”Nordismi”, solidaarisuus ja Suomi

Svenska Dagbladetin Claes Arvidsson tuo pohjoismaisen puolustuskeskustelun Suomeen Hufvudstadsbladetin vierskynässä. ”Höblä” on alkanut yhä tarkemmin seurata pohjoismaista puolustusta ja lyönyt läpi Ruotsissa tiukan seuraamisen ja erään skuupin ansiosta. Hyvä Hbl & SvD. Tykkään.

Arvidsson tekee hyvän ja kattavan yleiskatsauksen aiheeseen, mutta on hieman sokea maidemme eroavaisuuksille. Tahdon siksi nostaa esille yhden keskeisen ja ratkaisevan eron. Ensin on kuitenkin paikallaan (taas) käsitellä Islantia.

”Air policing”

Hävittäjäpuolustus on ilmapuolustuksen kova ydin. Ilmavalvonta on merkityksetöntä, jos koskemattomuutta ei kyetä turvaamaan asevoimin. Mitä hävittäjämme tekevät Islannissa on minulle vieläkin epäselvää, mutta se ei ole tärkeintä. Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen kävi miellä hillitsemässä intoa/rauhoittelemassa pelkoja siitä, että Suomi lähtisi ”air policing” -tehtävään. Nato ymmärtää että koneemme eivät voi osallistua hävittäjätorjuntaan, mutta eivät myöskään olla tyhjän panttina kiitoradan päässä. Tämän takia operaation koulutuksellista puolta tuodaan esille niin vahvasti.

Islannin ja Baltian ilmatilaa ei kovin usein loukata. Siten harjoittelu odottelun sijaan on ihan järkevää. Harjoittelu vaati harjoitusvastustajan ja se onkin meidän panoksemme. Ohjaajamme (Ilmavoimat) kehittävät tämän myötä taktista osaamistaan. Tie ei ole yksisuuntainen. Norja (Nato) saa myös meidän erityisosaamistamme, eli hävittäjätorjuntaa ylivoimaista ilmavihollista vastaan, jolla kaiken lisäksi on pitkälle kantava ilmatorjunta. Venäjän kyvyn ja kaluston kehittyessä tällainen skenaario on Natolle enenevissä määrin ajankohtainen.

Kumppanuuden ja jäsenyyden eroa puidaan Natossa tasalta ja puolelta. Liittouma on itse avannut rakenteitaan kumppaneille . Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on selvää, että tässä on mahdollisuus vapaamatkustukseen, kun jäsenmaat kustantavat koulutuksen, harjoitukset sekä hallinnon ja tuen. Arvidsson onkin oikeassa siinä, että jäsenen ja kyvykkään kumppanin ero häviäisi olemattomiin, jos Suomi ja Ruotsi osallistuisivat Islannin hävittäjätorjuntaan. Naton bisnes on jäsenyyksien myyminen, josta hyvä osoitus on Fogh Rasmussenin vastaus kysymykseen Ruotsin auttamisesta kriisissä. Uusien asiakkuuksien hankinta vaikeutuu ja vanhat asiakkaat suuttuvat, jos maksullisia palveluja aletaan tarjota ilmaiseksi.

Kielipoliisin huomautus
air policing – subst. hävittäjätorjunta.

Solidarisuus ≠ Solidaritet

Suomen ja Ruotsin intressit ovat hyvin yhteneväisiä, mutta keinot ja tavoitteet eroavat. Suomi harkitsee Nato-jäsenyyttä, jos Ruotsi hakee sitä. Ruotsissa ollaan tultu siihen, että Ruotsi hakee jäsenyyttä, jos Suomikin hakee. Ruotsin Nato-jäsenyys ja suomalainen liittoutumattomuus heittäisi tasavaltamme takaisin kylmän sodan geopolitiikkaan. Suomalainen Nato-jäsenyys puolestaan tekisi Ruotsin liittoutumattomuuden merkityksettömäksi.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on aiesopimus. Sitä tukee verrattain hyvä kyky sotilaallisesti tukea muita maita niissä tapauksissa, joissa Ruotsi ei itse ole uhattuna. Ruotsi ilmaisee solidaarisuutensa varauksettomasti, vailla huolta pysyvien rakenteiden ja sitovien sopimusten olemassaolosta. Islannin operaatio merkitsee Ruotsille solidaarisuuden lujittamista. Poliittisella tasolla logiikkana on se, että operaatio lisää merkittävästi pohjoismaisen turvallisuuspolitiikan integraatiota. Näinhän täytyy olla, koska Ruotsi ensin ilmaistuaan solidaarisuutensa nyt joukoillaan tuottaa sitä?

Suomen lauseke on hyvin samanlainen, mutta valmistelu- ja selvitystyössä tehtiin huomattavasti pessimistempi analyysi Lissabonin sopimuksen klausuulista. Tästä tuloksena kaatopykälä: ”Kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista.” Suomalainen ei luota vieraaseen apuun. Ruotsalaisilla sen sijaan on suuri luottamus ulkopuoliseen apuun kriisissä ja verrattain vähäinen luottamus kykyyn itsenäisesti torjua aseellinen hyökkäys. Suomen osallistuminen Islannin valmiusharjoitukseen on lähinnä solidaarisuustunnustelua, jonka tarkoituksena on vähän katsella mihin suuntaan pohjoismainen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö voisi olla menossa. Osallistumiselle ei ole selkeitä poliittisia ja strategisia tavoitteita. Unohdimme kylvää, mutta toivomme korjaavamme.

Ruotsin solidaarisuuslauseke on positiivinen ja salliva. Säädösmuutoksilla puolustusvoimien päätehtäväksi tuli ”puolustaa Ruotsia ja edistää [Ruotsin] turvallisuutta kotimaassa ja kansainvälisesti. […] sekä turvata Ruotsin suvereeneja oikeuksia ja kansallisia etuja valtakunnan rajojen ulkopuolella.”[1]

Suomen lauseke on pessimistinen ja rajoittava. Laki puolustusvoimista ei salli kriisinhallinnan ohella muita operaatioita ulkomailla. Muista operaatioista on päätettävä perustuslain 93 § mukaisesti, mistä tulee vaikeaa ja aikaavievää, jos asialle ei ole selvää enemmistön tukea.

Arvidssonin johtopäätös siitä, että Suomi ja Ruotsi muodostavat heikoimman lenkin kuullostaa kauhealta, mutta on tosi. Nato-maihin verrattuina olemme painostustilanteessa heikoilla. Turvallisuustakuiden puuttuminen merkitsee sitä, että eurooppalaisen kriisin puhjetessa Nato auttaa meitä tasan tarkkaan niin kauan, kun se on sotilasstrategisesti edullista. Muussa tapauksessa Suomi ja Ruotsi, tahtomattaan ja voimattaan muutakaan tehdä, tukevat Naton operaatioita pitämällä pohjoisen sivustan. Läheisyydestään johtuen Norja on varmasti mukana. Siksi on ihan luonnollista, että harjoittelemme kolmistaan etukäteen Islannin yllä.

Nordism, solidaritet och Finland (Lika, men olika)

Detta inlägg gick ut i förtid pga tidsinställning. Här är den uppdaterade versionen. Varsågoda!

Svenska Dagbladets Claes Arvidsson skriver om nordiskt politiskt samarbete i Hufvudstadsbladet. Tidningen har klart gått in för att bevaka politik med ett bredare nordiskt perspektiv och även lyckats göra sig populär i Sverige genom intensiv bevakning och ett mindre scoop. Tummen upp för Hbl och SvD. Jag gillar!

Arvidsson ger en bra och täckande överblick, men är lite blind för skillnader mellan Finland och Sverige. Jag ska därför försöka lyfta fram dom små skillnaderna efter en kort kommentar om Island.

”Air policing”

Jaktförsvaret är den hårda delen av luftförsvaret. Luftövervakning saknar relevans om den inte uppbackas av väpnad förmåga att avvisa inkräktare. Vad vårt jaktflyg har med luftövervakning att göra vet jag än idag inte, men det är näst intill irrelevant. Anders Fogh Rasmussen besökte Finland och dämpade ivern/rädslan för att vi skulle gå in för ”halvskarp” insats. Nato förstår också att vi inte kan ha vårt flyg liggande på rullningsbanan. Därav betoningen på uppdragets övningsaspekt.

Islands och Baltikums luftrum kränks sällan. Att öva istället för att sitta ovh vänta är naturligt. För att öva måste man ha övningsmotståndare. Det är vår del. Samtidigt inhämtar våra piloter taktiskt kunskapskapital. Denna väg är inte enkelriktad, utan Norge (Nato) får också ta del av finsk (och svensk) taktik, som är utarbetad för att avvärja överlägsen angripare med som har ett starkt markbaserat luftvärn. Med ökande rysk förmåga lär detta scenario bli allt mera aktuellt.

”Partner versus medlem” diskuteras frekvent i Nato. Alliansen har själv valt att i större grad utvidga och öppna sina strukturer för partnerländer. Det är naturligt att det i dagens ekonomiska läge ses som en möjlighet att åka snålskjuts, då medlemmarna bär huvudansvaret för skolning, övning och förvaltning. Arvidsson har nog rätt i att skillnaden mellan medlem och fullfjädrad partner skulle raderas om Finland och Sverige deltog i jaktförsvar över Island, trots att vi skapar våra förmågor självständigt. Nato säljer medlemskap, vilket Fogh Rasmussens kommentar om Sveriges undsättning vid kris visar. Rekrytering blir svårt och gamla kunder arga om betaltjänster mitt i allt erbjuds gratis.

Språkpolisens ruta
air policing – subst. incidentberedskap, jaktförsvar (finl.).

 

Solidaritet ≠ solidarisuus

Våra länders intressen går hand i hand, men sätt att verka och mål skiljer sig ofta. Finland överväger ett Nato-medlemskap om Sverige blir medlem. I Sverige har man kommit till att Sverige blir medlem om Finland blir det. Ett svenskt Nato-medlemskap och fortsatt finsk alliansfrihet skulle föra Finland tillbaka till det kalla kriget. Nato-Finland skulle i sin tur göra den svenska alliansfriheten meningslös.

Den svenska solidaritetsförklaringen är en avsikt. Den backas upp av god insatsförmåga i ett sådant fall där Sverige är ohotat medan ett annat land utsätts för angrepp. Sverige förklarar sin solidaritet utan reservationer eller oro över bristen på etablerade strukturer och bindande fördrag. Islandinsatsen är för Sveriges något som jag vill kalla för solidaritetscementering. På politiskt plan tror man att Islandsinsatsen implicit bidrar till en samnordisk säkerhetspolitik. Så måste det ju vara då Sverige efter att ha förklarat solidaritet nu levererar?

Finlands solidaritetsförklaring låter identisk, men i beredningsarbetet gjordes en mera pessimistisk analys av EU-fördragets nya solidaritetsklausul. Därav den uttryckta reservationen ”Varje medlemsstat fattar ett eget beslut om att ge bistånd och om formerna för det.” Finnar litar inte på främmande hjälp. Svenskar har däremot ett
stort förtroende för att få bistånd vid angrepp och ett relativt lågt förtroende för förmågan att ensamma kunna avvärja ett väpnat angrepp. Finlands deltagande i Islandsövningen skulle jag kalla för en solidaritetssondering, vars syfte är att lite grann kartlägga möjligheter för nordiskt försvarssamarbete. Deltagandet saknar både explicita och implicita strategiska mål. Vi har inte sått, men hoppas på att skörda.

Sveriges solidaritetsförklaring är positiv och tillåtande. Genom författningsändringar har försvarsmaktens övergripande uppgift blivit att ”kunna försvara Sverige och främja svensk säkerhet genom insatser nationellt och internationellt. […] samt värna Sveriges suveräna rättigheter och nationella intressen utanför det svenska territoriet”.[1]

Den finska solidaritetsförklaringen är pessimistisk och begränsande. Lagen om försvarsmakten tillåter inte insatser utomlands bortsett från krishanteringsoperationer. Om övriga insatser fattas beslut enligt grundlagens 93 §, vilket blir svårt och tidskrävande om stödet är mindre än solklart.

Även om det låter riktigt hemskt, så är Arvidssons argument att Sverige och Finland utgör den svagaste länken sann. Vi är mera utsatta än våra Nato-grannar. Bristen på säkerhetsgarantier innebär att Nato vid en europeisk kris endast bistår oss om det är fördelaktigt från en militärstrategisk synpunkt. Om så inte är fallet, så blir det Finland och Sverige som stöder Natos operationer med att säkra norra flanken. Lyckligtvis lär Norge backa upp oss. Således är det ganska naturligt att vi för säkerhetens skull övar tillsammans över Island.