Milloin asevelvollisuudesta tuli epätasa-arvoinen?

Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.


Alokkaita kentällä vannomassa sotilasvalaansa.
Suomlalainen sotilasvala. Kuva: Karri Huhtanen, Tampere. Lähde Wikipedia.

Edellisessä blogimerkinnässä ”Asevelvollisuus 2.0” Jussi Kari esitteli asevelvollisuuden yhdenvertaista mallia, josta myös voitaisiin käyttää nimitystä ”sukupuolineutraali asevelvollisuus” tai ”Norjan malli.”

Keskeinen kysymys onkin miksi, jos lainkaan, asevelvollisuus nykymuodossaan olisi epätasa-arvoinen?

Asevelvollisuus on tietysti suppeasti tarkasteltuna epätasa-arvoinen sen koskiessa vain miehiä. Parempi termi olisi ehkä epäyhdenvertainen, koska ilmiötä tarkastellessa on syytä palauttaa mieliin Suomen perustuslaki.

6 § Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

PerL 6 § 1-2 mom

Asevelvollisuutta voidaan tarkastella kansalaiseen perusoikeuksiin kajoavana rajoituksena. Maanpuolustuksen järjestämistä pidetään yleisesti ottaen sellaisena painavana yhteiskunnallisena tarpeena, joka oikeuttaa tiettyjen perusoikeuksien rajoittamisen. Yleisenä periaatteena asevelvollisuuden täytäntöönpanoa koskien on se, että perusoikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin palvelusvelvollisuuden suorittaminen, sotilaallisen järjestyksen ylläpito sekä asevelvollisten ja muiden henkilöiden turvallisuus välttämättä vaativat. Tämä koskee kuitenkin itse palveluksen suorittamista, eikä varsinaisesti liity perustuslain syrjintäkieltoon. Asevelvollisuuslaki sisältää itsessään palveluksen täytääntöönpanoa koskevan perustuslain 6 § 2 mom mukaisen syrjintäkiellon, johon vuoden 2007 lakiuudistuksessa tuotiin eksplisiittinen syrjinnän kielto sukupuolisen suuntautumisen perusteella.

Velvollisuuden asettamista, eli syrjintäperusteita koskien kelpoisuutta asepalvelukseen, rajoitetaan oikeusnormeilla sukupuolen, iän, terveydentilan ja vammaisuuden perusteella. Näitä pidetään siis hyväksyttävinä perusteina kajota perustuslain turvaamaan yhdenvertaisuuteen säädettäessä lailla painavaan yhteyskunnalliseen tarpeeseen perustuvaa velvollisuutta tietyille oikeussubjekteille (kansalaiset). Lisäksi oikeusnormeilla sallitaan myös uskontoon, vakaumukseen tai muihin syihin nojaavat subjektiiviset perusteet. Jehovan todistajien kategorinen vapautus asepalveluksesta kuuluu ensin mainittuihin rajoituksiin ja sen ongelmallisuudesta on jo aiemmin käyty keskustelua. Vakaumuksellisista syistä valittavana on mm. aseeton palvelus ja siviilipalvelus.

Vain miehille säädetystä asevelvollisuudesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, ettei asevelvollisuuden säätäminen vain miehille ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. Tasa-arvovaltuutetun mukaan ”sitä, että asevelvollisuus on säädetty ainoastaan miehille, ei ole tasa-arvolain mukaan pidettävä tasa-arvolaissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä.”

Euroopan ihmisoikeussopimusta tarkastellessa soveltamisala löytyy artikloista 4 ja 14. Pakkotyön ja orjuuden kieltävän artikla 4. ulkopuolelle on eksplisiittisesti rajattu asepalvelus, tarkoittaen sitä, että valtion oikeutta itse päättää maanpuolustuksen järjestämisestä ei rajoiteta. Kyseessä on painava yhteiskunnallinen tarve, joka siis oikeuttaa perusoikeuksien rajoittamisen.

14. artiklassa on taas perustuslain 6 § mukainen laaja syrjinnän kielto, joka kuitenkin on alisteinen muille artikloille, eli sen rikkominen on osoitettava toista artiklaa tai eriteltyä asianhaaraa vasten. Euroopan ihmisoikeussopimusta tarkastellessa tuloksena on siis asevelvollisuuden suhteen aina umpikuja. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta päätyy usein perusteluissaan samansuuntaisiin umpikujiin tai vanhojen kantojensa toistamiseen.

Missä vaiheessa asevelvollisuudesta olisi sitten tullut yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen? Vastaus kuulostaa absurdilta; asevelvollisuudesta tuli yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen 17. helmikuuta 1995, kun laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta astui voimaan.

HE 131/1994

Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan naisille tulisi antaa mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti.

Hallituksen esitys 131/1994, luku 2.5 Nykytilan arviointi

Lain perusteellisissa esitöissä todetaan varsin selkeästi ja monisyisesti, että asepalveluksen rajoittaminen sukupuoleen vedoten ei ole perusteltua. Vain rautalangasta vääntäminen puuttui, eli yleisperustelusta seurannut johtopäätös siitä, että velvollisuuden säilyttäminen miehillä samoin perustein rikkoisi yhdenvartaisuutta vasten. Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on näennäisesti mahdollistavaa ja tasa-arvoistavaa lainsäädäntöä. Jonkinlaista lumevoimaannuttavaa pseudofeminismiä.

Toki täytyy nostaa hattua ja sanoa, että ministeri Elisabeth Rehn teki ison työn viedessään läpi suomalaisen asevelvollisuuden merkittävän uudistuksen, mutta taipui samalla laajaan puoluerajat ylittäneeseen poliittiseen kompromissiin. Tämä kompromissi vahvisti asevelvollisuuden epäyhdenvertaisuuden, sillä lain esitöissä nimenomaisesti kiistetään näkemys siitä, että sukupuoli olisi hyväksyttävä syrjintäperuste asevelvollisuudesta säädettäessä.

Nykytilassaan suomalainen asevelvollisuus on sukupuolen perusteella syrjivä. Se asettaa miehet ja naiset eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Asian korjaamiseksi on kaksi vaihtoehtoa: joko mennään ”Norjan malliin” ja ulotetaan velvollisuus kaikkiin kansalaisiin tai sitten säilytetään velvollisuus miehillä ja rajataan naisten vapaaehtoinen asepalvelus käsittämään vain tietyt tehtävät. Tällöin naisten vapaaehtoisuutta voitaisiin perustella sillä, että kaikki tehtävät eivät ole naisille avoimia. Samalla päästäisiin eroon kaksinaismoralismista, jossa lausuttu linja on se, että naiset pääsevät kaikkiin tehtäviin kykyjensä mukaan, mutta totuus sijoitettaessa sotilaita sodan ajan kokoonpanoihin on (ollut) toinen.

Asian voi ilmaista vuoden 1995 lain perusteluja mukaillen:

Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa, vaan kaikille kansalaisille tulisi säätää velvollisuus osallistua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin henkilökohtaisten kykyjensä mukaisesti.

Kysymys on loppujen lopuksi hyvin pienestä ja periaatteellisesta asiasta, jossa yleensä sorrutaan argumentointivirheisiin, joista luettelen tässä muutaman:

  • naiset synnyttävät — ”Hägglundilainen” miesidentiteettiin nojaava perustelu
  • pitäisi olla kansalaispalvelus kaikille — yhdenvertaisen asevelvollisuuden asettaminen ei merkitse tätä
  • sodan ajan tarve ei mahdollista naisten velvollisuutta — tässä ei esitetä saapumiserän tuplaamista; palvelukseen otetaan edelleen yhtä monta
  • armeijassa tehdään pojista miehiä — tähän en keksi vasta-argumenttia, mutta norjalaistutkimuksen mukaan myös tytöistä tulee armeijassa miehiä 😉

Niinpä…

//James


Valittuja paloja

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen puhe ”Naisten asepalvelus 10 vuotta” -seminaarissa Helsingissä.

Elisabeth Rehn kertoo kantansa: Tarvitaanko puolustusvoimia, Nato-jäsenyys, naiset armeijassa?

Blogi: Ammattisotilas – Naiset asepalveluksessa

Iltalehti – Asepalvelukseen haki ennätysmäärä naisia

Puolustusvoimat – Naisten vapaaehtoinen asepalvelus

YLE – Elävä arkisto: Naiset armeijaan

Kaleva: Naiset eivät akuutti ongelma