EU-armeija?!

Suomalaista turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa nyt vaalikiima. Keskustelu on jumittunut lyhytnäköiseen, välittömiä hyötyjä (lue: ääniä) hakevaan luuppiin, jossa media hakee päättäjiltä lyhyitä ja yksinkertaisia vastauksia ja päättäjät puolestaan välttävät syvällisempää ajattelua, median palkitessa nopeinta vastaajaa suodattamattomalla palstatilalla.

Naton ja EU:n liput vierekkäin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palautti suomalaisten mieliin jo viime kesällä tekemänsä keskustelunavauksen EU:n yhteisestä ”puolustuksesta.”

Silloin kirjoitin seuraavasti:

”Enpä väitä, että tietäisin mitä presidentti ajatteli, mutta ajankohdan huomioiden hän halusi uskoakseni vauhdittaa keskustelua EU:n turvallisuuden rakenteista ja saada aikaa syvällisempää, pidemmälle luotaavaa ja analyyttisempaa keskustelua siitä, millaisia rauhan ja konfliktien eston rakenteita EU kehittää ja mihin niistä Suomen kannattasi tulevaisuudessa nojata. Suomalainen keskustelukulttuuri ei ollut kypsä Kultarannalle viime vuonna. Nyt suomalaisessa [debatissa] tässä on päästy eteenpäin, mutta Kultarantaan kutsuttujen keskustelijoiden joukossa osa oli vielä kovin matalalla pintaliidossa. Nämä henkilöt ottivat presidentin EU-avauksen ylipäällikön käskynä. Varsinkin vasemmistoliitto riemuitsi tulkittuaan että se sai ylijohdon tuen ”Nato on Saatanasta” -linjalleen. […]”

Presidentti Niinistö sai jälleen vastaansa tulvan kieltämisiä ja arvioita ajatuksen toteuttamiskelpoisuudesta tässä ja nyt. Lyhyen tähtäimen näkökulmat ovat herkullisia eikä vaalien alla ei ole syytä odottaa muuta. Sikäli voidaan siis sanoa, että presidentin avaus osui hedelmättömään maaperään tai oli jopa harhalaukaus.

Presidenttimme on kuitenkin ollut selkeä, rauhallinen ja harkitseva ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannanotoissaan ja tätä uudelleen lausuttua (vahvistettua) ajatusta on syytä tarkastella tässä kontekstissa. Annetut vastaukset [Tuomioja, J Niinistö, Haglund, Soini, Iso-Markku (UPI), Tiilikainen (UPI)] EU-puolustuksesta ovat totta vain tässä ja nyt. Tulevaisuuteen ne eivät kanna ja on lähinnä älyllistä epärehellisyyttä (tai vaalikiimaa) lausua one-linereita vastauksena Tasavallan presidentin avaukselle.

Kesällä Kultarannan keskustelujen alla ei löytynyt vastausta siihen, millaista rauhaa EU rakentaa 2025+. Nyt presidentti toisti ajatuksensa, vaikkakin pehmensi myöhemmin lausuntoaan älylliseksi provokaatioksi.

Presidentin toistettu ajatus EU-puolustuksesta osoittaa kuitenkin, että ajatus on entistä ajankohtaisempi ja ei voi odottaa loputtomiin. Siinä missä viime kesänä olisi ollut syytä pohtia EU:n rauhantyön pehmeämpiä välineitä 2020-luvulla on nyt Ukrainan tilanteen negatiivisen kehityksen myötä nähtävissä että ne eivät enää riitä.

Yhdysvaltain paluu Eurooppaan on nykyinen järjestelmän tila, joka on syntynyt olosuhteiden pakosta. Amerikkalaiset vihaavat tilannetta itsekin ja tekevät kaikkensa päästäkseen siitä irti. Yhdysvallat ei tule jäämään Eurooppaan pysyvästi, vaikka Venäjä jatkaisi turvallisuutta horjuuttavaa toimintaansa taka- ja etupihoillamme.

Nähtävissä on kuitenkin tilanteen kehitys, jossa Venäjä jatkaa Euroopan maiden diplomaattisten, taloudellisten, poliittisten ja sotilaallisten resurssien sitomista Itä-Eurooppaan ja ”Euraasiaan.” Yhdysvaltain irtautuminen Euroopasta ei merkitse Naton rakenteiden murtumista, mutta sen edellytyksenä on selkeä exit strategy, jonka vaikutukset heijastuvat Naton rakenteisiin. Mitään EU-puolustusta ilman Natoa ei voi olla, tässä suhteessa jo EU-sopimus (SEU 42.7) on selkeä. Artiklan pihvi on jälkimmäisessä momentissa, jonka merkitystä Suomessa kieltäydytään ymmärtämästä, vedoten edellisessä momentissa mainittuun ”turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme erityisluonteeseen.

If a Member State is the victim of armed aggression on its territory, the other Member States shall have towards it an obligation of aid and assistance by all the means in their power, in accordance with Article 51 of the United Nations Charter. This shall not prejudice the specific character of the security and defence policy of certain Member States.

Commitments and cooperation in this area shall be consistent with commitments under the North Atlantic Treaty Organisation, which, for those States which are members of it, remains the foundation of their collective defence and the forum for its implementation.

Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.

Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Pohjois-Atlantin liiton puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Pohjois-Atlantin liitto on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Naton jäsenmaista 25/28 on eurooppalaisia. Näistä 22 on EU-jäsenmaita. Ulkopuolelle jäävät Norja, Islanti ja Albania. Kroatian liityttyä molempiin ”kerhoihin” tulee muistisäännöksi yksinkertainen 22/28. Naton ulkoeurooppalaiset jäsenet ovat Yhdysvallat, Kanada ja EU-jäsenehdokas Turkki.

En edelleenkään väitä, että tiedän mitä presidentti ajattelee, mutta kiristynyt turvallisuustilanne, jonka nähdään jatkuvan vielä pitkään pakottaa miettimään uusia ratkaisuja. Yksi sellainen on Naton eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien muodostama armeija tai armeijaryhmä (kirj.huom. viittaan joukon kokoon), joka on täysin riippumaton Yhdysvaltain asevoimista ja sen joukkokontribuutioista.

Tämän päivän eurooppalaiset joukot ovat EU:n EUROCORPS ja Naton Allied Rapid Reaction Corps, joka muodostaa Naton nopean toiminnan joukot (Nato Response Force). Näiden joukkojen tärkeimmät tehtävät eivät kuitenkaan ole Euroopan puolustaminen, vaan ne vastaavat ensisijaisesti 1990-luvulla syntyneeseen humanitaaristen, rauhanturvaamis- ja kriisinhallinnan tehtävätarpeeseen. Se tehtävätarve ei ole muuttunut, mutta Venäjän toiminta Ukrainassa on herättänyt henkiin kylmän sodan aikaiset tehtävätarpeet, jotka Nato ja EU organisaatioina ovat hiljalleen hylänneet priorisoidessaan liittouman rajojen ulkopuolella tehtävää kriisinhallintatyötä.

Tässä kontekstissa Tasavallan presidentin puheenvuoro tulee ymmärrettäväksi. EU:n on Naton rakenteisiin tukeutuen – mutta samalla liiallista Yhdysvaltoihin nojaamista vältellen – muodostettava eurooppalaisten jäsenmaiden ja kumppanien yhteinen armeija tai armeijaryhmä, jonka ensisijainen tehtävä on Euroopan puolustaminen ja jäsentensä suvereniteetin puolustaminen. Tällainen ratkaisu ei ole Naton kanssa päällekkäinen, vaan vaatii pikemminkin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan strategian viemistä muutaman askeleen eteenpäin.

Oma näkemykseni puolustusratkaisumme vaihtoehdoista on edelleen sama kuin viime kesänä:

Tulevaisuudessa Suomella on kaksi (kolme) vaihtoehtoa:

    1. Täysin itsenäinen ja uskottava puolustus, joka syö rahaa koulutukselta, hoitotyöltä ja hyvinvoinnilta.
    2. Muiden kanssa jaetut kyvyt ja yhteinen uskottava puolustus, joka nojaa yhteiseen vahvaan pelotteeseen.
    3. (Ruotsin malli: Paperitiikeri, jota ylläpidetään valtiojohdon vakuutteluilla ja puolustusvoimien myötävaikutuksella, kunnes joku tajuaa totuuden)

Tasavallan presidentin ajatus EU:n yhteisestä puolustuksesta on arvokas ja sen toteuttaminen palvelee kaikkia osapuolia. Pallo on kuitenkin Euroopan unionilla. Yhtenäisyyttä ei löydetä, elleivät jäsenmaat katso pitkälle tulevaisuuteen ja suostu hylkäämään pelkojaan liittovaltiosalaliitosta.

Pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot [#fofrk 1]

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Ruotsi

Olen seurannut suomalaista ja ruotsalaista puolustuskeskustelua erityisen tarkasti syksystä 2012. Kaksi vuotta on nyt kulunut ylipäällikkö Sverker Göransonin ”viikkopuolustuksesta” ja olen ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa havainnut lisääntyvää vapautta, osallistuvuutta ja ”saatavuutta”. Saatavuudella tarkoitan sitä, että keskustelusta on tehty ymmärrettävä ”medelsvenssonille”.  Tässä Ruotsin näkyvimmät bloggaajat, nykyään myös Expressenin ja SvD:n kolumnistit, nimittäin Carl ”Wiseman” Bergqvist ja Niklas ”Skipper” Wiklund ovat olleet erittäin menestyksekkäitä. Heidän esimerkkinsä on myös pakottanut puolustusvoimat suurempaan julkisuuteen ja keskustelevampaan viestintätyyliin. Tässä pitää nostaa hattua Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja Erik Lagerstenille, joka on ollut tiennäyttäjä tässä suhteessa. Hän on sekä esimerkillään että selvällä tuen osoituksellaan ja keskusteluun kannustamisella raivannut suuremman avoimuuden väylää organisaatiossa, jonka toimintaa salassapito usein säätelee.

Julkisessa keskustelussa sosiaalisen median avulla tapahtuneet edistysaskeleet voisivat helposti vaikuttaa uraa uurtavilta. Tässä on syytä muistaa Wisemanin, Skipperin et al. ovat keskustelussa pääosin nostaneet esille puheenvuoroja poliitikkojen viesteistä, puolustuspäätöksistä, hallituksen ja parlamentin (riksdagen) antamien tehtävien suorittamisesta, raporteista ja muista tietoperustesista lähteistä. Keskustelijat ovat luottaneet tiukasti julkisiin lähteisiin, jotka periaattessa ovat yhtä helposti medelsvenssonin ”googlattavissa” ja pureskeltavissa. Menemättä dokumenttien (riksdagenin ohjauskirjeet, hallituspäätökset ja raportit) sisältöön, on mielestäni syytä korostaa sitä, että Ruotsissa on julkisuus ja läpinäkyvyys ovat lailla asetettuja vaatimuksia ja ne näkyvät selvästi niin puolustusvoimien ohjauksessa ja viranomaisen raportoinnissa tehtävänantajalle.

Tämä ”demokraattinen” julkisuusvaatimus on keskeinen moniääniselle ja tietoperustaiselle puolustuskeskustelulle. En olisi voinut kirjoittaa jo kymmenenteen osaan ehtinyttä sarjaa ”Ruotsin puolustuksen kriisi” ilman näitä saatavilla olevia julkisia raportteja, selvityksiä, päätöksiä, tehtävänantoja ja näistä pidemmän aikaa käytyä keskustelua.

Suomi

Yhtälailla on tärkeää korostaa sitä etten olisi voinut kirjoittaa samalla tavalla Suomen puolustusratkaisusta tai puolustusjärjestelmämme perusteista. Tämä johtuu osin siitä, että asiakirjat, joita kirjoittamiseen tarvittaisiin usein ovat salassa pidettäviksi luokiteltuja taikka sitten niiden sisältämä tieto on pirstaloitunut useaan eri paikkaan. Esimerkkinä nostan tässä esille Ruotsin puolustusvoimien vuosikertomuksen, joka on perusteellinen ja yksilöity raportti viranomaisen toiminnasta. Suomen puolustusvoimat laatii samanlaisen raportin puolustusministeriölle, mutta se on lähtökohtaisesti määritelty salassa pidettäväksi. Julkinen versio, eli vuosikertomus puolustusvoimien verkkosivuilla on lähinnä yritysesite tarkasti valittuine teemoineen ja tunnuslukuineen.

Kuva, jossa leijona ja merkintä "erittäin salainen."
Lue myös Taloussanomat: ””Kun EU leimaa asiakirjan ‘erittäin salaiseksi'”.

Ohjaus on myös erilaista. Valtioneuvoston ja eduskunnan yksilöityjä tehtävänantoja Ruotsin riksdagenin ohjauskirjeiden (regleringsbrev) ja Ruotsin hallituksen hallituspäätösten (regeringsbeslut) ei Suomessa annetua. Tehtävät ja ohjaus tulevat ministeriöltä ja eduskunnan ohjausvoima viranomaiseen rajoittuu lähinnä neljännesvuosittain julkaistavaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon konsensuslinjausten hyväksymisessä .

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka siis vastaavat ruotsalaisia puolustuspäätöksiä, ovat toinen hyvä esimerkki puutteellisesta läpinäkyvyydestä ja julkisuudesta. Ruotsalaisia puolustuspäätöksiä edeltää valmisteluaikana hallituksen tehtävät asianomaisille viranomaisille tuottaa selvityksiä ja raportteja päätöksenteon tueksi. Ruotsin puolustuspäätöstä varten laadittava keskeisin raportti on parlamentaarisen puolustuskomitean (försvarsberedningen) selvitys, joka on usein niin samankaltainen lopputuotteen kanssa, että Suomessa media onkin virheellisesti rinnastanut nämä puolustuspäätöksiin. Tänä vuonna nähtäneen kuitenkin puolustuspäätös, joka merkittävästi poikkeaa komitean raportista.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteon valmistelu tapahtuu ensisijaisesti virkamiesvalmisteluina asianomaisissa ministeriöissä. Tuloksena on ainoastaan yksittäisiä julkisia raportteja ja selvityksiä ja ala-arvoinen keskustelu matkalla lopulliseen selontekoon. Selontekoon sitoutuminen varmistetaan konsensuspohjaisella poliittisella ohjauksella, jonka joskus myös väitetään olevan läpinäkyvyyttä.

Rohkeus hylätä puolustusratkaisu

Ruotsissa on Wisemanistä lähtien nähty kasvavaa julkista kiinnostusta ja perehtymistä puolustuskysymyksiin. Aikaisempien hallitusten – etenkin ”Alliansenin” – teot ja sanat puolustuksen suhteen ovat joutuneet armottoman fact checkin kohteeksi. Bloggaajat ovat saaneet äänensä kuuluviin riksdagenissa opposition kirjallisissa kysymyksissä valtioneuvoksille. Ruotsissa ollaan oltu valmiita antamaan hylätyt arvosanat puolustuksen osaratkaisulle esille tuotujen tietojen valossa.

Suomi ei ole tehnyt puolustusuudistusta. Puolustusvoimauudistus,  joka nyt on valmis on ollut viranomaisen rakenteen ja sisäisen tehtäväjaon uudelleenjärjestelyä vastaamaan vallitsevaa tilannetta, jossa lakisääteiset tehtävät pysyvät muuttumattomina henkilöstö- ja materiaalikulujen kasvaessa hillitsemättömästi. Nyt on saavutettu tasapaino, ilman että itse puolustusratkaisua on tarvinnut säätää tai kyseenalaistaa. Tämä yhdessä puutteellisen julkisen keskustelun kanssa on johtanut lapselliseen poliittiseen keskusteluun puolustuksesta, jossa kansanedustajat ja muut poliitikot tosissaan esittävät tuhansien tarkka-ampujien kouluttamista sotatoimiyhtymien sijaan, taistelualusten korvaamista veneillä tai seuraavan sukupolven hävittäjien korvaamista olalta ammuttavilla ilmatorjuntaohjuksilla.

Koska Suomi ei ole luopunut laajamittaiseen hyökkäyksen torjuntaan kykenevästä puolustuksesta, vaan elänyt tuskin havaittavissa olevan kyvyn asteittaisessa heikkenemisessä, on meillä lähinnä vahingoniloisesti tarkasteltu Ruotsin puolustuksen kriisiä ja hehkutettu omaa ratkaisuamme. Tätä ovat vahvistaneet poliitikkojen ja kenraalien kliseet, joita ei voitu ottaa tarkasteltavaksi salassapitoon vedoten.

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Matkalla Säleniin

Suomalainen puolustuskeskustelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut paluuta moniäänisyydestä yksinkertaisuuteen ja ummehtuneeseen YYA-ilmapiiriin. Upseereiden ja tutkijoiden kommentit ja mielipiteet ovat joutuneet poliitikkojen kieltämisen kohteeksi, usein sellaisin perusteluin, jotka menneet henkilöön ja myös kyseenalaistaneet virkamiesten oikeuden sananvapauteen ja keskusteluun osallistumiseen. Tasavallan presidentti kutsui puoluejohtajat puhutteluun, jossa luotiin ulkopoliittista konsensusta vaalien alla. Kevään vaalit tarjoavat yhtä vähän korkealaatuista #turpo-keskustelua kuin Sälenin kattaus. Ainoa toivo on, että poliitikkomme ja johtamamme vieraalla maalla – ulkoministeri Erkki Tuomioja, puolustusministeri Carl Haglund ja kenraali Jarmo Lindberg – asetetaan Suomen 2020-luvun puolustuksen eksistentiaalisten kysymysten eteen. Toivo on siis ruotsalaisissa osallistujissa, jotka ovat tottuneita avoimeen keskusteluun eivätkä pelkää kissan nostamista pöydälle.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Känkkäränkkä [Sotilaat ja sananvapaus, osa 4]

Kotitrolli?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja jatkaa trollaamistaan valtakunnan medioissa. Tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut Ulkopoliittinen instituutti (UPI) ja sen vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak. Hyvä, että molemmat nyt yksilöitiin, sillä viime kerta olikin yleistä ja kiinnostavaa pohdintaa tutkimusinstituutioiden ja politiikan tekijöiden välisestä suhteesta, josta virisi hyvää ja avointa keskustelua, joskin UPI mainittiin silloinkin nimeltä. Tätä keskustelua kriittisellä puheenvuorollaan avatessaan ulkoministeri osoitti mielestäni kaikille, että hän on osaava politologi ja kykenee käytännönläheiseen ”valtafilosofiseen” keskusteluun.

monkey-deaf-dumb-blind

Valitettavasti tämä toivo loppui lyhyeen. Itsenäisyyspäivän viikolla ministerin salamahyökkäyksen kohteeksi joutui Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén, tämän yrittäessä avata räväkkää vuoropuhelua Suomen valtionjohdon strategisten viestien ambivalenssista.

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa.

Tuomioja turvautui välittömästi ad hominem -argumenttiin toteamalla:

– Mä lasken kolmeen, ennen kuin sanon mitään Torsti Sirénistä. En viitsi häntä kommentoida yhtään ja ihmettelen, jos ei hänen esimiehillään ole näkemyksiä siitä, millä tavalla virassa olevan sotilaan sopii ylipäätään esiintyä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja. Lähde: Iltalehti.

Ministerin toiminta case Sirénissä ja muissa tapauksissa muistuttaa hyvin paljon trollaamista siinä suhteessa, että asiapohjaisten argumenttien loputtua hän turvautuu henkilöön menevään arvosteluun ja viimeisimpänä case Charlyssa ”mutta kun Natokin” -argumenttiin.

Case Charly

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalle otsikolla ”Suomi voisi olla sotilaallisen iskun ensimmäinen kohde.” Tuomiojan vastaus meni ensin henkilöön:

[Tuomiojan] mielestä Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kirjoitus on provokaatio, joka on tehty ”Nato-häntä kainalossa”.

Helsingin Sanomat 29.12.2014. Lähde: HS.

”Pidän tätä Salonius-Pasternakin kirjoitusta varsin tarkoituksellisena provokaationa, jonka vuoksi ei kannata provosoitua”, Tuomioja kommentoi Helsingin Sanomille sähköpostitse.

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Itse asian ulkoministeri sivuuttaa suomalaiselle puolustuskeskustelulle hyvin tyypillisellä ja oireellisella tavalla, eli vetoamalla salassapidon tarpeeseen.

Puolustussuunnitelmat eivät kuitenkaan Tuomiojan mielestä kuulu julkisuuteen.

”Kaikki sotilasesikunnat tekevät kaikenlaisia varautumissuunnitelmia myös hyvin epätodennäköisiäkin tilanteita ja uhkia varten, [e]nkä usko Suomen puolustusvoimien olevan tässä yhtään muita heikommin eväin liikkeellä. Niitä ei kuitenkaan julkisesti käsitellä siksi, että puolustussuunnittelussa on aina paljon salassa pidettävää asiaa ja siksi, että ei ole myöskään syytä rakentaa valmiita viholliskuvia mihinkään suuntaan. Tämän uskoisin myös ulkopoliittisen instituutin tutkijan ymmärtävän, mutta hänen ei tarvitse siitä piitata jos hänellä on ihan omat poliittiset tarkoitusperänsä ja tavoitteensa.”

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Salassapidon suhteen ulkoministeri Tuomioja on oikeassa siinä, että puolustussuunnitelma on ehdottoman salainen. Erilaisten skenaarioiden käsittely on kuitenkin täysin mahdollista ja jopa suotavaa kun puhutaan maanpuolustuksesta. Puolustussuunnittelun perustana olevat skenaariot ovat salassa pidettäviä, mutta monilla suomalaisilla foorumeilla, ruotsalaisissa kahvipöydissä, kansainvälisissä instituuteissa ja kaunokirjallisuudessa käsitellään julkisesti mitä erilaisempia Itämeren skenaarioita. Suomessa Ahvenanmaata, Virossa Narvaa ja Ruotsissa Gotlantia. Sotilaiden mahdollisuus osallistua tällaiseen keskusteluun on tietysti hyvin rajattua, mutta ulkopolitiikan tutkijoilla tällaista estettä ei ole.

Mutta kun Natokin…

Päättelyketjunsa päätteeksi ulkoministeri laittaa puolustusvoimat tasapuolisuuden asialle. Kaikkiin tilanteisiin pitäisi ilmeisesti varautua ja paukut jakaa oikeudenmukaisesti Ruotsin, Nato-maiden ja Venäjän välille.

”[Valmiussuunnittelussa voitaisiin varautua] myös sellaisiin [tilanteisiin,] jossa sotilasliitto Natolla voisi olla samanlaisia Suomeen ja esim. Ahvenanmaahan liittyviä painostus- ja hyväksikäyttötarpeita.”

Tuomioja IL:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: IL.

Tällaisia aikoja toki elettiin YYA-sopimuksen aikaan 50- ja 60-luvuilla, mutta ruotsalaisten Nato-kärkenä aloittamien Pohjanmaan maihinnousujen torjunnasta luovuttiin alueellisen puolustuksen doktriinin myötä 70-luvulle tultaessa.

Suurlähettiläs Alpo Rusi lyttää blogimerkinnässään tylysti Tuomiojan tekemän Naton ja Venäjän rinnastamiseen turvallisuusuhkina. Rusin merkintä on lukemisen arvoinen ja sen otsikko hymyilyttää minua herkeämättä.

Uhka ja skenaariot

Sotilaana en lähde pohtimaan kovinkaan yksityiskohtaisesti eri skenaarioita, mutta strateginen kysymys, jonka Salonius-Pasternak asettaa on hyvin oleellinen. Parafraseerattuna sen voisi esittää näin:

Millaiset operaatiot lähialueillamme romuttaisivat puolustusratkaisumme silmänräpäyksellisesti ja miten niiden todennäköisyys on muuttunut uhkan (threat), eli sotilaallisen potentiaalin/kyvyn (capability) ja poliittis-strategisen aikomuksen (intent) tulona?

Venäjän sotilaallinen potentiaali on kasvanut merkittävästi  — etenkin operaatioiden toimeenpanovalmius on korkea ja suunnittelusykli on nopeutunut. Jälkimmäisestä osoituksena ovat Ukrainassa tehdyt muuttuneeseen tilanteeseen liittyneet päätökset, kuten avustussaattueet, asekuljetukset ja kapinallisten tukeminen asevoimalla. Poliittis-strategista aikomusta (intent) on vaikea palastella kansantajuiseksi, koska se saa mielipideasiana aina joko arvon nolla tai yksi.  Strategisessa suunnittelussa arviointi ei ole näin yksioikoista, mutta kenties hedelmällisempää on tarkastella mahdollisuuden (opportunity) käsitettä; tilaisuus tekee varkaan — sopivan tilaisuuden ilmetessä tahto ja aikomus hyödyntää ilmaantunutta mahdollisuutta kasvaa suhteessa kustannus-hyötyanalyysin tuottamaan arvoon. Mahdollisuus kasvaa myös sotilaallisen potentiaalin osana. Korkean toimeenpanovalmiuden verkostoituneeseen taisteluun kykenevät yksiköt pystyvät myös luomaan uusia mahdollisuuksia, joita erinomaiset johtamisen ja toimintaympäristötietoisuuden kyvykkyydet omaava strateginen johtoporras voi välittömästi hyödyntää riskin ollessa pienimmillään.

Grand Old Man

Kriittinen keskustelu vaatii molempien osapuolten kuulemista ennen huutamista, joten kehotan kaikkia lukijoitani ensin lukemaan ministerin vastauksen case Sirénissä ja myös merkinnän ”Itämeren ilmatilan turvallisuus taattava,” johon tutkija Charly Salonius-Pasternak viittasi.

Ulkoministerimme Erkki Tuomioja (sd) on yksi itsenäisen Suomen valtakunnan kokeneimpia ministereitä. Kymmenenneksi kokenein, jos ministeripäivien mukaan mennään. Ministeri Tuomioja on valtiotieteiden tohtori ja ekonomi. Tuomiojan bibliografiaan mahtuu toistakymmentä itse rustattua teosta. ”Valtafilosofisen” keskustelun avaaminen, so. tutkijoiden, tutkimusinstituuttien ja toimeenpanovallan roolista puhuminen syksyllä oli erittäin tervetullutta suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Myös sotilaiden roolin ja sananvapauden rajojen kyseenalaistaminen on hyväksi. Olen itse puhunut asian puolesta yhdellä tulokulmalla. Toisiakin tarvitaan keskusteluun. Julistamista kukaan ei kaipaa.

Näkisin niin mielelläni, että suomalaisen politiikan ja poliittisen aktivismin Grand Old Man haastaisi maanpuolustuksen, puolustuspolitiikan ja ulkopolitiikan tekijät ja asiantuntijat avoimeen keskusteluun yhdessä myös kansalaisia osallistaen. Tuomioja on aatteensa värinen ja näköinen mies. Sosiaalidemokraattiseen aatteeseen ei minun ymmärtääkseni koskaan ole kuulunut vallan ja puheoikeuden varaaminen tietylle korkealle eliitille.

Ministeri sanoo, ministeri tekee ja ministeri vastaa. Ministeriä tuskin kenelläkään on syytä tahi kanttia ruveta ripittämään, mutta ihmettelen mikseivät eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) ja demarijohtaja Antti Rinne ole tarttuneet tähän keskusteluun, varsinkin kun jälkimmäinen on ”rummuttanut” Demareissa keskustelua Natosta ja turvallisuuspolitiikasta. Kaikkeen poliittiseen keskusteluun kuuluu myös se, että välillä käy Känkkäränkkä kylässä.

//James


Lopuksi toivotan hyvää uutta vuotta ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, kaikille lukijoilleni ja aseveljilleni!

P.S. Olen päättänyt, etten salli kommentteja tähän merkintään. Olen kuitenkin valmis julkaisemaan asiaan liittyviä hyvin argumentoituja ja keskustelevia kommenttipuheenvuoroja puolesta tai vastaan vieraskyninä. Yhteydenotot täältä.

D.S. Medialle: Juu, ei.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Eld och lågor, del 4 (Natodebatten)

Photo: the Presidential Press and Information Office
Photo: the Presidential Press and Information Office

Mea culpa

Nu när jag mera aktivt deltagit i Natodebatten som blivit aktuell i och med Ukrainakrisen, så märker jag att jag själv gjort mig skyldig till en likadan närsynthet som jag anklagat vissa debattörer för.

Det är bra att debatten förs och lakanet dras av spöket. Den Natodebatt som förs med Ukrainakrisen som referensram riskerar dock att överskuggga en mycket viktigare värdediskussion.

Ukrainas pris

Det Finland, som är känt för att respektera suveränitetsprincipen och försvara den på internationella politiska arenor har försvunnit. Lejonet hittades utan svärd, beväring och rustning ihopkurad i ett björnide. Medan EU och USA undrade över vad som hände, tog schackmästaren från Leningrad Krimhalvön. Rysslands president Vladimir Putin avslutade sin gambit, med Viktor Janukovytj som offer, i tsarlikt prakt i sitt tal till parlamentet på tisdag eftermiddag.

news.kremlin.ru – Обращение Президента Российской Федерации. 18 марта 2014 года. Москва, Кремль.

Kvar på brickan blir politiska och ekonomiska medel, som man i ett Europa av ömsesidigt beroende har svårt att enas om. De åsikter mot sanktioner som i Finland uttalats och varningar om verkan av santkioner avbildar antingen en ingående förståelse om hur sanktionerna skulle skada den egna och den ukrainaska ekonomin utan att hindra Rysslands framfart eller så är det fråga om rädsla, spekulationer och en finlandiserad världsbild. Sanktionerna är avsedda att leverera ett sådant slag till Ryssland, att den upphör med olagliga aktioner. Men det verkar snarare bli så att priset på Ukrainas territoriella integritet och självbestämmanderätt räknas som en funktion av BKT-ökning och handelsbalans.

Lejonet hittades utan svärd, beväring och rustning ihopkurad i ett björnide.

Den solidariska konsensus som i fallet Ukraina hade behövts rinner ut i sanden av populistisk valfixerad politik. Utrikesminister Erkki Tuomiojas kommentar om ibruktagande av tredje nivåns sanktioner beskriver väl den samlade europeiska oviljan. Paavo Väyrynen cementerade centerpartiets linje och ordförande Juha Sipilä ändrade inte på den. Sannfinländarnas Timo Soini hittar märkliga likheter mellan Ukraina och Finland.

”Ukraina förblir Rysslands granne liksom Finland. Vi behöver varandra ekonomiskt.”

Timo Soini i Helsingin Sanomat 18.3.2014. (översättn. min)

Ukrainas största bekymmer är inte den usla ekonomin. Om någon i Finland efter gårdagen ännu kvider om sanktioner, så har man uppenbarligen inte klarat den ryska hörförståelsen eller den engelska läsförståelsen i gårdagens säkerhetspolitiska studentexamen.

”In the case of Ukraine, our Western partners crossed the line. ––– They behaved rudely, irresponsibly and unprofessionally. They knew well that Ukraine and the Crimea were home to millions of Russians. ––– Russia found itself at a line from which it could no longer retreat. If you press a spring to the maximum, it will someday uncoil forcefully.”

Rysslands president Vladimir Putin, i Kreml den 18. mars 2014.

Finska politiska besluttfattares och aktörers uttalade åsikter stannar inte i Finland. Står vi inte nu i en enad front bakom de europeiska och demokratiska värden som vi så ofta omtalat, så blir vi garanterat påminda om det i framtiden. Finland måste lägga sanktioner på Ryssland även om det blev dyrt och utöver detta ännu vidta kraftiga åtgärder för att säkra sin handlingsfrihet vid Rysslands påtryckningar. Tyvärr är den naiva debatten mera fixerad på problem och hinder än lösningar. Tunga sanktioner kräver som lösning ett minskat beroende av rysk energi. Detta kan ske med att minska gasimporter och öka kärnkraften. Reaktorerna kan förstås inte vara ryska.

Sanktionerna utgör bara en del av medlen. När Rysslands president kungjorde ”annexeringen” blev det tydligt att Europa är delat i två läger. Ryssland och västvärlden. Vi måste välja sida. Ryssland är ingen garant för ett självständigt demokratiskt Finland.

Tillbaka till Nato

Henry Kissingers och Zbigniew Brzezinskis förslag om en finsk modell för Ukraina för en dryg vecka sedan, ledde snabbt till slutsatsen om att Natodörren hade stängts framför näsan på oss. Igår öppnade Putin den igen. Det största bakslaget för Ryssland i det arktiska området vore en omedelbar Natomedlemsanökan av Finland och Sverige. Ett medlemskap skulle också ge den politiska ledningen lite ryggstöd och möjligheter att visa styrka även när läppen darrar lite.

Åsikterna jag här uttryckt är mina egna och jag uttrycker dem som privat person. De reflekterar inte nödvändigtvis försvarsmaktens eller någon annan myndighets officiella linje.