Puolustusjytky [Suomen puolustuskyky, osa 2]

Vaalitulos

Jatkojytkyn® jälkihumussa on syytä tarkastella, miten vaalitulos voisi heijastua puolustusvoimien rahoitukseen. Ansiokkaan selvityksen asiasta teki Helsingin sanomat otsikolla ”Valtaosa valituista: Nato-hakemus hyllylle – omaan puolustukseen lisää rahaa”.

Vaalitulos 2015. Kuva: MTV. Lähde MTV.
Vaalitulos 2015. Kuva: MTV. Lähde MTV.

Kolmen suurimman puolueen ja heidän vastavalittujen kansanedustajien välillä vallitsee yksimielisyys siitä, että puolustuksen määrärahoja on korotettava. Samaa mieltä on myös suuri osa kansasta.

Alaspäin mentäessä yksimielisyys katoaa. Valituista demareista vain 66 prosenttia kannattaa määrärahojen nostoa ja vihreistä ja vasemmistosta kaksi kolmasosaa vastustaa määrärahojen lisäystä [edit: korjattu 21.4.2015].

Kolmen suurimman puolueen kansanedustajien yksimielisyys puolustuksen määrärahojen korotustarpeesta heijastelee myös kansan mielipidettä. Helsingin sanomien TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 59 prosenttia vastaajista oli samaa tai osittain samaa mieltä siitä, että ”Suomen puolustusmäärärahoja tulee nostaa selvästi seuraavalla vaalikaudella”.

Ohipuhumista

Riskinä on vieläkin se, että oman puolustuksen kuntoon saattaminen naamioidaan nopeasti aikaan saatuun sopuun puolustusmäärärahojen tasokorotuksesta. Vuonna 2016 alkavaksi suunniteltu 50 miljoonan euron, asteittain 150 miljoonaan euroon nouseva korotus on lähes tyhjiöksi pumpattu minimitaso, jonka on vuonna 2012 arvioitu mahdollistavan puolustusvoimauudistuksella saavutetun kulurakenteen tasapainon ylläpitäminen. Ruotsissa tällaisesta pseudokorotuksesta saatiin jo varoittava esimerkki.

Haasteet

Suomen selontekoon kirjattu korotus ei ole selvä nosto, vaan todellakin vain erittäin marginaalinen lisärahoitus, joka mahdollistaa puolustusvoimauudistuksella aikaansaadun kiikun kaakun tasapainon jatkumisen vuoteen 2020 asti. Todelliset päätökset puolustusmäärärahoista ja siten myös puolustuksen haasteet ovat toisaalla. Puolustusministerin asettama parlamentaarisen selvitysryhmän raportti on jo tuottanut tarvittavan tiedon päätöksentekijöille. Todelliset haasteet ovat:

  1. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat periaatepäätökset ilmavoimien Hornet-hävittäjien seuraajien hankkimisesta.
    • ilmavoimien suhteellinen suorituskyky alkaa laskea nopeasti vuoden 2025 jälkeen. Hornet-kalusto on poistettava käytöstä suunnitellusti 2020-luvun lopussa. Samanaikaisesti ilmapuolustuksen ohjusvaranto vanhenee ja ammusilmatorjuntaa poistuu käytöstä 2020-luvun lopulla.
  2. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat periaatepäätökset merivoimien taistelualusten seuraajien hankkimisesta.
    • taistelualuskaluston määrä laskee vanhenemisen takia merkittävästi 2025 alkaen; yhdellä uudella taistelualuksella ei korvata seitsemän taistelualuksen poistumisen aiheuttavaa suorituskykyvajetta eikä poistuvia toimintoja voida hoitaa mantereelta käsin. Ilman lisärahoitusta meripuolustuksen taistelunkestävyys ja toimintakyky vaarantuvat jäljelle jäävän taistelualuskaluston ja pintatorjuntayksiköiden lukumäärän jäädessä liian pieneksi
  3. Seuraavalle eduskunnalle tehtäväksi annettavat rahoituspäätökset (budjetit) puolustusvoimien vanhenevan materiaalin korvaamisesta.
    • maavoimat – materiaalia poistuu käytöstä merkittävästi. Erityisesti johtamis- ja viestivälineitä, ilmatorjuntajärjestelmiä, panssarintorjunta-aseita ja raskaita ampumatarvikkeita on jo vanhentunut tai vanhentumassa.
    • merivoimat – rannikkojoukkojen materiaalista suorituskykyä kehitetään vuosina 2010–2016, mutta sen vaikuttavuus jää tehtäviin nähden rajalliseksi. Kiinteän rannikkotykistön tullessa elinkaarensa päähän rannikkopuolustuksen tulivoima heikkenee merkittävästi.
    • ilmavoimat – tukikohtien varustaminen tarvittavalla erikoiskalustolla, poistuvan ammusilmatorjunnan ja kohdeilmatorjunnan yksiköiden korvaaminen sekä ampumatarvikkeiden ja ohjusvarannon määrän ylläpitäminen riittävällä tasolla

Hybridimalli Ruotsi/Cajander

Siinä määrärahan noston mallissa, johon kolme suurinta puoluetta ovat sitoutuneet, eli selontekoon (VNS12) kirjatun lisärahoituksen mukaisessa ratkaisussa (50 milj. eur alk. vuonna 2016, nousten 150 milj. euroon vuonna 2020) investoinnin määrä jää siis riittämättömäksi. Työryhmän sanoin ”Mikään edellä tarkastelluista rahoitusratkaisuista ei vastaa 2020-luvulla edessä olevien merkittävien suorituskykyhankkeiden rahoitustarpeisiin.” Lisärahoituksen lopputaso (150 milj. eur) on vain puolet vuonna 2012 tehdyistä leikkauksista. Tämä ratkaisu voidaan retoriikan osalta nimetä Ruotsin malliksi. Poliitikkojen vakuuttaessa ”uskottavan puolustukseen turvaamista” näyttäytyy todellisuutena se, että pääosa joukoista kyetään varustamaan ja kouluttamaan korkeintaan tyydyttävälle tasolle tehtäviinsä nähden. Malli Cajander on myös osuva nimi. Tämä ratkaisumalli rakentaa suorituskyvyltään puutteellisia puolustusvoimia 2020-luvulle eikä lainkaan vastaa muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Joukkojemme valmius jää nykytasolle, eli kykyä nopeasti vastata uhkiin ei annettavalla rahoituksella saada rakennettua. Alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen nykytasoa on myös vaikea nostaa. Viime vuonna ilmavoimat nosti tasoa ja korvasi päivystyslennoilla koulutusta, jolloin voitiin sanoa, että määrä ei merkittävästi lisääntynyt, vaan lentotunnin laji vaihtui. Koulutusta ei voi kuitenkaan loputtomiin korvata operatiivisilla nousuilla. Miinuksella alkava nollasummapeli ei toimi.

Selvitä…

Tärkein ensi hallituskaudella tehtävä selvitys olisi Nato-selvityksen sijaan puolustuksen perusvalintojen uudelleenarviointi. Mikäli sotilaallinen liittoutumattomuus on kahden suurimman puolueen sanoin lukittu, jäljelle jäävät enää yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen. Mikäli näitä ei haluta tai voida muuttaa on puolustusvoimien rahoituksen riittävyys otettava tarkasteluun tässä ja nyt. Päätöksen lykkääminen seuraavalle hallitukselle tai pidemmälle 2020-luvulle on edesvastuutonta, etenkin kun kyse on materiaalihankinnoista, joissa keskimääräinen yksikköhinnan vuotuinen nousu on keskimäärin 4 % inflaatiokorjauksen lisäksi. Kaikki materiaalihankintoja lykkäävät päätökset lisäävät siis väistämättä vajetta (korottavat hintaa).

Puolustuskyvyn ylläpitämisen ja rakentamisen ohjauksessa ollaan valitettavasti luisumassa lyhytjänteiseen, vajaan hallituskauden mittaiseen, trendivetoiseen mekanismiin, mikä vaarantaa puolustuskyvyn suunnitelmallisen ja kustannustehokkaan ylläpidon.

Parlamentaarinen työryhmä asetettiin ja se on tehnyt asiasta kattavan selvityksen, johon kaikki suuret puolueet ovat yhtyneet ja jota lähes kaikki ovat kehuneet maasta taivaaseen. Tulevan hallituksen olisi nyt korkea aika uskoa asiantuntijoitaan, eli selvitysryhmää, puolustusministeriötä ja puolustusvoimia ja tuottaa tarvittavat esitykset eduskunnalle päätettäviksi. Nato-lukolla voidaan elää, kunhan joku muistaa mihin piilotti avaimen.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Muumilaakson puolustaminen

Seuraa SuomiAreenaa!.

SuomiAreenalta kohti Muumilaaksoa

SuomiAreenalla on käyty vilkasta turvallisuuspoliittista keskustelua. Ulkopoliittisen instituutin johtajan, tohtori Teija Tiilikaisen moderoimaa keskustelua Ukrainan kriisin vaikutukset Eurooppaan [videot Katsomossa: 1, 2, 3, 4] voidaan esimerkiksi tarkastella siinä toistuneen suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua leimaavan dissonanssin kautta. Tämä riitasointuisuus lisääntynee lähestyttäessä eduskuntavaaleja. Merkittävintä keskustelussa Ukrainan kriisin syistä, nykytilasta, vaikutuksista ja johtopäätöksistä Suomelle ja Euroopalle on ensinnäkin raa’asti yksinkertaistava tapa selittää näitä kaikkia kriisin aiheuttajaa etsimällä. Toiseksi vaikutuksia ja johtopäätöksiä pohdittaessa tyydytään usein kuvaamaan nykyistä poliittista linja ja pintatilannetta.

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) käsitteli EU:n politiikkaa kriisin asti ja sen jälkeen Suomen välittömiä reaktioita kriisiin. Heinäluoma puhui hyvin valtiomiesmäisesti, kuulostaen välillä tasavallan presidentiltä. Iltasanomat antoikin Heinäluomalle runsain mitoin palstatilaa.

Suurempaa virhettä Suomi ei voisi tehdä, kuin lähteä nyt säntäilemään näissä oloissa ei puolille ja hankkimaan itselleen ongelmia.

Eero Heinäluoma, SuomiAreenalla 15. heinäkuuta 2014.

Heinäluoma sai sutkautuksestaan yhdet tai kahdet suosionosoitukset yleisöltä. Kiinnostava jatkokysymys tähän olisi ollut: Miten olemme ajautuneet sellaiseen tilanteeseen, että toimemme ja pääätöksemme aiheuttaisivat ongelmia; onko valtionjohdon toimintavapaus kaventunut? Olemmeko osa kriisin ratkaisua, pelkkä sivustakatsoja vai jonkun pelinappula?

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Matti Anttonen puolestaan käsitteli Ukrainan kriisiä eurooppalaisen diplomatian ja talouden työkalupakkia avaamalla, keskittyen lähinnä niihin toimiin, joilla tilanne voidaan vakauttaa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä ja samalla luoda edellytykset taloudellisten rauhan ja vakauden mekanismien toimivuudelle. Anttosen selitys oli sinänsä selvä; tarkoitus on normalisoida suhteet ja asioiden tila. Status quo ei kuitenkaan enää päde, mikäli Venäjän toimet Ukrainassa eivät ole selitettävissä jonkinlaisena anomaliana. Tällöin diplomatian ja talouden instrumentit täytyy vaihtaa uusiin.

Haukkamaisesti esiintynyt, ja tämän myötä varmaan russofoobikon leiman saanut, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) kuvasi hyvin kriittisesti Venäjän toimia, muistuttaen samalla Suomen muuttumattomasta asemasta pitkältä talviuneltaan heränneen karhun kainalossa.

Salolaisen viesti Venäjästä sotilaallisena ja arvaamattomana uhkana oli selvä, mutta suhteessa muihin puheenvuoroihin hän ei kyennyt selittämään miten Natoon liittyminen vaikuttaisi muihin turvallisuuden instrumentteihin. Viimeaikaisissa kokoomusvaikuttajien puheenvuoroissa Natolta on alettu riisua sen välineellinen arvo ja sitä käsitellään itseisarvoisesti turvallisuutena. Lisäksi liitolle on alettu antaa muita itseisarvioisia attribuutteja, kuten rauha, vapaus, demokratia ja vauraus. Tämä on omiaan polarisoimaan keskustelua ja palauttamaan sen 2000-luvun alun juupas/eipäs -aikaan. Äärimmäinen turvallisuusinstrumenttimme on sotilaallinen maanpuolustus. Tästä emme ole luopumassa, joten puolustusliitto voi ainoastaan olla sotilaallisen maanpuolustuksen tuki.

Heinäluoman tavoin kansanedustaja Mari Kiviniemi (kesk) arvioi myös Suomen suhdetta Venäjään ennen kriisiä verraten sitä muiden Euroopan maiden suhteisiin. Muuta maailmaa Kiviniemi tarkasteli valitettavan suppeasti – Venäjän hän asetti yksinomaan eurooppalaiseen viitekehykseen päätyen näin siihen johtopäätökseen, että Venäjän taloudellinen keskinäisriippuvuus Euroopassa asettaisi rajoituksia sen kyvylle jatkaa kriisejä pidemmän ajan.

Venäjän riippuvuus Euroopasta on toki suuri, mutta ei yhtä ehdoton kuin Euroopan valtioiden riippuvuus Venäjästä. Euroopalla ei ole varaa jatkaa kriisejä, mutta Venäjän osalta emme ole vielä nähneet tilannetta, jossa taloudelliset haittavaikutukset pakottaisivat maan lopettamaan sotatoimet tai edes kannustaisivat tällaiseen heikkouden osoittamiseen.

Kuva Muumilaaksosta
Kuva: Tampereen taidemuseon Muumilaakso.

Heinäluoman ja Kiviniemen puheenvuoroissa korostuu tietty (mielestäni pelottavan oloinen) muumilaaksomaisuus — yhtäältä poliittinen narratiivi kertoo Suomen hoitaneen erityistä suhdettaan Venäjään ja Ukrainan kriisin hallintaa osana EU:a muita paremmin. Toisaalta Suomen poliittiset, diplomaattiset ja taloudelliset toimet eivät todennettavasti ole muuttaneet järjestelmän tilaa parempaan suuntaan. Tässä yhteydessä Suomi näyttäytyy pikemminkin muualle Eurooppaan ja Venäjälle ikään kuin erillään olevana omana saarekkeenaan, josta välillä vain seurataan muun maailman menoa.

Muumilaaksosta lisää seuraavassa osassa klo 13.