Yllätys teoriassa ja käytännössä – Miksi yllätys yleensä onnistuu?

Vieraskynä, 3.2.2015. Anders Gardberg, eversti evp.
Alkup. kirjoitus Sotilasaikakauslehteen 11/97 majurina (PEop-os).

Tämä on uudelleenjulkaisu Anders Gardbergin artikkelista Sotilasaikakauslehden numerossa 11/1997. Nykytilanteessa jälleen erityisen kiinnostava ja ajankohtainen artikkeli julkaistaan Sotilasaikakauslehden luvalla kirjoittajan esipuheen kera.

Anders GardbergPearl Harborissa yllätettiin USA:n sotilasmahti. Israel sai Jom kippur -sodassa tuta omaa lääkettään. Norjan puolustussuunnittelun tavoitteena on, että huhtikuun 9. päivän 1940 tapahtumat eivät toistu. Yllättämisen mahdollisuus ja sen pelko ovat merkittävä osa sotilas- ja turvallisuuspoliittista ajattelua. Puolustussuunnittelussa pyritään hyökkäyksen paljastamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta omaa valmiutta ehditään kohottaa. Tästä huolimatta ovat yllätykset hämmästyttävän usein onnistuneet, vaikka hyökkäyksen ennusmerkit ovat olleet nähtävissä, kirjoittaa eversti evp Anders Gardberg. Anders on aikaisemmin palvellut Uudenmaan prikaatin komentajana, Suomen puolustusasiamiehenä Ruotsissa ja viimeksi tiedustelupäällikkönä EU:n Keski-Afrikan tasavallan operaation esikunnassa (EUFOR RCA OHQ) ennen siirtymistään reserviin ja Saab International Finland Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Anders on aktiivinen myös Twitterissä..

Battleship USS California sinking.
Yhdysvaltain laivaston taistelulaiva USS California (BB-44) uppoaa hitaasti Ford Islandin kupeessa, Havaijin Pearl Harborissa pommituksen ja torpedoinnin vahingoittamana joulukuun 7. päivänä 1941. Taustalla vasemmalla hävittäjä USS Shaw (DD-373) palaa uivalla telakalla YFD-2. Keskellä takana taistelulaiva USS Nevada (BB-36) on rantautunut. Lähde: Wikipedia.

Esipuhe

Ukrainan kriisin kestettyä jo vuoden olemme voineet havaita sotilaallisen toiminnan normaalikuvan muuttuneen huomattavasti lähialueellamme. Yleinen käsitys on ollut, ettei kukaan olisi voinut arvioida tilanteen kehittyneen näin huolestuttavaksi runsas vuosi sitten. Käsitys on varmaan oikea, mutta ainakin omassa mielessäni sinänsä oikea väittämä herätti muistoja vuodelta 1997, jolloin uutta uhkakuvaa ”Strategista iskua” juuri oli lanseerattu toisessa nykymuotoisessa Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Uutta osittaiseen yllätykseen perustuvaa uhkakuvaa kritisoitiin sisäisesti joidenkin vanhempien (tai vanhakantaisten) ”kylmän sodan veteraanien” toimesta, joiden mielestä uhkakuva oli teennäinen ja toimi lähinnä perusteluna silloin toteutetulle ensimmäiselle sodan ajan vahvuuden supistuksille. Erityisesti vastustettiin näkemystä, että meidät voitaisiin yllättää, olihan meillä mainetta niittänyt tiedustelujärjestelmä ja joustava liikekannallepanojärjestelmä.

Pääesikunnan operatiivisella osastolla käynnistettiin selonteon jälkeen uusi operatiivinen suunnittelukierros, jonka yhteydessä uutta uhkakuvaa esiteltiin laajasti alajohtoportaissa. Siihen liittyen kirjoitin esimieheni kannustamana kirjoituksen Sotilasaikakauslehteen, jossa referoin (edelleen aktiivisesti turvallisuuspolitiikasta kirjoittavan) ruotsalaisen eversti Bo Hugemarkin erinomaista kirjoitusta siitä, miksi yllätys yleensä onnistuu.

Alunperin ajattelin muokata kirjoituksen nykytilannetta vastaavaksi, mutta lopulta tulinkin (osin kiireidenkin takia) siihen tulokseen, että tehokkaampaa onkin se, että jokainen itse voi arvioida, miten osuvia vuonna 1997 tehdyt arviot ovat verrattaessa tilannetta vuoteen 2015.

Yllätys teoriassa ja käytännössä – Miksi yllätys yleensä onnistuu?

Ei ole väliä, vaikka olisit maailman paras tiedustelumies, ellei kukaan usko sinua

Pearl Harborissa yllätettiin USA:n sotilasmahti. Israel sai Jom kippur -sodassa tuta omaa lääkettään. Norjan puolustussuunnittelun tavoitteena on, että huhtikuun 9. päivän 1940 tapahtumat eivät toistu.

Yllättämisen mahdollisuus ja sen pelko ovat merkittävä osa sotilas- ja turvallisuuspoliittista ajattelua. Puolustussuunnittelussa pyritään hyökkäyksen paljastamiseen riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta omaa valmiutta ehditään kohottaa. Tästä huolimatta ovat yllätykset hämmästyttävän usein onnistuneet, vaikka hyökkäyksen ennusmerkit ovat olleet nähtävissä. Vanhaa sanontaa ”kauneus on katsojan silmässä” mukaillen voidaan todeta, että ”yllätys on yllätetyn silmässä”. Viimeisin, muttei varmaan viimeinen esimerkki yllätyksestä oli Irakin hyökkäys Kuwaitiin 1990.

Suomessa yllätyksen olemusta on tutkittu varsin vähän. Eräs syy tähän voi olle se, että Suomi ei ole joutunut täysin yllätetyksi esimerkiksi USA:n, Israelin tai Norjan tavoin. Talvisodan alkaessa kenttäarmeija oli ryhmittynyt asemiinsa, vaikkakin hyökkäyksen alku, sen voima ja suuntautuminen yllättivät niin poliitikot kuin sotilaatkin. Kesäkuun 9. päivänä 1944 alkaneen suurhyökkäyksen alun yllätyksellisyydestä on taitettu peistä vuosia. Kuitenkin voitaneen väittää, että Suomea ei ole toistaiseksi yllätetty.

Virheistä voidaan oppia – ja edullisinta on oppia muiden virheistä

Suomalaisina olemme siinä onnellisessa asemassa, että voimme ottaa oppia muiden tekemistä virheistä. Sama pätee myös naapurimme Ruotsiin, joka ei ole sotinut kohta 200 vuoteen. Ruotsi onkin panostanut yllätyksen tutkimiseen. Merkittävin osoitus tästä on Ruotsissa noin kymmenen vuotta sitten käyttöön otettu pääuhkakuva ”Strategiskt överfall” (suom. strateginen yllätyshyökkäys, strateginen isku).

[toim. huom: ks. esim. internetissä olevat ruotsinkieliset aikalaisartikkelit aiheesta strateginen isku: Hugemark, Skoglund, Agrell]

Ruotsin uhkakuva perustuu siihen olettamukseen, että Ruotsi voidaan yllättää. Yllätyksen hyväksyminen pahimmaksi uhkakuvaksi vaatii rohkeutta tunnustaa tosiasioita. Näitä ovat sekä pienen maan resurssit että tiedot ulkovaltojen strategian kehittymisestä. Suunta on oikea – tosiasioiden tunnustaminenhan on kaiken kehittymisen lähtökohta. Jo pelkän yllätetyksi tulemisen hyväksyminen on tervettä. Yllätyksestä toipumista helpottaa näet se, että tunnustaa rajallisuutensa ja rakentaa järjestelmän, joka kestää yllätyksiä. Vaarallisempaa on rakentaa yhden suunnitelman varaan – ja herätä yllätykseen.

Eräs parhaimmista yllätystä käsitteleviä kirjoituksia on ruotsalaisen strategian ja sotahistorian tutkijan, eversti Bo Hugemarkin kirjoitus Överraskning i teori och praktik. Kirjoitus on osa hänen toimittamaansa kirjaa Urladdning: 1940 – blixtkrigen år vuodelta 1990. Kirjassa Hugemark ruotii yllätyksen teoreettista olemusta tavalla, joka on esittelemisen arvoinen myös suomalaiselle lukijakunnalle.

Yllätyksen tavoite on edun ja ylivoiman saavuttaminen

Ylimääräisten harjoitusten julistaminen esti suomalaisten täydellisen yllättämisen

Hugemark määrittää yllätyksen keinoksi, jolla ylivoima saavutetaan suorittamalla toimenpiteet aikaan, paikkaan tai toimintatapaan odottamattomalla tavalla. Yllätys voidaan saavuttaa joko fyysisesti (vastapuolella ei ole keinoja vastata tai se on myöhässä tai muutoin väärässä paikassa) tai henkisesti (vastustajan tasapaino järkytetään ja sen taistelutahto lamautetaan). Yllätyksen ei tarvitse tulla täysin odottamattomasti kuin salama kirkkaalta taivaalta – riittää, että isku paljastuu niin myöhään että vastustajan toimenpiteet eivät enää ehdi estää iskua. Puolustajan kannalta etu on siinä, että hyökkääjän on varottava antamasta ennakkovaroitusta puolustajalle. Tämän vuoksi hyökkääjän on aloitettava operaatio suhteellisen pienillä voimilla päästääkseen yllätykseen. Hyökkääjän voima ja sen käyttö suhteessa puolustajan valmiudenkohottamisjärjestelmään ja -nopeuteen onkin ratkaiseva tekijä. Kyseessä on syy-seuraus -ketju, joka helpoimmin voidaan havainnollistaa seuraavalla kuviolla:

AGa--SAL1997--kuvio-1

Ihannemalli ja yllätys

Mikäli puolustajalla on valpas ja ulottuva tiedustelujärjestelmä, rohkeus tehdä päätöksiä, joustava valmiudenkohottamisjärjestelmä ja puolustuskykyiset joukot, ei puolustajalla ole hätää. Tätä ihannemallia voidaan kuitenkin häiritä käyttämällä yllätystä seuraavasti:

AGa--SAL1997--kuvio-2

  1. Hyökkääjä voi luoda jo rauhan aikana tai pitkään kestävässä harmaassa vaiheessa järjestelmän, joka mahdollistaa hyökkäyksen suoraan rauhan ajan ryhmityksestä tai normaalilta näyttävästä harjoituksesta.
  2. Hyökkääjä voi yrittää peittää hyökkäysvalmistelunsa ja harhauttaa vastustajaa toimistaan.
  3. Hyökkääjä voi yrittää estää puolustajan valmiuden kohottamisen poliittisella painostuksella ja suorilla tai epäsuorilla uhkauksilla.
  4. Puolustajan valmiuden kohottaminen käynnistetään uhkaan nähden liian myöhään tai riittämättömänä.

Yllätys on siis sarja toimenpiteitä, jotka tukevat toisiaan ja kumuloituvat. Hyökkääjän ylivoima ja etumatka puolustajaan kasvaa kaiken aikaa.

Sinisilmäisen puolustajan itseaiheutettua satulajohtamista

Valmiuden kohottaminen on monimutkainen järjestelmä, jossa kitka voi tehdä tepposet

Edellä mainitut toimenpiteet ovat kuitenkin hyökkääjän kannalta edelleen epävarmoja. Yhdenkin tekijän epäonnistuminen voi kaataa koko yllätyksen. Siitä huolimatta onnistuminen on epäonnistumista todennäköisempää, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Suomalaisittain tulee ensin mieleen Suomen hallituksen rohkea toimenpide lokakuussa 1939. Ylimääräisten harjoitusten (YH) julistaminen oli käytännössä täysi liikekannallepano, joka esti suomalaisten täydellisen yllättämisen. Muita esimerkkejä epäonnistuneista yllätyksistä on kuitenkin harvassa. Syyksi tähän Hugemark esittää puolustajan kyvyttömyyden asettaa itsensä hyökkääjän asemaan. Näin ollen jo piirretyt harhautusnuolet vaativat täydennystä, jotka kuvaavat uhrin ”ehtymätöntä kykyä tehdä itsestään yllätykselle altis.”

AGa--SAL1997--kuvio-3

  1. Tilanne elää. Lähtökohtatilanne ei ole kiinteä. Tilanne voi muuttua vähitellen ilman, että puolustaja havaitsee muutoksen. Muutoksen ei välttämättä tarvitse johtua hyökkäysvalmisteluista, vaan se voi yhtä hyvin johtua asevoimien teknisestä kehittämisestä.
    Pienille maille on lisäksi vaikeaa vastata potentiaalisen hyökkääjän valmiuden kohottamiseen. On olemassa riski, että puolustajan kriisin alkuvaiheessa kohotettua valmiutta ei voida kansakunnan rajallisilla resursseilla ylläpitää. Suomen YH Talvisodan alla käy tässä hyvänä esimerkkinä: olihan Suomi juuri aikeissa alentaa valmiutta Neuvostoliiton hyökätessä. Pitkäaikaisessa kriisissä on lisäksi vaikeaa arvioida tilanteen kehittymistä ja sitä, ketä vastaan toimenpiteet lopunperin ovat suunnatut.
  2. Sinisilmäinen puolustaja ja lempeysvirhe. Uhrilla on myös käytettävissään ehtymätön keinovalikoima ennakkovaroituksen välttämiseksi. Yksinkertaisimmat syyt voivat olla tiedustelun epäonnistuminen esimerkiksi puuttuvien resurssien, myöhästymisten tai virhepriorisointien takia. Pahempaa on arvioijan kyvyttömyys tunkeutua hyökkääjän käsitysmaailmaan. Hyökkääjän toimenpiteet pitävät yhtä puolustajan arviointeihin ainoastaan puolustajan suunnitelmissa. Hyökkääjällä on aloite käsissään. Hyökkääjän toimia arvioitaessa onkin tärkeintä arvioida, mikä on puolustajan kannalta hyväksyttävä riski.
    Hugemarkin mielestä arviot siitä, että hyökkääjillä ei ole resursseja hyökätä ovat kaikista vaarallisimmat, koska ne johtavat vaaralliseen hyvän olon tunteeseen. Rauhanomaisesti ajatteleva puolustaja arvioi harvoin oikein hyökkääjän riskinottohalua . Kun lisäksi lintukotoonsa tyytyväinen puolustaja ei halua löytää hyökkäykselle motiivia, on helppo olla tekemättä mitään. Ajatellaan, että kuka enää hyökkää, kun Adolf Hitlerille ja Saddam Husseinillekin kävi niin huonosti. Yhteistä näille henkilöille – ja monille muille yllätyshyökkäyksen tekijöille – oli kuitenkin motiivi pyrkiä asettamaan muu maailma tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Tämän sinisilmäinen puolustaja mieluummin unohtaa.
    Hyökkääjän motiivit ovat kuitenkin yleensä hämärän peitossa ennen hyökkäyksen alkua. Normaali reaktio on tällöin halu löytää hyväntahtoisempia selityksiä hyökkäysvalmisteluille, koska pahinta vaihtoehtoa ei haluta nähdä. Yleinen ajatusvirhe on ollut kuvitella uhka kohdistuvaksi toista osapuolta vastaan, kuten kävi Norjan tapauksessa 1940. Toinen tyypillinen lempeysvirhe on kuvitella kalistelu pelkäksi kiristykseksi. Esimerkiksi Saddamin hyökkäysvalmistelut olivat hyvin tiedossa. Yleinen arvio oli kuitenkin, että Irak joukkojen keskittämisellään halusi korottaa öljyn hintaa.
    Sotilaille ongelmaksi muodostuu myös pelko joutua leimatuksi Tuonelan tienviitaksi, joka näkee hyökkäyksen mörköjä aiheetta. Jos näin käy, niin päättäjien usko sotilasasiantuntijoihin laskee. Brittiläistä tiedustelumiestä lainatakseni ”ei ole väliä, vaikka olisit maailman paras tiedustelumies, ellei kukaan usko sinua.” Pelko tulla leimatuksi tuomiopäivän ennustajaksi voi kuitenkin myös haitata sotilaan arvioita siten, että hän tietämättään lieventää arviointejaan tai käskee tiedustelijoidensa lieventää niitä.
  3. Itseaiheutettu pelote. Vaikka analysoitu tiedustelutieto selvästi osoittaisi, että hyökkäyksen uhka on kasvanut, voi puolustaja löytää useita syitä olla kohottamatta valmiutta. Hugemark kutsuu tätä ”itseaiheutetuksi pelotteeksi” jota motivoidaan yleensä sillä, että kiristyneessä tilanteessa ei haluta provosoida ja kiristää tilannetta edelleen. Hyökkääjä voi vahvistaa tätä itseaiheutettua pelotetta joko uhkauksilla tai syyttämällä puolustajaa siitä, että tämä suosii kolmatta osapuolta. Mikäli hyökkääjällä pystyy tavalla tai toisella vaikuttamaan puolustajan päätöksentekijöihin, voidaan tätä harhautusta edelleen vahvistaa.
  4. Kitka ja satulajohtaminen. Myös ilman suoranaisia häirintätoimenpiteitä on enemmän kuin todennäköistä, että puolustajan valmiuden kohottaminen häiriintyy. Valmiuden kohottaminen on monimutkainen järjestelmä, jossa Clausewitzin mainitsema sotatoimien kitka voi tehdä puolustajalle tepposet. Tilannetta vaikeuttaa se, että puolustaja työskentelee niin ajallisesti kuin henkisesti hyökkääjän ehdoilla. Hugemark korostaa lisäksi vaaran, että johtajat ajanpuutteen vuoksi poikkeavat ennalta laadituista suunnitelmista ja joutuvat ”satulajohtamiseen.” Hyökkääjä voi suunnitelmallisella toiminnalla pakottaa puolustajan harkitsemattomaan ja hallitsemattomaan satulaimprovisointiin.

Kaiken viisauden alku

Hugemarkin kirjoitus antaa ajattelemisen aihetta. Sinänsä kirjoituksessa ei ole mitään mullistavaa tai uutta, mutta se osoittaa pelkistetysti miksi yllätys on mahdollinen tänäkin päivänä. Nyky-yhteiskunta ei liene yhtään sen vastustuskykyisempi yllätystä vastaan kuin ennenkään. Tämän tosiasian hyväksyminen on terve perusta omalle toiminnalle. Kun sen on hyväksynyt, voidaan paremmin arvioida sitä, kestääkö oma järjestelmämme yllätystä ja miten siihen pitäisi varautua.

//Anders Gardberg


Tiesithän, että voit seurata Andersia ja Bo Hugemarkia Twitterissä.

Sotilasaikakauslehti (SAL) on korkeatasoinen ammattijulkaisu. Voit tilata sen tästä. Lomakkeella voit myös tilata yksittäiskappaleita.

Lehden julkaisijaa, Upseeriliittoa, voit myös seurata Twitterissä ja Facebookissa.

Palkintojenjako: Turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013

Noin puolitoista vuotta sitten aloin kirjoittaa blogiani enemmän turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittyen. Vuosi sitten kirjoittamiseen tuli enemmän vauhtia. Välillä on hyvä pysähtyä ja tarkastella mihin on tultu ja missä on menty. En aio esittää tiivistettyä yhteenvetoa vuoden tärkeimmistä tapahtumista. Muut tekevät sen minua paremmin. Suomen kielellä suosittelen luettavaksi Janne Riiheläisen tekemää turpo-vuoden katsausta. Ruotsiksi Skipper ja Wiseman panevat vuoden hienosti pakettiin.

Minun katsaukseni ideana on palkita Itämeren pienen turvallisuuspoliittisen areenan toimijoita uroteoista. Kymmenen kärki on tässä. Klikkaa numeroa kymmenen ylhäällä vasemmalla päästäksesi diaesitykseen, jossa myös perustelut näkyvät.Galleria korvattu taulukolla.

VUODEN 2013 TOP 10
10 Helsingin Sanomat. Suurimmalla sanomalehdellämme on muutama veteraanitoimittaja, jotka seuraavat maanpuolustuksen kenttää. Kuluneen vuoden aikana puolustus on saanut enemmän palstatilaa ja toimittajat ovat olleet tarkempia tausta-aineiston tarkastamisessa. Hesari on pakollinen luettava maanpuolustustuksesta kiinnostuneelle. Hyvä läsnäolo sosiaalisessa mediassa ja toimivat mobiiliratkaisut antavat lehdelle kymppisijan ennen suomenruotsalaista ennakkosuosikkia Hufvudstadsbladetia, joka häviää niukasti sisällön ja reippaasti digi- ja mobiiliratkaisujen sekä somen osalta.
9 Erik Lagersten ja viestintäosasto. Ruotsin puolustusvoimien viestintäjohtaja on ollut aktiivinen monissa medioissa vuoden aikana, eikä vähiten Twitterissä. Saavutuksiin kuuluvat Försvarsmaktens Blogg, joka ei pelkästään ole virallinen äänitorvi, vaan alusta johon tulee syötteitä Twitteristä, ulkopuolisista blogeista ja sellaisenaan varmaan aktivoi omaa väkeä viestintään. Näyttää hyvältä ja toimii. Varsinainen uroteko on tietysti vahva tuki omalle työntekijälle, majuri Carl ”Wiseman” Bergqvistille, sen jälkeen kun ”antimilitaristinen verkosto” Ofog paljasti hänen olevan Wiseman’s wisdoms blogin takana.
8 STX France ja DCNS. Venäjän Mistral-hanke on edennyt ennätysvauhtia: vuonna 2009 aloitetuista neuvoteluista vesillelaskuun vuonna 2013 ja lopulliseen toimitukseen ensi vuonna. Toinen alus on tuloillaan ja sen keula makaa jo kokoonhitsattuna telakalla. Varsinainen saavutus kun tilaaja ei ole aiemmin juurikaan ostanut tavaraa oman sotateollisen kompleksinsa ulkopuolelta.
7 Kenraali Ari Puheloinen. Komentajamme on ollut erittäin selkeä viestiessään puolustusvoimauudistuksesta ja sen riittämättömyydestä tulevina vuosina. Komentaja on puhunut pehmeästi ja laittanut painopisteen tarkoin valittuihin teemoihin. Ministeriön ja komentajan viestintä on ollut hyvin yhteen sovitettua. Lisäksi komentajan ruotsin kielen taito on kehittynyt erittäin sujuvaksi ja sotilassanasto on jäätävän hyvin hanskassa.
6 Janne Riiheläinen (@veitera). Janne Riiheläinen on rohkeasti osallistunut turvallisuuspoliittiseen keskusteluun blogillaan ”Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki” ja aktiivisena Twitterissä (@veitera). Janne on edustanut avointa, vuorovaikutteista, kuuntelevaa ja toisia kunnioittavaa keskustelulinjaa. Vuoden aikana blogi on noussut turpo-skenen kirkkaaksi kiintotähdeksi ja se on liikuttanut ja aktivoinut keskustelijoita laidasta laitaan. Erityisenä ansiona on pidettävä Jannen tiivistä ja aktiivista keskustelua laajasta ja uudesta turvallisuudesta, joka on merkittävästi laajentanut ja monimuotoistanut sosiaalisessa mediassa käydyn #turpo keskustelun osallistujakuntaa. Janne on tehnyt turvallisuuskeskustelusta koko kansan asian ja vaikuttanut myönteisesti kaikkiin lukijoihinsa. Hänen rauhallinen tyylinsä kirjoittaa ja  kommentoida sekä hillitty tapa esittää mielipiteensä on luonut keskusteluilmapiirin, jossa viihtyvät ”tavallisen kansan” lisäksi myös päättäjät, vaikuttajat, toimittajat ja muut asiantuntijat.
5 Mikael Holmström ja Svenska dagbladet. Faktat, hyvä tyyli, hienot graffat, useimmiten henkilöitä ja haastetteluja, terävä kynä. Mikael Holmströmillä on kaappi täynnä palkintoja, joten tälle listalle päätyminen on enemmänkin itsestään selvyys, eikä varmaan herätä tunteita. Tästä veteraanista ja hänen jutuistaan saisivat monet suomalaiset journot ja lehdet ottaa mallia.
4 Kenraali Sverker Göranson. Kärkikymmenikön itseoikeutettu jäsen on ruotsin ÖB. Hän paljasti viikkopuolustuksen, joka toteutuu 2019 jos sotajaotus 2014 silloin saadaan täytäntöön. ÖB paljasti asian, joka oli selvä puolustuksesta vähääkään perillä oleville, mutta jota poliitikot olivat kaunistelleet kaikille muille. Rehtiä, suoraselkäistä ja tehtävän sekä arvojen mukaista esiintymistä.
3 Venäjä ja presidentti Vladimir Putin. Yllättäjä, mutta hyvin ansaittu pronssipalli. Jatkuvat valmiusharjoitukset ja -tarkastukset ovat pitäneet sotilasjohdon kiireisenä, ja varmaan myös poissa korruption ääreltä; kovat päätökset varusteluohjelman läpiviemiseksi korkealla tavoitetasolla; kahden ranskalaisen maihinnousualuksen hankkiminen aikataulussa antamatta periksi kotimaiselle sotateolliselle kompleksille; ja voiman näyttö omien rajojen ulkopuolella, kalustolla jollaista viimeksi nähtiin kun edesmennyt Tom Clancy kirjoitti sotilaspornoa, varmistaa kolmossijan Venäjälle. Kun Ruotsin tutkimuslaitos FOI vielä vahvistaa positiivisen sotilaallisen kehityksen trendin seuraavalle 10-vuotisjaksolle täytyy kumartaa syvään naapurille. Kun kaiken takana on vahva keskusjohtoisuus ja tahto toimeenpanna uudistuksia, on luonnollista että palkinnon vastaanottaa valtionpäämies Vladimir Putin. Venäjän kehitys tuntuu tietysti hieman vaaralliselta ja uhkaavalta, mutta tässä vaiheessa vielä jännälllä tavalla.
2 Puola. Vahva Itämerivaltio Puola saa plussapisteitä ostaessaan suomalaista ja vahvistaessaan maamme brändejä ulkomaille. Lähes 700 AMV-vaunulla Puola on ykköskumppani asekaupan alalla. Toinen sija tulee kuitenkin muilla meriiteillä. Puola on ollut harvinaisen selkeä ja johdonmukainen sotilaallisten kyvykkyyksiensä kehittämisessä ja asevoimiensa transformaatiossa. Puola maksaa kehityksestä korkeaa hintaa vaativissa operaatiossa ulkomailla. Puola satsaa edelleen viisi (5) prosenttia valtiomenoistaan puolustukseen määrärahojen kasvaessa joka vuosi. Maalla on tukenaan talouskasvua ja selvä tarve muuttaa Varsovan liiton aikaista itäblokkiarmeijaa nykyaikaiseksi länsimaiseksi asevoimaksi. Veikkaan, että säästöt ovat Puolallakin edessä ennemmin kuin myöhemmin ja siksi onkin syytä kehua valtiota, joka nyt satsaa kaiken puolustukseen kun rahaa vielä on.
1 Eversti Anders Gardberg. Tämä lista on henkilökohtainen mielipiteeni ja kyseessä oli minun turvallisuuspoliittinen vuoteni 2013. Minulla oli ilo ja kunnia palvella Andersin alaisuudessa lähes kolme vuotta Uudenmaan prikaatissa vuosina 2008–2011. Sinä aikana, paljolti Andersin ansiosta, aloin tarkastella asioita analyyttisesti, jäsentyneesti ja tietoon luottaen ja sitä tuottaen. Anders on sotilasasiamiehenä ollut framilla Ruotsin puolustus- ja turvallisuuspoliittisella areenalla ja pitänyt maiden välistä yhteyttä ehjänä. Puolustuksesta innostunut tuttavuuspiiri arvostaa Andersin twiittejä, jotka kertovat missä ruotsalaisessa puolustuskeskustelussa mennään. Itse tahdon kiittää Andersia osoitetusta tuesta, innostuksesta, kiinnostuksesta ja lukemattomista blogini ja twiittausteni puffauksista.

Prisutdelning: Mitt säkerhetspolitiska år 2013

Det är ungefär ett och ett halvt år sedan jag började skriva bloggen mera aktivt med säkerhetspolitisk inriktning. För ett år sedan blev det riktig fart på skrivandet. Därför är det bra att stanna för en återblick. Jag ska inte dra en genomgång av året. Andra sköter den biten fint: På finska rekommenderas Janne Riiheläinens blogg. På svenska så är det Skipper och Wiseman som står för det mesta och bästa.

Min återblick går ut på att belöna aktörer för bragder på den lilla säkerhetspolitiska arenan kring Östersjön. Topp 10 kommer här. Klicka på nummmer 10 längst uppe till vänster för att komma till bildspelet med motiveringarna.

En del av bilderna har bytts ut för att undvika kränkning av upphovsrätt. Fotograf anges i slutet av texten på varje bild.