Suomi, Ruotsi ja NRF

Ruotsalainen #turpo-bloggaaja Skipper kirjoittaa Ruotsin puolustuksen uudesta suuntauksesta, nimittäin sosiaalidemokraattien päätöksestä sanoa ”Kyllä” Ruotsin osallistumiselle Naton NRF-toimintaan. Tämä on suora vastaus ylipäällikön (ÖB) viestiin yhteisharjoittelun lisäämisestä tämän vuoden ”Strategic Military Partner Conferencessa”. Ruotsin hallitus virallisti tällä kertaa paperille halukkuusilmoituksensa osallistumisesta NRF-toimintaan.

NRF vapen

Hufvudstadsbladet seurasi hyvin Almedalen-viikkoa ja toi asiaan suomalais-ruotsalaisen vinkkelin uutisoimalla että Ruotsin osallistumisen hoitaisi ehkä Amfibiorykmentti (Amfibieregementet, Amf 1), joka siis ennen NRF:a ehtisi päättämään tänä vuonna alkavan vuoronsa Afganistanissa (FS25). Suomestahan NRF-valmiudessa on vuonna 2015 Uudenmaan prikaatin kouluttama merivoimien rannikkojääkäriyksikkö.

Kuvassa suomalainen Jurmo-luokan vene ruotsalaisen Stridsbåt 90 H vieressä
Suomalainen Jurmo-luokan vene ruotsalaisen Stridsbåt 90 H vieressä. Kuva: Kristina Swaan, Amfibiorykmentti (Amf 1), Ruotsi.

Selvittääkseni hieman suomalaista NRF-taustaa käyn lyhyen vuoropuhelun kahden alter egoni, Nato-intoilijan ja juoksuhautasotilaan välillä.

Juoksuhautasotilas: Jaahas, näin sitä taas muilutetaan Suomea Natoon takaportin kautta!

Nato-intoilija: Ei, päätöksemme osallistua NRF-toimintaan perustuu 2000-luvun valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin [2004, 2009, 2013]. Teemme yhteistyötä tärkeimpien rauhan ja turvallisuuden toimijoiden, eli Naton ja EU:n kanssa. NRF-osallistumisesta on eduskunalle annettu erillinen selvitys (VNS 1/2008 vp).

J: NRF on Naton iskujoukko ja jos olemme mukana, niin joudumme sotimaan Naton valloitussotia.

N: Ei, osallistumme täydentävään toimintaan. Harjoitustoimintaan osallistuminen ei merkitse operaatioihin osallistumista – päätökset operaatioista tehdään aina erikseen ja viime kädessä kansallisesti. NRF suorittaa monia erilaisia tehtäviä, joukon yksiköt ovat mm. suojanneet Ateenan olympiakisoja vuonna 2004 ja Afganistanin presidentinvaalia vuonna 2005, toimittaneet humanitaarista apua lentoteitse niin hirmumyrsky Katrinan uhreille Yhdysvaltoihin vuonna 2005 kuin myös Pakistanin maanjäristyksen uhreille vuonna 2006.

J: Meidän pitäisi panostaa pohjoismaiseen yhteistyöhön tai EU:n taisteluosastoihin, Ruotsikaan ei ole mukana NRF:ssä.

N: Ruotsi ilmoitti suullisesti halustaan osallistua NRF-toimintaan huhtikuussa 2007 yhdessä Suomen kanssa, mutta päätti lopulta olla osallistumatta. Tässä on syytä huomioida että Ruotsi oli silloin keskellä koko puolustusratkaisunsa reformia. Vielä meneillään olevassa uudistuksessa Ruotsi panosti täysillä EUBG-joukkoihin muutoksen ”moottorina”. Uudistus ei siis ole vielä ihan valmis, mutta Ruotsi tahtoo nyt taas mukaan NRF-toimintaan.

J: No, entäs EUBG?

N: Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite sanoo selvästi että Naton rakenteet ovat keskeisiä Euroopan kyvyille ja turvallisuudelle. Tämä on varsin luonnollista, kun muistetaan että 95 % EU:n väestöstä elää Nato-maissa. Osallistumisemme NRF:n toimintaan tukee unionin yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. EUBG:ssa olimmme mukana vuosina 2007, 2008 och 2011.

J: Emme saa mitään hyötyä, rahat vain kuluvat kalliisiin suurharjoituksiin ulkomailla.

N: Ensinnäkin NRF-toiminta on keskeinen työkalu osallistuvien maiden asevoimien rakenteiden ja kyvykkyyksien kehittämiselle. Transformaatiotyöllä pyritään vastaamaan tulevaisuuden tehtävätarpeisiin. Osallistumalla saamme kokemuksia, osaamista ja uusia kyvykkyyksiä. Toiseksi kriisinhallintaoperaatiot vähenevät dramaatttisesti ISAF:n alasajon jälkeen. Osallistumisemme NRF:n harjoitustoimintaan antaa meille näkemystä Naton toiminnasta ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen. Pitää ainakin istua niiden pöytien vieressä missä päätöksiä tehdään, ettei käy niin kuin aikanaan Molotovin ja Ribbentroppin sopiessa meistä.

J: Kansalta on asia pimitetty – kenraalit ja poliitikot vievät meitä Natoon kulissien takana.

N: Suomen linja asiassa on avoin ja selkeä ja löytyy turvallisuus- ja puolustuspoliittisista selonteoista. NRF-osallistumisesta annettiin eduskunnalle oma, erillinen selonteko. Osallistumisestamme on uutisoitu laajasti ja Puolustusministeriö ilmoittaa avoimesti osallistuvat joukkomme, jotka ovat maavoimien suojelun erikoisosasto vuodelle 2012, maavoimien erikoisoperaatio-osasto 2013, ilmavoimien valmiusyksikkö 2014 ja vuodeksi 2015 merivoimien rannikkojääkäriyksikkö.

Mistä nopea ruotsalainen mielenmuutos? Kuluneen turvallisuuspoliittisen vuoden aikana Ruotsissa ovat nouseet esiin yhtäältä vaikeudet saattaa asevoimien uudistus loppuun ja toisaalta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan heikkoudet. Uuden sotajaotuksen IO2014 valmistumisen siirtyminen vuoteen 2019+ on ongelma. Ruotsin yksipuolinen solidaarisuuslauseke, jonka viimeksi ampui alas Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen on nostanut huolta ulkopuolelle jäämisestä kriisin sattuessa. ISAF-operaation alasajon myötä Ruotsin puolustus jäisi yksin ilman valmiita suorituskykyjä. NRF tarjoaa mahdollisuuden kehittää joukkoja ja kyvykkyyksiä, hankkia poliittista vaikutusvaltaa, ja vaikka Skipper onkin toista mieltä, vahvistaa yksipuolista solidaarisuuslauseketta, ainakin siihen asti kunnes uskottavampi ratkaisu löydetään.

Ehtiikö Ruotsi mukaan? Kirjallinen ilmoitus halukkuudesta (ja Naton halu saada Ruotsi mukaan) pistänee rattaat pyörimään nopeasti molemmissa päissä. Ongelmana on lähinnä pitkäjänteisesti kehitettävien joukkojen valitseminen. Amfibioyksikkö, joka kykenee taisteluun rannikon suuntaisesti, rantamaalla ja voi tarvittaessa toimia ”tavallisen” jalkaväkiyksikön tavoin on varmasti tervetullut lisä NRF RFP-joukkopooliin. Ottaen huomioon, että ko. yksikkö palaa sotavalmiina operaatiosta (FS25, Afganistan) olisi myös viimeisen virstaanpylvään, eli OCC/EF-uudelleenavaluoinnin selvittäminen vaivatonta. Jalkaväen roolissa yksikkö myös paikkaisi hyvin maavoimien yhtymien vuoteen 2017 asti kestävää poissaoloa NRF-kuvioista.

Suomalais-ruotsalaista? Jos samassa joukossa on kaksi amfibioyksikköä, niin kai se silloin sitä on. Millä tasolla toimintaa yhidstetään on kysymys, johon kenelläkään ei vielä ole vastausta, mutta kuten Hbl:n lähde sanoo:

Det är bara att tuta och köra. Det mesta finns klart.
(käännös: Rattiin ja menoksi. Suurin osa on valmiina.)

Hyvä kuvan siitä kuinka valmiita yhteistyöhön ollaan voi saada Amf 1:n JOTU-13 osallistumista käsittelevästä jutusta.

Oikeusvaltion puolustusvoimat

Turvallisuuspoliittinen kevät

Suomen keväästä on tulossa lämmin turvalllisuuspoliittisen keskustelun osalta. Hallitus antaa helmikuussa selontekonsa Islannin ilmavalvonnasta eduskunnalle ja eduskunta alkaa samoihin aikoihin käsitellä Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa (VNS). Hyvä näin, koska liian nopea päätös Islannista olisi saattanut törmätä esteisiin ja nopea VNS:n läpinuijiminen olisi tappanut turvallisuuspoliittisen keskustelun. Turvallisuuspoliittisen keskustelun taustalla porisevat Ruotsin valtakunnallinen turvallisuuspoliittinen konferenssi Sälenissa, jossa Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen ja Viron ulkoministeri Urmas Paet ottivat voimakkaasti kantaa niin Ruotsiin kuin Suomeenkin. Nämä asiat ovatkin saaneet keskustelun tulille kytemään myös Suomessa.

Seuraan tätä kehitystä lyhyemmillä kirjoituksilla ja teen takaisinkytkentöjä Ruotsin puolustuksen tilanteeseen. Niille, jotka kaipaavat enemmän tietoa ruotsalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta ja Ruotsin puolustusvoimien tilanteesta suosittelen Skipperin blogia.

Oikeusvaltio Suomi, operaatio Islanti

Sotilaalliselta kannalta katsottuna Islannin ilmapuolustukseen osallistuminen olisi helppo ja ehkä jopa tylsä operaatio muiden joukossa. Tapauksena Islanti on kuitenkin oikeudellisesti kimurantti. Olen aikaisemmin kertonut Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien oikeudellisen perusteiden eroavaisuuksista. Suomen puolustusvoimilla ei ole mitään asiaa valtakunnan rajojen ulkopuolelle muussa kuin sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä.

Islanti on kansainvälinen velvoite, josta päätetään perustuslain 93 § mukaisesti. Kutsumalla operaatiota harjoitukseksi (Peacetime Preparedness Mission) päästään kuin koira veräjästä; harjoittelu ilman laajempia merkityksiä tai seuraamuksia saanee eduskunnan tuen. Tarkasteltaessa asiaa suppeammin ja pidättäydyttäessä oikeusvaltioperiaatteessa, voidaan todeta että päätöksen osallistumisesta voi ainoastaan toteuttaa toimivaltainen viranomainen. Tällaista lakiin kirjattua toimivaltaa ei puolustusvoimilla ole. Tarvitaan siis säädösvalmistelu. Sotilaallisen kriisinhallinnan ulkopuolelle jäävien kansainvälisten operaatioiden problematiikka on esillä hallitusohjelmassa ja VNS:ssa, mutta into ongelman ratkaisemiseksi on laimeaa. Ongelmamme ei ole kyky ulkopuolisen avun vastaanottamiseen tai antamiseen, vaan oikeus ylipäätään olla vieraan valtion maaperällä. Olisi luonnollista että Suomessa – Ruotsin tavoin – annettaisiin puolustusvoimille tehtäväksi maan puolustamisen lisäksi edistää Suomen etuja ja suomalaisten turvallisuutta niin kotimaassa kuin valtakunnan rajojen ulkopuolellakin.

Helppo ratkaisu Islannin ja VNS:n suhteen jättää puolustusvoimat vaille sitä mandaattia, jonka se tarvitsee vastatakseen nykyisiin ja tuleviin uhkiin. Se merkitsee myös sitä että meidän ei tarvitse testata äärimmäisen yksipuolista solidaarisuuslausekettamme. Ruotsin ”toivotaan”-klausuuli herättää hilpeyttä ja vaikuttaa aivan pöhköltä, mutta oma lausekkeemme tarkoittaa, että otamme mielellämme apua vastaan, mutta avun antamiselle on olemassa varsin kätevä tekosyy.

Valmiina tuntemattomiin uhkiin?

Jätän pohjoismaiset argumentit sikseen ja yritän toisin sanoin selittää miksi jämäkkä mandaatti on tarpeen. (Huomis)päivän trendi on kyberturvallisuus. Se on hyvä esimerkki moniulotteisista, arvaamattomista ja rajat ylittävistä tulevaisuuden uhista. Kyberavaruudessa tapahtuva toiminta, esim. tietoverkkotiedustelu vaatii selkeän lakiin kirjatun mandaatin. Voitasiin tietysti ajatella että tiedustelutoiminta on niin salaista, että se vakoiluromaanien tavoin, tarvittaessa toimii harmaalla alueella lain ulkopuolellakin. Tällaista ajattelua ei ole kovin vaikeaa tyrmätä. Yhdysvaltain turvallisuusvirnaomaisille 9-11 jälkeen myönnetyt epätavallisen laajat valtuudet ja niiden ikävimmät seuraukset ovat hyvä varoittava esimerkki. Puolustusvoimat voi ainoastaan toimia sen oikeusjärjestyksen puitteissa, jota se puolustaa. Kaikki muu olisi absurdia. Mielivaltaista ja laitonta toimintaa ei voi eikä saa olla.

Käyttökelpoinen, joustava ja soveltuva kyky.

Puolustusvoimilla tulee kaikissa konflktin vaiheissa (ja riittävän ajoissa) olla kyky toteuttaa tehtävänsä. Kyseessä on loppujen lopuksi poliittisen toimintavapauden hankkiminen ja ylläpitäminen. Toimintavapaudessa on paljolti kyse informaatiosta. Nykyinen lainsäädäntömme ei mahdollista toimintaa rajojen ulkopuolella rauhan aikana tai korotetun valmiuden aikana. Ratkaisukohta, jossa on tehtävä päätös kybertoimista toisen valtion alueella, tulee liian myöhään ja taso, jolla päätös tehdään on liian korkea. Todennäköisenä seurauksena tästä on toimintavapauden astettainen romahtaminen sitä mukaa kun vastustaja suojautuu, ”kovettaa” kyberpuolustuksena ja tempaa aloitteen hyökkäyksellisillä kyberoperaatioilla. Kyky toimia tehokkaasti kyberavaruudessa ja fyysisellä taistelukentällä vaatii lain, joka antaa selkeän tehtävä puolustaa Suomea. Myös valtakunnan rajojen ulkopuolella.

Yhtäältä kyse on pelotteesta, jota tehostetaan laajentamalla aluetta jota valvomme ja tiedustelemme. Mahdollisessa Itämeri-kriisissä käyttäisimme varmasti mielellämme kansainvälistä aluetta ja Ruotsin aluetta tilanteen seurantaan. Ruotsinkin voitaisiin ajatella haluavan syventää aluetta, jolta se hakee tietoja. Samalla tavalla kuin Itä-Suomessa harjoittelevan ruotsalaisen mekanisoidun taisteluosaston voitaisiin ajatella nostavan kynnystä maahyökkäykseen voidaan myös ajatella, että merkittävästi kasvanut kyky hankkia ennakkovaroitus kyberavaruudesta nostaisi kynnystä strategiseen iskuun.

Toisaalta kyse on pelisääntöjen luomisesta. Ilman lakimuutoksia ajaudumme pian kyberavaruuden harmaalle alueelle, jossa ei oikein ole selvää mitä kyberpuolustus voi tehdä, mitä sen pitää tehdä ja mitä se missään nimessä ei saa tehdä. Mahdollistamalla kyberoperaatiot lailla saamme käyttökelpoisen, joustavan ja soveltuvan kyvyn, joka skaalautuu myös tuntemattomien uhkien torjuntaan.

Tulevaisuuden turvalllisuusympäristössä korostuvat poliittisen keinovalikoiman lisäksi sotilaallisten keinojen käytettävyys kaikissa konfliktin vaiheissa. Suomalainen myöntyväisyys hyökkäysaseita koskeville rajoituksille on lähes 70 vuotta vanha anakronismi, joka on yhtä pahasti irti nykypäivän poliittisista ja sotilaallisista realiteeteista kuin Molotovin cocktaili.

Intervju med Patrik Gayer inför Finlandssvensk försvarsdag

Inför den 3e Finlandssvenska försvarsdagen den 18 januari 2013 har jag fått möjligheten att på min blogg intervjua försvarsministerns specialmedarbetare Patrik Gayer.

Patrik Gayer

Patrik Gayer (pol.kand, född 1986) är försvarsminister Carl Haglunds specialmedarbetare sedan juni 2012. Tidigare har Patrik jobbat som specialmedarbetare vid Europaparlamentet i Bryssel. Patrik var kandidat i kommunalvalet 2012 och är nu suppleant i Helsingfors stadsfullmäktige. Patrik är ordförande för Reservofficerare vid Nylands Nation. Du kan följa Patrik på Twitter.


James Mashiri: Tack för detta intervjutillfälle.

Patrik Gayer: Tack för möjligheten att få diskutera säkerhets- och försvarspolitik. Vikten av social media och kommunikation över internet ökar konstant och det är viktigt att delta i debatten även i denna sfär. En öppen diskussion om framtidens utmaningar och möjligheter är nödvändig och försvars- och säkerhetspolitiken är inget undantag. Denna diskussionskultur är tyvärr inte alltid en självklarhet i Finland. Så med denna lilla insats hoppas jag kunna dra mitt strå till stacken för en öppen diskussion om Finlands försvars framtid.

James: I Sverige har man nu avslutat Folk och Försvars rikskonferens i Sälen, som är den mest betydande inledningen på det säkerhetspolitiska året 2013 i Sverige. Natos generalsekreterare Anders Fogh Rasmussen besökte Sälen, prisade Sverige som partner och suddade kanske lite grand ut gränsen mellan partner och medlem, men behöll den vid åtaganden under artikel 5. Efter honom talade Estlands utrikesminister Urmas Paet nästan konsekvent om ”Sverige och Finland”. Är Finland verkligen en lika uppskattad och kunnig partner som Sverige?

Patrik: Den årliga konferensen förde som vanligt med sig en t.o.m. gränsöverskridande debatt om säkerhetspolitiken i Östersjö området. Dock skall vi minnas att den arrangerades i Sverige och att det således inte är en överraskning att såväl generalsekreterare Rasmussen som minister Paet riktade sina kommentarer till Sverige.
      Finland är ett pålitligt partnerskapsland som deltagit i partnerskapssamarbetet ända sedan det inleddes. Genom reformen av Natos partnerskapspolitik vid utrikesministermötet i Berlin 2011 ges samtliga partnerländer en likvärdig ställning.
      Partnerländerna har fått allt större betydelse för Natos verksamhet och gör en betydande insats inom krishanteringsverksamheten och det övriga säkerhetspolitiska samarbetet. I den nya försvars- och säkerhetspolitiska redogörelsen framkommer det klart att Finland eftersträvar en vidareutveckling av Natosamarbetet på ett sätt som gagnar båda parterna.

James: Försvarsministern kom i Hufvudstadsbladet fram med uttalandet att Sverige nog kan förvänta sig någon form av bistånd vid angrepp. Detta tolkades snabbt som ett löfte på att ”Sveriges sak är vår” och att vi skickar trupper om Sverige angrips?

Patrik: Jag tror dock att de flesta finländare håller med om att det vid en eventuell kris är naturligt att Finland skulle hjälpa Sverige på ett eller annat sätt. Hjälpens karaktär är ju naturligtvis rakt bunden till krisens karaktär. Det innebär att detta väldigt enkelt blir en alltför spekulativ diskussion. Personligen anser jag att ministerns kommentar, med tanke på våra länders nära relationer och gemensamma historia, är föga överraskande.
      Som du skrev på din blogg blev ministerns ord rejält förvrängda. Rubriksättningen var rafflande och det drogs allt för långtgående slutsatser om vad ministern sade. En del av den traditionella median gjorde även sitt bästa för att måla upp konflikter mellan ministern och andra aktörer, konflikter som i verkligheten inte existerar, gällande hans kommentarer om ministrarna Bildt och Enströms debattartikel i Dagens Nyheter. Ministern sade väldigt tydligt att ifall Finland och Sverige ingår ett omfattande gemensamt ägande av centralt försvarsmateriel blir det aktuellt att diskutera eventuella juridiska avtal länderna emellan. Han varken förespråkade försvarsallians eller internationella avtal utan talade endast om förutsättningarna för det som de svenska ministrarna tog upp.
      Det nordiska samarbetet med bl.a. Sverige är dagligt och bedrivs inom en rad olika delområden, däribland strategisk utveckling, utbildning och övningar men även t.ex. i internationell krishantering. Det fördjupade samarbetet främjar upprätthållandet och utvecklandet av de militära kapaciteterna och utvecklar även interoperabiliteten. Det å sin sida gör det enklare för oss att fungera effektivt i samverkan med de andra länderna inom utbildningen, övningsverksamheten, övervakningsuppdragen samt vid anskaffningen av försvarsmateriel.
      Vi ser med iver fram emot att fungera som ordförandeland för det nordiska försvarssamarbetsforumet Nordefco och är övertygade om att det kommer att bringa ett mervärde för det finländska försvaret även framöver. Det är viktigt att vi öppet kan diskutera vad detta samarbete kan innebära i framtiden, då vi redan nu i den nya redogörelsen kan läsa att försvaret står inför stora ekonomiska utmaningar under de kommande decennierna.

James: Tack för intervjun!

Patrik: Tack för möjligheten att reda ut några detaljer som blivit oklara ifall man följt med rapporteringen i media den gångna veckan. Jag rekommenderar dina läsare att följa försvarsministeriets officiella twitter konto @DefenceFinland, samt att gilla ”Suomen puolustusministeriö” på facebook för nyheter om försvarsförvaltningen. Jag uppmuntrar även alla medborgare att vara i kontakt med oss på ministeriet ifall ni har frågor eller idéer.


Du vet väl att Du kan följa mig på Twitter. Om den Finlandssvenska försvarsdagen twittrar jag med taggen #fisvfd.

Rättsstatens försvarsmakt

Säkerhetspolitisk vår

Det är bäddat för en intressant säkerhetspolitisk diskussion i Finland. Regeringen ger snart sin redogörelse till riksdagen om Islandinsatsen och riksdagen börjar samtidigt behandla Statsrådets redogörelse för Finlands säkerhets- och försvarspolitik (VNS). Bra så, för ett alltför förhastat beslut om Island kunde ha stött på höga hinder och ett alltför snabbt genomklubbbande av VNS hade dödat all säkerhetspolitisk debatt. Med den svenska rikskonferensen i Sälen som bakgrund, kraftiga ställningstagande av Natos generalsekreterare Anders Fogh Rasmussen och Estlands utrikesminister Urmas Paet, så borde även den försiktiga finska debatten fatta eld börja glöda.

Jag ska följa med denna utveckling med kortare inlägg och göra flera återkopplingar till det svenska försvarets läge. För dem som är riktigt hungriga efter information om den svenska säkerhetspolitiska debatten rekommenderar jag i synnerhet Skippers blogg.

Rättsstat Finland, insats Island

Militärer tycker kanske att Island vore en enkel och lite trist insats bland andra. Fallet Island är dock problematiskt från en rättslig synpunkt. Betydligt svårare än vår insats i Afghanistan. Jag har tidigare belyst skillnader i rättsliga grunder för finsk och svensk försvarsmakt. Den finska försvarsmakten har inte enligt lag som uppgift att i fredstid göra något annat utanför rikets gränser än krishantering.

Island är en internationell förpliktelse som avgörs enligt grundlagens 93 §. Kallar vi insatsen för en övning (Peacetime Preparedness Mission), så blir det hela förstås enkelt; en ”övningsinsats” utan framtida implikationer lär få riksdagens stöd. Ser vi snävare på Island och håller fast vid rättsstatsprincipen, så kan ett beslut om deltagande endast verkställas av en myndighet som har ett lagligt mandat för uppdraget. Det har inte försvarsmakten. Det krävs alltså en författningsberedning. Problematiken med internationella insatser, som inte faller inom ramen för militär krishantering lyfts fram i VNS, men viljan att på riktigt ta itu med frågan verkar vara sval. Vårt problem är inte förmågan att ge eller ta emot hjälp, utan rätten att överhuvudtaget göra något på främmande mark. Det vore naturligt att – liksom Sverige – ge försvarsmakten den nya uppgiften att försvara Finland  samt främja säkerhet och finska intressen både i Finland och utanför rikets gränser.

Om vi tar den lätta utvägen blir vi utan en ny lag, som skulle ge försvarsmakten det mandat som behövs för att bekämpa nutida och framtida hot. Den lätta utvägen betyder också att vi inte ännu behöver pröva vår ytterst ensidiga solidaritetsförklaring. Den svenska ”hoppas”-solidaritetsförklaringen kan verka helt galen. Vår förklaring betyder att vi gärna tar emot hjälp, men har placerat ett bekvämt och praktiskt hinder för att bistå någon annan.

Beredda för ”unknown unknows”?

Istället för att argumentera nordism, så ska jag försöka förklara varför ett robust mandat har direkt bäring på vårt framtida försvar. (Morgon)dagens trend är cybersäkerhet. Cybersäkerhet tjänar som ett bra exempel på hur komplexa, oförutsägbara och gränslösa 😉 framtidens hot är. För att kunna bedriva t.ex. inhämtning av underättelser via i cyberrymden krävs ett mandat förankrat i lag. Vi kunde kanske tänka oss att underrättelseverksamheten är så hemlig att den vid behov och tillfälle även opererar utom lag, som i de bästa spionböckerna. Argument mot detta är inte svåra att framföra. Ta som exempel de extraordinärä befogenheter som givits underrättelsetjänster i USA efter 9-11 och de tristare följderna av dessa. Det står klart att försvarsmakten endast kan agera inom ramen för den rättsordning den värnar. Allt annat vore absurdt. Undantag finns kanske i  särfall som inte är klart reglerade, men utomrättslig verksamhet kan och får inte existera.

Tillgänglig, flexibel och användbar förmåga.

Därför ska vi ha förmågan att i hela konfliktspektret (och helst i ett tidigt skede) lösa vår uppgift; säkra folkets livsbetingelser. Det handlar om att ge vår politiska ledning handlingsfrihet. Handlingsfrihet handlar mycket om information. Vår nuvarande lagstiftning medger inte verksamhet utanför landets gränser i fredstid eller under höjd beredskap. Beslutspunkten för att i cyberrymden börja agera på annan stats område kommer för sent i konfliktspektret och beslutsnivån är hög. Sannolikt försämras handlingsfriheten hos vår politiska ledning successivt, alltt efter att motståndaren skyddar sig och härdar sitt cyberförsvar och tar initiativet med offensiva operationer. Om vi vill vara effektiva både i det fysiska stridsrummet och cyberrymden, så behöver vi en lag som ger oss det tydliga uppdraget att försvara Finland även utanför rikets gränser.

Å ena sidan handlar det om att avskräcka angrepp, genom att redan vid påtryckning utöka det område vi spanar och bevakar. Vi skulle säkert mer än gärna nyttja svenskt och internationellt område för att hålla koll på läget vid en Östersjökonflikt. Sverige kunde likaså förväntas ha intresse av att inhämta underrättelser från ett djupare område. På samma sätt som man kunde tänka sig att en svensk mekaniserad stridsgrupp på övning i östra Finland eller finsk trupp på Gotland vid rätt tillfälle kunde bidra till att höja tröskeln för angrepp, kan man också resonera att en förbättrad förmåga att skaffa förvarning kunde avskräcka strategiska angrepp.

Å andra sidan handlar det om att ge mandat och skapa regler för operationer i cyberrymden. Om vi inte ändrar på vår lag hamnar vi lätt i en gråzon där det inte riktigt är klart vad cyberförsvaret kan, måste och absolut inte får göra. Genom att i lag ge möjlighet till (och reglera) operationer i cyberrymden, så får vi en tillgänglig, flexibel och användbar 😉 förmåga, som kan anpassas för att möta både kända och okända hot.

I den framtida omvärlden är det av högsta vikt att vi förutom politiska medel har alla militära verktyg till vårt förfogande i hela konfliktspektret. Finsk undfallenhet inför militära operationer utanför rikets gränser har 70-åriga rötter, men avspeglar inte längre politiska eller militära realiteter.