Rajanvetoa [Suomen puolustuskyky, osa 4]

Turkki ja Venäjä

Pilot parachuting from downed Su-24. Source: Algeria latest news
Ohjaaja pelastautuu pudotetusta Su-24 -koneesta laskuvarjolla. Lähde: Algeria latest news.

Turkki pudotti marraskuun 24. päivänä venäläisen Su-24 rynnäkköhävittäjän, joka loukkasi sen ilmatilaa. Kyseessä oli vähintään kahden aikaisemman todennetun loukkauksen ja usean tilanteessa annetun varoituksen seurauksena tehty päätös. Kyse oli rajanvedosta. Yhtäältä Turkki veti itsenäisenä valtiona rajansa selvästi. Turkin alueellisen koskemattomuuden turvaaminen meni kaiken muun edelle. Venäjä käyttää vapaasti Irakin, Iranin ja kontrolloidusti myös Israelin ilmatilaa Syyria operaatiossaan. Turkin osalta panoksena ovat myös aluevedet. Venäjä tunkee sille elintärkeän ja erittäin kapean Bosporin salmen kautta Mustalta mereltä Välimerelle ja Yhdysvaltain kanssa on myös neuvoteltu ilmatilan käytöstä Syyrian operaatiossa. Nato ei kuitenkaan sanele mitään jäsenmailleen ilman yksimielisyyttä. Turkki veti omat rajansa ja teki samalla merkittävän rajanvedon Naton puolesta; Venäjä sai tietää, että se ei ole oman narratiivinsa mukainen Naton rinnalla Syyriassa Daeshia vastaan taisteleva liittolainen, vaan konfliktin erillinen osapuoli, joka touhuaa omiaan muille ja alueelliselle turvallisuudelle riskialttiilla tavalla. Naton pääsihteeri painotti malttia ja presidentti Erdoğan pyysi Putinia tapaamiseen. Tylyjä olivat Venäjän federaation presidentin sanat tapaamisessa tapahtumapäivänä Jordanian kuninkaan kanssa, mutta nopeasti koolle kutsuttuun G20-tapaamiseen tuleminen ja Turkin presidentti Erdoğanin tapaaminen osoitti, että Venäjäkin ymmärtää, että kyseessä on paljon Turkkia suurempi asia. Sotilasliitto Nato onkin aloittanut tunnustelut Nato-Venäjä -neuvoston herättämiseksi horroksestaan.

Ilmatilaloukkauksia äärimmäisen kapeilla alueilla pohdittaessa on hyvä myös miettiä rajanvetoja. Suomenlahti on kapea ränni ja Venäjän koneet ovat loukanneet Suomen ilmatilaa. Lukumäärä ja sen muutos ei ole tilastollisesti kovin merkittävä, mutta ydinkysymys on miksi Venäjä kiertää epämukavuutta aiheuttavat luonnonilmiöt pohjoisen kautta ja miksi Suomen alueelle tehdyt loukkaukset jatkuvat niin pitkälle ja syvään? Suomi on harvoja, ellei jopa ainoa, Itämeren valtioista, joka ei julkisesti ole kutsunut Venäjän suurlähettilästä puhutteluun ilmatilaloukkausten takia. Ruotsi vaati välittömästi selvitystä niin Venäjän kuin Yhdysvaltainkin suurlähettiläiltä, kuten myös Viro, joka on heti julkaissut kaikki ilmatilan loukkaukset. Oikeuspositivistinen normeja rakastava Suomi on usein tyytynyt toteamaan, että rajavartiolaitos selvittää asiaa ja että Suomi on pyytänyt selvitystä venäläisiltä viranomaisilta.

Suomi ja Ranska

Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva hotelli Scandic otti näkyvästi osaa Ranskan suruun. (KUVA: IS / Tatu Paulaharju). Lähde: IS – ”Maailmalla merkkirakennukset on valaistu Ranskan väreillä – Helsingin keskustassa vain yksi”.

Suomessa on noussut kohu Ranskan SEU 42.7 mukaisesta sotilaallisen tuen pyynnöstä. Tasavallan presidentti antoi juristin lausunnon asiasta ja Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen tuki presidentti Niinistöä pukemalla uuteen kuosiin jo kertaalleen selvittämäänsä Lissabonin sopimusta. Erittäin hyvä ja ajankohtainen päivitys, joka on syytä lukea, aloittaen vuoden 2008 selvityksestä. Samalla Suomi lainasi Ruotsin vuoden 2009 puolustuspäätösten vahvaa solidaarisuuslausumaa ja päivitti näin ollen omaa vuoden 2012 selontekonsa solidaarisuuslausumaa kaatopykälineen. Taisivat tekstit mennä jossain sekaisin tai sitten kyseessä oli nopeasti alulle laitetun lainmuutoksen pohjustamista.

Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan. Suomi tukee Ranskaa käytettävissään olevin keinoin.

Suomen hallitus 2015

Ruotsi toimii turvallisuussitoumusten syventämiseksi. Se on omalta osaltaan todennut, ettei jää passiiviseksi, mikäli toista EU-maata tai Pohjoismaata kohtaa katastrofi tai hyökkäys. Ruotsi odottaa, että EU-maat ja Pohjoismaat tekevät samoin, mikäli Ruotsiin kohdistuu katastrofi tai hyökkäys.

Ruotsin solidaarisuuslausuma kirjattuna VNS selontekoon 5/2012

Suomi haluaa nyt muuttaa lakiaan siten, että SEU 42.7 mukaisen sotilaallisen avunantovelvoitteen täyttäminen tulisi mahdolliseksi. On puhuttu jonkinlaisesta harmonisoinnista ja todennäköistä on, että tähän rasvattomaan maitoon ja suolattoman voin malliin jäädään. Samalla kuitenkin puolustusministeri Jussi Niinistö puhui tähän liittyvistä asioista, josta ainakin asiaan hieman paremmin vihkiytyneille selviää mistä todella on kyse.

Jatkosodan haamu

Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä. Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.
Kenraali Ehrfurth käymässä kenraali Talvelan luona jakamassa rautaristejä.
Naamoila, 6. lokakuuta 1941. Kuva: Vänr K Borg. Lähde: SA-kuva.

Suomessa valtakunnan raja on edelleen määräävä puolustusratkaisussa. Tätä faktaa ei ole muuttanut sodan kuvan ja siihen liittyvä sotatekninen kehitys – erityisesti konventionaalisen kaukovaikuttamisen kehitys, eikä edes se, että Suomi itse hankkii vuoteen 2025 mennessä aikamoisen arsenaalin kaukovaikuttamisen kyvykkyyttä [1,2,3]. Meitä vaivaa jatkosodan haamu. Jatkosodan toki aloitti Neuvostoliitto, mutta kyllä me siihen olimme valmiita. Jotkut ovat kerettiläisesti itsenäisen Suomen puolustuksellista historian kerrontaa uhmaten jopa väittäneet että emme vain odottaneet, vaan jopa toivoimme sitä. Pommien pudottua Turkuun, Porvoon ja Helsinkiin, lähti kenttäarmeijamme rajan yli ottamaan takaisin menetettyä. Strategis-operatiivisesti tarkasteltuna kyseessä oli sotilaallisesti edullisen aseman hankkimisesta. Ei kukaan ollut Uralin vuorille lähdössä ja vanha talvisotaa edeltänyt rajapyykki asettikin kovan kynnyksen monille. Tästä meille on perinnöksi jäänyt puolustuksellinen lainsäädäntö ja doktriini, joka vahvasti nojaa kansainväliseen oikeuteen, jopa silloin kun kansainvälinen oikeus on vain juhlapuhetta.

Nyt olemme hankkineet JASSM-ohjuksia, olemme saamassa jälleen käyntiin torsoksi jääneen raketinheitinjärjestelmän ampumatarvikehankinnat, jotka tulevaisuudessa mahdollistanevat kauaskantoisen ATACMS-tykistöohjuksen hankinnan. Puolustusvoimien hankkeissa on myös Laivue 2020 ohella uusi pintatorjuntaohjus korvaamaan vanhenevaa Rbs-15 SF III -kalustoa (MTO 85M), jonka kantama nykyään haarukoitavilla vaihtoehdoilla risteilee jossain yli 100 ja alle 500 kilometrin välillä. Ilmasta laukaistuna kantama voisi kasvaa jopa 1 000 kilometriin vuoden 2030 jälkeen. Nämä aseet ovat useimmille hyökkäysaseita. Meille ne ovat kynnysasejärjestelmiä [4,5,6]. Niiden merkitys on siinä, että pieninkin sotilaallinen provokaatio – yritys pysyvästi loukata itsenäisen Suomen valtakunnan alueellista koskemattomuutta, saattaa johtaa näiden asejärjestelmien käyttöön, jolla uhka ja etenkin kyky ylläpitää sitä neutraloidaan. Tämä merkitsee mainittujen asejärjestelmien osalta sitä, että niiden maalit olisivat valtakunnan rajojemme tuolla puolen. Tämä on aina poliittinen päätös. Päätös välittömästä kynnysarvon nostamiseen tähtäävästä asevoiman käytöstä on ylipäälliköllä. Presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa asettaa itsenäisyytemme hinnan ja rajat.

Selkokielellä kynnysarvo merkitsee vastustajan asettamista valinnan eteen: ”Mikäli käytätte asevoimaa Suomen tasavallan alueelle, niin pidämme omalla voimallamme huolen siitä, että teidän puolellanne rajaa ei ole enää edellytyksiä jatkaa sotatoimia, ettekä pääse Pietarin sotasatamista Suomenlahden puoltaväliä pidemmälle.” Ollakseen uskottava tällaisen kynnysarvon on oltava tunnustettu (tiedossa ja julkinen), siihen liittyvän päätöksentekoketjun harjoiteltu ja tämän kaiken selvästi viestittyä. Silloin vastapuoli ymmärtää, että lähtiessään opportunistiseen asevoiman käyttöön Suomen alueelle, se sitoo samalla pääosan resursseistaan taisteluun Suomen kanssa ja ottaa turpaan muutamat ensimmäiset viikot niin paljon, että eskalointi ydinpelotteen asteelle voi nousta vaihtoehdoksi. Tällöin näyttäytyy vastapuolelle harvinaisen selvänä se, että laajassa kriisissä, jossa on monia osapuolia, tällainen vaihtoehto on aina poissuljettu.

Poliittinen johtomme on kuitenkin asepalveluksen, asevelvollisuusjärjestelmän, jatkosodan haamun ja maanpuolustuskurssien myötä indoktrinoitu jäykän torjuvaan alueelliseen puolustukseen. Kysyä sopiikin, löytyisikö tarpeen tullen rohkeutta edetä edes Pietarin porteille asti. Marsalkka Mannerheim uskalsi ja ymmärsi myös jättää sen siihen. Kyky oli näytetty ja tilanne tehty selväksi. Asevoiman käyttö loi poliittista toimintavapautta. Tämä on jatkosodan tärkeä oppi, jota meidän pitäisi vaalia ja ylläpitää sodan kuvan muutoksessa.

Solidaarisuus, Suomi ja puolustusvoimat

Nyt valmisteilla oleva lainsäädännön tavoitteet ovat selviämässä. Suomen lain on mahdollistettava asevoiman käyttö myös valtakunnan rajojen ulkopuolella Suomen suvereenien oikeuksien ja valtion etujen turvaamiseksi. Todennäköisesti saamme kuitenkin taas rasvatonta maitoa ja suolatonta voita. Lainsäädäntöä ”harmonisoidaan” SEU 42.7 sopivaksi rajoittaen se juuri siihen. Koska konsensus ja oikeusvaltio. Se mitä tarvitaan on puolustuksen pitkän aikavälin haasteiden selvitysryhmän, lukuisten Nato-selvitysten ja valtioneuvoston selontekojen johtopäätösten synteesi, eli uuden selonteon luomisprosessin synnyttämä uusi selvä tehtävätarve puolustusvoimille, josta edetään. Se merkitsisi minun näkemykseni mukaan sitä, että Suomi laajentaa puolustusvoimiensa tehtävää koskemaan Suomen tasavallan, suomalaisten elinmahdollisuuksien sekä etujemme ja arvojemme puolustamisen niin valtakunnan rajojen sisäpuolella kotimaassa kuin myös ulkomailla. Ainoastaan tällainen merkittävä puolustuksen de jure uudelleensuuntaus voi johtaa siihen, että voimme valita, joka tilanteessa ennakoiden oikean työkalun kuhunkin tilanteeseen. Se merkitsee myös sitä, että voimme ulottaa toimintaamme valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Tämä voi olla nimen omaan Ranskan pyytämää sotilaallista apua, joka ei istu nykyisen lain mukaisen kolmannen tehtävän piiriin kuin pakottamalla, sotilastiedustelua (vrt. Ruotsin asevoimien KSI/MUST) tai yhdessä Ruotsin tai jonkin muun valtion kanssa suoritettavaa sotilaallista operaatiota. Tämä ei vie meitä lähemmäs Natoa, mutta kylläkin lähemmäs Nato-maita ja Yhdysvaltoja, kuten se Ruotsiakin on vienyt. Ruotsi on olemattomasta puolustuksestaan huolimatta tällä hetkellä poliittisesti ja sotilaallisesti vahvempi tekijä Itämerellä kuin Suomi. Tämä ei suinkaan johdu kylmän sodan perinnöstä, vaan nimenomaisesti siitä muutoksesta, jonka Ruotsi teki kylmän sodan päättymisen jälkeen. Ruotsin puolustusvoimien tehtävänä on:

Ruotsin puolustaminen ja Ruotsin turvallisuuden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti. Puolustusvoimien on kyettävä havaitsemaan ja torjumaan Ruotsin alueeseen kohdistuvat loukkaukset ja kyettävä turvaamaan Ruotsin suvereenit oikeudet ja kansalliset intressit myös Ruotsin alueen ulkopuolella.

Kirjoittajan käännös Ruotsin puolustusvoimalaista Förordning (2007:1266) med instruktion för Försvarsmakten.

Onneksi meillä ollaan hitaita ja varovaisia. Saamme todennäköisesti kaiken tämän vatuloinnin tuloksena liian myöhään ja jo syntyessään vesittyneen lainsäädännön, jonka elinaika on voimaantulosta seuraavaan kriisin alkuun, johon se taas on riittämätön. Suomen valtionjohdolla on puolustusvoimissa käyttökelpoinen ja vahva työkalu. Sen käytön estäminen rajoittavalla lainsäädännöllä on vaarallista valtiojohdolle itselleen ja Suomen kansan edulle. Suomi tarvitsee uuden lain puolustusvoimista ja lain sotilastiedustelusta, jotka takaavat sen, että tätä voimaa voidaan käyttää juuri silloin, kun sen tuomaa poliittista toimintavapautta ja liikkumavaraa eniten tarvitaan.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Sotilaat ja sananvapaus, osa 3

Olen aiemmin kirjoittanut sotilaiden sananvapaudesta ja luulin jo, että asia olisi selvä. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan hyökkäykset strategian laitoksen johtajaa everstiluutnantti Torsti Siréniä ja kaikkien upseerien sananvapautta vastaan antavat kuitenkin aiheen palata asiaan. Kertaan perusteet, mutta jos asian yleiset, perustuslailliset ja muut lainsäädännölliset taustat ovat epäselviä, niin pyydän kiertämään sarjan ykkös- ja kakkososan kautta.

monkey-deaf-dumb-blind

Perusteet

Sananvapaus

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Tämä sananvapauden rajoitus koski vain puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan yhdistyksen julkista tilaisuutta tai muuta kokousta. Tätä rajoitusta laajennettiin kuitenkin tapakasvatuksessa yleiseksi sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme edelleenkin vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme vieläkään saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei enää merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan.

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, mm. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu.

Case Sirén

Warrior/Scholar

Everstiluutnantti Torsti Sirén jakoi Facebookissa tilapäivityksen, jossa hän kommentoi Ukrainan kriisin ja sen seurauksena harjoitettavasta politiikasta seuraavasti:

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa

Sirén on Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja ja valtiotieteiden tohtori. Strategian laitos on viimeisen viiden vuoden aikana erityisesti tuottanut paljon tutkimuksia strategisesta kommunikaatiosta. Sirén välitti näkemyksensä siitä, miten Suomi saattaa näyttäytyä maailmalla, jos tarkastellaan tekojen perusteella muodostettavaa kuvaa sanomasta. Olisi perin kummallista jos tiedeyliopiston ainelaitoksen johtaja tai professori ei voisi puhua tutkimusalastaan.

Ministerin hyökkäys

Nimen omaan tässä roolissa on tarkasteltava Sirénin sananvapautta. Ei ole olemassa upseerien sananvapautta, vaikka ulkoministeri Erkki Tuomioja tällaista maalaileekin. Upseerien sananvapaus ei ole sen rajatumpaa kuin muidenkaan virkamiesten; merkittävimmät sananvapauden rajoitukset muodostuvat virkamiehen asemasta.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastaus everstiluutnantti Torsti Sirénin tilapäivitykseen edustaa aiemmin mainitisemaani lojaalivelvoitteen mielivaltaista tulkintaa:

Suomen puolustusvoimat nauttivat laajasti suomalaisten luottamusta ja sen työtä arvostetaan. Olen itse seurannut sotilaittemme toimintaa erilaisissa kriisinhallintatehtävissä ja se luottamus jota he kansainvälisestikin nauttivat on todella ansaittua. Minusta on tärkeätä että tätä luottamusta ja arvostusta ja sen synnyttämää laajaa maanpuolustustahtoa ei horjuteta sellaisella, myös epälojaalisuutta valtiojohtoa kohtaan osoittavalla upseerien julkisella politikoinnilla, jota ei voi pitää palveluksessa olevilta asianmukaisena.

Tällaista luottamusta horjuttavaa käytöstä voi pitää epäisänmaallisena, ihan siitä riippumatta minkälaisia mielipiteitä suomalaisista tai muista valtioista siinä esitetään.

Upseerin ammatinvalinta on vapaaehtoinen ja jos tämä rajoite tuntuu liian vaikealta ei ammatissa ole pakko jatkaa. Varmuuden vuoksi: kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja vastauksessaan Sirénille

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että viranomaiseen. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on esimerkiksi osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Case Sirénissä strategian laitoksen johtaja kyseenalaistaa Suomen valtiojohdon strategisen kommunikaation mielekkyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Tuomioja vastaa leimaamalla Sirénin toimet epälojaaliksi ja epäisänmaalliseksi politikoinniksi. Ainoa kohta missä Tuomioja puhuu edes vähän asiasta on kun hän kirjoittaa ”ei voida pitää palveluksessa olevilta asianmukaisina.” Tässä Tuomioja lähestyy jo asian tangenttia, siihen kuitenkaan osumatta. Kattavana upseereja koskevana yleisperusteluna, ilman asemaan menevää harkintaa, Tuomiojan heitto on lähinnä naurettava. Lopussa Tuomioja itsekin havahtuu ja pesee kätensä kirjoittamalla kaatopykälänä: ”kyse ei siis ole kenenkään sanavapauden rajoittamisesta, vaan sitä mikä on kulloinkin eri asemassa olevalle sopivaa ja mikä ei.”

Tässä Tuomioja pääsee vihdoin varsinaiseen asiaan ja lopettaa kesken. Kyse on nimenomaisesti aseman asettamista sananvapauden rajoituksista, joiden perustana on lojaliteettivelvoite. Puolustusvoimissa on kaksi henkilöä, joiden sananvapaus on erityisen kapea johtuen heidän asemastaan. He ovat puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg ja puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa. Kapeimillaan sananvapaus lienee eversti Kalliomaan kohdalla, koska hän on puolustusvoimien viestintäjohtaja, so. kaiken vuorovaikutuksemme esikuva ja organisaation äänitorvi.

Sitten on henkilöitä, joiden sananvapaus on hyvinkin laaja tai ainakin sen tulisi olla. He ovat Maanpuolustuskorkeakoulun professorit, dosentit ja ainelaitosten johtajat, joiden edellytetään käyvän kriittistä tieteellistä keskustelua. Näiden henkilöiden osalta heidän sananvapauttaan rajoittavat ehkä jopa tarpeettoman paljon yleisesikuntaupseerin asemaan (ainelaitosten johtajat, sotilasprofessorit) liittyvät pidäkkeet, vaikka heillä on akateeminen valtakirja julistaa. Niin ikään suurta ammatillista ja akateemista sananvapautta nauttivat tutkijat, joista esimerkiksi tohtori Saara Jantunen on esimerkki tämän vapauden hyödyntämisestä.

Samanlaista vapautta nautin minäkin, esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustellessani. Ammatilliset sananvapauden rajat tulevat vastaan silloin jos keskustellaan merivoimien materiaalisesta tilanteesta ja siihen liittyvistä operatiivisen suunnittelun ja valmiuden asioista. Näistä keskustelen korkeintaan erittäin yleisellä tasolla. Olen esimerkiksi keskustellut paljon enemmän niinkin ”salaisista” asioista kuin Viestikoelaitoksesta ja puolustusvoimien tiedustelusta [1,2], koska en ole tiedustelualalla. Virkavelvollisuus pitää aina keskustelun selkeästi julkisessa tiedossa.

Jos Tuomiojan vastauksesta pitäisi saada jotain selvää ja päästä johonkin johtopäätökseen, niin ymmärrän siitä sen, että Tuomiojan näkemyksen mukaan ulkopolitiikka on ilmeisesti kaikkien virkamiesten alaa tai sitten se on niin ”sensitiivistä” että siitä puhuminen muutoin kuin samanmielisesti ja ylistävästi, so. ”luottamusta rakentavasti,” on epäisänmaallista ja sopimatonta.

Ollessani yläasteella nuorempana poikana kuulin opettajien käyttävän tietyistä oppilaista nimitystä ”neuvostovastainen häirikkö.” Tulee samat ajat mieleen.

//James


Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Liekeissä, osa 8 (Nato-keskustelu)

monkey-deaf-dumb-blind

Mashiri on Suomen armeijan kapteeniluutnantti ja siten puolustusministerin alainen. Demokratiassa emme myöskään ole tottuneet siihen, että upseerit osallistuvat asepuvussa poliittisiin keskusteluihin (siviilivaatteissa he ovat kansalaisia).

Professori Heikki Patomäki blogissaan

Näin sohii vasemmistoliiton eurovaaliehdokas, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Taustalla on Patomäen käsitys Naton kanssa tehtävästä isäntämaan tuen (Host Nation Support, HNS) sopimuksesta, johon hän soveltaa hivutusteoriaa, kertoen sen vievän meitä kansalta salassa Natoon. Ilmeisesti Patomäki kuvittelee, että valmisteilla olevaan muistioon sisältyy salaisia lisäpöytäkirjoja, jotka jakavat Suomen uudestaan Naton etupiiriin ja antavat Natolle alueitamme kriisin tullessa.

Professori Patomäen käsitys on väärä ja menee niiden ideologisesti värittyneiden argumenttien kategoriaan, joita hän mielellään esittää. Nyt valmistelussa on yhteisymmärrysmuistio (Memorandum of Understanding, MoU). Sen pohjalta voidaan esimerkiksi harjoituksia varten laatia yksityiskohtaisempia teknisiä sopimuksia (Technical Agreement, TA). Olen itse ollut mukana valmistelemassa tällaisia ”teknisiä sopimuksia.” Johtuen siitä, että sopimukset tehdään hieman eri sisältöisinä eri maiden kesken, niin yksityiskohdista sopiminen on usein tuskaista puurtamista sellaisten asioiden kanssa, jotka voitaisiin kerralla tehdä kaikkien kanssa samalla tavalla. Tähän Naton isäntämaan tukea koskeva uudistettu doktriini pyrkii. Se yhtenäistää koko sopimisketjun MoU:sta aina yksittäiseen vaatimusmäärittelyn (Statement of Requirements, SOR) elementtiin. SOR:illa lähettävä valtio kertoo mitä tiloja, palveluja, varusteita ja muuta se tarvitsee ja edellyttää saavansa joko ilmaiseksi tai maksua vastaan. Alla muutama tviitti, jotka valottavat tätä arkea.

Koko asia on juurikin näin yksinkertainen ja omasta mielestäni sen herättämä kohu jopa naurettava. Asioista sitovasti sopiminen esimerkiksi harjoituksiin liittyen edellyttää kuitenkin sitä, että ensin on yleensäkin sovittu että joistain asioista voidaan sopia tarkemmin tietyllä tavalla. Tätä nyt ollaan tekemässä.

Siksi MoU.

Yleisimmät tapaukset, joissa MoU:ia tarvitaan syntyvät kun suomalainen joukko osallistuu harjoitukseen ulkomailla tai me isännöimme kansainvälisiä harjoituksia. Juuri nyt koulutuspurjehduksella oleva miinalaiva Uusimaa voi esimerkiksi tukeutua satamissa ollessaan isäntämaan palveluihin, jos siitä on sovittu. Monen valtion harjoitellessa yhdessä on helpompaa että kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla ja sopivat niistä samoilla perusteilla. Muuten bensakoneeseen menee jossain vaiheessa dieseliä.

Vuoden 2004 MoU Ruotsin kanssa ei aiheuttanut salaliittoteorioita puolustusliitosta, eikä myöskään vuoden 2009 MoU pohjoismaisesta yhteistyöstä saanut aikaan suurempaa kohua. MoU ylittää uutiskynnyksen vain jos toisena osapuolena on NATO tai Yhdysvallat.

[Katso miltä MoU-sopimus näyttää täältä]

Sitten itse asiaan, tai oikeammin Patomäen asiavirheisiin. Patomäki menee metsään lähes kaikessa. Patomäen tieto puolustusvoimista on heikkoa – Patomäki puhuu ”Suomen armeijasta” ja minusta puolustusministerin alaisena. Olen puolustusvoimien upseeri, palvelen merivoimissa, arvo meni oikein(!) ja kolme ylintä esimiestäni ovat merivoimien komentaja kontra-amiraali Kari Takanen, puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen ja ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Keskustelen yksityisesti kansalaisena, mutta tuon rehellisesti esille sidonnaisuuteni ja asemani. Samalla kun kerron, että keskustelen kansalaisena kerron myös, että palvelen puolustusvoimissa kapteeniluutnanttin arvossa. Osallistumalla keskusteluun, voin kantaa vastuuni upseerina (asiantuntijana) ja kansalaisena. Kerron mielelläni julkisista asioistamme, pyrin korjaamaan väärinkäsityksiä ja auttamaan ihmisiä virallisen tiedon lähteille.

Ase kädessä?

Patomäki kommentoi kirjoitustaan myöhemmin, tuoden esille huolensa siviilien kontrollista yhteiskunnassa.

Asepuku ei sovi demokraattiseen politiikkaan, koska ”ase kädessä” (siteeratakseni Mashiria itseään) tarkoittaa politiikan loppua. Pelkkä väkivallan uhka riittää lopettamaan politiikan, joka perustuu puhe- ja äänivaltaan ja yhteisiin julkisiin tiloihin, ja siten myös vastavuoroiseen luottamukseen.

Kansalaisina meillä kaikilla on tietenkin samat vapaudet, ja on tilanteita, jolloin sotilaat voivat legitiimisti toimia asiantuntijoina. Nyt käsillä olevassa tapauksessa yksi olennainen näkökohta on, että kansainväliset sopimukset kuuluvat pikemminkin kansainvälisen politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan kuin kapteeniluutnanttien, jotka on koulutettu panssarintorjunnassa.

[A]sepuvussa politikointi on sensitiivinen kysymys, koska minkä tahansa yhteiskunnan keskeinen (tai ainakin latentti) ongelma on se, miten kontrolloida niitä, joilla on tehokkaat välineet muiden fyysiseen pakottamiseen.

Panssarintorjunta ei ole koulutushaarani, mutta aselajiylpeys sikseen. Mitä demokratiaan ja sotilaiden sananvapauteen tulee, niin tästä olen jo keskustellut aiemmin otsikolla Sotilaat ja sananvapaus [2, 1]. Kansainvälisen politiikan professorin alaa ei tietenkään ole valtiosääntöoikeus, mutta olisin odottanut parempaa. Patomäki puhuu harvinaisen selvästi perusoikeuksien rajoittamisesta. Hyväksyttävyysperusteena sotilaiden oikeuksien rajoittamiselle Patomäki esittää tarvetta turvata kansalaisten oikeudet. 20 vuotta sitten, vuonna 1993 alkaneen perustuslakiremontin myötä, Suomessakin siirryttiin perusoikeusmyönteiseen laintulkintaan ja -valmisteluun, jonka seurauksena sotilaiden sananvapautta koskevat rajoitukset rikoslaista poistettiin. Hallituksen esitykset valiokuntamietintöineen olivat tässä hyvin selkeitä. Lainsäätäjä piti sotilaiden sananvapauden rajoitusta suhteettomana ja ydinalueeseen kajoavana. Aiempi rajoitus ei myöskään ollut kovin täsmällinen, minkä vuoksi se johti puolustusvoimissa laajempaan sananvapauden rajoittamiseen, kuin mitä lainmukainen tulkinta mahdollisti. Näihin faktoihin Patomäki ei ilmeisesti ole vaivautunut perehtymään, kuten ei myöskään Naton rauhankumppanuusohjelman ohjausmekanismeihin, koska silloin tarvetta hivutusteorian soveltamiselle valmisteilla olevaan yhteisymmärryssopimukseen ei olisi.

Omasta asiantuntijuudestani totean vain, että Naton doktriinit, taktiikat, tekniikat ja proseduurit kuuluvat minun alaani, siinä missä kansainväliset sopimukset kuuluvat politiikan ja oikeuden tuntijoiden alaan. Näistä lähtökohdista, asiaan hyvin perehtyneenä, olen pyrkinyt jakamaan asiasta ajankohtaista ja oikeaa informaatiota. Nämäkin sosiaalisessa mediassa jakamani asiakirjat Patomäki on ilmeisesti sivuuttanut, syynä varmaan ennakkokäsitykset panssarintorjuntakoulutetuista kapteeniluutnanteista.

Pientä ristiriitaa sotilaiden, legaalien ja politiikan eksperttien välillä on. Olen itse havainnut, että politiikan ja oikeuden alojen tuntijat eivät aina niele sotilasdoktriineihin kirjoitettuja yksinkertaisia sopimusmalleja. Vastaavasti sotilaat eivät enää saa selvää sopimuksista niiden käytyä oikeudellisessa ja poliittisessa mankelissa. 😉

Ei Natolle. Paikallaan junnaavaa keskustelua.

Lopuksi tartun professori Patomäen täkyyn. Patomäki kirjoittaa blogissaan, missä hän avoimesti esiintyy vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaana (nro 143) ja edistää kampanjaansa. Näin ollen Patomäen voidaan katsoa edustavan puolueen kantaa ja arvomaailmaa. Tein aiemmin selväksi, että minun sananvapauteeni sotilaana ei kohdistu sen erityisempiä rajoituksia kuin virkamiehen sananvapauteen. Sana olkoon siis vapaa.

Patomäen käsitys sotilaiden oikeudesta lausua mielipiteensä on vasemmistoliiton periaateohjelman vastainen, ellei sitten periaateohjelma koske vain samanmielisiä.

Vasemmistoliiton perusarvoja voidaan edistää vain demokratiassa, jossa jokainen ihminen on poliittiseen toimintaan oikeutettu kansalainen.

Vasemmistoliiton periaateohjelma.

Patomäellä, kuten myös muutamalla muulla vasemmistoliiton turpo-keskustelijalla tuntuu olevan jonkinlainen ”Nato on Saatanasta” -ideologinen tarve nähdä kaikki erimieliset Nato-haukkoina, jotka johtavat kansaa harhaan. Tästä seuraa keskustelunavauksia, joissa kaikki yhteistoiminta, tapaamiset, muistiot ja pöytäkirjat Naton ja Yhdysvaltain kanssa vaaditaan heti julkaistaviksi ja keskeytetttäviksi, samalla kun niiden jo sisältöä tuntematta kerrotaan sisältävän Nato-hivutusta salaisten pykälien muodossa.

Venäjästä moni vasemmistoon itsensä lukeva ei nosta samanlaista meteliä. Naton ja Yhdysvaltain ”valloitussodista” ja ”rikoksista ihmisyyttä vastaan” puhutaan samalla kun Venäjästä vaietaan. Kyseessä lienee jonkinlainen neuvottomuuden ja ideologisen tyhjyyden limbo. Suuren ja Mahtavan Neuvostoliiton hajottua moni vasemmistolainen haluaisi kovasti Venäjästä sosialistisen ideologian johtotähteä. Venäjän keskittäessä valtaa naapureitaan vastaan voimankäyttöön halukkaalle presidentille ja valtion käyttäytyessä pohjoismaista sosiaaliliberalismia ja läntistä arvomaailmaa halveksivasti, ajautuvat monet toivottomuuden kriisiin, jossa oman aatteen fundamentit romuttuvat. Seurauksena on hakuammuntaa; lapsellisia tempauksia, kuten mielenosoitusten järjestäminen väkivaltaisten ryhmien kanssa ja yleisesti kaiken vastustaminen ja kritisoiminen itse kuitenkaan parempia ratkaisuja tarjoamatta.

Suomi, Venäjä, NATO ja maailma muuttuvat. Uudistuuko vasemmisto?


Lisätietoja

Miltä HNS sopimusperhe näyttää ja mitä niissä sovitaan?

Avaa doktriini tästä ja katso MoU sopimuspohja sivulta 45 (B-1). TA sopimuspohja on sivulla 67 (E-1). SOR pohja on sivulla 83 (F-1).

Sotilaat ja sananvapaus, osa 2

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan
yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Vuosituhannen vaihteen asevelvollisuuslain 50 § teki poikkeuksen varusmiesten kohdalla, joille lupa lähes poikkeuksetta annettiin. Hitaus, josta puhuin edellisessä merkinnässä ja lähtölaukauksessa on nähtävissä selkeästi niin puolustusvoimissa kuin myös lainsäätäjässäkin. Hallituksen esityksen perusteluissa ja nykytilan kartoituksessa todetaan selkeästi rajoitusperusteiden poistuneen 1. elokuuta 1995 voimaan astuneen remontoidun perustuslain myötä (hallitusmuoto, HE 309/1993 vp). Viisi vuotta myöhemmin sotilaat saivat sananvapautensa. Perin synkkä ajanjakso suomalaisessa perusoikeusmyönteisessä lain tulkinta- ja valmistelutyössä.

Vanha laki rajoitti loppujen lopuksi sananvapautta vain muutamissa tapauksissa. Ehdothan olivat:

  1. ilman lupaa,
  2. kokouksessa,
  3. jonka järjestää puoluepoliittinen toimija ja
  4. lausuu mielipiteitä ”puoluepoliittisista asioista.”

Useimmat kuitenkin varman ymmärtävät ja muistavat miten tämä analogialla tulkittiin ehdottomana kieltona lausua poliittista mielipidettä tai puhua politiikasta.

monkey-deaf-dumb-blind

Yhdistymisvapauttani rajoittaa edelleen RL 45:19, mutta kuulun useimpien suomalaisten upseerien tavoin joukkoon, jonka mielestä tämä on ennemminkin hieno oikeus kuin ikävä vapauden rajoitus. Asian voisi nähdä negatiivisen yhdistymisvapauden laajentumana — kun olemme jo suojassa puolueilta ja puoluepoliittisilta yhdistyksiltä saamme vielä lisäturvaa, joka suojaa meitä ja estää meitä joutumasta mihinkään poliittiseen keskusteluun. Sanoudumme yksinkertaisesti irti kaikesta politiikkaan liittyvästä ja jätämme sen palveluksen ja vapaa-ajankin ulkopuolelle. Useimmat upseerit, minä mukaan lukien, pidämme tästä (tätä on Upseeriliitto jäsenkyselyissään kysynyt).

En koskaan ole tajunnut miksi mainittu rajoitus koskee vain sotilaita, eikä esimerkiksi myös poliiseja, tuomareita ja syyttäjiä, joihin samoin perusteluin myös kohdistuu erityisiä objektiivisuuden vaatimuksia. Luulisi ainakin että ylipäälliköllä, siis tasavallan presidentillä, olisi rajoitettu yhdistymisvapaus. No, pressahan luopuu puoluekirjastaan vapaaehtoisesti.

Asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle.

Uskallan väittää, että laajennamme yhdistymisvapauden rajoitusta analogian tavoin sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Sananvapaus virkamiessotilaalla

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan. Omaan virastoon kohdistuva asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne erityisiä ja tiukkoja kieltoja tällaisia toimia vastaan. Tällaista yrittäneet virkamiehet ovat saaneet odottaa hallinto-oikeuden päätöstä virkansa palauttamisesta, joten en suosittele kokeilemaan kotona.

Sananvapaus yksityishenkilönä

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta

Yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Siksi virkamiehen on syytä tuoda selvästi esille ne tilanteet, joissa hän puhuu yksityishenkilönä. Yksityishenkilönä tehty lausuma ei periaatteessa nauti sen suurempaa sananvapauden suojaa kuin ammattiroolissa sanotttu. Omaa ammattia ja virastoa koskevien sanomisten pitää edelleenkin olla asiallisia, asianmukaisia ja totuudenmukaisia. Tapauksissa, joissa ei puhuta omasta ammatista, on enemmän liikkumavaraa ja ilmaisun vapautta. Tärkeintä on selkeästi ilmaista milloin puhutaan yksityisenä, jotta lukijalle tai kuulijalle ei pääse syntymään kuvaa tai väärinkäsitystä siitä, että nyt puhuu viranomainen virallista kantaansa. Työnantajansa sotilas voi kertoa yksityisenäkin; voin kertoa palvelevani merivoimissa kapteeniluutnantin arvossa ja että kerron henkilökohtaisen mielipiteeni.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, m.m. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että työnantajavirastoon. Virkamiehellä on näihin vaatimuksiin perustuen pikemminkin velvollisuus kuin pelkkä oikeus käyttää sananvapauttaan etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa ilmenee vakavia puutteita tai väärinkäyttöksiä ja asianmukaiset toimenpiteet jätetään tekemättä. Yksityissektorilla lojaliteettivelvoite on tiukempi, koska kyseessä on vain työnantajan ja työntekijän välinen sopimus. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Lainsäädäntömme ei kuitenkaan pahemmin kiellä tai aseta rangaistavaksi sananvapausrikoksia, työnantajan kostotoimia, vainoa ja muuta kiusaa, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu. Sitävastoin mielipiteen ilmaisua säätelee mainitsemani hitaus; sitä ei pidetä kovin sopivana, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Ammattiroolissa vaatimukset tietysti ovat läsnä, mutta jos minua esimerkiksi jossain pohjoismaiseen yhteistyöhön liityvässä asiassa haastateltaisiin ja minulle esitettäisiin hypoteettinen kysymys:

Onko mielestäsi hallituksen politiikka pohjoismaisessa sotilaallisessa yhteistyössä ollut hyvä?

…niin voisin ajatella hypoteettistä vastausta:

Omasta mielestäni olemme hukanneet jonkin verran aikaa ja yhteistyömahdollisuuksia tiettyyn varovaisuuteen.

mutta tätäkään en suosittele kokeilemaan kotona.