On Ukraine, Russia, and untimely ceasefires

Guest post by Aleksi Roinila. 29 July 2014.

Aleksi RoinilaPutin will not back down unless the West makes the price of further aggression so high that not even his closest supporters are willing to risk paying it, writes Aleksi Roinila, a political science graduate student at the University of Tampere. Aleksi has studied Strategy and Defence at the Finnish National Defence University, International Relations at Aberystwyth University, and served as an analyst with the Finnish Defence Forces in the ISAF and KFOR operations for nearly three years.

"Game changer?"
”Game changer?”

When Malaysia Airlines Flight MH17 was shot down over eastern Ukraine, some hastily predicted that it would be the beginning of the end for both the Russian separatist forces in Ukraine and Putin’s aggressive and adventurous foreign policy against his neighbors. An article on Foreign Policy released a day after the crash predicted that “Putin will almost certainly have to back away from the insurgency”. In the days that followed, however, that development started to seem less and less likely. Instead, the macabre reality is that the murder of 298 civilians over Ukrainian airspace is turning into an unqualified victory for the very people who committed the atrocity.

Like any schoolyard bully, Putin will not stop as long as he keeps getting what he wants

The initial response to the downing of MH17 from both the United States and the European Union was so docile that Russia only proceeded to escalate the conflict by increasing its support to its proxy-soldiers in Eastern Ukraine. This escalation has already reached a point where Russian artillery has started firing across the border on Ukrainian positions. Instead of an immediate show of strong support to Ukraine and demanding Russian withdrawal from Ukraine, the West responded by making tepid suggestions about a ceasefire and demanding an “impartial international investigation”, both of which Russia enthusiastically agreed with. In fact, Russia has been the greatest proponent of both an immediate ceasefire as well as an “investigation” of the MH17 “crash”.

While both demands sound entirely reasonable to any peace-loving and rational human being on the face of it, Russia has a sinister motive for supporting them; They only serve to further Russia’s political and military aims in Ukraine.

Why a ceasefire now would be a bad idea

A ceasefire before the surrender or defeat of the Russian separatists in Eastern Ukraine would allow Russia to snatch victory from the jaws of defeat and to solidify its de facto control of Eastern Ukraine, permanently dividing Ukraine’s territory. Meanwhile the demands for “a thorough investigation” into the downing of MH17 only lend credibility to Russia’s outrageous propaganda that seeks to muddy the waters around otherwise already well-established facts. While investigating all of the details of the incident is certainly necessary and worthwhile, we should not allow our need for closure to be used as an excuse for stopping Ukraine from restoring its territorial sovereignty or to deflect blame from Russia.

Forcing Ukraine to agree to a cease-fire with the separatists now would condemn East Ukraine to the same fate as Transnistria, Abkhazia and South Ossetia before it – to a perpetual limbo of frozen conflict and Russian occupation, with no resolution to the conflict in sight. It would also effectively reward the Russian separatist proxies of Donetsk and Luhansk, and Russia itself, for the murder of nearly 300 civilians aboard the Malaysia Airlines Flight MH17; Instead of becoming the disaster for the rebels that some pundits predicted in the immediate aftermath of the downing, it would turn the incident into a decisive victory that saves the rebels from an otherwise inevitable defeat at the hands of the Ukrainian armed forces, all the while saving Putin’s aggressive foreign policy from a humiliating defeat at home.

Hitting Russian state-owned banks does not stop Russian tanks from crossing into Ukraine

A ceasefire would reaffirm any doubters within Putin’s inner circle that Putin’s high-stakes gamble has been a stroke of genius rather than a disaster-in-waiting – just as the Münich treaty of 1938 silenced the doubters of Adolf Hitler after he successfully gambled that neither France nor the UK dare go to war with him over Czechoslovakia. But despite the bloody lessons of the last century, an untimely ceasefire is exactly what Washington and the European powers may yet end up forcing upon Ukraine.

While the new sanctions imposed on Russia by the United States and the European Union today have finally revealed a West more willing to act in the face of Putin’s aggression, the West still remains as hesitant as ever to directly confront it in any concrete terms; The sanctions don’t lift a finger to Russia’s gas economy and France is still set to deliver a Mistral-class amphibious assault ship to the Russian Navy. While slowly awakening from its slumber, the West is still paralyzed by the very reasonable fear of further escalation. But while wishing to avoid unnecessary conflict and bloodshed is certainly a highly desirable characteristic in any individual, the leaders of the West have become blind to the cold Machiavellian calculus that Putin is betting all his chips on (although this hasn’t escaped from the European press); He knows he cannot afford, let alone win, a wider war, nor is his military likely to agree to him openly risking one. But as long as the West is more concerned about their short-term economic interest than about long-term stability in Europe, Putin knows he can bluff the West into an agreement on his terms.

A political maskirovka

This may indeed be what Russia has planned all along. It likely isn’t interested in annexing Eastern Ukraine or even seeing the region officially seceding from Ukraine. Rather, it may have instigated the trouble in Ukraine’s East solely to move attention away from its annexation of Crimea, its primary prize, and to subsequently use its ability to “mediate” a cease-fire with the rebels in the East to make Kiev agree to a “compromise” over Crimea. This strategy has already proven wildly successful: No longer is the discussion in Washington or Brussels about returning Crimea to Ukraine and ending the Russian occupation there. No longer are Europe’s leaders arguing that Russia should avoid new sanctions only if it returns Crimea to Ukraine. Instead, with the unrest that Russia has stirred up in eastern Ukraine, Russian control of the Crimean peninsula has become a fait accompli that few in the West dare even question – all of this mere months after Russian forces invaded the peninsula.

Of course, the idea of Europe or the U.S. allowing Russia to act as a “mediator” in a conflict it has itself instigated would be an absurd proposition – but only if it hadn’t already happened before. In Syria, Russia armed Assad’s regime and protected it in the UN Security Council before mediating an ad-hoc disarmament deal between Assad and the United States, all to avoid U.S. military action against Assad’s regime in the wake of his use of chemical weapons against his own people. There, too, Russia achieved everything it wanted: Assad remained in power and could continue his massacre of Syrian civilians unabated, ultimately without even giving up all of his chemical weapons as promised. The only thing the United States got in return for handing Russia its greatest diplomatic victory since the post-Georgian-War “reset” was a less-than-graceful exit from a conflict it really didn’t want to get involved with.

No amount of appeasement will convince Putin to stop

Now, less than a year later, Russia is applying the lessons of Syria in Ukraine, confident that the West will back away from any real confrontation for another empty “peace in our time” proclamation. And while the West will undoubtedly celebrate its Chamberlain moment, having forced a ceasefire on Ukraine, Putin will celebrate victory and plan his next conquest. For it is not only Ukraine that he is interested in – he intends to upend and redefine the political landscape of Europe, all the while waging an all-out ideological war on Western culture, civilization and the paradigm of universal human rights and political freedoms they stand for. Every dictatorship needs enemies. For Putin, it seems, the chosen archenemies are sexual minorities and Western liberalism.

This is no idle observation that has no relevance in the supposedly pragmatist and realist realm of foreign policy. The expansionist, ultranationalist propaganda that Putin has unleashed to control his own people, and to legitimize his war in Ukraine, has severe consequences for his freedom of movement when it comes to negotiating with the West: He can no longer back down in Ukraine without at least a manufactured victory over the West, and he will not back down unless the West makes the price of further aggression so high that not even his closest supporters are willing to risk paying it.

What to expect

So far the threat of economic sanctions has done nothing to force Putin to back down. If anything, West’s initial passivity and half-hearted threats after the MH17 incident only encouraged him to double down on Ukraine while he still held the initiative. He interpreted the impotent threats of European and American heads-of-state not as a sign of their resolve to resist Russian expansionism, but as a sign of their collective weakness – and quite rightly so. Today’s new sanctions, while for the first time something that Putin cannot simply laugh off, are not enough to change his perception. Hitting Russian state-owned banks does not stop Russian tanks from crossing into Ukraine, and Putin has plenty of time to finish his campaign in Ukraine before the Russian economy starts to feel the hurt of the sanctions. Viewed from the Kremlin, the West still hasn’t committed to anything that could actually stop Russia from realizing its goals in Ukraine and elsewhere. And, like any schoolyard bully, Putin will not stop as long as he keeps getting what he wants.

With the use of military force making such a dramatic return to the European continent after a long hiatus, everyone is understandably wary of needlessly escalating the conflict. And with the centennial of the start of the Great War upon us, this year may make it tempting to draw poetic and fearful parallels between the war in Ukraine and the summer of 1914. No one wants a rerun of the guns of August. But we should also bear in mind that only two decades after the faithful events of 1914 it was endless appeasement of another aggressive dictator — not a firm resolve to resist him — that brought about even greater suffering and death.

What we are witnessing in Ukraine is not a re-enactment of the events that led to the Great War a hundred years ago. If the appeasement continues, however, this year may well prove to be the replay of a much more faithful year in European history – that of 1938. Though Putin’s position at Russia’s helm may already seem strong, his very survival as the New Czar may depend on which path the West chooses to take in Ukraine. Putin’s path is already set, but whether his ambitions are ultimately emboldened or thwarted, Ukraine is for him what the Münich Agreement and the Anschluss were for his ideological predecessor. No amount of appeasement will convince Putin to stop.

//Aleksi Roinila

You can follow Aleksi (@aleroi) on Twitter.

Palkintojenjako: Turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013

Noin puolitoista vuotta sitten aloin kirjoittaa blogiani enemmän turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittyen. Vuosi sitten kirjoittamiseen tuli enemmän vauhtia. Välillä on hyvä pysähtyä ja tarkastella mihin on tultu ja missä on menty. En aio esittää tiivistettyä yhteenvetoa vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Muut tekevät sen minua paremmin. Suomen kielellä suosittelen luettavaksi Janne Riiheläisen tekemää turpo-vuoden katsausta. Ruotsiksi Skipper ja Wiseman panevat vuoden hienosti pakettiin.

Minun katsaukseni ideana on palkita Itämeren pienen turvallisuuspoliittisen areenan toimijoita uroteoista. Kymmenen kärki on tässä. Klikkaa numeroa kymmenen ylhäällä vasemmalla päästäksesi diaesitykseen, jossa myös perustelut näkyvät.Galleria korvattu taulukolla.

VUODEN 2013 TOP 10
10 Helsingin Sanomat. Suurimmalla sanomalehdellämme on muutama veteraanitoimittaja, jotka seuraavat maanpuolustuksen kenttää. Kuluneen vuoden aikana puolustus on saanut enemmän palstatilaa ja toimittajat ovat olleet tarkempia tausta-aineiston tarkastamisessa. Hesari on pakollinen luettava maanpuolustustuksesta kiinnostuneelle. Hyvä läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja toimivat mobiiliratkaisut antavat lehdelle kymppisijan ennen suomenruotsalaista ennakkosuosikkia Hufvudstadsbladetia, joka häviää niukasti sisällön ja reippaasti digi- ja mobiiliratkaisujen sekä somen osalta.
9 Erik Lagersten ja viestintäosasto. Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja on ollut aktiivinen monissa medioissa vuoden aikana, eikä vähiten Twitterissä. Saavutuksiin kuuluvat Försvarsmaktens Blogg, joka ei pelkästään ole virallinen äänitorvi, vaan alusta johon tulee syötteitä Twitteristä, ulkopuolisista blogeista ja sellaisenaan varmaan aktivoi omaa väkeä viestintään. Näyttää hyvältä ja toimii. Varsinainen uroteko on tietysti vahva tuki omalle työntekijälle, majuri Carl ”Wiseman” Bergqvistille, sen jälkeen kun ”antimilitaristinen verkosto” Ofog paljasti hänen olevan Wiseman’s wisdoms blogin takana.
8 STX France ja DCNS. Venäjän Mistral-hanke on edennyt ennätysvauhtia: vuonna 2009 aloitetuista neuvoteluista vesillelaskuun vuonna 2013 ja lopulliseen toimitukseen ensi vuonna. Toinen alus on tuloillaan ja sen keula makaa jo kokoonhitsattuna telakalla. Varsinainen saavutus kun tilaaja ei ole aiemmin juurikaan ostanut tavaraa oman sotateollisen kompleksinsa ulkopuolelta.
7 Kenraali Ari Puheloinen. Komentajamme on ollut erittäin selkeä viestiessään puolustusvoimauudistuksesta ja sen riittämättömyydestä tulevina vuosina. Komentaja on puhunut pehmeästi ja laittanut painopisteen tarkoin valittuihin teemoihin. Ministeriön ja komentajan viestintä on ollut hyvin yhteen sovitettua. Lisäksi komentajan ruotsin kielen taito on kehittynyt erittäin sujuvaksi ja sotilassanasto on jäätävän hyvin hanskassa.
6 Janne Riiheläinen (@veitera). Janne Riiheläinen on rohkeasti osallistunut turvallisuuspoliittiseen keskusteluun blogillaan ”Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki” ja aktiivisena Twitterissä (@veitera). Janne on edustanut avointa, vuorovaikutteista, kuuntelevaa ja toisia kunnioittavaa keskustelulinjaa. Vuoden aikana blogi on noussut turpo-skenen kirkkaaksi kiintotähdeksi ja se on liikuttanut ja aktivoinut keskustelijoita laidasta laitaan. Erityisenä ansiona on pidettävä Jannen tiivistä ja aktiivista keskustelua laajasta ja uudesta turvallisuudesta, joka on merkittävästi laajentanut ja monimuotoistanut sosiaalisessa mediassa käydyn #turpo keskustelun osallistujakuntaa. Janne on tehnyt turvallisuuskeskustelusta koko kansan asian ja vaikuttanut myönteisesti kaikkiin lukijoihinsa. Hänen rauhallinen tyylinsä kirjoittaa ja  kommentoida sekä hillitty tapa esittää mielipiteensä on luonut keskusteluilmapiirin, jossa viihtyvät ”tavallisen kansan” lisäksi myös päättäjät, vaikuttajat, toimittajat ja muut asiantuntijat.
5 Mikael Holmström ja Svenska dagbladet. Faktat, hyvä tyyli, hienot graffat, useimmiten henkilöitä ja haastetteluja, terävä kynä. Mikael Holmströmillä on kaappi täynnä palkintoja, joten tälle listalle päätyminen on enemmänkin itsestään selvyys, eikä varmaan herätä tunteita. Tästä veteraanista ja hänen jutuistaan saisivat monet suomalaiset journot ja lehdet ottaa mallia.
4 Kenraali Sverker Göranson. Kärkikymmenikön itseoikeutettu jäsen on ruotsin ÖB. Hän paljasti viikkopuolustuksen, joka toteutuu 2019 jos sotajaotus 2014 silloin saadaan täytäntöön. ÖB paljasti asian, joka oli selvä puolustuksesta vähääkään perillä oleville, mutta jota poliitikot olivat kaunistelleet kaikille muille. Rehtiä, suoraselkäistä ja tehtävän sekä arvojen mukaista esiintymistä.
3 Venäjä ja presidentti Vladimir Putin. Yllättäjä, mutta hyvin ansaittu pronssipalli. Jatkuvat valmiusharjoitukset ja -tarkastukset ovat pitäneet sotilasjohdon kiireisenä, ja varmaan myös poissa korruption ääreltä; kovat päätökset varusteluohjelman läpiviemiseksi korkealla tavoitetasolla; kahden ranskalaisen maihinnousualuksen hankkiminen aikataulussa antamatta periksi kotimaiselle sotateolliselle kompleksille; ja voiman näyttö omien rajojen ulkopuolella, kalustolla jollaista viimeksi nähtiin kun edesmennyt Tom Clancy kirjoitti sotilaspornoa, varmistaa kolmossijan Venäjälle. Kun Ruotsin tutkimuslaitos FOI vielä vahvistaa positiivisen sotilaallisen kehityksen trendin seuraavalle 10-vuotisjaksolle täytyy kumartaa syvään naapurille. Kun kaiken takana on vahva keskusjohtoisuus ja tahto toimeenpanna uudistuksia, on luonnollista että palkinnon vastaanottaa valtionpäämies Vladimir Putin. Venäjän kehitys tuntuu tietysti hieman vaaralliselta ja uhkaavalta, mutta tässä vaiheessa vielä jännälllä tavalla.
2 Puola. Vahva Itämerivaltio Puola saa plussapisteitä ostaessaan suomalaista ja vahvistaessaan maamme brändejä ulkomaille. Lähes 700 AMV-vaunulla Puola on ykköskumppani asekaupan alalla. Toinen sija tulee kuitenkin muilla meriiteillä. Puola on ollut harvinaisen selkeä ja johdonmukainen sotilaallisten kyvykkyyksiensä kehittämisessä ja asevoimiensa transformaatiossa. Puola maksaa kehityksestä korkeaa hintaa vaativissa operaatiossa ulkomailla. Puola satsaa edelleen viisi (5) prosenttia valtiomenoistaan puolustukseen määrärahojen kasvaessa joka vuosi. Maalla on tukenaan talouskasvua ja selvä tarve muuttaa Varsovan liiton aikaista itäblokkiarmeijaa nykyaikaiseksi länsimaiseksi asevoimaksi. Veikkaan, että säästöt ovat Puolallakin edessä ennemmin kuin myöhemmin ja siksi onkin syytä kehua valtiota, joka nyt satsaa kaiken puolustukseen kun rahaa vielä on.
1 Eversti Anders Gardberg. Tämä lista on henkilökohtainen mielipiteeni ja kyseessä oli minun turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013. Minulla oli ilo ja kunnia palvella Andersin alaisuudessa lähes kolme vuotta Uudenmaan prikaatissa vuosina 2008–2011. Sinä aikana, paljolti Andersin ansiosta, aloin tarkastella asioita analyyttisesti, jäsentyneesti ja tietoon luottaen ja sitä tuottaen. Anders on sotilasasiamiehenä ollut framilla Ruotsin puolustus- ja turvallisuuspoliittisella areenalla ja pitänyt maiden välistä yhteyttä ehjänä. Puolustuksesta innostunut tuttavuuspiiri arvostaa Andersin twiittejä, jotka kertovat missä ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa mennään. Itse tahdon kiittää Andersia osoitetusta tuesta, innostuksesta, kiinnostuksesta ja lukemattomista blogini ja twiittausteni puffauksista.

Prisutdelning: Mitt säkerhetspolitiska år 2013

Det är ungefär ett och ett halvt år sedan jag började skriva bloggen mera aktivt med säkerhetspolitisk inriktning. För ett år sedan blev det riktig fart på skrivandet. Därför är det bra att stanna för en återblick. Jag ska inte dra en genomgång av året. Andra sköter den biten fint: På finska rekommenderas Janne Riiheläinens blogg. På svenska så är det Skipper och Wiseman som står för det mesta och bästa.

Min återblick går ut på att belöna aktörer för bragder på den lilla säkerhetspolitiska arenan kring Östersjön. Topp 10 kommer här. Klicka på nummmer 10 längst uppe till vänster för att komma till bildspelet med motiveringarna.

En del av bilderna har bytts ut för att undvika kränkning av upphovsrätt. Fotograf anges i slutet av texten på varje bild.

Keisarille viimein vaatteita (Venäjän merijalkaväen kehitys)

Käännös, alkuperäinen teksti ruotsiksi

Islanti tauolle

Suomalais-ruotsalaiselle osallistumiselle Islannin ilmatilan valvontaan saatiin päätös, jota käsitellään eduskunnassa ensi vuoden alkupuolella. Ilman aseistusta lähteminen on vähän laimeaa, mutta keskustelut ja lausunnot osoittavat että tahtoa löytyy. Olen edelleen samaa mieltä kuin aiemmin. Mitä ja miten valvotaan ei ole tärkeää, kunhan perille päästään. Islanti on ulkopoliittinen avaus pohjoismaisesta solidaarisuudesta.

Valitettavaa on se, että Suomi näyttää jäävän vaille kunnollista säädösvalmistelua, joka mahdollistaisi vastaavat operaatiot tulevaisuudessa. Jää pää vetävän käteen. Mihin säädöksiä tarvitaan? Islanti on ulkopolitiikkaa ja ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.”[1] Eduskuntakin vaikuttaa olevan näillä linjoilla vaatiessaan ainoastaan selontekoa.

Puolustusvoimat, tai mikä tahansa viranomainen, voi ainostaan käyttää lakiin perustuvaa julkistaa valtaa. Laki sallii Lissabonin sopimuksen ja solidaarisuuden viitekehyksessä ainoastaan osallistumisen ”avun antamiseen toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta.”[2] Kaikki muu toiminta valtakunnan rajojen ulkopuolella kuuluu sotilaallisen kriisinhallinnan piiriin. Puolustusvoimien muista tehtävistä voidaan säätää erikseen.

Ruotsissa asia vaikuttaa ainakin puolustusvoimien osalta helpommalta vuoden 2009 pienehkön säädösmuutoksen jälkeen. Puolustusvoimien tarkennetuksi tehtäväksi tuli ”puolustaa Ruotsia ja edistää [Ruotsin] turvallisuutta kotimaassa ja kansainvälisesti. […] sekä turvata Ruotsin suvereeneja oikeuksia ja kansallisia etuja valtakunnan rajojen ulkopuolella.”[3]

Ehkä juuri tästä syystä molempien maidemme poliitikot eivät keksi hyvää nimeä Islannin operaatiolle. Hävittäjätorjunta, tunnistuslennot ja ”air policing” kuullostavat kauheilta, ilmavalvonta vähän päämäärättömältä ja mitäänsanomattomalta ja harjoitustoimintassa on jo valheen makua. Hävittäjillä lähteminen edistää vain marginaalisesti sotilaallisten suorituskykyjemme ylläpitoa ja kehittämistä, mutta ilmavoimien tähtäimeen onkin laitettu poliittiset tavoitteet.

Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

(tässä vielä kertauksena Häkämiehen puhe vuodelta 2007.)
Venäjä on käynnistänyt asevoimien uudistuksen, jonka tarkoituksena on modernisoida asevoimat vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena ovat pienemmät, teknologisesti kehittyyneemmät ja korkean toimeenpanovalmiuden omaavat joukot. Uudistusta ajaa korkein johto ja Putin näyttää viimeaikaisten tapahtumien valossa olevan tosissaan. Raapaisin tätä uudistusta pintapuolisesti aikaisemmassa kirjoituksessani.

Teen nyt katsauksen Venäjän merivoimiin ja merijalkaväen kehittyvään kykyyn. Tarkempia tietoja muun muassa siitä teknologiasta, johon tässä viittaan löytyy ruotsalaisista blogeista Observationsplatsen ja Brezjnev’s blog. Cornucopia-blogista löytyy erityisen ansiokas, uskomattoman hieno ja äärimmäisen kattava koonnos aiheesta. En tuo lisää yksityiskohtia, vaan tarkastelen kolmea mielestäni keskeistä sotilaallista kyvykkyyttä, jotka näyttävät kehittyvän kohti tavoitetilaa nopeasti ja hyvässä järjestyksessä.

  1. Voiman keskittäminen/Mistral. Syyskuussa 2009 saimme tietää, että Venäjä hankkii yhden maihinnousualuksen Ranskasta ja tulevaisuudessa rakentaa itse 3-4 samanlaista. Pelkästä aikeen ilmoittamisesta on sitten edetty nopeasti. Kotimainen vastarinta ulkomaisen kaluston ostamiselle on vaiennettu, Nato-maiden vastustus on käännetty vienti- ja kauppamahdollisuuksiksi, Ka-52 -helikopteria on koelennätetty Mistralilta ja onpa yksi iso venäläinen yritys potkittu ulos projektista. Mistralkauppa etenee kuin juna.
    FNS Tonnerre (L9014) port astern. Source: Defense Industry Daily
    FNS Tonnerre (L9014) port astern. Source: Defense Industry Daily
    Yleistiedot Vladivostok-luokka (sis. epävarmaa tietoa)
    Uppouma Pituus Leveys Korkeus
    21 300 tonnia 199 m 32 m 64 m
    Huippunopeus Miehistö Toiminta-aika Kantama
    18,8 solmua 150–160 30-180 vrk 5 800 mpk @18 sol
    10 700 mpk @15 sol
    Aseistus ItO 3M87 Kashtan/9M96 Redut(?), 2×30 mm AK-630, 4×12,7 mm rskk
    Kuorma 900 hlöä (lyhytaik), 450 hlöä (6 kk);

    16 x Ka-27/29/31/52, 60xBTR-80/46xBMP-3



    Lisätietoja Arktiseen merenkulkuun jäävahvistettu runko.
    Lämmityslaitteet kansilla ja suojatiloissa

    Päätös ostaa ulkomaista on tahallinen epäluottamuslause kotimaiselle aseteollisuudelle ja sen kyvylle toimittaa materiaalia sopimuksen mukaan, ajoissa ja ilman korruptiota. Samalla jatketaan trendiä ostaa järjestelmien osia ulkomailta. Mistralkauppa panee myös vauhtia niihin maavoimien ja merivoimien hankkeisiin, jotka eivät etene odotusten mukaisesti. Ennen venäläiset asevalmistajat kilpailivat keskenään. Nyt uhkana on korvaaminen ulkomaisilla aseilla. Menetettyjen ruplien lisäksi hävittävänä on arvostus ja vaikutusvalta. Kahden viimeisen kääntöpuolta voidaan myös kuvata sanoilla ”арест” ja ”ГУЛаг”, joten ulkomainen pelote on vahva.

    Lisäys, alkup. 8.10. klo 10: Observationsplatsen raportoi että Mistraliin hankitaan L-CAT maihinnousukatamaraaneja.

  2. Amfibiotaistelu/Merijalkaväki. Venäjän merijalkaväki elää renesanssia. Maihinnousut ja ”expeditionary warfare” eivät ole kuolemassa. Hyvänä osoituksena tästä ovat Zapad-harjoitukset, jotka kooltaan alkavat muistuttaa menneitä aikoja. Merijalkaväen uusia tehtäviä kaukana rannoilta ei myöskään pidetä harhaoppina, kuten aika ajoin Yhdysvaltain merijalkaväessä. Viiden uuden, erityisesti Vladivostok-luokkaa (Mistral) varten räätälöidyn merijalkaväkipataljoonan perustaminen parantaa merkittävästi venäläistä kykyä sellaisiin maihinnousu-maahanlaskusotatoimiin, joita meilläkin sotapeleissä tarkasteltiin parisenkymmentä vuotta sitten. ”Mistralov”-pataljoonien iskuvoiman muodostavat kolme merijalkaväkikomppaniaa, joista yksi on ilmakuljetteinen ja yksi varustetaan BMP-3F amfibiotaisteluajoneuvoilla. BTR-80 miehistönkuljetusvaunujen osittainen korvaaminen taisteluajoneuvoilla parantaa huomattavasti jalkaväen tulivoimaa. Merkillepantavaa on, että vakautettujen aseiden kantama ja lukumäärä kasvaa (100 ja 30 mm tykit ja 7,62 mm kk:t) ja puolustajan aika ja tila torjua maihinnousu pienenee. Lisääntynyt merijalkaväen, maahanlasku- ja ilmarynnäkköjoukkojen yhteisharjoittelu merkitsee puolestaan kykyä vallata suurempia sillanpääasemia.
    Indonesian Armed Forces BMP-3F
    Indonesian Armed Forces BMP-3F. Source: PetroTimes, 18/04/2012
    Yleistiedot BMP-3F
    Pituus 7,20 m
    Leveys 3,30 m
    Korkeus 2,45 m
    Paino 18,7 tonnia
    Nopeus 70 km/h maa, 10 km/h vesisuihkupropulsio
    Kantama 600 km maalla, 7 tuntia vedessä
    Moottori UTD-29M diesel @ 450 hv
    Aseistus 100 mm 2A70; 30 mm 2A72; 3 x 7,62 mm kk PKT
    Ampumatarvikkeet 48×100 mm, 500×30 mm, 6000×7,62 mm
    Miehistö johtaja, ajaja, ampuja ja 7 sotilasta
    Muuta Uintikykyinen aallonkorkeuteen 1,25 m. Kyky tuhota maaleja (4x4m) 0,5 m aallonkorkeuksiin.
    Indonesia Armed Forces BMP-3F taking people for a river ride

    Viisi uutta merijalkaväkipataljoonaa ovat tässä vaiheessa vain ilmaistu aikomus ja BMP-3:n tehdaskapasiteetti on varattu Indonesialle vielä joksikin aikaa. Viime vuodet ovat kuitenkin parantaneet merijalkaväen julkisuuskuvaa, mikä edistää rekrytointia. BMP-3:n onnistuneet kaupat tuovat varmasti tuulta purjeisiin kotimaisiin hankintoihin.

  3. Ilmatulituki/helikopterit. Voimakas panostus helikopteriaseeseen, parantaa kykyä tukea maihinnousua taistelualueen syvyydessä. Kasvanut hekojen määrä vaatii vastaavasti puolustajalta enemmän ilmatorjuntaohjuksia. Hekojen lopullinen aseistus lienee pelkistetympi, kuin mitä nyt mediassa esitellään, mutta 30 hekosta saadaan varmasti räätälöityä kuhunkin tehtävään tarvittava kokoonpano. Helikopteriaseesta tulee lähes ylivoimainen uhka, kun asesituksena ovat Kh-35 (AS-20 Kayak) meritorjuntaohjukset ja muut tehokkaat asejärjestelmät. Näissäkin kaupoissa ranskalaisilla on sormet pelissä.
    Ka-52 on Mistral flight deck
    Yleistiedot Ka-52K
    Pituus 14,20 m
    Korkeus 4,90 m
    Siipiväli (runko) 7,30 m
    Tyhjäpaino 7700 kg (?)
    Suurin lentoonlähtöpaino 10 800 kg
    Suurin nopeus 310 km/h
    Matkanopeus 250 km/h
    Kantama 520 km
    Kattokorkeus 5500 m
    Moottori 2 x VK-2500 @ 2 x 2400 hk
    Aseistus 30 mm 2A42, 12x9K121 Vikhr, 4x9K38 Igla-1V,
    80xS-8 80 mm, 20xS-13 122 mm raketit,
    Kh-31 rynnäkköohjus, Kh-35 meritorjuntaohjus
    Tehtävä Tuhota panssarivaunuja ja helikoptereita,
    tiedustelu, ilmatulituki
    Lisätiedot Korroosiosuojattu, taittuvat lavat, lämmityslaitteet

Ennen muuta uusi Vladivostok-luokka merkitsee selvää tavoitetason nostoa venäläisen ”expeditionary warfaren” osalta. Kahdella jäävahvistetulla ja lämmitetyllä aluksella — toinen Pohjoisessa laivastossa ja toinen Tyynenmeren laivastossa — Venäjän merivoimat kykenevät suostuisissa olosuhteissa helposti keskittämään voimansa sotatoimiin joko Pohjois-Euroopassa tai Tyynellä merellä. Mistraloveja markkinoidaan joskus lännen suuntaan monitoimialuksina, jotka erityisesti parantavat Venäjän kykyä osallitua kansainväliseen kriisinhallintaan ja humanitaarisiin avustusoperaatioihin. Varmasti näin, mutta ensisijaisesti ne ovat hyökkäysaseita. Eräs nykyäänkin arvostettu neuvostostrategi määritteli melkein sata vuotta sitten mikä on venäläisen sotavoiman käyttöperiaate:

Tästä seuraa tarve vaalia armeijassamme suuren aktiivisuuden henkeä [ja toteuttaa tehtävät] energisillä, päättäväisillä ja rohkeilla hyökkäysoperaatioilla.

Mihail Vasiljevitš Frunze (alkuperäisteksti)

Lisätessämme yhtälöön ballististen ohjusten voimakkaan kehityksen ja sijoituksen, tarkasteltavana on kohta kyky, jota Tom Clancy yli 20 vuotta sitten kirjoissaan kuvasi. Valitettavasti tämä kyky ei ole fiktiota — vaikka kun saamme kuulla hankkeiden kommeluksista, korruptiosta ja myöhästymisistä, on kuitenkin syytä pitää mielessä, että kyvyt realisoituvat joka tapauksessa ennen vuotta 2020.