Weapons for all – perilous Russian irresponsibility

Malaysian Airlines flight MH17 was shot down in Ukrainian airspace, between Donetsk and Luhansk, on July 17. All 298 passengers and crew members were lost.

MH17 turmapaikka.
The MH17 crash site.

I wrote a blog post on this last year following the incident and at this stage, as the incident report by the Dutch Safety Board has been published, I find a review of this incident from a perspective on Russia worthwhile.

Firstly, it is necessary to examine this in the context of the laws of war (jus in bello). Arto Pulkki, a military expert for the magazine Suomen Sotilas, wrote a very good piece on the case of flight MH17 titled Responsibility and Irresponsibility, considering intention and liability from a criminal law perspective. I warmly recommend this as a primer.

As it is easier to approach the subject of guilt or fault using legal principles, I will begin by considering criminal intent to begin with. Mens rea needs to be established in order to find out which principles of the laws of war are applicable in this case.

Intention as opposed to negligence or carelessness is easily established in this case; if the firing button was pressed with the express purpose of launching the missile, negligence or carelessness is ruled out. A negligent or careless act would require that, for example, an external event — say an explosion nearby – startled the launch operator or rocked the vehicle causing the operator to inadvertently launch the missile.

The issue left is to assess the level of intention. Assuming that there was no intent to down a civilian flight, then the degree of culpability of the operator is low. An obvious and possible outcome of firing a missile is for it to hit civilian aircraft or for the missile to stray and cause damage to civilians. Considering this from a jus in bello perspective, only one principle strictly applies to this case. When considering the prerequisite of targeting, distinction, the case is clear – military force was used on a civilian target. The debate on admissibility ends here; all other principles discussed in the case of MH17, such as proportionality and necessity, don’t even come into play.

Proportionality and necessity

A good example of applying these discussed principles not relevant in the case of MH17 — and the problems and dilemmas that arise — is the decision taken by NATO forces to target the Lužane bridge in Serbia during operation Allied Force (Kosovo, 1999). During that strike a bus was on the bridge resulting in the loss of life of 23-70 civilians.

Photo: http://www.srpska-mreza.com.

The underlying requirement in applying these principles is the call for precautions. The principles don’t suddenly become valid only in the moment of an attack or decision to attack. Or post-attack as in some cases… The requirement of protecting civilian life and property comes with a specific call for precautions in both planning and executing the use of force. The belligerents (Parties) must be able, to at all times and in all circumstances distinguish between civilians, civilian property, and military targets. Force may only be used on military targets. In practice this means that standards and mechanisms for identifying targets, assessing damage pre-strike, and choosing systems of engagement must be put in place, be upheld and controlled by responsible commanders.

In the case of MH17, for example, the relevant questions to be asked in order to assess the culpability of the launch operator and his superiors,

  • Did the operator take care to properly identify the target, i.e. did he positively identify the target as military?
  • Did the operator act in accordance with the Rules of Engagement (ROE) and the identification criteria set therein?
  • Was the identification criteria such that by using them a reliable identification would be acquired? (identification by two or more systems, e.g. radar and visual, or a challenge-and-reply identification)
  • Did the higher command (superiors) make sure that no civilian aircraft were in the dangerous zone, for example by maintaining and distributing a recognized air picture?
  • If it was known that civilian air traffic was in the zone, were decisions taken to limit or cease the use of air defence forces?
  • Or was a deliberate decision taken to continue the use of force, disregarding the risks to civilian air traffic?

Russia, Syria and the return of total war

International political responsibility and state actor culpability are harder issues to address, but asking: ”Does Russia itself use or equip belligerents with effective long range weapons, without providing for the required situational awareness, intelligence, command and control (C2), and information systems to use those systems, thus creating a considerable risk of an indiscriminate and non-distinctive use of force?

In Ukraine such systems, lacking the supporting and enabling systems to use them in accordance with jus in bello are the BUK surface-to-air missile system, the Grad and TOS-1 multiple rocket launchers and the lighter artillery and air defence systems, e.g. SA-7 Strela ja SA-18 Igla MANPADS. In Syria, we have witnessed the use of long-range (nuclear capable) sea-launched Kalibr-NK cruise missiles, and air-to-ground missiles, dumb and smart bombs within stand-off ranges. Russia has also equipped Iran with weapons in its contribution to the war on ISIS.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Common for all these cases is a large number of civilian casualties that have two underlying reasons.

Firstly, Russia and the actors is equips aren’t able to produce an adequate situational awareness and intelligence preparation needed for targeting. When strikes are conducted – outside a stand-off distance, without reconnaissance units on ground and in contact with the enemy, without continuous air recce, without situational awareness and with inadequate staffs – civilian casualties are likely to occur.

Secondly, Russia is testing and battle proving its weapons and C2 systems. The most important objective is to verify and ensure that the systems are reliable and give them a ”combat proven” certification, in order to further develop them to meet the criteria and requirements set for combat systems in the concept of sixth generation warfare. That said, there’s something positive in Russia’s combat activities in Syria. Russia is fielding UAVs in battle damage assessment (BDA) tasks, thus gaining reliable information on the effect of the strikes. However, no regard – or blatant disregard – is shown for the results of the BDA results. The choice of systems and methods of engagements are still based on effect-only thinking and a limited selection of weapons. Russia is using an array of platforms and weapons systems designed for conventional (and nuclear) warfare against capable NATO opponents. Russia has used heavy thermobaric charges against targets in the immediate vicinity of civilian infrastructure and population. The same weapons have been regularly tested in live fire exercises since the ”snap drill year” of 2013. These heavy ordnance strikes in Syria have resulted in loss of civilian life and property.

It seems that the proportionality and necessity of Russian strikes aren’t judged case-by-case in reference to specific rules of engagement, but are rather categorically justified based on political and strategic objectives and desired end states.

The patriotic media

The Russian ”war machine” receives a lot of help from the state controlled media. Russia Today and other news services have produced hours of high quality videos and informative articles on Russian armed forces’ combat activities in Syria. In my view this doesn’t reflect a media that’s a Kremlin puppet, but rather a media armed and anabled with a patriotic mission and purpose. The situation awkwardly resembles the rôle of the US media in the Iraqi War of 2003.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

In 2003, US media was brought under military control by embedding journalists with combat units. This enabled a better control of the media and an increasingly short-sighted and narrow reporting on the bigger picture. Embedding journalists (”in-bedding”, derogatory) with soldiers also sparked criticism in Western media. [1, 2].

In Russia, the editorial staff and board members of many news agencies have been hand-picked by the current government. While some spectacular news about news anchor resignations in live shows following the annexation of Crimea were reported, most journalist are the same skilled people as before. Writing stories lauding Russia and its military prowess and might isn’t that disagreeable, but rather seen as a patriotic mission. This makes Russian media especially dangerous. It’s able to voluntarily, effectively, and timely produce high quality content to a large public. There is no need for state censorship or control. Regarding Finnish media I once stated that in some aspects the watchdogs have become lap dogs. In Russia, the media have been trained into bloodhounds of the powers that be.

Information warfare holds a key rôle. The fileds of Crimea, Eastern Ukraine and Syria have provided Russia with the proving grounds, where it has demonstrated its ability to obfuscate information, events, cause and effect by producing disinformation, thus effectively destabilizing and disorienting Western decision making processes and decision makers.

The Russian Bear.
The Russian Bear.

This effect has also been multiplied by the Western need to see a logical rationale and sustainable reasons behind Russia’s actions. This may very well be a mirror imaging fallacy, where Western comprehensive crisis response strategies are ascribed to Russia by association. The Russian game in Crimea, as well as Eastern Ukraine and Syria is an unscrupulous deterrence policy, relying on opportunities presented – both offered by the adversary and created by own forces – and the basic principles of warfare – surprise, aggressiveness and initiative. Especially the principle exploiting the initiative and opportunities seized is done at a political-strategic level. Russia will continue this policy as long as the win-win offered and created persists. Russia has already reached strategic objectives in Syria. Its presence is permanent. The use of Iraqi air space has become a de facto permanent arrangement and there is no more debate on Russian participation in Middle Eastern crisis management, but rather the focus lies on deconflicting some issues such as airspace control that may in worst case scenarios lead to a permafrost in superpower [sic!] political relations.

//James

Aseita kaikille – Venäjän vaarallinen vastuuttomuus

MH17

Ukrainan ilmatilassa, Donetskin ja Luhanskin välillä, ammuttiin heinäkuun 17. päivänä 2014 alas Malaysian Airlinesin lento MH17. Kaikki lennolla olleet lähes 300 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä menehtyivät.

MH17 turmapaikka.
MH17 turmapaikka.

Käsittelin asiaa viime vuonna heti tapahtuman jälkeen ja tässä vaiheessa on tragediasta julkaistun Hollannin onnettomuustutkimuslautakunnan  (Dutch Safety Board, DSB) loppuraportin myötä syytä tarkastella asiaa uudelleen.

Asiaa on hyvä pohtia sodan oikeussääntöjen kautta. Suomen sotilaan asiantuntija Arto Pulkki kirjoitti vuosi sitten asiasta hyvän blogimerkinnän otsikolla Vastuu ja vastuuttomuus, jossa hän muun muassa pohti rikosoikeudellista vastuuta tahallisuuden ja tuottamuksen käsitteiden kautta. Tekijöiden saaminen edesvastuuseen lienee turha toive, mutta tapausta on kuitenkin helppo lähestyä syyksiluettavuutta käsittelevien oikeusperiaatteiden valossa. Tahallisuuden pohdinnan kautta päästään helpommin käsiksi sodan oikeussääntöihin, tai oikeammin asevoimien käyttöä säänteleviin keskeisiin periaatteisiin.

Tahallisuus on sikäli selvästi toteen näytetty, kun voidaan osoittaa, että ohjus on laukaistu tarkoituksellisesti. Tuottamuksellinen tapaus edellyttäisi esimerkiksi, että ampuja ei ollut tehnyt laukaisupäätöstä, mutta jokin ulkoinen tapahtuma, esimerkiksi räjähdys, hätkähtäminen, alustan liike tai muu aiheutti tahattoman laukaisukytkimen painamisen.

Näin ollen jäljelle jää enää arvioitavaksi syyksiluettavuuden aste. Olettaen, että tarkoituksena ei ollut ampua alas siviilikonetta, jää ampujan teon syyksiluettavuus varsin alhaiseksi. Ohjuksen laukaisun mahdollisena seurauksena on aina, että se osuu siviilikoneeseen tai harhautuu muuhun kohteeseen aiheuttaen vahinkoa siviileille.

Sodan oikeussääntöjen, so. kansainvälisen humanitaarisen oikeuden, valossa tarkasteltavaksi tulee tässä tapauksessa vain erotteluperiaate. Tapaus on selvä: asevoimaa on kohdistettu sellaiseen siviilikohteeseen, johon sen käyttö on kategorisesti kiellettyä. Muita asevoiman käyttöä säänteleviä periaatteita ei tarvitse tässä tapauksessa edes pohtia.

Suhteellisuus ja mielivaltaisuus

Keskeisimmät muut asevoiman käyttöä sotatoimissa sääntelevistä periaatteista ovat mielivaltaisen toiminnan kielto (välttämättömyys, eng. necessity) ja suhteellisuusperiaate (eng. proportionality).

Erotteluperiaate on määräävä ja ensisijainen. Kun kohde on tunnistettu siviilikohteeksi ei asevoimia voida käyttää sitä vastaan. Vaikeampi tapaus voisi esimerkiksi olla sellainen siviilikäyttöön rakennettu infrastruktuuri, jota voidaan käyttää sotilaalliseen toimintaan tai sen tukemiseen. Tällöin tulee arvioida välttämättömyyttä, eli hyötyä oman sotatoimien kannalta ja suhteellisuutta, eli aiheuttaako kohteeseen vaikuttaminen enemmän vahinkoa siviileille kuin sotilaallisen hyödyn huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavana.

Suhteellisuusperiaate pätee myös sotilaskohteisiin – niihin vaikuttaminen ei saa aiheuttaa ympäröivälle tai läheisyydessä olevalle siviiliväestölle tai siviili-infrastruktuurille vahinkoa, joka ei ole hyödyn huomioiden puolustettavaa.

Hyvä esimerkki näiden periaatteiden soveltamisesta ja niihin litttyvästä problematiikasta on Naton operaatio Allied Forcen (Kosovo, 1999) aikana tekemä päätös Lužanen sillan pommittamisesta. Iskun aikana sillalla oli linja-auto ja iskun tuloksena kymmeniä siviilejä menetti henkensä.

Kuva: http://www.srpska-mreza.com.

Periaatteiden soveltamisessa on huomioitava, että ne eivät ainoastaan päde siihen hetkeen, jona toimitaan taikka sitä välittömästi edeltävään aikaan päätöksenteossa. Siviilien suojelemisen periaatteet pitävät sisällään erityisen huolellisuusvelvoitteen koskien sotilaallisen toiminnan suunnittelua ja toimeenpanoa. Osapuolten on jatkuvasti ja kaikissa tilanteissa kyettävä erottelemaan siviili- ja sotilaskohteet ja kohdistamaan asevoimiaan vain sotilaskohteisiin. Tämä merkitsee sitä, että vastuullisten komentajien on laadittava mekanismeja (sääntöjä), joilla varmistutaan erottelusta ja kyetään arvioimaan suhteellisuutta.

Esimerkiksi MH17-lennon tuhonneen ohjuslavetin ampujan ja hänen esimiestensä syyksiluettavuuden asteen arviointiin liittyen on olennaista kysyä:

  • noudattiko ampuja huolellisuutta kohteen tunnistamisessa, eli oliko hän varmuudella tunnistanut kohteen sotilaskohteeksi?
  • noudattiko ampuja voimankäytön säännöksissä (suom. VOKS, eng. Rules of Engagement, ROE) määriteltyjä tunnistamiskriteereitä?
  • olivatko tunnistamiskriteerit laadittu siten, niitä käyttämällä varmistutaan kohteesta? (esim. kahden tai useamman erilaisen tunnistamistavan vaatimus: tutka ja optinen, tai kutsuun ja vastaukseen perustuva tunnistaminen)
  • olivatko ampujan esimiehet varmistuneet, esimerkiksi luomalla ja jakamalla riittävän tarkkaa reaaliaikaista ilmatilannekuvaa, siitä, että ilmatilassa ei ole siviilikoneita, jotka voisivat joutua vahingossa ohjustulen kohteeksi?
  • mikäli tiedossa oli, että siviililentokoneet käyttivät ilmatilaa, niin tehtiinkö päätöstä toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta vai jatkettiinko sitä riskistä huolimatta?

Venäjä, Syyria ja totaalisen sodan paluu

Kansainvälispoliittiset ja valtioon kohdistuvat vastuukysymykset nousevat esille, kun kysymme onko Venäjä itse käyttänyt taikka varustanut sotivia osapuolia tehokkailla asejärjestelmillä, ilman niiden käytön tueksi tarvittavia tilanne-, ympäristö- ja olosuhdetietoisuuden, tiedustelun, johtamisen ja vaikutusarvioinnin järjestelmiä? Ukrainassa esimerkkejä tällaisista ovat BUK-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä, Grad- ja TOS-1 -raketinheitinjärjestelmät sekä kevyemmät tykistö- ja ilmatorjuntajärjestelmät kuten esim. SA-7 Strela ja SA-18 Igla ”olkapääohjukset”. Syyriassa olemme nähneet Venäjän itse käyttävän kaukovaikuttamiseen Kalibr-NK ristelyohjuksia sekä lähempänä ilmasta-maahan ohjuksia ja perinteisiä pommeja ja ohjautuvia ”älypommeja”. Venäjä on myös aseistanut Irania, joka on osallistunut Irakissa Isisin vastaiseen sotaan.

Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Sudy of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.
Russian and US-led strikes in Syria. Source: Institute for the Study of War, US Military. Locations may have multiple strikes. BBC.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistävät merkittävät siviilitappiot, joiden perimmäiset syyt ovat kahtaalla.

Yhtäältä Venäjä ja sen aseilla sotivat maat eivät kykene tuottamaan riittävää tilanne- ja ympäristötietoisuutta sekä maalittamisen tueksi tarvittavaa tiedustelutietoa. Kun iskuja tehdään kaukaa ilmasta eikä maassa ole tiedusteluyksiköitä ja taistelevia joukkoja kosketuksessa viholliseen, eikä ilmassa ole jatkuvaa tiedustelua ja valvontaa, eikä esikunnissa ajantasaista tilannekuvaa, ovat mahdollisena seurauksena aina merkittävät siviilitappiot.

Toisaalta Venäjä testaa asejärjestelmiään ja johtamistaan taisteluolosuhteissa, tärkeintä on tässä vaiheessa todentaa toimivuus ja vaikutus, tarkoituksena luoda edellytykset kehittää järjestelmiä kohti kuudennen sukupolven sodankäyntiä. Positiivista kehitystä on nähtävissä iskujen jälkeisessä vaikutusarvioinnissa (battle damage assessment, BDA); Venäjä käyttää miehittämättömiä ilma-aluksia kuvaukseen ja saa tarkkaa tietoa iskujen vaikutuksista. Mitään kehitystä ei puolestaan näy kohteiden ja niihin käytettävien asejärjestelmien valinnoissa. Vaikuttamistavan valinta perustuu ainoastaan haluttuun vaikutukseen ja käytettävissä olevaan suppeaan asevalikoimaan, joka on tehty ensisijaisesti NATO-vastustajaa ja pelkästään asevoimien välistä konventionaalista sodankäyntiä silmälläpitäen. Venäjä on käyttänyt raskaita termobaarisia taiselulatauksia sellaisiin kohteisiin, joiden läheisyydessä on runsaasti siviiliasutusta. Samoja asejärjestelmiä on laajasti testattu koeammunnoissa ja taisteluharjoituksissa vuodesta 2013 alkaen. Tällaisten iskujen seurauksena ovat olleet merkittävät siviilitappiot.

Näyttääkin siltä, että niiden hyväksyttävyyttä, so. suhteellisuutta, ei arvioida tapauskohtaisesti, vaan pikemminkin kategorisesti lähtökohtana poliittiset ja strategiset motiivit.

Patriottinen media

Venäjän ”sotakoneen” avuksi on otettu valtion hallinnassa oleva media. RT ja muut uutispalvelut ovat tuottaneet tuntikaupalla hyvälaatuisia videoita ja informatiivisia artikkeleita Venäjän asevoimien toiminnasta Syyriassa. Kyseessä ei näkemykseni mukaan ole Kremlin käsikassaraksi valjastettu media, vaan vapaan journalismin periaatteella toimiva media, joka on valjastettu patrioottisen tehtävän toteuttajaksi. Tilanne muistuttaa hieman yhdysvaltalaisen median roolia Irakin sodassa.

We were a propaganda arm of our governments. At the start the censors enforced that, but by the end we were our own censors. We were cheerleaders.

Charles Lynch.

Vuonna 2003 amerikkalaista mediaa kontrolloitiin liittämällä toimittajia taisteluyksiköihin (eng. embedded journalist). Näin saatiin aikaan parempi kontrolli mediaan ja samalla kavennettiin median mahdollisuutta vapaasti raportoida laajemmin käynnissä olevista sotatoimista. Toimittajien liittäminen taisteluyksiköiden mukana liikkuviksi on myös herättänyt kritiikkiä lansimaisessa mediassa [1, 2].

Venäjällä mediatalojen johtoa on vaihdettu ja lännessä on uutisoitu toimittajien näyttävistä eroista suorissa lähetyksissä Ukrainan kriisin aikana, mutta useimmat journalistit ovat samoja taitavia lehtimiehiä kuin aikaisemminkin. Kritiikitön Venäjää ja sen asevoimien mahtia ylistävä journalismi ei ole heille epämieluista, vaan patrioottinen tehtävä. Juuri tästä syystä Venäjän media on erityisen vaarallinen. Se kykenee vapaaehtoisesti tuottamaan korkealaatuista aineistoa oikea-aikaisesti ja laajalle yleisölle. Tuotantoon ei ole tarvetta kohdistaa sensuuria tai erityistä ohjausta. Suomalaisesta mediasta sanoin kerran, että ”vallan vahtikoirista on tullut valtion sylikoiria” — Venäjällä mediasta on tullut valtiojohdon verihurtta.

Informaatiosodankäynti on Syyriassakin avainasemassa. Krimin, Itä-Ukrainan ja Syyrian näyttämöt ovat tarjonneet koekentät, jossa tiedon, tapahtumien, sekä syiden ja seurausten hämärtäminen oman vahvan koneiston tuottamalla disinformaatiolla on onnistunut horjuttamaan ja häiritsemään länsimaita. Lisäksi tätä on myös ruokkinut länsimaiden tarve nähdä rationaalisuutta Venäjän toimissa ja löytää sille kestäviä syitä, jotka viittaisivat pidemmän aikavälin strategiseen suunnitelmaan, kuin pelkästään opportunistiseen ja saavutettua menestystä – momentumia – hyödyntävään häikäilemättömään voimapolitiikkaan, jota ylläpidetään niin kauan, kun vastapuolen mahdollistama ja omien asevoimien luoma win-win -tilanne jatkuu. Venäjä on jo saavuttanut strategisia tavoitteita Syyriassa. Sen sotilaallinen läsnäolo alueella on pysyvästi sementoitu. Irakin ilmatilan vapaa käyttö on de facto pysyvä järjestely ja enää ei neuvotella siitä, onko Venäjä yleensäkään mukana Lähi-idässä, vaan lähinnä mekanismeista, kuten esim. ilmatilan hallinnasta, joilla voidaan välttää tapaturmia ja väärinymmärryksia, jotka pahimmillaan saattaisivat johtaa suurvaltojen [sic!] suhteiden pysyvään viilenemiseen.

 

//James

Top 3!

Blogin koko elinajan kolme suosituinta blogimerkintää on kaikki kirjoitettu heinäkuussa 2014, kaksi niistä viimeisen kahden päivän kuluessa. Samalla blogin kävijämäärä rikkoi kuin varkain 100 000 kävijän rajan. Kertaan tässä top 3 -merkinnät lyhyen ingressin kera. Suosittelen kaikkia lämpimästi, erityisesti Aleksi Roinilan vieraskynää! Antoisia lukuhetkiä!

Tänään blogin ulkoasu muuttuu hieman. Syynä tähän on tarve mahdollistaa sosiaalisen median ja internetin muun sisällön esille nostaminen blogimerkintöjen yhteydessä. Vanha teema ei sallinut sivupalkkia muualla kuin aloitussivulla. Uusi teema pitää sivupalkin esillä oikessa reunassa koko ajan, jolloin syötteet Twitteristä, linkit muihin blogeihin ja resursseihin ovat helpommin saatavilla. Menee hetki ennen kuin blogi on vimpan päälle kohdillaan. Olkaa kärsivällisiä ja kertokaa jos jokin ei toimi!

Ukrainasta, Venäjästä ja tulitauoista

Putin ei tule perääntymään Ukrainassa; konflikti tulee eskaloitumaan niin kauan, että Putin joko saavuttaa tavoitteensa tai länsi nostaa aggression hinnan niin korkeaksi, ettei edes Putinin oma lähipiiri ja Venäjän asevoimat sitä suostu maksamaan, kirjoittaa Aleksi Roinila, valtio-opin maisteriopiskelija Tampereen yliopistolla. Roinila on opiskellut strategiaa Maanpuolustuskorkeakoululla, kansainvälistä politiikkaa Aberystwyth Universityssä ja palvellut lähes kolme vuotta tutkijana ISAF- ja KFOR-operaatioissa.

Näyttökerrat: 4514

Venäjän yleisesikunta rappiolla

Venäjän yleisesikunnan maanataina (21.7) pitämä tiedotustilaisuus, jossa tuotiin esille ”todisteet” Malaysia Airlinesin lennon MH17 alasampumisesta, oli vähintäänkin ala-arvoinen. Sotilaana tunsin vain suurta myötähäpeää. Venäjän yleisesikunnalla tuntuu olevan hyvin rajoittunut tuntemus digitaalisista ja sosiaalisista medioista venäläisen kieli- ja kulttuurisfäärin ulkopuolelta. Tilaisuudessa esiteltiin avoimien lähteiden todistelua YouTube-videoista tehtyjen kuvakaappausten muodossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä että kukaan ei ollut vaivautunut katsomaan videoita läpikohtaisin. Yksiselitteisesti ala-arvoista tiedustelutyötä, joka jo pari tuntia tiedotustilaisuuden jälkeen revittiin poikki, pinoon ja paloiksi Twitterissä.

Näyttökerrat: 5170

Avoin kirje varusmiesjohtajille

Hyvät johtajat! Kirjoitan etupäässä Teille, jotka aloitatte johtajakautenne puolustusvoimissa heinäkuun 7. päivänä palvelukseen astuvan saapumiserän 2/14 kanssa. Muodostatte suuren osan puolustusvoimien päällystöstä ja ylivoimaisesti suurimman henkilöstöryhmän.

Minä annan teille uuden käskyn: älkää loukatko!

Näytökerrat: 7831

Venäjän yleisesikunta rappiolla

Myötähäpeää

Venäjän yleisesikunnan maanataina (21.7) pitämä tiedotustilaisuus, jossa tuotiin esille ”todisteet” Malaysia Airlinesin lennon MH17 alasampumisesta, oli vähintäänkin ala-arvoinen. Sotilaana tunsin vain suurta myötähäpeää.

Ensinnäkin, en voinut olla säälimättä tulkkia, joka mitä ilmeisemmin joutui tekemään työtään simultaanisti ilman muistiinpanoja, kun kesäkuussa virkaan astunut suhteellisen nuori (51) yleisesikunnan operaatiopäällikkö (начальник Главного оперативного управления), kenraaliluutnantti Andrei Kartapolov, luki valmiilta paperilta. Oltaisiin edes käännetty etukäteen, jos vain niiden käännösvirheiden välttämiseksi, jotka eittämättä söivät koko esityksen uskottavuutta. Eräs kiinnostava yksityiskohta oli se, että kenraalin käyttäessä kapinallisista nimitystä ”ополчение” (miliisi, kansanarmeija) se käännettiin ”rebels.” ”Separatistit” käyttävät itse kenraalin termiä, kuten myös useimmat venäläiset uutistoimistot ja muut mediat.

Se järjestelyistä, asiaan — — Venäjän yleisesikunnalla tuntuu olevan hyvin rajoittunut tuntemus digitaalisista ja sosiaalisista medioista venäläisen kieli- ja kulttuurisfäärin ulkopuolelta. Tilaisuudessa esiteltiin avoimien lähteiden todistelua YouTube-videoista tehtyjen kuvakaappausten muodossa. Vaikuttaa kuitenkin siltä että kukaan ei ollut vaivautunut katsomaan videoita läpikohtaisin. Yksiselitteisesti ala-arvoista tiedustelutyötä, joka jo pari tuntia tiedotustilaisuuden jälkeen revittiin poikki, pinoon ja paloiksi Twitterissä.

Ensin näytettiin kuvaa, joissa BUKM1 ohjuslavettia kuljetetaan ”Ukrainan asevoimien hallussa olevalla alueellla” jossain itäisessä Ukrainassa. Osoite, jota on kuvasta ”suurennettu” on 34 Ulitsa Dnepropetrovskaja Krasnoarmijskin kaupungissa. ”Bogdan” ei liene tästä virheellisestä mainonnasta kovin iloinen, koska hänen putiikkinsa on todellisuudessa 70 km itään Donetskin miljoonakaupungissa osoitteessa 61 Ulitsa Kirova. Tarkastelemalla luettavissa olevia kirjaimia mainoksesta, tekemällä perusteellisempaa työtä surkean PowerPoint- tai Photoshop-editoinnin sijaan ja käymällä Bogdan-Auton kotisivuilla(!) olisi tullut selväksi, että tästä jäädään kiinni, koska Bogdan ei myy autoja Krasnoarmijskissa.

Venäjän yleisesikunnan ”todistusaineistoa” on erittäin hyvin käsitelty tässä blogissa vertailemalla kuvia useisiin eri lähteistä haettuihin verrokkeihin. Erityisen ansiokas on havainto tien yläpuolella kulkevista johdoista. Krasnoarmijskissa ei ole johdinautoja!

Kremlin is getting sloppy

Sitten tuli kardinaalivirhe, joka oli käsittämätön — kenraali väitti ukrainalaisen koneen ja vieläpä lähes varmana tietona Su-25:n (!) — ampuneen alas lennon MH17. Lisäksi väitettiin että Su-25 lyhytaikaisesti, ”briefly,” voisi operoida 10 km:n korkeudella. Erittäin nolo valhe, etenkin kun valmistaja Sukhoi antaa kattokorkeudeksi 7 km ilman aseita tai ulkoista kuormaa. Täydessä lastissa Sukhoi kertoo kattokorkeudeksi 5 km.

”Todistelua” vahvistettiin vielä tutkakuvalla, jossa räjähdyksen jälkeen nopeasti korkeutta ja nopeutta menettävän MH17:n viereen ilmestyy ”ylimääräinen” tutkakaiku, joka katoaa hetki sen jälkeen kun MH17 katoaa tutkakuvasta. Tätä selitettiin sitten sillä, että tämä ukrainalainen hävittäjä olisi kadonnut alakatveeseen. Ruotsalainen bloggaajakolleegani Wiseman tarkastelee tutkatietojen luotettavuutta pala palalta.

Useiden epäjohdonmukaisten väitteiden väliin ladattiin vielä avoimia kysymyksiä Ukrainalle ja Yhdysvalloille tarkoituksena mitä ilmeisimmin näyttää medialle oikeaa tietä ja kääntä huomio haluttuun suuntaan.

Johtopäätöksiä tästä makaaberista šousta on vaikea tehdä, mutta ensivaikutelma kertoo siitä, että Venäjän yleisesikunnalla

  • on erittäin puutteellinen ymmärrys informaatiosodankäynnistä ja strategisesta kommunikaatiosta sekä merkittävä osaamisvaje näissä,
  • mitä ilmeisimmin on hyvin rajattu pääsy digitaalisiin ja sosiaalisiin medioihin ja huono tuntemus niistä,
  • on heikko yhteistoiminta operaatioesikunnan ja viestintäalan välillä ja tiedustelualan ja viestintäalan välillä.

Pika-analyysina vaikuttaa siltä, että Venäjän asevoimien yleisesikunta ei ole strategisen kommunikaation suorittaja eikä myöskään kykene sitä merkittävästi tukemaan. Venäjällä strategisen kommunikaation tukena toimivat pikemminkin mediatalot, jotka kykenenvät hyvin nopeasti tuottamaan haluttua tietoa uskottavaan muotoon pakattuna. Venäjän yleisesikunta tuottaa tätä varten tietoa, mutta sen kyky itse hakea, käsitellä ja ”paketoida” tietoa sotilaallisten lähteiden ulkopuolelta on ilmeisesti hyvin heikko. Tästä seurauksena lienee – mikäli valtionjohto on myös arvostellut suorituksen hylsyksi – että tulevissa yleisesikunnan harjoituksissa tullaan yhtenä teemana harjoittelemaan yhteistoimintaa median kanssa strategisen kommunikaation tukemiseksi.

Kremlin trollit

Maanantaina paljastuivat myös yritykset muuttaa Su-25:n wikipediasivustoa heijastamaan yleisesikunnan tiedotustilaisuuden tietoja lentokorkeudesta. Lähteenä muutokselle oli kone, jonka IP-osoite johti Kremliin. Venäjänkielisessä sivuilla tämä muutos on vielä näkyvissä – ei, odota, nyt se muuttui taas… Onneksi jotkut ovat ottaneet näistä kuvakaappauksia. Katso muutos tästä! Wikipedia tallentaa myöskin täydellisen muutoshistorian, joten tehdyt muutokset ja niiden tekijät näkyvät tästä.

Global Voices paljasti että venäläiset valtiolliset toimijat ovat viimeisen 10 vuoden aikana tehneet 7000 muutosta eri Wikipedia-sivustoille koskien venäläisiä henkilöistä, instituutioita ja muita toimijoita.


P.S. Tässä sanomaa vahvistetaan vetämällä koipussista median eteen entinen ilmavoimien komentaja, Venäjän sankari, armeijakenraali Vladimir Mihailov.