Med vapen i hand (Pappa, varför finns det soldater?)

Jag har länge funderat över att skriva om varför man ger sig in på soldatyrket. De vanliga orsakerna söka utmaningar, äventyr, tuffa uppdrag m.fl. är lite otillräckliga. Vad är den sanna och djupa motivationen? Jag behöver inte skriva mycket mer efter attt ha sett Hollands förre försvarschef, general Peter van Uhm på TEDtalks berätta ”Why I chose a gun”.

Kärlek, medlidande och omsorg.

Samtidigt blir det också klart att vi inte behöver så mycket annonser och reklam som Vad håller du på med eller Tee työtä, jolla on tarkoitus. Vi behöver soldater som tydligt kan berätta Vad jag håller på med. Och det budskapet är i grund och botten behagligt. Det är kärlek, medlidande och omsorg. General van Uhm lyckades säkert under sjutton minuter tilltala alla; unga som funderar soldatyrket eller som högljutt protesterar mot krig, medborgare som villigt eller motvilligt betalar för försvaret och beslutfattare som ställer krav, ger pengar eller vill slopa anslagen.

Mera, bättre och billigare än någon kampanj. Med soldaten och vapnet i fokus. Respekt!

Klippet kom till mig via Twitter och lades först upp på bloggen Uusimaanpuolustus. Nedan en del av inlägget skrivet av Rysky, översättningen min.

Försvar har inget inneboende värde, utan det viktigaste är tryggheten som det ger. Som det oftast går med viktiga saker, blir försvaret över tid viktigt som sådant och dess instrumentella värde glöms bort. Om detta instrumentella värde talar Hollands försvarschef, general Peter van Uhm, mycket bra på TEDtalks.

Detta ämne började rulla upp sig i mitt huvud, då Sunnuntaistrategisti från The Ulkopolitist tvittrade ”Alla vill vara trygga, men få vet hur det verkligen görs.” Det handlar ju försvar om, att skapa och säkra trygghet. Det är att säkra våra livsbetingelser och vår suveränitet. Försvaret är en kontinuerlig process, av vilken vi oftast bara minns den delen, som vi måste ta till när allt annat raserat. Krig.
[…]
Försvaret av ett litet land är inte vilket hållbart försvar som helst. Många har i och med vinter- och fortsättningskriget fått en felaktig uppfattning att Finland och dess område inte kan försvaras med vapen i längre tid. Det är inte så. Även risken för ett konventionellt frontkrig har minskat hela tiden.
[…]
Säkerhet kan sökas genom att göra sig nyttig för dem som är starkare. På sätt och vis gjorde Finland så efter kriget, vi kallar det för finlandisering. Uppenbarligen ville Sovjetunionen utgående från sina egna intressen ha en fredlig samlevnad av två olika ekonomiska system. Sverige har lutat på en högljutt förklarad neutralitet, men i bakgrunden har man alltid tagit hand om relationerna till centrala europeiska makter. Med Tyskland skötte man saken med järnmalm och med Nato hade man hemligt samarbete. Schweiz har bjudit ekonomisk asyl och alla har haft behov för en neutral bank dit man även kan deponera lite skummare pengar. Och inte har bergen runt landet precis minskat tryggheten.
[…]
Världen förändras alltså. Allting förändras inte, och inte heller så mycket. Men förändring är en chans att bygga trygghet för Finland, oavsett med vilka medel man söker trygghet. Militär beredskap är på sätt och vis en klar sak, trots allt skri. Allt annat kräver nytänkande och initiativ. Vår FN-säkerhetsrådskampanj som floppade påvisade att Finland behöver något nytt i sitt förhållande till omvärlden. Det nya är också en del av försvaret, för det är saker som på ett eller annat sätt höjer priset för ett angrepp mot oss.

Ase kädessä (Iskä, miks’ on sotilaita?)

Olin jo pitkään ajatellut kirjoittaa sotilasuran valitsemisen syistä ja motiiveistä. Tavallisimmat syyt, kuten haasteet, seikkailu, vaativat tehtävät ym. tuntuvat välillä riittämättömiltä. Mitkä ovat ne todelliset syyt? Minun ei tarvitse paljoa kirjoittaa, kun katson Hollannin asevoimien komentajan, kenraali Peter van Uhmin TEDtalksissa kertovan miksi hän valitsi aseen (”Why I chose a gun”).

Rakkaus, myötätunto ja huolenpito

Samalla tulee selväksi ettemme oikeasti tarvitse niin pajon mainostilaa ja kampanjoita, kuten Tee työtä, jolla on tarkoitus. Tarvitsemme sotilaita, jotka selkeästi osaavat kertoa Mikä on työn tarkoitus. Ja se on pohjimmiltaan miellyttävä sanoma. Se on rakkautta, myötätuntoa ja huolenpitoa. Kenraali van Uhm onnistui varmaan 17 minuutin aikana vakuuttaman kaikki – nuoret, jotka harkitsevat sotilasuraa tai osallistuvat sodanvastaisiin mielenosoituksiin; kansalaiset, jotka mielellään tai vastahakoisesti maksavat puolustuksesta ja päätöksentekijät, jotka asettavat vaatimuksia ja antavat rahaa tai haluavat leikata määrärahoja.

Enemmän, paremmin ja halvemmalla kuin yksikään mainoskampanja. Keskiössä sotilas ja ase. Respect!

Klippi tuli luokseni Twitterin kautta ja oli ensin blogissa Uusimaanpuolustus. Alla ote klippiin liittyvästä kirjoituksesta. Lue koko kirjoitus tästä.

Maanpuolustus ei ole itseisarvo, vaan tärkeintä on sen suoma turvallisuus. Kuten tärkeillä asioilla usein, on maapuolustuksellakin tapana muuttua itsessään tärkeäksi ja sen välinearvo unohtuu. Tästä välinearvosta puhuu hyvin Hollannin asevoimien komentaja, kenraali Peter van Uhm Ted-puheessa.

Tämä aihe lähti keriytymään päässäni auki, kun The Ulkopolistin Sunnuntaistrategisti kirjoitti twiitissään ”Kaikki haluavat olla turvassa, harva tietää mitä se käytännössä toteutuu.” Sitähän maanpuolustus on, turvan luomista ja takaamista. Se on elämänmuotomme ja itsemääräämisoikeutemme takaamista. Maanpuolustus on jatkuvasti käynnissä oleva prosessi, josta yleensä muistetaan vain se osa, johon pitää turvautua, kun kaikki muu on mennyt pieleen eli sota.

Pienen maan maanpuolustus ei ole ikinä oikeasti mitä vain kestävää puolustautumista. Kovin monelle on Talvi- ja Jatkosodan myötä syntynyt virheellinen käsitys, että Suomea ja sen aluetta olisi mahdollista puolustaa asein pitkiäkin aikoja. Sen lisäksi, ettei tämä ole totta, on käynyt myös niin, että perinteisen rintamasodan todennäköisyys on koko ajan laskenut.
[…]
Turvallisuutta voi hakea tekemällä itsensä vahvemmilleen hyödylliseksi. Tavallaan Suomi toimi niin suomettumisen aikoina, sillä Neuvostoliitto mitä ilmeisimmmin halusi omista syistään yhden tällaisen rauhanomaisen, mutta hallitun talousjärjestelmien rinnakkaiselon. Ruotsi on nojannut suureen ääneen juistettuun puolueettomuuteen, mutta taustalla on aina huolehdittu välilöistä keskisen Euroopan mahdin kanssa. Natsi-Saksan kanssa asia hoidettiin malmilla ja NATOn kanssa salaisella yhteistyöllä. Sveitsi on tarjonnut taloudellisen turvapaikan ja aina on tarvittu puolueeton pankki, jonne tallettaa hämärämmätkin rahat. Eivätkä ne vuoret siinä maan ympärillä ole nekään turvallisuutta haitanneet.
[…]
Maailma siis muuttuu. Kaikki ei muutu, ehkä ei edes kovin paljoa. Mutta muutos on mahdollisuus rakentaa Suomelle turvallisuutta, millä keinoilla sitä sitten tavoitellaankin. Sotilaallinen varautuminen on tavallaan kuitenkin selkeä asia, kaikesta huudosta huolimatta. Kaikki se muu on uusia ajatuksia ja aloitteita kaipaavaa. Nolosti päättynyt turvallisuusneuvostohakumme todisti, että Suomi tarvitsee jotain uutta potkua suhteissaan ulkomaailmaan. Ne uudet asiat ovat myös maanpuolustusta, sillä ne ovat asioita, jotka tekevät tänne hyökkäämisen hinnan tavalla tai toisella korkeammaksi. Tämän, osittain sekavahkon vuodatuksen jälkeen pitäisi nyt nimetä näitä asioita. En vielä osaa, mutta luotan siihen, että prosessi päässä jatkuu ja niitä pulpahtelee esiin.