On Ukraine, Russia, and untimely ceasefires

Guest post by Aleksi Roinila. 29 July 2014.

Aleksi RoinilaPutin will not back down unless the West makes the price of further aggression so high that not even his closest supporters are willing to risk paying it, writes Aleksi Roinila, a political science graduate student at the University of Tampere. Aleksi has studied Strategy and Defence at the Finnish National Defence University, International Relations at Aberystwyth University, and served as an analyst with the Finnish Defence Forces in the ISAF and KFOR operations for nearly three years.

"Game changer?"
”Game changer?”

When Malaysia Airlines Flight MH17 was shot down over eastern Ukraine, some hastily predicted that it would be the beginning of the end for both the Russian separatist forces in Ukraine and Putin’s aggressive and adventurous foreign policy against his neighbors. An article on Foreign Policy released a day after the crash predicted that “Putin will almost certainly have to back away from the insurgency”. In the days that followed, however, that development started to seem less and less likely. Instead, the macabre reality is that the murder of 298 civilians over Ukrainian airspace is turning into an unqualified victory for the very people who committed the atrocity.

Like any schoolyard bully, Putin will not stop as long as he keeps getting what he wants

The initial response to the downing of MH17 from both the United States and the European Union was so docile that Russia only proceeded to escalate the conflict by increasing its support to its proxy-soldiers in Eastern Ukraine. This escalation has already reached a point where Russian artillery has started firing across the border on Ukrainian positions. Instead of an immediate show of strong support to Ukraine and demanding Russian withdrawal from Ukraine, the West responded by making tepid suggestions about a ceasefire and demanding an “impartial international investigation”, both of which Russia enthusiastically agreed with. In fact, Russia has been the greatest proponent of both an immediate ceasefire as well as an “investigation” of the MH17 “crash”.

While both demands sound entirely reasonable to any peace-loving and rational human being on the face of it, Russia has a sinister motive for supporting them; They only serve to further Russia’s political and military aims in Ukraine.

Why a ceasefire now would be a bad idea

A ceasefire before the surrender or defeat of the Russian separatists in Eastern Ukraine would allow Russia to snatch victory from the jaws of defeat and to solidify its de facto control of Eastern Ukraine, permanently dividing Ukraine’s territory. Meanwhile the demands for “a thorough investigation” into the downing of MH17 only lend credibility to Russia’s outrageous propaganda that seeks to muddy the waters around otherwise already well-established facts. While investigating all of the details of the incident is certainly necessary and worthwhile, we should not allow our need for closure to be used as an excuse for stopping Ukraine from restoring its territorial sovereignty or to deflect blame from Russia.

Forcing Ukraine to agree to a cease-fire with the separatists now would condemn East Ukraine to the same fate as Transnistria, Abkhazia and South Ossetia before it – to a perpetual limbo of frozen conflict and Russian occupation, with no resolution to the conflict in sight. It would also effectively reward the Russian separatist proxies of Donetsk and Luhansk, and Russia itself, for the murder of nearly 300 civilians aboard the Malaysia Airlines Flight MH17; Instead of becoming the disaster for the rebels that some pundits predicted in the immediate aftermath of the downing, it would turn the incident into a decisive victory that saves the rebels from an otherwise inevitable defeat at the hands of the Ukrainian armed forces, all the while saving Putin’s aggressive foreign policy from a humiliating defeat at home.

Hitting Russian state-owned banks does not stop Russian tanks from crossing into Ukraine

A ceasefire would reaffirm any doubters within Putin’s inner circle that Putin’s high-stakes gamble has been a stroke of genius rather than a disaster-in-waiting – just as the Münich treaty of 1938 silenced the doubters of Adolf Hitler after he successfully gambled that neither France nor the UK dare go to war with him over Czechoslovakia. But despite the bloody lessons of the last century, an untimely ceasefire is exactly what Washington and the European powers may yet end up forcing upon Ukraine.

While the new sanctions imposed on Russia by the United States and the European Union today have finally revealed a West more willing to act in the face of Putin’s aggression, the West still remains as hesitant as ever to directly confront it in any concrete terms; The sanctions don’t lift a finger to Russia’s gas economy and France is still set to deliver a Mistral-class amphibious assault ship to the Russian Navy. While slowly awakening from its slumber, the West is still paralyzed by the very reasonable fear of further escalation. But while wishing to avoid unnecessary conflict and bloodshed is certainly a highly desirable characteristic in any individual, the leaders of the West have become blind to the cold Machiavellian calculus that Putin is betting all his chips on (although this hasn’t escaped from the European press); He knows he cannot afford, let alone win, a wider war, nor is his military likely to agree to him openly risking one. But as long as the West is more concerned about their short-term economic interest than about long-term stability in Europe, Putin knows he can bluff the West into an agreement on his terms.

A political maskirovka

This may indeed be what Russia has planned all along. It likely isn’t interested in annexing Eastern Ukraine or even seeing the region officially seceding from Ukraine. Rather, it may have instigated the trouble in Ukraine’s East solely to move attention away from its annexation of Crimea, its primary prize, and to subsequently use its ability to “mediate” a cease-fire with the rebels in the East to make Kiev agree to a “compromise” over Crimea. This strategy has already proven wildly successful: No longer is the discussion in Washington or Brussels about returning Crimea to Ukraine and ending the Russian occupation there. No longer are Europe’s leaders arguing that Russia should avoid new sanctions only if it returns Crimea to Ukraine. Instead, with the unrest that Russia has stirred up in eastern Ukraine, Russian control of the Crimean peninsula has become a fait accompli that few in the West dare even question – all of this mere months after Russian forces invaded the peninsula.

Of course, the idea of Europe or the U.S. allowing Russia to act as a “mediator” in a conflict it has itself instigated would be an absurd proposition – but only if it hadn’t already happened before. In Syria, Russia armed Assad’s regime and protected it in the UN Security Council before mediating an ad-hoc disarmament deal between Assad and the United States, all to avoid U.S. military action against Assad’s regime in the wake of his use of chemical weapons against his own people. There, too, Russia achieved everything it wanted: Assad remained in power and could continue his massacre of Syrian civilians unabated, ultimately without even giving up all of his chemical weapons as promised. The only thing the United States got in return for handing Russia its greatest diplomatic victory since the post-Georgian-War “reset” was a less-than-graceful exit from a conflict it really didn’t want to get involved with.

No amount of appeasement will convince Putin to stop

Now, less than a year later, Russia is applying the lessons of Syria in Ukraine, confident that the West will back away from any real confrontation for another empty “peace in our time” proclamation. And while the West will undoubtedly celebrate its Chamberlain moment, having forced a ceasefire on Ukraine, Putin will celebrate victory and plan his next conquest. For it is not only Ukraine that he is interested in – he intends to upend and redefine the political landscape of Europe, all the while waging an all-out ideological war on Western culture, civilization and the paradigm of universal human rights and political freedoms they stand for. Every dictatorship needs enemies. For Putin, it seems, the chosen archenemies are sexual minorities and Western liberalism.

This is no idle observation that has no relevance in the supposedly pragmatist and realist realm of foreign policy. The expansionist, ultranationalist propaganda that Putin has unleashed to control his own people, and to legitimize his war in Ukraine, has severe consequences for his freedom of movement when it comes to negotiating with the West: He can no longer back down in Ukraine without at least a manufactured victory over the West, and he will not back down unless the West makes the price of further aggression so high that not even his closest supporters are willing to risk paying it.

What to expect

So far the threat of economic sanctions has done nothing to force Putin to back down. If anything, West’s initial passivity and half-hearted threats after the MH17 incident only encouraged him to double down on Ukraine while he still held the initiative. He interpreted the impotent threats of European and American heads-of-state not as a sign of their resolve to resist Russian expansionism, but as a sign of their collective weakness – and quite rightly so. Today’s new sanctions, while for the first time something that Putin cannot simply laugh off, are not enough to change his perception. Hitting Russian state-owned banks does not stop Russian tanks from crossing into Ukraine, and Putin has plenty of time to finish his campaign in Ukraine before the Russian economy starts to feel the hurt of the sanctions. Viewed from the Kremlin, the West still hasn’t committed to anything that could actually stop Russia from realizing its goals in Ukraine and elsewhere. And, like any schoolyard bully, Putin will not stop as long as he keeps getting what he wants.

With the use of military force making such a dramatic return to the European continent after a long hiatus, everyone is understandably wary of needlessly escalating the conflict. And with the centennial of the start of the Great War upon us, this year may make it tempting to draw poetic and fearful parallels between the war in Ukraine and the summer of 1914. No one wants a rerun of the guns of August. But we should also bear in mind that only two decades after the faithful events of 1914 it was endless appeasement of another aggressive dictator — not a firm resolve to resist him — that brought about even greater suffering and death.

What we are witnessing in Ukraine is not a re-enactment of the events that led to the Great War a hundred years ago. If the appeasement continues, however, this year may well prove to be the replay of a much more faithful year in European history – that of 1938. Though Putin’s position at Russia’s helm may already seem strong, his very survival as the New Czar may depend on which path the West chooses to take in Ukraine. Putin’s path is already set, but whether his ambitions are ultimately emboldened or thwarted, Ukraine is for him what the Münich Agreement and the Anschluss were for his ideological predecessor. No amount of appeasement will convince Putin to stop.

//Aleksi Roinila


You can follow Aleksi (@aleroi) on Twitter.

Liekeissä, osa 1 (Nato-keskustelu)

Kuva, jossa Naton tunnus edustalla ja Suomen lippu taustalla
Kuva: Yle.

Ukrainan kriisi on pannut vauhtia suomalaiseen Nato-keskusteluun. Myös suomenruotsalainen keskustelu sai vauhtia Ylen ”Obs debatt” -ohjelmassa torstaina maaliskuun 7. päivänä. Ohjelmassa olivat mukana Markus Lyra, Michael Moberg ja Jan Koskimies. 30 minuutin ohjelma kannattaa katsoa jo pelkästään ruotsin kielen oppimisen takia. Kiinnostavin Nato-keskustelu käytäneen nimittäin kevään ja kesän aikana Ruotsissa.

Skärmdump från Yle Arenan
Linkki: Obs debatt.

Natosta puhuttaessa on pakko avata metakeskustelulla, eli keskustella keskustelusta. Aiemmin tämä oli ainoa salonkikelpoinen tapa keskustella Natosta leimautumatta ”natottajaksi” tai YYA-jäänteeksi. Mielestäni Nato-keskustelu Suomessa on kehittynyt isoin harppauksin ja on osin jopa syvällisempää kuin Ruotsissa. Ulkoministeriö, puolustusministeriö ja Maanpuolustuskorkeakoulu ovat tuottaneet selvityksiä[1, 2, 3jäsenyyden vaikutuksista. Myös poliittinen mielipideilmasto on muuttunut jonkin verran kokoomuksen ollessa avoimesti Naton kannalla ja muutaman muun puolueen suostuessa nykyään edes keskustelemaan Natosta. Kehitys kulkee oikeaan suuntaan, so. avoimeen ja järkevään argumentointiin perustuvaan keskusteluun jäsenyydestä ja sen vaihtoehdoista, lähtökohtana valtakunnan turvallisuus.

Tämän huomioiden, väitän kuitenkin keskustelussa esiintyvän tietynlaista lyhytnäköisyyttä. Olen aiemmin kirjoittanut tiestä Naton jäseneksi ja tämä lyhyt selvitykseni on toistamisen arvoinen:

Tie Nato-jäsenyyten kulkee rauhankumppanuuden (PfP), erityisen kumppanuuden kehittämissuunnitelman (IPAP), neuvottelujen (intensified dialogue) ja jäsenhakemuksen (Membership Action Plan, MAP) kautta. Nato vaatii että jäsenyydellä on kansan ja suurimpien poliittisten puolueiden tuki. Kansanäänestystä ei Nato vaadi[;] Albania, Kroatia ja Puola menivät Natoon ilman kansanäänestystä. Kaikilla oli aikanaan kuitenkin merkittävä turvallisuusvaje paikattavana ja edessään ovi, joka oli sulkeutumassa. Nämä maat pääsivät sisään nopeutetulla aikataululla.

Viimeaikaisessa keskustelussa Zbigniew Brzezinskin mielipide suomalaisesta mallista hyvänä valintana Ukrainalle on pantu merkille.

The US could and should convey clearly to Mr Putin that it is prepared to use its influence to make certain that a truly independent and territorially undivided Ukraine pursues policies towards Russia similar to those so effectively practised by Finland: mutually respectful neighbours, wide-ranging economic relations both with Russia and the EU, but no participation in any military alliance viewed by Moscow as directed at itself – while also expanding its European connectivity. In brief, the Finnish model as the ideal example for Ukraine, and the EU, and Russia.

”Russia needs to be offered a ‘Finland option’ for Ukraine”, Financial Times, 22. helmikuuta 2014.

Tätä on tulkittu niin, että Nato-optio meni ja ovi pamahti kiinni. Osa totta — pikatietä Natoon ei nyt ole, koska silloin

  1. antaisimme signaalin turvallisuusvajeesta ja
  2. vaikeuttaisimme osaltamme ratkaisun löytämistä Ukrainan konfliktiin.

Ensimmäiseen tuskin haluamme suvereenina valtiona ryhtyä ja jälkimmäinenkään ei vastaa pyrkimyksiämme aktiivisesti edistää rauhaa ja vuoropuhelua Euroopassa ja maailmalla. Olemme siis itse valinneet jatkaa aidalla istumista.

Sitä vastoin mikään ei estä itsenäistä Suomen tasavaltaa normaalissa järjestyksessä jättämästä jäsenhakemusta tai seuraavassa selonteossa ilmaisemasta aikeensa aloittaa jäsenneuvottelut hallituskaudella. Tämäkin olisi tietysti selvä signaali, joka ei menisi Venäjältä ohi. Sen seurauksena välit kiristyisivät. Kaikille lienee selvää että Venäjä lähtökohtaisesti vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja käyttää sen estämiseksi painostusta, joka ei välttämättä rajoitu ainoastaan diplomaattisiin ja taloudellisiin keinoihin.

Tässä suhteessa keskustelu kaipaa perspektiiviä. Nato-jäsenyys ei ole hakemuksen tiputtamista postiluukkuun ja vastauksen saamista viikkoa myöhemmin. Kyseessä on pitkä prosessi, jota Venäjä koko ajan koettelisi. Lisäturvan hakemisella on siis hintansa. Lisäturvalla tarkoitan tietysti Naton perussopimuksen artiklaa 5:

”Sopimusosapuolten mukaan aseellinen hyökkäys yhtä tai useampaa sopimusosapuolta kohtaan tullaan
käsittämään hyökkäykseksi kaikkia kohtaan ja tällaisen hyökkäyksen tapahtuessa ne sitoutuvat Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan itsenäiseen tai yhteiseen itsepuolustukseen oikeuttavan 51. artiklan mukaisesti avustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimusosapuolta tai sopimusosapuolia, ryhtymällä yksin ja yhteistoiminnassa muiden sopimusosapuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin, myös aseellisiin, Pohjois-Atlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi.”

Artikla 5 on puolustusliiton perusta. Keskustelussa esiintyneet väitteet siitä, että kukaan ei tulisi avuksemme vaikka olisimme jäseniä, viittaavat lähinnä kansainvälisen politiikan heikkoon tuntemukseen; jos esimerkiksi Yhdysvallat epäröisi toimia toisen jäsenmaan joutuesssa hyökkäyksen kohteeksi, merkitsisi tämä Yhdysvaltain kansainvälisen vaikutusvallan perustana olevan järjestelmän täydellistä ja silmänräpäyksellistä romahtamista.

Puola vetosi maaliskuun alussa Naton perussopimuksen neljänteen artiklaan, jonka mukaan kuka tahansa liittolainen voi pyytää milloin tahansa neuvotteluja, jos se uskoo alueellisen integriteettinsä, poliittisen itsenäisyytensä tai turvallisuutensa olevan uhattuna. Tämä johti kaikkien jäsenmaiden konsultaatioihin maaliskuun 2. päivänä. Tämä oli neljäs kerta kun vastaavaa on tapahtunut sitten Naton perustamisen.

On merkillistä, että näiden mekanismien merkitys ei avaudu suomalaisille — kylmän sodan politiikkamme tavoitteena oli kaikin keinoin välttää tilanne, jossa Moskova kutsuisi Suomen YYA-sopimuksen 2. artiklan mukaisiin konsultaatioihin. Yksi siistimpi ratkaisu tähän oli luoda Neuvostoliiton tunnustama uskottava ja itsenäinen puolustus, johon voitiin vedota.

70- ja 80-lukujen puolustuksemme välineellinen arvo oli paljon sen kyvykkyyttä suurempi. Silloin oli myös Neuvostoliiton intressien mukaista tukea suomalaista narratiivia uskottavasta puolustuksesta. Tämä tilanne loppui yli 20 vuotta sitten, jolloin tunnustetusti uskottavasta puolustuksesta tuli paljon, paljon kalliimpi. Nyt vuonna 2014 olemme tulossa pisteeseen, jossa rahat eivät enää riitä. Siksi edessämme on puolustusuudistus. Uskottava puolustusratkaisu vaatii joko

  1. lisää rahaa kehyksiin tai
  2. turvatakuiden etsimistä.

Kevytmaitoa ei ole hyllyssä.

Reblog: Rekapitulering av övningsverksamhet 1-2 Kv 2013.

Detta är en reblog av bloggaren Jägarchefens strålande sammanfattning. Originalet hittar du här på Jägarchefens blogg

Laatimani suomenkielinen käännös löytyy täällä.

Varit mycket jobb de senaste veckorna och det fortsätter de närmsta veckorna, därav inaktivitet på bloggen. Men försökt ta mig tid under skriva det det här inlägget för att försöka belysa del av den ryska övningsverksamheten som genomförts under första och andra kvartalet 2013. Det är lät att hamna i ett konstant informationsflöde så ibland är det bra att stanna upp och rekapitulera vad som genomförts. De övningar som belyses är de som fått störst mediagenomslag dock ej i Sverige men internationellt.

Ni kommer även märka att vissa saker är ändrade från tidigare inlägg som skrivits om övningsverksamheten det är främst för att informationsläget (läs fler källor finns) blivit bättre än vad det var när inläggen skrevs.

BAKGRUND

Ladoga 2013. Övning för luftstridskrafterna som genomfördes mellan 130322 och 130329, ingående luftstridskrafter var från MD V, övningen kom att bestå av ca 1000 soldater och 70 luftfarkoster. Varav luftfarkosterna var MIG-31, MIG-25RB, SU-27, SU-24M, SU-24MR, MI-8 och MI-24. Ingående övningsmoment var lufttankning, landning på okända flygbaser/-fält, flygspaning, luftförsvar och understöd till marktrupp.

Under övningen kom över 400 flygföretag att genomföras under såväl dager som mörker. Flygföretagen kom att utgå från tre flygbaser, Khotilovo, Chkalov och Besovets. En hög grad av tillämpning i övningen kom att ske främst avseende piloternas förmåga att upptäcka och bekämpa luft- och markmål.

Strategiska bombflyget. I slutskedet av Ladoga 2013 genomförde även det ryska fjärrflyget en egen övning – observera denna ingick EJ i Ladoga 2013 – ingående i denna övning var bl a följande luftfarkoster TU-160, TU-95MS, TU-22M3 och A-50. Syftet med denna övning var att öva strategisk avskräckning, vilket genomfördes med anflygningar mot ett flertal platser/punkter varav Sverige var ett. Närmre beskrivning av denna övning krävs ej iom att den belysts på flertalet bloggar och nyhetsmedier senaste veckan tack vare @reservofficers förnämliga inhämtning!

Beredskapskontroll 1(2). Denna beredskapsövning genomfördes i MD C(entral) och S(yd) mellan 130218 och 130221. Den kom att omfatta ca 7 000 man och hundratalet fordon/artilleripjäser o dyl samt 48 luftfarkoster bl a SU-24, SU-25, IL-76, MI-8, MI-24. Det övergripande syftet med övningen var att kontrollera beredskapen/stridsvärdet samt utbildningsståndpunkten hos de utsedda förbanden.

227. Regementet ur 98. Luftlandsättningsdivisionen i Ivanovo (MD V) och 4. Flygarmén kom att få mycket beröm under denna kontroll. 227. Regementet kom att förflyttas från Ivanova till Steps med hjälp av 20 transportplan av typ IL-76. Vid landning kom förbandet att ansätta en taktisk förflyttning på 100 km till Chebarkul och därefter påbörja lösande av uppgifter.

Ur 4. flygarmén kom främst attackflyget att lyftas fram för dess lyckade insatser under beredskapskontrollen. Dock lyckades vissa flygplan ej fälla sin last över anvisade mål. En faktor som belystes var att enbart ca 66% av luftfarkosterna kunde utnyttjas vilket sågs som mycket allvarligt och detta skulle åtgärdas med omedelbar verkan.

Träffresultat med stridsvagn och pansarskyttefordon var i vissa fall undermåligt. Förare och mekaniker uppvisade en låg utbildningsståndpunkt vilket kom att resultera i skadade fordon främst från 28. mekaniserade brigaden (MD C). Samt yngre officerare hade låg kunskap avseende materiel ingående i dess enheter.

Vad som även kom att framföras var vakthavandebefäls (VB) långsamma respons tid på beredskapsordern som kom samt dess låga utbildningsståndpunkt hur denna skulle förmedlas för att höja förbandens stridsberedskap.

Kritik kom även att framföras rörande den privatisering som har genomförts kring främst reparationsresurserna vid förbanden och att dessa saknade egna för reparation och avhjälpande underhåll.

Parallellt med denna övning genomförde även 12. GUMO en (vad jag tolkat) beredskapsövning. Denna övningen genomfördes inom MD V, förflyttning av både taktiska och strategiska kärnvapen skall ha genomförts till/i närheten av angränsande Europeiska länder. En stor mängd kärnvapen skall ha förflyttats samtidigt vilket kom att föranleda viss oro. Det som genomfördes skall ha varit en frambasering av kärnvapen till förvaringsplatser från centrala depåer.

Beredskapskontroll 2(3). Denna genomfördes mellan 130328 – 130330 inom MD S. Beredskapskontrollen kom omfatta över 7100 man, ca 250 pansarskyttefordon, ca 50 artilleripjäser och ca 20 luftfarkoster (SU-24, IL-76, MI-28N, MI-35 och MI-8) samt ca 30 fartyg av olika slag. Det övergripande syftet med beredskapskontrollen var att testa beredskapen/stridsvärdet samt förmågan till samverkan mellan enheter.

En bataljon ur 106. Luftlandsättningsdivisionen i Tula (MD V) samt delar ur 45. avdelta luftlandsättningsregementet (MD V) utanför Moskva deltog även i övningen. Bataljonsenheten ur 106. luftlandsättningsdivisionen prövades i lösande av stridsuppgifter i okänd terräng med dess ingående vapensystem. 45. luftlandsättningsregmentet löste spaningsuppgifter syftandes till att möjliggöra landstigning med marininfanteri.

Enheterna ur Svartahavsflottan övade bl a åtgärder vid luft- och sjöanfall samt sjöstrid, navigering, minröjning, åtgärder vid skadat skepp samt landstigning med marininfanteri. Ingående luftenheter genomförde navigeringsövningar i kust och bergsterräng, mörkerflygningar samt stridsövningar såsom understöd vid landstigning.

Landstigning med marininfanteri genomfördes vid Opuk i anslutning till Feodosia mot vad som var en oförsvarad kuststräcka. Ur Svartahavsflottan deltog följande landstigningsfartyg Azov (Ropucha-II), Saratov (Alligator), Nicholas Phylchenkov (Alligator) och Novocherkassk (Ropucha-I) ur Östersjöflottan Kaliningrad (Ropucha) och Alexander Shabalin (Ropucha). Enheten ur Östersjöflottan utgjorde skenlandstigningsstyrka och enheten ur Svartahavsflottan den riktiga landstigningsstyrkan.

Beredskapskontrollen som helhet sågs som mycket lyckad, man ansåg att personal väl hade mött upp mot de ställda uppgifterna. Brister i främst ledningssystem påtalades efter genomförd analys av övningen.

Beredskapskontroll 3(4). Denna genomfördes mellan 130527 och 130530 den kom att involvera 8,700 soldater, 185 luftfarkoster och 240 militära fordon av olika slag och genomfördes i MD V. Övningen syftade till att kontrollera statusen på luftstridskrafterna och luftförsvarsförbanden inom MD V. Scenariot var att motståndaren genomförde omfattande luftstridsföretag mot Ryssland både med kryssningsrobotar och flygplan. Övningen kom att genomföras i kraftig elektroniskt störd miljö.

Luftstridsförbanden kom att öva luftstrid dels mot anflygande luftfarkoster dels mot kryssningsrobotar. Övningen kom att genomföras dels under dager dels under mörker och genomförande av lufttankning samt stridsledning och luftbevakning från flygplan kom även att genomföras under övningen.

Lufttransportsförbanden kom att genomföra omgruppering av S-300 batterier från dess ordinarie gruppering till Ashuluk övningsområde. Fler övningsmoment kan ha genomförts av dessa förband, men är enbart detta jag funnit i dagsläget.

Vad avser luftförsvarsförbanden omgrupperades fyra (4) regementen med S-300 till Ashuluk övningsområde genom flygtransport där dessa genomförde sina övningsmoment. Av vad som framgått lyckades man bekämpa alt nedkämpa 9 av 11 simulerade kryssningsrobotar som anföll Ryssland utifrån de tidigare givna övningsförutsättningarna.

Initiala slutsatser man dragit av denna beredskapsövning är att ledningssystemen fortfarande ej är tillfyllest för att kunna lösa ställda uppgifter. Övningens resultat som helhet var dock tillfyllest för övningsledningen i och med att man anser att det Ryska luftförsvaret kan hävda dess territorium mot så väl flyg som kryssningsrobotar samt President Putin även var tillfyllest.

Övrigt. Utöver dessa större övningar som erhållit massmedial belysning har en stor mängd bataljonsövningar genomförts. Samt att man nu under tredje kvartalet skall genomföra cirka 500 mindre övningar.

INNEBÖRD

Genomgående i beredskapskontrollerna är att ledningssystemet framhävs som en svaghet dels att personalen ej kan handha det dels att det ej fungerar på ett adekvat sätt. Detta är en svaghet som en motståndare till Ryssland mycket väl skulle kunna utnyttja för att uppnå ett ledningsövertag vid ett avgörande tillfälle.

Luftlandsättnings- och marininfanteriförbanden verkar generellt sett hålla en hög kvalitet i och med att det är främst dessa förband som lyfts fram vid beredskapskontrollerna som förband som mött upp till de ställda kraven.

Tre större övningar genomfördes mer eller mindre parallellt med viss överlappning Ladoga’13, Fjärrflygets avskräckningsövning samt Beredskapskontroll 2. Geografiskt var det inom MD V och MD S som övningarna skede samt fjärrflyget täckte en större yta. Detta kan tyda på att Generalstaben genomförde någon form av ledningsövning under denna tidpunkt m h t den stora numerär som övades samtidigt.

Just fjärrflygets avskräckningsövning samt Ladoga’13 tål att belysas lite mer. Det scenario man lätt kan måla upp är att man dels hejdade västliga luftstridskrafter (Ladoga) dels slog mot västliga länder med hjälp av fjärrflyget. Utifrån den bild som @reservofficer fann så kan man tydligt se hur fjärrflyget måste flyga parallellt med Finland för att ta sig ut mot Atlanten. Att man då parallellt övade i MD V i anslutning till Finland för att möta en motståndare med luftstridskrafter kan tyda på att man övade hur man skulle slå mot t ex NATO vid ett angrepp.

Luftförsvarsförbanden verkar inom MD V hålla en hög standard för att kunna möta en hög teknologisk motståndare i och med att dess beredskapskontroll genomfördes under kraftig elektronisk krigföring, detta med den integrering som är genomförd med Vitryssland och tänkta frambaseringen av luftstridskrafter samt luftförsvarsförband kommer utgöra en mycket adekvat bufferzon för Ryssland.

Att man övat alternativt genomfört frambasering av taktiska och strategiska kärnvapen tycker jag personligen är rätt oroande m h t att det tyder på att man tagit ett steg tillbaka från de tankegångar man hade från mitten av 80-talet dvs att man skulle enbart förlora på att använda kärnvapen.

SLUTSATSER

Samtliga försvarsgrenar har under första och andra kvartalet blivit utsatt för beredskapskontroll, detta kan tyda dels på att högre chef vill erhålla en tydlig bild av hur reformeringen av de väpnade styrkorna går dels på att man ej tillfullo litar på de rapporter man får och själv vill skapa sig en bild avseende statusen på de väpnande styrkorna.

Enligt klassiskt manér verkar Ryssland öva mindre men strategiskt viktiga förband inom ramen för för större övningar. Detta har sina fördelar att man till del kan maskera den verksamheten och t ex radiokommunikation o dyl kan döljas i det allmänna bruset vilket försvårar dels inhämtning dels förmågan att kunna dra adekvata slutsatser.

Vad vi kan se är att vid minst två tillfällen har man övat ingående delar i kärnvapentrupperna inom ramen för större övningar. Dessa förband bör man hålla under uppsikt vid Zapad’13 för att kunna få en tydliga bild av hur man rent operativt tänker lösa uppgifter i och med det doktrinära uttalandet om användande av kärnvapen i händelse av en konflikt.

Rörande låg nivå tycker jag personligen att den senaste beredskapskontrollen inom MD V tydligt visar på att man ej har en låg nivå inom de Väpnade styrkorna, de har helt klart förband och materiel som har en betydligt högre förmåga än våra egna förband.


Tack Jägarchefen! Du kan också följa Jägarchefen på Twitter.

Yhteenveto Venäjän harjoitustoiminnasta Q1-Q2/2013

Tämä on käännös vastustajan organisaatiota, kalustoa ja taktiikkaa/taistelutekniikkaa loistavasti seuraavan ruotsalaisen bloggaajan Jägarchefenin hyvästä koosteesta. Käännös sovituksineen suomalaiselle yleisölle, virheineen ja korostuksineen on minun laatimani.

Detta är en reblog av Jägarchefens inlägg Rekapitulering av övningsverksamhet 1-2 Kv 2013. Översättningen till finska är min, liksom de ändringar jag gjort för att anpassa för finska läsare, samt de fel och nyanser som finns.

Viime aikoina on ollut paljon töitä ja se jatkuu lähimpien viikkojen aikana, mistä johtuu myös blogin hiljaisuus. Olen yrittänyt varata aikaa tämän kirjoittamiseen. Tarkoituksena on tarkastella osaa Venäjän asevoimien vuoden 2013 kahden ensimmäisen vuosineljänneksen harjoitustoiminnasta. On helppoa ajatua jatkuvan tiedon virtaan, joten välillä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan tapahtunutta. Harjoitukset, joita tarkastelen, ovat suurinta kansainvälistä medianäkyvyyttä saaneet, joskin näkyvyys Ruotsissa on ollut rajoitetumpaa.

Tietyt asiat ovat muuttuneet aiemmista harjoitustoimintaa koskeneista kirjoituksistani. Syynä tähän on pääasiassa tietotilanteen parantuminen (lue: enemmän lähteitä).

TAUSTA

Ladoga 2013. Ilmavoimien (VVS) harjoitus toteutettiin 22—29.3.2013. Osallistuvat VVS joukot olivat läntisestä sotilaspiiristä (LÄNSP). Harjoituksen vahvuus oli 1000 sotilasta ja 70 ilma-alusta. Ilma-alukset olivat MiG-31, MiG-25RB, Su-27, Su-24M, Su-24MR, Mi-8 ja Mi-24. Harjoituksen aiheet olivat ilmatankkaus, tuntemattomalle kentälle laskeutuminen, ilmatiedustelu, ilmapuolustus ja maajoukon tukeminen.

Harjoituksen aikana tehtiin yli 400 lentosuoritetta päivä- ja yöaikaan. Lennot tehtiin kolmesta tukikohdasta, jotka olivat Khotilovo, Chkalov ja Besovets. Soveltamisen aste oli korkea, eritysesti koskien ohjaajien kykyä havaita ja tuhota ilma- ja maamaaleja.

Strategiset pommikoneet. Ladoga 2013 -harjoituksen loppuvaiheessa VVS:n kaukotoimintailmavoimat (Дальняя Авиация, DA) toimeenpani oman harjoituksen. Kyseinen harjoitus EI sisältynyt Ladoga 2013 -harjoitukseen. Harjoitukseen osallistui mm. seuraavia ilma-aluksia: Tu-160, Tu-95MS, Tu-22M3 ja A-50. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli harjoitella strategista pelotetta, mikä toteutettiin lentoina useisiin kohteisiin, joista Ruotsi oli yksi. Lähempää kuvausta tästä harjoituksesta ei tarvita, sitä on käsitelty useammassa blogissa ja uutismediassa viime viikolla @reservofficer1:n erinomaisen tiedonkeruun ansiosta.

SvD grafik. Alternativ länk http://www.svd.se/nyheter/inrikes/sa-har-ovade-ryssland-anfall-mot-sverige_8108914.svd
Bombplan överraskade på långfredagen

Valmiusharjoitus 1(2). Harjoitus toimeenpantiin keskisessä (KESKSP) ja eteläisessä (ESP) sotilaspiirissä 18—21.2.2013. Harjoitukseen osallistui 7 000 miestä, noin sata ajoneuvoa, tykkiä ym. ja 48 ilma-alusta, mm. Su-24, Su-25, Il-76, Mi-8, Mi-24. Harjoituksen päämääränä oli tarkastaa valittujen joukkojen valmius, taistelukunto ja koulutus.

227(?)/98. MhlDiv (Ivanovo) ja 4. IIPJOPO saivat kiitosta tämän harjoituksen aikana. 227. MhlR siirrettiin Ivanovosta Stepsiin (?) 20:lla Il-76 kuljetuskoneella. Laskeutumisen jälkeen rykmentti suoritti 100 km:n taktisen siirtymisen Cherbakuliin (?) ja aloitti taistelutehtävänsä suorittamisen.

4. IIPJOPO:n onnistuineista suorituksista vastasivat rynnäkköhävittäjät. Jotkut koneet eivät kuitenkaan onnistuneet pudottamaan asekuormaansa osoitettuihin maaleihin. Yksi esille noussut tekijä oli ilma-alusten alhainen käytettävyys (n. 66 %), mitä pidettiin vakavana puutteena ja joka käskettiin välittömästi korjattavaksi.

Osumatarkkuus panssarivaunuilla ja taisteluajoneuvoilla oli joissain tapauksissa heikkoa. Ajajien ja mekaanikojen osaaminen todettiin alheiseksi, mikä johti ajoneuvovaurioihin erityisesti 28.(?) mekanisoidussa prikaatissa (KESKSP). Nuoremmilla upseereilla oli heikko tuntemus yksikköjensä materiaalista.

Harjoituksessa todettiin myös päivystävien upseerien hidas vasteaika annettuun valmiuden kohottamiskäskyyn ja huono osaaminen sen välittämisessä eteenpäin komentoketjussa yhtymien valmiuden kohottamiseksi.

Toimeenpantu logistiikan yksityistäminen sai myös kritiikkiä – yhtymillä havaittiin puutteita kunnossapidon ja korjauksen kyvyisssä.

Samanaikaisesti tämän harjoituksen kanssa 12. GUMO toimeenpani (tulkintani mukaan) valmiusharjoituksen. Tämä harjoitus toteutettiin LÄNSP:ssä. Harjoitus käsitti sekä taktisten että strategisten ydinaseiden siirtämisen eurooppalaisten rajavaltioiden läheisyyteen. Suuren määrän ydinaseita kerrotaan siirretyn, mikä loi tiettyä huolestuneisuutta (länsivaltojen taholta) . Kyseessä lienee ollut ydinaseiden siirtäminen eteen työnnnettyihin tukikohtiin keskusvarastoista.

Valmiusharjoitus 2(3). Toimeenpantiin 28.—30.3.2013 ESP:n alueella. Osallistui yli 7 100 sotilasta, n. 250 taisteluajoneuvoa, n. 50 tykkiä ja n. 20 ilma-alusta (Su-24, Il-76, Mi-28N, Mi-35 och Mi-8) sekä 30 eri tyyppistä alusta. Päämääränä tarkastaa valmius/taistelukyky sekä eri joukkojen välinen yhteistoiminta.

A ship of the Russian Black Sea Fleet during large-scale military exercises Russian President Vladimir Putin ordered while flying back from the South African Republic to Moscow. (Screen shot of a video of Zvezda TV channel). (Source: RIA Novosti)

 

Pataljoona/106. MhlDiv (Tula, LÄNSP) sekä osia 45. ErTiedR (Moskova, LÄNSP) osallistui harjoitukseen. 106. MhlDiv:n pataljoonaa (kaikkine asejärjestelmineen) testattiin taistelutehtävissä ennalta tuntemattomassa maastossa.

45. ErTiedR suoritti tiedustelutehtäviä tarkoituksena mahdolistaa merijalkaväen maihinnousuoperaatio.

Mustanmeren laivaston (TF) yksiköt harjoittelivat toimintaa meri- ja ilmahyökkäyksessä sekä meritaistelussa, navigointia, miinanraivausta, toimintaa alusvauriossa sekä merijalkaväen maihinnousua. Osallistuvat ilmayksiköt harjoittelivat lentosuunnistusta rannikko- ja vuoristo-oloissa, pimeälentoa sekä taisteluharjoituksia ja maihinnousun lähitulitukea.

Merijalkaväen maihinnousu suoritettiin Opukissa puolustamatonta rannikkokaistaletta kohti. TF:stä osallistuivat maihinnousualukset Azov (Ropucha-II), Saratov (Alligator), Nicholas Phylchenkov (Alligator) ja Novocherkassk (Ropucha-I) ja Itämeren laivastosta (BF) Kaliningrad (Ropucha) ja Alexander Shabalin (Ropucha). BF:n osasto muodosti harhautusosaston ja TF:n osasto varsinaisen maihinnousuosaston.

Valmiusharjoitusta pidettiin kokonaisuutena onnistuneena ja henkilöstön katsottiin kohdanneen tehtävien asettamat vaatimukset. Päättyneen harjoituksen analysointi toi esille puutteita lähinnä johtamisjärjestelmissä.

Valmiusharjoitus 3(4). Toimeenpantiin LÄNSP:n alueella 27.—30.5.2013. Vahvuus 8 700 sotilasta, 185 ilma-alusta ja 240 ajoneuvoa. Päämääränä oli tarkastaa LÄNSP:n ilmavoimien ja ilmatorjuntayhtymien valmius. Skenaariossa vastustaja toteutti mittavat ilmahyökkäykset Venäjää vastaan sekä risteilyohjuksin että lentokonein. Harjoitus toimeenpantiin voimakkaan häirinnän alaisena.

Ilmavoimien yksiköt harjoittelivat ilmataistelua osin hyökkääviä ilma-aluksia ja osin risteilyohjuksia vastaan. Harjoitus toteutettiin sekä päivä- että yöaikaan. Harjoituksen aikana harjoiteltiin myös ilmatankkausta sekä ilmasta tapahtuvaa taistelunjohtamista ja ilmavalvontaa.

Ilmakuljetusyksiköt toteuttivat S-300 pattereiden siirrot perusryhmityksestä Ashulukin harjoitusalueelle. Useampia momentteja on saattanut sisältyä harjoitukseen, mutta ainoastaan tämän olen löytänyt tähän mennessä.

Ilmatorjuntayksiköihin liittyen neljä (4) S-300 -rykmenttiä siirrettiin Ashulukin harjoitusalueelle ilmateitse, missä ne suorittivat harjoitusmomenttinsa. Annetun tiedon perusteella 11 simuloidusta Venäjää kohti ammutusta risteilyohjuksesta 9 onnistuttiin tuhoamaan tai torjumaan.

Tästä valmiusharjoituksesta tehty alustava johtopäätös on se, että johtamisjärjestelmät eivät täytä tehtävien täyttämisen edellyttämiä vaatimuksia. Harjoituksen johto oli kuitenkin tyytyväinen tulokseen kokonaisuutena, sen osoittaessa, että Venäjän ilmapuolustus kykenee torjumaan alueensa koskemattomuuden loukkaukset sekä ilma-aluksia että risteilyohjuksia vastaan, ja presidentti Putinin ilmaistua tyytyväisyytensä.

Muuta. Näiden suurten medianäkyvyyttä saaneiden harjoitusten lisäksi on järjestetty suuri määrä pataljoonaharjoituksia. Kolmannen vuosineljänneksen ajalle on suunniteltu noin 500 pienempää harjoitusta.

MERKITYS

Kaikissa valmiusharjoituksissa johtamisjärjestelmä on noussut esiin heikkoutena. Osin siksi, että henkilöstö ei osaa käyttää sitä, ja osin siksi, että se ei toimi tyydyttävästi. Tämä on heikkous, jota Venäjän vastustaja voisi käyttää saadaksen johtamisyliotteen ratkaisukohdassa.

Maahanlasku- ja merijalkaväkiyhtymiä voidaan pitää yleisesti korkeatasoisina, sillä juuri näiden yhtymien on valmiusharjoitusten yhteydessä kerrottu vastanneen asetettuihin vaatimuksiin.

Kolme suurempaa harjoitusta toteutettiin enemmän tai vähemmän rinnakkaisesti: Ladoga 13, DA:n strategisen pelotteen harjoitus ja valmiusharjoitus 2. Maantieteellisesti harjoitukset tapahtuivat LÄNSP:n ja ESP:n alueella, DA:n harjoituksen kattaessa isomman alueen. Tämä saattaa viitata yleisesikunnan samanaikaiseen johtamisharjoitukseen huomioiden harjoitusjoukkojen suuren vahvuuden.

DA:n harjoitus ansaitsee enemmän selvennystä. Helposti on kuviteltavissa skenaario, jossa yhtäältä torjuttiin länsivaltojen ilmavoimat (Ladoga) ja toisaalta iskettiin länsivaltioihin kaukotoimintailmavoimilla. @reservofficer1 muodostaman kuvan mukaan DA:n täytyy lentää Suomen sivuitse päästäkseen Atlantille. Samanaikainen LÄNSP:n harjoitus saattaa viitata skenaarioon, jossa harjoiteltiin iskua Natoa vastaan sen hyökätessä.

LÄNSP:n ilmapuolustusjoukkojen kyky kohdata korkeateknologinen vastustaja vaikuttaa hyvältä, ottaen huomioon sen että valmiusharjoitus toteutettiin voimakkaan elektronisen sodankäynnin aikana. Tämä yhdistettynä yhteistyöhön Valko-Venäjän kanssa ja suunniteltuun ilmavoimien ja ilmatorjuntajoukkojen etuvoittoiseen sijoittamiseen luo riittävän puskurivyöhykkeen Venäjälle.

Taktisten ja strategisten ydinaseiden etupainotteista sijoittamista pidän henkilökohtaisesti huolestuttavana, sillä se viittaa aikaisemman 80-luvun ajatusmallin muuttumiseen (so. ydinaseiden käytöllä on vain tappiollisia seurauksia).

JOHTOPÄÄTÖKSET

Mainittuihin puolustushaaroihin on ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen aikana kohdistunut valmiusharjoitus. Tämä viittaa osaltaan siihen, että ylempi johtoporras (esimies) haluaa luoda selkeän kuvan siitä, miten asevoimien uudistus etenee, ja toisaalta siihen, että saatuihin raportteihin täysin ei luoteta, vaan haluataan itse muodostaa kuva asevoimien tilasta.

Venäjä vaikuttaa tuttuun tapaan harjoittavan pienempiä, mutta strategisesti tärkeitä yhtymiä suurempien harjoitusten kehyksessä. Etunä tässä on mahdollisuus salata toimintaa (esim. radiolähetteet yms) taustahälinään, mikä vaikeuttaa vastapuolen tiedustelua ja johtopäätöksien tekemistä.

Se mitä voimme nähdä, on kaksi erillistä jaksoa, jolloin ydinasejoukkoja on harjoitutettu isompien harjoitusten yhteydessä. Näitä yhtymiä tulee tarkkailla Zapad 13 aikana, jotta voidaan muodostaa selkeämpi kuva siitä, kuinka doktriinissa lausuttu ydinaseiden käyttö konfliktissa toteutetaan operatiivisesti.

Mitä tulee matalaan lähtötasoon (käänt. huom. ”mycket låg nivå”), niin mielestäni viimeisin LÄNSP:n valmiusharjoitus osoittaa, että Venäjän asevoimien taso ei enää ole matala; Venäjällä on valmiina joukkoja ja kalustoa, joiden kyky on parempi kuin omamme.


Originalet här: Rekapitulering av övningsverksamhet 1-2 Kv 2013.
Tack Jägarchefen! Du kan också följa Jägarchefen på Twitter.