Muuan historioitsija-ajattelija on sanonut, että kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.
J.K. Paasikivi, itsenäisyydenpäivänä 1944.
Suomen tasavallan 7. presidentti, Juho Kusti Paasikivi oli ankarien olojen edessä ollessaan pääministerinä ja valtionpäämiehenä sodan jälkeen. Paasikiven linja oli viisas ja länsimaisen yhteiskunnan turva. Presidentti tunnusti tosiasiat. Tärkeimmät tunnustetut tosiasiat olivat toisiinsa liittyvät
- Neuvostoliiton suuruus ja mahtavuus, ja
- maantieteellinen asemamme Neuvostoliiton naapurina.
Tästä Paasikivi johti Suomen ulkopolitiikan linjan.
Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme Neuvostoliittoon. […] Kansamme perusetujen mukaista, vakaumukseni mukaan, on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan. Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.
J.K. Paasikivi, itsenäisyydenpäivänä 1944.
Konservatismista analyyttiseen reaalipolitiikkaan kasvanut Paasikivi kääntyisi haudassaan, jos kuulisi kuinka hänen linjaansa toistetaan sitä nykytilanteeseen sovittaen. Tosiasiat eivät tänään välttämättä näyttäydy samassa valossa kuin 70 vuotta sitten. Paasikiveä tähän tarvittaisiin, joten tyydyn esittämään tosiasiain sijasta väittämiä ja oletuksia, jotka itse aion alistaa jatkuvalle tosi-epätosi kokeelle. Kehotan muitakin kokeilemaan tällaista lähestymistapaa kiveen hakkaamisen sijaan.
Venäjä ei ole Neuvostoliitto
Venäjä ei ole Neuvostoliitto. Ei poliittiselta vaikuttavuudeltaan, ei sotavoimaltaan, eikä taloudeltaan. Venäjä haluaa kuitenkin olla Neuvostoliitto. Se haluaa olla suurvalta. Venäjän suurvaltapyrkimykset ja niiden vastavoimana Yhdysvallat ovat luomassa kaksinapaisen maailman –– ainakin Euroopasta katsoen.
Näin väittäen tilanne tänään voi näyttäytyä yhtäältä samankaltaisena ja toisaalta erilaisena kuin sodan jälkeen 70 vuotta sitten. Samankaltaisena sillä tavoin, että sodan jälkeisessä Suomessa Neuvostoliitto oli suurvalta ja kaksinapainen maailmanjärjestys oli muovautumassa nopeasti. Historiallisten analogioiden kautta tähän on helppo päätyä. Erilaisena juuri siksi, että Venäjä ei ole hegemoni, eikä se sellaiseksi voi kasvaa. Yhdysvaltojenkin hegemonin asema on viimeistään talouskriisin jälkimainingeissa vähintään heikentynyt. Näin ollen kaksinapaista maailmanjärjestystä ei voi keskipitkällä aikavälillä syntyä. Erilaisena myös siksi, että Suomi oli välirauhansopimuksen myötä tiensä jo joutunut valitsemaan. Tänään Suomea eivät sido raskaat rauhanehdot tai YYA-sopimus, vaikka Suomi-Venäjä seuran puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk) näin asian näkeekin.
Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.
Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista, 4 artikla
Lehtomäen Venäjän naapuruussopimuksen avulla tapahtuvaa Nato-vastaista argumentointia kiinnostavampi on kuitenkin se tosiseikka, että Ukraina ja Venäjä allekirjoittivat vastaavan naapuruussopimuksen vuonna 1997, jossa osapuolet sitoutuivat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen.
Kaikki nämä lupaukset löytyvät myös Suomen sopimuksesta.
Krimin vallatessaan Venäjä rikkoi useampaa solmimaansa sopimusta korkealle retoriikassaan arvostamiensa YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan lisäksi. Venäjän retoriikkana on moninapaisuus, YK, Etyj ja kansainvälisoikeudelliset normit. Venäjän teot ovat yksinapaisia, häikäilemättömiä ja kahden- sekä monenvälisiä sopimuksia rikkovia.
Suomalainen paradoksi
Kekkosen aikana Paasikiven linja suomettui. Kekkonen esittikin nk. suomalaisen paradoksin, jonka mukaan Suomen liikkumatila lännessä ja läntisen yhteistyön edellytykset olivat suoraan verrannolliset Suomen Neuvostoliiton-suhteiden hyvyyteen ja Neuvostoliiton luottamukseen maamme ulkopolitiikkaa kohtaan. Käytännössä Kekkosen paradoksi merkitsi talouspolitiikan eroa ulkopolitiikasta, mikä taas vuonna 2014 vaikuttaisi lähes järjenvastaiselta. Näkyvin jälki- tai uussuomettuneen politiikan oire on ambivalenssi Venäjään kohdistettujen talouspakotteiden kanssa ja niihin liittyvän ulkopoliittisen vuoropuhelun dissonanssi. Vuonna 2014 Suomen liikkumatilaa lännessä ei rajoita Neuvostoliiton kalpea haamu, Venäjä. Suomen liikkumatilaa lännessä ja läntisen yhteistyön laajuutta rajoittaa vain käsitys Paasikiven-Kekkosen linjasta jonkinlaisena turvallisuuspoliittisena ikonostaasina, josta pyhäinkuvien kautta aukeaa yhteys vanhaan, hyvään Muumilaakson aikaan.
Puolueettomien ja liittoutumattomien Euroopan maiden lukumäärä on pieni. Sitä myötä myös näiden maiden poliittinen painoarvo heikkenee jatkuvasti. Siinä missä 1990-luvulla romahtaneesta Neuvostoliitosta ja Varsovan liitosta erkaantuneet itäblokin maat muodostivat muiden puolueettomien ja liittoutumattomien valtioiden kanssa merkittävän ryhmän, jota sekä Venäjä että Nato kuuntelivat tarkkaavaisesti, ei vuonna 2014 sellaisia valtioita enää ole. Suomea ja Ruotsia ei kuunnella eikä huomioida ellei se tapahdu suuremmassa pöydässä. Äänemme kuuluu Natossa, koska olemme erityisen kyvykkäitä rauhankumppanuusmaita. Nato-Venäjä -neuvostoon meillä ei ole asiaa. Äänemme kuuluu EU:ssa koska taloutemme on kunnossa ja yhteiskuntamme voivat hyvin. Yhdysvallat kuuntelee Ruotsia, koska Ruotsi on sen de facto liittolainen. Venäjä kuuntelee Suomea, koska Suomi ylläpitää taloudelliset siteensä Venäjään ja vie Venäjän näkökulman EU:n pöytiin.
Niinistön linja
Me emme tarvitse Paasikiven-Kekkosen linjaa. Suomettuneisuuden olemme karistaneet Berliinin muurin kaatumisen jälkeen, joistain eteläisiä naapureitamme koskevista kompasteluista ja myöhemmistä heikoista hetkistä huolimatta. Suomen valtiojohdon on nyt arvioitava lähiympäristömme turvallisuuspoliittinen tilanne uudelleen ja luotava uusi linja, joka turvaa suomalaisten kodit ja isänmaan, elinkeinot ja elinmahdollisuudet vähintään seuraavan 50 vuoden ajan. Linjan muodostaminen edellyttää vallitsevain tosiasiain selvittämistä. Vasta sitten ne voidaan tunnustaa.
Suomen tasavallan 12. presidentti Sauli Niinistö on nyt niiden perustavaa laatua olevien valintojen edessä, jotka myös presidenttiä Paasikiveä paljon vaivasivat ja askarruttivat. Toivon ylipäällikölle suurta viisautta ja rohkeutta hänen viedessään Suomen ulkopolitiikkaa uuteen pelottavalta näyttävään aikakauteen.
//James
Random thoughts 