ser belåtna ut och prisar vår finska försvarslösning. Vi är inne i samma ekorrhjul (SAP, personal), står inför samma förändringar (fmreform, krigstida styrka) och möter samma bekymmmer (finansiering, materielkostnader) som Sverige. Underligt blir det, då vi gör allt detta mycket snabbare. Antigen så är vi bara bättre och kunnigare eller så…

Efter vår reform har vår nya ”insatsorganisation 2016” samma strukturella problem som Sveriges IO 2014. Med nuvarande produktionsvolym och ibruktagningen av det ny stridssättet är det osannolikt att önskade förmågor realiseras genast. Om förbanden förses med sitt avsedda materiel i tid och allt annat går väl, så når vi måluppfyllnad kring år 2020+.

Vår försvarslösning medger självständigt avvärjande av angrepp från en riktning ad infinitum. Ett scenario, där fienden anfaller från två riktningar (t.ex. Åland och östgränsen) ställer obevekligen vår ledning inför fullbordat faktum, då över 70 % av befolkningen och livsviktig infrastruktur ligger inom räckvidd för de flesta vapensystem.

Tidigare har vi kunnat konstatera en brist på dylik förmåga i vår omgivning. Rysslands reform råder bot på denna brist och för snabba operationer räcker ett par fartyg i Mistral-klassen med förband och något gammalt från malpåsen.

Plock av artiklar, opinioner och bloggar om ämnet

Tosiasioiden edessä – Ruotsin puolustuksen kriisi

Sälenin valtakunnallisen konferenssin linkit ja livelähetykset löydät tästä.

Jos Ruotsiin tänään hyökättäisiin, voisimme parhaassa tapauksessa puolustautua viikon – sen jälkeen meidän täytyy saada apua muilta mailta.

Ylipäällikkö, kenraali Sverker Göranson Svenska Dagbladetissa 30.12.2012.
(käännös minun)

Viikon taistelukyky

Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö (överbefälhavare, ÖB) Sverker Göranson antoi vuodenvaihteessa Svenska Dagbladetille harvinaisen avoimien ja selväsanaisen haastattelun, jossa hän arvioi Ruotsin puolustusmahdollisuuksien rajoittuvan ”rajoitetun tavoittein tehdyn hyökkäyksen torjumiseen” ja itsenäisen taistelukyvyn rajoittuvan korkeintaan viikkoon, jonka jälkeen puolustus on loppuun kulunut. Kahden tai useamman eri suunnasta Ruotsiin kohdistuvan hyökkäyksen torjumista ÖB piti lähes toivottomana. ÖB viittasi sotapeleihin, joissa skenaariona on ollut rajoitettu hyökkäys, jonka tarkoituksena on pakottaa maan johto tunnustamaan tosiasiat (ställa Sverige inför fullbordat faktum). Tällaisessa skenaariossa vihollinen ottaa maihinnousu-maahanlaskusotatoimella haltuun strategisesti tärkeän alueen (esim. Gotlanti) tai hyökkää tuli-iskuin ja maahanlaskusotatoimilla suurkaupunkia vastaan (esim. Tukholma).

Kykyä avun vastaanottamiseen tai antamiseen ei ole, jos on Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun (Försvarshögskolan, FHS) entistä rehtoria, kenraalimajuri Karlis Neretnieksiä uskominen.

Ruotsi on vuoden 1996 puolustuspäätöksestä lähtien ajanut alas kykyään suurhyökkäyksen torjuntaan. Tämä on merkinnyt aikalisää, merkittäviä säästöjä ja kykyä panostaa kansainvälisiin operaatioihin. Samalla on kuljettu yksisuuntaista tietä ja tultu epämielyttävään tienhaaraan. Sillat on poltettu ylittämisen myötä (puolustuspäätökset 2000 ja 2004) ja paluuta ei ole, vaikka kaiken järjen mukaan puolustuksessa säästettyjen kruunujen pitäisi nyt olla tallessa korkeampaa vakuutusmaksua varten. Nykyisessä taloustilanteessa siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kuin Venäjällä, jonka sotakone on näennäisen immuuni äkillisille suhdannevaihteluille ja Norjalla, jota öljy on rikastuttanut. Puolustuksen alasajo ja ammattiarmeijaan siirtyminen on Ruotsissa tehnyt maanpuolustuksesta turhakkeen, jonka arvo, arvostus ja rahoitus laskevat sitä mukaan kun sodattomat vuodet kasaantuvat.

Bild på 3 JAS Gripen jaktflyg

Uusi JAS on halvin ratkaisu, mutta rahat eivät silti riitä. Kuva: http://www.flygplan.info/

 

Kootut huolet

Ruotsin puolustusta rasittavat sotajaotus 2014:n (Insatsorganisation, IO2014) saavuttamisessa esille tulleet puutteet. SOJA 2014 on valmiina vasta 2019. Lisäksi isoveljen puolustus kärsii meidän puolustuksemme tavoin materiaalin kallistumisesta. Oikeastaan hieman enemmän, koska Ruotsin hankinnat ovat volyymiltaan suurempia sellaiselle materiaalille, jonka hinnannousu on suurinta. Rahoitusvaje on vähintään 30 miljardia kruunua (3,5 mrd eur) seuraavalle 10 vuodelle, jos Super-JASin hankinta lasketaan mukaan, vaikka hallituspuolueen maltillisen kokoomuksen edustajat puolustusministeri Karin Enström kärjessä ovat asiasta eri mieltä. SAPin (PRIO) käyttöönotto ei ole myöskään ollut mutkaton ja eräässä tehdyssä arvioinnissa todettiin, että projektia on syytä jatkaa budjettiylityksistä huolimatta, koska sen hylkääminen tulisi vielä kalliimmaaksi. Uuteen henkilöstöjärjestelmään (personalförsöjningssystem) siirtyminen on aiheuttanut tuskaa. Eräissä tilanteissa, vanhemmat upseerit ovat saaneet uuden erikoisupseerin (specialistofficer, huom: ei suomalaista vastaavuutta) viran ja johtajakseen nuoremman upseerin. Sotilaiden, merimiesten ja ryhmänjohtajien (GSS) rekrytointi ja palkkaus ovat myös olleet tapetilla. Kun vuoden 2012 loppuun vielä mahtuu sikäläisen valtion tarkastusviraston (Riksrevisionen) tekemä lohduton tehokkuus- ja tuloksellisuustarkastus, jossa todettiin erityisesti merivoimien ja ilmavoimien valvonta- ja torjuntakykyjen (AKT, AKV) käytettävyydessä ja saatavudessa suuria puutteita, voidaan aidosti puhua puolustuksen kriisin puhkeamisesta.

Rolig bild: ÖB kliver ut ur skåpet

ÖB tulee esiin selkeällä sanomalla. Kuva: Zarah Jonsson/Försvarsmakten

 

Tästä eteenpäin

ÖB:n ulostulo 😉 on hyvin ajoitettu. Försvarsberedningen (parlamentaarinen työryhmä) tekee parhaillaan raporttia, jonka perusteella hallitus siis jättää turvallisuuspoliittisen esityksensä (selonteko) eduskunnalle. Samalla ÖB:n pöydällä on hallituksen terävöittämispäätös (Regeringsbeslut 7), joka velvoittaa Ruotsin puolustusvoimia tarkemmin katsomaan, mistä vielä löytyisi kirveelle ja höylälle käyttöä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Onneksi JAS:n hankintapäätös on tehty, vain rahoitus uupuu. ÖB jättää maaliskuun lopussa myös puolustusvoimien raportin hallitukselle tulevaa puolustuspäätöstä 2014 (2015?) varten.

Ruotsin puolustuspolitiikan uusi vuosi avataan viikon päästä 14. tammikuuta 2013 Folk och Försvarin (FoF) kolmipäiväisessä valtakunnallisessa konferenssissa, jonka asialistalle ÖB:n huolet tipahtavat ja nostattavat (uskoakseni) pienen myrskyn vesilasissa. FoF:n konferenssi löytyy joko suorana SVT Fokukselta tai verkossa tallenteina, joten kannattaa poiketa ao. sivuilla seuraamassa keskustelua, joka rantautuu meillekin siinä ajassa missä ministeri palaa Ruotsista ja antaa ensimmäisen haastattelun.

Sälenin valtakunnallisen konferenssin linkit ja livelähetykset löydät tästä.

Twitterissä seurattavaksi kannattaa otta hashtagit #fofrk, #svfm, #föpol ja #säkpol.

Suomesta

Menemättä tarkempiin sotasalaisuuksiin, toistan ja kokoan tässä muutaman aiemmin esittämäni havainnon.

Niille, jotka nyt röyhistelevät rintaansa ja kiittävät Suomen puolustusratkaisua pieni varoituksen sana: Meillä on meneillään (SAP, henkilöstöjärjestelmä) ja edessämme (pvuudistus, sa-vahvuus) samat muutokset ja huolet (rahoitus, materiaalin hinta) kuin Ruotsilla. Sen lisäksi me teemme kaikki muutokset paljon nopeammin. Joko olemme paljon pätevämpiä tai sitten…

Uudistuksen jälkeinen uusi sotajaotuksemme 2016 kärsii samoista rakenteellisista ongelmista kuin Ruotsin vastaava. Nykyisellä tuotantovolyymillä (ja uuden taistelutavan käyttöönottamisella) on epätodennäköistä, että suorituskyky realisoituu heti. Jos materiaalitarve täytetään suunnnitellusti, meillä on vuonna 2020+ halutut suorituskyvyt.

Puolustusratkaisumme mahdollistaa yhdeltä suunnalta tulevan hyökkäyksen torjumisen ad infinitum. Tilanne, jossa vihollinen hyökkää kahdelta suunnalta (esim. Ahvenanmaa ja itäraja) asettaa vääjäämättä johtomme tosiasioiden eteen, kun yli 70 % väestöstä ja elintärkeästä infrasta on useimpien asejärjestelmien kantaman piirissä.

Ennen olemme voineet tuudittautua tällaisen kyvyn puutteeseen. Venäjän asevoimien reformi korjaa tämän asian ja nopeaan maihinnousuoperaatioon riittää parikin Mistralia ja koipussista vedetyt vanhat koneet.

Valittuja artikkeleita, mielipiteitä ja blogeja aiheesta

”Nordismi”, solidaarisuus ja Suomi

Svenska Dagbladetin Claes Arvidsson tuo pohjoismaisen puolustuskeskustelun Suomeen Hufvudstadsbladetin vierskynässä. ”Höblä” on alkanut yhä tarkemmin seurata pohjoismaista puolustusta ja lyönyt läpi Ruotsissa tiukan seuraamisen ja erään skuupin ansiosta. Hyvä Hbl & SvD. Tykkään.

Arvidsson tekee hyvän ja kattavan yleiskatsauksen aiheeseen, mutta on hieman sokea maidemme eroavaisuuksille. Tahdon siksi nostaa esille yhden keskeisen ja ratkaisevan eron. Ensin on kuitenkin paikallaan (taas) käsitellä Islantia.

”Air policing”

Hävittäjäpuolustus on ilmapuolustuksen kova ydin. Ilmavalvonta on merkityksetöntä, jos koskemattomuutta ei kyetä turvaamaan asevoimin. Mitä hävittäjämme tekevät Islannissa on minulle vieläkin epäselvää, mutta se ei ole tärkeintä. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen kävi miellä hillitsemässä intoa/rauhoittelemassa pelkoja siitä, että Suomi lähtisi ”air policing” -tehtävään. Nato ymmärtää että koneemme eivät voi osallistua hävittäjätorjuntaan, mutta eivät myöskään olla tyhjän panttina kiitoradan päässä. Tämän takia operaation koulutuksellista puolta tuodaan esille niin vahvasti.

Islannin ja Baltian ilmatilaa ei kovin usein loukata. Siten harjoittelu odottelun sijaan on ihan järkevää. Harjoittelu vaati harjoitusvastustajan ja se onkin meidän panoksemme. Ohjaajamme (Ilmavoimat) kehittävät tämän myötä taktista osaamistaan. Tie ei ole yksisuuntainen. Norja (Nato) saa myös meidän erityisosaamistamme, eli hävittäjätorjuntaa ylivoimaista ilmavihollista vastaan, jolla kaiken lisäksi on pitkälle kantava ilmatorjunta. Venäjän kyvyn ja kaluston kehittyessä tällainen skenaario on Natolle enenevissä määrin ajankohtainen.

Kumppanuuden ja jäsenyyden eroa puidaan Natossa tasalta ja puolelta. Liittouma on itse avannut rakenteitaan kumppaneille . Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on selvää, että tässä on mahdollisuus vapaamatkustukseen, kun jäsenmaat kustantavat koulutuksen, harjoitukset sekä hallinnon ja tuen. Arvidsson onkin oikeassa siinä, että jäsenen ja kyvykkään kumppanin ero häviäisi olemattomiin, jos Suomi ja Ruotsi osallistuisivat Islannin hävittäjätorjuntaan. Naton bisnes on jäsenyyksien myyminen, josta hyvä osoitus on Fogh Rasmussenin vastaus kysymykseen Ruotsin auttamisesta kriisissä. Uusien asiakkuuksien hankinta vaikeutuu ja vanhat asiakkaat suuttuvat, jos maksullisia palveluja aletaan tarjota ilmaiseksi.

Kielipoliisin huomautus
air policing – subst. hävittäjätorjunta.

Solidarisuus ≠ Solidaritet

Suomen ja Ruotsin intressit ovat hyvin yhteneväisiä, mutta keinot ja tavoitteet eroavat. Suomi harkitsee Nato-jäsenyyttä, jos Ruotsi hakee sitä. Ruotsissa ollaan tultu siihen, että Ruotsi hakee jäsenyyttä, jos Suomikin hakee. Ruotsin Nato-jäsenyys ja suomalainen liittoutumattomuus heittäisi tasavaltamme takaisin kylmän sodan geopolitiikkaan. Suomalainen Nato-jäsenyys puolestaan tekisi Ruotsin liittoutumattomuuden merkityksettömäksi.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on aiesopimus. Sitä tukee verrattain hyvä kyky sotilaallisesti tukea muita maita niissä tapauksissa, joissa Ruotsi ei itse ole uhattuna. Ruotsi ilmaisee solidaarisuutensa varauksettomasti, vailla huolta pysyvien rakenteiden ja sitovien sopimusten olemassaolosta. Islannin operaatio merkitsee Ruotsille solidaarisuuden lujittamista. Poliittisella tasolla logiikkana on se, että operaatio lisää merkittävästi pohjoismaisen turvallisuuspolitiikan integraatiota. Näinhän täytyy olla, koska Ruotsi ensin ilmaistuaan solidaarisuutensa nyt joukoillaan tuottaa sitä?

Suomen lauseke on hyvin samanlainen, mutta valmistelu- ja selvitystyössä tehtiin huomattavasti pessimistempi analyysi Lissabonin sopimuksen klausuulista. Tästä tuloksena kaatopykälä: ”Kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista.” Suomalainen ei luota vieraaseen apuun. Ruotsalaisilla sen sijaan on suuri luottamus ulkopuoliseen apuun kriisissä ja verrattain vähäinen luottamus kykyyn itsenäisesti torjua aseellinen hyökkäys. Suomen osallistuminen Islannin valmiusharjoitukseen on lähinnä solidaarisuustunnustelua, jonka tarkoituksena on vähän katsella mihin suuntaan pohjoismainen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö voisi olla menossa. Osallistumiselle ei ole selkeitä poliittisia ja strategisia tavoitteita. Unohdimme kylvää, mutta toivomme korjaavamme.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on positiivinen ja salliva. Säädösmuutoksilla puolustusvoimien päätehtäväksi tuli ”puolustaa Ruotsia ja edistää [Ruotsin] turvallisuutta kotimaassa ja kansainvälisesti. […] sekä turvata Ruotsin suvereeneja oikeuksia ja kansallisia etuja valtakunnan rajojen ulkopuolella.”[1]

Suomen lauseke on pessimistinen ja rajoittava. Laki puolustusvoimista ei salli kriisinhallinnan ohella muita operaatioita ulkomailla. Muista operaatioista on päätettävä perustuslain 93 § mukaisesti, mistä tulee vaikeaa ja aikaavievää, jos asialle ei ole selvää enemmistön tukea.

Arvidssonin johtopäätös siitä, että Suomi ja Ruotsi muodostavat heikoimman lenkin kuullostaa kauhealta, mutta on tosi. Nato-maihin verrattuina olemme painostustilanteessa heikoilla. Turvallisuustakuiden puuttuminen merkitsee sitä, että eurooppalaisen kriisin puhjetessa Nato auttaa meitä tasan tarkkaan niin kauan, kun se on sotilasstrategisesti edullista. Muussa tapauksessa Suomi ja Ruotsi, tahtomattaan ja voimattaan muutakaan tehdä, tukevat Naton operaatioita pitämällä pohjoisen sivustan. Läheisyydestään johtuen Norja on varmasti mukana. Siksi on ihan luonnollista, että harjoittelemme kolmistaan etukäteen Islannin yllä.

Nordism, solidaritet och Finland (Lika, men olika)

Detta inlägg gick ut i förtid pga tidsinställning. Här är den uppdaterade versionen. Varsågoda!

Svenska Dagbladets Claes Arvidsson skriver om nordiskt politiskt samarbete i Hufvudstadsbladet. Tidningen har klart gått in för att bevaka politik med ett bredare nordiskt perspektiv och även lyckats göra sig populär i Sverige genom intensiv bevakning och ett mindre scoop. Tummen upp för Hbl och SvD. Jag gillar!

Arvidsson ger en bra och täckande överblick, men är lite blind för skillnader mellan Finland och Sverige. Jag ska därför försöka lyfta fram dom små skillnaderna efter en kort kommentar om Island.

”Air policing”

Jaktförsvaret är den hårda delen av luftförsvaret. Luftövervakning saknar relevans om den inte uppbackas av väpnad förmåga att avvisa inkräktare. Vad vårt jaktflyg har med luftövervakning att göra vet jag än idag inte, men det är näst intill irrelevant. Anders Fogh Rasmussen besökte Finland och dämpade ivern/rädslan för att vi skulle gå in för ”halvskarp” insats. Nato förstår också att vi inte kan ha vårt flyg liggande på rullningsbanan. Därav betoningen på uppdragets övningsaspekt.

Islands och Baltikums luftrum kränks sällan. Att öva istället för att sitta ovh vänta är naturligt. För att öva måste man ha övningsmotståndare. Det är vår del. Samtidigt inhämtar våra piloter taktiskt kunskapskapital. Denna väg är inte enkelriktad, utan Norge (Nato) får också ta del av finsk (och svensk) taktik, som är utarbetad för att avvärja överlägsen angripare med som har ett starkt markbaserat luftvärn. Med ökande rysk förmåga lär detta scenario bli allt mera aktuellt.

”Partner versus medlem” diskuteras frekvent i Nato. Alliansen har själv valt att i större grad utvidga och öppna sina strukturer för partnerländer. Det är naturligt att det i dagens ekonomiska läge ses som en möjlighet att åka snålskjuts, då medlemmarna bär huvudansvaret för skolning, övning och förvaltning. Arvidsson har nog rätt i att skillnaden mellan medlem och fullfjädrad partner skulle raderas om Finland och Sverige deltog i jaktförsvar över Island, trots att vi skapar våra förmågor självständigt. Nato säljer medlemskap, vilket Fogh Rasmussens kommentar om Sveriges undsättning vid kris visar. Rekrytering blir svårt och gamla kunder arga om betaltjänster mitt i allt erbjuds gratis.

Språkpolisens ruta
air policing – subst. incidentberedskap, jaktförsvar (finl.).

 

Solidaritet ≠ solidarisuus

Våra länders intressen går hand i hand, men sätt att verka och mål skiljer sig ofta. Finland överväger ett Nato-medlemskap om Sverige blir medlem. I Sverige har man kommit till att Sverige blir medlem om Finland blir det. Ett svenskt Nato-medlemskap och fortsatt finsk alliansfrihet skulle föra Finland tillbaka till det kalla kriget. Nato-Finland skulle i sin tur göra den svenska alliansfriheten meningslös.

Den svenska solidaritetsförklaringen är en avsikt. Den backas upp av god insatsförmåga i ett sådant fall där Sverige är ohotat medan ett annat land utsätts för angrepp. Sverige förklarar sin solidaritet utan reservationer eller oro över bristen på etablerade strukturer och bindande fördrag. Islandinsatsen är för Sveriges något som jag vill kalla för solidaritetscementering. På politiskt plan tror man att Islandsinsatsen implicit bidrar till en samnordisk säkerhetspolitik. Så måste det ju vara då Sverige efter att ha förklarat solidaritet nu levererar?

Finlands solidaritetsförklaring låter identisk, men i beredningsarbetet gjordes en mera pessimistisk analys av EU-fördragets nya solidaritetsklausul. Därav den uttryckta reservationen ”Varje medlemsstat fattar ett eget beslut om att ge bistånd och om formerna för det.” Finnar litar inte på främmande hjälp. Svenskar har däremot ett
stort förtroende för att få bistånd vid angrepp och ett relativt lågt förtroende för förmågan att ensamma kunna avvärja ett väpnat angrepp. Finlands deltagande i Islandsövningen skulle jag kalla för en solidaritetssondering, vars syfte är att lite grann kartlägga möjligheter för nordiskt försvarssamarbete. Deltagandet saknar både explicita och implicita strategiska mål. Vi har inte sått, men hoppas på att skörda.

Sveriges solidaritetsförklaring är positiv och tillåtande. Genom författningsändringar har försvarsmaktens övergripande uppgift blivit att ”kunna försvara Sverige och främja svensk säkerhet genom insatser nationellt och internationellt. […] samt värna Sveriges suveräna rättigheter och nationella intressen utanför det svenska territoriet”.[1]

Den finska solidaritetsförklaringen är pessimistisk och begränsande. Lagen om försvarsmakten tillåter inte insatser utomlands bortsett från krishanteringsoperationer. Om övriga insatser fattas beslut enligt grundlagens 93 §, vilket blir svårt och tidskrävande om stödet är mindre än solklart.

Även om det låter riktigt hemskt, så är Arvidssons argument att Sverige och Finland utgör den svagaste länken sann. Vi är mera utsatta än våra Nato-grannar. Bristen på säkerhetsgarantier innebär att Nato vid en europeisk kris endast bistår oss om det är fördelaktigt från en militärstrategisk synpunkt. Om så inte är fallet, så blir det Finland och Sverige som stöder Natos operationer med att säkra norra flanken. Lyckligtvis lär Norge backa upp oss. Således är det ganska naturligt att vi för säkerhetens skull övar tillsammans över Island.