Runosmäki – pyyhe kehään

Me ei haluta tollaisia neekereitä ja mulatteja ja somppuja tänne … ei mitään asiaa Runosmäkeen … me hoidetaan ne itse pois.

Parafraseeraus vaalipaneelia häiriköineen henkilön lausumista,
16.4.2015 illalla Turun Runosmäessä.

Uhka

En tuntenut oloani turvattomaksi. Arvioin uhkan ja pelasin mielessäni muutamia skenaarioita, joita voisi eteen tulla. Valmistauduin kohtaamaan häiriköt, joita oli yhteensä tusinan verran, ja omalla toiminnallani tarvittaessa ennalta ehkäisemään fyysiset hyökkäykset. Näin toimii sotilas.

Häiriköinnin substanssi oli lyhyesti referoituna seuraava:

• media ei kerro USAn pahuudesta
• Venäjä ei ole ongelma, vaan USA ja Nato ovat pahoja
• Suomi sallii Naton hyökkäykset Venäjälle oman alueensa kautta
• Runosmäestä on viety pankkiautomaatit ja vanhuksilla on vaikeaa
• Runosmäestä ei haluta Varissuon ja Lausteen tapaista lähiötä
• rötösherrat eivät ymmärrä tavallista kansalaista
• Ukrainasta ja Venäjän toimista on turha puhua kun Suomessa on syrjäytymistä ja muita ongelmia

Yhteenvetona voin todeta että aiheiden kirjo oli laaja. Kommenteissa heijastuivat Nato-vastaisuus, venäjämielisyys, syrjäytymispelko, peruspalveluiden puute ja monet muut asiat surullisesti toisiinsa sekoitettuna.

Turvattomuus

Tilannetta tarkastellessani tein muutamia havaintoja turvattomuudesta ja perusoikeuksien turvasta.

Tilaisuudesta poistui muutama henkilö, jotka joko kokivat tilanteen uhkaavaksi tai olivat turhautuneita siitä, että turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus torpedoitiin. Heidän poistumisensa myötä perustuslain takaama kokoontumisvapaus hävisi ottelun vapaaehtoisesti luovuttaen. Pyyhe kehään.

Paikalle jäi monia henkilöitä, jotka pitivät parhaana istua paikallaan toistensa vieressä, ikään kuin joukosta turvaa hakien, kunnes poliisi tulisi paikalle. Heti häiriköinnin alettua poliisia pyydettiin hätäkeskuksen kautta paikalle. Se ei kuitenkaan häiriköitä hetkauttanut, vaan he jatkoivat muiden pitämistä oman vapautensa panttivankeina vielä poliisin saapumisen jälkeen. He rajoittivat omiin perusoikeuksiinsa nojaten ja sananvapautta huudelleen muiden kokoontumisvapautta ja sananvapautta. Kokoontumisvapaus hävisi ottelun pelon ilmapiirille. Pyyhe kehään.

Vaikka en itse kokenut oloani turvattomaksi, ja tuskin myöskään itseään kovin turvattomaksi koki valtiomiesmäisellä diplomaatin viileydellä esiintynyt kansanedustaja Ilkka Kanerva tai toinen kommentaattori kansanedustajaehdokas everstiluutnantti evp Mauri Ikonen, niin meihin kohdistetut herjaavat kommentit ja verhoillut uhkaukset herättivät varmaan muissa osallistujissa pelkoa tilanteen eskaloitumisesta jäätyneestä ukrainalaisesta panttivankidraamasta islamilaisen valtion kaulojen katkomiseen. Kokoontumisvapaus hävisi ottelun koetulle väkivallan uhalle. Pyyhe kehään.

Perussuomalainen retoriikka

Kuunnellessani häiriköiden huolia ja murheita sekä paikoin hyvin epäjohdonmukaista huutelua, kuulin samoja äänenpainoja ja fraaseja kuin ne, mitä olen nähnyt perussuomalaisten ja itsenäisyyspuolueen sosiaalisen median kanavilla. Ei kansanedustajaehdokkailta tai puolueilta itseltään, vaan niiltä henkilöiltä, jotka päivityksistä tykkäävät ja niitä kommentoivat. Myös Hommafoorumissa toistetaan näiden runosmäkeläisten häiriköiden sanomaa.

Kärjistämällä keskustelua ja kalastelemalla ääniä muukalaisvihan avulla luodaan helposti tilanteita, joissa oma vihainen puhe agitoi omia kannattajia loukkaamaan muiden perusoikeuksia. Käänteisesti tarkasteltuna kyseessä on samanlainen dystopia kuin se mitä perussuomalaisten televisiossa pyörivä vaalimainos edustaa.

Runosmäen tapauksessa kyseessä ei ollut lähiö mihin virkavalta ei uskalla ulkomaalaisten väkivallan pelossa tulla, vaan lähiö, jossa Suomen kansalainen ei uskalla muukalaisvihan pelossa olla.

Kyseessä oli kuitenkin lähiö, jossa lapsena kävin pelaamassa käsipalloa joka viikko. Seuraavan kerran kun menen Runosmäkeen laitan käsivarteeni suojeluskuntanauhan ja vedän ylleni Kiitos 1939–45 -paidan, jotta minut varmasti tajutaan suomalaiseksi, sillä ilman kansalaisuustunnuksia olen ilmeisesti vain neekeri, joka pitää toimittaa takaisin Afrikkaan.

Perusoikeuksien suoja

Perusoikeudet eivät nauti riittävää suojaa maassamme. Runosmäen tapaus osoittaa selvästi, miten helposti järjestystä ja turvallisuutta voidaan horjuuttaa. Kokoontumisvapauden turvin järjestetty julkinen ja avoin keskustelutilaisuus sabotoitiin. Seurauksena oli se, että tilaisuuteen saapuneet eivät saaneet käyttää kokoontumisvapauttaan. Häiriköitsijöille lankeava sanktio on pahimmillaankin vain sakko järjestyshäiriöstä. Aika lievää, varsinkin kun panttivankeina pidettiin kymmeniä ihmisiä yli tunnin ajan.

//James

---

Lisää tietoa, juttuja ja nettikeskustelu tapauksesta. Päivitän tätä päivän kuluessa, vinkit kommentteihin, kiitos!

• TS: Venäjämieliset keskeyttivät Kanervan puheen Turussa
• AL: Katso raju video riehumisesta Ilkka Kanervan tilaisuudessa – Mistä oli oikein kyse?
• IS: Ilkka Kanerva vaalihäiriköinnistä: ”En olisi uskonut kohtaavani tällaista Suomessa”
• HS: Häiriköt huutelivat Ilkka Kanervan vaalitilaisuudessa – poliisi tutkii kolmen turkulaismiehen toimia
• Turkulainen: Runosmäen Kanerva-kohussa ei ollutkaan kyse Venäjästä
• Hommafoorum: Homma-foorumi: Aihe: 2015-04-16 TS: Venäjämieliset hyökkäsivät Kanervan tilaisuuteen Turussa
• IL: Totuus Kanervan tilaisuuden häiriköistä: joivat kaljaa ja huutelivat

Känkkäränkkä [Sotilaat ja sananvapaus, osa 4]

Kotitrolli?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja jatkaa trollaamistaan valtakunnan medioissa. Tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut Ulkopoliittinen instituutti (UPI) ja sen vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak. Hyvä, että molemmat nyt yksilöitiin, sillä viime kerta olikin yleistä ja kiinnostavaa pohdintaa tutkimusinstituutioiden ja politiikan tekijöiden välisestä suhteesta, josta virisi hyvää ja avointa keskustelua, joskin UPI mainittiin silloinkin nimeltä. Tätä keskustelua kriittisellä puheenvuorollaan avatessaan ulkoministeri osoitti mielestäni kaikille, että hän on osaava politologi ja kykenee käytännönläheiseen ”valtafilosofiseen” keskusteluun.

Valitettavasti tämä toivo loppui lyhyeen. Itsenäisyyspäivän viikolla ministerin salamahyökkäyksen kohteeksi joutui Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén, tämän yrittäessä avata räväkkää vuoropuhelua Suomen valtionjohdon strategisten viestien ambivalenssista.

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa.

Tuomioja turvautui välittömästi ad hominem -argumenttiin toteamalla:

– Mä lasken kolmeen, ennen kuin sanon mitään Torsti Sirénistä. En viitsi häntä kommentoida yhtään ja ihmettelen, jos ei hänen esimiehillään ole näkemyksiä siitä, millä tavalla virassa olevan sotilaan sopii ylipäätään esiintyä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja. Lähde: Iltalehti.

Ministerin toiminta case Sirénissä ja muissa tapauksissa muistuttaa hyvin paljon trollaamista siinä suhteessa, että asiapohjaisten argumenttien loputtua hän turvautuu henkilöön menevään arvosteluun ja viimeisimpänä case Charlyssa ”mutta kun Natokin” -argumenttiin.

Case Charly

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalle otsikolla ”Suomi voisi olla sotilaallisen iskun ensimmäinen kohde.” Tuomiojan vastaus meni ensin henkilöön:

[Tuomiojan] mielestä Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kirjoitus on provokaatio, joka on tehty ”Nato-häntä kainalossa”.

Helsingin Sanomat 29.12.2014. Lähde: HS.

”Pidän tätä Salonius-Pasternakin kirjoitusta varsin tarkoituksellisena provokaationa, jonka vuoksi ei kannata provosoitua”, Tuomioja kommentoi Helsingin Sanomille sähköpostitse.

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Itse asian ulkoministeri sivuuttaa suomalaiselle puolustuskeskustelulle hyvin tyypillisellä ja oireellisella tavalla, eli vetoamalla salassapidon tarpeeseen.

Puolustussuunnitelmat eivät kuitenkaan Tuomiojan mielestä kuulu julkisuuteen.

”Kaikki sotilasesikunnat tekevät kaikenlaisia varautumissuunnitelmia myös hyvin epätodennäköisiäkin tilanteita ja uhkia varten, [e]nkä usko Suomen puolustusvoimien olevan tässä yhtään muita heikommin eväin liikkeellä. Niitä ei kuitenkaan julkisesti käsitellä siksi, että puolustussuunnittelussa on aina paljon salassa pidettävää asiaa ja siksi, että ei ole myöskään syytä rakentaa valmiita viholliskuvia mihinkään suuntaan. Tämän uskoisin myös ulkopoliittisen instituutin tutkijan ymmärtävän, mutta hänen ei tarvitse siitä piitata jos hänellä on ihan omat poliittiset tarkoitusperänsä ja tavoitteensa.”

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Salassapidon suhteen ulkoministeri Tuomioja on oikeassa siinä, että puolustussuunnitelma on ehdottoman salainen. Erilaisten skenaarioiden käsittely on kuitenkin täysin mahdollista ja jopa suotavaa kun puhutaan maanpuolustuksesta. Puolustussuunnittelun perustana olevat skenaariot ovat salassa pidettäviä, mutta monilla suomalaisilla foorumeilla, ruotsalaisissa kahvipöydissä, kansainvälisissä instituuteissa ja kaunokirjallisuudessa käsitellään julkisesti mitä erilaisempia Itämeren skenaarioita. Suomessa Ahvenanmaata, Virossa Narvaa ja Ruotsissa Gotlantia. Sotilaiden mahdollisuus osallistua tällaiseen keskusteluun on tietysti hyvin rajattua, mutta ulkopolitiikan tutkijoilla tällaista estettä ei ole.

Mutta kun Natokin…

Päättelyketjunsa päätteeksi ulkoministeri laittaa puolustusvoimat tasapuolisuuden asialle. Kaikkiin tilanteisiin pitäisi ilmeisesti varautua ja paukut jakaa oikeudenmukaisesti Ruotsin, Nato-maiden ja Venäjän välille.

”[Valmiussuunnittelussa voitaisiin varautua] myös sellaisiin [tilanteisiin,] jossa sotilasliitto Natolla voisi olla samanlaisia Suomeen ja esim. Ahvenanmaahan liittyviä painostus- ja hyväksikäyttötarpeita.”

Tuomioja IL:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: IL.

Tällaisia aikoja toki elettiin YYA-sopimuksen aikaan 50- ja 60-luvuilla, mutta ruotsalaisten Nato-kärkenä aloittamien Pohjanmaan maihinnousujen torjunnasta luovuttiin alueellisen puolustuksen doktriinin myötä 70-luvulle tultaessa.

Suurlähettiläs Alpo Rusi lyttää blogimerkinnässään tylysti Tuomiojan tekemän Naton ja Venäjän rinnastamiseen turvallisuusuhkina. Rusin merkintä on lukemisen arvoinen ja sen otsikko hymyilyttää minua herkeämättä.

Uhka ja skenaariot

Sotilaana en lähde pohtimaan kovinkaan yksityiskohtaisesti eri skenaarioita, mutta strateginen kysymys, jonka Salonius-Pasternak asettaa on hyvin oleellinen. Parafraseerattuna sen voisi esittää näin:

Millaiset operaatiot lähialueillamme romuttaisivat puolustusratkaisumme silmänräpäyksellisesti ja miten niiden todennäköisyys on muuttunut uhkan (threat), eli sotilaallisen potentiaalin/kyvyn (capability) ja poliittis-strategisen aikomuksen (intent) tulona?

Venäjän sotilaallinen potentiaali on kasvanut merkittävästi  — etenkin operaatioiden toimeenpanovalmius on korkea ja suunnittelusykli on nopeutunut. Jälkimmäisestä osoituksena ovat Ukrainassa tehdyt muuttuneeseen tilanteeseen liittyneet päätökset, kuten avustussaattueet, asekuljetukset ja kapinallisten tukeminen asevoimalla. Poliittis-strategista aikomusta (intent) on vaikea palastella kansantajuiseksi, koska se saa mielipideasiana aina joko arvon nolla tai yksi.  Strategisessa suunnittelussa arviointi ei ole näin yksioikoista, mutta kenties hedelmällisempää on tarkastella mahdollisuuden (opportunity) käsitettä; tilaisuus tekee varkaan — sopivan tilaisuuden ilmetessä tahto ja aikomus hyödyntää ilmaantunutta mahdollisuutta kasvaa suhteessa kustannus-hyötyanalyysin tuottamaan arvoon. Mahdollisuus kasvaa myös sotilaallisen potentiaalin osana. Korkean toimeenpanovalmiuden verkostoituneeseen taisteluun kykenevät yksiköt pystyvät myös luomaan uusia mahdollisuuksia, joita erinomaiset johtamisen ja toimintaympäristötietoisuuden kyvykkyydet omaava strateginen johtoporras voi välittömästi hyödyntää riskin ollessa pienimmillään.

Grand Old Man

Kriittinen keskustelu vaatii molempien osapuolten kuulemista ennen huutamista, joten kehotan kaikkia lukijoitani ensin lukemaan ministerin vastauksen case Sirénissä ja myös merkinnän ”Itämeren ilmatilan turvallisuus taattava,” johon tutkija Charly Salonius-Pasternak viittasi.

Ulkoministerimme Erkki Tuomioja (sd) on yksi itsenäisen Suomen valtakunnan kokeneimpia ministereitä. Kymmenenneksi kokenein, jos ministeripäivien mukaan mennään. Ministeri Tuomioja on valtiotieteiden tohtori ja ekonomi. Tuomiojan bibliografiaan mahtuu toistakymmentä itse rustattua teosta. ”Valtafilosofisen” keskustelun avaaminen, so. tutkijoiden, tutkimusinstituuttien ja toimeenpanovallan roolista puhuminen syksyllä oli erittäin tervetullutta suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Myös sotilaiden roolin ja sananvapauden rajojen kyseenalaistaminen on hyväksi. Olen itse puhunut asian puolesta yhdellä tulokulmalla. Toisiakin tarvitaan keskusteluun. Julistamista kukaan ei kaipaa.

Näkisin niin mielelläni, että suomalaisen politiikan ja poliittisen aktivismin Grand Old Man haastaisi maanpuolustuksen, puolustuspolitiikan ja ulkopolitiikan tekijät ja asiantuntijat avoimeen keskusteluun yhdessä myös kansalaisia osallistaen. Tuomioja on aatteensa värinen ja näköinen mies. Sosiaalidemokraattiseen aatteeseen ei minun ymmärtääkseni koskaan ole kuulunut vallan ja puheoikeuden varaaminen tietylle korkealle eliitille.

Ministeri sanoo, ministeri tekee ja ministeri vastaa. Ministeriä tuskin kenelläkään on syytä tahi kanttia ruveta ripittämään, mutta ihmettelen mikseivät eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) ja demarijohtaja Antti Rinne ole tarttuneet tähän keskusteluun, varsinkin kun jälkimmäinen on ”rummuttanut” Demareissa keskustelua Natosta ja turvallisuuspolitiikasta. Kaikkeen poliittiseen keskusteluun kuuluu myös se, että välillä käy Känkkäränkkä kylässä.

//James

---

Lopuksi toivotan hyvää uutta vuotta ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, kaikille lukijoilleni ja aseveljilleni!

P.S. Olen päättänyt, etten salli kommentteja tähän merkintään. Olen kuitenkin valmis julkaisemaan asiaan liittyviä hyvin argumentoituja ja keskustelevia kommenttipuheenvuoroja puolesta tai vastaan vieraskyninä. Yhteydenotot täältä.

D.S. Medialle: Juu, ei.

---

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Sotilaat ja sananvapaus, osa 3

Olen aiemmin kirjoittanut sotilaiden sananvapaudesta ja luulin jo, että asia olisi selvä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan hyökkäykset strategian laitoksen johtajaa everstiluutnantti Torsti Siréniä ja kaikkien upseerien sananvapautta vastaan antavat kuitenkin aiheen palata asiaan. Kertaan perusteet, mutta jos asian yleiset, perustuslailliset ja muut lainsäädännölliset taustat ovat epäselviä, niin pyydän kiertämään sarjan ykkös- ja kakkososan kautta.

Perusteet

Sananvapaus

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Tämä sananvapauden rajoitus koski vain puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkista tilaisuutta tai muuta kokousta. Tätä rajoitusta laajennettiin kuitenkin tapakasvatuksessa yleiseksi sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme edelleenkin vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme vieläkään saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei enää merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan.

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, mm. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu.

Case Sirén

Warrior/Scholar

Everstiluutnantti Torsti Sirén jakoi Facebookissa tilapäivityksen, jossa hän kommentoi Ukrainan kriisin ja sen seurauksena harjoitettavasta politiikasta seuraavasti:

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa

Sirén on Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja ja valtiotieteiden tohtori. Strategian laitos on viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti tuottanut paljon tutkimuksia strategisesta kommunikaatiosta. Sirén välitti näkemyksensä siitä, miten Suomi saattaa näyttäytyä maailmalla, jos tarkastellaan tekojen perusteella muodostettavaa kuvaa sanomasta. Olisi perin kummallista jos tiedeyliopiston ainelaitoksen johtaja tai professori ei voisi puhua tutkimusalastaan.

Ministerin hyökkäys

Nimen omaan tässä roolissa on tarkasteltava Sirénin sananvapautta. Ei ole olemassa upseerien sananvapautta, vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja tällaista maalaileekin. Upseerien sananvapaus ei ole sen rajatumpaa kuin muidenkaan virkamiesten; merkittävimmät sananvapauden rajoitukset muodostuvat virkamiehen asemasta.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastaus everstiluutnantti Torsti Sirénin tilapäivitykseen edustaa aiemmin mainitisemaani lojaalivelvoitteen mielivaltaista tulkintaa:

Suomen puolustusvoimat nauttivat laajasti suomalaisten luottamusta ja sen työtä arvostetaan. Olen itse seurannut sotilaittemme toimintaa erilaisissa kriisinhallintatehtävissä ja se luottamus jota he kansainvälisestikin nauttivat on todella ansaittua. Minusta on tärkeätä että tätä luottamusta ja arvostusta ja sen synnyttämää laajaa maanpuolustustahtoa ei horjuteta sellaisella, myös epälojaalisuutta valtiojohtoa kohtaan osoittavalla upseerien julkisella politikoinnilla, jota ei voi pitää palveluksessa olevilta asianmukaisena.

Tällaista luottamusta horjuttavaa käytöstä voi pitää epäisänmaallisena, ihan siitä riippumatta minkälaisia mielipiteitä suomalaisista tai muista valtioista siinä esitetään.

Upseerin ammatinvalinta on vapaaehtoinen ja jos tämä rajoite tuntuu liian vaikealta ei ammatissa ole pakko jatkaa. Varmuuden vuoksi: kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastauksessaan Sirénille

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että viranomaiseen. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on esimerkiksi osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Case Sirénissä strategian laitoksen johtaja kyseenalaistaa Suomen valtiojohdon strategisen kommunikaation mielekkyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Tuomioja vastaa leimaamalla Sirénin toimet epälojaaliksi ja epäisänmaalliseksi politikoinniksi. Ainoa kohta missä Tuomioja puhuu edes vähän asiasta on kun hän kirjoittaa ”ei voida pitää palveluksessa olevilta asianmukaisina.” Tässä Tuomioja lähestyy jo asian tangenttia, siihen kuitenkaan osumatta. Kattavana upseereja koskevana yleisperusteluna, ilman asemaan menevää harkintaa, Tuomiojan heitto on lähinnä naurettava. Lopussa Tuomioja itsekin havahtuu ja pesee kätensä kirjoittamalla kaatopykälänä: ”kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.”

Tässä Tuomioja pääsee vihdoin varsinaiseen asiaan ja lopettaa kesken. Kyse on nimenomaisesti aseman asettamista sananvapauden rajoituksista, joiden perustana on lojaliteettivelvoite. Puolustusvoimissa on kaksi henkilöä, joiden sananvapaus on erityisen kapea johtuen heidän asemastaan. He ovat puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg ja puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa. Kapeimillaan sananvapaus lienee eversti Kalliomaan kohdalla, koska hän on puolustusvoimien viestintäjohtaja, so. kaiken vuorovaikutuksemme esikuva ja organisaation äänitorvi.

Sitten on henkilöitä, joiden sananvapaus on hyvinkin laaja tai ainakin sen tulisi olla. He ovat Maanpuolustuskorkeakoulun professorit, dosentit ja ainelaitosten johtajat, joiden edellytetään käyvän kriittistä tieteellistä keskustelua. Näiden henkilöiden osalta heidän sananvapauttaan rajoittavat ehkä jopa tarpeettoman paljon yleisesikuntaupseerin asemaan (ainelaitosten johtajat, sotilasprofessorit) liittyvät pidäkkeet, vaikka heillä on akateeminen valtakirja julistaa. Niin ikään suurta ammatillista ja akateemista sananvapautta nauttivat tutkijat, joista esimerkiksi tohtori Saara Jantunen on esimerkki tämän vapauden hyödyntämisestä.

Samanlaista vapautta nautin minäkin, esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustellessani. Ammatilliset sananvapauden rajat tulevat vastaan silloin jos keskustellaan merivoimien materiaalisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä operatiivisen suunnittelun ja valmiuden asioista. Näistä keskustelen korkeintaan erittäin yleisellä tasolla. Olen esimerkiksi keskustellut paljon enemmän niinkin ”salaisista” asioista kuin Viestikoelaitoksesta ja puolustusvoimien tiedustelusta [1,2], koska en ole tiedustelualalla. Virkavelvollisuus pitää aina keskustelun selkeästi julkisessa tiedossa.

Jos Tuomiojan vastauksesta pitäisi saada jotain selvää ja päästä johonkin johtopäätökseen, niin ymmärrän siitä sen, että Tuomiojan näkemyksen mukaan ulkopolitiikka on ilmeisesti kaikkien virkamiesten alaa tai sitten se on niin ”sensitiivistä” että siitä puhuminen muutoin kuin samanmielisesti ja ylistävästi, so. ”luottamusta rakentavasti,” on epäisänmaallista ja sopimatonta.

Ollessani yläasteella nuorempana poikana kuulin opettajien käyttävän tietyistä oppilaista nimitystä ”neuvostovastainen häirikkö.” Tulee samat ajat mieleen.

//James

---

Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Liekeissä, osa 8 (Nato-keskustelu)

Mashiri on Suomen armeijan kapteeniluutnantti ja siten puolustusministerin alainen. Demokratiassa emme myöskään ole tottuneet siihen, että upseerit osallistuvat asepuvussa poliittisiin keskusteluihin (siviilivaatteissa he ovat kansalaisia).

Professori Heikki Patomäki blogissaan

Näin sohii vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Taustalla on Patomäen käsitys Naton kanssa tehtävästä isäntämaan tuen (Host Nation Support, HNS) sopimuksesta, johon hän soveltaa hivutusteoriaa, kertoen sen vievän meitä kansalta salassa Natoon. Ilmeisesti Patomäki kuvittelee, että valmisteilla olevaan muistioon sisältyy salaisia lisäpöytäkirjoja, jotka jakavat Suomen uudestaan Naton etupiiriin ja antavat Natolle alueitamme kriisin tullessa.

Professori Patomäen käsitys on väärä ja menee niiden ideologisesti värittyneiden argumenttien kategoriaan, joita hän mielellään esittää. Nyt valmistelussa on yhteisymmärrysmuistio (Memorandum of Understanding, MoU). Sen pohjalta voidaan esimerkiksi harjoituksia varten laatia yksityiskohtaisempia teknisiä sopimuksia (Technical Agreement, TA). Olen itse ollut mukana valmistelemassa tällaisia ”teknisiä sopimuksia.” Johtuen siitä, että sopimukset tehdään hieman eri sisältöisinä eri maiden kesken, niin yksityiskohdista sopiminen on usein tuskaista puurtamista sellaisten asioiden kanssa, jotka voitaisiin kerralla tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla. Tähän Naton isäntämaan tukea koskeva uudistettu doktriini pyrkii. Se yhtenäistää koko sopimisketjun MoU:sta aina yksittäiseen vaatimusmäärittelyn (Statement of Requirements, SOR) elementtiin. SOR:illa lähettävä valtio kertoo mitä tiloja, palveluja, varusteita ja muuta se tarvitsee ja edellyttää saavansa joko ilmaiseksi tai maksua vastaan. Alla muutama tviitti, jotka valottavat tätä arkea.

#NATO sopimuksia 4dummies: Jos mä tartten sun apua ja sä haluut antaa sitä, niin me sovitaan että me voidaan sopia siitä tarkemmin. #MoU

— James Mashiri (@jamesmashiri) May 16, 2014

#NATO sopimuksia 4dummies: Jos tuut meille kylään, niin saat safkat ja sängyt, mutta OPM. Mun kaveri tulee oppaaksi. Bensa omasta pussista.

— James Mashiri (@jamesmashiri) May 16, 2014

#NATO sopimuksia 4dummies: Jos meillä menee auto rikki teidän luona, niin teidän mekaanikko vois korjata sen pientä maksua vastaan. #SOR #TA

— James Mashiri (@jamesmashiri) May 16, 2014

Koko asia on juurikin näin yksinkertainen ja omasta mielestäni sen herättämä kohu jopa naurettava. Asioista sitovasti sopiminen esimerkiksi harjoituksiin liittyen edellyttää kuitenkin sitä, että ensin on yleensäkin sovittu että joistain asioista voidaan sopia tarkemmin tietyllä tavalla. Tätä nyt ollaan tekemässä.

Siksi MoU.

Yleisimmät tapaukset, joissa MoU:ia tarvitaan syntyvät kun suomalainen joukko osallistuu harjoitukseen ulkomailla tai me isännöimme kansainvälisiä harjoituksia. Juuri nyt koulutuspurjehduksella oleva miinalaiva Uusimaa voi esimerkiksi tukeutua satamissa ollessaan isäntämaan palveluihin, jos siitä on sovittu. Monen valtion harjoitellessa yhdessä on helpompaa että kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla ja sopivat niistä samoilla perusteilla. Muuten bensakoneeseen menee jossain vaiheessa dieseliä.

Vuoden 2004 MoU Ruotsin kanssa ei aiheuttanut salaliittoteorioita puolustusliitosta, eikä myöskään vuoden 2009 MoU pohjoismaisesta yhteistyöstä saanut aikaan suurempaa kohua. MoU ylittää uutiskynnyksen vain jos toisena osapuolena on NATO tai Yhdysvallat.

[Katso miltä MoU-sopimus näyttää täältä]

Sitten itse asiaan, tai oikeammin Patomäen asiavirheisiin. Patomäki menee metsään lähes kaikessa. Patomäen tieto puolustusvoimista on heikkoa – Patomäki puhuu ”Suomen armeijasta” ja minusta puolustusministerin alaisena. Olen puolustusvoimien upseeri, palvelen merivoimissa, arvo meni oikein(!) ja kolme ylintä esimiestäni ovat merivoimien komentaja kontra-amiraali Kari Takanen, puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen ja ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Keskustelen yksityisesti kansalaisena, mutta tuon rehellisesti esille sidonnaisuuteni ja asemani. Samalla kun kerron, että keskustelen kansalaisena kerron myös, että palvelen puolustusvoimissa kapteeniluutnanttin arvossa. Osallistumalla keskusteluun, voin kantaa vastuuni upseerina (asiantuntijana) ja kansalaisena. Kerron mielelläni julkisista asioistamme, pyrin korjaamaan väärinkäsityksiä ja auttamaan ihmisiä virallisen tiedon lähteille.

Ase kädessä?

Patomäki kommentoi kirjoitustaan myöhemmin, tuoden esille huolensa siviilien kontrollista yhteiskunnassa.

Asepuku ei sovi demokraattiseen politiikkaan, koska ”ase kädessä” (siteeratakseni Mashiria itseään) tarkoittaa politiikan loppua. Pelkkä väkivallan uhka riittää lopettamaan politiikan, joka perustuu puhe- ja äänivaltaan ja yhteisiin julkisiin tiloihin, ja siten myös vastavuoroiseen luottamukseen.

Kansalaisina meillä kaikilla on tietenkin samat vapaudet, ja on tilanteita, jolloin sotilaat voivat legitiimisti toimia asiantuntijoina. Nyt käsillä olevassa tapauksessa yksi olennainen näkökohta on, että kansainväliset sopimukset kuuluvat pikemminkin kansainvälisen politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan kuin kapteeniluutnanttien, jotka on koulutettu panssarintorjunnassa.

[A]sepuvussa politikointi on sensitiivinen kysymys, koska minkä tahansa yhteiskunnan keskeinen (tai ainakin latentti) ongelma on se, miten kontrolloida niitä, joilla on tehokkaat välineet muiden fyysiseen pakottamiseen.

Panssarintorjunta ei ole koulutushaarani, mutta aselajiylpeys sikseen. Mitä demokratiaan ja sotilaiden sananvapauteen tulee, niin tästä olen jo keskustellut aiemmin otsikolla Sotilaat ja sananvapaus [2, 1]. Kansainvälisen politiikan professorin alaa ei tietenkään ole valtiosääntöoikeus, mutta olisin odottanut parempaa. Patomäki puhuu harvinaisen selvästi perusoikeuksien rajoittamisesta. Hyväksyttävyysperusteena sotilaiden oikeuksien rajoittamiselle Patomäki esittää tarvetta turvata kansalaisten oikeudet. 20 vuotta sitten, vuonna 1993 alkaneen perustuslakiremontin myötä, Suomessakin siirryttiin perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan ja -valmisteluun, jonka seurauksena sotilaiden sananvapautta koskevat rajoitukset rikoslaista poistettiin. Hallituksen esitykset valiokuntamietintöineen olivat tässä hyvin selkeitä. Lainsäätäjä piti sotilaiden sananvapauden rajoitusta suhteettomana ja ydinalueeseen kajoavana. Aiempi rajoitus ei myöskään ollut kovin täsmällinen, minkä vuoksi se johti puolustusvoimissa laajempaan sananvapauden rajoittamiseen, kuin mitä lainmukainen tulkinta mahdollisti. Näihin faktoihin Patomäki ei ilmeisesti ole vaivautunut perehtymään, kuten ei myöskään Naton rauhankumppanuusohjelman ohjausmekanismeihin, koska silloin tarvetta hivutusteorian soveltamiselle valmisteilla olevaan yhteisymmärryssopimukseen ei olisi.

Omasta asiantuntijuudestani totean vain, että Naton doktriinit, taktiikat, tekniikat ja proseduurit kuuluvat minun alaani, siinä missä kansainväliset sopimukset kuuluvat politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan. Näistä lähtökohdista, asiaan hyvin perehtyneenä, olen pyrkinyt jakamaan asiasta ajankohtaista ja oikeaa informaatiota. Nämäkin sosiaalisessa mediassa jakamani asiakirjat Patomäki on ilmeisesti sivuuttanut, syynä varmaan ennakkokäsitykset panssarintorjuntakoulutetuista kapteeniluutnanteista.

Pientä ristiriitaa sotilaiden, legaalien ja politiikan eksperttien välillä on. Olen itse havainnut, että politiikan ja oikeuden alojen tuntijat eivät aina niele sotilasdoktriineihin kirjoitettuja yksinkertaisia sopimusmalleja. Vastaavasti sotilaat eivät enää saa selvää sopimuksista niiden käytyä oikeudellisessa ja poliittisessa mankelissa. 😉

Ei Natolle. Paikallaan junnaavaa keskustelua.

Lopuksi tartun professori Patomäen täkyyn. Patomäki kirjoittaa blogissaan, missä hän avoimesti esiintyy vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaana (nro 143) ja edistää kampanjaansa. Näin ollen Patomäen voidaan katsoa edustavan puolueen kantaa ja arvomaailmaa. Tein aiemmin selväksi, että minun sananvapauteeni sotilaana ei kohdistu sen erityisempiä rajoituksia kuin virkamiehen sananvapauteen. Sana olkoon siis vapaa.

Patomäen käsitys sotilaiden oikeudesta lausua mielipiteensä on vasemmistoliiton periaateohjelman vastainen, ellei sitten periaateohjelma koske vain samanmielisiä.

Vasemmistoliiton perusarvoja voidaan edistää vain demokratiassa, jossa jokainen ihminen on poliittiseen toimintaan oikeutettu kansalainen.

Vasemmistoliiton periaateohjelma.

Patomäellä, kuten myös muutamalla muulla vasemmistoliiton turpo-keskustelijalla tuntuu olevan jonkinlainen ”Nato on Saatanasta” -ideologinen tarve nähdä kaikki erimieliset Nato-haukkoina, jotka johtavat kansaa harhaan. Tästä seuraa keskustelunavauksia, joissa kaikki yhteistoiminta, tapaamiset, muistiot ja pöytäkirjat Naton ja Yhdysvaltain kanssa vaaditaan heti julkaistaviksi ja keskeytetttäviksi, samalla kun niiden jo sisältöä tuntematta kerrotaan sisältävän Nato-hivutusta salaisten pykälien muodossa.

Venäjästä moni vasemmistoon itsensä lukeva ei nosta samanlaista meteliä. Naton ja Yhdysvaltain ”valloitussodista” ja ”rikoksista ihmisyyttä vastaan” puhutaan samalla kun Venäjästä vaietaan. Kyseessä lienee jonkinlainen neuvottomuuden ja ideologisen tyhjyyden limbo. Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton hajottua moni vasemmistolainen haluaisi kovasti Venäjästä sosialistisen ideologian johtotähteä. Venäjän keskittäessä valtaa naapureitaan vastaan voimankäyttöön halukkaalle presidentille ja valtion käyttäytyessä pohjoismaista sosiaaliliberalismia ja läntistä arvomaailmaa halveksivasti, ajautuvat monet toivottomuuden kriisiin, jossa oman aatteen fundamentit romuttuvat. Seurauksena on hakuammuntaa; lapsellisia tempauksia, kuten mielenosoitusten järjestäminen väkivaltaisten ryhmien kanssa ja yleisesti kaiken vastustaminen ja kritisoiminen itse kuitenkaan parempia ratkaisuja tarjoamatta.

Suomi, Venäjä, NATO ja maailma muuttuvat. Uudistuuko vasemmisto?

---

Lisätietoja

Miltä HNS sopimusperhe näyttää ja mitä niissä sovitaan?

Avaa doktriini tästä ja katso MoU sopimuspohja sivulta 45 (B-1). TA sopimuspohja on sivulla 67 (E-1). SOR pohja on sivulla 83 (F-1).