Liekeissä, osa 3 (Nato-keskustelu)

Meeting of the NATO-Russia Council

NATO-Russia Council meeting in Sochi, Russia. 4 July 2011. © NATO.

Suomesta ja Ruotsista käytetään usein Naton rauhankumppanuudesta puhuttaessa nimityksiä erityinen kumppani, kyvykäs kumppani ja arvostettu kumppani. Muun muassa Norjan ja Viron eri ministerit ovat ihan julkisesti sanoneet, että olemme melkein jäseniä ja että he mielellään näkisivät meidät jäseninä.

Emme kuitenkaan ole jäseniä. Emmekä ole edes kumppaneista arvostetuimmat. Se on nimittäin Venäjä. Nato ei ole vielä muodostanut Nato–Suomi–Ruotsi -neuvostoa. Sen sijaan Venäjä istuu 28 jäsenvaltion kanssa samaan pöytään Nato–Venäjä -neuvostossa. Tähän pöytään Suomella ja Ruotsilla ei ole asiaa vaikka olisimme puheenaiheena.

Kumppanit ovat vain kumppaneita, Venäjää lukuun ottamatta. Venäjä käy Naton kanssa keskusteluja, jotka vaikuttavat meihin, ilman että me olemme niitä kuulemassa. Tässä suhteessa asema Naton ulkopuolella jättää meidät myös niiden foorumien ulkopuolelle, jossa Venäjän kanssa keskustellaan monen valtion painoarvolla. Sillanrakentajuutemme loppui 90-luvulla. Olisi korkea aika herätä huomaamaan se.

Suutuisikohan Venäjä oikeasti, jos jäsenmaiden joukosssa olisi Norjan lisäksi vielä yksi, joka sitä ymmärtää? Nato-jäsenyys ei automaattisesti merkitse heikentynyttä suhdetta Venäjään vaan saattaa jopa lisätä painoarvoa.

//James

Tehtäköön erityisen selväksi että mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa, koska joku nyt kuitenkin leimaa minut ”natottajaksi.”

Annonser

Nato-jäsenyys vaatii kansanäänestyksen

Vastuulauseke: Natosta keskustelevat leimataan usein intoilijoiksi tai kylmän sodan poteroihin kangistuineiksi. Siksi korostan, että esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä perustu virallisiin lausuntoihin tai minkään viranomaisen viralliseen kantaan.

Kuva: Yle | Bild: Yle.
Kuva: Yle | Bild: Yle.

Mehän olemme käytännössä valmiita jäseniksi ja voimme marssia ovesta sisään kun haluamme.

Usein kuultu väittämä Natosta

Espanja 1986, Unkari 1997, Slovenia 2004, Georgia 2008

Tie Nato-jäsenyyten kulkee rauhankumppanuuden (PfP), erityisen kumppanuuden kehittämissuunnitelman (IPAP), neuvottelujen (intensified dialogue) ja jäsenhakemuksen (Membership Action Plan, MAP) kautta. Nato vaatii että jäsenyydellä on kansan ja suurimpien poliittisten puolueiden tuki. Kansanäänenstystä ei Nato vaadi, mutta olisi vaikeaa nähdä että Ruotsi ja Suomi toimisivat toisin kuin otsikossa mainitut maat. Albania, Kroatia ja Puola menivät Natoon ilman kansanäänestystä. Kaikilla oli aikanaan kuitenkin merkittävä turvallisuusvaje paikattavana ja edessä ovi, joka oli sulkeutumassa. Nämä maat pääsivät sisään nopealla aikataululla. Meille kansanvaltaisuuden perinne ja sen myötä sen puute prosessissa voisi muodostaa esteen. Tarvitaan vain yksi maa, joka asettuu poikkiteloin. Todennäköisesti seinä tulisi vastaan neuvotteluissa, joissa meille varovaisesti esittettäisiin harkittavaksi kansalaismielipiteen muokkaamista jäsenyydelle edullisemmaksi. Nato tuskin haluaa jäsenekseen maata, joka ensin äänestää liittymisestä ja muutama vaalikausi myöhemmin liitossa pysymisesä. Espanjassa äänestettiin vuonnna 1986 Natossa pysymisestä.

Kuva: Yle |Bild: Yle.
Kuva: Yle |Bild: Yle.

Mielipiteen muokkaamiseen tarvitaan aikaa. Juridisella ”kikkailulla” Natoon meneminen ei ole kestävää, se heikentää luottamusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Nato-jäsenyys ei ole sellainen kansainvälinen velvoite, josta voitaisiin eduskunnassa päättää 2/3 äänten enemmistöllä ilman kansanäänestystä vaikka suppea juridinen tulkinta tällaista näkökulmaa tukeekin. Nato-jäsenyys toisi mukanaan merkittävän perustuslakiremontin, joka kohdistuisi perustuslain 8 lukuun. Viimeksi tätä lukua tarkennettiin täydellisyysperiaatteen perusteella ja samalla myös perustuslain 1 § sai pienen lisäyksen:

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.

Suomen perustuslaki 1 § 3 mom

Miksi Nato on perustuslakikysymys?

Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Suomen perustuslaki 94 § 2 mom

Natojäsenyys merkitsee sitä, että jäsenmaa asettaa joukkonsa liiton käyttöön. Tämä puolestaan edellyttää operaatioon osallistuttaessa operatiivisen johtosuhteen (Operational Control, OPCON) antamista Naton Euroopan joukkojen komentajalle (SACEUR). Käskyvalta (operational command, OPCOM) säilyy ylipäälliköllä. Näin on jo nykytilanteessa kriisinhallintaoperaatioissa, mutta jos taustalla on jäsenmaiden yksimielinen päätös operaatiosta, olisi päätökseen osallistuneen jäsenmaan vaikeaa myöhemmin pyörtää päätöstään tai rajoittaa joukkojensa käyttöä.

Väitän, että jäsenmaa todellisuudessa luovuttaa operaation osallistuessaan myös käskyvaltaa Natokomentajalle huomattavasti suuremmissa määrin kuin kumppanimaa, joka paremmin voi ennalta vaikuttaa siihen millaisissa operaatioissa sen joukkoja voidaan käyttää ja millaisia kansallisia varaumia (caveat) joukkojen käytölle asetetaan. De jure päätöksenteko on jo nyt vaarassa muuttua de factoksi. Perustuslaki ei enää kestä venyttämistä.

Nato-jäsenyys ei ole Suomelle mahdollista ilman kansanäänestystä.

”Nordismi”, solidaarisuus ja Suomi

Svenska Dagbladetin Claes Arvidsson tuo pohjoismaisen puolustuskeskustelun Suomeen Hufvudstadsbladetin vierskynässä. ”Höblä” on alkanut yhä tarkemmin seurata pohjoismaista puolustusta ja lyönyt läpi Ruotsissa tiukan seuraamisen ja erään skuupin ansiosta. Hyvä Hbl & SvD. Tykkään.

Arvidsson tekee hyvän ja kattavan yleiskatsauksen aiheeseen, mutta on hieman sokea maidemme eroavaisuuksille. Tahdon siksi nostaa esille yhden keskeisen ja ratkaisevan eron. Ensin on kuitenkin paikallaan (taas) käsitellä Islantia.

”Air policing”

Hävittäjäpuolustus on ilmapuolustuksen kova ydin. Ilmavalvonta on merkityksetöntä, jos koskemattomuutta ei kyetä turvaamaan asevoimin. Mitä hävittäjämme tekevät Islannissa on minulle vieläkin epäselvää, mutta se ei ole tärkeintä. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen kävi miellä hillitsemässä intoa/rauhoittelemassa pelkoja siitä, että Suomi lähtisi ”air policing” -tehtävään. Nato ymmärtää että koneemme eivät voi osallistua hävittäjätorjuntaan, mutta eivät myöskään olla tyhjän panttina kiitoradan päässä. Tämän takia operaation koulutuksellista puolta tuodaan esille niin vahvasti.

Islannin ja Baltian ilmatilaa ei kovin usein loukata. Siten harjoittelu odottelun sijaan on ihan järkevää. Harjoittelu vaati harjoitusvastustajan ja se onkin meidän panoksemme. Ohjaajamme (Ilmavoimat) kehittävät tämän myötä taktista osaamistaan. Tie ei ole yksisuuntainen. Norja (Nato) saa myös meidän erityisosaamistamme, eli hävittäjätorjuntaa ylivoimaista ilmavihollista vastaan, jolla kaiken lisäksi on pitkälle kantava ilmatorjunta. Venäjän kyvyn ja kaluston kehittyessä tällainen skenaario on Natolle enenevissä määrin ajankohtainen.

Kumppanuuden ja jäsenyyden eroa puidaan Natossa tasalta ja puolelta. Liittouma on itse avannut rakenteitaan kumppaneille . Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on selvää, että tässä on mahdollisuus vapaamatkustukseen, kun jäsenmaat kustantavat koulutuksen, harjoitukset sekä hallinnon ja tuen. Arvidsson onkin oikeassa siinä, että jäsenen ja kyvykkään kumppanin ero häviäisi olemattomiin, jos Suomi ja Ruotsi osallistuisivat Islannin hävittäjätorjuntaan. Naton bisnes on jäsenyyksien myyminen, josta hyvä osoitus on Fogh Rasmussenin vastaus kysymykseen Ruotsin auttamisesta kriisissä. Uusien asiakkuuksien hankinta vaikeutuu ja vanhat asiakkaat suuttuvat, jos maksullisia palveluja aletaan tarjota ilmaiseksi.

Kielipoliisin huomautus
air policing – subst. hävittäjätorjunta.

Solidarisuus ≠ Solidaritet

Suomen ja Ruotsin intressit ovat hyvin yhteneväisiä, mutta keinot ja tavoitteet eroavat. Suomi harkitsee Nato-jäsenyyttä, jos Ruotsi hakee sitä. Ruotsissa ollaan tultu siihen, että Ruotsi hakee jäsenyyttä, jos Suomikin hakee. Ruotsin Nato-jäsenyys ja suomalainen liittoutumattomuus heittäisi tasavaltamme takaisin kylmän sodan geopolitiikkaan. Suomalainen Nato-jäsenyys puolestaan tekisi Ruotsin liittoutumattomuuden merkityksettömäksi.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on aiesopimus. Sitä tukee verrattain hyvä kyky sotilaallisesti tukea muita maita niissä tapauksissa, joissa Ruotsi ei itse ole uhattuna. Ruotsi ilmaisee solidaarisuutensa varauksettomasti, vailla huolta pysyvien rakenteiden ja sitovien sopimusten olemassaolosta. Islannin operaatio merkitsee Ruotsille solidaarisuuden lujittamista. Poliittisella tasolla logiikkana on se, että operaatio lisää merkittävästi pohjoismaisen turvallisuuspolitiikan integraatiota. Näinhän täytyy olla, koska Ruotsi ensin ilmaistuaan solidaarisuutensa nyt joukoillaan tuottaa sitä?

Suomen lauseke on hyvin samanlainen, mutta valmistelu- ja selvitystyössä tehtiin huomattavasti pessimistempi analyysi Lissabonin sopimuksen klausuulista. Tästä tuloksena kaatopykälä: ”Kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista.” Suomalainen ei luota vieraaseen apuun. Ruotsalaisilla sen sijaan on suuri luottamus ulkopuoliseen apuun kriisissä ja verrattain vähäinen luottamus kykyyn itsenäisesti torjua aseellinen hyökkäys. Suomen osallistuminen Islannin valmiusharjoitukseen on lähinnä solidaarisuustunnustelua, jonka tarkoituksena on vähän katsella mihin suuntaan pohjoismainen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö voisi olla menossa. Osallistumiselle ei ole selkeitä poliittisia ja strategisia tavoitteita. Unohdimme kylvää, mutta toivomme korjaavamme.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on positiivinen ja salliva. Säädösmuutoksilla puolustusvoimien päätehtäväksi tuli ”puolustaa Ruotsia ja edistää [Ruotsin] turvallisuutta kotimaassa ja kansainvälisesti. […] sekä turvata Ruotsin suvereeneja oikeuksia ja kansallisia etuja valtakunnan rajojen ulkopuolella.”[1]

Suomen lauseke on pessimistinen ja rajoittava. Laki puolustusvoimista ei salli kriisinhallinnan ohella muita operaatioita ulkomailla. Muista operaatioista on päätettävä perustuslain 93 § mukaisesti, mistä tulee vaikeaa ja aikaavievää, jos asialle ei ole selvää enemmistön tukea.

Arvidssonin johtopäätös siitä, että Suomi ja Ruotsi muodostavat heikoimman lenkin kuullostaa kauhealta, mutta on tosi. Nato-maihin verrattuina olemme painostustilanteessa heikoilla. Turvallisuustakuiden puuttuminen merkitsee sitä, että eurooppalaisen kriisin puhjetessa Nato auttaa meitä tasan tarkkaan niin kauan, kun se on sotilasstrategisesti edullista. Muussa tapauksessa Suomi ja Ruotsi, tahtomattaan ja voimattaan muutakaan tehdä, tukevat Naton operaatioita pitämällä pohjoisen sivustan. Läheisyydestään johtuen Norja on varmasti mukana. Siksi on ihan luonnollista, että harjoittelemme kolmistaan etukäteen Islannin yllä.