Känkkäränkkä [Sotilaat ja sananvapaus, osa 4]

Kotitrolli?

Ulkoministeri Erkki Tuomioja jatkaa trollaamistaan valtakunnan medioissa. Tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut Ulkopoliittinen instituutti (UPI) ja sen vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak. Hyvä, että molemmat nyt yksilöitiin, sillä viime kerta olikin yleistä ja kiinnostavaa pohdintaa tutkimusinstituutioiden ja politiikan tekijöiden välisestä suhteesta, josta virisi hyvää ja avointa keskustelua, joskin UPI mainittiin silloinkin nimeltä. Tätä keskustelua kriittisellä puheenvuorollaan avatessaan ulkoministeri osoitti mielestäni kaikille, että hän on osaava politologi ja kykenee käytännönläheiseen ”valtafilosofiseen” keskusteluun.

monkey-deaf-dumb-blind

Valitettavasti tämä toivo loppui lyhyeen. Itsenäisyyspäivän viikolla ministerin salamahyökkäyksen kohteeksi joutui Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén, tämän yrittäessä avata räväkkää vuoropuhelua Suomen valtionjohdon strategisten viestien ambivalenssista.

Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa, no matter what. Surullista.

Strategian laitoksen johtaja, evl Torsti Sirén Facebookissa.

Tuomioja turvautui välittömästi ad hominem -argumenttiin toteamalla:

– Mä lasken kolmeen, ennen kuin sanon mitään Torsti Sirénistä. En viitsi häntä kommentoida yhtään ja ihmettelen, jos ei hänen esimiehillään ole näkemyksiä siitä, millä tavalla virassa olevan sotilaan sopii ylipäätään esiintyä.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja. Lähde: Iltalehti.

Ministerin toiminta case Sirénissä ja muissa tapauksissa muistuttaa hyvin paljon trollaamista siinä suhteessa, että asiapohjaisten argumenttien loputtua hän turvautuu henkilöön menevään arvosteluun ja viimeisimpänä case Charlyssa ”mutta kun Natokin” -argumenttiin.

Case Charly

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalle otsikolla ”Suomi voisi olla sotilaallisen iskun ensimmäinen kohde.” Tuomiojan vastaus meni ensin henkilöön:

[Tuomiojan] mielestä Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kirjoitus on provokaatio, joka on tehty ”Nato-häntä kainalossa”.

Helsingin Sanomat 29.12.2014. Lähde: HS.

”Pidän tätä Salonius-Pasternakin kirjoitusta varsin tarkoituksellisena provokaationa, jonka vuoksi ei kannata provosoitua”, Tuomioja kommentoi Helsingin Sanomille sähköpostitse.

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Itse asian ulkoministeri sivuuttaa suomalaiselle puolustuskeskustelulle hyvin tyypillisellä ja oireellisella tavalla, eli vetoamalla salassapidon tarpeeseen.

Puolustussuunnitelmat eivät kuitenkaan Tuomiojan mielestä kuulu julkisuuteen.

”Kaikki sotilasesikunnat tekevät kaikenlaisia varautumissuunnitelmia myös hyvin epätodennäköisiäkin tilanteita ja uhkia varten, [e]nkä usko Suomen puolustusvoimien olevan tässä yhtään muita heikommin eväin liikkeellä. Niitä ei kuitenkaan julkisesti käsitellä siksi, että puolustussuunnittelussa on aina paljon salassa pidettävää asiaa ja siksi, että ei ole myöskään syytä rakentaa valmiita viholliskuvia mihinkään suuntaan. Tämän uskoisin myös ulkopoliittisen instituutin tutkijan ymmärtävän, mutta hänen ei tarvitse siitä piitata jos hänellä on ihan omat poliittiset tarkoitusperänsä ja tavoitteensa.”

Tuomioja HS:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: HS.

Salassapidon suhteen ulkoministeri Tuomioja on oikeassa siinä, että puolustussuunnitelma on ehdottoman salainen. Erilaisten skenaarioiden käsittely on kuitenkin täysin mahdollista ja jopa suotavaa kun puhutaan maanpuolustuksesta. Puolustussuunnittelun perustana olevat skenaariot ovat salassa pidettäviä, mutta monilla suomalaisilla foorumeilla, ruotsalaisissa kahvipöydissä, kansainvälisissä instituuteissa ja kaunokirjallisuudessa käsitellään julkisesti mitä erilaisempia Itämeren skenaarioita. Suomessa Ahvenanmaata, Virossa Narvaa ja Ruotsissa Gotlantia. Sotilaiden mahdollisuus osallistua tällaiseen keskusteluun on tietysti hyvin rajattua, mutta ulkopolitiikan tutkijoilla tällaista estettä ei ole.

Mutta kun Natokin…

Päättelyketjunsa päätteeksi ulkoministeri laittaa puolustusvoimat tasapuolisuuden asialle. Kaikkiin tilanteisiin pitäisi ilmeisesti varautua ja paukut jakaa oikeudenmukaisesti Ruotsin, Nato-maiden ja Venäjän välille.

”[Valmiussuunnittelussa voitaisiin varautua] myös sellaisiin [tilanteisiin,] jossa sotilasliitto Natolla voisi olla samanlaisia Suomeen ja esim. Ahvenanmaahan liittyviä painostus- ja hyväksikäyttötarpeita.”

Tuomioja IL:lle 29. joulukuuta 2014. Lähde: IL.

Tällaisia aikoja toki elettiin YYA-sopimuksen aikaan 50- ja 60-luvuilla, mutta ruotsalaisten Nato-kärkenä aloittamien Pohjanmaan maihinnousujen torjunnasta luovuttiin alueellisen puolustuksen doktriinin myötä 70-luvulle tultaessa.

Suurlähettiläs Alpo Rusi lyttää blogimerkinnässään tylysti Tuomiojan tekemän Naton ja Venäjän rinnastamiseen turvallisuusuhkina. Rusin merkintä on lukemisen arvoinen ja sen otsikko hymyilyttää minua herkeämättä.

Uhka ja skenaariot

Sotilaana en lähde pohtimaan kovinkaan yksityiskohtaisesti eri skenaarioita, mutta strateginen kysymys, jonka Salonius-Pasternak asettaa on hyvin oleellinen. Parafraseerattuna sen voisi esittää näin:

Millaiset operaatiot lähialueillamme romuttaisivat puolustusratkaisumme silmänräpäyksellisesti ja miten niiden todennäköisyys on muuttunut uhkan (threat), eli sotilaallisen potentiaalin/kyvyn (capability) ja poliittis-strategisen aikomuksen (intent) tulona?

Venäjän sotilaallinen potentiaali on kasvanut merkittävästi  — etenkin operaatioiden toimeenpanovalmius on korkea ja suunnittelusykli on nopeutunut. Jälkimmäisestä osoituksena ovat Ukrainassa tehdyt muuttuneeseen tilanteeseen liittyneet päätökset, kuten avustussaattueet, asekuljetukset ja kapinallisten tukeminen asevoimalla. Poliittis-strategista aikomusta (intent) on vaikea palastella kansantajuiseksi, koska se saa mielipideasiana aina joko arvon nolla tai yksi.  Strategisessa suunnittelussa arviointi ei ole näin yksioikoista, mutta kenties hedelmällisempää on tarkastella mahdollisuuden (opportunity) käsitettä; tilaisuus tekee varkaan — sopivan tilaisuuden ilmetessä tahto ja aikomus hyödyntää ilmaantunutta mahdollisuutta kasvaa suhteessa kustannus-hyötyanalyysin tuottamaan arvoon. Mahdollisuus kasvaa myös sotilaallisen potentiaalin osana. Korkean toimeenpanovalmiuden verkostoituneeseen taisteluun kykenevät yksiköt pystyvät myös luomaan uusia mahdollisuuksia, joita erinomaiset johtamisen ja toimintaympäristötietoisuuden kyvykkyydet omaava strateginen johtoporras voi välittömästi hyödyntää riskin ollessa pienimmillään.

Grand Old Man

Kriittinen keskustelu vaatii molempien osapuolten kuulemista ennen huutamista, joten kehotan kaikkia lukijoitani ensin lukemaan ministerin vastauksen case Sirénissä ja myös merkinnän ”Itämeren ilmatilan turvallisuus taattava,” johon tutkija Charly Salonius-Pasternak viittasi.

Ulkoministerimme Erkki Tuomioja (sd) on yksi itsenäisen Suomen valtakunnan kokeneimpia ministereitä. Kymmenenneksi kokenein, jos ministeripäivien mukaan mennään. Ministeri Tuomioja on valtiotieteiden tohtori ja ekonomi. Tuomiojan bibliografiaan mahtuu toistakymmentä itse rustattua teosta. ”Valtafilosofisen” keskustelun avaaminen, so. tutkijoiden, tutkimusinstituuttien ja toimeenpanovallan roolista puhuminen syksyllä oli erittäin tervetullutta suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Myös sotilaiden roolin ja sananvapauden rajojen kyseenalaistaminen on hyväksi. Olen itse puhunut asian puolesta yhdellä tulokulmalla. Toisiakin tarvitaan keskusteluun. Julistamista kukaan ei kaipaa.

Näkisin niin mielelläni, että suomalaisen politiikan ja poliittisen aktivismin Grand Old Man haastaisi maanpuolustuksen, puolustuspolitiikan ja ulkopolitiikan tekijät ja asiantuntijat avoimeen keskusteluun yhdessä myös kansalaisia osallistaen. Tuomioja on aatteensa värinen ja näköinen mies. Sosiaalidemokraattiseen aatteeseen ei minun ymmärtääkseni koskaan ole kuulunut vallan ja puheoikeuden varaaminen tietylle korkealle eliitille.

Ministeri sanoo, ministeri tekee ja ministeri vastaa. Ministeriä tuskin kenelläkään on syytä tahi kanttia ruveta ripittämään, mutta ihmettelen mikseivät eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) ja demarijohtaja Antti Rinne ole tarttuneet tähän keskusteluun, varsinkin kun jälkimmäinen on ”rummuttanut” Demareissa keskustelua Natosta ja turvallisuuspolitiikasta. Kaikkeen poliittiseen keskusteluun kuuluu myös se, että välillä käy Känkkäränkkä kylässä.

//James


Lopuksi toivotan hyvää uutta vuotta ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, kaikille lukijoilleni ja aseveljilleni!

P.S. Olen päättänyt, etten salli kommentteja tähän merkintään. Olen kuitenkin valmis julkaisemaan asiaan liittyviä hyvin argumentoituja ja keskustelevia kommenttipuheenvuoroja puolesta tai vastaan vieraskyninä. Yhteydenotot täältä.

D.S. Medialle: Juu, ei.


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Karhu on herännyt, entä Suomi?

putin-russian-bear-cartoonjpg-5e6d8746e86efb3c

Kultaranta

Kultarantakeskustelut ovat ruotsalaisen Folk och Försvarin valtakunnallisen turvallisuuspoliittisen seminaarin (#fofrk) suomalainen versio. Tasavallan presidentti, ylipäällikkö Sauli Niinistö, lanseerasi viime vuonna ensimmäisen tilaisuuden ulko- ja turvallisuuspoliittisena ”fundeerauksena.” Viime vuonna otsikkona oli ”Suomen asema muuttuvassa maailmassa.” Tämän vuoden teema on ajankohtaisempi ja terävämpi: ”Karhu on herännyt, entä Suomi?” Kultarantakeskustelut ovat omintakeinen suomalainen ratkaisu avoimeen ja julkiseen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Resepti on simppeli:

  1. Kerää 100 asiantuntijaa ja vaikuttajaa,
  2. riisu ennakkoluuloista ja -asenteista,
  3. keskustele avoimesti ja
  4. tuota koottua tietoa maan turvallisuuspoliittiselle johdolle.

Tarvtisemme jatkuvaa turvallisuuspoliittista keskustelua. Pääministeri Jyrki Katainen lupasi selontekoa eduskunnalle luovuttaessaan pyydettäessä pitää vuosittain hallituksen turvallisuuspoliittisen tilannekatsauksen (pääministerin ilmoituksen) eduskunnalle, jossa siis tiedotettaisiin eduskuntaa (so. kansaa) vuosittain turvallisuusympäristömme muutoksista ja kehityksestä. Nyt olisi jo korkea aika eduskunnan herätä vaatimaan valtioneuvostolta vuosittain annettavaa tilannekatsausta kyselytunnin kera.

Seuranta

Kerään blogilleni uutisia, twiittaajia, blogeja ja muuta mitä #Kultaranta-keskustelujen myötä syntyy ja löytyy. Uusimmat ensin. Vinkkejä ja linkkejä saa mielellään jättää blogin kommentteihin. Aloitussivun oikeassa reunassa näet #kultaranta-twittervirran.

Yle Areenan suorat lähetykset

Valmistelut

Odotan, että Kultarantaan saapuvat asiantuntijat ja vaikuttajat ovat nöyrästi asennoituneita ja hyvin valmistautuneita. Kaikille keskusteluun osaa ottaville voi olla hyödyksi lukea alla löytyvää aineistoa, jonka olen kerännyt. Näillä pääsee kartalle turvallisuusympäristöstä ja sen muutoksista, Venäjän asevoimien tilanteesta ja kehityksestä ja turvallisuus- ja puolustuspoliittista realiteeteistä ja trendeistä. Suosittelen kahlaamaan ruotsinkieliset vaikka puoliväkisin läpi, sillä ne edustavat poikkeuksellisen korkeatasoisia avoimien lähteiden aineistoja. Bloggaajakolleegani Janne Riiheläinen on jo kirjoittanut kolme osaa sarjaan ”Kohti Kultarantaa” ja kirjoittaa vielä ainakin toisen mokoman, joten kannattaa pistäytyä Janne blogille säännöllisesti.

Suomeksi

På svenska

In English

Twitter ja internet

Yksi tapa seurata tunnelmia Kultarannasta on Twitteristä aihetunnisteilla #Kultaranta ja #turpo. Ohessa muutama Twitter-nimi, verkkosivu ja blogi, joita siis kannattaa aiheen piiristä seurata.

Järjestäjät

Kultarantaan kutsuttuja (?)

Kultarantaa seuraavat ja siitä kirjoittavat

Björnen har vaknat, än Finland då?

putin-russian-bear-cartoonjpg-5e6d8746e86efb3c

Gullranda

Gullranda diskussionerna är en finsk version av Folk och Försvars rikskonferens i Sälen (#fofrk). Republikens president, överbefälhavaren Sauli Niinistö lanserade det första tillfället i fjol som ett säkerhetspolitiskt ”funderingstillfälle.” Första seminariet i juni 2013 gick med rubriken ”Finlands ställning i en värld under förändring.” Årets tema är skarpt och aktuellt: ”Björnen har vaknat, än Finland då?” Gullranda är en egenartad finsk lösning på öppen och offentlig säkerhetspolitisk debatt, inte efterapat Sälen. Man kunde beskriva det hela i den här stilen

  1. Samla 100 experter,
  2. ”avgalonera” samtliga,
  3. diskutera öppet och
  4. producera samlad kunskap till vår säkerhetspolitiska ledning.

Vi behöver en kontinuerlig säkerhetspolitisk debatt. Om en kontinuerlig debatt talade även statsminister Jyrki Katainen, när han i samband med att riksdagen i januari 2013 gavs den säkerhets- och försvarspolitiska redogörelsen, lovade att hålla en årlig säkerhetspolitisk genomgång till riksdagen, där regeringen alltså skulle informera riksdagen (folket) om läge, förändringar och trender i vår säkerhetspolitiska omgivning. Nu, över ett år senare, vore det tid för riksdagen att vakna och ställa krav på en sådan årlig genomgång.

Uppföljning

Jag samlar nyheter, tweets, bloggar och annat som kommer från Gullranda på bloggen. I sidopanelen på förstasidan hittar Du till höger twitterflödet som följer taggen #kultaranta. Du kan bidra med länkar och tips, isht från svenska medier i inläggets kommentarsfält..

Direktsändningar på YLE Arenan (finska)

Föreberedelser

Jag förväntar mig att de experter som samlas till Kultaranta håller en viss nivå och klass även vad gäller inställning och förberedelser. För alla som deltar i debatten kan det vara värdefullt att ta del av materialet nedan. Med dessa kommer man på kartan vad gäller ryska militära styrkor, analys av vår säkerhetsomgivning samt försvars- och säkerhetspolitiska realiteter och trender. Jag rekommenderar varmt följande läsing inför #kultaranta:

På svenska

Suomeksi

In English

Twitter och internet

Ett sätt att följa stämningen och debattten är via Twitter med hashtaggarna #Kultaranta och #turpo (#säkpol). Nedan några Twittrare, webbsidor och bloggar, som det lönar sig att kolla på.

Arrangörer

Inbjudna (?)

Följer, twittrar och skriver om #Kultaranta

Winter Afternoon 2014 – ”Where do the borders lie for Nordic defene co-operation?”

Friday 7 March 2014

http://stream.hanaholmen.fi/media/winterafternoon2014/main.wmv

Du kan följa Hanaholmen på Twitter. På Hanaholmens sidor finns orginalet på denna video.

Den pinfärska Nordefco-rapporten hittar du här. Mera om Nordefco här.

PROGAMME
14:00 Welcoming words
Gunvor Kronman, CEO, Hanasaari — the Swedish-Finnish Cultural Centre;
Director, the Swedish-Finnish Cultural Foundation

Moderator: Jan-Erik Enestam, Former Finnish Minister of Defence;
Chairman, the Swedish-Finnish Cultural Foundation

Key note
The Nordic Defence Cooperation
Carl Haglund, Minister of Defence, Finland

Key note comments
A Swedish Perspective
Karin Enström, Minister of Defence, Sweden

A Norwegian Perspective
Ine Eriksen Søreide, Minister of Defence, Norway

Short comments
Sven Sakkov, Undersecretary, Estonian Ministry of Defence
Charly Salonius-Pasternak, Senior Research Fellow, The Finnish Institute of International Affairs
Magnus Christiansson, Associate Lecturer, The Swedish National Defence College

Discussion
Carl Haglund, Minister of Defence, Finland
Karin Enström, Minister of Defence, Sweden
Ine Eriksen Søreide, Minister of Defence, Norway