Ukrainasta, Venäjästä ja tulitauoista

Vieraskynä 26.7.2014, Aleksi Roinila.

Aleksi RoinilaPutin ei tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.

"Game changer?"
”Game changer?”

Ukrainan ja Venäjän välinen sota sai uuden käänteen, kun Venäjän aseistamat, varustamat ja johtamat venäläisseparatistit Itä-Ukrainassa ampuivat alas Malaysia Airlinesin matkustajakoneen, ilmeisesti luullen konetta Ukrainan armeijan Antonov-rahtikoneeksi. Kun viitteet separatistien ja Venäjän syyllisyydestä tekoon alkoivat vahvistua, ehdittiin joukkosurmasta povata lopun alkua sekä Itä-Ukrainan separatisteille että Venäjän voimapolitiikalle alueella. Viikko tapahtuneen jälkeen tilanne näyttää kuitenkin täysin päinvastaiselta.

Euroopan ja Yhdysvaltojen vastareaktio tapahtuneeseen on jäänyt niin laimeaksi, että Venäjä on perääntymisen sijaan vain lisännyt suoraa sotilaallista tukeaan johtamilleen separatisteille. Lännen uhkaukset kovista pakotteista Venäjää vastaan eivät ole toteutuneet, vaan rimaa tuntuvien pakotteiden asettamiselle on kerta toisensa jälkeen nostettu. Ukrainan pyynnöt suorasta sotilaallisesta avusta eivät liioin ole saaneet vastakaikua sen Nato-naapuri Puolaa lukuun ottamatta.

Toistaiseksi Putin pelaa Ukrainassa pokeria vielä tyhjällä kädellä

Konkreettisten vastatoimien sijaan niin Washingtonista kuin Euroopankin pääkaupungeista, Helsinki mukaan lukien, on esitetty laimeita vaatimuksia tulitauosta ja ”lentoturman puolueettomasta tutkinnasta”. Sinänsä järkeviltä kuulostavat ja siviilien suojelemisella perustellut vaatimukset uppoavat amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin äänestäjiin, jotka on Venäjän massiivisen informaatiosodankäynnin avulla saatu epäilemään Venäjän osallisuutta koko sotaan. Samalla ne antavat lausujilleen helpon tavan esittää kovalta kuulostavia vaatimuksia ilman, että ne lisäisivät painetta millekään todellisille toimenpiteille Venäjän aggression hillitsemiseksi. Tosiasiassa ne kuitenkin palvelevat ainoastaan Venäjän sotilaallisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamista Ukrainassa.

Venäjälle konfliktin ’jäädyttäminen’ tulitauolla olisi voitto. Se pelastaisi separatistit vääjäämättömältä tappiolta ilman Venäjän asevoimien suoraa hyökkäystä Ukrainan alueelle, vakiinnuttaisi Venäjän miehitysvallan Itä-Ukrainassa samoin kuin aiemmin Georgian Etelä-Ossetiassa ja Moldovan Transnistriassa, ja antaisi Venäjälle neuvotteluvaltin, jolla se saa sekä länsimaat että Ukrainan hyväksymään Krimin niemimaan liittämisen Venäjään. Vastineeksi sen ei tarvitse luopua mistään. Lisäksi vaatimukset Venäjän tuesta ”puolueettomalle tutkinnalle” validoivat Venäjän propagandan, jolla se on pyrkinyt hämärtämään muuten jo täysin selväksi käyneen osallisuutensa Amsterdamista lentäneen MH17:n alasampumiseen.

Venäjä tietää, että länsimaat – ja aivan erityisesti Eurooppa – ovat ajatukselle myötämielisiä; ovathan ne noudattaneet konfliktien jäädyttämistä YK:n kylmän sodan aikaisen rauhanturvaamisdoktriinin mukaisesti jo vuosikymmeniä. Näin siitä huolimatta, että tuo sama vuosikymmenien kokemus on osoittanut konfliktien jäädyttämisen useimmiten johtaneen vain konfliktien pitkittymiseen eikä suinkaan niiden ratkeamiseen. Lisäksi Venäjä tietää, etteivät länsimaat todellisuudessa halua ryhtyä mihinkään sellaisiin Venäjän vastaisiin toimiin, jotka voisivat vaarantaa niiden lyhyen aikavälin taloudelliset intressit.

Länsi voi hyvinkin suostua ”kompromissiin”, jossa Venäjä suostuu ”taivuttelemaan” Itä-Ukrainassa taistelevat asejoukkonsa tulitaukoon sekä mahdollisesti antamaan tulitaukosopimuksen valvonnan jollekin sopivan lihaksettomalle Etyjin rauhanturva- tai tarkkailuoperaatiolle. Näin länsi pääsee huokaamaan helpotuksesta ja juhlimaan omaa ”peace in our time” -hetkeään tajuamatta lainkaan, että syntynyt ”kompromissi” on todellisuudessa ainoastaan Venäjän voitto – aivan niin kuin Tšekkoslovakian jakaminen Münchenin sopimuksella vuonna 1938 oli voitto Natsi-Saksalle eikä suinkaan silloisille länsivalloille saati puolustuskyvyttömäksi rampautetulle Tšekkoslovakialle.

Venäjälle konfliktin ’jäädyttäminen’ tulitauolla olisi voitto

Tulitauko olisi Ukrainan laillisen hallinnon kannalta ehkä pahin mahdollinen skenaario ja palvelisi todellisuudessa vain Venäjän etuja. Alakynteen jääneet separatistit saavat tulitauosta hengähdystauon, jonka myötä he voivat vakiinnuttaa oman asemansa Itä-Ukrainan hallitsijoina. Venäjän puolestaan onnistuu tehdä Itä-Ukrainasta uusi Transnistria, Abhasia tai Etelä-Ossetia – Venäjän miehittämä vasallialue konfliktissa, jonka miehitykselle ei konfliktin jäädyttämisen jälkeen näy enää loppua. Ukraina jäisi Georgian ja Moldovan tavoin pysyvästi jaetuksi ja osin miehitetyksi maaksi. EU ja Yhdysvallat saisivat vastalahjaksi ainoastaan helpon ulospääsyn konfliktista ilman, että ne joutuisivat todellisuudessa tekemään mitään Venäjän voimapolitiikan suitsimiseksi. Samalla ne tulisivat käytännössä palkinneeksi separatistit ja Venäjän Malaysia Airlinesin lennon alasampumisesta ja lähes 300 siviilin surmaamisesta.

Venäjä ei todellisuudessa välttämättä edes tavoittele Itä-Ukrainan todellista irtautumista Ukrainasta saati sen liittämistä Krimin tavoin Venäjään. Koko Itä-Ukrainan epävakauttamisen taustalla voi hyvin olla pyrkimys ainoastaan saada Ukraina, EU ja Yhdysvallat taipumaan Krimin Venäjään liittämisen tunnustamiseen ”vastakauppana” siitä, että Venäjä toimii ”välittäjänä” Itä-Ukrainan konfliktin jäädyttämiseksi. Strategia on ollut erinomaisen onnistunut jo nyt, sillä Itä-Ukrainan tapahtumat ovat saaneet länsimaiden johtajat käytännössä unohtamaan vain muutama kuukausi sitten tapahtuneen Krimin miehityksen; Kukaan Euroopan ja Yhdysvaltojen mahtimiehistä ja -naisista ei enää puhu niemimaan palauttamisesta Ukrainalle, saati pidä sitä ehtona uusista Venäjän vastaisista pakotteista luopumiselle. Mikäli Venäjä hyväksytään välittäjäksi Itä-Ukrainaan loihdittavalle tulitaukosopimukselle, on Krimin liittäminen Venäjään käytännössä sinetöity.

Baltian maat, Puola ja Moldova ovat jo nyt varpaillaan

Ajatus Venäjän toimimisesta välittäjänä konfliktissa, johon se on itse osallinen, olisi tietysti täysin absurdi, ellei niin olisi käynyt jo aiemmin. Venäjä toimi tismalleen samalla strategialla jo Syyriassa, jossa se Assadin hallintoa aseistettuaan ja YK:n turvallisuusneuvostolta suojeltuaan ryhtyi esiintymään konfliktin välittäjänä, kun Yhdysvallat pohti ilmaiskujen aloittamista Assadin hallinnon kukistamiseksi sen käytettyä kemiallisia aseita omia kansalaisiaan vastaan. Tällöin Venäjä tarjosi kompromissiksi Syyrian luopumista kemiallisista aseistaan, mihin Yhdysvallat tunnetusti suostui. Palkinnoksi tästä ”kompromissista” Venäjä varmisti Assadin pysymisen vallassa ja sodan jatkumisen, eli saavutti kaikki tärkeimmät sotilaspoliittiset tavoitteensa. Lännelle jäi merkityksettömäksi osoittautunut diplomaattinen voitto, jolla se käytännössä osti Venäjältä ulospääsyn konfliktista, johon se ei todellisuudessa halunnut sekaantua. Nyt sama uhkaa toistua Ukrainassa.

Mikäli Ukraina pakotetaan tulitaukoon ennen kuin Venäjän separatistit on riisuttu aseista tai ajettu maasta, voimme vain jäädä odottamaan, missä Venäjä seuraavaksi soveltaa toimivaksi osoittautunutta voimapolitiikkaansa. Baltian maat, Puola ja Moldova ovat jo nyt varpaillaan. Venäjän pyrkimykset eivät nimittäin rajoitu pelkästään Ukrainaan, vaan Putinin käy oman asemansa turvaamiseksi ideologista sotaa koko läntistä poliittista järjestystä ja arvomaailmaa vastaan. Jokainen diktatuuri tarvitsee elääkseen vihollisia, ja Putinin tapauksessa niiksi ovat valikoituneet – seksuaalivähemmistöjen lisäksi – eurooppalaisten yleismaailmallisiksi mielellään mieltämät arvot ihmisoikeuksista, demokratiasta, suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Kremlin propagandakoneisto on luonut näistä arvoista hirviön, joka uhkaa koko Venäjän kansan olemassaoloa, ja joka siksi täytyy nujertaa – joko mielikuvin tai asein.

Putinin kotimaan yleisöönsä kohdistama sotapropaganda on jo saavuttanut pisteen, jossa siitä on neuvostopropagandan tavoin tullut itseään ruokkiva ilmiö: valheita peitetään toisilla valheilla, eikä valtiojohto voi mistään hinnasta paljastaa kansalaisilleen olleensa väärässä, saati että sen koko huolella rakennettu fasistinen valtionideologia perustuisi systemaattiselle valheelle. Tästä syystä Putin ei myöskään tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan. Venäjän ja Putinin asema ei ole niin vahva kuin se ulospäin näyttää, mutta jokainen Putinin lännestä saama arvovaltavoitto vahvistaa hänen sisäpoliittista selkänojaansa. Toistaiseksi Putin pelaa Ukrainassa pokeria vielä tyhjällä kädellä, mutta niin kauan kuin bluffi toimii, pysyvät kaikki pelimerkit Putinin käsissä.

//Aleksi Roinila


Tiesithän, että voit seurata Aleksia Twitterissä.

Nato-jäsenyys vaatii kansanäänestyksen

Vastuulauseke: Natosta keskustelevat leimataan usein intoilijoiksi tai kylmän sodan poteroihin kangistuineiksi. Siksi korostan, että esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä perustu virallisiin lausuntoihin tai minkään viranomaisen viralliseen kantaan.

Kuva: Yle | Bild: Yle.
Kuva: Yle | Bild: Yle.

Mehän olemme käytännössä valmiita jäseniksi ja voimme marssia ovesta sisään kun haluamme.

Usein kuultu väittämä Natosta

Espanja 1986, Unkari 1997, Slovenia 2004, Georgia 2008

Tie Nato-jäsenyyten kulkee rauhankumppanuuden (PfP), erityisen kumppanuuden kehittämissuunnitelman (IPAP), neuvottelujen (intensified dialogue) ja jäsenhakemuksen (Membership Action Plan, MAP) kautta. Nato vaatii että jäsenyydellä on kansan ja suurimpien poliittisten puolueiden tuki. Kansanäänenstystä ei Nato vaadi, mutta olisi vaikeaa nähdä että Ruotsi ja Suomi toimisivat toisin kuin otsikossa mainitut maat. Albania, Kroatia ja Puola menivät Natoon ilman kansanäänestystä. Kaikilla oli aikanaan kuitenkin merkittävä turvallisuusvaje paikattavana ja edessä ovi, joka oli sulkeutumassa. Nämä maat pääsivät sisään nopealla aikataululla. Meille kansanvaltaisuuden perinne ja sen myötä sen puute prosessissa voisi muodostaa esteen. Tarvitaan vain yksi maa, joka asettuu poikkiteloin. Todennäköisesti seinä tulisi vastaan neuvotteluissa, joissa meille varovaisesti esittettäisiin harkittavaksi kansalaismielipiteen muokkaamista jäsenyydelle edullisemmaksi. Nato tuskin haluaa jäsenekseen maata, joka ensin äänestää liittymisestä ja muutama vaalikausi myöhemmin liitossa pysymisesä. Espanjassa äänestettiin vuonnna 1986 Natossa pysymisestä.

Kuva: Yle |Bild: Yle.
Kuva: Yle |Bild: Yle.

Mielipiteen muokkaamiseen tarvitaan aikaa. Juridisella ”kikkailulla” Natoon meneminen ei ole kestävää, se heikentää luottamusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Nato-jäsenyys ei ole sellainen kansainvälinen velvoite, josta voitaisiin eduskunnassa päättää 2/3 äänten enemmistöllä ilman kansanäänestystä vaikka suppea juridinen tulkinta tällaista näkökulmaa tukeekin. Nato-jäsenyys toisi mukanaan merkittävän perustuslakiremontin, joka kohdistuisi perustuslain 8 lukuun. Viimeksi tätä lukua tarkennettiin täydellisyysperiaatteen perusteella ja samalla myös perustuslain 1 § sai pienen lisäyksen:

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen.

Suomen perustuslaki 1 § 3 mom

Miksi Nato on perustuslakikysymys?

Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Suomen perustuslaki 94 § 2 mom

Natojäsenyys merkitsee sitä, että jäsenmaa asettaa joukkonsa liiton käyttöön. Tämä puolestaan edellyttää operaatioon osallistuttaessa operatiivisen johtosuhteen (Operational Control, OPCON) antamista Naton Euroopan joukkojen komentajalle (SACEUR). Käskyvalta (operational command, OPCOM) säilyy ylipäälliköllä. Näin on jo nykytilanteessa kriisinhallintaoperaatioissa, mutta jos taustalla on jäsenmaiden yksimielinen päätös operaatiosta, olisi päätökseen osallistuneen jäsenmaan vaikeaa myöhemmin pyörtää päätöstään tai rajoittaa joukkojensa käyttöä.

Väitän, että jäsenmaa todellisuudessa luovuttaa operaation osallistuessaan myös käskyvaltaa Natokomentajalle huomattavasti suuremmissa määrin kuin kumppanimaa, joka paremmin voi ennalta vaikuttaa siihen millaisissa operaatioissa sen joukkoja voidaan käyttää ja millaisia kansallisia varaumia (caveat) joukkojen käytölle asetetaan. De jure päätöksenteko on jo nyt vaarassa muuttua de factoksi. Perustuslaki ei enää kestä venyttämistä.

Nato-jäsenyys ei ole Suomelle mahdollista ilman kansanäänestystä.