Sanottua: "Epäviralliseksi some-upseeriksi nousseen James Mashirin aina turpo-asioissa ajan tasalla tai vähän edelläkin oleva blogi tapahtumien käänteistä. Suomeksi, och på svenska."
Näin lehdet otsikoivat Tasavallan presidentin Sauli Niinistön kommenttia Venäjän edustajien matkustuskieltoa koskeneesta päätöksestä. [1, 2] Presidentin mukaan Suomi yritti hankkia yksimielisyyttä siihen, että venäläisosallistujat pääsevät osallistumaan kokoukseen sanktioista huolimatta. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt.
Ukrainian votes in plenary session, Helsinki, 8 July 2015. Photo: OSCE PA.
40 vuotta sitten Suomi oli niin ikään yksin. Kaikki osapuolet kuitenkin tukivat Suomen fasilitoimaa Etykin huippukokousta. Suomi tarjosi vuonna 1975 ja muulloinkin kylmän sodan aikana hyviä palveluksiaan suurvaltojen välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi ja rauhan rakenteiden vahvistamiseksi. Näin voi toimia vain aidosti puolueeton valtio. Tämä on vuosien 1975 ja 2015 välisen tilan keskeisin muutos. Suomen asema maailmassa on muuttunut, mutta Suomen harjoittama politiikka on vielä ankkuroitu puolueettoman pienvaltion teoriaan. Suomi on kuitenkin liittoutunut valtio; olemme EU:n jäsenvaltio ja sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan piirissä. Olemme myös EU:n miekan, so. taloudellisen mahdin, heiluttajia. Välillä käyttäydymme kuitenkin kuin sovittelija EU:n ja Venäjän välissä. Tämä ei ole uskottavaa kumpaankaan suuntaan. Hyvien palveluksien tarjoaminen, kun itse on osallinen, aiheuttaa sisäisiä ja ulkoisia ristiriitoja, jotka ulospäin näyttävät lähinnä skitsofreeniseltä tempoilulta.
Mikäli Suomi haluaa fasilitoida rauhan rakenteiden uudistamista ja vahvistamista jatkossakin, on niihin liityyttävä tunnustettu asema ja vaikutusvalta. Puolueettomuuteen ei ole paluuta. Uskottavaan ja johdonmukaiseen EU-jäsenvaltion politiikkaan on vielä pitkä matka.
Suomi jäi yksin.
40-vuotisjuhlakokouksessa kyseessä ei ollut ainutlaatuinen yksittäistapaus; sattuma, vaan tilanne, joka saattaa helposti toistua, niin kauan kuin suomalainen päätöksenteko koetaan vaikeaselkoiseksi ja signaaleiltaan epäjohdonmukaiseksi. EU:n rintamassa on jo kolhuja – etenkin Kreikka, Unkari ja Bulgaria ovat poliittisesti hajanaisia. Baltian maat taas nojaavat vahvasti Natoon ja transatlanttiseen linkkiin, eivätkä ainakaan edistä vuoropuhelua muutoin kuin omilla ehdoillaan. Tällaisessa tilanteessa on helposti nähtävissä se, että Suomi jätettäisiin yksin myös kriisitilanteessa.
President Ilkka Kanerva (MP, Finland) chairs the Bureau Meeting, Helsinki, 8 July 2015. Photo: OSCE PA.
Entä matkustuskielto? Asian puki sanoiksi parhaiten Etyjin yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva – tietysti venäläisedustajat olisi tullut päästää kokoukseen. Sodan aikanakin rauhaa rakentaneet valtuuskunnat ovat matkustaneet vapaasti. Kyseessä ei ollut mikään Venäjän testi, edustajat oli valittu jo aikoja sitten, ennen pakotteita. [3, 4] Venäjän käytös valtiona ja sen toimet Ukrainassa eivät myöskään ole relevantteja kokouksen näkökulmasta, paitsi siinä suhteessa, että venäläisedustajien olisi ollut hyvä olla salissa kuulemassa muiden puheenvuorot.
Nyt Venäjällä luotava kuva kokouksesta on se, että Venäjän vastaisen fasistisen liittouman jäseniä kokoontui tuomitsemaan Venäjää sen samaisen kokouksen varjolla, jossa Venäjä (Neuvostoliitto) rakensi pysyvää rauhaa vuonna 1975. Näin ollaan tilanteessa, jossa Venäjän kädet ovat puhtaat ja tahrattomat – se ei ole rikkonut Etykin henkeä, vaikka näin muut väittäisivät, vaan juuri ne muut ovat rikkoneet Etykin henkeä eristämällä ja sulkemalla Venäjän siitä foorumista, jonka työtä se on tukenut ja jonka toiminnan kentällä Ukrainassa se on mahdollistanut.
Matkustuskiellon purkamiseen eivät Suomen ulkopoliittisen johdon paukut riittäneet.
Suomi jäi yksin.
Kekkonen olisi tämänkin klaarannut. Kyse on painoarvosta. Puolueettoman, hyvät suhteet joka suuntaan ylläpitävän valtion päämiehellä tätä diplomaattista painoarvoa riitti. Nyt olisi luotava painoarvoa Venäjään hyvät suhteet ylläpitävän, mutta selkeästi liittoutuneen valtion päämiehelle. Painoarvon vertailukelpoinen yksikkö nyky-Euroopassa on Merkel. Venäjän hyvinvoivan, vauraan ja vaikuttavan naapurimaan presidentin painoarvon tulisi olla vähintään 0,5 Merkeliä.
Ihan aluksi olisi tarpeen tunnistaa ja tunnustaa tosiasia, eli Suomen muuttunut asema.
Putin ei tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.
”Game changer?”
Ukrainan ja Venäjän välinen sota sai uuden käänteen, kun Venäjän aseistamat, varustamat ja johtamatvenäläisseparatistit Itä-Ukrainassa ampuivat alas Malaysia Airlinesin matkustajakoneen, ilmeisesti luullen konetta Ukrainan armeijan Antonov-rahtikoneeksi. Kun viitteet separatistien ja Venäjän syyllisyydestä tekoon alkoivat vahvistua, ehdittiin joukkosurmasta povata lopun alkua sekä Itä-Ukrainan separatisteille että Venäjän voimapolitiikalle alueella. Viikko tapahtuneen jälkeen tilanne näyttää kuitenkin täysin päinvastaiselta.
Euroopan ja Yhdysvaltojen vastareaktio tapahtuneeseen on jäänyt niin laimeaksi, että Venäjä on perääntymisen sijaan vain lisännyt suoraa sotilaallista tukeaan johtamilleen separatisteille. Lännen uhkaukset kovista pakotteista Venäjää vastaan eivät ole toteutuneet, vaan rimaa tuntuvien pakotteiden asettamiselle on kertatoisensajälkeen nostettu. Ukrainan pyynnöt suorasta sotilaallisesta avusta eivät liioin ole saaneet vastakaikua sen Nato-naapuri Puolaa lukuun ottamatta.
“Toistaiseksi Putin pelaa Ukrainassa pokeria vielä tyhjällä kädellä
Konkreettisten vastatoimien sijaan niin Washingtonista kuin Euroopankin pääkaupungeista, Helsinki mukaan lukien, on esitetty laimeita vaatimuksia tulitauosta ja ”lentoturman puolueettomasta tutkinnasta”. Sinänsä järkeviltä kuulostavat ja siviilien suojelemisella perustellut vaatimukset uppoavat amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin äänestäjiin, jotka on Venäjän massiivisen informaatiosodankäynnin avulla saatu epäilemään Venäjän osallisuutta koko sotaan. Samalla ne antavat lausujilleen helpon tavan esittää kovalta kuulostavia vaatimuksia ilman, että ne lisäisivät painetta millekään todellisille toimenpiteille Venäjän aggression hillitsemiseksi. Tosiasiassa ne kuitenkin palvelevat ainoastaan Venäjän sotilaallisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamista Ukrainassa.
Venäjälle konfliktin ’jäädyttäminen’ tulitauolla olisi voitto. Se pelastaisi separatistit vääjäämättömältä tappiolta ilman Venäjän asevoimien suoraa hyökkäystä Ukrainan alueelle, vakiinnuttaisi Venäjän miehitysvallan Itä-Ukrainassa samoin kuin aiemmin Georgian Etelä-Ossetiassa ja Moldovan Transnistriassa, ja antaisi Venäjälle neuvotteluvaltin, jolla se saa sekä länsimaat että Ukrainan hyväksymään Krimin niemimaan liittämisen Venäjään. Vastineeksi sen ei tarvitse luopua mistään. Lisäksi vaatimukset Venäjän tuesta ”puolueettomalle tutkinnalle” validoivat Venäjän propagandan, jolla se on pyrkinyt hämärtämään muuten jo täysin selväksi käyneen osallisuutensa Amsterdamista lentäneen MH17:n alasampumiseen.
Venäjä tietää, että länsimaat – ja aivan erityisesti Eurooppa – ovat ajatukselle myötämielisiä; ovathan ne noudattaneet konfliktien jäädyttämistä YK:n kylmän sodan aikaisen rauhanturvaamisdoktriinin mukaisesti jo vuosikymmeniä. Näin siitä huolimatta, että tuo sama vuosikymmenien kokemus on osoittanut konfliktien jäädyttämisen useimmiten johtaneen vain konfliktien pitkittymiseen eikä suinkaan niiden ratkeamiseen. Lisäksi Venäjä tietää, etteivät länsimaat todellisuudessa halua ryhtyä mihinkään sellaisiin Venäjän vastaisiin toimiin, jotka voisivat vaarantaa niiden lyhyen aikavälin taloudelliset intressit.
Länsi voi hyvinkin suostua ”kompromissiin”, jossa Venäjä suostuu ”taivuttelemaan” Itä-Ukrainassa taistelevat asejoukkonsa tulitaukoon sekä mahdollisesti antamaan tulitaukosopimuksen valvonnan jollekin sopivan lihaksettomalle Etyjin rauhanturva- tai tarkkailuoperaatiolle. Näin länsi pääsee huokaamaan helpotuksesta ja juhlimaan omaa ”peace in our time” -hetkeään tajuamatta lainkaan, että syntynyt ”kompromissi” on todellisuudessa ainoastaan Venäjän voitto – aivan niin kuin Tšekkoslovakian jakaminen Münchenin sopimuksella vuonna 1938 oli voitto Natsi-Saksalle eikä suinkaan silloisille länsivalloille saati puolustuskyvyttömäksi rampautetulle Tšekkoslovakialle.
“Venäjälle konfliktin ’jäädyttäminen’ tulitauolla olisi voitto
Tulitauko olisi Ukrainan laillisen hallinnon kannalta ehkä pahin mahdollinen skenaario ja palvelisi todellisuudessa vain Venäjän etuja. Alakynteen jääneet separatistit saavat tulitauosta hengähdystauon, jonka myötä he voivat vakiinnuttaa oman asemansa Itä-Ukrainan hallitsijoina. Venäjän puolestaan onnistuu tehdä Itä-Ukrainasta uusi Transnistria, Abhasia tai Etelä-Ossetia – Venäjän miehittämä vasallialue konfliktissa, jonka miehitykselle ei konfliktin jäädyttämisen jälkeen näy enää loppua. Ukraina jäisi Georgian ja Moldovan tavoin pysyvästi jaetuksi ja osin miehitetyksi maaksi. EU ja Yhdysvallat saisivat vastalahjaksi ainoastaan helpon ulospääsyn konfliktista ilman, että ne joutuisivat todellisuudessa tekemään mitään Venäjän voimapolitiikan suitsimiseksi. Samalla ne tulisivat käytännössä palkinneeksi separatistit ja Venäjän Malaysia Airlinesin lennon alasampumisesta ja lähes 300 siviilin surmaamisesta.
Venäjä ei todellisuudessa välttämättä edes tavoittele Itä-Ukrainan todellista irtautumista Ukrainasta saati sen liittämistä Krimin tavoin Venäjään. Koko Itä-Ukrainan epävakauttamisen taustalla voi hyvin olla pyrkimys ainoastaan saada Ukraina, EU ja Yhdysvallat taipumaan Krimin Venäjään liittämisen tunnustamiseen ”vastakauppana” siitä, että Venäjä toimii ”välittäjänä” Itä-Ukrainan konfliktin jäädyttämiseksi. Strategia on ollut erinomaisen onnistunut jo nyt, sillä Itä-Ukrainan tapahtumat ovat saaneet länsimaiden johtajat käytännössä unohtamaan vain muutama kuukausi sitten tapahtuneen Krimin miehityksen; Kukaan Euroopan ja Yhdysvaltojen mahtimiehistä ja -naisista ei enää puhu niemimaan palauttamisesta Ukrainalle, saati pidä sitä ehtona uusista Venäjän vastaisista pakotteista luopumiselle. Mikäli Venäjä hyväksytään välittäjäksi Itä-Ukrainaan loihdittavalle tulitaukosopimukselle, on Krimin liittäminen Venäjään käytännössä sinetöity.
“Baltian maat, Puola ja Moldova ovat jo nyt varpaillaan
Ajatus Venäjän toimimisesta välittäjänä konfliktissa, johon se on itse osallinen, olisi tietysti täysin absurdi, ellei niin olisi käynyt jo aiemmin. Venäjä toimi tismalleen samalla strategialla jo Syyriassa, jossa se Assadin hallintoa aseistettuaan ja YK:n turvallisuusneuvostolta suojeltuaan ryhtyi esiintymään konfliktin välittäjänä, kun Yhdysvallat pohti ilmaiskujen aloittamista Assadin hallinnon kukistamiseksi sen käytettyä kemiallisia aseita omia kansalaisiaan vastaan. Tällöin Venäjä tarjosi kompromissiksi Syyrian luopumista kemiallisista aseistaan, mihin Yhdysvallat tunnetusti suostui. Palkinnoksi tästä ”kompromissista” Venäjä varmisti Assadin pysymisen vallassa ja sodan jatkumisen, eli saavutti kaikki tärkeimmät sotilaspoliittiset tavoitteensa. Lännelle jäi merkityksettömäksi osoittautunut diplomaattinen voitto, jolla se käytännössä osti Venäjältä ulospääsyn konfliktista, johon se ei todellisuudessa halunnut sekaantua. Nyt sama uhkaa toistua Ukrainassa.
Mikäli Ukraina pakotetaan tulitaukoon ennen kuin Venäjän separatistit on riisuttu aseista tai ajettu maasta, voimme vain jäädä odottamaan, missä Venäjä seuraavaksi soveltaa toimivaksi osoittautunutta voimapolitiikkaansa. Baltian maat, Puola ja Moldova ovat jo nyt varpaillaan. Venäjän pyrkimykset eivät nimittäin rajoitu pelkästään Ukrainaan, vaan Putinin käy oman asemansa turvaamiseksi ideologistasotaa koko läntistä poliittista järjestystä ja arvomaailmaa vastaan. Jokainen diktatuuri tarvitsee elääkseen vihollisia, ja Putinin tapauksessa niiksi ovat valikoituneet – seksuaalivähemmistöjen lisäksi – eurooppalaisten yleismaailmallisiksi mielellään mieltämät arvot ihmisoikeuksista, demokratiasta, suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta. Kremlin propagandakoneisto on luonut näistä arvoista hirviön, joka uhkaa koko Venäjän kansan olemassaoloa, ja joka siksi täytyy nujertaa – joko mielikuvin tai asein.
Putinin kotimaan yleisöönsä kohdistama sotapropaganda on jo saavuttanut pisteen, jossa siitä on neuvostopropagandan tavoin tullut itseään ruokkiva ilmiö: valheita peitetään toisilla valheilla, eikä valtiojohto voi mistään hinnasta paljastaa kansalaisilleen olleensa väärässä, saati että sen koko huolella rakennettu fasistinen valtionideologia perustuisi systemaattiselle valheelle. Tästä syystä Putin ei myöskään tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan. Venäjän ja Putinin asema ei ole niin vahva kuin se ulospäin näyttää, mutta jokainen Putinin lännestä saama arvovaltavoitto vahvistaa hänen sisäpoliittista selkänojaansa. Toistaiseksi Putin pelaa Ukrainassa pokeria vielä tyhjällä kädellä, mutta niin kauan kuin bluffi toimii, pysyvät kaikki pelimerkit Putinin käsissä.
Putin ei tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.
Random thoughts 