Niin samanlaisia, silti erilaisia (some-keskustelu)

Den svenska versionen hittar du här.

Ruotsin suosituin bloggaaja Lars Wilderäng (Cornucopia) kommentoi blogitilastojaan jokin aika sitten (maaliskuussa yli över 82k sivulatausta/päivä, joista 25k uusia!) ja puolustusbloggaaja Wiseman saavutti joulukuun aluusa 3 mijoonaa latausta viiden vuoden aikana. Myös suomalainen bloggaaja ammattisotilas on nopeasti saanut vakiintuneen ja laajan yleisön ollessaan yksi harvoista ”upseeribloggaajista” Suomessa. (syy tähän löytyy blogiemme avauksista: ammattisotilas, minä)

Hyvä Cornucopia, onneksi olkoon Wiseman ja kiitos ammatttisotilas! Teidän (ja muidenkin) ahkeruus, vastuuntunto ja innostus sekä hyvä maku tekee bloggaajista vakavasti otettavia!

Suomalaisena myönnän kunnioituksen seassa myös pienen kateuden. Samalla kiitän vielä kertaalleen kaikkia puolustuksesta ja turvallisuudesta vakavasti bloggaavia inspiraatiosta.

Tilastojen tarkastaminen muistuttaa egosurffausta (haetaan Googlesta omalla nimellä). Näin myös minulla aluksi; kävijämäärien tuijottelua, siis. Sitten tilastojen takaa löytyi mielenkiintoisia havaintoja. Yksi näistä (ilman tilastoja, sen trilogia päätin jo…) on esittämisen arvoinen.

Muu maailma tviittaa, Suomi feisbuukkaa.

Ihmettelin itse hämmästyneen iloisesti sitä, että useimmat lukijani ovat Ruotsista. Helppo sivuttaa kielikysymyksenä. Lähempi kävijöiden, linkittäjien ja alustojen tarkastelu osoitti että ruotsalaiset lukijat tulevat muiden blogien ja foorumien lisäksi sivuille usein twitteristä ja suomalaiset taas useammin facebookista. Mietitäänpä…

Twitter ≠ Facebook. © Lincinews.

 

Twitter on ollut Ruotsissa kauan ja saavuttanut kriittisen massan. Puolustuksesta kiinnostunut yhteisö on verkottunut ja viestii toisilleen tiettyjen sääntöjen ja tapojen mukaisesti. Erityisen merkillepantavaa on hashtagien käyttö tviiteissä, jotka siis mahdollistavat aihepiirin seuraamisen ja jakamisen. Puolustuskeskustelussa tavallisimmat ovat #svfm, #föpol och #säkpol. Näistä voidaan sitten johtaa uusia. Hyvä osoitus ruotsalaisen Twitterkulttuurin kehittymisestä on tagi #ffse, so. Follow Friday Sweden.

Itse olen aika Twitter-nOOB, mutta pari viikkoa sitten huomasin ensimmäisen kerran että tagi #FF ”trendasi” Suomessa. Näinhän pitäisi kaiken järjen mukaan tapahtua joka perjantai, kun tagi tarkoittaa että jaat yhteisölle lyhyen listan niistä muista käyttäjistä joita seuraat, joiden tviiteista tykkäät ja retviittaat ja joita muutenkin arvostat.

Eipä Suomessa. Meillä ei ole omaa #fffi-tagia. Meillä Twitter on lähinnä uusi asia, josta kansainväisesti suuntautuneet poliitikot ovat innostuneita, jota kv. yritykset käyttävät ja jota valtionhallinto ja suomalaiset yritykset vähän varovaisesti kokeilevat fb:n tyyliin. Puolustuskeskustelussa ei ole omia tageja, kuten #pvfi tai #fifm (vast. #svfm), #turpo (#säkpol), #puolpol (#föpol) jotka helpottaisivat puolustus- ja turvallisuusaiheisen keskustelun seuraamista. Suomen kieli on vähän kömpelö hashtageissa. Kun raja on 140 merkkiä, niin siitä ei halua kuluttaa puolta merkitsemällä tviitti #puolustus #puolustusvoimat #puolustusvoimauudistus. Ehdotus: Ruvetaan käyttämään lyhyitä tageja kun keskustellaan turvallisuudesta #turpo, puolustuspolitiikasta #puolpol, puolustusvoimauudistuksesta #pvuud ja puolustusvoimista #pvfi. Ylimääräinen tila on tarpeen.

Suomalainen kulttuuri

Julkishallinnon käsitys Twitteristä on äärimmäisen rajoittunut, vaikka useimmat ovat jo ymmärtäneet hankkia käyttäjätilin. Vuorovaikutus on lähinnä yksisuuntaista tiedotteiden syöttämistä RSS-tyylisesti. Retviittauksiin, vastauksiin, mainintoihin tai #FF-jakoihin ei juurikaan vastata, vaikka palaute olisi ”peukutus”. Hyvä esimerkki on Suojelupoliisi, joka Norjan serkkunsa innoittamana lähti Twitteriin, mutta on puolentoista kuukauden aikan onnistunut tuottamaan lähtölaukauksen lisäksi yhden tviitin ikävästä sisäisesta asiasta, josta ryhdyttiin käräjöimään. Supo tekee hienoa työtä matalalla profiililla. Näin pitääkin. Mutta edes hieman nykyistä suurempi avoimuus saattaisi lisätä luottamusta ja vetovoimaa entisestään. Vuorovaikutus on nykyään digitaalista. Konnat tajuavat sen hyvin ja niin täytyy hyvien kundienkin. Tsemppiä, Liinu Lehto-Seljavaara.

Facebookista sen verran, että alusta on aika kehittynyt, mutta sen käyttötarkoitus on edelleen sama. Ajatusten ja kuulumisten vaihtoa, tapahtumien järjestämistä ja muuta ryhmätoimintaa. Pienen piirin työkalusta on tullut globaali, mutta some-mediana fb:n edellytykset ja rajoitukset ovat edelleen samat. Facebookia ja Twitteriä ei voi oikein verrata — molemmeat ovat somea, mutta idea on ihan eri. Kaikki mitä teet Twitterissä on lähtökohtaisesti julkista, kun fb mahdollistaa julkisuuden säätelyn ja piirien muodostamisen. Twitterissäkin on yksityisviestejä, mutta nekin ovat vain 140 merkkiä. Twitter on julkinen mikroblogi. Erittäin hyvä esim. julkisuuden henkilölle, joka haluaa olla vuorovaikutuksessa seuraajiensa kanssa, mutta ei voi pitää yllä blogia ja vastata laajasti jokaiseen kommenttiin. Perussuomalaisten Timo Soini pohtii tätä asiaa tosi hienosti ja hieman itseironisesti plokissaan.

Viestintä on digitaalista. Jos julkinen sektori ei tätä tajua, niin turha sitten ihmetellä, että emme saavuta niitä nuoria, joihin haluamme vaikuttaa ja jotka haluamme rekrytoida julkishallintoon. Tietysti voidaan jäädä aikaan, jossa dinosaurukset palkkaavat dinosauruksia…

Kuten sanottu: olen nOOB somessa. Otan mielelläni vastaan palautetta, ajatuksia, kommentteja, viiltävää kritiikkiä, ideoita ja visioita, joten ammu vapaasti ja auta minua ymmärtämään enemmän ja paremmin!

Voit seurata minua Twitterissä ja tilata tätä blogia syötteenä tai linkittää perinteisesti.

Så lika, ändå olika. (Debatt i SoMe)

Svenske bloggaren Lars Wilderäng (Cornucopia) kommentade om sin bloggstatistik för en tid sedan (i mars över 82k sidvisningar/dag, varav 25k helt unika!) och försvarsbloggaren Wiseman nådde igår 3 miljoner visningar på 5 år. Även finska bloggaren ammattisotilas har på en kort tid fått många läsare och varit en av de få ”officersbloggarna” i Finland. (Orsaken till detta finns på startskotten till våra bloggar: hans, mitt)

Heja Cornucopia, grattis Wiseman, tack ammatttisotilas! Tack vare Ert (m.fl.) flit, ansvarskänsla och engagemang samt goda stil tas bloggare på allvar!

Jag måste medge lite avund och respekt. Och samtidigt ska jag ännu passa på att tacka alla seriösa (läs: dom som håller god stil) försvarsbloggare för inspiration.

På samma sätt som gemene man egosurfar (dvs söker sitt eget namn på Google), så kollar bloggare på sin statistik. För mig var det något av detta i början – bara kolla antal besökare. Sedan blev det en utmaning med flera intressanta observationer. En av dessa (utan statistik – den trilogin är avslutad…;) följer.

Svenskar twittrar, finnar facebookar.

Jag undrade tacksamt över att de flesta av mina läsare kommer från Sverige. Lätt att avfärda som en språkfråga. En djupare titt på besökare, refererare och plattformer visade att svenska och finska besökare i regel, förutom bloggar och diskussionsfora, refereras från Twitter respektive Facebook. Jag ska försöka analysera dela min åsikt om detta.

Twitter har nått kritisk massa i Sverige. Det försvarsaktiva samfundet är etablerat och kommunicerar med varandra enligt ett regelverk som närmast kunde beskrivas som självsynkroniserat. I synnerhet bör uppmärksammas enhetligheten i bruk av sk. hashtags. Svenska twittrare använder icke-normativt definierade taggar för att medge sökning och delning av sina tweets. De vanligaste är #svfm, #föpol och #säkpol. Av dessa kan ytterligare vissa härledas. Ett bra tecken på hur snabbt en svensk twitterkultur utvecklats är taggen #ffse, som alltså betyder Follow Friday Sweden.
Jag är visserligen en nOOB med Twitter, men förra veckan märkte jag för första gången att taggen #FF trendade i Finland. Det borde ju rimligtvis vara så varje fredag, då taggen betyder att man till samfundet (på en fredag) delar de personer, som man tycker är reko och vars tweets på Twitter man tycker om, accepterar och oftast RT:ar.

Inte så i Finland. Vi har ingen #fffi-tagg. Hos oss är Twitter något nytt som internationellt orienterade politiker håller på med, internationella företag tar i bruk och inhemska företag och staten lite prövar på i stil med fb. Vi har inga egna etablerade #pvfi / #fifm (motsv. #svfm), #turpo (#säkpol), #puolpol (#föpol) taggar som kunde bidra till att få mera följare för försvars- och säkerhetsärenden.

Kultur Finland

Den finska twittervärlden inom offentliga sektorn är ytterst begränsad, även om de flesta har förstått att skaffa ett konto. Växelverkan består främst att mata nyheter liksom ett RSS-flöde och låta bli att svara på respons även om det skulle vara fråga om tumme upp. Ett bra exempel hittar man i den finska Skyddspolisen, som inspirerad av norska PST gick till Twitter, men inte på en dryg månad har kunnat komma med mera än ett startskott och en tweet om en otrevlig intern sak som blivit en offentlig rättsprocess. Skyddspolisen gör ett jättefint arbete med låg profil. Men en öppenhet mindre begränsad än idag kunde skapa mera förtroende och större attraktion. Växelverkan är numera digital. Dom som vill oss illa fattar det och så måste också ”the good guys”. Kämpa på, Liinu Lehto-Seljavaara.

Om facebook kan jag konstatera att plattformen vuxit och utvecklats, men ännu tjänar det ursprungliga syftet. Det gäller att dela tankar, ordna ”keg party” och annan typisk gruppverksamhet. Från att ha varit exklusiv har fb blivit global. Samma förutsättningar och begränsningar återstår. Fb och Twitter kan inte jämföras —— båda är visserligen sociala medier, men har en helt skilda filosofier. Ett exempel: Allt du gör i Twitter är offentligt, då du i fb kan justera offentligheten med inställningar och ha exklusiva grupper. Twitter har privata meddelanden, men dom är fortfarande 140 tecken långa. Twitter är en offentlig mikroblogg. I synnerhet bra då du är populär, inte har tid att besvara varje kommentar på en blogg, men vill ha en växelverkan med dina följare, som sannfinländarnas Timo Soini insiktsfullt konstaterar. Fb är en e-kompiskrets. Om inte vår offentliga sektor ”haffar” detta så ska vi inte undra om vi har svårt att engagera eller nå dom vi vill rekrytera. Vi kan ju förstås hålla oss till det gamla där dinosaurier anställer dinosaurier…

Som sagt så är jag helt nOOB i SoMe. Jag välkomnar respons, kommentarer, frän kritik, tankar och visioner, så shoot! och hjälp mig utvidga mitt snävä synfält!

Du kan följa mig på Twitter eller läsa min blogg Random thoughts.

Stå här på egen botn

Suomenkielinen versio alempana.

Bild: Sakari Kiuru. Källa: http://www.museo-opas.fi

I mitt första inlägg om försvaret gick jag in på försvarsdebattens kvalitet och tangerade Nato.

Nato är ett politiskt beslut.

Av soldater ofta använd ursäkt för att avfärda all diskussion

Jag måste medge att jag även själv tagit till denna förklaring. Av de många variationer av citatet ovan är det mest korrekta ”För ett Nato-medlemskap krävs (endast) ett politisk beslut”. Detta i den betydelsen att militära och tekniska hinder redan lösts. Bloggaren ammattisotilas beskriver från en taktisk synpunkt vilka militära förmågor ett Nato-medlemskap skulle tillföra. Dessa är inte politiska åsikter eller ställningstaganden, utan goda resonemang, som är svåra att förneka. Då jag inte har något att tillägga, så ska jag göra ett utspel på det som ammattisotilas uttryckligen lämnar utanför sin granskning; nämligen det politiska och strategiska om militär alliansfrihet och solidaritet.

Vi redan gjort val och linjedragningar som sträcker sig till cirka 2020 samt fattat beslut om materielanskaffningar till cirka 2025. Försvarsmakten ska upprätthålla förmågan att försvara riket i alla tänkbara situationer. Jag tror dock att ett Nato-medlemskap kunde ge oss möjligheter att överväga nya försvarslösningar efter 2025. I det fallet, att vi frivilligt eller av tvång väljer nya vägar, så måste vi granska alternativen idag.

För att förstå hur en allianstillhörighet eller alliansfrihet kan påverka vårt försvar, så anser jag att de flesta av oss, jag själv medräknat, måste granska vår syn på vårt nästintill axiomatiska självständiga och trovärdiga försvar.

För det första så kan vi inte med gott samvete säga att vi alltid varit självständiga och ensamma i vårt försvar; före andra världskriget hade vi en försvarslösning som baserade sig på det att Finland skulle ha en tillräcklig förmåga att avvärja första angrepp och invänta utomstående bistånd. Det internationella samarbetet var minst lika aktivt då som det är idag, dock inte lika globalt.

För det andra, så genomsyras vårt tänkande av efterkrigstiden; efter Finlands krig 1939–45 blev vi bundna av VSB-pakten. Den sovjetiska tanken var säkert att vid kris lura oss till förhandlingar om paktens provisioner och införliva oss som allierad. VSB-pakten framtvingade således en försvarslösning som baserade sig på ett robust försvar med trovärdig självständig förmåga att hävda vår integritet och skapa politisk handlingsfrihet. Till vilket pris som helst skulle alla krav på konsultationer kunna nekas. Sanna blev Ehrensvärds ord.

Idag är vi igen beredda att ta emot ”främmande hielp”. Vårt fältreglemente stavar tydligt att Finland ska ha förmåga att höja försvarsberedskapen genom att ta emot bistånd. Detta betyder att vi planerar, organiserar och förbereder att ta emot hjälp. Vår idé om att föra separata krig i framtida kriser är ett drivtimmer från krigstiden.

I och med vårt EU-medlemskap omfattas vi av den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik som unionen bedriver. Den har fått styrka i Lissabonfördragets artikel 42.7, trots att formuleringen lämnar mycket utrymme för tolkning. Storebror har gett en mycket kraftig solidaritetsförklaring.

Sverige kommer inte att förhålla sig passivt om en katastrof eller ett angrepp skulle drabba ett annat medlemsland eller nordiskt land. Vi förväntar oss att dessa länder agerar på samma sätt om Sverige drabbas. Sverige bör därför kunna såväl ge som ta emot militärt stöd.

Ett användbart försvar. Regeringens proposition 2008/09:140

Denna solidaritetsförklaring har uttrycks av tidigare försvarsberedningar och kommer att stå kvar i framtiden. Vi kan alltid rationalisera det hela med att Sverige helt enkelt måste göra detta, då de lagt ner sitt försvar. Inte helt fel, som Jarno Limnéll konstaterar. Från ett familjeperspektiv, så kan vi säga att storebror kunde välja, för att lillebror stod vakt. Vårt solidaritetsuttryck är likt Sveriges, men avslutningsvis påminner vi alla om att:

Varje medlemsstat fattar ett eget beslut om att ge bistånd och om formerna för det.

Finlands säkerhets- och försvarspolitik 2009. Statsrådets redogörelse.

Vi har förankrat vår försvarslösning och kanske skapat en mantra som förstärker sig själv, växer och mår bra, oavsett realiteterna. Dessa realiteter behandlade jag i mitt förra inlägg. Det säkerhetspolitiska klimatet i vårt hörn av Europa indikerar början till en ny istid. Om vi låter ekonomiska realiteter urholka vårt försvar, utan att se över andra möjligheter, så kan vi hamna i en situation där vi har ett föråldrat försvar utan avsedda förmågor och inga möjligheter att söka nya lösningar.

Trots den kritik jag visat, så tror jag – body, mind and soul – att vår försvarslösning idag är sund här och nu. Vi har tuffa erfarenheter av att uttalade solidaritetsförklaringar inte håller när det kommer till kritan. Vi kan inte lita på goodwill om den inte stöds av formella strukturer för militärt bistånd och samarbete. Försvarsminister Carl Haglunds uttryckta vilja beträffande Islands luftövervakning är ett steg från ord till gärningar om det förverkligas, kanske en av de första grundpelarna i en nordisk solidaritet som uppbackas av fungerande mekanismer. Nato-medlemskapet då? Det förblir ett politiskt beslut.

---

Seiso täällä omalla pohjallasi

Ensimmäisessä kirjoituksessani pohdin puolustuskeskustelun laatua ja siten myös Natoa.

Nato on poliittinen päätös.

Sotilaiden usein käyttämä veruke keskustelun välttämiseksi

Myönnän. Olen itsekin käyttänyt samaa lausahdusta. Oikea versio tuosta kuuluisi ”Nato-jäsenyyten tarvitaan (vain) poliittinen päätös.” Tämä merkitsee siis sitä, että sotilaallisia ja teknisiä esteitä jäsenyydelle ei ole aikoihin ollut. Bloggaaja ammattisotilas pohtiikin kattavasti mitä taktisia kykyjä Nato meille kriisin eri vaiheissa toisi. Ei mielipiteitä, vaan vankkoja perusteluja, joita on vaikea kiistää. Minulla ei lisättävää. Tartun niihin muruihin, jotka ammattisotilas tietoisesti jättää lautaselle, eli liittoutumattomuuden ja solidariteetin poliittisiin ja strategisiin aspekteihin.

Olemme jo tehneet puolustusratkaisumme suhteen valintoja ja linjauksia pitkälle tulevaisuuteen. Puolustusvoimat ylläpitää kyvyn valtakunnan sotilaalliseen puolustamiseen kaikissa tilanteissa. Uskon kuitenkin, että Nato-jäsenyys antaisi meille mahdollisuuden pohtia uusia puolustusratkaisuja, kun nykyinen on aikansa elänyt cirka anno 2025. Siinä tienhaarassa voimme ehkä vapaaehtoisesti valita tai sitten joudumme pakon sanelemana tekemään ratkaisuja. Vaihtoehtojen on kuitenkin oltava tarkasteltavana jo tänään.

Ymmärtääksemme kuinka liittoutuminen, liittoutumattomuus ja solidaarisuus vaikuttavat puolustukseemme, meidän on mielestäni kiihkottomasti tarkasteltava itsenäisen ja uskottavan puolustuksen aksioomaa.

Ensinnäkään emme voi sanoa, että olisimme aina olleet itsenäisiä ja yksin puolustuksessamme. Ennen sotaa puolustusratkaisumme perustui siihen, että kykenemme torjumaan ensihyökkäyksen, kunnes apu tulee. Kansainvälinen yhteistyö oli tuolloin yhtä vilkasta kuin tänäänkin, joskaan ei ihan globaalia.

Toisaalta ajatteluamme kyllästää sotien jälkeinen aika ja YYA-sopimus. Sen seurauksena loimme ratkaisun, jonka tehtävänä oli uskottavaan ja itsenäiseen puolustuskykyyn turvaten estää kaikenlaiset vaatimukset konsultaatioista ja torjua uhka neuvostoblokkiin joutumisesta. Tosia taas Ehrensvärdin sanat.

Nykyään olemme taas valmiita vastaanottamaan vierasta apua. Kenttäohjesääntöön kirjatut puolustusjärjestelmämme perusteet sanovat selkeästi, että puolustusvalmiuden kohottamiseen varaudutaan valmistautumalla avun vastaanottamiseen. Ajatuksemme tulevaisuuden erillissodista on ajopuu sota-ajoilta.

EU-jäsenyytemme kytkee meidät yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka on saanut lisäpontta Lissabonin sopimuksen 42.7 artiklasta, vaikka siinä hieman tulkinnanvaraa onkin. Isoveli on tulkintansa tehnyt ja antanut voimakkaan solidaariteettilausuman.

Ruotsi ei tule pysymään passivisena, mikäli toinen jäsenmaa tai jokin pohjoismaista joutuisi katastrofin tai hyökkäyksen kohteeksi. Ruotsi odottaa näiden valtioiden toimivan Ruotsia kohtaan samoin. Ruotsin tulee siksi kyetä sekä antamaan että ottamaan vastaan sotilaallista apua.

Ett användbart försvar. Regeringens proposition 2008/09:140(vapaa käännös kirjoittajan)

Tämä solidariteetti on ilmaistu kahdessa aiemmassa puolustustoimikunnan (försvarsberedning) julkaisussa. Rationaalisesti tarkasteltuna voimme sanoa, että tietysti, eihän Ruotsilla puolustuksensa alasajon jälkeen ole muuta vaihtoehtoa. Ei sekään johtopäätös ihan väärä, pohtii Jarno Limnéll. Perhenäkökulmasta katsottuna voimme todeta, että hyvä oli isoveljen päättää, kun pikkuveli seisoi vartiossa. Oma solidariteetin ilmaisumme on hyvin samanlainen, joskin lopuksi toteamme kaatopykälänä:

Kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. VNS 1/2009 vp.

Olemme ankkuroineet puolustusratkaisumme ja ehkä luoneet mantran, joka toistaa ja vahvistaa itseään sekä kasvaa ja voi hyvin realiteeteista riippumatta. Käsittelin näitä realiteetteja edellisessä kirjoituksessani. Euroopan koillisen kolkkamme turvallisuuspoliittinen ilmapiiri osoittaa merkkejä uudelleenjäätymisestä. Jos annamme taloudellisten tosiasioiden nakertaa puolustustamme päädymme pian tilanteeseen, jossa meillä on vanhentunut armeija vajailla suorituskyvyillä ja olemme vailla mahdollisuuksia tutkia uusia ratkaisuja.

Huolimatta kritiikistäni uskon sydämeni, sieluni ja mieleni pohjista puolustusratkaisuumme. Se on oikea tähän hetkeen tässä ja nyt. Meillä on karvaita kokemuksia siitä, kun lausuttu solidaarisuus ei muutu teoiksi. Emme voi luottaa hyvään tahtoon, jos sitä eivät tue sotilaalliset ja poliittiset rakenteet ja mekanismit. Puolustusministeri Carl Haglundin tahdonilmaus Islannin ilmatilan valvonnasta on toteutuessaan ensimmäinen askel sanoista tekoihin kohti pohjoismaista sotilaallisesti toimivaa solidaarisuutta. Entä Nato-jäsenyys? Siitä tulisi puhtaasti poliittinen päätös.