Pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot [#fofrk 1]

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Ruotsi

Olen seurannut suomalaista ja ruotsalaista puolustuskeskustelua erityisen tarkasti syksystä 2012. Kaksi vuotta on nyt kulunut ylipäällikkö Sverker Göransonin ”viikkopuolustuksesta” ja olen ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa havainnut lisääntyvää vapautta, osallistuvuutta ja ”saatavuutta”. Saatavuudella tarkoitan sitä, että keskustelusta on tehty ymmärrettävä ”medelsvenssonille”.  Tässä Ruotsin näkyvimmät bloggaajat, nykyään myös Expressenin ja SvD:n kolumnistit, nimittäin Carl ”Wiseman” Bergqvist ja Niklas ”Skipper” Wiklund ovat olleet erittäin menestyksekkäitä. Heidän esimerkkinsä on myös pakottanut puolustusvoimat suurempaan julkisuuteen ja keskustelevampaan viestintätyyliin. Tässä pitää nostaa hattua Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja Erik Lagerstenille, joka on ollut tiennäyttäjä tässä suhteessa. Hän on sekä esimerkillään että selvällä tuen osoituksellaan ja keskusteluun kannustamisella raivannut suuremman avoimuuden väylää organisaatiossa, jonka toimintaa salassapito usein säätelee.

Julkisessa keskustelussa sosiaalisen median avulla tapahtuneet edistysaskeleet voisivat helposti vaikuttaa uraa uurtavilta. Tässä on syytä muistaa Wisemanin, Skipperin et al. ovat keskustelussa pääosin nostaneet esille puheenvuoroja poliitikkojen viesteistä, puolustuspäätöksistä, hallituksen ja parlamentin (riksdagen) antamien tehtävien suorittamisesta, raporteista ja muista tietoperustesista lähteistä. Keskustelijat ovat luottaneet tiukasti julkisiin lähteisiin, jotka periaattessa ovat yhtä helposti medelsvenssonin ”googlattavissa” ja pureskeltavissa. Menemättä dokumenttien (riksdagenin ohjauskirjeet, hallituspäätökset ja raportit) sisältöön, on mielestäni syytä korostaa sitä, että Ruotsissa on julkisuus ja läpinäkyvyys ovat lailla asetettuja vaatimuksia ja ne näkyvät selvästi niin puolustusvoimien ohjauksessa ja viranomaisen raportoinnissa tehtävänantajalle.

Tämä ”demokraattinen” julkisuusvaatimus on keskeinen moniääniselle ja tietoperustaiselle puolustuskeskustelulle. En olisi voinut kirjoittaa jo kymmenenteen osaan ehtinyttä sarjaa ”Ruotsin puolustuksen kriisi” ilman näitä saatavilla olevia julkisia raportteja, selvityksiä, päätöksiä, tehtävänantoja ja näistä pidemmän aikaa käytyä keskustelua.

Suomi

Yhtälailla on tärkeää korostaa sitä etten olisi voinut kirjoittaa samalla tavalla Suomen puolustusratkaisusta tai puolustusjärjestelmämme perusteista. Tämä johtuu osin siitä, että asiakirjat, joita kirjoittamiseen tarvittaisiin usein ovat salassa pidettäviksi luokiteltuja taikka sitten niiden sisältämä tieto on pirstaloitunut useaan eri paikkaan. Esimerkkinä nostan tässä esille Ruotsin puolustusvoimien vuosikertomuksen, joka on perusteellinen ja yksilöity raportti viranomaisen toiminnasta. Suomen puolustusvoimat laatii samanlaisen raportin puolustusministeriölle, mutta se on lähtökohtaisesti määritelty salassa pidettäväksi. Julkinen versio, eli vuosikertomus puolustusvoimien verkkosivuilla on lähinnä yritysesite tarkasti valittuine teemoineen ja tunnuslukuineen.

Kuva, jossa leijona ja merkintä "erittäin salainen."
Lue myös Taloussanomat: ””Kun EU leimaa asiakirjan ‘erittäin salaiseksi'”.

Ohjaus on myös erilaista. Valtioneuvoston ja eduskunnan yksilöityjä tehtävänantoja Ruotsin riksdagenin ohjauskirjeiden (regleringsbrev) ja Ruotsin hallituksen hallituspäätösten (regeringsbeslut) ei Suomessa annetua. Tehtävät ja ohjaus tulevat ministeriöltä ja eduskunnan ohjausvoima viranomaiseen rajoittuu lähinnä neljännesvuosittain julkaistavaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon konsensuslinjausten hyväksymisessä .

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot, jotka siis vastaavat ruotsalaisia puolustuspäätöksiä, ovat toinen hyvä esimerkki puutteellisesta läpinäkyvyydestä ja julkisuudesta. Ruotsalaisia puolustuspäätöksiä edeltää valmisteluaikana hallituksen tehtävät asianomaisille viranomaisille tuottaa selvityksiä ja raportteja päätöksenteon tueksi. Ruotsin puolustuspäätöstä varten laadittava keskeisin raportti on parlamentaarisen puolustuskomitean (försvarsberedningen) selvitys, joka on usein niin samankaltainen lopputuotteen kanssa, että Suomessa media onkin virheellisesti rinnastanut nämä puolustuspäätöksiin. Tänä vuonna nähtäneen kuitenkin puolustuspäätös, joka merkittävästi poikkeaa komitean raportista.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteon valmistelu tapahtuu ensisijaisesti virkamiesvalmisteluina asianomaisissa ministeriöissä. Tuloksena on ainoastaan yksittäisiä julkisia raportteja ja selvityksiä ja ala-arvoinen keskustelu matkalla lopulliseen selontekoon. Selontekoon sitoutuminen varmistetaan konsensuspohjaisella poliittisella ohjauksella, jonka joskus myös väitetään olevan läpinäkyvyyttä.

Rohkeus hylätä puolustusratkaisu

Ruotsissa on Wisemanistä lähtien nähty kasvavaa julkista kiinnostusta ja perehtymistä puolustuskysymyksiin. Aikaisempien hallitusten – etenkin ”Alliansenin” – teot ja sanat puolustuksen suhteen ovat joutuneet armottoman fact checkin kohteeksi. Bloggaajat ovat saaneet äänensä kuuluviin riksdagenissa opposition kirjallisissa kysymyksissä valtioneuvoksille. Ruotsissa ollaan oltu valmiita antamaan hylätyt arvosanat puolustuksen osaratkaisulle esille tuotujen tietojen valossa.

Suomi ei ole tehnyt puolustusuudistusta. Puolustusvoimauudistus,  joka nyt on valmis on ollut viranomaisen rakenteen ja sisäisen tehtäväjaon uudelleenjärjestelyä vastaamaan vallitsevaa tilannetta, jossa lakisääteiset tehtävät pysyvät muuttumattomina henkilöstö- ja materiaalikulujen kasvaessa hillitsemättömästi. Nyt on saavutettu tasapaino, ilman että itse puolustusratkaisua on tarvinnut säätää tai kyseenalaistaa. Tämä yhdessä puutteellisen julkisen keskustelun kanssa on johtanut lapselliseen poliittiseen keskusteluun puolustuksesta, jossa kansanedustajat ja muut poliitikot tosissaan esittävät tuhansien tarkka-ampujien kouluttamista sotatoimiyhtymien sijaan, taistelualusten korvaamista veneillä tai seuraavan sukupolven hävittäjien korvaamista olalta ammuttavilla ilmatorjuntaohjuksilla.

Koska Suomi ei ole luopunut laajamittaiseen hyökkäyksen torjuntaan kykenevästä puolustuksesta, vaan elänyt tuskin havaittavissa olevan kyvyn asteittaisessa heikkenemisessä, on meillä lähinnä vahingoniloisesti tarkasteltu Ruotsin puolustuksen kriisiä ja hehkutettu omaa ratkaisuamme. Tätä ovat vahvistaneet poliitikkojen ja kenraalien kliseet, joita ei voitu ottaa tarkasteltavaksi salassapitoon vedoten.

Tulevaisuuteen katsova ja uusien ratkaisujen näkemisen mahdollistava avoin ja rehellinen turvallisuus- ja puolustuskeskustelu on tärkeä. Tässä suhteessa Suomen tulisikin ottaa mallia Ruotsista ja poistaa pohjoiskorealaiset salaisuuden verhot sellaisten puolustuskysymysten ympäriltä, joita useimmissa muissa Euroopan maissa käsitellään julkisesta. Suomalaisen puolustuksen vaitonaisuus ja vähäinen läpinäkyvyys on erittäin haitallista valistuneelle mielipiteen muodostamiselle ja päätöksenteolle. Voidaksemme perustella ja ylipäätään tunnistaa tulevia puolustusratkaisuja, tulee meillä myös olla mahdollisuus pidemmällä tähtäimellä antaa hylätty arvosana nykyisen puolustusratkaisumme osille.

Matkalla Säleniin

Suomalainen puolustuskeskustelu on viimeisen puolen vuoden aikana ollut paluuta moniäänisyydestä yksinkertaisuuteen ja ummehtuneeseen YYA-ilmapiiriin. Upseereiden ja tutkijoiden kommentit ja mielipiteet ovat joutuneet poliitikkojen kieltämisen kohteeksi, usein sellaisin perusteluin, jotka menneet henkilöön ja myös kyseenalaistaneet virkamiesten oikeuden sananvapauteen ja keskusteluun osallistumiseen. Tasavallan presidentti kutsui puoluejohtajat puhutteluun, jossa luotiin ulkopoliittista konsensusta vaalien alla. Kevään vaalit tarjoavat yhtä vähän korkealaatuista #turpo-keskustelua kuin Sälenin kattaus. Ainoa toivo on, että poliitikkomme ja johtamamme vieraalla maalla – ulkoministeri Erkki Tuomioja, puolustusministeri Carl Haglund ja kenraali Jarmo Lindberg – asetetaan Suomen 2020-luvun puolustuksen eksistentiaalisten kysymysten eteen. Toivo on siis ruotsalaisissa osallistujissa, jotka ovat tottuneita avoimeen keskusteluun eivätkä pelkää kissan nostamista pöydälle.

//James


Tässä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä heijasta puolustusvoimien tai muun viranomaisen virallista kantaa.

Trolliarmeija, eli Venäjän informaatio-psykologinen sodankäynti

Vieraskynä 18.9.2014, Saara Jantunen, ST.

Kuvassa Saara JantunenVenäjän propagandakoneisto pyrkii erityisen tehokkaasti määrittämään aktiivisia keskustelunaiheita . Trollaaminen ei siis ole vain informaatioympäristön häirintää ja riidanhaastamista, vaan osa Kremlin perusteemojen mukaisten informaatio-operaatioiden toteuttamista, kirjoittaa sotatieteiden tohtori, tutkija Saara Jantunen Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta. Saara väitteli elokuussa 2013 strategisen viestinnän käytännöistä, ideologiasta ja ristiriidoista Yhdysvaltain sotilasorganisaatiossa.

Kuva: Yle Uutisgrafikka / Pekka Sipilä

Infosotaa suoraan Suomeen

Viime päivien mediaulostuloista päätellen on vihdoin julkisesti myönnetty, että Venäjä on Ukrainan sodan aikana vaikuttanut ja osoittanut mielenkiintoa suomalaiseen yleisöön ja mediaympäristöön. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan informaatiovaikuttaminen on ollut selvää (1), ja kyberturva-asiantuntija Jarno Limnéllin mukaan Suomi on hybridisodankäynnin kohteena (2). Kommentoin itse Yle Uutisille tietoja niin sanotuista venäläisistä trolleista (3). Pidän tärkeänä nostaa esille, että on perusteltua pitää osaa ns. trollaamisesta systemaattisena, koordinoituna ja johdettuna. Tämän blogiartikkelin tarkoituksena on kertoa, mitä johdettu trollaaminen tarkoittaa, millaisiin periaatteisiin trollaamisen informaatiovaikuttaminen perustuu, ja miten se kohdistuu Suomeen. Selvää on myös, että trollaamisella en tarkoita ihmisten osallistumista kansalaiskeskusteluun.

Tiedot johdetusta trollaamisesta eivät ole uusia. Kansainvälisessä mediassa uutiset väitetysti Pietarissa sijaitsevasta Internet Research Agencysta alkoivat levitä noin vuosi sitten (4). Julkisuuteen on vuotanut henkilöstölistoja henkilö- ja palkkatietoineen, työntekijöille annettuja kirjoitus- ja kommentointiohjeita (5), ja niin edelleen (6). Kevään 2014 aikana mm. The Guardian teki huomion venäläismielisen kommentoinnin lisääntymisestä nettilehtensä kommenttipalstoilla (7), joiden moderaattorit pitävät kommentointia hyvin johdonmukaisena ja tavoitehakuisena.

Kyse ei kuitenkaan ole ainoastaan huutelusta sosiaalisessa mediassa ja muilla kanavilla. Ymmärtääkseen trollauksen vaikutuksia täytyy ymmärtää strategisen viestinnän ja informaatio-operaatioiden toimintalogiikkaa (ks. esim. Sirén, 2011).

Miten?

Internet Research Agencyn henkilöstö- ja tehtäväluettelosta voi päätellä, että palveluksessa on niin some- ja lehtikommentointiin, blogien kirjoittamiseen, kuin hakukoneiden optimointiin keskittyviä ihmisiä. Keskityn tässä lähinnä kommentointia tekeviin trolleihin.

Johdetulla trollaamisella on informaatiotavoite. Informaatiotavoite määrittää ne teemat ja viestit, joita keskusteluun ja viestintään kannattaa tuoda. Kun informaatiotavoite on esimerkiksi mielikuvan luominen Krimistä erottamattomana osana Venäjää, yksi keskusteluun tuotava teema on ns. Novorussia-käsite [sic], joka levisi venäläisen valtionjohdon puheista sosiaaliseen mediaan hyvin nopeasti. Novorussia-käsitteen käyttöönottoa perusteltiin sen roolilla Venäjän historiassa, mutta analyysityökalut kertovat aivan toista tarinaa. Novorussia-sana heräsi ruususen unestaan vuonna 2014. On siis perusteltua pitää sitä yhtenä teemana, joka tukee Venäjän informaatiotavoitetta lanseerata mielikuva Krimistä alueena, joka ei alun perinkään ole kuulunut Ukrainalle.

Kaaviokuva Google Trendsillä tehdystä hausta termeillä "новороссия," "novorossia," ja "novorossiya."
Google Trendsillä tehty haku asiasanoista ”новороссия,” ”novorossia,” ja ”novorossiya” tammikuusta 2013 syyskuuhun 2014. Haettu 18.9.2014.

Novorussia-käsitteen käyttöönotto on esimerkki Venäjän aloitekykyisestä informaatio-operoinnista. Sotatieteissä puhutaan aloitekyvystä, viestintäteoriassa puolestaan agenda setting-teoriasta. Näin ollen ns. trollien funktio tällaisessa perusviestien jakamisessa on käsitteen normalisointi jatkuvan toiston avulla, sekä teemojen aktivoiminen, tukeminen ja elättäminen. Tämä kaikki lisää Venäjän informaatiovaikuttamisen aloitekykyä.

Strategisen viestinnän logiikan mukaan teemojen ja niitä tukevien viestien myötä alkaa hahmottua suurempi kertomus, joka toimii viitekehyksenä tulevien viestien tulkinnalle ja merkityksellistämiselle (ks. esim. Jantunen, 2013). Käytännössä kyse on siitä, että strateginen viestintä pyrkii määrittämään ne käsitteet ja tulkintatavat, joilla Ukrainan sodasta puhutaan. Kun käytössä on aktiivisia trolleja, jotka haastavat kanssakeskustelijat keskustelemaan halutuista teemoista, pystyy Venäjän propagandakoneisto määrittämään aktiivisia keskustelunaiheita erityisen tehokkaasti.

Trollaaminen ei siis ole vain informaatioympäristön häirintää ja riidanhaastamista, vaan osa Kremlin perusteemojen mukaisten informaatio-operaatioiden toteuttamista (vrt. Heickerö, 2010). Tieto Internet Research Agencyn toiminnasta levisi venäläiseen mediaan jo syksyllä 2013 (8)(9), ja kevään 2014 aikana useat länsimaidet lehdet, The Guardian etunenässä (7), huomasivat venäläismielisen, systemaattisen kommentoinnin lisääntyneen nettisivuillaan. Samaan aikaan julkisuuteen levisi tietoja siitä, kuinka systemaattisesti trollausta ohjeistetaan. Näiden tietojen mukaan trollauksen teemat ohjeistetaan päivittäin esimerkiksi niin, että yksi nettikommentointiin keskittyvä työntekijä saattaa saada tehtäväkseen kirjoittaa vuoronsa aikana 50 kommenttia Ukrainan sisäisestä sekasorrosta. Samaan aikaan valtionmedia tuottaa vastaavia lehtiartikkeleita (6). Näin luodaan pohjaa tuleville viesteille (”Ukrainan tilanteeseen on puututava”). Tällainen taustoittaminen ymmärretään yleisesti yhdeksi strategisen viestinnän perustehtävistä.

Tämä toimintamalli ei ole millään tasolla poikkeuksellinen. Se on käytössä esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioissa, joissa operaatiolla on oma narratiivinsa ja informaatiotavoitteensa, jotka ohjaavat viestintäsuunnitelmaa. Kriisinhallintaoperaatiossa viestien teemoja ja sisältöjä päivitetään tilanteen eläessä. Esimerkiksi vaalien alla informaatiotavoitteena voi olla se, että kansalaiset kokevat äänestyspaikoilla äänestämisen turvalliseksi (ks. esim. Munoz 2012, 90). Tällöin viestintä keskittyy kertomaan vaalirauhan eteen tehtävästä työstä sekä äänestämisen tärkeydestä yhteiskunnan rakentamisen kannalta. Sekä vaalien turvaaminen että demokratia näkyvät siis perusviesteissä (sama, 60).

Julkisuuteen vuotaneiden ohjeistusten aitoutta voidaan vain arvioida, mutta niiden aitouden puolesta puhuu siis se, että vastaava viestien synkronointi on hyvin tavallista keskitetyssä viestinnässä.

Venäläisellä ja länsimaisella strategisella viestinnällä on kuitenkin myös oleellisia eroja.

Venäjällä mediamarkkinat ovat kasvava bisnes – toisin kuin esimerkiksi Suomessa tai Euroopassa, jossa monet mediatalot ovat joutuneet tekemään suuriakin leikkauksia. The Interpreterin mukaan median kasvuprosentti vuonna 2012 oli 12% edellisvuoteen verrattuna. Samaan aikaan mainituissa Euroopan maissa mentiin 1–12% miinukselle (10). Tämä kertoo siitä, että mediamarkkinoille pumppautuu rahaa. On siis oletettavaa, että nykyisellä median omistusrakenteella tämä näkyy myös Venäjän valtion intressejä palvelevana informaatiovaikuttamisena.

Ukrainan sodan aikana perusviestit on rakennettu suurelta osin disinformaation varaan. Lisäksi Venäjällä valtion dominanssi median omistussuhteissa mahdollistaa myös median käytön osana synkronoitua viestintää.

Suoraan Suomeen: Miten meihin vaikutetaan?

On hyvin perusteltua olettaa, että Venäjä on kiinnostunut suomalaisesta mediaympäristöstä ja siinä vaikuttamisesta. Tästä kertoo jo yksin se, että RT-kanava ilmaisi halunsa aloittaa suomenkielinen toiminta maassamme.

RT ei ole tavallinen uutiskanava joka tuottaa suomalaisten standardien mukaista journalismia. Kyseessä on yksi pro-Kremlin mediataloista, jonka tavoitteena (yhtiön omien sanojen mukaan) on edistää venäläistä näkökulmaa globaalisti ja lopulta dominoida englanninkielistä, erityisesti anglosaksista mediaa.

RT toistaa systemaattisesti Kremlin informaatiotavoitteiden mukaisia viestejä (11). Kevään 2014 aikana näitä perusviestejä ovat RT:llä olleet mm.

  • Ukraina syyllistyy sensuuriin ja propagandaan.
  • Ukraina on kahtiajakautunut.
  • Ukrainaan tulee palauttaa rauha ja järjestys.
  • Venäjä pyrkii vuoropuheluun.
  • Venäjä on pitkämielinen rauhanpyrkimyksissään.
  • Venäjä huolehtii kansalaisistaan ja vähemmistöistään.
  • Venäjä vaatii ihmisoikeuksien ja sopimusten noudattamista.
  • EU ja USA lietsovat konfliktia lännen ja Venäjän välillä.

Pro-Kremlin media ja trollit toimivat siis synkronoidusti.

The Russian version of the iconic ”Problems” troll. Source: The Interpreter.

Myös Helsingin Sanomien kommenteista löytyy käyttäjätilejä, joiden käyttäjät ovat kommentoineet sadoilla, tai jopa tuhansilla viesteillä lähes pelkästään Ukraina-aiheisia uutisia. Viestit toistavat tyypillisesti Kremlin perusviestejä, eli perustelevat Putinin olevan rauhantahtoinen ja syyttävät Euroopan Unionia ja Yhdysvaltoja konfliktin lietsomisesta.

Kesän 2014 aikana on ollut havaittavissa, että Suomessa Venäjän agendaa tukevat perusviestit keskittyvät erityisesti Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin, Naton sekä Ylen ja Helsingin Sanomien diskreditointiin. Vaikutukset ovat selvästi nähtävissä. Ukrainan sodan aikana Natosta on tullut riidanaihe ja Nato-keskustelua määrittävät tunteet (=turvattomuuden tunne) ennemmin kuin asiasisällöt, vaikka ennen kriisiä Nato-keskustelussa oli tilaa moniäänisyydelle. Myös Euroopan Unionista keskustellaan koko ajan kriittisemmässä valossa, ja se esitetään usein Yhdysvaltojen sylikoirana, hajanaisena ja päätöksentekokyvyttömänä.

Erona normaaliin demokraattisessa yhteiskunnassa käytävään kansalaiskeskusteluun tässä on se, että venäläinen informaatiovaikuttaminen pyrkii voimistamaan EU-kriittistä keskustelua disinformaation avulla, jolloin mielipideilmasto ja poliittinen keskustelu vääristyvät.

Entä sitten?

Kun tarkastellaan informaatiosodankäynnin ilmiöitä, tulee ymmärtää, että informaatio-operaatioilla on aina päämäärä ja tavoite. Jos pohdimme esimerkiksi EU-vastaisen informaatiovaikuttamisen mahdollisia tavoitteita ja vaikutuksia, voimme lähteä liikkeelle siitä perusolettamuksesta, että heikko, hajanainen EU on Venäjälle hyödyllinen. Tällöin olisi loogista, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan ensisijaisesti niihin yleisöihin, joiden retoriikka jo itsessään resonoi EU-kriittisen perusviestin kanssa.

Tavoitteeksi voidaan siis tulkita EU-kriittisten näkemysten vahvistaminen Euroopassa yleisesti, sekä Euroopan Unionin kriisiytyminen, mikäli tämä kaikki vahvistaa esimerkiksi EU-kriittisten puolueiden roolia Europarlamentissa. Tulee huomata, että näiden EU-kriittisten puolueiden tavoitteiden toteutuminen sopisi Venäjälle hyvin. On selvää, että esimerkiksi Ranskan Front Nationalin tavoite irrottaa Ranska EU:sta ja estää Euroopan integraatiota ajaisi EU:n pienoiseen sisäiseen kriisiin, tai ainakin hetkelliseen konfiguroinnin tilaan, mikä eittämättä näkyisi EU:n poliittisessa päätöksentekokyvyssä (12). Lisäksi, Ranska ei ole ainoa maa, jossa eurokriittinen, populistinen politiikka on nousussa.

Voidaan siis kysyä, onko mahdollista, että Venäjän tavoitteena on EU hajoaminen sisältäpäin. Jos tähän vastataan myöntävästi, tulee meidän pohtia Venäjän informaatiovaikuttamisen kohdistumista ja tunnistaa ne poliittiset prosessit ja ryhmittymät, joihin vaikuttaminen ensisijaisesti kohdistuisi.

Koska moniäänisyys on demokraattisen yhteiskunnan perusarvo, on informaatiovaikuttamisen tekeminen kansalaiskeskusteluun vaikuttamalla ovelaa, ja sillä on helposti ikäviä sivuvaikutuksia. Trollaamisesta keskusteleminen ei saa johtaa kanssakeskustelijoiden syyttelyyn tai siihen, että trollaus-sanaa ryhdytään käyttämään yleisnimikkeenä kriittisille mielipiteille.

//Saara Jantunen


Tiesithän että voit seurata Saaraa Twitterissä.


Viitatut lähteet

Lisää luettavaa

Raskaampi rautaisannos

Liekeissä, osa 10 (NAT#turpo-keskustelu)

Venäläisiä sotilaita siellä jossain. Lähde: maanpuolustus.net
Venäläisiä sotilaita siellä jossain. Lähde: maanpuolustus.net

Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu on viimeisen puolentoista vuoden aikana ollut mielenkiintoista seurattavaa. Potin räjäytti ja keskustelun aloitti oikeastaan Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö, kenraali Sverker Göranson joulukuussa 2012 toteamalla että Ruotsin puolustus kestäisi ehkä viikon verran, niillä joukoilla, joita olisi käytössä, jos uudistus toteutuu vuonna 2019. Ja silloinkin vain jos olisi kuukausien strateginen ennakkovaroitus hyökkäyksestä. Tästä lähti käyntiin Ruotsissa puolustuksen nykytilaa ja tulevaisuutta ruotinut säälimätön keskustelu, jossa nähtiin yhtenä mielenkiintoisena ilmiönä #turpo (#säkpol) bloggaajien ja Twitterin esiinmarssi.

Somesta, eli sosiaalisesta mediasta, johon Suomessa päättäjät ja viranomaiset eivät vieläkään osaa suhtautua strategisen kommunikaation kanavana, tuli tiedon, keskustelun ja sisällön virtuaalinen tori.

Vuoden 2013 ensimmäinen iso tapahtuma oli Ruotsin valtakunnallinen turpo-seminaari Sälenissä, jossa Suomesta puhuttiin Ruotsiin kytkettynä Naton pääsihteerin, Viron ulkoministerin ja muiden kansainvälisten vieraiden suulla.

Suomessa asiaa seurasivat pääasiassa sanomalehdet ja paikan päällä olleet suomalaiset päättäjät ja muut vieraat. Turvallisuuspoliittisen vuoden perinteisessä avauksessa, eli maanpuolustuskurssiyhdistyksen turvallisuuspolitiikan illassa, jossa Tasavallan presidentti ja puolustusministeri puhuivat voitiin hahmottaa turvallisuuspolitiikan keskustelukulttuurin oven raottamista.

Kevään aikana turvallisuuspoliittinen keskustelu vilkastui, kun kuukausi Sälenin jälkeen valtioneuvosto antoi turpo-selontekonsa eduskunnalle ja asiasta käytiin pitkä keskustelu. Konsensukseen päädyttiin muutamaa muotoilua lukuun ottamatta, vaikka pääministeri Katainen toivoi asiasta perusteellisempaa ja haastavampaa keskustelua. Paras anti oli Kataisen lupaus keskustella ja informoida eduskuntaa säännöllisesti sopivalla tavalla.

Eduskunta on vielä jättänyt vastaamatta tähän huutoon vaikka nähdäkseni ei vuosittaisen pääministerin ilmoituksen pyytäminen olisi kovin vaikeaa. Syyt tähän lienevät siinä, että kukaan ei tahdo tehdä yhteistä työtä ennen vaaleja, vaan irtopisteiden repiminen milloin mistäkin on kannattavampaa. Katsellaan siis vaalien jälkeen…

Venäjä aloitti helmikuussa 2013 laajamittaiset ja jatkuvat sotaharjoitukset ja valmiustarkastukset. Maaliskuussa strategiset kaukotoimintailmavoimat olivat saaneet koneensa modernisoitua ja lopullisesti pois lentokiellosta ja Itämerellä alkoi näkyä Tu-22M3 pommikoneita harjoittelemassa iskuja Ruotsiin ja Ruotsin ylitse Tanskansalmiin. Aikaisemmin runkokalusto, eli Karhut (Tu-95MS Bear H) olivat jo tehneet pitkiä lentoja Japanin ylle ja Guamiin. Karhuja on sittemmin nähty myös Yhdysvaltain rannikolla.

Pommikoneet yllättivät pitkäperjantaina. Kuva: SvD.

Huhtikuussa venäläinen tiedustelukone kävi nuuskimassa Ruotsin suurinta johtamis- ja esikuntaharjoitusta Combined Joint Staff Exercisea, johon myös Maanpuolustuskorkeakoulu osallistui parin sadan sotilaan voimin.

Kesäkuussa tasavallan presidentti, ylipäällikkö Sauli Niinistö järjesti Kultaranta-keskustelut, sadan vaikuttajan seminaarin Naantalissa, josta ensimmäinen viime kesänä käsitteli Suomen asemaa muuttuvassa maailmassa.

Kultarantakeskustelut olivat suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelukulttuurin murros. Vaikka avointa Ylen Areenasta seurattavaa keskustelua ei ollut kuin Sälenissä, niin avoimuus oli silti ainutlaatuista. Tilaisuuden aikana annetut haastattelut, tehdyt jutut ja seuraajien ja läsnäolijoiden blogikirjoitukset, somepäivitykset ja muut avasivat turpon koko kansan asiaksi.

Heinäkuussa naapurimme polkaisi käyntiin historiansa suurimman sotaharjoituksen. Edellinen, Dnepr vuonna 1967, joka oli maailman suurin sotaharjoitus, meni Neuvostoliiton piikkiin.

Heinäkuussa Ruotsi ilmoitti Natolle halustaan osallistua NRF-joukkopooliin (päätös joukoista marraskuussa) vuosina 2014–2015, mikä oli sinänsä yllättävää, koska kuusi vuotta aiemmin Ruotsi oli lähdössä Suomen kanssa mukaan, mutta jänisti viime metreillä ja laittoi kaikki munansa NBG-koriin.

Vuoden 2013 kesän loppua kohden nähtiin syventyvää pohjoismaista yhteistyötä Nordefcossa ja samalla loppuvuotta pitkin erityisesti Ruotsin, Suomen ja Norjan puolustusministereiden yhteisiä esiintymisiä.

Elokuun oltua hiljainen pyörähti vilkas syyskuu käyntiin. Itämeren alueella ja lähivaltioissa toimeenpantiin kuukauden aikana (26ELO–27SYY) neljä suurta harjoitusta: Norjan isännöimä ilmasotaharjoitus Brilliant Arrow Norjassa 26ELO-06SYY, Ruotsin isännöimä merisotaharjoitus Northern Coasts 13 Etelä-Itämerellä 06SYY-19SYY, ilmasotaharjoitus Arctic Challenge Exercise Norjan (Bodø), Ruotsin (Kallax) ja Suomen (Rovaniemi) Lapissa 16SYY-27SYY ja lopuksi Venäjän Zapad-harjoitus 20SYY-26SYY Läntisen sotilaspiirin alueella – sekä Pietarin lähistöllä että Kaliningradissa – ja Valko-Venäjällä.

Su-34 Fullback. Photo courtesy ausairpower.net

Syyskuu oli myös ensiesiintymisten aikaa. Zapad-harjoituksessa nähtiin ensimmäisen kerran Itämeren yllä Su-34 Fullback (lempinimi myös Hellduck) hävittäjiä, joiden sijoittaminen (korjattu paikat, lisätty Wikimapia linkit) Voronezhin kentälle alkoi jo syksyllä 2012. Sittemmin hävittäjiä on harjoituksissa käytetty mm. Besovetsin lentokentältä Äänislinnan (Petrozavodsk) vieressä.

Lokakuussa Venäjän kaukoilmavoimat toistivat keväisen harjoituksensa Itämerellä lentäen 28. lokakuuta Suomenlahden rännistä eteläiselle Itämerelle ja toteuttaen siellä ohjuslaukaisuharjoituksia. Samalla nähtiin Pohjois-Atlantilla kahden joutsenen (Tu-160) ja yhden karhun (Tu-95MS) lento. Pohjois-Atlantilla toteutettujen harjoitusten jälkeen koneet jatkoivat Karibian kautta Venezuelaan, josta ne palasivat Engelsiin tasan kuukautta myöhemmin.

Lokakuussa Venäjän asevoimien maahanlaskujoukot järjestetiin yhden johdon alaiseksi ja niihin lisättiin kolme prikaatia. Samalla harjoitustoimintaa lisättiin tuntuvasti. Lokakuun aikana toimeenpantiin valtakunnallinen maahanlaskujoukkojen harjoitus kahdeksassa kohteessa ja käsittäen 70 lentokonetta (Il-76) ja 6 000 miestä. Hyppysuorituksia tehtiin 26 000, joista osa oli rynnäkköpanssarivaunujen pudotuksia uudella jarrurakettivarjovarustuksella.

Marras- ja joulukuun aikana Venäjän sotilaallisen toiminnan painopiste lähialueillamme siirtyi arktisille alueille. Venäjän Federaation presidentti ja asevoimien ylipäällikkö Vladimir Putin päätti 10. joulukuuta asevoimien arktisen läsnäolon lisäämisestä ja erityisesti arktisten alueiden sotilasinfrastruktuurin. Venäjän merivoimien vuonna 2010 alkanut paluu arktiselle alueelle jatkui syksyn 2013 aikana entistä pysyvämmin. Venäjä aloitti vuoden aikana seitsemän lentotukikohdan kunnostamisen arktisella alueella. Puolustusministeri Sergei Šoigu ilmoitti virallisesti 20. joulukuuta aikeista hankkia uusia jäävahvistettuja ympärivuotiseen kulkuun soveltuvia taistelu- ja apualuksia pohjoiselle laivastolle.

Kotimaassa pohjoismaiset puolustusministerit allekirjoittivat vision puolustusyhteistyöstä ja etenkin Suomen ja Ruotsin kuviot saivat lisää vauhtia ja konkretiaa.

Joulun alla tasavallan presidentti huusi Anna-Lena Laurénin haastattelemana Hufvudstadsbladetissa ja Svenska Dagbladetissa ja aiheutti nosti pienen myrskyn vesilasissa sanomalla, ettei halua Ruotsista Itämeren sotilaallista tyhjiötä. Niinistö nosti myös esille huolensa Venäjän ja lännen kasvavasta kuilusta ja kertoi samalla osallistuvansa Sälenin konferenssiin puhujana.

Vuoden 2014 tammikuu olikin sitten taas uuden vuoden turpo-keskustelun mahtipontinen avaus. Ensin olivat Niinistön ja Ruotsin pääministerin, Fredrik Reinfeldtin alustukset ja keskustelu Sälenissä, jossa Niinistö kahdesti näpäytti Ruotsia turvallisuuspolitiikasta ja toi esille hyvän Venäjän tuntemuksensa.

Puolustusministeri Haglund piti puheen maanpuolustuskurssiyhdistyksen turvallisuuspoliittisessa illassa, vaikka Suomen turvallisuuspoliittinen vuosi olikin jo alkanut Ruotsissa.

Helmikuussa Haglundin asettama puolustuksen parlamentaarinen selvitysryhmä tuli julkisuuteen, johtajanaan veteraanipoliitikko Ilkka Kanerva. Samalla, noin vuosi päätöksen jälkeen alkoi Islannin ilmaharjoitus, Iceland Air Meet, johon kumppanimaa Suomi osallistui Ruotsin kanssa.

Maaliskuun alussa Barentsobserver kertoi Venäjän avaavan uudelleen Ala-Kurtin tukikohdan ja sijoittava sinne huomattavan määrä sotilaita.

Helmikuun lopusta aina tähän päivään keskustelua on voimakkaasti polarisoinut Ukrainan kriisi. Itse olen käsitellyt suomalaista turpo-keskustelua Naton viitekehyksessä, tarkastellen argumentteja sekä puolesta että vastaan, tämän sarjan yhdeksässä edellisessä osassa.

Tässä siis lyhyt highlights-tyyppinen sotilaallinen yhteenveto. Seuraavassa merkinnässäni päätän tämän kymmenenteen osaan ehtineen sarjan analyysilla ja johtopäätöksillä.

 

//James

Vielä yksi selvitys, kiitos!

Kovin kummalliseksi diskuteeramiseksi ja fundeeramiseksi on turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa mennyt. Keskustelu on nyt jumittunut jonkinlaiseen välitilaan, missä puolueiden ja päättäjien miettiessä uudestaan tai ainakin tarkistaessa turvallisuuspoliittista suuntaansa, kukaan ei oikeastaan sano mitään painavaa, mutta kaikki heitteleveät helppoja täkyjä ja tarttuvat niihin ikään kuin aikaa voittaakseen. Toivottavasti kyseessä on turnausväsymys ja kesäloma virvoittaa mielet ja kielet. Muuten suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelumme on vaarassa ajautua sivuraiteille.

Naton ja EU:n liput vierekkäin

EU puolustaa!

Merkittävimpänä käänteenä tietysti Tasavallan presidentin, Sauli Niinistön, Kultaranta-keskustelujen edellä tekemä keskustelunavaus EU:n yhteisestä ”puolustuksesta.” Enpä väitä, että tietäisin mitä presidentti ajatteli, mutta ajankohdan huomioiden hän halusi uskoakseni vauhdittaa keskustelua EU:n turvallisuuden rakenteista ja saada aikaa syvällisempää, pidemmälle luotaavaa ja analyyttisempaa keskustelua siitä, millaisia rauhan ja konfliktien eston rakenteita EU kehittää ja mihin niistä Suomen kannattasi tulevaisuudessa nojata. Suomalainen keskustelukulttuuri ei ollut kypsä Kultarannalle viime vuonna. Nyt suomalaisessa tässä on päästy eteenpäin, mutta Kultarantaan kutsuttujen keskustelijoiden joukossa osa oli vielä kovin matalalla pintaliidossa. Nämä henkilöt ottivat presidentin EU-avauksen ylipäällikön käskynä. Varsinkin vasemmistoliitto riemuitsi tulkittuaan että se sai ylijohdon tuen ”Nato on Saatanasta” -linjalleen. Tuleva puolustusvoimain komentaja puolestaan tarttui ylipäällikön kehotukseen keskustella avoimesti. Vastaus EU-puolustuksesta tässä ja nyt oli kylmä fakta. Vastausta siihen, millaista rauhaa EU rakentaa 2025+ ei tainnut löytyä. Uskon kuitenkin että Tasavallan presidentillä on kaikkia kuultuaan käsitys tästäkin.

Selvittäkää Nato!

Isomman keskustelun riippumattoman ja puolueettoman Nato-selvityksen tarpeesta (?) avasi kunnolla kokoomuksen kansanedustaja Raija Vahasalo tekemällä asiasta valtioneuvostolle kirjallisen kysymyksen. Ulkoministerin suppean vastauksen jälkeen keskustelua jatkoi mm. puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö, joka reagoi Suomen Atlantti-seuran julkaisuun Mikä Nato on? ja epäili sitä puolustusministerin siunaamaksi tai masinoimaksi. Vastasin Jussi Niinistölle ja mielestäni ei tarvita enää yhtään ministeriöiden selvitystä jäsenyydestä. Niitä kun on ihan riittämin. Ensin pitää lukea jo tehdyt, hyvin ansiokkaat ja monen alan selvitykset ja sitten päättää onko tilanne muuttunut niin paljon, että uusia tarvittaisiin. Tilausta voisi sitä vastoin löytyä analyyttiselle koonnokselle ja tilanteen arviolle. Nimittäin siitä, onko muutosta tapahtunut vuosien 2007–2008 selvityksiin nähden. Lupasin kansanedustaja Niinistölle että listaan ja linkitän selvitykset ja muun kirjallisuuden. Näin teen. Alla lukemistoa. Päivitän sekä ”vastaan” että ”puolesta” sen perusteella mitä lukijat minulle kommenteissa suosittelevat.

Viranomaisjulkaisut ja tutkimukset

Muu kirjallisuus

Pelastakaa miinat!

Sitten ne maaminat. Kulunempaa puheenaihetta tuskin löytyy. Tarkastellaan ensiksi asiaa kylmän sotilaallisesti. Kyllä, jalkaväkimiinat (sakaramiina) ovat tehokas ase ja erityinen osa koko maan puolustamista. Maaminat eivät kuitenkaan sovi uuteen hajautettuun taistelutapaan yhtä hyvin kuin esimerkiksi viuhkamiinat (virallisesti viuhkapanos), joiden vaikutus kohdistuu jalkaväkeen ihan kuten sakaramiinojenkin. Sakaramiinat soveltuvat yhdessä muiden miinojen ja esteiden kanssa käytettyinä laajojen alueiden käytön kiistämiseen. Tällaiset kenttätyöt vievät kuitenkin aikaa ja ovat helposti paljastettavissa tiedustelulla.

Poliittisesti tarkasteltuna tällaiset puheet miinojen palauttamisesta ja Ottawan sopimuksesta irtautumisesta ovat äänten kalastelua osoittamalla huolenpitoa puolustuskyvystä. Aika köykäistä sumutusta, mutta erityisen vaarallista silloin kun maaminat liitetään Ukrainan kriisiin ja sen kaltaisiin skenaarioihin. On syytä muistaa, että maaminat ja muut paljon työtä ja miesvoimaa vaativat aluevaikutteiset passiiviset asejärjestelmät vaativat useiden kuukausien, jopa puolen vuoden strategisen ennakkovaroituksen ja päätöksen valmistelusta. Perustana on siis rohkea poliittinen päätöksenteko, jotta ne ylipäätään saadaan paikoilleen. Jos sota tulisi huomenna, olisivat miinat 60 gramman räjähdeannoksia varastoissa. Jos sota tulisi kuuden kuukauden päästä vastustaja ohittaisi suurimman osan esteistä. Massamaiset kenttä- ja linnoitustyöt ovat Maginot’n ja Salpa-linjan aikaa. Hankitaan mieluummin viuhkapanoksia ja lisää jalkaväen tehokkaita ampumatarvikkeita. Pidetään kiinni sopimuksista. Niin suomalaiset tekevät. Kriisitilanteessa saamme sopimuksen mukaan tuottaa miinoja niin paljon kuin sielu sietää. Poistettu, koska eihän se näin ole, ks [1,2]. Edellisessä kirjoituksessani (englanniksi) esitin lopussa aika tiukkoja johtopäätöksiä, siitä mitä Venäjän Krimin operaation kaltaisen sotatoimen torjuminen vaatisi. Sakaramiinat eivät tähän ratkaisuun kuulu.

Kuuma puuro

Kysymys, jotta kaikki välttelevät, vaikka raikkaita avauksia on ollut, on loppujen lopuksi se tärkein. Ennen Nato-jäsenyyden selvittämistä meidän täytyy ensin selvittää oman puolustuksemme uskottavuuden tila viiden, kymmenen ja viidentoista vuoden päästä itsenäisessä ratkaisumallissa ja vahvasti liittouttuneissa (so. valtioiden väliset liitot) malleissa. Olen jo pitkään puhunut siitä että ”parasta ennen” -päivä lähestyy nopeasti. Puolustuksemme uskottavuutta ei niinkän heikennä pienentynyt reservi – se on suhteellisesti paremmin varustettu ja kyvykkäämpi kuin aikaisemmin; ongelmana ovat keskeytyneet tai typistyneet iskukykytutkimuksesta lähtöisin olevat vaikuttamisen suorituskyvyt. Kyky kaukovaikuttamiseen (so. JASSM ja ATACMS) typistyi JASSMiin, kun ATACMS tuli liian kalliiksi hankkia yksin. Kyky (lähi)ilmatulitukeen on vielä osin rahoittamatta, vaikka kaikkia ratkaisuja on kokeiltu. Merivoimilta poistuu 2020-luvulla merellisen kaukovaikuttamisen kyky ohjus MTO85M:stä luopumisen myötä. Samalla osa taistelualuksista vanhenee ja uuden alusluokan hankinta on edessä. Kehittämisohjelmassa on monitoimialus MTA2020, jonka ideointia parhaiten valottaa bloggaajakolleega CorporalFrisk. MOT85M:n korvaava uusi pintatorjuntaohjus ei liene vuonna 2020 enää halvimmasta päästä. Puolustusministeri Carl Haglundin loistavat Hollannin Leopard-pikakaupat paikkaavat hyvin yhtä rahoitusvajetta (maavoimien vanhentuva iskukyky=materiaalivelka), joka olisi olllut edessä normaaliin indeksikehitykseen nähden jyrkemmän puolustusmateriaalin kallistumisen takia. Kyseessä on kuitenkin vain laastari, joka ei kestä montaa vuotta. Tulevaisuuden konfliktit vaativat korkeampaa valmiutta, parempaa kykyä tarkkaan kaukovaikuttamiseen, parempaa taistelutilan hallintaa ja tiedustelua. Nämä ovat kaikki kalliita kykyjä yksin rakennettaviksi ja ylläpidettäviksi. Jo yksi oma suomalainen AWACS-kone kaikkine osajärjestelmineen romuttaisi puolustusbudjettimme.

Tulevaisuudessa Suomella on kaksi (kolme) vaihtoehtoa:

    1. Täysin itsenäinen ja uskottava puolustus, joka syö rahaa koulutukselta, hoitotyöltä ja hyvinvoinnilta.
    2. Muiden kanssa jaetut kyvyt ja yhteinen uskottava puolustus, joka nojaa yhteiseen vahvaan pelotteeseen.
    3. (Ruotsin malli: Paperitiikeri, jota ylläpidetään valtiojohdon vakuutteluilla ja puolustusvoimien myötävaikutuksella, kunnes joku tajuaa totuuden)