Itämeri ja sukellusveneet — kaksi aikajanaa

Korvetti HMS Stockholm Jungfrufjärdenillä Tukholman saaristossa
Korvetti HMS Stockholm partioi Jungfrufjärdenillä Tukholman saaristossa. Kuva: (REUTERS/Anders Wiklund/TT News Agency)

Helsingin Sanomat on julkaissut kaksi lukemisen arvoista juttua liittyen lähialueemme turvallisuustilanteen kehitykseen, joita avoimesti suosittelen kaikille lukjoilleni.

Tässä yhteydessä on syytä sanoa ”sidonnaisuuksista” sen verran, että tähän Helsingin Sanomia koskevaan suositukseen on vaikuttanut se, että lähteenä on käytetty käännöstäni Skipperin kirjoituksesta. Skipper on ruotsalainen turvallisuuspoliittinen bloggaaja ja palvelee Ruotsin puolustusvoimissa komentajakapteenin arvossa korvetti HMS Stockholmin päällikkönä. HMS Stockholm on mukana sukellusvenejahdissa. Good hunting, Skipper!

Toinen vaikuttava seikka on ollut se kohteliaisuus, hienotunteisuus ja arvostus, jolla Hesarin toimittajat ovat minua blogiini liityvissä asioissa lähestyneet. Tämä sidonnaisuuksista. Linkit alla.


Näin Ruotsin ja Venäjän välit ovat kiristyneet

HS kokosi aikajanalle uutisia, jotka kertovat Ruotsin ja Venäjän välien kiristymisestä.

Tämä juttu on päivitetty ja ”suomalaistettu” versio kääntämästäni Skipperin tekstistä. Esitysmuoto on erittäin havainnollinen.


Ruotsilla kaksi uutta havaintoa vieraasta vedenalaisesta toiminnasta

Puolustusvoimain komentaja Sverker Göranson sanoo, että Ruotsi on valmis käyttämään myös asevoimaan vieraan vedenalaisen toiminnan etsinnöissä.

Alla muutama ote lopussa olevasta aikajanasta koskien sukellusvenehavaintoja vuodesta 1981. Jätän johtopääätökset ja pohdinnat lukijalle. Kehotan tutustumaan täydelliseen aineistoon otsikon linkistä.

1982: ”Toivon että kyseessä oli tiläpäinen onnettomuus eikä Ahvenanmaan alueelle tultu tietoisesti. Olen uskonut että demilitarisoitua asemaamme kunnioitetaan.”

1983: ”On vaikea nähdä että jollain Itämeren valtiolla olisi syytä pyrkiä heikentämään alueella vallitsevaa tilannetta.”

1984: ”Vaikeus aiheutuu siitä, että ristiriitaisia selityksiä on antanut kaksi hallitusta, joihin kumpaankin Suomi on ‘tottunut luottamaan.'”

1984: ”välikohtaukset eivät ole muuttaneet Pohjolan turvallisuuspoliittisen tilanteen perusteita vaikkakin sotilaallinen toiminta Itämerellä on viime vuosina voimistunut.”

1989: ”Epäiltyä sukellusvenettä pommitettiin samoilla vesillä viimeksi kesällä 1986.”

1989: ”Huhtikuussa pudotetut varoituspommit sisälsivät noin kilon verran räjähdysainetta eikä niiden pitäisi vahingoittaa vedenalaista alusta. Kansainvälisten sopimusten mukaan väärillä aluevesillä liikkuvan aluksen pitäisi varoitusten jälkeen nousta pintaan.”

1990: ”Mikäli alus on sisäisillä aluevesillä, se pyritään pelottamaan pois vaarattomilla käsisyvyyspommeilla. Jos varoitus ei vaikuta, sitä tehostetaan syvyyspommilla, joka on pyrittävä pudottamaan niin, ettei se tuhoa venettä.”

1991: ”Merivoimat teki varman havainnon Suomen aluevesirajaa loukanneesta sukellusveneestä. […] Merivoimien alukset olisivat voineet pudottaa varoitukseksi pari nyrkin kokoista käsisyvyyspommia. Niin ei tehty, koska sukellusvene oli ensimmäisen havainnon jälkeen koko ajan matkalla pois Suomen vesiltä.”

1992: ”Sukellusvenejahti jatkui Tukholman eteläisessä saaristossa 800 neliökilometin alueella. Bildtin mukaan joukoilla on lupa ampua varoittamatta. Jossakin alueen sisällä lepää nyt räjähtämätön torpedo. Joukot avasivat 13. syyskuuta tulen vierasta sukellusvenettä vastaan.”

2000: ”Merenpohjasta Ruotsin rannikolta on löytynyt jälkiä, jotka ovat peräisi sukellusveneestä […] Jälkiä on löydetty kolmesta eri paikasta. Nämä ovat Tukholman lähistöllä sijaitseva Hårsfjärden vuonna 1982 sekä gotlantilaiset Klintehamn vuonna 1986 ja Kappelshamnsviken 1987.”

2004: ”Myös Suomen merialueilla tehtiin havaintoja tuntemattomista sukellusveneistä, mutta niistä vaiettiin […] Suomen vesillä liikkui neuvostoliittolaisia ja ruotsalaisia sukellusveneitä, ehkä muitakin.”

2006: ”Suomenlahdella tehdään ‘joitakin’ sukellusvenehavaintoja vuosittain.”

2007: ”Jos alueloukkauksesta olisi tietoa, niin siitä ei kerrottaisi.”

2014: ”Tukholman saaristossa ehkä vieras sukellusvene.”

//James

Liekeissä, osa 4 (Nato-keskustelu)

Photo: the Presidential Press and Information Office
Photo: the Presidential Press and Information Office

Mea culpa

Osallistuessani aktiivisemmin Ukrainan tilanteen myötä esillä olevaan Nato-keskusteluun olen itse syyllistynyt samanlaiseen lyhytnäköisyyteen kuin mistä olen joitain keskustelijoita suominut.

Hyvää on se, että Nato-keskustelua käydään ja haamulta riisutaan lakana. Ukrainan viitekehyksessä käytävä keskustelu jättää kuitenkin varjoonsa paljon olennaisemman arvokeskustelun.

Ukrainan hinta

Valtiosuvereeniteettia kunnioittava ja sitä usein kansainvälisillä poliittisilla aarenoilla puolustanut Suomi on kadonnut. Leijona löydettiin miekkaa vailla varuksistaan riisuttuna karhunkoloon käpertyneenä. Euroopan unionin ja Yhdysvaltain seisoessa housut kintuissa, Krimin niemimaa meni Leningradin šakkimestarille. Venäjän presidentti Vladimir Putin päätti mestarillisen gambiittinsa, jonka uhrina oli Viktor Janukovitš, tsaarimaiseen loistoon puheessaan parlamentille tiistaina iltapäivällä.

news.kremlin.ru – Обращение Президента Российской Федерации. 18 марта 2014 года. Москва, Кремль.

Jäljelle jäävät enää poliittiset ja taloudelliset keinot, joista ei keskinäisriippuvuuden Euroopassa helposti päästä sopuun. Kotimaassa lausutut pakotteiden vastaiset mielipiteet ja pelottelut pakotteiden vaikutuksista kuvastavat joko syvällistä ymmärrystä siitä, miten pakotteet ennemmin kalahtaisivat omaan ja Ukrainan nilkkaan estämättä Venäjän marssia, tai sitten ilmassa on vain pelkoa, arvailuja ja omaan napaan tuijottelua. Pakotteiden tarkoituksena olisi antaa Venäjälle sellainen nyrkinisku, että se lopettaa laittomat toimensa. Sen sijaan näyttää siltä, että Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja itsemääräämioikeuden hinta muodostetaan kauppataseen tai talouskasvun funktiona.

Leijona löydettiin miekkaa vailla varuksistaan riisuttuna karhunkoloon käpertyneenä.

Solidaarinen konsensus Ukrainan suhteen valuu poliittisten irtiotttojen hiekkaan, motiivina kaikki tulevat vaalit ja kannatus. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kommentti tiukimpien pakotteiden käyttöönotosta osoittaa yhteiseurooppalaista haluttomuutta. Paavo Väyrynen sementoi jo keskustan linjan eikä sairaslomalta palannut puheenjohtaja Juha Sipilä sitä muuttanut. Perussuomalaisten Timo Soini löytää merkillisiä yhtäläistyyksiä Ukrainan ja Suomen tilanteesta.

”Ukraina pysyy Venäjän rajanaapurina ja samoin Suomi. Me tarvitsemme toisiamme taloudellisessa mielessä.”

Timo Soini Helsingin Sanomissa 18.3.2014

Ukrainan huolena ei nyt ole talous. Jos meillä eilisen jälkeen pakotteista vielä vingutaan, niin joko venäjän kuullunymmärtäminen tai englannin kirjallinen koe ei mennyt nappiin.

”In the case of Ukraine, our Western partners crossed the line. ––– They behaved rudely, irresponsibly and unprofessionally. They knew well that Ukraine and the Crimea were home to millions of Russians. ––– Russia found itself at a line from which it could no longer retreat. If you press a spring to the maximum, it will someday uncoil forcefully.”

Venäjän presidentti Vladimir Putin, Kremlissä maaliskuun 18. päivänä 2014.

Suomalaisten päättäjien ja vaikuttajien lausumat mielipiteet pakotteista eivät jää vain Suomeen. Jos emme nyt seiso yhteisten arvojen takana eurooppalaisessa rintamassa löydämme valintamme edestämme. Suomen on uhattava Venäjää pakotteilla vaikka se tulee kalliiksi ja sen lisäksi tehtävä omat ratkaisunsa toimintavapauden säilyttämiseksi suhteessa Venäjän painostukseen. Valitettavasti keskustelua leimaa ongelmakeskeisyys ja naiivius. Vahvat pakotteet vaativat ratkaisuna muun muassa astettaista irtautumista riippuvuudesta venäläiseen energiaan. Kaasun osalta riippuvuutta vähennetään esimerkiksi ydinvoimalla, mutta reaktoreja ei tietenkään voi ostaa Venäjältä.

Pakotteet ovat kuitenkin vain pieni osa keinovalikoimaa. Venäjän presidentin ilmoitettua Krimin liittämisestä federaatioon on selvää, että Euroopassa on kaksi leiriä: Venäjä ja länsimaat. Joukkue pitää valita. Venäjä ei ole demokraattisen Suomen itsenäsyyden turva.

Takaisin Natoon

Henry Kissingerin ja Zbigniew Brzezinskin esitettyä Ukrainalle Suomen mallia, jotkut ehtivät arvioimaan Nato-oven paukahtaneen nenämme edestä kiinni. Eilen Putin avasi sen jälleen. Pahin takaisku Venäjälle pohjoisella alueella olisi Suomen ja Ruotsin välitön hakemus Naton jäseniksi. Jäsenyys antaisi myös poliittiselle johdolle mahdollisuuden olla vahvoja silloinkin kun puntit tutisevat.

Слава

Hatunnosto menee tässä tilanteessa Hesarin ulkomaan ja politiikan toimituksille, jotka ovat tehneet hyvää ja vastuullista journalistista työtä kriisin seuraamisessa, muiden medioiden hakiessa lähinnä hyvän otsikon tuottavia iskulauseilta poliitikoilta. Hesarin mielipiteet, kolumnit ja toimituksen esimiesten näkökulmat ovat mahdollistaneet monipuolisen kuvan muodostamisen aiheesta.

Esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

En trevlig intervju

Helsingin sanomat

Jag blev intervjuad i tidningen Helsingin sanomat förra veckan. Jag måste säga att intervjun med Jarmo Huhtanen (@Vegarus) återställde mitt förtroende för journalister. Inte för att det nånsin har varit borttappat — jag har bara varit misstrogen och besviken på det jag läst. Intervjun förra veckan var den första jag sagt ja till som tangerat mitt yrke. Nästan 17 år, alltså. Två gånger har jag nekat vår egen Ruotuväki. F’låt, RV! Tredje gången gillt?Under mina dryga 16 år i militären har det blivit en hel del begäran om intervjuer.

Ja, ni kan säkert tänka er hur det är om man tillhör nästan alla minoriteter i Finland: mörkhyad med flyktingpappa, finlandssvensk, vänsterhänt, handbollsspelare, åbobo och officer. Att kunna spela på religion, kön och sexuell läggning vore ett fint tillägg till dessa trumfkort, men jag har klarat mig bra hittills. 😉

Allt gick i en trevlig, varm och uppsluppen andra och frågorna Jarmo ställde fick mig att reflektera över många saker kring mitt yrke. Tack, Jarmo!

Jarmo var snäll nog att lämna svaret på den sista frågan öppen, men det var en ytterst aktuell fråga, så jag ska köra ett efterspel här.

Den sedvanliga frågan: Borde Finland bli Natomedlem?

Jag tänker mycket i samma banor som vår chef, general Ari Puheloinen; som en suverän stat har vi plikten att ta hand om vårt eget försvar på ett sätt, som även andra erkänner som trovärdigt. Så länge vi ser på saken så, har Nato inte mycket att erbjuda utöver det samarbete vi redan har. Skulle vi gå från en försvarsmaktsreform (klar 2015) till en försvarsreform (fr.o.m. 2020+) med stora kumulativa underskott vore vi tvungna att ruska på grundvalarna. Vi kunde tänka oss som lösning att skära ner försvaret och skydda oss med säkerhetsgarantierna som Nato ger.

Då skulle vi bara vidmakthålla de förmågor som är viktiga för Nato och lita på andra att bidra med det som saknas när vi behöver det. Ett slags nätverkat försvar där den totala förmågan rasar utan en av delarna — åtminstone mot kvalificerad motståndare.

En sådan lösning, som i princip skulle försvaga Natos sammanvägda militära förmåga, skulle dock behöva nekas av bara en medlemsstat. Troligen skulle detta redan ske i förhandlingsskedet.

Det finns ingen ”fast track” till Nato för oss. Vill vi bli medlemmar så gör vi det enligt den långa processen. Ett snabbt arrangerat medlemskap skulle endast tyda på ett påtagligt och akut säkerhetsunderskott, något vi inte lär hamna ut för. Jag har debatterat detta tidigare.

Trots språket och personligt pronomen, så talar jag inte för Sveriges del i detta fall. ”Säkerhetsunderskott” — tänk på det, Sverige!

Just nu sitter vi på räcket. Vår ÖB — nej, det är inte general Puheloinen, utan republikens president Sauli Niinistö — har fått kritik för detta synsätt. Jag tycker det är som han säger ganska bra och passar väl in i denna stund och tid. Och så vi sitter ganska stadigt, tack vare ett trovärdigt försvar med moderna förmågor.

Mukava haastattelu

Helsingin sanomat

Minua haastateltiin Helsingin sanomiin viime viikolla. Täytyy sanoa että juttutuokio Jarmo Huhtasen (@Vegarus) kanssa palautti luottamukseni toimittajiin. Ei se varmaan koskaan ollut menetetty, olen vain ollut niin varautunut ja monasti pettynyt lukemaani. Viime viikon haastattelu oli ensimmäinen työtäni liippaava, johon olen suostunut urani aikana, eli lähes 17 vuoteen. Kahdesti olen sanonut ”ei” omalle Ruotuväelle. Anteeksi, RV! Kolmas kerta toden sanoo?Runsaan 16 vuoden aikana haastattelupyyntöjä on kyllä tullut.

Niin, ymmärrätte varmaan millaista on kuulua lähes kaikkiin vähemmistöihin Suomessa: tummaihoinen suomenruotsalainen, vasenkätinen pakolaisisän lapsi, joka on vielä turkulainen upseeri ja käsipalloilija. Olisi hienoa, jos hihassa olisivat uskonnon, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen valttikortit, mutta hyvin olen pärjännyt ilmankin tähän asti. 😉

Haastattelu oli miellyttävä, lämminhenkinen ja rento. Jarmon kysymykset saivat minut pohtimaan monia asioita urani ja työni ympäriltä. Kiitos, Jarmo!

Jarmo oli valtavan huomaavainen ja jätti kiltisti vastauksen viimeisen vaikeaan kysymykseen roikkumaan. Koska kyseessä kuitenkin on niin päivänpolttava kuuma peruna vastaan jatkoajalla täällä omassa blogissani:

Perinteinen kysymys: pitääkö Suomen liittyä Natoon?

Ajattelen asiasta hyvin samankaltaisesti kuin komentajamme, kenraali Ari Puheloinen; itsenäisenä (suvereenina) valtiona meillä on velvollisuus huolehtia omasta puolustuksestamme tavalla, jonka muutkin tunnustavat uskottavaksi. Niin kauan kun tarkastelemme asiaa näin, ei Natolla ole jäsenyyden myötä paljon enemmän tarjottavaa, kun mitä yhteistyö nyt jo antaa.
Mikäli puolustusvoimauudistuksemme (valmis 2015) muuttuisi puolustusuudistukseksi (2020+ alk.) suurilla kumulatiivisilla rahoitusvajeilla, olisimme pakotettuja ravistelemaan ratkaisumme peruspilareita. Ratkaisuna voitaisiin ajatella puolustuksen supistamista ja nojaamista Naton turvatakuisiin.

Silloin ylläpitäisimme ja rakentaisimme vain niitä suorituskykyjä, joissa olemme vahvoja ja joita Nato tarvitsee ja luottaisimme muihin saadaksemme puuttuvat kyvyt silloin kun niitä tarvitaan. Eräänlainen voimakkaasti keskinäisriippuvainen, verkostoitunut puolustus, jossa kokonaiskyky romahtaa, kun jokin osa puuttuu, ainakin nykyaikaista vastustajaa vastaan.

Tällainen ratkaisu, joka periaatteessa heikentäisi tai vaarantaisi Naton yhteistä sotilaallista kyvykkyyttä, kaatuisi yhden ainoan jäsenmaan vastustukseen. Todennäköisesti tämä tulisi selväksi jo neuvotteluiden alkuvaiheessa.

Meille ei ole kiitotietä Natoon tai ”kyökinovea.” Jos jäseniksi haluamme on meidän mentävä pitkään kaavan mukaan. Nopeasti järjestetty jäsenyys viittaisi ainoastaan tuntuvaan ja akuuttiin turvallisuusvajeeseen. Siihen tilanteeseen tuskin päästämme itseämme. Liittymisasiasta olen keskustellut aiemmin.

Kun sanon ”me”, en tarkoita Ruotsia. ”Turvallisuusvaje” — samma och värre på svenska!

Nyt istumme aidallla. Presidentti-ylipäällikkömme on saanut tästä näkemyksestään kritiikkiä. Mielestäni asia on juuri niin kuin tasavallan presidentti sanoo ja se sopii hyvin tähän hetkeen ja paikkaan. Istumme lisäksi aika vakaasti. Suuri kiitos tästä kuuluu uskottavalle puolustukselle, jolla on käytössään ajankohtaiset ja modernit suorituskyvyt.