Sotilaat ja sananvapaus, osa 2

Sotilaiden sananvapautta ei enää rajoiteta. Aiemmin rikoslaissa säädettiin asiasta näin:

Sotilas, joka ilman esimiehen lupaa osallistuu puolueen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavan tai sitä tukevan
yhdistyksen julkiseen tilaisuuteen tai muuhun kokoukseen pitämällä alustuksia tai esitelmiä tai lausumalla mielipiteitä puoluepoliittisista asioista, on tuomittava luvattomasta poliittisesta toiminnasta kurinpitorangaistukseen.

RL 321/1983, 45 luku 26 § 1 mom.

Vuosituhannen vaihteen asevelvollisuuslain 50 § teki poikkeuksen varusmiesten kohdalla, joille lupa lähes poikkeuksetta annettiin. Hitaus, josta puhuin edellisessä merkinnässä ja lähtölaukauksessa on nähtävissä selkeästi niin puolustusvoimissa kuin myös lainsäätäjässäkin. Hallituksen esityksen perusteluissa ja nykytilan kartoituksessa todetaan selkeästi rajoitusperusteiden poistuneen 1. elokuuta 1995 voimaan astuneen remontoidun perustuslain myötä (hallitusmuoto, HE 309/1993 vp). Viisi vuotta myöhemmin sotilaat saivat sananvapautensa. Perin synkkä ajanjakso suomalaisessa perusoikeusmyönteisessä lain tulkinta- ja valmistelutyössä.

Vanha laki rajoitti loppujen lopuksi sananvapautta vain muutamissa tapauksissa. Ehdothan olivat:

  1. ilman lupaa,
  2. kokouksessa,
  3. jonka järjestää puoluepoliittinen toimija ja
  4. lausuu mielipiteitä ”puoluepoliittisista asioista.”

Useimmat kuitenkin varman ymmärtävät ja muistavat miten tämä analogialla tulkittiin ehdottomana kieltona lausua poliittista mielipidettä tai puhua politiikasta.

monkey-deaf-dumb-blind

Yhdistymisvapauttani rajoittaa edelleen RL 45:19, mutta kuulun useimpien suomalaisten upseerien tavoin joukkoon, jonka mielestä tämä on ennemminkin hieno oikeus kuin ikävä vapauden rajoitus. Asian voisi nähdä negatiivisen yhdistymisvapauden laajentumana — kun olemme jo suojassa puolueilta ja puoluepoliittisilta yhdistyksiltä saamme vielä lisäturvaa, joka suojaa meitä ja estää meitä joutumasta mihinkään poliittiseen keskusteluun. Sanoudumme yksinkertaisesti irti kaikesta politiikkaan liittyvästä ja jätämme sen palveluksen ja vapaa-ajankin ulkopuolelle. Useimmat upseerit, minä mukaan lukien, pidämme tästä (tätä on Upseeriliitto jäsenkyselyissään kysynyt).

En koskaan ole tajunnut miksi mainittu rajoitus koskee vain sotilaita, eikä esimerkiksi myös poliiseja, tuomareita ja syyttäjiä, joihin samoin perusteluin myös kohdistuu erityisiä objektiivisuuden vaatimuksia. Luulisi ainakin että ylipäälliköllä, siis tasavallan presidentillä, olisi rajoitettu yhdistymisvapaus. No, pressahan luopuu puoluekirjastaan vapaaehtoisesti.

Asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle.

Uskallan väittää, että laajennamme yhdistymisvapauden rajoitusta analogian tavoin sananvapauden rajoitukseksi ja ylläpidämme vanhentunutta normatiivista käsitystä sotilaiden rajoitetusta sananvapaudesta. Se, että emme saa kuulua ”puolueeseen tai puoluepoliittista toimintaa harjoittavaan tai sitä selvästi tukevaan yhdistykseen” ei merkitse sitä ettemmekö sekä virkamiehinä että yksityishenkilöinä voisi ilmaista mielipidettämme eri asioista.

Sananvapaus virkamiessotilaalla

Erityisiä vaatimuksia virkamiehen lausunnoille ammatillisessa roolissa ovat asianmukaisuus ja asiallisuus sekä virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite. Virkaroolissakin virkamiehellä on laaja sananvapaus ja kritiikkivapaus, siis oikeus asiallisesti, totuudenmukaisesti ja perustellusti arvostella työnantajaansa tai virastoaan. Omaan virastoon kohdistuva asiallinen kritiikki ei ole peruste kostotoimille, kurinpitotoimille tai erottamiselle. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne erityisiä ja tiukkoja kieltoja tällaisia toimia vastaan. Tällaista yrittäneet virkamiehet ovat saaneet odottaa hallinto-oikeuden päätöstä virkansa palauttamisesta, joten en suosittele kokeilemaan kotona.

Sananvapaus yksityishenkilönä

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta

Yksityisen ja ammatillisen roolin välisen eron on oltava selkeä. Siksi virkamiehen on syytä tuoda selvästi esille ne tilanteet, joissa hän puhuu yksityishenkilönä. Yksityishenkilönä tehty lausuma ei periaatteessa nauti sen suurempaa sananvapauden suojaa kuin ammattiroolissa sanotttu. Omaa ammattia ja virastoa koskevien sanomisten pitää edelleenkin olla asiallisia, asianmukaisia ja totuudenmukaisia. Tapauksissa, joissa ei puhuta omasta ammatista, on enemmän liikkumavaraa ja ilmaisun vapautta. Tärkeintä on selkeästi ilmaista milloin puhutaan yksityisenä, jotta lukijalle tai kuulijalle ei pääse syntymään kuvaa tai väärinkäsitystä siitä, että nyt puhuu viranomainen virallista kantaansa. Työnantajansa sotilas voi kertoa yksityisenäkin; voin kertoa palvelevani merivoimissa kapteeniluutnantin arvossa ja että kerron henkilökohtaisen mielipiteeni.

Virkavelvollisuus ja lojaliteettivelvoite

Virkavelvollisuus on harvinaisen selkeä esimerkiksi salassapidon osalta. Selkeyttä löytyy myös hyvän hallinnon periaatteiden, m.m. asianmukaisuuden ja asiallisuuden osalta. Virkavelvollisuuden tarkkuudessa ja myös suhteessa lojaliteettivelvoitteeseen on aitoa problematiikkaa, joka tulee siitä, että virkavelvollisuuden sisältö varsinkin sotilaiden osalta on usein määritelty ”käänteisesti” avoimina rangaistussäännöksinä rikoslaissa. Näin ollen velvollisuudet saavat suuren osan sisällöstään ohjesäännöistä, käskyistä, ohjeista ja alemman tason normeista. Tässä subjektiivisuuden riski kasvaa: Yhtäältä monet normit eivät täytä rangaistussäännökseltä edellytettävää täsmällisyysvaatimusta ja toisaalta puolustusvoimilla ja sotilailla on tiettyjä tehtäviä, jotka ovat hyvin abstrakteja tai muutoin vaikeasti rajattavia ja määriteltäviä. Esimerkkeinä maanpuolustustahdon edistäminen, hengen ja kurin ylläpito, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kohteluun liittyvät velvoitteet. Kun näihin liitetään velvoite toimia tavalla, joka ylläpitää luottamusta puolustusvoimiin, seuraa herkästi siirtyminen virkavelvollisuuden suppeasta tarkastelusta lojaaliteettivelvoitteen mielivaltaiseen tulkintaan.

Lojaliteettivelvoite ei ohita sananvapautta. Sotilas palvelee julkista hyvää ja yhteistä etua, jota rahoitetaan verovaroin. Hänen suorittamansa virkatoimet vaikuttavat kansalaisten etuihin, vapauksiin ja oikeuksiin. Lojaliteetin, asiallisuuden ja asianmukaisuuden vaatimukset kohdistuvat sekä palveluita hyödyntäviin kansalaisiin että työnantajavirastoon. Virkamiehellä on näihin vaatimuksiin perustuen pikemminkin velvollisuus kuin pelkkä oikeus käyttää sananvapauttaan etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa ilmenee vakavia puutteita tai väärinkäyttöksiä ja asianmukaiset toimenpiteet jätetään tekemättä. Yksityissektorilla lojaliteettivelvoite on tiukempi, koska kyseessä on vain työnantajan ja työntekijän välinen sopimus. Yksityisen sektorin työntekijän ei ole samalla tavoin mahdollista arvostella työnantajansa tuotteita, palveluita tai toimintaa, kuin virkamiehelle on osoittaa ja tuoda julki varojen ja resurssien vastuuton käyttö.

Lainsäädäntömme ei kuitenkaan pahemmin kiellä tai aseta rangaistavaksi sananvapausrikoksia, työnantajan kostotoimia, vainoa ja muuta kiusaa, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Politiikasta

Politiikka ei määritelmän mukaan kuulu sotilasammattiin tai sen harjoittamiseen. Vaatimuksia asianmukaisuudesta ja lojaliteetista ei voida suoraan soveltaa yksityisroolissa esitettyyn poliittiseen mielipiteeseen. Asiallisuusvaatimus pätee aina. Vapaus yksityishenkilönä ilmaista mielipiteensä kuuluu siis sotilaillekin, eikä ole sen rajatumpi kuin kellään muullakaan, vaikka yhdistymisvapautta on erikseen rajoitettu. Sitävastoin mielipiteen ilmaisua säätelee mainitsemani hitaus; sitä ei pidetä kovin sopivana, joten en suosittele kokeilemaan tätäkään kotona.

Ammattiroolissa vaatimukset tietysti ovat läsnä, mutta jos minua esimerkiksi jossain pohjoismaiseen yhteistyöhön liityvässä asiassa haastateltaisiin ja minulle esitettäisiin hypoteettinen kysymys:

Onko mielestäsi hallituksen politiikka pohjoismaisessa sotilaallisessa yhteistyössä ollut hyvä?

…niin voisin ajatella hypoteettistä vastausta:

Omasta mielestäni olemme hukanneet jonkin verran aikaa ja yhteistyömahdollisuuksia tiettyyn varovaisuuteen.

mutta tätäkään en suosittele kokeilemaan kotona.

Krigsmän och yttrandefrihet, del 2

Soldaters yttrandefrihet är numera inte begränsat på något sätt. Den tidigare lagen löd så här:

Om krigsman utan förmans tillstånd deltar i offentlig tillställning eller annan sammankomst, anordnad av parti eller av förening som bedriver eller understöder partipolitisk verksamhet, genom att hålla inledningsanföranden eller föredrag eller genom att framföra åsikter i partipolitiska angelägenheter, skall han för olovlig politisk verksamhet dömas till disciplinstraff.

StraffL 321/1983, 45 kap 26 § 1 mom.

Den dåtida värnpliktslagen 50 § gav undantag för beväringar (värnpliktiga), dvs till beväringar skulle tillsånd i regel beviljas. Trögheten jag talade om i förra inlägget och startskottet finns i detta exempel tydligt i organisationen och även hos lagstiftaren. I motiveringarna och kartläggningen av nuläget i regeringens proposition konstateras tydligt att grunderna för inskränkandet av krigsmäns yttrandefrihet försvunnit i och med författningsreformen som trädde i kraft 1 augusti 1995 (beredningen började 1993). Fem år senare fick soldater yttrandefrihet. En mycket mörk period i modern finsk grundrättighetspositiv lagtolkning och -beredning.

Den gamla lagen begränsade egentligen yttrandefrihet i ett fåtal fall. Villkoren var ju

  1. utan tillstånd,
  2. på en sammankomst,
  3. som ordnas av partipolitisk aktör och
  4. uttala åsikt i ”partipolitisk angelägenhet.”

Jag tror dock de flesta förstår att detta analogt tolkades och förmedlades till yngre soldater som ett generellt förbud att uttala partipolitisk åsikt eller tala om politik.

monkey-deaf-dumb-blind

Min organisationsfrihet (föreningsfrihet) begränsas fortfarande av SL 45 kap 19 §, men jag hör till samma flock som dom flesta finska officerare som upplever detta mera som en rättighet istället för en inskränkning av en frihet. Se det som ett utvidgat koncept av den negativa organisationsfriheten — då vi har totalt skydd från partipolitiska föreningar får vi även ett extra skydd som innebär att vi inte blir indragna i partipolitisk diskussion. Vi avsäger oss helt enkelt allt som har med politik att göra och lämnar det utanför tjänsten. Jag och de flesta andra officerarna trivs bra med det här (det här har frågats i Officersförbundets enkäter).

Jag har aldrig riktigt förstått varför denna begränsning bara gäller för soldater och inte till exempel poliser, domare och åklagare som enligt dylika motiveringar möter höga krav på objektivitet. Jag skulle tycka att åtminstone vår överbefälhavare, republikens president, skulle ha inskränkt föreningsfrihet (presidenten lämnar visserligen sitt parti frivilligt).

Saklig kritik mot den egna myndigheten är inte grund för repressalier, tillrättavisning eller avskedande.

Jag påstår att vi dels gör för långt gående analogier från föreningsfrihet mot yttrandefrihet och dels upprätthåller en föråldrad normativ uppfattning om begränsad yttrandefrihet. Det att vi inte får tillhöra ett ”parti eller en förening som bedriver eller klart understöder partipolitisk verksamhet” betyder inte att vi både som tjänstemän och privata personer inte skulle få yttra vår åsikt om olika ärenden.

Yttrandefrihet som soldat-tjänsteman

De särskilda kraven på en tjänstemans yttrande i yrkesrollen är behörigt uppträdande och saklighet samt tjänsteplikten och lojalitetsförpliktelsen. Även i yrkesrollen finns en omfattande yttrande- och kritikfrihet, dvs. rätt att sakligt, sanningsenligt och motiverat kritisera sin arbetsgivare eller sin myndighet. Saklig kritik mot den egna myndigheten är inte grund för repressalier, tillrättavisning eller avskedande. Emedan det inte finns särskilda skärpta förbud mot dessa och då tjänstemän som offentligt vågat sig på befogad och saklig kritik i de flesta fall fått vänta på förvaltningsdomstolsbeslut för att återfå sin tjänst, så rekommenderar jag inte att någon prövar på detta.

Yttrandefrihet som privat person

Lojalitetsförpliktelsen trumfar inte yttrandefriheten

Det bör finnas en tydlighet mellan den privata och yrkesrollen. Därför är det särskilt brukbart för en soldat-tjänsteman att markera när han uttrycker sin privata åsikt. I det privata finns i princip inget större skydd för yttrandefrihet. Uttalanden som berör det egna yrket och den egna myndigheten ska vara sakliga, behöriga och sanningsenliga. I sådana fall där åsikten inte har med det egna yrket att göra kan den uttryckas med större frihet. Det viktigaste är att vara tydlig i att man uttrycker sig privat, så att åhöraren eller läsaren inte uppfattar utttalandet som myndighetens officiella åsikt. Sin arbetsgivare får man berätta även om man talar privat; det går bra att berätta att man är kaptenlöjtnant vid marinen och att man uttycker sin personliga åsikt.

Tjänsteplikt och lojalitetsförpliktelsen

Tjänsteplikten är tydlig angående sekretess och behörigt uppträdande. Tjänsteplikten blir i förhållande till lojalitetsförpliktelsen något problematisk, då en stor del av en krigsmans tjänsteplikt endast ”omvänt” beskrivs som öppna straffbestämmmelser i lag. Således får en stor del av en krigsmans tjänsteplikt sitt innehåll från reglementen, order, direktiv och lägre normer. Här finns en risk för subjektiv bedömning om kritiska uttalanden. Dels finns problem i att många normer inte fyller kraven på exakthet (borde vara skrivna med noggrannhet motsvarande förattningstext för att utgöra grund för straffbestämmelser). Dels har försvarsmakten och soldater vissa uppgifter som antingen är abstrakta eller i övrigt svåra att formulera på ett gripbart sätt. Sådana kan till exempel vara stärkande av försvarsviljan, upprätthållandet av god anda och disciplin, skyldigheter kring jämställdhet och lika behandling. När dessa förknippas med förpliktelsen att agera på ett sätt som upprätthåller förtroendet i försvarsmakten, så sker lätt en analogisk förskjutning från tjänsteplikten mot lojalitetsförpliktelsen som blir förstummande stark.

Lojalitetsförpliktelsen trumfar inte yttrandefriheten. En soldat tjänar ett allmänt och offentligt intresse som finansieras med skattemedel. Han utför tjänsteåtgärder som inverkar på medborgarnas förmåner och rättigheter. Kraven på lojalitet, saklighet och behörigt uppträdande riktas både till medborgarna som nyttjar tjänsterna och till myndigheten. Jag hävdar att en tjänsteman har plikten att nyttja yttrandefriheten i fall där allvarliga brister förekommer och korrigerande åtgärder försummas. På den privata sektorn är kravet på lojatelitet skarpare, då arbetsförhållandet är ett avtal endast arbetsgivare och arbetstagare emellan. Det är inte på samma sätt möjligt att kritisera företagets produkter, tjänster eller verksamhet, som det är för en tjänsteman att t.ex. påpeka ansvarslöst bruk av medel och resurser.

I brist på skärpta straffbestämmelser för brott mot yttrandefrihet och förbud mot repressalier så rekommenderar jag inte här heller att någon prövar på detta.

Om politik

Politik hör per definition inte till soldatyrket och dess utövning. Krav på behörigt uppträdande och lojalitet kan ej direkt tillämpas på personlig politisk åsikt. Saklighet gäller förstås alltid. Friheten att i helt privat roll uttrycka sin åsikt om politik existerar alltså även för soldater och är inte mera begränsad än den är för andra tjänstemän trots begränsningen i föreningsfrihet. Däremot regleras detta av den tröghet jag nämnde och eftersom politisk åsikt inte anses vara lämplig, så rekommenderar jag inte här heller att någon prövar på detta.

I egenskap av yrkesrollen återfinns förstås samtliga krav, men om jag blev intervjuad i något nordisk samarbetssammanhang och fick den hypotetiska frågan:

Tycker du att regeringens politik i det nordiska militära samarbetet har varit bra?

…så kunde jag tänka mig det hypotetiska svaret:

Jag tycker personligen att vi förlorat en del tid och samarbetsmöjligheter i och med en viss försiktighet.

men rekommenderar inte här heller att någon prövar på detta.

Krigsmän och yttrandefrihet, del 1

Redan vid startskottet till försvarsdebatten på denna blogg talade jag om att begränsningarna av soldaters yttrandefrihet fortfarande lever kvar i vår organisation trots att de slopats från lag för nästan 15 år sedan. Detta tack vare en viss tröghet i vår organisation, som även verkar ha spillt sig över till icke-militära aktörer i samhället.

Översatt: Försvarsmakten borde inte ta ställning till värnplikten.

I fallet ovan är det förstås fråga om en puff för ett provokativt rubricerat blogginlägg skrivet av en av kampanjens privata sponsorer Roope Luhtala, som mest (och kanske bäst) driver på den nationalekonomiska aspekten av värnpliktsystemets svagheter. I sitt angrepp mot det han upplever som en motkampanj maskinerad av försvarsmakten har han låtit mindre klyftig och finurlig, rentav lite barnslig, med argument som ”orättvis”, ”fräckt”, ”ni ljuger” och ”ni blandar er i politik”.

Tyvärr har skillanden mellan kampanjen och dess primus motor blivit något oklar, då man besvaras från kampanjens officiella twitterkonto @OhionFi med följande:

Översatt: Politik passar dåligt i kategorin ”stärkande av försvarsviljan”. Strafflagen begränsar yrkessoldaternas politiserande.

Svar på tal i båda fallen:

  1. Så klart Försvarsmakten ska tala om värnplikten! Vår lagstadgade uppgift är att stärka försvarsviljan. Det gör vi genom att berätta om vår försvarslösning. Den allmänna värnplikten är en av grundvalarna i denna försvarslösning.
  2. Jag har en helt likadan yttrandefrihet som Du/Ni. Jag får, helt som Du/Ni också, både i skrift och tal uttrycka åsikter om politik, även om det vore smartare att tänka i tysthet och ensamhet. (mera om detta kommer i del 2)

Här kunde jag inte ungdgå att återkoppla till den svenska antimilitaristiska rörelsen Ofog som avslöjade bloggaren Wiseman med hänvisning till demokratiargument samtidigt som den själv utnyttjade, eller snarare, våldtog de fri- och rättigheter som möjliggör rörelsens verksamhet. Här tog den svenska försvarsmakten stark ställning för sin medarbetare och demokratin. Jag gav min syn på detta i inlägget #JagStödjerWiseman.

Då Wiseman ”outades” tänkte jag att vi nog är lyckliga här i Finland, då våra antimilitarister och motsvarande folk och fä kan bete sig och har respekt för medborgerliga fri- och rättigheter. Nu är jag inte längre så säker. Ohi On -kampanjen som jag själv storgillat för att den väckt sansad och ömsesidig debatt, har när slutet närmat sig tagit sidosteg. Hoppas det inte är mera än så. Det blir förstås panik när kampanjen lider mot sitt slut och då svallar känslor.

Kom igen nu, Ohion.fi! Ni har väckt och fört debatt, fått deltagare och lyssnare från ”båda sidorna” och gästinlägg på er sida av försvarsmaktens utbildningschef, överste Hannu Hyppönen och riksdagsledamoten Jussi Halla-aho. Stupa inte på slutrakan och kom ihåg att det finns liv och fortsattt debatt efter 2 mars 2014 och resultatet 7 000/50 000 röster!

Sotilaat ja sananvapaus, osa 1

Tämä blogin turvallisuuspainotteisessa lähtölaukauksessa puhuin siitä, miten sotilaiden sananvapauden rajoitukset elävät meillä vielä omaa elämäänsä vaikka ne poistettiin laista lähes 15 vuotta sitten. Tämä johtuu arvioni mukaan tietystä hitaudesta organisaatiossa, joka myös näyttää tarttuvan joihinkin yhteiskunnan vähemmän sotilaallisiin toimijoihin.

Tässä tapauksessa kyse on pienestä ”puffauksesta” kampanjan vireillepanijan, Roope Luhtalan provokatiivisesti otsikoidulle blogimerkinnälle. Luhtala ajaa eniten (ja kenties parhaiten) varusmiesjärjestelmän kansantaloudellisen problematiikan asiaa. Hyökkäyksessään ”puolustusvoimien masinoimaa [vasta]kampanjaa”  vastaan hän on taas esiintynyt vähemmän vakuuttavasti, käyttäen mm. ilmaisuja ”epäreilu”ja ”politikointi” sekä syyttäen puolustusvoimia valheiden ja väärien tietojen levittämisestä.

Valitettavasti kampanjan ja sen primus motorin ero jää epäselväksi; Kampanjan virallinen twittertili @OhionFi vastasi minulle näin:

Vastaan tässä(kin) molempiin huutoihin:

  1. Tietysti puolustusvoimat kertoo asevelvollisuudesta! Lakisääteinen tehtävämme on maanpuolustustahdon vahvistaminen. Sitä teemme kertomalla puolustusratkaisustamme, jonka yksi peruspilari asevelvollisuus on.
  2. Minulla on sama sananvapaus kuin Teilläkin. Minä saan, kuten tekin, sekä kynällä että puheella ilmaista mielipiteeni politiikasta, vaikka viisaampaa kenties olisikin ajatella yksin ja hiljaa. (tästä enemmän seuraavassa osassa)

Tästä nopeasta ja terävästä ajatustenvaihdosta Twitterissä tuli mieleeni tapahtumat joulun alla, kun ruotsalainen antimilitaristinen järjestö Ofog paljasti bloggari Wisemanin, perustellen tekoaan demokratian turvaamisella. Itse asiassahan Ofog raiskasi juuri niitä perusoikeuksia ja vapauksia, jotka sen toiminnan mahdollistavat. Ruotsin puolustusvoimat otti voimakkaasti kantaa työntekijänsä ja demokratian puolesta. Itse ilmaisin tukeni ja mielipiteeni merkinnässä #JagStödjerWiseman, jossa myös keskustelin sananvapaudesta.

Wisemanin paljastuttua pidin Suomea hienona valtiona. Meillä sentään antimilitaristit ja muut, minun näkökulmastani katsottuna – – ”ääriainekset” – osaavat käyttäytyä jokseenkin siivosti ja kunnioittavat perusoikeuksia. Enpä ole enää varma. Ohi on -kampanja, josta olen tykännyt todella paljon – lähinnä sen käynnistämän moniäänisen ja vuorovaikutteisen keskustelun takia — on lopun lähestyessä alkanut haparoida. Toivottavasti kyse on vaan hetken häiriöstä. Kampanjan päättyessä iskee tietysti paniikki ja tunteet vellovat.

Tsemppiä nyt, Ohion.fi! Olette herättäneet ja edistäneet keskustelua, saaneet kuulijoita aidan molemmin puolin ja vieraskynäkirjoituksia sivuillenne puolustusvoimien koulutuspäälliköltä, eversti Hannu Hyppöseltä ja kansanedustaja Jussi Halla-aholta. Älkää kaatuko loppumetreillä ja muistakaa, että elämä jatkuu maaliskuun 2. päivän ja 7 000/50 000 tuloksen jälkeenkin!