Sotilaat ja sananvapaus, osa 3

Olen aiemmin kirjoittanut sotilaiden sananvapaudesta ja luulin jo, että asia olisi selvä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan hyökkäykset strategian laitoksen johtajaa everstiluutnantti Torsti Siréniä ja kaikkien upseerien sananvapautta vastaan antavat kuitenkin aiheen palata asiaan. Kertaan perusteet, mutta jos asian yleiset, perustuslailliset ja muut lainsäädännölliset taustat ovat epäselviä, niin pyydän kiertämään sarjan ykkös- ja kakkososan kautta.

monkey-deaf-dumb-blind

Perusteet

Sananvapaus

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Tämä sananvapauden rajoitus koski vain puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkista tilaisuutta tai muuta kokousta. Tätä rajoitusta laajennettiin kuitenkin tapakasvatuksessa yleiseksi sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme edelleenkin vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme vieläkään saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei enää merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan.

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, mm. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu.

Case Sirén

Warrior/Scholar

Everstiluutnantti Torsti Sirén jakoi Facebookissa tilapäivityksen, jossa hän kommentoi Ukrainan kriisin ja sen seurauksena harjoitettavasta politiikasta seuraavasti:

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa

Sirén on Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja ja valtiotieteiden tohtori. Strategian laitos on viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti tuottanut paljon tutkimuksia strategisesta kommunikaatiosta. Sirén välitti näkemyksensä siitä, miten Suomi saattaa näyttäytyä maailmalla, jos tarkastellaan tekojen perusteella muodostettavaa kuvaa sanomasta. Olisi perin kummallista jos tiedeyliopiston ainelaitoksen johtaja tai professori ei voisi puhua tutkimusalastaan.

Ministerin hyökkäys

Nimen omaan tässä roolissa on tarkasteltava Sirénin sananvapautta. Ei ole olemassa upseerien sananvapautta, vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja tällaista maalaileekin. Upseerien sananvapaus ei ole sen rajatumpaa kuin muidenkaan virkamiesten; merkittävimmät sananvapauden rajoitukset muodostuvat virkamiehen asemasta.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastaus everstiluutnantti Torsti Sirénin tilapäivitykseen edustaa aiemmin mainitisemaani lojaalivelvoitteen mielivaltaista tulkintaa:

Suomen puolustusvoimat nauttivat laajasti suomalaisten luottamusta ja sen työtä arvostetaan. Olen itse seurannut sotilaittemme toimintaa erilaisissa kriisinhallintatehtävissä ja se luottamus jota he kansainvälisestikin nauttivat on todella ansaittua. Minusta on tärkeätä että tätä luottamusta ja arvostusta ja sen synnyttämää laajaa maanpuolustustahtoa ei horjuteta sellaisella, myös epälojaalisuutta valtiojohtoa kohtaan osoittavalla upseerien julkisella politikoinnilla, jota ei voi pitää palveluksessa olevilta asianmukaisena.

Tällaista luottamusta horjuttavaa käytöstä voi pitää epäisänmaallisena, ihan siitä riippumatta minkälaisia mielipiteitä suomalaisista tai muista valtioista siinä esitetään.

Upseerin ammatinvalinta on vapaaehtoinen ja jos tämä rajoite tuntuu liian vaikealta ei ammatissa ole pakko jatkaa. Varmuuden vuoksi: kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastauksessaan Sirénille

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että viranomaiseen. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on esimerkiksi osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Case Sirénissä strategian laitoksen johtaja kyseenalaistaa Suomen valtiojohdon strategisen kommunikaation mielekkyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Tuomioja vastaa leimaamalla Sirénin toimet epälojaaliksi ja epäisänmaalliseksi politikoinniksi. Ainoa kohta missä Tuomioja puhuu edes vähän asiasta on kun hän kirjoittaa ”ei voida pitää palveluksessa olevilta asianmukaisina.” Tässä Tuomioja lähestyy jo asian tangenttia, siihen kuitenkaan osumatta. Kattavana upseereja koskevana yleisperusteluna, ilman asemaan menevää harkintaa, Tuomiojan heitto on lähinnä naurettava. Lopussa Tuomioja itsekin havahtuu ja pesee kätensä kirjoittamalla kaatopykälänä: ”kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.”

Tässä Tuomioja pääsee vihdoin varsinaiseen asiaan ja lopettaa kesken. Kyse on nimenomaisesti aseman asettamista sananvapauden rajoituksista, joiden perustana on lojaliteettivelvoite. Puolustusvoimissa on kaksi henkilöä, joiden sananvapaus on erityisen kapea johtuen heidän asemastaan. He ovat puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg ja puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa. Kapeimillaan sananvapaus lienee eversti Kalliomaan kohdalla, koska hän on puolustusvoimien viestintäjohtaja, so. kaiken vuorovaikutuksemme esikuva ja organisaation äänitorvi.

Sitten on henkilöitä, joiden sananvapaus on hyvinkin laaja tai ainakin sen tulisi olla. He ovat Maanpuolustuskorkeakoulun professorit, dosentit ja ainelaitosten johtajat, joiden edellytetään käyvän kriittistä tieteellistä keskustelua. Näiden henkilöiden osalta heidän sananvapauttaan rajoittavat ehkä jopa tarpeettoman paljon yleisesikuntaupseerin asemaan (ainelaitosten johtajat, sotilasprofessorit) liittyvät pidäkkeet, vaikka heillä on akateeminen valtakirja julistaa. Niin ikään suurta ammatillista ja akateemista sananvapautta nauttivat tutkijat, joista esimerkiksi tohtori Saara Jantunen on esimerkki tämän vapauden hyödyntämisestä.

Samanlaista vapautta nautin minäkin, esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustellessani. Ammatilliset sananvapauden rajat tulevat vastaan silloin jos keskustellaan merivoimien materiaalisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä operatiivisen suunnittelun ja valmiuden asioista. Näistä keskustelen korkeintaan erittäin yleisellä tasolla. Olen esimerkiksi keskustellut paljon enemmän niinkin ”salaisista” asioista kuin Viestikoelaitoksesta ja puolustusvoimien tiedustelusta [1,2], koska en ole tiedustelualalla. Virkavelvollisuus pitää aina keskustelun selkeästi julkisessa tiedossa.

Jos Tuomiojan vastauksesta pitäisi saada jotain selvää ja päästä johonkin johtopäätökseen, niin ymmärrän siitä sen, että Tuomiojan näkemyksen mukaan ulkopolitiikka on ilmeisesti kaikkien virkamiesten alaa tai sitten se on niin ”sensitiivistä” että siitä puhuminen muutoin kuin samanmielisesti ja ylistävästi, so. ”luottamusta rakentavasti,” on epäisänmaallista ja sopimatonta.

Ollessani yläasteella nuorempana poikana kuulin opettajien käyttävän tietyistä oppilaista nimitystä ”neuvostovastainen häirikkö.” Tulee samat ajat mieleen.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Liekeissä, osa 8 (Nato-keskustelu)

monkey-deaf-dumb-blind

Mashiri on Suomen armeijan kapteeniluutnantti ja siten puolustusministerin alainen. Demokratiassa emme myöskään ole tottuneet siihen, että upseerit osallistuvat asepuvussa poliittisiin keskusteluihin (siviilivaatteissa he ovat kansalaisia).

Professori Heikki Patomäki blogissaan

Näin sohii vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Taustalla on Patomäen käsitys Naton kanssa tehtävästä isäntämaan tuen (Host Nation Support, HNS) sopimuksesta, johon hän soveltaa hivutusteoriaa, kertoen sen vievän meitä kansalta salassa Natoon. Ilmeisesti Patomäki kuvittelee, että valmisteilla olevaan muistioon sisältyy salaisia lisäpöytäkirjoja, jotka jakavat Suomen uudestaan Naton etupiiriin ja antavat Natolle alueitamme kriisin tullessa.

Professori Patomäen käsitys on väärä ja menee niiden ideologisesti värittyneiden argumenttien kategoriaan, joita hän mielellään esittää. Nyt valmistelussa on yhteisymmärrysmuistio (Memorandum of Understanding, MoU). Sen pohjalta voidaan esimerkiksi harjoituksia varten laatia yksityiskohtaisempia teknisiä sopimuksia (Technical Agreement, TA). Olen itse ollut mukana valmistelemassa tällaisia ”teknisiä sopimuksia.” Johtuen siitä, että sopimukset tehdään hieman eri sisältöisinä eri maiden kesken, niin yksityiskohdista sopiminen on usein tuskaista puurtamista sellaisten asioiden kanssa, jotka voitaisiin kerralla tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla. Tähän Naton isäntämaan tukea koskeva uudistettu doktriini pyrkii. Se yhtenäistää koko sopimisketjun MoU:sta aina yksittäiseen vaatimusmäärittelyn (Statement of Requirements, SOR) elementtiin. SOR:illa lähettävä valtio kertoo mitä tiloja, palveluja, varusteita ja muuta se tarvitsee ja edellyttää saavansa joko ilmaiseksi tai maksua vastaan. Alla muutama tviitti, jotka valottavat tätä arkea.

Koko asia on juurikin näin yksinkertainen ja omasta mielestäni sen herättämä kohu jopa naurettava. Asioista sitovasti sopiminen esimerkiksi harjoituksiin liittyen edellyttää kuitenkin sitä, että ensin on yleensäkin sovittu että joistain asioista voidaan sopia tarkemmin tietyllä tavalla. Tätä nyt ollaan tekemässä.

Siksi MoU.

Yleisimmät tapaukset, joissa MoU:ia tarvitaan syntyvät kun suomalainen joukko osallistuu harjoitukseen ulkomailla tai me isännöimme kansainvälisiä harjoituksia. Juuri nyt koulutuspurjehduksella oleva miinalaiva Uusimaa voi esimerkiksi tukeutua satamissa ollessaan isäntämaan palveluihin, jos siitä on sovittu. Monen valtion harjoitellessa yhdessä on helpompaa että kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla ja sopivat niistä samoilla perusteilla. Muuten bensakoneeseen menee jossain vaiheessa dieseliä.

Vuoden 2004 MoU Ruotsin kanssa ei aiheuttanut salaliittoteorioita puolustusliitosta, eikä myöskään vuoden 2009 MoU pohjoismaisesta yhteistyöstä saanut aikaan suurempaa kohua. MoU ylittää uutiskynnyksen vain jos toisena osapuolena on NATO tai Yhdysvallat.

[Katso miltä MoU-sopimus näyttää täältä]

Sitten itse asiaan, tai oikeammin Patomäen asiavirheisiin. Patomäki menee metsään lähes kaikessa. Patomäen tieto puolustusvoimista on heikkoa – Patomäki puhuu ”Suomen armeijasta” ja minusta puolustusministerin alaisena. Olen puolustusvoimien upseeri, palvelen merivoimissa, arvo meni oikein(!) ja kolme ylintä esimiestäni ovat merivoimien komentaja kontra-amiraali Kari Takanen, puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen ja ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Keskustelen yksityisesti kansalaisena, mutta tuon rehellisesti esille sidonnaisuuteni ja asemani. Samalla kun kerron, että keskustelen kansalaisena kerron myös, että palvelen puolustusvoimissa kapteeniluutnanttin arvossa. Osallistumalla keskusteluun, voin kantaa vastuuni upseerina (asiantuntijana) ja kansalaisena. Kerron mielelläni julkisista asioistamme, pyrin korjaamaan väärinkäsityksiä ja auttamaan ihmisiä virallisen tiedon lähteille.

Ase kädessä?

Patomäki kommentoi kirjoitustaan myöhemmin, tuoden esille huolensa siviilien kontrollista yhteiskunnassa.

Asepuku ei sovi demokraattiseen politiikkaan, koska ”ase kädessä” (siteeratakseni Mashiria itseään) tarkoittaa politiikan loppua. Pelkkä väkivallan uhka riittää lopettamaan politiikan, joka perustuu puhe- ja äänivaltaan ja yhteisiin julkisiin tiloihin, ja siten myös vastavuoroiseen luottamukseen.

Kansalaisina meillä kaikilla on tietenkin samat vapaudet, ja on tilanteita, jolloin sotilaat voivat legitiimisti toimia asiantuntijoina. Nyt käsillä olevassa tapauksessa yksi olennainen näkökohta on, että kansainväliset sopimukset kuuluvat pikemminkin kansainvälisen politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan kuin kapteeniluutnanttien, jotka on koulutettu panssarintorjunnassa.

[A]sepuvussa politikointi on sensitiivinen kysymys, koska minkä tahansa yhteiskunnan keskeinen (tai ainakin latentti) ongelma on se, miten kontrolloida niitä, joilla on tehokkaat välineet muiden fyysiseen pakottamiseen.

Panssarintorjunta ei ole koulutushaarani, mutta aselajiylpeys sikseen. Mitä demokratiaan ja sotilaiden sananvapauteen tulee, niin tästä olen jo keskustellut aiemmin otsikolla Sotilaat ja sananvapaus [2, 1]. Kansainvälisen politiikan professorin alaa ei tietenkään ole valtiosääntöoikeus, mutta olisin odottanut parempaa. Patomäki puhuu harvinaisen selvästi perusoikeuksien rajoittamisesta. Hyväksyttävyysperusteena sotilaiden oikeuksien rajoittamiselle Patomäki esittää tarvetta turvata kansalaisten oikeudet. 20 vuotta sitten, vuonna 1993 alkaneen perustuslakiremontin myötä, Suomessakin siirryttiin perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan ja -valmisteluun, jonka seurauksena sotilaiden sananvapautta koskevat rajoitukset rikoslaista poistettiin. Hallituksen esitykset valiokuntamietintöineen olivat tässä hyvin selkeitä. Lainsäätäjä piti sotilaiden sananvapauden rajoitusta suhteettomana ja ydinalueeseen kajoavana. Aiempi rajoitus ei myöskään ollut kovin täsmällinen, minkä vuoksi se johti puolustusvoimissa laajempaan sananvapauden rajoittamiseen, kuin mitä lainmukainen tulkinta mahdollisti. Näihin faktoihin Patomäki ei ilmeisesti ole vaivautunut perehtymään, kuten ei myöskään Naton rauhankumppanuusohjelman ohjausmekanismeihin, koska silloin tarvetta hivutusteorian soveltamiselle valmisteilla olevaan yhteisymmärryssopimukseen ei olisi.

Omasta asiantuntijuudestani totean vain, että Naton doktriinit, taktiikat, tekniikat ja proseduurit kuuluvat minun alaani, siinä missä kansainväliset sopimukset kuuluvat politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan. Näistä lähtökohdista, asiaan hyvin perehtyneenä, olen pyrkinyt jakamaan asiasta ajankohtaista ja oikeaa informaatiota. Nämäkin sosiaalisessa mediassa jakamani asiakirjat Patomäki on ilmeisesti sivuuttanut, syynä varmaan ennakkokäsitykset panssarintorjuntakoulutetuista kapteeniluutnanteista.

Pientä ristiriitaa sotilaiden, legaalien ja politiikan eksperttien välillä on. Olen itse havainnut, että politiikan ja oikeuden alojen tuntijat eivät aina niele sotilasdoktriineihin kirjoitettuja yksinkertaisia sopimusmalleja. Vastaavasti sotilaat eivät enää saa selvää sopimuksista niiden käytyä oikeudellisessa ja poliittisessa mankelissa. 😉

Ei Natolle. Paikallaan junnaavaa keskustelua.

Lopuksi tartun professori Patomäen täkyyn. Patomäki kirjoittaa blogissaan, missä hän avoimesti esiintyy vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaana (nro 143) ja edistää kampanjaansa. Näin ollen Patomäen voidaan katsoa edustavan puolueen kantaa ja arvomaailmaa. Tein aiemmin selväksi, että minun sananvapauteeni sotilaana ei kohdistu sen erityisempiä rajoituksia kuin virkamiehen sananvapauteen. Sana olkoon siis vapaa.

Patomäen käsitys sotilaiden oikeudesta lausua mielipiteensä on vasemmistoliiton periaateohjelman vastainen, ellei sitten periaateohjelma koske vain samanmielisiä.

Vasemmistoliiton perusarvoja voidaan edistää vain demokratiassa, jossa jokainen ihminen on poliittiseen toimintaan oikeutettu kansalainen.

Vasemmistoliiton periaateohjelma.

Patomäellä, kuten myös muutamalla muulla vasemmistoliiton turpo-keskustelijalla tuntuu olevan jonkinlainen ”Nato on Saatanasta” -ideologinen tarve nähdä kaikki erimieliset Nato-haukkoina, jotka johtavat kansaa harhaan. Tästä seuraa keskustelunavauksia, joissa kaikki yhteistoiminta, tapaamiset, muistiot ja pöytäkirjat Naton ja Yhdysvaltain kanssa vaaditaan heti julkaistaviksi ja keskeytetttäviksi, samalla kun niiden jo sisältöä tuntematta kerrotaan sisältävän Nato-hivutusta salaisten pykälien muodossa.

Venäjästä moni vasemmistoon itsensä lukeva ei nosta samanlaista meteliä. Naton ja Yhdysvaltain ”valloitussodista” ja ”rikoksista ihmisyyttä vastaan” puhutaan samalla kun Venäjästä vaietaan. Kyseessä lienee jonkinlainen neuvottomuuden ja ideologisen tyhjyyden limbo. Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton hajottua moni vasemmistolainen haluaisi kovasti Venäjästä sosialistisen ideologian johtotähteä. Venäjän keskittäessä valtaa naapureitaan vastaan voimankäyttöön halukkaalle presidentille ja valtion käyttäytyessä pohjoismaista sosiaaliliberalismia ja läntistä arvomaailmaa halveksivasti, ajautuvat monet toivottomuuden kriisiin, jossa oman aatteen fundamentit romuttuvat. Seurauksena on hakuammuntaa; lapsellisia tempauksia, kuten mielenosoitusten järjestäminen väkivaltaisten ryhmien kanssa ja yleisesti kaiken vastustaminen ja kritisoiminen itse kuitenkaan parempia ratkaisuja tarjoamatta.

Suomi, Venäjä, NATO ja maailma muuttuvat. Uudistuuko vasemmisto?


Lisätietoja

Miltä HNS sopimusperhe näyttää ja mitä niissä sovitaan?

Avaa doktriini tästä ja katso MoU sopimuspohja sivulta 45 (B-1). TA sopimuspohja on sivulla 67 (E-1). SOR pohja on sivulla 83 (F-1).

Sotilaat ja sananvapaus, osa 2

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan
yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Vuosituhannen vaihteen asevelvollisuuslain 50 § teki poikkeuksen varusmiesten kohdalla, joille lupa lähes poikkeuksetta annettiin. Hitaus, josta puhuin edellisessä merkinnässä ja lähtölaukauksessa on nähtävissä selkeästi niin puolustusvoimissa kuin myös lainsäätäjässäkin. Hallituksen esityksen perusteluissa ja nykytilan kartoituksessa todetaan selkeästi rajoitusperusteiden poistuneen 1. elokuuta 1995 voimaan astuneen remontoidun perustuslain myötä (hallitusmuoto, HE 309/1993 vp). Viisi vuotta myöhemmin sotilaat saivat sananvapautensa. Perin synkkä ajanjakso suomalaisessa perusoikeusmyönteisessä lain tulkinta- ja valmistelutyössä.

Vanha laki rajoitti loppujen lopuksi sananvapautta vain muutamissa tapauksissa. Ehdothan olivat:

  1. ilman lupaa,
  2. kokouksessa,
  3. jonka järjestää puoluepoliittinen toimija ja
  4. lausuu mielipiteitä ”puoluepoliittisista asioista.”

Useimmat kuitenkin varman ymmärtävät ja muistavat miten tämä analogialla tulkittiin ehdottomana kieltona lausua poliittista mielipidettä tai puhua politiikasta.

monkey-deaf-dumb-blind

Yhdistymisvapauttani rajoittaa edelleen RL 45:19, mutta kuulun useimpien suomalaisten upseerien tavoin joukkoon, jonka mielestä tämä on ennemminkin hieno oikeus kuin ikävä vapauden rajoitus. Asian voisi nähdä negatiivisen yhdistymisvapauden laajentumana — kun olemme jo suojassa puolueilta ja puoluepoliittisilta yhdistyksiltä saamme vielä lisäturvaa, joka suojaa meitä ja estää meitä joutumasta mihinkään poliittiseen keskusteluun. Sanoudumme yksinkertaisesti irti kaikesta politiikkaan liittyvästä ja jätämme sen palveluksen ja vapaa-ajankin ulkopuolelle. Useimmat upseerit, minä mukaan lukien, pidämme tästä (tätä on Upseeriliitto jäsenkyselyissään kysynyt).

En koskaan ole tajunnut miksi mainittu rajoitus koskee vain sotilaita, eikä esimerkiksi myös poliiseja, tuomareita ja syyttäjiä, joihin samoin perusteluin myös kohdistuu erityisiä objektiivisuuden vaatimuksia. Luulisi ainakin että ylipäälliköllä, siis tasavallan presidentillä, olisi rajoitettu yhdistymisvapaus. No, pressahan luopuu puoluekirjastaan vapaaehtoisesti.

Asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle.

Uskallan väittää, että laajennamme yhdistymisvapauden rajoitusta analogian tavoin sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Sananvapaus virkamiessotilaalla

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan. Omaan virastoon kohdistuva asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne erityisiä ja tiukkoja kieltoja tällaisia toimia vastaan. Tällaista yrittäneet virkamiehet ovat saaneet odottaa hallinto-oikeuden päätöstä virkansa palauttamisesta, joten en suosittele kokeilemaan kotona.

Sananvapaus yksityishenkilönä

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta

Yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Siksi virkamiehen on syytä tuoda selvästi esille ne tilanteet, joissa hän puhuu yksityishenkilönä. Yksityishenkilönä tehty lausuma ei periaatteessa nauti sen suurempaa sananvapauden suojaa kuin ammattiroolissa sanotttu. Omaa ammattia ja virastoa koskevien sanomisten pitää edelleenkin olla asiallisia, asianmukaisia ja totuudenmukaisia. Tapauksissa, joissa ei puhuta omasta ammatista, on enemmän liikkumavaraa ja ilmaisun vapautta. Tärkeintä on selkeästi ilmaista milloin puhutaan yksityisenä, jotta lukijalle tai kuulijalle ei pääse syntymään kuvaa tai väärinkäsitystä siitä, että nyt puhuu viranomainen virallista kantaansa. Työnantajansa sotilas voi kertoa yksityisenäkin; voin kertoa palvelevani merivoimissa kapteeniluutnantin arvossa ja että kerron henkilökohtaisen mielipiteeni.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, m.m. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että työnantajavirastoon. Virkamiehellä on näihin vaatimuksiin perustuen pikemminkin velvollisuus kuin pelkkä oikeus käyttää sananvapauttaan etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa ilmenee vakavia puutteita tai väärinkäyttöksiä ja asianmukaiset toimenpiteet jätetään tekemättä. Yksityissektorilla lojaliteettivelvoite on tiukempi, koska kyseessä on vain työnantajan ja työntekijän välinen sopimus. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Lainsäädäntömme ei kuitenkaan pahemmin kiellä tai aseta rangaistavaksi sananvapausrikoksia, työnantajan kostotoimia, vainoa ja muuta kiusaa, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu. Sitävastoin mielipiteen ilmaisua säätelee mainitsemani hitaus; sitä ei pidetä kovin sopivana, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Ammattiroolissa vaatimukset tietysti ovat läsnä, mutta jos minua esimerkiksi jossain pohjoismaiseen yhteistyöhön liityvässä asiassa haastateltaisiin ja minulle esitettäisiin hypoteettinen kysymys:

Onko mielestäsi hallituksen politiikka pohjoismaisessa sotilaallisessa yhteistyössä ollut hyvä?

…niin voisin ajatella hypoteettistä vastausta:

Omasta mielestäni olemme hukanneet jonkin verran aikaa ja yhteistyömahdollisuuksia tiettyyn varovaisuuteen.

mutta tätäkään en suosittele kokeilemaan kotona.

Suomen puolustus – vastaako tilaus toimitusta?

Tämä kirjoitus on kriittinen, joten pyydän lukijoita muistamaan, että esittämäni mielipiteeni ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien virallista linjaa.


Ken tietää?

Suomessa on todella vaikeaa löytää julkisia tietoja siitä miten hyvin puolustusvoimat suorittaa sille laissa määrättyjä tehtäviä.

Tässä on yksi syy kehnoon, asiantuntijavetoiseen ja auktoriteetijohtoiseen puolustuspoliittiseen keskustelukulttuurin, joka Suomessa on valloillaan, vaikka viime aikoina onkin yleisemmän turvallisuuspolitiikan puolella nähty hienoja ”irtiottoja.” Tavallisen kansalaisen ei ole kovinkaan helppoa muodostaa käsitystä siitä miten hyvin hoidamme tehtävämme, kuinka tehokkaita olemme ja millaisia tuloksia saavutamme.

Meanwhile in Sweden….

Toista ääripäätä löytyy Ruotsista, missä suurin osa joukkojen kokoonpanoa, lukumäärää, sijoituspaikkaa ja valmiutta koskeva tieto on täysin julkista ja helposti saatavilla. Suomessa sama tieto on salaista ja pilkottu niin pieniin ja hajanaisiin osiin, että ammattilaisenkin on vaikea löytää tietoa.

Puolustusvoimien tulee raportoida toimituksesta siten, että tilivelvollisuus ja tulosvastuu ilmenevät selvästi.

Niin, mitä joukkoja Ruotsilla tänä vuonna on, missä ne ovat ja mikä on niiden valmius? No, lue Ruotsin eduskunnan jokavuotiset ohjauskirjeet Ruotsin puolustusvoimille. Kuinka hyvin tavoitteisiin päästiin? Täytettiinkö tehtävät? Lue Ruotsin puolustusvoimien vuosikertomukset!

Kuinka hyvin tai huonosti eri tulosalueita on hoidettu ja mitä seurauksia tällä on puolustusvoimille tai puolustusjärjestelmälle? Kurkista tarkastusviraston raporttisarjaan Puolustuksen kyvykkydet tai lue muutama FOI:n raportti.

Kuva: Puolustusvoimat / Mika Koskinen.

Tilaus ja toimitus

Entä Suomi? Puolustusvoimien vuosikertomukset ovat tosi hienoja painotuotteita, mutta ne kertovat harvinaisen vähän lakisääteisten tai tulostavoitteiksi käskettyjen tehtävien toteuttamisesta. Sitä vastoin ne antavat kauniin, miellyttävän ja pinnaltaan sileän kuvan toiminnasta tarkasti valittuine tunnuslukuineen, jotka eivät itsessään paljoa kerro. Tehtävien toteuttamisestta kerrotaan ympäripyöreästi ja välillä toteutetaan tehtäviä, joita ei edes laissa tai tulostavoitteista löyty. Alla muutama ote:

  • ”Kansalaisista yli 80 prosenttia tukee yleistä asevelvollisuutta.”
  • ”Puolustusvoimien keskeisimmät ydintoiminnot on vuonna 2011 kyetty ylläpitämään lähes normaalitasolla.”
  • ”Toteutunut toiminta ei kuitenkaan määrällisesti edusta sitä tasoa, jonka pitkäaikaiset kokemuksemme osoittavat välttämättömäksi. ”
  • ”Puolustusvoimat on kantanut yhteiskuntavastuutaan myös laatimalla ympäristöstrategian ja ympäristösuunnitelman.”

Löytyyhän sentään tilinpäätös? Ei, tilinpäätöksen tarkastaa kylläkin Valtiontalouden tarkastusvirasto, mutta vain tarkastuskertomus on saatavilla. Ohjausta eduskunnalta? Ei, eduskunta hyväksyy Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon, mutta ei julkisesti ota kovin paljon kantaa yksityiskohtiin, kuten joukkojen määrään, laatuun ja valmiuteen.

Parhaan kuvan tilauksesta saa Puolustusministeriön hallinnonalan tulostavoiteasiakirjasta (vuodelle 2013). Liitteen 2.1 kärpäsp**kan kokoinen ja näköinen teksti tekee kylläkin sovittujen tulostavotteiden erotttamisesta vaikeaa…

Valtion talousarvioesitystä 2013 luettessa kolmen lakisääteiseen tehtävään liittyvät tilaukset selviävät hieman paremmin:

Suorituskykyinen puolustusjärjestelmä
Puolustusvoimilla on riittävän ennakkovaroituksen antava sotilasstrateginen tilannekuva. 4
Puolustusvoimat on valvonut alueellisen koskemattomuuden sekä ennalta ehkäissyt ja tarvittaessa torjunut alueloukkaukset. 4
Puolustusvoimilla on valmius torjua sotilaallisen voiman käyttö ja sillä uhkaaminen koko maan alueella. 3
Puolustusvoimat kykenee muodostamaan painopisteen kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaisesti torjuessaan sotilaallisen voiman käyttöä. 3
Puolustusvoimat kehittää asevelvollisuutta ja vapaaehtoista maanpuolustusta osana puolustusvoimauudistusta. 3
Asevelvollisten sosiaalista ja taloudellista asemaa kehitetään puolustusministeriön johtaman poikkihallinnollisen työryhmän avulla. 4
Puolustusvoimat turvaa kustannustehokkaan henkilöstöjärjestelmän toimivuuden niin, että puolustusvoimien tehtävärakenne on tarkistettu ja henkilöstön osaaminen, toimintakyky ja työhyvinvointi varmistettu. 3
Ylläpidetään ja ajantasaistetaan maltillisesti materiaalista suorituskykyä sekä huolehditaan syntyneistä sitoumuksista. 3
Puolustusvoimat integroi Naton suorituskykyvaatimukset soveltuvin osin osaksi joukkojen kehittämistä. 3
Puolustusvoimat suuntaa kiinteistöinvestoinnit priorisoiden turvallisuutta, henkilöstön ja koulutettavien terveyttä, poikkeusolojen vaatimuksia, materiaalin hallintaa ja ympäristönsuojelua edistävät hankkeet. 3
Puolustusvoimat parantaa käytössään olevien palvelussuhdeasuntojen vuokraamisessa kustannustehokkuutta niin, että tyhjistä asunnoista aiheutuu kustannuksia enintään 0,5 milj. euroa/vuosi. 3
Turvallinen yhteiskunta
Puolustusvoimien valmius tukea muita viranomaisia ylläpidetään. 4
Kansainvälisen turvallisuuden vahvistaminen
Puolustusvoimat toteuttaa sille osoitetut kriisinhallintatehtävät. 4
Puolustusvoimat ylläpitää valmiutta osallistua uusiin operaatioihin tai koulutus- ja neuvontatehtäviin. 4
Palvelusturvallisuutta ja suojaa kehitetään siten, että operaatioissa palvelevien joukkojen käyttöön toimitetaan aina olosuhteiden ja tehtävien kannalta välttämätön materiaali. 4
Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan valtion yhteisellä arviointiasteikolla 1–5. Arviointiasteikossa 1=Tavoitteesta on luovuttu, 2=Tavoite ei toteutunut, 3=Tavoite on osittain toteutunut, 4=Tavoite on saavutettu ja 5=Tavoite on ylitetty.

Siis mitä?! Itsenäisen valtakuntamme sotilaallista maanpuolustusta (Suorituskykyinen puolustusjärjestelmä) koskevista tulostavoitteista aiomme saavuttaa täysin vain kolme (3) yhdestätoista (11). Ja näistäkin yksi koskee jonkun poikkihallinnollisen työryhmän kokouksia?! Tätäkö nyt oikeasti tilattiin?

Miten toimitus? Se ei onneksi koskaan tule julkiseksi, koska puolustusministeriö vaatii puolustusvoimia raportoimaan talostavotteiden saavuttamisesta vuosiraportissa, joka on turvaluokiteltu viranomaiskäyttöön. Tästä tilauksesta, ilman mitään näyttöä vastaavasta toimituksesta, olemme valmiita maksamaan 2,36 miljardia euroa vuodessa?! Kyllä on aikamoista maanpuolustushenkeä!

Julkisuudesta, salassapidosta ja päivän risu

Puolustusvoimat on Suomen kansalle tilivelvollinen ja tulosvastuullinen. Näiden vastuiden toteutumisen, suhteessa laissa ja tulostavotteissa määritettyihin tehtäviin, on oltava jokaisen kansalaisen todennettavissa. Tietoa ei tarvitse jokaisen hakea erikseen, vaan viranomaisen on luotettavasti, kattavasti ja julkisesti raportoitava toiminnastaan. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta edellyttää ”avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa” ja sen tarkoituksena on ”antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan.

Kaikki maanpuolustusta koskeva ei siis voi olla salassa pidettävää. Julkisuuslain vahva salassapito-olettama tarkoittaa sitä, että viranomaisen asiakirja on salainen, jollei ole ilmeistä että tiedon antaminen ei vaaranna suojattavaa etua. Lain 24 § 1 mom 10 kohta ei kuitenkaan tarkoita tiedon laatuun perustuvaa ehdotonta salassapitoa, jota sovelletaan vain yksilön etujen suojaamisessa. Asioissa, joissa on tarvetta julkisen vallan käytön valvomiseen on tarpeettoman laajaa salassapitoa (ns. hätävarjelun liiottelua) vältettävä. Tiedon saantia, tai pikemminkin sen vapaaehtoista antamista julkisuuteen, ei saa rajoittaa enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista.

Päivän risu menee siis näin ollen puolustusministeriölle, joka erheellisesti määrää suoraan vuosiraportin salassapidosta sisällöstä riippumatta. Ministeriön asettamien vuosiraportin sisältöön kohdistuvien vaatimusten valossa tuntuisi tarkoituksenmukaisemmalta, että suurin osa siitä olisi julkista ja että salassa pidettävät asiat koottaisiin erillisiin liitteisiin.

Puolustusvoimien tulee raportoida toimituksesta siten, että tilivelvollisuus ja tulosvastuu ilmenevät selvästi. Nykymalliset firmaesitteet eivät toteuta tätä vaatimusta. Tilaajalla on oikeus tarkastaa toimitus ja sen jälkeen joko ottaa se vastaan tai palauttaa se toimittajalle.